Hejsan alla!

Nora

Olen 21-vuotias ohut rouva joka on päättänyt tulla hieman leveämmäksi rouvaksi 🙂 

Päätökseni syntyi viime kesänä kun katselin videolta kuvaamiamme kesäisiä uimarantareissuja ja ihmettelin itsekseen erästä vieraan näköistä ihmistä joka esiintyi nauhalla. Ensiksi luulin ,että mulla on käsissäni väärä nauha tai sitten joku muinaisajan kuihtunut haamu oli syystä tai toisesta päättänyt näyttäytyä elolliselle maailmalle. Otin asiasta selvää ja useiden vakuutteluiden jälkeen uskoin, että se henkilö nauhalla olinkin minä itse! 🙂 Noh, puoliksi ehkä noin, mutta täytyy myöntää ,että minäkuvani vartalostani oli hyvin pitkälle vääristynyt! Peilistä näin hieman pyöreähkön “roikkuvan” tyypin ,vaikka todellisuudessa olinkin alipainoinen lihakseton luuranko, ainakin siltä se musta näytti. (Suurkiitos siis faijalle siitä videokamerasta). 

Näin siis päätin hankkia itselleni lisää massaa. En ole koskaan ollut mikään sohvaperuna, olen liikkunut pienestä asti ilman kuitenkaan mitään tavoitehakuista treenausta. Sellasta “elämäntapaurheilua” mitä ei itse koe urheiluksi kun tekee vain siksi kun se on luonnollista. Niinkuin esim. pyöräilee kouluun , luistelee ja hiihtää talvisin, kesäisin kirmailee niityillä (heh) ,ui, pelaa pelejä ym ym …Olen kyllä ollut mukana muutamissa urheiluseuroissakin kuten taitoluistelussa ja taekwondossa, mutta ne ovat aina tyssänneet siihen kun on harkat tiettynä kellonaikana tiettyinä viikonpäivinä viikossa. Se ei sovi mulle, sillä haluan mielummin itse päättää monelta treenaan ja yleensä näillä seuroilla on treenit juuri myöhään iltapäivään jolloin olen “huonoimmillani”. Sitten olen käynyt säännöllisen epäsäännollisesti jumpassa siellä ,toisessa täällä, spinningiä, aerobickia, pumppia, joogaa, potkunyrkkeilyä, pilatesta..millon mitäkin räpeltämässä:) 

Kesän jälkeen liityin sitten jäseneksi Kuntokeskukseen ja haahuilin siellä puolisen vuotta laitteelta laitteelle tietämättä juurikaan mitä olin tekemässä. Tarvitsin kunnon ohjelman ja tarkat ohjeet mitä teen, kuinka paljon , kuinka usein, miten teen , mitä syön, saadakseni maksimaalisen hyödyn siitä ajasta mitä käytän salilla. (ja siitä rahasta mitä pulitan joka kuukausi:) Kuulin, että meillä on suvussa oikeen ammattilainen ja minäpä rohkeana tyttönä kirjoitin Manolle joka alkoi heti väsäämään mulle ohjelmaa ja ruokavaliota!:) Eli, tässä sitä ollaan jokseenkin hyvin tietoisena mitä alan tekemään ja uskon , että puolen vuoden sisään olen päässyt jo paremmin sisälle lajiin ja rutiiniin. 

Tavoitteeni siis on lisätä massaa. Syödä pitää paljon, mikä on kivaa 🙂 Treenata pitää myös paljon, mikä on myöskin kivaa(ainakin aina jälkeenpäin). Syömisessä pitää olla tarkkana, ettei “pelkäis” liikaa vaan rohkeesti vetää mitä käsketään.(taustalla kummittelee edelleen hitusen se vanha minäkuva, mutta eiköhän siitä yli mennä). Tarkoituksena olisi käydä 4x viikossa salilla ja snadisti jumppaa. Tätä kirjoittaessani olen käynyt jo kaksi kertaa treenamassa uunituoreen ohjelmani mukaan ja täytyy sanoa, että nollilta lähdetään. Esimerkkinä rintaliike,se kun istutaan vinopenkillä kahden taljan välissä ja vedetään “naruista” mitkä lähtee alhaalta molemmilla käsillä eteen ylös (sil oli joku hieno nimikin), niin…hah!En saanu niitä vedettyä ees kevyimmillä painoilla!!:) Nolona sitten palautin sen vinopenkin takas oikealle paikalleen ja hain parin parin kilon käsipainot ja tein vastaavaa liikettä niillä. Että sikäli. 

Tervetuloa vaan mukaan seuraamaan kehitystäni!! :DD 

Viikko 4

22.1.2007 

Yöhugista tulin himaan joskus kasilta aamulla,ne on siitä erikoisia,et sillon iskee aina mitä ihmeellisempiä himoja,tänä aamuna se oli läjä valkosipuliperunoita ja kaks nakkia missä vuori sinappia päällä..oke ,mut se siitä.Torkuin jotenkuten ok iltapäiville ja illalla lähdin kaverin kanssa kokeilemaan show latin tuntia Kamppiin. Kaveri oli vähän häpeissään ja sanoi,että kun on niin huono rytmitaju.Siihen nauroin ,et”HAH näkisit kun minä tanssin!!”Tunnin jälkeen se jo myönsi,että ehkei se hänen rytmitajunsa niin huono ollutkaan… 

23.1. 

Sen eilisen tunnin jälkeen löysin itsestäni uusia lihaksia, aion mennä vielä uudestaan!Tänään salilla hartiat, hauis ja ojentaja. Mä en itse asiassa tiedä kuinka paljon sykkeen tulisi olla treenissä,mut mulla se ainakin nousee toistoja tehdessä jonnekkin 180:neen..oli nimittäin ekaa kertaa sykemittari mukana ja yllätyin kun se oli niin paljon.Kyllähän se sitten breikissä laskee 140:neen,mut pitää kysästä joltain. Oli tosi kivaa treenata, siis niinku oikeesti,tuntu et voimia riittää vaikka kuinka paljon.(ei siis lihaksia vaan vireystilaa tehdä niitä). Vika yövuoro edessä jes:) 

24.1. 

Tänään nukuin jo ihan sikeesti tonne kolmen tienoille. Siitä eilisestä treenistä lähinnä kipeyty kyynärtaipeesta alaspäin lähtevä lihas! ELi lihas mitä en ees tehny, tai siis ei ainakaan ollu tarkoitus tehdä, vaan hauista ja ojentajaa. Oiskohan tekniikassa jotai vikaa..Illalla vielä kokeilemaan salin uutta lajia Boxbickiä, se oli sikakivaa. Nyrkkeiltiin ja potkittiin ilmaan ja sit muuten vaa pompittiin ja hypittiin koko tunti, syke suurimman osan ajasta 190. Mikäköhän mun maksimisyke on..pitää sekin selvittää jotenki. 

25.1.

Heräsin yöllä yhdeltä kamalaan painajaiseen. Piti soittaa broidille kun en uskaltanu tulla ulos peiton alta:) (voi huhuh, hei mä oon kyl 21:))nukahdin uudestaan vasta neljän aikaan (yövuororytmi jäi päälle) ja heräsin kybältä.Olo oli sit sen mukainen , et on tullu yöllä seikkailtuu..Sain raahattua itseni kuitenkin salille. Jalat paino juoksumatolla tonnin ja jaksoin just ja just pinnistää takareidet ja pohkeet. Vatsatkin teit niinkuin Mano on määränny, mut vois vähän kattoo uusiks niitä. En löytäny jalkapainoja niin ei siinä oikeen ees ehtiny päästä makuun, vois lisätä aika reilusti ku niitä oon kuitenki aina tehny aktiivisesti… 

26.1.

Tänään taas huonosti nukutun yön jälkeen heräsin joskus puoliltapäivin.Aattelin et kerkeen viel nopeesti salille ennen duunii.Noo jaa starttasin auton,mut se ei inahtanukkaa..olin unohtanu sisävalon päälle yöks eikä virtaa ollu tarpeeks,hyvä minä! Apu oli kuitenkin lähellä ja ehdin vielä rinta/selkätreeninkin vetää, aika hätäsesti tosin ja ilman suihkua niin ,että töissä saikin sitten viettää aikaa ihan issekseen… 

27.1.

Tänään en ehtiny tehä mitään. 

28.1. 

Kamppiin taas tanssitunnille aamulla 🙂 Meni jo ehkä hitusen paremmin kuin viimeksi, mutta kyllä se aika onnettomalta näyttää.Peilistä kun katsoin niin muut näyttivät tosi siroilta ja notkeilta,mut mä näytin ihan joltai nyrkkeilevältä gorillalta 🙂 Tää taitaakin olla aika hyvä laji vastapainoksi muille niin “miehisille” lajeilleni:DD Illalla salille etureidet, pohkeet ja vatsat. Tein ekaa kertaa sillä salin vatsakoneella ja se olikin tosi tehokas! Kokeilin vielä myöhemmin ostamaani pallojoogdvd:tä ,mut se oli vähän könkkö eikä oikein ollu kovin venyttävää 🙁 

Viikko 7

12.2.

Sairastumisen jälkeen olen palannut taas rauhallisesti treenamaan. Tänään selkä ja rintatreeni minkä tein tarkoituksella hieman vajaatehoisesti jotta nään miten jaksan. Ihan hyvin jaksoin, tosin pienemmillä painoilla kuin ennen. 

13.2.

Aamulla kävin koiran kanssa tunnin kävelylenkillä läheisessä metsikössä missä se saa vapaana juosta miten lystää. Illalla etureidet, pohkeet ja vatsa. Tänään tuntui jo treeni paljon paremmalta. 

14.2

Lepopäivä treenistä 

15.2. 

Hartiat, hauis ja ojentajat vuorossa. Hyvältä tuntui treeni ja olo oli todella energinen. Tuo olkapäännosto liike käsipainoilla tuntuu hieman omituiselta.Mulla on jotenkin toispuoleiset olkapäät. Onneksi mulla on paljon hartiatreeniä niin ehkä ne siitä pikkuhiljaa asettuu kohilleen. Illalla taas koiran kanssa metsään kirmailemaan. 

16.2.

Takareidet, pohkeet ja vatsa. Viikon viiminen treeni. Hyvältä tuntui, sykettä olen seuraillut ja se näyttäis siltä ,et on korkea treenin ajan jos teen liian rasittavan alkulämmittelyn. Seuraan vielä tilannetta. Tällä viikolla en tehnyt jumppia lainkaan. Tämä tarkoituksella ,ettei tuu liian raskas aloitus kun on ollut näin pitkään tekemättä mitään. Tämän viikon lopetan jo tähän sillä viikon lopun aion ottaa rennosti lukuunottamatta koiran kanssa kirmailua:) Ensi viikolla paljastan myös huikeat painomääräni joita nostan joten pysykää mukana 🙂

Viikko 10

Maanantai 5.3.2007

Budapestissä lomalla.

Ennen kun aloitan uutta viikkoa on minun lienee syytä selittää missä olen ollut. Noh ensimmäinen viikko oli ihana lomamatka Budapestiin, mutta sen jälkeen sairastuin keuhkoputkentulehdukseen ja sitten oksennustautiin, uudestaan flunssaan ja lopuksi vielä silmätulehdukseen. Kun sitten selviydyin töihin niin kuinkas ollakaan yks ja toinen rupes tipahtelee vierestä eli ylitöitä sitä tuli sit tehtyy niin, et jopa nukuin työpaikalla. Kun sitten nenästä valuu, silmät vuotaa, perästä ja kurkusta lentää niin olo ei ole niin hehkeä, näistä masentuneena retkahdin vanhaan huonoon tapaani, tupakkaan. Nyt kun aloitan taas terveenä treenin lopetan myös ton syöpäkääryleen polttamisen. 

Tänään siis eka päivä salilla. Takareidet ,pohkeet ja vatsa. Olo todella tunkkainen ja alkulämmittelyssä huono hapensaanti (johtuu vielä keuhkoissa olevasta häästä).Treenin jälkeen kuitenkin kaikin puolin hyvä olo, että messissä ollaan taas. Koiran kanssa vielä ulkoilemaan ja nauttimaan ihanasta kevätauringosta! Kuten teille viimeksi lupasin rakkaat lukijat paljastaa tän hetkiset punttipainomääräni niin aloitan sen nyt.. Takareisien reisikoukistukset teen yksi jalka kerrallaan ns. ilmapainelaitteella. Teen neljä sarjaa ja käytän painona siinä n. 45kg. Maastavedosta suorin jaloin en vielä osaa sanoa,tekniikka ja painot vielä tökkii, ei kunnon tachia, alaselkä kipeytyy. Pohkeet seisten samaten vielä hieman tökkii (valmentajaan oltava yhteydessä). Hennot hartiani huutavat kivusta sen painomäärän alla, olen suunnitellut jo sellasta superpehmustetta olkapäille tähän liikkeeseen, mulla on muitaki viritelmiä mitä oon salille väsänny 🙂 

Tiistai 6.3. 

Budapestin kevät häikäisi.

Tänään aloitan päivän ulkoilemalla koiran kanssa. Aurinko on jo hyvin noussut ja lämmittää mukavasti. Hieman tekee röökiä mieli, tai oikeestaa aika paljonki, mut olen päättäny lopettaa, eli periks ei anneta. Himo helpottaa kun dallailee keväthangella. Iltapäivällä salille. Salilla varsinainen pyhiinvaellus, en yleensä koskaan mee salille 16-19 välillä kun siellä kauhea ruuhka! Rinta ja selkä treeni tänään ja olo tosi upea! Alkulämppäri hengästyttää vielä normaalia enenmmän, mutta on jo sata kertaa parempi fiilis kuin eilen. Painomääriä en voikaan paljastaa koska en oo koskaa kysyny paljon yks semmonen levy taljassa painaa, heh 🙂 Pitää kysyä huomenna… 

Keskiviikko 7.3.

Miloun kanssa ulkoilemassa.

Tänään taas aamulla pyrähtämään ulos koiran eli Miloun kanssa. Se on rodultaan Portugalin podengo, sellanen snadi piski joka luulee olevansa kingi. Tänää rupes uhoo yhelle isolle boxerille. Mut kovii lenkkejä sen kaa saa tehä. Taass niiin ihanaa kevätilma, aurinko lämmittää jo toden teolla ja lumi lorisee mäkiä alas. Tänään ei punttitreeniä ollenkaan. Ilalla boxbic, airoobinen josta en luovu. Se on vaan kerran viikossa eli ei pitäis olla pahaks. Rööki himottaa, mutta en oo luovuttanu 🙂 🙂 Eilisestä lihakset junnaa. Venyttelyssä mulla todella puutetta, siihen pitää panostaa. Tänään alkaa yövuoro klo 23:00 eli rytmi vaihtuu yöpainotteiseksi seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Mulla on ollu kaikin puolin upee olo (hieman laskenutta kuntoa lukuunottamatta) suunnittelen synttäribileitäni innolla ja prätkän ostoa kun lumet on lähteny!! 🙂 Lopetan päivän Miloun kaa kävelemiseen ja suuntan nokkani kohti Helsingin yötä, työyötä. 

Torstai 8.3. 

Tänään olen niin väsynyt yörytmistä, että en tee mitää. Illalla ennen duunia zufelle frendin kaa, mut siinä kaikki tältä päivältä. ZZZZZ 

Perjantai 9.3.

Tänää etureidet ja pohkeet. Vatsalihakset kuuluis kans tähä, mut jätän ne väliin kun siellä Boxbicissa tehtiin niitä niin sikana,että on vieläki lihakset hellänä. Treeni maistui hyvälle. Henki alkaa jo kulkea ihan normaalisti! Safkat oon saanu taas säännöllisiks. En jaksa enempää kirjottaa, lähen nyt vikaa yövuoroon,heippa! 

Lauantai 10.3.

Katse jo tulevissa treeneissä (kuva:Iloinen Liftari)

Klo 8:30 eikä vielä väsytä valvotun yön jälkeen, yritänkin valvoa tänään enemmän koska huomenna pitäs olla jo iltavuororytmi valmiina. Surffailen netissä ja odotan väsyä… zzz-z-e-h-k-ä- koooohhta hhuuoohh nukuttaaa-a-a-a-g-g-grrrhhooooh-zzzzz… Joo ja nukutti vähän liikaaki, heräsin vasta kuudelta illalla, heh, miten tästä nyt sitte pääsee takas päivärytmii! Lähdin salille jumppaan hartiat, hauikset ja ojentajat. Pari esimerkkipainoa: Scott-hauiskääntö 6kg käsipainolla, olkapäänkierto 5kg käsipainolla. WOW, meno on hurjaa 🙂 Kädet ihan hapoilla lähen tarpomaan himaan, sali oli typötyhjä onneks, kiwa rauhassa treenata. Noh, yllätys sinänsä kymmenenaikaa lauantai iltana 🙂 Nyt vielä venyttelyt ja sit keksimää jotai poppakonsteja, et nukahtais.. pitää varmaa pyytää broidii, et tulee tempasee halolla päähän 🙂 

Sunnuntai 11.3.

Tämä viikko ihanan terveenä pulkassa! Ei muuta treeniä tänää ku tanssitunti Kampissa. Pysyin jo liikkeissä mukana puolet koreografiasta, HUOM! pysyin mukana, mutta ei sitä vielä tanssiksi voi kutsua :)) Viikon päätteeksi palkitsen itteni puolikkaalla korvapuustilla (sillä pullalla) nami, hyvä Norppa!

Viikko 11

Treenin jälkeen rentouduin hetkeksi.

Maanantai 12.3.

Vapaa treenistä. 

Tiistai 13.3.

Rinta ja selkä treeni. Aloin saada kiwasti uudella tavalla rintaan tuntumaa. Illaksi töihin, jossa sain tietää et joudun ylitöihin aamulla joten jäin työpaikalle yöksi. 

Keskiviikko 14.3.

Tänään ei punttia, airoobista boxbicin muodossa. AAAH ihanaa rääkkiä 🙂 Treenin jälkeen menin vielä rentoutumaan solariumiin, hieman väriä naamaan kaiken sairastelun jälkeen 🙂 

Torstai 15.3.

Kerro kerro kuvastin ken on salin vahvin?

Tänäänkään ei punttia. Rento bailatinon alkeet tunti omalla salilla. Vihdoinkin pysyin perässä! Tää alkeet on ihan sika hyvä juttu :). Tämän jälkeen lähdin vielä extemporee kokeilemaan taekwondoa 3 vuoden tauon jälkeen. Ei sitä vielä kaikkea ollu unohtanu ja hyvän hien sai pintaan potkiessa! 

Perjantai 16.3.

Tänään takareidet, pohkeet ja vatsa treeni. Jätän taas noi vatsat pois kun keskiviikkona boxbicissa tehtiin niitä paljon. Maastaveto suorin jaloin vielä hieman outo liike (asiasta on keskusteltu valmentajan kanssa). Pohkeisiin laitoin painoa 40kg ja tein vähän pidempää n.20 toiston sarjaa , jos laittan enempi painoa niin sattuu liikaa hartioihin (pohjekone seisaaltaan). 

Lauantai 17.3.

Siitä taekwondosta tuli muuten jalkapohjat ihan älykipeiks! Loukkasin myös käteni siellä, enkä uskalla tehdä sillä tänään mitään. Siinä ei oo nimettömässä ja pikkurillissä puristusvoimaa eli pakko jättää käsitreeni huomiseen. Sen takia tänään etureidet ja pohkeet treeni.

Sunnuntai iltana 'hapat' turvoksiin!

Sunnuntai 18.3.

Tänään hauis,ojentaja ja hartia treeni. Olin salilla vasta puol kymmenen illalla. Käsi oli vielä vähän kipee joten osan liikkeistä jouduin tekee normaalia pienemmillä painoilla. Muuten treeni meni hyvin!

Viikko 12

Maanantai 19.3.

Miloun kanssa nauttimassa keväästä.

Uusi viikko käyntiin ja vapaata töistä! Lähdin Miloun kanssa hoitamaan asioita, siinä vierähtikin sitten reippaasti pari tuntia kun pörhällettiin kaupasta toiseen, postiin ja vielä tullin kautta kotiin. Tilaamani vaatteet oli vihdoin saapuneet jenkeistä:) Illalla salille, selkä rinta jumppaa. Hieno fiilis! Sykemittarista loppui patterit, mutta tuntuu ,että perussykkeeni on laskenut. Varmaa kun alkaa tottuu uuteen rasitukseen, tai emmä tiiä…Mua alkaa ärsyttää toi homppelisali pikkuhiljaa ku ei saa rauhassa ähistä ku heti joku Adidas-kiihkoilija-pelkään hikeä-wannabe fitness modell- tyyppi kyylää niinku oisin joku pahemman luokan rikollinen tai vähintää alemman luokan kansalainen..noooh whatever, treeni oli muuten ihquu, se on pääasia:) Treenin jälkee menin viel johkii ihme freaky danceen, mis heiluttii ku väkkärät ja tanssittii ihan mielipuolisesti..heh..ainakin voin sanoa pysyneeni mukana tanssitunnilla:) Sit viel vähäks aikaa löpisemää frendinkaa maailman menosta ja sit eiku pehkuihi, huomenna ylitöitä, herätys klo 0430.KääK! 

Tiistai 20.3.

Jep, nukuin pommii. Heräsin klo 0630! Voihan variksen viikset, noh olin duunis klo 8 eli vaa tunnin myöhäs…Illalla salille, ihanaa polkea pyörällä kun kadut on jo putsattu hiekasta! Piti oikein täysii polkee:) Mun sali on täs ihan lähellä,jotai 2km… Etureidet,pohkeet ja vatsat…aaahh hirveellä raivoilla sain tehtyä prässissä suuremmilla painoilla ku aikasemmin::)) Jalat ihan hapoilla!Ja sit taas yx vihanpurkaus teidän niskaan.. eli eilen haukuin sen tietyn ihmisryhmän..nyt haukun sellaset OKSETTAVAT keski-ikäset äijät jotka hihhuloi siel salil MUKA vähän tekee jotai mut sivusilmällä näkee, et ne tuijottaa kokoajan. HYI yrjö mä meinasin karjasta sille padulle! Tein sit sillee, et ainaku kävelin sen ohi tein äkkikäännöksen ja sain sen kiinni itseteossa vahtaamasta takalistoani. Lopulta se alko olee jo niin nolona ,et häippäs,onneks..vielä jos mä nään sen mä sanon kyl isoon ääneen pari valittua sanaa, oon mä sen verran kaheli..:) Pohkeisiin sain myös uuden paineen tänää:) Sit zygäl himaa ja saunaa,aaah! Kävin viel vuokraa romanttisen hömppäleffan ja kattelin sen ittekseni turvenaamari naamalla kun on toi vahvempi puolisko ( toistasex vahvempi;)) merillä. 

Keskiviikko 21.3.

Tänään lekurille näyttää tota kättä. Ihmetteli kuis nyt vasta tuun ku viikon jo ollu turvonnu, määräs röntgenii. Ostin apteekist tänää Möllerin omega-3:sta ja Multi tabseja. En tiedä paljon kak*aakaan näistä jutuista, mut aattelin, et ehkä hyvä syödä jotai lisäks, mäkiku tuun niin helpost kipeex.. Jep,jep, röntgenistä tulin..murtunu se käsi on, pitää vaa toivoo et ne laittaa kipsin vaa toho pikkurillii ettei koko kättä, et pystys viel reenaa…ja kipsi tuli! saa nähä mitä tol pystyy tekee.. viikko saikkuu töistä, jess vähä lomaa!! 

Torstai 22.3.

Fillarilla himaan ennätys ajassa.

Pidän tän ja huomisen vapaata treenistä käden säryn takia. 

Lauantai 24.3.

Aamulla Miloun kaa ulos, tänään jäi toppatakki narikkaan, IHANAA kevät on tullut!! Aurinko lämmittää ihanasti! Salilla olkapäät,ojentajat ja habaa. Suureksi riemukseni totesin, että voin tehdä kaikki käsiliikkeet molemmilla käsillä paitsi dipin. JIIHAA nyt ei oikee käsi pääse kutistumaan. Tää kirjottaminen tosin on aika hidasta vasurilla:) Salilta pyöräillen kotiin, ihanasti hiekka rapisee renkaiden alla:) 

Sunnuntai 25.3.

Päivä ysiltä käyntiin Miloun kanssa tunnin pyrähdys kaupunkini kauniissa maastossa:) Ulkoilua,haravointia..kaikkee keväthommaa! Salilla takareidet pohkeet ja vatsa. Maastavedossa vähä ote lipeili mul nääs vaa kolme sormee käytös tos styyrbordin handus,, mut muute tosi jees. Fillarilla himaa, uus enkka 4min 15sek!:)

Viikko 13

Maanantai 26.3.

Teki mieli antaa monoa ku ei päässy salille

Saikulla edelleen kipsatun käden takia. Tää viikko menny hieman pipariksi salin osalta. Tänään niin kiire, etten ehtiny salille laisinkaan :(( 

Tiistai 27.3.

Tänään selkä ja rinta treeni. Tosi hyvä treeni myöhään illalla 22-23.00. Selkätreeni on mun suosikki :)) Aamulla tuli normaalisti ulkoiltua koirulin kaa 🙂 

Keskiviikko 28.3.

Tänään ei muuta treeniä kuin boxbic illalla. AAAh rääkkiä reisille :)) 

Torstai 29.3.

Tänään olkapäät,ojentaja ja haba treeni. Piti tehdä reidet, mut salilla vaan alko tuntuu siltä ett pakko tehä nää tänää :)) Kotkan Janne treenaa kuulemma usein näin…tuntumalla. 

Perjantai 30.3.

Ojentajat pumppiin

Tästä alkaa se tän viikon pipariosuus. Tänää saikun jälkee duunii (neljältä herätys) illalla niin pöhnässä tost aikasest herätyksest, et kun shoppailun jälkeen palasin kotiin nukahdin jo klo 20.00 ZZZZZ… 

Lauantai 31.3.

Töissä taas aamuvuoro ja loppupäivä treenin osalta pipariks. Tuli vieraita joita en ollu nähny pitkään aikaan joten en malttanu lähtee salille… 🙁 

Sunnuntai 1.4.

Aprillia! Töiden jälkee kattoo pojan säbämatsii Myllypuroon! Pakko se on lähtee ku 12 vuotias poika pyytää 🙂 

Ensi viikolla reidet tehotreeniin

Sen jälkee oltiiki sit taas halki poikki ja pinoon.
Et Soronnoo, suunnittelin et teen maanantaina eli huomenna etu ja takareidet. Ja loppuviikosta samoin, niin saa kompensoituu tän viikon kadon!

Viikko 14

Maanantai 2.4.2007

Työpaikan salilla treenasin tänään etureidet, vähän takareisiä ja pohkeet. Tää on vähän enemmän sellanen “bodari” sali kalkkineen:) Koneet oikeilla painoilla ei ilmanpaineella. Menee jonkin aikaa kunnes löytää näille laitteille sopivat painot. 

Tein jalkaprässissä 50 kg painolla 4×10 toistoa. Reisiojennusta etureisille 25 kg:lla 3×10 toistoa ja takareisille reisikoukistusta 20 kg:lla 4×10 toistoa. Istumapohjekonekin löyty täältä salilta ja tein sillä 30 kg:lla 4×10-12 toistoa. Noi “aidot” koneet on kyl paljon parempia nyt sen eron huomaa, vois jossainvaiheessa alkaa vaihtaa salia… mut toisaalta tos mun salilla on niin paljon hyviä ohjattuja tunteja, et se vähän hidastaa mua vaihtamasta, mut katsotaan nyt… 

Lopuks potkin vähän säkkiä ja sit eiku laivaan ja rapakon yli Eestiin. Mun, mutsin ja systerin pöytään tuli istuu joku Lappeenrantalaispariskunta jotka puhu niiin paljon, et sai keksii tekosyitä, et pääsi niistä eroon 🙂 

Tiistai 3.4.

Virossa kampaajalla, kesti VAAN 4,5h! Mutsilla ja sen kampajalla oli niin pahoja kommunikaatiovaikeuksia, et mutsille tuli piikkisuora tukka mitä se vihaa. Se kysy silt kampaajalta, et miksi suoristat niin se vaa vastas: “ei ei minä kuumenta” ja sit mude aatteli et kai se kihartaa ne lopuks, mut… heh, se alko melkein spiidaa, et mitä tekee tukkansa kaa 🙂 Loppuaika käveltii ja sit laivaan klo 17.00. Autossa kotiin menessä oli ihana laittaa energy päälle, kun kolme tuntia oli kuunnellu kauheeta karaokehoilotusta, AAARGH! Noh, nyt on tukka kondikses ja synttärilonkerot kellarissa odottamas 🙂 Illalla simahdin jo klo 22.00. 

Keskiviikko 4.4.

Keskiviikkona autolla oli käyttöä

Aamulla anopin kanssa Loviisaan mökille. Sieltä suoraan tapaamiseen, klo 13.00 lääkäriin ja sieltä kiireellä toiseen tapaamiseen Helsinkiin ja sieltä tukka putkella salille Boxbiciin. Suihkuun ja untenmaille klo 21.00! 

Torstai 5.3.

Faijan kanssa salilla ojentajat, hauis ja olkapäät treeni. Se on vähän ärsyttävä kun tulee koko ajan vahtaa etten vaa liikaa tee, kun kuulemma naisille ei sovi isot lihakset 🙂 Noh saa luvan tottua ajatukseen 😀 Ja sit mul on kuulemma nestettä kasvoissa..plaah 🙂 Hauis liikkeinä mul on seisaaltaan taljassa hauiskääntö ja Scott-penkissä käsipainolla. Sarjat 2-3 ja toistot 8-12. 

Perjantai 6.3.

Sain raahattua ton mun äijänki salille tänää. Rinta, selkä ja vatsa treeni. Tein vatsoja sillä koneella, eka sarja pienimmällä painolla 40 toistoa sit yx pykälä lisää painoo ja 35 toistoo jne jne kunnes enää yx toisto 🙂 Illalla vielä hauvelinkaa pyrähdykselle jäätävään ulkoilmaan, tulis se lämmin takas! 

Lauantai 7.3.

Luonnon helmassa

Herätys yövuoron jälkeen klo 17.00 🙂 

Sunnuntai 8.3.

Tänään takareisi ja pohje treeni. Takareisi ohjelmassa on reisikoukistus 4 x 15,12,10,10 toistoilla ja maastaveto “suorin” jaloin käsipainoilla 3 x 10 toistoa. Pohkeita istuen tai seisten 4 x 12 toistoa. 

Viikko 15

Maanantaista perjantaihin jumppasin normaalisti kaikki lihakset. Airoobista tuli hyvin vähän sillä olin töissä koko viikon. Viikonloppu meni railakkaasti synttäreitä vietellen 🙂 Sunnuntai vähemmän railakkaasti… Yksi suuri uutinen! Ostimme mulle prätkän! Pääsee ajelee heti ku kipsi pois kädestä ja varusteet hankittu!!

Viikko 16

Maanantai 16.4.

Harmajan majakka

Jäin töiden jälkeen Harmajalle yöksi. Se on majakkasaari stadin edustalla jossa on myös luotsiasema. Köllöttelin söin ja kattelin telkkarii.Vedin lonkkaa ja lisää lonkkaa 🙂 Harmajan majakka: http://www.fma.fi/vapaa_aikaan/majakat/harmaja.php

Tiistai 17.4.

JIIHHAAA!Vihdoinkin löysin palautusjuoman mistä ei lennä laatta! Sellanen mansikanmakunen valmislitku, melkein jopa hyvää jos vetää ykkösellä ja sen jälkee omppu suuhun ettei maista jälkimakua. JES!Rinta – selkä treenipäivä. Rinnan kohalla huomaa jo kehitystä, painomäärää on saanu nostaa! Samoin alaselkä, 2 x15 selänojennusta 10kg lisäpainolla ei vaan enää riitä, tein tuplasti 🙂 Lopuks venyttelyt ja vähän potkin säkkiä. Miloun kaa menin viel lenkille! HUURRJAN ihana kevätfiilis. Hyppelehdin metsässä (asumme keskellä kaupunkia, mutta pieni metsikkö löytyy aivan läheltä) koira vapaana, Porvoon joesta lähteny jo jäät.. Milou yritti saada sorsia kiinni HEH 🙂 Vanhassa kaupungissa (missä me asutaa) tuoksui tuore terva ja jossain joku grillasi jotain..MMMM..kesä 😀 

Keskiviikko 18.4.

Vein auton tänää huoltoo. Siin on kattoluukku jumittunu auki 🙂 Pelättiin kun Tampereella käytiin ostaa mun prätkä, et alkaa sataa, ois ollu hupaisa näky ku oltas istuttu autos sateenvarjojen kanssa. Onneks ei alkanu:) Tänään etureisi – pohjetreenipäivä. Ohjelmassa edelleen reidenojennus reisipenkissä ( 4 x 15,12,12,10 ) ja jalkaprässi ( 3 x 10-12 ). Pohkeita joko istuen tai seisten ( 4 x 30 ). Lisäksi vatsaa tein tänään 30 x 10kg, 25 x 15kg, 20 x 20kg, 15 x 25kg, 10 x 30kg ja 5 x 35kg. Illal viel 4 kilsan lenkki koiran ja kaverin kaa. Sit väsyttiki mukavasti 🙂 

Torstai 19.4.

Kilpailun mainos

Treenivuorossa hartiat, hauis ja ojentajat. Viime viikol kerroin hauisohjelmastani. Ojentajaohjelmani: ojentajapunnerrus taljassa suoralla kahvalla ( 2 x 12-10 ), dippi penkillä jalat korokkeella ( 3 x 12,12,10 ). Myöhemmin treenin jälkeen reissu Kotkaan. 

Lauanantai 21.4.

Treenasin tänää takareisiä ja pohkeita. Muuten koko päivä peppua puuduttamassa Lahti Cupissa taekwondo kisoissa. Yks pronssi Porvoosee! 🙂 Viikon päästä lauantaina Helsingin kultsalla Force Fitness Classic & Grand Prix kilpailut. Itse olen töissä aamuvuoron, mutta tarkoitus on koittaa päästä seuraamaan ensimmäistä kertaa fitness ja kehonrakennus kilpailuja 🙂 Erityisesti olen kiinnostunut näkemään Tirroniemi Mari kilpailemassa. Tietysti treffata JK:n Janne ja Mano. Tavataan kultsalla 🙂

Viikko 19

Olin tullut katsomaan Mari Tirroniemen kilpailemista.

Ei koskaan saisi olla niin kiire tai niin paljon töissä , ettei kerkee treenaamaan saatikka päivittelemään näitä sivuja. Näin mulle kuitenkin kävi ja siksi skipattu 2 viikkoa. Kerron kuitenkin lyhyesti tän hetkistä tilannetta ja fiiliksiä kultsan Fitness Classic & Grand Prix kilpailusta 28 huhtikuuta. Olin siis ekaa kertaa elämässäni seuraamassa fitness kisoja! Täytyy kyllä sanoa, että tunnelma siellä oli erityislaatuinen verrattuna muihin kisoihin. Itsekin jännitin Tirroniemen Marin puolesta (body fitness), vaikka en häntä edes tunne niin paljon, mut oisin voinu hypätä seisomaan hänen kakkossijasta, mutta krhm hillitsin kuitenkin itseni. Kyllä sitä itsekin alkoi miettiä, että voi kunpa joskus itsekin vois olla siellä lavalla, varsinkin siinä missä tehtiin lisäksi se vapaaohjelma (Fitness). Aikataulu oli jälleen tiukka minulla enkä kerennyt kuin yhden kierroksen seuraaman miesten kehonrakennuskilpailusta. Se oli kyllä TOSI ISOA touhua! Mutta kokemuksena todella upea ja motivoiva. Törmäsin kultsan käytävällä myös kiireiseen Kaisa Piippoon…oli pakko saada fanikuva:) Lähden varmasti seuraavia kisojakin seuraamaan ja ehkä joskus vielä itsekin… 

Maanantai 7.5.

Yövuoron jälkeen herätys klo 15.00. Lähdin tunnin reippaalle kävelylenkille koiran kanssa. Valkovuokot kasvo ja aurinko lämmitti, mutta ne ei oikeen jaksanu innostaa. Korviin sattu ja huippasi omituisesti. Koko päivän oli ihan “mitäänsanomaton” olo. Kunnes, zygäilin salille ja aloitin uunituoreen ohjelmani innolla! Kiitos Mano:) Kyllä siinä alko mieli kummasti kohoamaan kun piteli painoja käsissä:) 

Nora ja Kaisa Piippo kultsalla.

Uudessa ohjelmassa on uusi jaksotus lihaksille sekä uusia liikkeitä ( 4 x viikko ) Tänään oli rinta ja hauis treeni. Ohjelmassa nyt mm. penkkipunnerrus. Hehhe, oli varmaan näky kun kymmenellä kilolla ( + tanko) ähersin ja puuskutin:) Hauikset meni ihanan hapoille, hauiskääntö tangolla seisten ( 3 x 12,10,8 ) ja vinopenkissä istuen käsipainoilla ( 2 x 12 ). Solkkuun hakemaan pientä pohjaa kesäks ja huups meinas tulla kiire töihin. Ulkona sato kaatamalla ja tukka just föönattu:) 

Tiedoksi vielä mikäli en ole kertonut, että käteni on siis jo pois kipsistä ja lähestulkoon parantunu. Ja sitten noi mun lenkkihommat on siks, kun ois kohta se Naisten kymppi ja pitäs yrittää se jotenkin ryömiä maaliin asti… tai ois kiva juosta ees alle tuntiin. Muuta huimaa kerrottavaa ei tähän hätään ookaan, paitsi joo on yx..kävin ottaa kielilävistyksen:) 

Tiistai 8.5.

Ihan ryytyny olo. Väsynyt ja kurkussa tuntuu möykky. Mittari näyttää 37,1 voihan vinetto! Pidän tän päivän paussii ja toivon et menee ohi huomiseks. 

Näin kultsalla myös oikeita kehiksiä.

Keskiviikko 9.5.

Vähän hartioita ja pohkeita duunisalilla. Taitaa olla tauti tulossa. 

Torstai 10.5.

Tauti iski…hillitön yskä ja kuumetta. Jatkui perjantaina nuhalla. Lauantaina vielä kuumetta. 

Sunnuntai 13.5.

Parempaan suuntaan mennään, vähän henki ahtaalla ja nokka ruvella ja mieli synkkä Suomen häviöstä. Uskon huomenna pystyvän rauhalliseen treeniin… Hyvää äitienpäivää äiti! <3

Tapasin kultsalla myös goutsini.

Viikko 20

Kultsalla kisoissa kiinnostuin Fitness lajista.

Maanantai 14.5.

Vielä vapaata treenistä flunssan takia. Olo jo melko hyvä. Kultsan kisoissa (28.4-07) kiinnostus heräsi minulla Fitness lajia kohtaan. Lisää treenimotivaatiota sain myös. Uusi harjoitusohjelma odottakin jo käyttäjää. 

Tiistai 15.5.

Tänään vihdoin salille. Uusi jalkatreeniohjelma käyttöön. Aluksi reisikoukistus ja reisiojennus. Näiden jälkeen askelkyykky hieman erinlailla kuin yleensä tehdään. Lopuksi jalkakyykky vastus edessä. Soitin treeneistä goutsille tarkistaakseni miten teen ton viimeisen liikkeen. Goutsilla varmaan joku juju miksi liikkeet tehdään tietyssä järjestyksessä ja millä tavalla. Ja minähän teen työtä käskettyä. Hieman noi kyykyt vielä hengästytti kun ei ihan täysin terveenä vielä olla, mutta kaikin puolin muuten hyvä treeni! Nyt kun on toi prätkä ostettu, niin sillähän sitä ajelee joka paikkaan kun ei malta pyörällä polkea 🙂 PRR PRROOoooo aAAh se on ihanaa! Mainitsen lukijoille vielä yhden huomaamani kehityksen: Jouduin luopumaan lempifarkuistani pari viikkoa sitten. Eivät vaan enää menneet jalkaan 😮 Minullahan tavoite onkin saada lisää lihaksia hoikkaan kroppaani 🙂 

Keskiviikko 16.5.

AUUTS! Jalat eilisestä ihan jumissa! Mutta ei kun lisää vettä myllyyn! Selkää, ojentajia ja vatsoja. Uudet kujeet näidenkin treenaamisessa. Selälle uutuutena esim. ylätaljanveto niskantaakse. HUH! Painot melkein nollille, tuntui ettei mitään voimaa tähän liikkeeseen! Vatsoille huikean raskas treeni ristikkäistaljassa sivuvatsaojennuksia sekä jalkojen nostoja roikkuen 🙂 Treenin jälkeen kotiin kokkailemaan perinteisesti kanaa ja riisiä, niitä tulisia Hornet koipia, nam! (oli siinä raejuustoa purkki mukana Kerttu :)… Goutsin vaimo muistuttaa aina minua riittävästä proteinin määrästä. Ruokavaliossani suurin muutos olikin proteiinin lisääminen. Tälläkertaa taisi minulla kyllä tulla hieman reilusti, mutta kun Hornet koivet ja raejuusto sopivat vaan niin hyvin yhteen 🙂 Olen saanut jo joitain kommentteja kropan “muutoksista”. Systerin huomautus:”Nora, sun pyllys on kasvanu” -Minä: “ei se oo kasvanu, se on vaan vähän noussu ylöspäin ;)” 

Torstai 17.5.

Nyt on kyllä niin “rampa” eilisestä ja tiistain treenistä, että pidän tänään vapaata. Vatsat, kädet ja selkä totaalisen jumissa! Prätkällä ajelin sekä nautiskelin pihakeinussa auringosta. Mukavasti se jo lämmittää 🙂 Eno kävi kylässä ja sanoi: “Huomaa Nora, että on hartiat ja hauikset kasvaneet!” Minä tietenkin tyytyväisenä hykertelin kun ei sitä eroa itse vielä huomaa, niin pientä se on :))) 

Perjantai 18.5.

Tänäänkin vapaata treenistä. Ajeltiin pitkä lenkki prätkillä 🙂 

Lauantai 19.5.

Tänään salilla rintaa, hauista ja vatsoja. Mulla keskiviikon treenistä edelleen ojentajissa sellainen kohta ihan kipee, mitä en tiennyt olevan olemassakaan! Penkkipunnerrus on kyllä kivaa, Ai, että mä nautin siitä! Hauikseen oon saanu jotenkin nyt paremmin tuntumaa kun aikaisemmin. Mutta kun teen hauista käsipainoilla niin huomaa, että vasen käsi väsähtää paljon nopeemmin! 

Sunnuntai 20.5.

Tänään treeni vuorossa hartiat, pohkeet ja vatsat. Edelleen kipeenä se ojentaja, huh! Takaolkapääliikkeestä piti kysässä goutsilta joten soitin hänelle. Itse Arnold tehnyt kuulemma samaa liikettä, goutsi vaan hieman “viilannut” liikettä takaolkapää painotteisemmaksi. Hartioita ihana tehdä, kun huomaa niitten paisuneen kuitenkin jonkun verran! Pitää ottaa joku päivä vähän kuvia niin pysytte messissä :)))

Viikko 21

Tässä minun prätkäni.

Keskiviikko 23.5.

Tänään vasta alotin tän viikon reenit. Selkää, ojentajia ja vatsoja. Toi sivutaivutus mikälie vatsoille ristikkäistaljassa on kyl tosi tehokas, oikeen kunnolla tuntuu ku vatsassa “paukkuu”! 🙂 Selkää yritin tihrustella peilistä josko siellä jotai näkyis, kyl siel muutama pieni mato näky, heh 🙂 

Torstai 24.5.

Tänään oli tosi aktiivinen päivä. Eka tein salilla reisiä, tein vielä ohjelman lisäks extraa yhellä sellasella pakaralaitteella missä seistää ja työnnetää jalkaa taaksepäin. Sit tein pohkeita vähän vaik ei ois tarvinnu ku odottelin et bailatino tunti alkaa.

Bailatinossa oli aika hikinen tuntu, keikuteltii lantiota niin ,että hiki vaan lens. Kun pääsin kotiin olin jo aika kuitti, mutta lähdin silti koiran kaa pienelle kävelylle metsään. Päästän sen aina siellä vapaaksi ku siel ei oo muita koiria, mutta tällä kertaa Milou päätti, ettei tule takas hihnaan ja siitä alkoi 2000 metrin pika-aidat. Se juoksi ympäri Porvoota ihmisten ja markkinakojujen välissä ja minä perässä. Sit se hemmetin rakki kävi pöllii yhestä kojusta nakin! Tulipa pitkästä aikaa tehokas pikajuoksutreenikin tehtyä 🙂 

Milou karkulainen.

Perjantai 25.5.

Jalat vähän väsyneet tost eilisest 🙂 Salille kuitenki tekee rinta ja hauis jumppaa. Duunisalilla treeni joten sain ton peck deck laitteen vihdoin koekäyttöön! Hmm,se tuntu vähän oudolle,ois tehny mieli laskee sitä koko telinettä alaspäin, mut ei siin ollu mitää säätöjuttuja. Ehkä johtu vaan siitä kun uusi liike eikä tottunu. Penkkipunnerrusta pelkällä tangolla,jihuu 🙂 

Hauista tangolla ja käsipainoilla. Vatsoja päälle ja solariumiin et kehtaa laittaa hameen päälle nyt ku ilmat lämpenee. Sitten töihin syömää kanaa ja riisiä sekä pari tomaattia ja kurkkua. Iltapalaks leipää isolla kalkkunakasalla+maitoa+1 omppu. Nii ja treenin jälkee juon nykyää tota ProFX:n valmisjuomaa, siitä ei tuu paha olo vaa se on jopa hyvää 🙂 Testailin eri valmistajien “jauheita” ennen sitä, mut mul tuli niistä huono olo. 

Sunnuntai 27.5.

Hartiat pelkästää tänää treenissä 🙂 Vipunostoja eri kulmissa sekä punnerrukset käsipainoilla.

Tein ne pohkeet jo sillon torstaina, joten ne jätin nyt. En ois muuta ehtinykkää ku piti mennä töihin.

JEE 19 yötä kesälomaan! 

Perjantaina tein penkkipunnerrusta...

Viikko 22

Maanantai 28.5.

Lopuksi reisille lätkä sylissä kyykky.

Viikko alkaa Energy jumpalla missä heilutaan ja tehdään liikesarjoja hikeen asti. Tämän jälkeen päivän treeni. Selkä treenin aloitin kulmasoudulla ristikkäistaljassa. Toisena liikkeenä oli “leuanveto” taljassa kapealla otteella. Kolmas liike niskantaakseveto taljassa. Lopuksi selkäojennuksilla “jämäkkyyttä” alaselälle. Selän jälkeen treenasin ojentajat ja lopuksi vatsan. Tänään vatsalle oli jalkojen nostot sekä sivutaivutukset. 

Tiistai 29.5.

Tänää salilla reisiä. Sain ERITTäIN hyvän tuntuman sillä vireystila oli huipussaan! Hiki virtasi tuplasti kuuman sään vuoksi. Kuuma sää jotenkin pitää lihaksia paremmin lämpimänä jolloin jumppaus helpottuu ja saa enemmän painoja liikkeisiin. Liikkeiden lopuksi kun reidet jo mukavasti pumpissa, tein 3 sarjaa jalkakyykkyä 15 kilon lätkä sylissä. Lopuksi kuntopyörällä keveällä kuormalla 10 min palautus reisille. Päälle kevyt venyttely. 

Keskiviikko 30.5.

Tänään ei punttia vaan Boxbic salilla. 

Torstai 31.5.

Tänään duunisalilla rintaa ja hauiksia ennen lähtöä Tukholmaa. Rinnalle penkkipunnerrus ja vinopenkki käsipainoilla. Lopuksi rutistukset peck deck koneessa. Hapat “turvotin” ennen reissua hauiskäännöillä seisten tangolla ja käsipainoilla :)) 

Perjantai 1.6.

Ennen Tukholman reissua hapat turvoksiin.

Tukholmassa ollaan ja ei muuta jumppaa kuin airoobista kävellen ihan tolkuttomasti! Oletin, että hotellilla olisi ollut kuntosali, mutta ei ollutkaan joten… 🙁 Mutta ensi viikolla tehoviikko 😀

Viikko 23

Tiistai 5.6.

Huilutunnin jälkeen suuntasin työpaikan salille ennen yövuoron alkua. Tein hartiat ja pohkeet koska se oli ainut minkä muistin ulkoa ku olin unohtanu ohjelman himaan. Vipunostoja joka kulmista sekä käsipainopunnerukset istuen käsipainoilla. Treeni tuntui hyvältä ja auttoi jaksamaan hyvin läpi yövuoron 🙂 

Keskiviikko 7.6.

Heräsin joskus neljältä päivällä (yövuoro). Salilla vatsoja koneella 4 x 25,20,15,10. Hauista, missä sain tangolla seisten liikkeessä tosi hyvän tuntuman! Käsipainoilla kun tekee niin ärsyttää ku toi vasuri väsyy niin paljon nopeemmin. Sit viel rintaa soveltaen koska olin kotisalilla mis ei oo sitä peckdeckiä 🙁 Pursuin energiaa… heitin tuplat takaa posen :))) ja lähdin viel koiran kaa tunnin lenkille ja jopa juoksin muutamia ylämäkiä 🙂 

Torstai 8.6.

Oli aivan pakko heittää tuplat takaa.

Aamupala: proteiinipuuroa josta söin 5 ruokalusikallista ja heitin vessan pönttöön. Sit tilalle 2 ruisleipää missä päällä raejuustoa ja paistettua kanamunaa+vähän maustettua jugurttia raejuustolla. Salilla selkä, ojentajat ja vatsat. Ojentajille mul oli ohjelmassa “ranskalainen” taljan kautta, mut mulla yliliikkuvat olkapäät niin ojelmaan muutettiin sen tilalle vastaava liike käsipainolla. Uutena liikeenä ojentajille on myös “rutistukset” taljassa narulla. Sit semmonen loppu liike kun ojentajat jo pumpissa teen punnerrukset penkin sivussa…varpaat maassa. Oli NIIIn kuuma, että jäi treeni vähän vajaaks sillä ei meinannu enää pysyy tolpillaan kun ei ilma kierrä siellä salilla ollenkaan! 

Perjantai 10.6.

Reidet vuorossa tänään. Lämmittelyä zygällä ja ennen jokaista liikkettä n.30 toiston lämmittely kevyellä painolla ennen varsinaista liikettä. Kyykky lätkä sylissä on muuten kiva liike mutta mun jalkojen eriparisuus korostuu siinä ku toinen jalka on ennen toista ylhäällä heh heh. Askelkyykky käsipainoilla ei ole kiva koska joutuu ottaa niin ison käsipainon, että saa liikkeeseen tuntumaan ja se repii kättä inhottavasti eikä meinaa pysyä siinä. Sidon sen kyllä sellasella remmillä kiinni, mutta silti. Goutsi käski kokeileen askelkyykkyyä smitissä… löytyyköhän salilta sellanen? Eriparisuuksien takia mul pitää tehdä näitä liikkeitä missä on vain aina toinen raaja “käytössä” näin heikompikin vahvistuu.

Viikko 24

Tiistai 12.6.

Hauistreenissä saan hyvän tuntuman.

AAAH KESäLOMA! Heräsin vasta klo 11.00. Aamupala jäi heikoksi (ei maistunut), vedin ProFX caramel patukan naamaan ja lähdin salille treenaa hartioita,pohkeita ja vatsoja. Tämä on se jumppa mikä vie aina eniten aikaa. Tänään hokasin liikkeen kokonaisvaltaisen oppimisen tärkeyden, etenkin sen kuinka tärkeää on myös liikkeen rauhallinen palautus. Esim.viparit käsipainoilla sivuille niin kun rauhallisesti palauttaa liikkeen alas ja säilyttää tuntumaan niin saa tuplatehon. Tämänhän kaikki prot jo tietävätkin, mutta itselleni tulee vielä melkein päivittäin uusia AHAA elämyksiä. ProFx mansikka palkkari naamaa ja prätkällä himaan tietysti hieman mutkan kautta:) 

Lounaaksi iso lautanen salaattia ja lohikeittoa ja kasa leipiä NAM! Ne sulateltua kaverin kanssa 15kilsan rullaluistelulenkille. Tosi rauhalliselle sellaiselle ku ekaa kertaa rullilla tänä kesänä. Uus nälkä taas. Purkki rahkaa ja tippa mehukeittoa(mikä oli jääny ku broidi oli “lainannu, saanen tähän väliin huomauttaa ,että meillä on muutkin perheenjäsenet alkaneet ottaa oppia mun syömistavoista). Lautasellinen papuja tomaattikastikkeessa+2 ruisleipää. Nämä syötyä uus lenkki koiran perään joka karkas taas. 20min etsin kunnes sisko löys sen tyytyväisenä naapurin grillijuhlista!***kele!Nyt uni maittaa. 

Keskiviikko 13.6.

Salille hauista rintaa ja vatsoja. Hauis tuntuu upeelta nyt kun on alkanu saamaan siihen tuntumaa. Samaten rinta on jo kiitettävästi löydetty, ei ihan täydellisesti vielä. Treenin lopuksi kokeilin paljon nousee penkistä (avustuksella tietysti). Paikat oli jo aika hapoilla valmiiks mut tulos oli 30kg JEE:) Pitää kokeilla ens kerralla ennnen treeniä! 

Perjantai 15.6.

Ojentajat,selkä ja vatsat! Selkä on mulla se osa-alue mihin en oo millään löytäny vieläkää tuntumaa. Leuanvedossa kapealta käytän ihan liikaa käsiä, leveä ote niskantaakse: se tuntuu tosi huonolta ja “epämukavalta”. Kulmasoudussa saan ehkä parhaiten, mutta siinäkin otan ihan selvästi käsiä mukaan liikkeeseen! Ojentajissa naruilla taljassa saa hyvän tuntuman. Ranskalaisessa punnerruksessa paljon heikommin ja normipunneruksessa penkkiä vasten olo on lähinnä hupaisa ku kattelee itteensä peilistä ku kiemurtelen ku mato ku yritän pitää olkapäät kasassa ettei ne muljahda liikkeen aikana! Vatsat on ihana tehä taljassa:) Ai nii, selän ojennus lätkä sylissä on ainut missä saa ihan hyvin tuntumaa,vaikka huomaa kyllä, että peppu jeesaaa, mut en tiiä onko se tarkotuski… 

Sunnuntai 17.6.

Reidet! Kauhein treeni. Koneessa taivutukset ja suoristukset sujuu hyvin. Jalat saa ihanasti hapoille! Askelkyykky, toimii jo ihan hyvin, mutta tuntuma jää kauaks, jalat ei väsy tarpeeks! Kyykky lätkä sylissä on hyvä mutta kauhee liike! Hyvin saan kyllä tuntumaa, mut se on vaa kauhee:) No tulipahan käytyä läpi nyt kaikki osa-alueet ja missä mennään tuntuman osalta!

Viikko 25

Poimin kukkasia maljakkoon

Tästä juhannusviikosta tulee nyt tällainen kooste. Maanantaista torstaihin treenasin kaikki osa-alueet. Selän pyrin treenaamaan nykyisin hieman pienemmillä painoilla pelkän tuntuman hakemiseen. Kuten viime viikolla sanoin selkään huonoiten saanut tuntuman… NYT sitä löytyikin jo vähän 🙂 

Rintalihaksien huomaan sen verran kehittyneen, että pystyn “liikuttelemaan” niitä, heh 🙂 Kuten “oikeat” bodarit. Rintalihakseni olivat oikeastaan surkeimmat kun alotin treenit tammikuun lopulla. Treeniä takana nyt viisikuukautta välil kyllä pieniä taukoja eri syistä. 

Hieman kommenttia vatsanseudun kehityksestä. Jossain vaiheessa goutsin Kerttu vaimolle valittelinkin pienistä vatsamakkaroista, mutta kuten hän sanoi… ne ovat nyt lähteneet ja vatsasta on tullut jämäkämpi. Enää ei tarvitse esitellä kuinka hienosti mun kylkiluut loistaa, nyt on sentään jotain muutakin 😉 

Ruokavaliosta sen verran, etten ole sen suhteen tehnyt mitään dramaattisia muutoksia sillä ei se huono koskaan ollutkaan. Alussa laittaessani listan miten ruukaan syödä, sainkin ohjeeksi vain proteinin lisäämisen ruokavalioon ja huolehtia riittävästä veden juomisesta sekä välttää liian pitkiä syömä välejä. Ongelmani ei ole liikasyöminen tai pullien ja makeiden naposteleminen vaan lähinnä se, että saisin syömisiini enemmän monipuolisuutta ja tarmoa aina tekemään edellisenä päivänä eväät valmiiksi. Esim. pihahommissa mitä tälläkin viikolla tuli tehtyä paljon, jää helposti syöminen liian vähälle. Kesän kuumuudessa kun puuhailee ei kyllä ruoka niin maistukaan. 

Juhannusyönä Punkahrjulla

Juhannuksen viettoon lähdin perjantaina kauniille Punkaharjulle… järven ja karhujen keskelle 🙂 No ei siellä karhuja näkynyt 🙂 Mökkeily on kyllä ihanaa kunhan on kunnon uimamahdollisuudet! Mikään ei oo kivempaa kuin saunasta naku-uinnille kesäyöhön 🙂 Pienellä moottoriveneellä pienelle kyläkiskalle ja paikalliseen “yökerhoon” lonkerolle 🙂 Hih, oli ihana viikonloppu, kiitos kavereille ja ihanalle puolisolleni 🙂

Viikko 26

Maanantai 25.6.

Nora ja Magnum 44

Ei salia tänään,vain lenkki koiran kanssa. Pakko kertoa teille hieman lenkkireitistäni kun se on niin upea! Eli lähdemme tästä Porvoon vanhasta kaupungista sokkeloisia kujia ja mukulakiviä pitkin. (http://matkailu.porvoo.fi/?mid=83) Sen jälkeen reitti jatkuu Porvoon linnanmäelle kulttuurihistorialliselle paikalle. Täällä saat hyvät hiet pintaan kun on jyrkkiä ylä ja alamäkiä (http://www.nba.fi/rky1993/kohde284.htm). Sitten joen pientaretta pitkin muinaisen satamapaikan Marenin ohi.Tästä avautuu upea näky kirkolle ja kaupunkiin. (http://personal.inet.fi/koti/mika.lietzen/porvoo-iso.jpg) Edelleen joen yli siltaa pitkin ja ylös jyrkkää rinnettä hautausmaan ohi uuden kaupungin puolelle. Sillan yli kaupunkiin ja sieltä takaisin kotiin. Tämä lenkki kestää noin tunnin ja sen vedän yleensä koiran kanssa. 

Tiistai 26.6.

Tänään vuorossa reidet ja latindance tunti. Eka tein reidet joihin huipputuntuma ja aivan hapoille. Sit tannsimaan latinorytmejä, pyllyn keikutusta ja sellasta:) 

Keskiviikko 27.6.

Hartiat, pohkeet ja sivuvatsat tänään. Viparit eteen toimivat pienimmillä painoilla ja on tosi rankka liike! Mut hei, sen jälkeen kun löysin palautusjuoman itelleni ja oon aina ottanu reenin jälkeen niin kyllä on alkanu painomäärät lisääntyy sarjoihin!JIIHAA 

Perjantai 29.6.

Kesäyönä

Rinta,hauis ja vatsat. Lisäsin penkkiin painoja jo 4kg jee! Eli teen sarjaa penkissä nyt hmm 28 kilolla:D Upeeta! Ottakaa nyt hei huomioon et aluks jaksoin pelkkää tankoo ja sitäki vaa muutaman toiston:) Tää rintatreeni on täl hetkel mun suosikki!Rakastan tota penkkipunnerrusta!! 

Sunnuntai 1.7.

Selkä ,ojentajat ja vatsat. Vähän löysäillen ku oli vähän hutera olo ku broidin kaa nautittii eilen hieman sellasia juomia:) Kesällä saa vähän löysäillä. Mukava välillä vaikka ammuskella aseella…ilmasellaisella:) Voih kun se on niin vähän aikaa Suomessa 🙁

Viikko 28

Maanantai 9.7.

Treenin suunta viikolla oli tämä, Kuva: Iloinen Liftari

Viime viikolla ei treenejä eikä päivityksiä sillä olin lomailemassa.Tänään treeneissä reidet ja extrana vatsat koneella sillä energiaa riitti. Helteisen päivän aiheuttama kuuma sali-ilma piti lihakset koko ajan hyvin lämpiminä joten puhtia riitti. Jalkakyykkyä syvältä olen tehnyt pari viikkoa 15kilon lätkällä ja toistot 15,12,10. Se on hyvä jalkatreenin lopetus mulle. Cooleriksi melko pitkä rauhallinen kävelylenkki koiran kanssa. 

Keskiviikko 11.7.

Hyvää nimipäivää mä:) Salilla olkapäät, pohkeet ja vatsat. Olkapäät on mun yx lempitreenistä:) Treeni meni hyvin ja staattista vatsaa jaksoin jopa 30s pidempään kuin aiemmin,yes! Pohkeet ei oo mitenkään mun suosikki, ehkä kun ne on sellaset lihakset mitä ei oo koskaan aatellut ,että niiden pitäs olla jotenkin isommat. Mutta toki kun reidet kasvaa on myös niitten kasvettava muuten näyttäs aika hassulta. 

Torstai 12.7.

Selkä ja ojentajat treeni vuorossa. Vatsat jätin pois ku tein ne jo maanantaina. Yritin taas keskittyä tohon selkään tein h-i-t-a-a-s-t-i ja rauhallisesti sekä yritin löytää tuntumaa. Samoin ojentajissa. Taljassa sitä tuntumaa saakin, mutta se punnerrus ja …krmrrmrkng… 

Perjantai 13.7.

JIHAAA! Vihdoinkin mun yläselkä on kipee, ja ojentajat kans! Tää on varmaa eka kerta kun ton treenin jälkeen on kunnolla selkä kipee ja ojentajat pelkästään ojentajista eikä koko käsistä! JES!! Rinta, hauis ja vatsat tänää. Penkkipunnerrusta mun lempparia! Painona 27,5kg kaikkien kolmen sarjan aikana, aikasemmin lisäsin ton 2,5 kg vasta viimiseen sarjaan,mut nyt meni jo kaikilla,ouh jeah:) Hauis on myös ihana treeni. Tangolla seisten liikkeen jälkeen, käsipainoilla liike istuen meni samaten ensimmäistä kertaa ne täydet 12 toistoo kun aikasemmin aina alkanu vasen käsi hannaa jo jossai kaheksannessa toistossa, mut nyt meni seki, eli huipputreeni! Tämän viikon treenit meni loistavasti… suunta on kehityksessä ylöspäin:) Viikko vierähtikin taas vauhdilla ja nyt viikonloppu vapaata treenistä, muttei töistä:(

Viikko 31

Bikini-kuva kesäkuulta

Terveppä terve, kadoksissa ollut on löydetty. Mistäköhän asti mulla on päivittämättä? Ei ole kyllä ollut kauheesti päivitettävää kun en oo paljon mitää tehnytkään. Viikolla 29 vedin treenit normaaliin tapaan mutta päivitys sitten vaan jäi. Viikolla 30 en tehnyt mitään… Koko viikon kävin töissä ja nukuin. Olin aivan rättiväsynyt, siis suoraan sanottuna jos en ollut töissä niin nukuin vaan taukoamatta, olen varannut ajan lääkäriltä, että multa tarkistetaan hemoklobiini, niin vois sitten alkaa syömään vaikka rautaa tai jotain,että piristyis:) Viikolle 31 ilmestyi sähköpostiini uusi treeniohjelma. Ohjelman lopussa oli “hätänumero” 😉 jos tulisi kysyttävää ohjelmasta. 

Viikolla tein upouudesta ohjelmastani 2 päivää. Enempää en jaksanut, väsymys iski puolessa välin viikkoa! Eka päivänä rinta ja hartia treeni. Elikkä uuteen ohjelmaani kuuluu seuraavaa: Vinopenkkiopunnerrus smith koneessa, tämä tuntui heti alkuun hyvältä, hieman hapuilua, mutta oikein mukava liike. Penkkipunnerrus käsipainoilla: tässä huomasi sen, että on paljon vaikeampi kuin normaali penkki, vaikeempi pitää tasapainoa yllä. Pull over käsipainoilla vinopenkissä: coutchilta piti kysellä puhelimitse ohjeita ja hyvin se sitten menikin! 

Olkapääliikkeenä hartiapunnerrus “Arnold” tyyliin. Tämä oli simppeli ja mukava liike 🙂 Pystysoutu v-kahvalla seisten ristikkäistaljassa, ihan mukava liike vähän painoja sai hakea. Yllätyin, että oli niinkin paljon kehittynyt kun mulla oli alussa toi pystysoutu sillä tangolla ja nyt tuntui aivan kepeeltä niillä painoilla millä silloin tein 😀 

Toisena treeni päivänä selkä ja takaolkapäät sekä pohkeet. Selälle aluksi alataljan vetoa, tuttu ja mukava liike. Kulmasoutu käsipainoilla uusi liike, nopean puhelun jälkeen valmentajalle liike meni sen jälkeen ihan hyvin! Ristikkäistajassa narulla eteen, todella hämärä liike, josta en todellakaan vielä saanut paljon mitää tuntumaa! Pitää perehtyä tohon tarkemmin… Olkapäänkierto käsipainoilla, tuttu liike edellisestä ohjelmasta. Pohkeita vielä istuen leveeltä, keskeltä ja kapeelta. Vatsoja tein koneessa extrana. 

Näitten jälkeen tosiaan vauhti hiipui taas ja loppu viikko meni nukkuessa, huom! siis täydessä unessa, ei laiskotellessa! Ensi viikolla selvitän syyn tähän väsymykseen ja alan vaikka rautaa syömään jos ois vaikka sen puutetta. Helle viikon 32 kunniaksi coutsi halusi laittaa minusta bikinikuvan 🙂 Kuva otettu kesäkuun alussa jolloin treeniä takana puolisen vuotta.

Viikko 39

Nyt olen pirteämpi

Heippa taas! Ja sorry kun katosin 🙂 Väsymyksen ja muun huonovointisuuden syyt ovat selvinneet 🙂 Olen kolmannella kuulla raskaana! Tästä eteenpäin siis hieman varovaisemmin. Olen treenannut nyt 3 viikkoa uudella odottavan äidin ohjelmalla ja kaikki on mennyt hyvin. Alussa olin tosiaan erittäin väsynyt ja pahoinvoiva, mutta enää ei ole onneksi mitään 🙂 Ohjelmaani ei olla paljoa muutettu, lähinnä raskaat syväkyykyt jäi pois. Kaikki liikkeet jotka aiheuttaa painetta vatsanseudulle on poissa, samoin iskut kuten potku treenit coutsi käski jättämään pois. Rintatreeni on edelleen ykkösenä listallani! En tiedä johtuuko se tuntumasta vai siitä fiiliksestä, kun “tosissaan treenavana” naisena meidän kuntoilija salilla käyn siihen penkille makaamaan.. siitä tulee jotenkin “retee” olo heh 😀 

Selkätreenissä ristikkäistaljassa naruilla eteen on aika hämärä liike. Tuntuma tulee sekä selkään, että käsiin vaikka pitäisi tulla vaan selkään…mmm..olen muuten funtsinu pitäiskö ottaa selkätreeniin vielä se selänojennus ku eikös synnytyksessä ole hyvä olla alaselkäkunnossa….?? (penkin reuna ei saa painaa tietenkään vatsaan) Pohkeet istuen teen soveltaen koska meillä ei ole erillistä laitetta sille. Laitan smith koneen eteen penkin ja jalkojen alle step-laudan. Sit vaan smith kone polvien päälle ja pumppaamaan 🙂 Reisitreenissä on reiden koukistus ja ojennus sekä loitonnus ja lähennys, kyykkyä lätkällä saan tehdä jos tuntuu hyvältä…Hauis treeni on toka paras, selkätreeni on ärsyttävin (tuntuma heikoin).. 

Kuukausi sitten pullotti vain ojentaja

Olen pyrkinyt käymään noin tunnin kävelyllä joka päivä. Juosta en enää uskalla. Olisi tarkoitus aloittaa kaverin kanssa myös uinti aamuisin pari kertaa viikossa. Sitten spinningiä ja tanssitunteja aina sopivaan rakoon. Tästä tuli nyt sellanen kuva, että rehkin liikaa, mutta ihan omaa kroppaa kuunnellen tässä mennään.(älä huolehdi eno) 🙂 Lantiopohjanlihaksia treenaan aina työmatkalla töihin, nekin kuulemma pitää olla hyvässä hapessa sitten maaliskuussa:) 

Lupaan päivitellä tästä lähtien ahkerammin kun on nyt taas päästy treenin makuun 🙂 Ja coutsi sanoi minulle reilun puolen vuoden treenien menneen kuten toivoin: “Aloittaessasi treenit toiveesi oli tulla isommaksi rouvaksi” Täytyy myötää kasvan koko ajan; )) Tervetuloa seuraamaan minun harjoitteluani odottavana äitinä. Jos se on osalle teistä outoa ja uutta… niin minulle ainakin. Katsotaan miten ja mitä pystyn raskauden aikana urheilemaan. 

Palataan taas ensi viikolla!

Viikot 40-42

Tykkään ulkoilla syys säässä

Aika taas vierähti niin hätäseen, että jäi taas nää päivitykset hieman puolitiehen. Viikko 40 meni normaalisti treenien merkeissä. Olo ollut erittäin hyvä ei mitään mistä huomaisi olevan raskaana. Pari kertaa aamulla kun on nopeasti noussut sängystä ylös tullut sellainen kipeä vihlaisu alavatsaan, mutta ei mitään muuta,onneksi 🙂 Toki olen treenannut noin 70% teholla aikaisempaan verrattuna, sillä aivan verenmakusuussa rääkkiin ei viitsi lähteä. Hieman tuli kiirettä treenien kanssa kun olin parin päivän työmatkalla ja viikonlopun malleilemassa Turussa 🙂 

Viikko 41 ei mitään erikoista. Treenit läpi joka toinen päivä rauhalliseen tahtiin. Ilma salilla on erittäin huono tai sitten mä hikoilen jotenkin runsaammin nykyään. Pakko pitää salin ulko-ovea auki vaikka alkaa olemaan jo hieman pakkastakin iltaisin. Jotkut cosmopolitan urheilijat siellä nyrpistelee nokkaa kun tulee kylmä, mutta niin kauan kuin ovat Suomalaista tuppisuuttaan eivätkä uskalla suutaan avata niin saavat palella 🙂 

Odotan jo innolla lumentuloa, että pääsee hiihtämään. Se on yks mun lempilajeista varsinkin kun saa olla ulkoilmassa, kyllä sitä saa ihan toisenlaista energiaa raikkaassa ulkoilmassa kuin sisätilaspinningeissä hien hajussa polkiessa. Nyt on muutenkin parhaat säät menossa, ei oo liian kylmä eikä kuuma. Yhden asteen kirpeys poskilla on just sopiva. Menipäs nyt vähän out of treeniaiheesta, mutku en heti kirjottanu fiiliksiä ylös niin ei niitä enää muista 🙂 

Tällaiset treenit täytyy jättää pois

Laitoin muuten pari kuvaa pakkotoiston punttimimmien kuvat osastolle. Käykää pliis joku ees säälistä kirjottaa sinne joku kommentti 🙂 Viime viikon olin lomailemassa keskisuomessa eli ei varsinaista treeniä. Reissu päättyi huonosti kotimatkalla ajokortin menetykseen, ei en kaahaile 🙂 Sellanen huomio vielä tähän, että vähän sillee hävettää salilla, et ku maha ei oo viel tarpeeks iso eikä kuitenkaan normaalikokoinenkaa ni tekis mieli sanoo ihmisille, että ei en ole lihonut vaan olen raskaana. Heh, ihan hölmö mä,,mutku aina ollu niin laiha ni aattelee et kattookohan joku et ompas siinä neiti syöny kesällä campinkia,heh 🙂

Viikko 25 / 2008

Poika syntyi 26.3 2008

Hei kaikille! 

Olen palannut taas treenin pariin, huonommassa kunnossa kuin silloin kun alunperin aloitin, mutta eipäs anneta sen masentaa vaan tartutaan taas tuumasta toimeen:) 

Odotusaikani sujui todella hyvin, treenasin jossain määrin aivan loppuun saakka. Salilla en tosin enää 8.kuun jälkeen käynyt sillä painoni nousi ja vatsani kasvoi niin hurjaa vauhtia, että muutuin jokseenkin kömpelöksi. Lenkkeilin ahkerasti ihan viime metreille asti. Olin tietysti silloin jo kyllästynyt odotukseen, niin että lenkkeilin oikein kunnolla. JOPA JUOKSIN! Raahasin lähes 80kg ruhoani mäkisissä maastoissa koska halusin erooooon siitä mahasta:) No eipä se synntyksen käynnistykseen auttanut mitään. Poika syntyi viikon yliajassa 26.3.. En ala nyt yksityiskohtia tässä synnytyksestä kertomaan, mutta pääpiirteittän synnytin astmakohtauksessa, keuhkokuumeessa 30 tuntia mikä päättyi keisarinleikkaukseen. Haava parani tosi nopeesti, mutta keuhkokuumeen takia olo oli pitkään heikko ja pelkkä portaiden nousu pisti rintaan. Sain saman taudin kuukauden päästä uudelleen:/ Nyt olen kuukauden käynyt salilla, mutta viikko sitten sairastuin taas. Nyt olin tosi viisastunut sen verran että aloitin saman tien astmalääkkeet eikä se ehtinyt ollenkaan niin pahaksi, tuntuu että on jo melkein ohi! Mulla on ens viikolla allergia ja astmatestit että saadaan sitten diagnosoitua, että josko pitää alottaa jatkuva ehkäisevä lääkitys… 

Kuukauden salikokeilu on sujunut oikein hyvin! Tuntuu, että alkaa jo olla samassa kunnossa kuin mihin jäin!! Voikohan se olla mahdollista… Penkkiäkin pumppasin hurjalla 25kilolla. Olen kaivanut koutsin lähettämiä vanhoja treeniohjelmia ja muokannut niistä hyvän alkuunpanijan. Hmm, ai niin painoista piti sanoa sen verran että synnytyssairaalaan jäi 15kg ja loput lähti kuukaudessa kotona. Nyt paino on sama. Ainut mikä enää synnytyksestä muistuttaa on siisti vaalenapunainen viistoarpi vyötärön alapuolella ja hieman löysä maha. Heti kun sain lekurilta luvan alkaa tehdä vatsoja niin tuntu että vatsa oikein imaistiin sisälle parissa viikossa!GREAT! Polvet jäi naksumaan. Kyykkyyn mentäessä polvinivelet rutisee, mutta koutsi sano että ei vaarallista jos ei satu. Kun mietin vuoden takaista treeniäni niin parhaiten on “säilynyt” jalka, hauis ja ojentaja lihakset. Eniten olivat surkastuneet olkapäät. Ei niitä silloinkaan paljon ollut, mutta järkytyin kun ensimmäisen kerran menin salille ja olin tottunut tietynlaiseen kuvaan pelilissä ja siellä olikin olkapäätön naruista naruin niin….No niin, mutta tästä on tie vaan ylöspäin, suunnitelmani on ollut, että alan nyt keskittymään toden teolla tuntuman saamiseen varsinkin selkälihaksissa. Laitan vain vähän painoa ja veivaan niin kauan, että se tuntuu, ennenkuin lisään painoa. Treenihousut roikkuu, jos ne sais sopivan kokoisiksi kesän loppuun mennessä. Ja ton vatsan…jos kehtais vaikka ees loppukesästä kävästä uimassa, illan hämärässä vilahtaa nopeesti jostain pusikosta järveen :D:D Tervetuloa seuraamaan kuinka kehitys jatkuu synnytyksen jälkeen. Lupaavasti treenit mennyt ja kehitystä tapahtunut 🙂 

Anteeksi jos tekstini on sekavaa tai vaikeasti luettavaa. Kirjoituskäsi vielä kangertelee. By the way, kannattaa tilata jenkeistä treenivaatteita, tilasin ebaysta Otomixin housut, dollari on tällä hetkellä tosi halpa ja postimaksut oli halvemmat ku Suomen sisällä ja toimitus oli 5 päivää ja suoraan kotiovelle:)

Viikot 26-29

Perjantaina huili treenistä

Viikot 26-27 sitten vierähtikin muuton pyörteissä, roudatessa, roudatessa ja vielä kerran roudatessa.Yleiksunto ainakin kasvo kahden talouden kamoja raahatessa kahteen eri kerrostaloon ja ylimpään kerrokseen tietty ilman hissiä 🙂 Muuton jälkeen pidin viikon 28 “älä tee mitään” viikonna paitsi tietysti vauvan hoitoa ja siinähän riittää puuhaa kerrakseen. Tällä viikolla on sitten varsinaiset treenit aloitettu. 

Maanatai 14.7-08 alkoi sähäkkäällä sulkapallopelillä tai jonkunnäköisellä sähellyksellä sillä en oo mikää sulkishaka. Vaikka mua on joskus Anu Niemisen näköiseksi sanottukin niin pelitaidoissa oon ihan onneton. Mut ei se mitää pääasia oli että sähläsin ku hullu ja sain hyvän hien pintaan , hapenottokykyä on nyt syytäkin treenata koska astmatestit näyttää aika huonoa käyrää…:( 

Tiistaina salille. Fillaroin aika helteisessä säässä eka paikat lämpimiksi ja sitten päätin tehdä rintaa ja ojentajia. Alotin lämmittelyn penkillä 15 kilon tangolla. Sitten pumppasin 25kilolla 10,8 ja lopuksi 27,5 kilolla 5 toistoa!! Siis en oo koskaa ennen tehny toistoja noin ISOILLA painoilla !! Olin ihan innoissaan ja hyvässä vireessä, tein vielä kolme sarjaa peck deckiä ja vinopenkkipunnerrusta. Ojentajia naruilla 10,8,8. Sitten “keksin” yhen uuden ojentajaliikkeen? mikä ottaa “alleihin” jos niitä on. Ylärissaan pieni kahva, käsi alas kylkeen ja sit vaan ylös alas ylös alas ja sillee et kämmen ulospäin. Jos joku jotain tajus, mulla ei ollut mitään voimaa siinä lihaksessa mikä lie lihas se sitten onkin, ilman painoa piti tehdä! Lopuksi (ääh en muista enää liikkeitten nimiä) oisko se ojentajapunnerrus niskan takaa 🙂 Ja vatsat koneessa 40,35,30,25,20 painoa lisäten joka kiekalla. 

Keskiviikkona en tainnut urheilla. Musta on tullut lapsen myötä hirveen hajamielinen. Oon pilannu tällä viikolla jo 3 kattillaa koska unohdan aina jotain kiehumaan sinne, pahin oli ku poltin tutit ja ne suli kasarii ja koko kämppä hais muoville! Sit unohtelen silitysrautaa päälle, kahvinkeittimen, autossa jätän ovet usein auki, unohtelen tavaroita sinne tänne…HOh 🙂 

Ilta-auringosta nautien

Torstaina vauva äitilleni ja pyöräillen salille. Alotin jalkojen koukistuksella koneessa, 15,12,10. Sitten askelkyykkyjä käsipainolla (siis anteeksi jos ette ymmärrä mun ilmauksia en tosiaan muista niit nimiä enää) 3×10. Takareisiä koneessa, sellaisia potkuja taakse, tässä meni hapoille! 3x 12. Ajattelin jo jättää siihe mutta kun virtaa riitti niin tein vielä kyykkyjä kympin lätkä sylissä 3×10. Niin ja hauis kuului myös tälle päivälle. Tangolla seisten 3x 12,10,8 sit vinopenkissä ja lopuks viel scott hauiskääntö 3×8. Jalat sain kyllä niin hapoille että oli vaikeuksia pyöräillä takasin! 

Perjantaina en kyennyt liikkumaan. Jalat ihan töööt! Päätin levätä koko päivän. Huom! mun lepo ei oo koskaan täyttä lepoa koska toi mun vauva ei oo sellanen niinku muilla jotka istuu vaunuissa ja lutkuttaa tuttia. Sitä saa viihdyttää koko ajan, heti kyllästyy jossei oo kauhee sirkus päällä! Välillä otan sen treenin kannalta ja nostelen vauvaaa sitterissä jos jonkinmoisissa asennoissa;) Kanniskelu on muuten tosi hyvin auttanu käsien staattiseeen voimaan. Huomasin sen tehdessäni voimajoogaa ja siinä eräs liike missä normaalisti käteni sheikkasivat vimmatusti niin nyt EI MITääN! Meni ihan hyvin loppuun saakka 😉 COOL 😀 

Lauantaina oli takoitus lähteä olkapäätreeniin, mutta lapsenhoitaja uupui. Noh tanssin sitten koko illan Killer karaoken tahtiin vauva sylissä niin että hiki vaan lensi! 

Sunnuntaina sain tehtyä ne olkapäät sekä selän. Selkää teen äärimmäisen h-i-t-a-a-s-t-i- että saisin vihdoin sitä tuntumaa. Leuanveto otteella saan heikoiten tuntumaa, tuntuu,että vedän liikaa käsillä? Niskantaakse sujui aika hyvin, “soutuliike” samaten. Mutta kyllä se vielä vaatii paljon harjoittelua! Olkapäitä tein pystypunnerruksia? Vipunostoja sivuille ja eteen, takaolkapäitä penkillä maaten ja lopuksi vatsoja. Ruokailusta sen verran että yritän tässä hakea taas sitä oikeeta rytmiä ja ruoka-aineita ku oli päässy vähän lipsumaan niiden suhteen. Rahkat, raejuusto ja kana ovat jo osa päivittäistä perusateriaa mutta enemmän pitäs viel syödä. Syön välillä jotain sokeristakin mutta en pidä sitä pahana kun se ei oo jokapäiväistä.

Viikot 30-31

Nautitaan vielä kesäpäivistä

Viikko 30 oli saliton. Kaikki potentiaaliset lapsenvahtini olivat joko lomalla tai töissä. Koitin kuitenkin treenata kaikki mitä vaan pystyin kotona omilla käsipainoilla. On mulla ihan ok painot täällä, sellaset rautaset, mihin voi lisätä kilon lätysköitä jaksamisen mukaan. Hauista, ojentajia, rintaa, vähän jopa selkää sain niillä tehtyä. Hyvä selkäliike onnistuu myös vauvan kanssa niin, että hän istuu sitterissä ja hieman selkä kumarassa sitten nostellaan ylös ja alas. Poika painaa tällä hetkellä n.8kg 🙂 Tietysti myös “lennättäminen” on oivaa rintatreeniä, ainakin paremman puutteessa. Vaunulenkit ei oikein viime aikoina oo tahtonu onnistua kun hän ei oikein viihdy siellä enää, enkä sitten viitsi huudattaakkaan koska siitä on virkistyminen kaukana ja kotiin palatessa olo on kuin perseeseen ammutulla koiralla. 

Pakko myöntää, että airoobista kuntoa pitäisi nyt kyllä alkaa parantamaan. Astma on nyt sitten virallisesti diagnosoitu ja hoitava lääkitys voi alkaa. Olen oikeastaan melko huojentunut kun se varmistui, olin murkkuiästä asti kuvitellut, että mulla on vaan niin paska kunto, että siksi en jaksa esim.juosta paljon. 

Nyt jälkeenpäin katsottuna tajuan, että se ei olisi voinut olla mahdollista, sillä treenasin niihin aikoihin todella paljon airoobista. Urheilu on tietenkin pitänyt sen kohtuullisessa kuosissa, ilman liikuntaa olisin varmaan paljon pahemmassa jamassa. Toivotaan, että saisin nyt uuden potkun kunnon kohottamiseen kun on lääkitys kohdallaan ja liikkuminen helpottuu! Laitan tällä kertaa hieman tarkemmin treeneistäni. 

Viikko 31

Loistava päivä! Maanantai: rinta ja olkapäät. 

-Penkkipunnerrus: lämmittely tangolla
1 x 15 toistoa 20kg:lla
1 x 10 toistoa 25kg:lla
1 x 5 toistoa 27,5kg:lla
1 x 3 toistoa 30kg:lla

Olisin varmaan saanut vielä pari tolla 30kg, mutta en uskaltanut kokeilla koska olin yksin salilla 🙂 

-Vinopenkissä käsipainoilla: ( peck deck tyyppinen liike, hih 🙂
2 sarjaa x 12 toistoa 6kg:lla
1 x 12 toistoa 7kg:lla 

-Vinopenkkipunnerrus Smithissä, ilman “lisäpainoja” 3 x 10 toistoa. En ole varma liikeradasta ja kallistuskulmasta… 

-Pystypunnerrus käsipainoilla:
2 sarjaa x 10 toistoa 8kg:lla
1 x 8 toistoa 9kg:lla 

-Viparit eli vipunostot sivulle: 
2 sarjaa x 12 toistoa 6kg:lla
2 x 10 toistoa 7kg 

-Takaolkapäät penkillä maaten 3 x 12 toistoa 3kg käsipainolla 

Alan hullaantua penkkipunnerukseen ! Hei, Miettisen Teija oon sun ykkösfani! 😀 

Tiistai: vapaata. (Siivouspäivä.) 

Keskiviikko: Ojentajat ja hauis treenipäivä 

-Hauis mutkatangolla: 
3 x 12,10, 8 toistoa 15kg 
1 x 8 toistoa 17,5kg 

-Hauiskääntö seisten: 
2 x 12,10 toistoa 7kg käsipainoilla 
1 x 8 toistoa 8kg käsipainoilla 

-Ojentajat narulla taljassa: 
2 x 12,10 toistoa 20kg 
1 x 5 toistoa 25kg Mä oletan, eetä se yks läpyskä painaa 5kg… 

-“Alliliike”: 3 x 10 toistoa 5kg 

-Dippi omalla painolla 3 x 12 toistoa 

-Vatsat koneessa: 
5 x 30,25,20,15,10 toistoa 

Kaikissa yllämainituissa liikkeissä alkaa olla jo niin hyvä tuntuma, että niitä on ilo tehdä! Ja tiedän, että koko ajan “hoksaa” lisää tästä lajista niin miten mahtavaksi se sitten muuttuu kun todella tajuaa kun jo tällaiset pienet ahaa-elämykset saa endorfiinit jylläämään 🙂 

Loppuviikosta täytyy valitettavasti todeta, että olen vaihteeksi unohtanut paljonko tein ja mitä, en hoksannut niitä ylös sillon kirjottaa. Reidet, pohkeet ja selkää tuli vielä käytyä läpi. Sen selän kanssa ei mitään tuntuvaa parannusta, samnalaista hapuilua kuin aikasemminkin. Mietin tässä parhaillaan, että kenet sitä sais vähän kattomaan näitä mun liikesarjoja, että menevät varmasti oikein. Anteeks nyt vaan jos joku meidän salilta tätä lukee, mutta en oikein luota niihin työntekijöihin siellä… Pitää yrittää keksiä joku. Kävin tänään ostamassa salivihon, niin alan tästä lähin kirjoittaa kaikki tulokset heti ylös päivän päätteeksi niin on sitten kiva itsekin myöhemmin seurata kehitystä. Vi ses!

Viikot 32-33

Treenin jälkeen

Maanantaina taas sulkapallovuoro. Tunnin vuoro jonka aikana harjoittelin ainoastaan hyvää lyöntiä. Peruslyönti alkaa olemaan jo aika hyvä, mutta tekniikka ei riitä ,että saisin pallon kentän laidasta laitaan. Otin muuten pojan mukaan hallille, se nukku siellä kentän laidalla, hih* 🙂 

Tiistaina piti tehdä selkää, mutta vaihdoin sen kuitenkin lempiliikkeisiini penkkiin:)…rintaan ja hauiksiin. 

Penkkipunnerrus:
– Lämmittely tangolla
– 15 toistoa 22,5 kilolla
– 10 toistoa 25 kilolla
– 8 toistoa 27,5 kilolla 

Vinopenkissä vipunostot käsipainoilla:
– 2 x 10 toistoa 7 kilolla
– 2 x 10 toistoa 8 kilolla 

Vinopenkkipunnerrus Smithissä:
– 3 x 10 toistoa ilman lisäpainoja 

Hauis mutkatangolla:
– 12 toistoa 15 kilolla
– 10 toistoa 17,5 kilolla
– 8 toistoa 17,5 kilolla 

Hauiskääntö seisten käsipainoilla:
– 10 toistoa 7 kilolla
– 8 toistoa 7 kilolla
– 8 toistoa 8 kilolla 

Scott hauiskääntö:
– 10 toistoa per käsi 6 kilolla
– 2 x 8 toisto/käsi 7 kilolla 

Kuten huomaatte oli taas hiukan kehitystä edelliseen viikkoon nähden tai sitten uskalsin taas rohkeammin isommilla painoilla 🙂 Siistii! Keskiviikkona jalkatreeni. Ajattelin, että vois pikkuhiljaa alkaa keksiä jotain uusia liikkeitä kun aika kauan oon jo jyystäny noita samoja. Etu ja takareidet koneessa, askelkyykky paino kädessä, peruskyykky lätkä sylissä ja sitten “aasinpotku” kone takareisille. Pohkeita seisten oisko siinä 50 kiloa. Pohjeistunta konetta ei meidän salilla ole, mutta teen niitä sovellettuna smithissä penkillä istuen ja stepperi jalkojen alla. Ruokapuoleen olen nyt yrittänyt panostaa, laitan tähän esimerkiksi mun tämän päivän syömiset. 

– Aamupala: kaurapuuro + lasillinen ananas porkkana mehua, kuppi kahvia.
– Välipala: Purkki Ehramia + raparperi herukka mehukeitto, 1 porkkana
– Lounas: nuudeli, kasvispihvi, salaatti, vihanneksia
– Joku pala: kaupungilla yks pehmis kiskalta :)..
– Ennen treeniä: ProFX banaani patukka
– Treenin jälkeen: ProFX palautusjuoma
– Päivällinen: broilerin rintaleike, riisi, raejuusto, moniviljaleipä ( päällä avokadoa ), salaatti, herkkusieniä, lasi maitoa
– Iltapala: mansikkapirtelö (itse tehty, ei sokeria, rasvaton maito, tuoreita mansikoita)

Proteiini vielä uupui mm.aamupalalta, lounaalta…mut kyl ruokailu paranee koko ajan 😉 Kaloreita yhteensä kertyi n,2400 proteiinia 150g. 

Torstai vapaa treenistä. Perjantaina olkapäät ja selkä: 

Viparit sivulle käsipainoilla:
– 12 toistoa 5 kilolla
– 2 x 10,8 toistoa 6 kilolla

Hartiapunnerrus käsipainoilla:
– 12 toistoa 8 kilolla
– 10 toistoa 9 kilolla
– 8 toistoa 10 kilolla 

Takaolkapäät penkissä maaten käsipainolla:
– 12 toistoa 3 kilolla
– 2 x 10 toistoa 4 kilolla 

Viparit eteen:
– 3 x 12 toistoa 4 kilolla 

Ei erityisempää mainittavaa tästä, olkapäät on yksi suosikeistani. Ainut outo juttu on kun teen tuota takaolkapää liikettä, käsivarsi jännittyy kyynärpäästä alaspäin niin, että käteen tulee kauhee pistos joka pakottaa lopettaan liike ja sen jälkeen täytyy raapia kättä!? 

Selkä treeni:
Soutuliike taljassa 3 x 12, leuanveto taljassa 3 x 10, niskantaakseveto taljassa 3 x 10, alaselänojennus 3 x 15,12,10. 

Sitten ristikkäistaljassa se liike missä otetaan molemmista ylärissojen käsikahvoista kiinni ja käydään polvilleen istumaan ja vedetään alas 🙂 3×12. Tässä liikkeessä saan muuten parhaiten tuntuman! Tässä kuvassa Teija näyttää mallia liikkeestä:http://www.jkkuntofitness.fi/galleria2914.php Lauantaina ja Sunnuntaina en päässyt salille eli ojentajat jäi tekemättä, tässä kuitenkin vielä mun lauantain sapuskat:) 

– Aamupala: Maitorahka, 0,2% (Ehrmann) 250g purkki. Mehukeitto, karviais-boysenmarja. 
– Lounas: Broileri rintafilee paistettu, nahaton. Kukkakaali-parsakaali-porkkana, broccoli,lidl, annos 500g. Viherpippurikastike, valmistettu (Knorr) Gefilus Ananas-porkkana+kalcium Jasmiiniriisi Myllyn paras, 1 annos. Kahvi, kevyt maidolla (25g maitoa) 200g/muki, annos 200g. 
– Välipala: PROFX LO-CARB proteiinipatukka banaani (Fast), annos 60g Mandariini kuorittu (Fineli) Marjasekoitus, Pakkas marja, Maito, Kevyt,sokeri 8g 
– Päivällinen: sama kuin lounas 
– Välipala: Banaani, keskikokoinen painaa 120g 
– Illallinen: Kanasalaatti + Paistettu (Mcdonalds), annos 358g 

Omasta mielestäni mä syön ihan hirveesti, mut kait sekin on tottumuskysymys. Ajatelkaa Michael Phelps syö päivässä 12 000 kaloria!! Voikohan toi ees pitää paikkansa, luin Hesarista! http://fi.wikipedia.org/wiki/Michael_Phelps

Viikko 33

Maanantaina sulkista treenaamassa

Maanantaina taas sulkis. Ihme, että voi tulla noin kova hiki pelkästä pallottelusta! Hakkasin puol tuntia pelkästään mahdollisimman pitkää lyötiä ja toiset puol tuntia mahdollisimman lyhyttä aivan verkolla! Harmitti muuten se Niemisen matsi koska alkoi niin hyvin! 

Tiistaina piti keskittyy taas selkään, mutta salilla oli sen verran ärsyttäviä tyyppejä, että ajattelin tehä penkkiä,heh! Siis oikeesti se antaa lisätehoa kun siellä on jotku sellasia verenpainetta nostattavia pelleilijöitä. Ja ne peilinkautta vahtaajat on toinen ryhmä, ai että ne äRSYTTääää!! Sitten mä monesti kattelen joitain naisia siellä, jotka oon nähny “treenaamassa” siellä parikin vuotta, mutta ne on silti yhtä läskejä. Eikö tossa vaiheessa pitäis jo alkaa hälytyskellot soimaan, että se treeni ei pure jos ei tapahdu minkäänlaista kehitystä. Miten esim.jalkoja voi treenata ja lukea samalla Me Naisia?? Mitä järkee maksaa 70E kuussa tollasesta, nehän vois mennä ilmaseks kirjastoon lukemaan! 

No niin asiaan. Unohdin kirjoittaa ylös mitä liikkeitä tarkalleen ottaen tein, mutta suunnilleen samat kuin edellisellä viikolla. Rintaan otin tosin mukaan yhden uuden liikkeen sellasessa koneessa missä istutaan ja työnnetään eteenpäin. Oli vähän väsyny olo eikä samanlaista puhtia kuin viime viikolla. Syy selvisikin illalla, se johtui hormooneista (siis ihan luontaisista sellaisista:). 

Keskiviikon vaunulenkki oli fiasko

Keskiviikkona ajattelin lähteä pitkästä aikaa pojan kanssa vaunulenkille piristymään. Variksen villahousut… koko lenkki oli fiasko. Jerome huus koko matkan ja yritti päästä ulos vaunuista, nihkee ukkos ilma valutti hikeä pitkin selkää ja hiukset tarttu tuulessa naamaan ja suuhun, koira ei osannut enää kävellä kunnolla vaan sotkeutu koko ajan vaunuihin, vaunun yhdestä renkaasta oli lähteny ilmat pihalle, lopulta alko kunnon rankkasade eikä mulla ollut vaunuihin mitään sadesuojaa mukana, palattiin sitten tunnin päästä kaikki läpimärkinä ja kaukana piristymisestä kotiin. Mentiin pojan kanssa suihkuun ja löträttiin kuumalla vedellä melkein tunti. 

Torstaina treenissä Hartiat, Ojentajat ja Vatsa: 
– Viparit sivulle 6 kg x 12, 7 kg x10, 8 kg x 8 toistoa
– Hartiapunnerrus 8 kg x 12, 9 kg x10, 10 kg x 8 toistoa
– Viparit eteen 4 kg 3 x 10 toistoa
– Takaolkapäät 4 kg 2 x 10 toistoa
– Ojentajat narulla taljassa 12 toistoa 20 kilolla, 2 x 10,8 toistoa 25 kilolla
– Allit käsipainolla 3 x 12toistoa 5 kilolla
– Dippi 3 x 12,10,10 toistoa
– Vatsat koneessa 

Illalla päätin vielä rentoutua joogaamalla. Mulla on sellaisia jooga DVD:itä mitä on mukava tehdä aina kun ehtii, siitä tulee sellanen raukean rentoutunut ja vetreä olo ennen nukkumaan menoa. Loppuviikkoon se hymy sitten hyytyikin. Olen flunssan kourissa. Päässä jyskyttää, korvat kutisee, yskittää ja henki on ahtaalla. Jotenkin mun tuuria aina kun pääsee hyvin treenaamisen makuun. Noh, ei itku auta ei, toivottavasti tästä selvitään nopeasti!