Taustaa:
Nimeni on Kaisa Piippo ja olen kolmisen vuotta sitten tamperelaistunut, Kajaanista lähtöisin oleva nuori nainen. Ikää minulle on kertynyt 23 vuotta. Muutin Tampereelle saatuani ylioppilaslakin päähäni vuonna 2002 ja samana syksynä aloitin opinnot Tampereen Teknillisessä Yliopistossa. Valmistun tietojohtamisen diplomi-insinööriksi ensi keväänä. Tampere on osoittautunut loistavaksi asuinpaikaksi niin harrastusten, opiskelun kuin ihmissuhteidenkin osalta – löysin samasta opinahjosta kumppanin ja loistavan treenikaverin, jonka kanssa nyt jaan myös oman kodin. Meidän lisäksi kodissamme asustaa kaksi karvaista kissakaveria.
Nuorempana harrastin ratsastusta lähes kymmenen vuotta vaihtelevalla menestyksellä. Kilpailin aluetasolla ja nautin suunnattomasti hevosten kanssa hääräilystä. Yläaste- ja lukioaikana aerobic-tunnit ja kuntosali alkoivat kuitenkin saada jalansijaa hevosharrastuksen lomasta. Hevostelun käydessä turhan kalliiksi opiskelijan rahapussille päätin luopua harrastuksesta ja jatkaa täysipainoisemmin aerobiccia ja kuntosalitreeniä. Ihan viime vuosiin saakka aerobic oli minulle se ykkösasia ja haaveilin jopa kilpa-aerobicin aloittamisesta. Aerobicin vastapainoksi voimaharjoittelu oli mukavaa vaihtelua. Loukatessani jalkani syksyllä 2003 huomasin eksyväni kuitenkin salille yhä useammin. Samalla aloin etsiskelemään lisää tietoa nousujohteisesta kuntosalitreenistä. Olin kyllä aiemminkin treenannut salilla kunnollisen ohjelman mukaan ja pyrkinyt kehittämään sekä voimaa että lihasmassaa, mutta vasta tässä vaiheessa todellinen kipinä lajiin syttyi.
Keväällä 2004 elämänmullistusten ohella päätin hankkia valmentajan ja laittaa sekä ruokavalioni että treeniohjelmani kuntoon. Etävalmentajan kanssa vierähtikin yli puoli vuotta ja kehitys oli todella huomattavaa. Huomasin kehoni ottavan hyvin vastaan raskasta painoharjoittelua. Keväällä olin myös löytänyt koulultani samanhenkisen tytön, jonka kanssa treenaan välillä edelleen. Treenikaverilla oli minun kohdallani todella suuri merkitys kehittymisen kannalta! Kevään ja kesän aikana kipinä body fitness-kisoihin tähtäävästä harjoittelusta syttyi pikkuhiljaa. Otin tavoitteeksi ensin kevään 2005 kisat, mutta totesin pian sen tulevan liian pian. Tähtäin siirrettiin siis kevääseen 2006. Koko vuoden treenasin kovaa oppien koko ajan lisää kehostani ja tästä harrastuksesta. Mieheni on ollut koko ajan todella kannustava ja hänen elämäntapojensa ollessa hyvin samankaltaiset, on kisoihin valmistautuminen helppoa. Vai kuinka moni tyttö saa nimipäivälahjaksi proteiinipurkin pyytämättään, ja on vielä siitä enemmän kuin onnellinen 😉 Pelkkä henkinen tuki ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös muuta: lajin vaatimat henkiset ominaisuudet tulivat viime vuoden aikana selviksi. Ilman päämäärätietoisuutta, tinkimätöntä asennetta ja pitkäjänteisyyttä kisoihin meneminen ei tulisi onnistumaan. Uskon luonteeni sopivan fitness-harrastukseen hyvin. Olen lisäksi ulospäinsuuntautunut, järjestelmällinen ja kunnianhimoinen. Olen toisaalta hyvin spontaani, toisaalta rauhallinen ja samalla herkkä ja kova (ei liene yllätys, että olen horoskoopiltani kaksonen). Oman kehonsa tunteminen vaatii herkkyyttä ja taitoa kuunnella sen tarpeita, samalla motivaation pitäminen yllä ja itsensä puskeminen jatkuvasti parempiin suorituksiin kovaa päätä.
Tammikuussa 2005 aloitin dieetin karistaakseni syksyn aikana kertyneet rasvakilot ja kuoriakseni vihdoin viime vuoden aikana tahkotut tulokset näkyviin. Uuden valmentajan kanssa yhteistyö sujui loistavasti ja niinpä dieetillä vierähtikin 20 viikkoa. Dieetti noudatteli hyvin samaa kaavaa kuin oikea kisadieetti ja vedinkin sen läpi pitäen mielessäni koko ajan seuraavan kevään kisat. Aamulenkkejä en jättänyt huonon sään takia välistä vaan ajattelin koko ajan “kilpasiskojani”, jotka mahdollisesti tekisivät vielä minua enemmän töitä – ei todellakaan olisi varaa luovuttaa! Oli hyvä nähdä, että minusta on siihen: pitkä projekti vaatii oikeanlaista asennoitumista ja kärsivällisyyttä sekä oman jaksamisen ja voimavarojen hallintaa. Lopputuloksena oli -9,5kg pois painosta ja mielettömän hyvä olo, mukavan timmi kesäkroppa ja uusittu vaatekaappi (sekä liian suuri visa-lasku)!
Fitness Classic -kisat järjestetään huhtikuussa 2006. Aion osallistua body fitness -luokan tulokaskisaan. Vaikka kilpailuihin on vuosi aikaa, jokaisen viikon tulee siitä huolimatta tähdätä kisoihin sillä off-season -kaudella tehdään se työ, jonka tulokset lavalla esitetään. Sen vuoksi ruokavalion, treenin ja levon tulee olla yhtä tärkeässä asemassa myös tässä vaiheessa kuin ne ovat dieetillä. Lisähaastetta kisa-aikoimuksiini tuo loppuvuoden opiskelu: lähden heinäkuun alussa mieheni kanssa loppuvuodeksi Arizonaan, USA:han tekemään diplomityötäni. Seuraavien kuukausien aikana tulen kirjoittelemaan JK Kuntofitnessiin aloittelevan harrastajan fitness-elämäntavasta, elämästä ja tapahtumista toisella puolella maapalloa näin lajin harrastajan silmin. Toivottavasti voin kirjoituksillani rohkaista myös muita lajista kiinnostuneita ottamaan härkää sarvista ja tekemään unelmista totta!
Viikko 21
Dieetti loppui siis lauantaina 21.5. joten viikko 21 oli suunniteltu lepoviikoksi. Ajattelin lepäillessäni suunnitella loppuvuoden kulkua, treenejä ja uutta off-kauden ruokavaliota – minulle on aina helpompaa, jos suunnitelmat on valmiina paperilla. Treenityyli muuttuu nyt ainakin toistaiseksi jonkin verran. Viimeisen vuoden ajan olen treenannut neljään jaetulla ohjelmalla ja lisäksi käynyt satunnaisesti lenkillä, aerobicissa ja tehnyt aerobista kuntosalin crosstrainerilla ja kuntopyörällä. Dieetillä tietysti kaikki treenit ja aerobiset oli tarkoin suunniteltu. Sen vuoksi on helpompi nyt off-kaudellakin jatkaa suunnitelmallista liikkumista niin salilla kuin lenkkipoluillakin.
Lepoviikko teki tosi hyvää: keho on ollut 20 viikon rääkistä todella väsynyt. Tiistaina alkoi jo tuntua, että salille pitäisi päästä, keskiviikkona oisin jo mennytkin, mutta treenikaveri oli toista mieltä! Hänen neuvojaan kuunneltuani päätin sitten, että ehdin salille myöhemminkin ja tämän viikon todella pitäisi olla palauttava. Niinpä kävin vain hieronnassa, käyskentelin muutamaan otteeseen myös kaupungilla ja ehdin nauttia ruuastakin varsinkin loppuviikosta, kun pääsin pohjoiseen reissuun. Kävin tervehtimässä ystäviäni Oulussa ja sen jälkeen suuntasin vanhempieni luo Kajaaniin. Pitkällä junamatkalla oli hyvin aikaa suunnitella uutta treeniohjelmaa ja kuntosalin ja aerobisten jaksottamista.
Pienten pohdintojen jälkeen päädyin kaksijakoiseen saliohjelmaan, jota teen kolme kertaa viikossa. Lisäksi vatsoille ja venyttelylle on oma päivä, joten salilla tulee vietettyä reilut neljä tuntia viikossa. Treenit on jaettu siten, että A-treenissä teen jalat ja kädet, B-treenissä rinnan, selän ja olkapäät. Molemmille treeneille on 1- ja 2-päivät, joten kierrossa on siis jatkuvasti neljä erilaista treeniä. Aerobista liikuntaa tulee nyt dieetin jälkeen vielä melko paljon, mutta jätän sitä pois asteittain. On tärkeää palauttaa kehoa pienin muutoksin takaisin normaaliin, sillä mm. nopea paluu normaaliin ruokavalioon kerää helposti rasvaa ja aerobisen poisjättäminen voi jumittaa paikat. Tarkoitukseni on tässä kesän mittaan vähitellen totuttaa kehoa normaaleihin rutiineihin.
Ruokavalio tulisi pitää ainakin toistaiseksi vielä hyvin puhtaana. Dieetin aikana ruokavalio on melko askeettinen: ruisleipää, tummaa pastaa ja riisiä, kaurahiutaleita, kasviksia, kanaa, kalaa, paistijauhelihaa, öljyä… Elimistö on niin tottunut puhtaaseen ruokaan, että se tuntuu olevan hieman ihmeissään mikäli äkkiä koko päivän ruokavalio onkin jotain ihan uutta. Sen vuoksi syön vielä hyvin pitkälti dieettiruokia, mutta määrä on hiukan suurempi. äidin ruokapöydässä sunnuntaina en kylläkään nirsoillut… Ja kylläpä jäätelö ja vadelmat maistuivatkin hyvältä jälkiruuaksi!
Viikko 22
Alkoihan se viikko lopulta, pääsin jälleen liikkumaan ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen. Kajaanin reissu ei sekoittanut kuvioita, sillä olin tietysti edellisellä viikolla jo pakannut mukaan kaikki liikuntavaatteet. Maanantaina kävin heti aamusta ulkoiluttamassa sauvoja lenkkipolulla melkein tunnin. Oli ihana ilma ulkoilla, aurinko paistoi ja oli lämmin. Joka paikassa näyttää jo ihan kesältä. Iltapäivällä suuntasin entiselle “kotisalilleni”, missä treenasin lukioaikana ja kävin aerobiceissa. Siellä on aina mukava käydä kun tulee niin nostalginen olo. Hauska on myös verrata nykyisiä treenipainoja niihin aikoihin, kun treenailu oli aika päämäärätöntä eikä painokiekkoja tullut kovin montaa niihin laitteisiin ladottua. Viikko alkoi siis rinta-, selkä- ja olkapäätreenillä. Painot nousi ihan entiseen malliin eli dieetti ei ainakaan voimatasoja tiputtanut. Tosi mukavaa treenata, kun on taas energinen olo!
Tiistaina kävin aamulla taas lyhyellä lenkillä. Kävelin Kajaaninjoen rantaan ja juoksin siellä puolen minuutin spurtteja HIIT-tyyliin (high intensity interval training). Haluaisin kesän aikana kehittää myös kestävyyskuntoani jonkin verran ja uskoisin HIIT:in olevan siihen hyvä keino – lenkit ei veny silloin niin pitkiksi. Tykkään noista aamulenkeistä kun silloin koko päivä saa mukavan energialatauksen heti aamusta. Iltapäivällä hyppäsin junaan ja matkasin kotia kohti. Vähän haikea olo, kun tiedän etten tule vanhempiani todennäköisesti näkemään enää kuin kerran ennen USA:han lähtöä.
Keskiviikko oli lepopäivä ja kävin hierotuttamassa jalat. Hieronta oli kivulias, kuten jalkahieronta aina on, mutta jälkeenpäin olo oli mukavan vetreä. Hieroja tosin kertoi kauhukseni, että jalkani ovat kuin yö ja päivä! Vasemman jalan lonkankoukistan pieni vamma on ilmeisesti kuitenkin sen verran vaikuttanut treeniin, että toinen jalka on jonkin verran jäljessä kehityksessä. Täytyy alkaa huomioimaan sitä enemmän noissa jalkatreeneissä. Hierojan suosituksesta varasin heti ajan osteopaatille siinä toivossa, että saisin jalkani vihdoin kuntoon.
Torstaina juhlin synttäreitäni lähtemällä salille heti aamusta! Kävin tekemässä jalka- ja käsitreenin ja sehän sujui ihan yhtä hyvin kuin maanantainakin. Into on nyt tosi kova ja treenihaluja on enemmän kuin pitkään aikaan. Poissa on se dieetin loppuvaiheen väsymys ja innoton olo. Ruoka tosin maistuisi liiankin hyvin! Synttärikakun kanssa meillä ei juhlittu, mutta söin juhlan kunniaksi light-jäätelön ja pähkinöitä. Iltapäivällä kävin osteopaatilla, joka venytteli jalkojani, löysi selästäni ihmeellisiä jumituksia ja sai ne vielä auottuakin. Hoito oli hyödyllinen ja sain osteopaatilta hyvät ohjeet joiden avulla yritän pitää nyt itseni kunnossa. Lonkankoukistajalle määrättiin jääpussihoitoa joka päivä – ja minähän hoidan, jos vihdoin sillä saisin jalan kuntoon. Illalla telkkaria katsellessa annoin vielä kuntopyörälle kyytiä. Sen jälkeen iltapalaksi maistuikin herkullinen valkuaismunakas raejuuston ja kasvisten kera.
Perjantaina kävin aamulla puolen tunnin lenkillä, juoksin taas HIIT-intervallia ja kävelin loppuajan. Mielenkiintoista huomata miten nopeasti intervallitreenin avulla hapenottokyky paranee. Illalla pyöräilin salille treenamaan jälleen rinnan, selän ja olkapäät. Treeni kulki loistavasti enkä olisi malttanut jättää painoja rauhaan vielä sittenkään, kun olin jo tehnyt kaikki liikkeet. Perjantain kunniaksi innostuin kokkaamaankin kunnolla: täytetyt kesäkurpitsat ja herkkusienet sekä vadelmarahka kelpasivat jopa ex-kasviskammoiselle miehellekin.
Lepopäivä-lauantain ohjelmaan kuului reissu Helsinkiin. Kävin ystäväni kanssa kuuntelemassa Pakkotoiston järjestämän ravintoseminaarin, jonka piti kehonrakentaja Marja Lehtonen. Päivä oli todella antoisa! On todella hienoa saada tietoa suoraan pro-tason urheilijalta. Marja vaikuttaa sympaattiselta tyypiltä ja mielestäni on todella motivoivaa nähdä hänen treenaavan – Marja nimittäin käy samalla salilla, missä itsekin treenaan.
Sunnuntaina edessä oli jälleen lyhyt aamulenkki ja HIIT. HIIT:issä nostetaan “vetojen” (eli spurttien) määrää joka kolmas kerta: alussa juoksin neljä 30 sekunnin vetoa, tänään jo viisi. Vetoja lisätään aina viiteentoista saakka jonka jälkeen pidetään taukoa. Tähän menee siis kahdeksan viikkoa. Saa nähdä miten hyvin kunto paranee! Myöhemmin päivällä kävin salilla tekemässä tehokkaan vatsatreenin ja poljin myös kuntopyörää. Treeniin kuului kolme triplasarjaa vatsoja eli kolme liikettä heti toisensa perään ja sen jälkeen tauko. Kylläpä vatsat olikin tulessa… jospa saisin palat näkyviin ehkä ensi kevääseen mennessä?
Viikko 23
Uusi viikko, uudet kujeet! Alan vähitellen muuttamaan aerobista liikuntaa koko kevään harrastamistani kuntopyöräilystä ja lenkkeilystä monipuolisempaan suuntaan: seuraavilla viikolla aion suunnata aerobicceihin pitkästä aikaa. Salitreeni jatkuu kaksijakoisena. Tällä viikolla jalat ja kädet saa kaksi kertaa treeniä. Maanantaina kävin salilla ja kun sattumalta valmentajanikin oli samaan aikaan paikalla, sain häneltä hyviä neuvoja hack-kyykyn tekemiseen. Jalkatreenin ongelmana minulla on ollut se, etten saa etureisiin kunnollista tuntumaa. Pakarat ovat sen verran voimakkaat että pyrkivät dominoimaan liikettä kuin liikettä. Tämä on juuri yksi niistä asioista joita rakastan salitreenissä – joka ikinen kerta voi oppia jotain uutta!
Tiistaina menin intoa puhkuen ensimmäiselle tanssilliselle aerobic-tunnille, dance moveen. Sarja oli sama jo neljättä kertaa eli tämä tyttö joutui hiukan hakemaan askeliaan… puolen vuoden tauon jälkeen jumppaaminen olikin yllättävän haastavaa. Kuviot nyt ei tainneet ihan täydellisiä olla, mutta hauskaa piisasi senkin edestä. Sykemittarikin näytti aivan huikeita lukemia tunnin päätteeksi. Oli ihana saada keho liikkumaan ensin kovatempoisen musiikin tahtiin ja tunnin lopulla hiphopin soidessa. Tykkään tanssimisesta todella paljon, mutta tunneilla en ole oikein koskaan käynyt. Esimerkiksi piruetti on minulle ihan vieras liike!
HIIT pisti taas vipinää jalkoihin keskiviikkoaamuna. Vuorossa oli viimeinen viiden minuutin veto. Jalat oli kipeät vielä maanantaista eikä lenkki tuntunut järin hyvältä. Kipitin kuitenkin puolen tunnin lenkin ulkosalla. Salitreenit jatkuivat samana päivänä rinta-selkä-olkapäätreenillä. Kaikissa liikkeissä olen saanut vähitellen edelleen nostaa painoja tai tehdä enemmän toistoja – voimaa tuntuu tarttuvan jälleen ihan hyvällä vauhdilla. Treenin jälkeen kävelin vielä lämpimän ilta-auringon paisteessa 20 minuutin lenkin. Kesä on mahtavaa aikaa!
Parin viikon takaisten synttäreideni kunniaksi poikaystäväni oli hankkinut torstaina hienon moottoripyörän lainaan. Lepopäivä menikin mukavasti Tampereen liepeitä kierrellessä, Pyynikin näkötornilla munkkikahvilla ja illalla hyvän ystäväni ja treenikaverini kanssa elokuvissa. Tuntuipas hassulta syödä munkkia – edellistä olen tainnut maistaa joskus parisen vuotta sitten! Ruokavalion olen viikolla pitänyt edelleen puhtaana ja vähähiilihydraattisena. Viikonloppuina olen antanut itselleni luvan herkutella.
Perjantaiaamuinen HIIT meni taas minuuttien nostamisen merkeissä. Aerobisen kunnon nousemisen huomaa selkeästi. En hengästy enää niin kovasti juostessani ja lenkin jälkeen ei yskitä. Ehkäpä voisin pian alkaa juoksemaan kokonaisia lenkkejä? HIIT on melkoisen tylsää puuhaa, enkä ole varma viitsinkö jatkaa koko ohjelmaa läpi 15 minuutin vetojen lisäämiseen asti. Erityisesti jalkojen huono palautuminen huolettaa, sillä ne ovat käytännössä nyt koko ajan kipeät. Jalat eivät kovin paljon lepotaukoja nyt saa, nimittäin jalkatreeni oli jälleen vuorossa lauantaina. Suorin jaloin maastavetoa tein pitkästä aikaa isommilla painoilla: 65 kilolla kaksi 8 toiston sarjaa.
Sunnuntaina HIIT:ille lähtö oli entistä vaikeampaa, koska varsinkin takareidet ja pakarat olivat jo todella kipeät lauantain treenistä. Sisulla menin kuitenkin lenkille ja myöhemmin illalla vielä salille tekemään vatsoja ja pitkät venyttelyt. Iltapäivällä laitoin seuraavan viikon ruokia valmiiksi. Minulla on tapana tehdä isompi satsi ruokaa kerralla ja pakata annokset valmiisiin rasioihin, jotka jälleen pakastan. Helpottaa huomattavasti viikon aikatauluja kun ruokaa ei tarvitse laittaa joka päivä. Sunnuntaina kotona tuoksuu hyvältä: katkarapu- ja kanawokki olisi jo houkutellut syömään!
Viikko 24
Heti maanantaina huomasin, että tuleva viikko tulee sisältämään paljon aerobista: halusin testata erilaisia aerobictunteja ja tanssia. Maanantaina suunnistinkin kuntosalilla tehdyn rinta-selkä-olkapäätreenin jälkeen teknilliselle yliopistolle hiphop-tunnille. Tunti oli ihanan rento ja tuntui palauttavan mukavasti kovasta salitreenistä.
Dance moven ollessa jälleen ohjelmassa tiistaina, mietin kovasti HIIT:ille lähtöä mutta menin lopulta kuitenkin. 7 minuutin HIIT olikin jo melkoisen raskas, mutta kunnon paranemista on huomattavissa edelleen. Vasta kuudes veto tuntui todella raskaalta ja syke huiteli lähempänä 195:ä. Illalla menin tanssitunnille ja tällä kertaa kuviot sujuivat jo hiukan paremmin. Parantamisen varaa tosin on huimasti. Varsinkin hiphop on todella haastavaa, koska en ole aiemmin sitä harrastanut. Jokainen oivallus tuo silti hienon onnistumisen tunteen ja siitä erityisesti pidän.
Keskiviikkona menin edelleen vain aerobicciin. Halusin käydä testaamassa aerobic-salini fätti-tunnin joka osoittautuikin todella hauskaksi ja tehokkaaksi perusaerobiciksi. Suunnittelin jatkavani samalla tunnilla käymistä seuraavillakin viikoilla.
Torstaina pääsin vihdoin taas salille ja motivaatio oli hirmuisen kova jo tässä vaiheessa viikkoa. Minun tekisi mieli treenata ennemmin paljon useammin kuin kolme-neljä kertaa viikossa, mutta tiedän ettei se kehityksen kannalta ole järin viisasta. Kova motivaatio onkin äärimmäisen tärkeää: yleensä sen avulla uskaltaa latoa enemmän rautaa tankoon kuin aiemmilla kerroilla, ihan vaan testatakseen itseään ja näyttääkseen että pystyy siihen. Niin torstainakin – painoja sai jälleen nostaa monessa liikkeessä. HIIT jäi välistä, koska jalkatreenipäivänä kova aamulenkki väkisin verottaa salitreenin intensiteettiä.
Lauantaina menin aamusta salille Pakkotoiston Punttimimmien miittiin osallistuneiden kanssa. Jälleen sain nostaa painoja ja onnistumisen tunne oli tosi hieno! Tein mm. penkkipunnerrusta käsipainoilla 7 toistoa 20kg molemmissa käsissä. Tuon enempää en ole käsipainopunnerruksessa tainnut koskaan nostaakaan. Loppupäivä meni huvitellessa Punttimimmien kanssa: kävimme Särkänniemessä, syömässä kivassa ravintolassa ja suuntasimme lopulta Tampereen yöhön. Tanssiminen voi muuten olla todella hauskaa myös vesilasi kaverina!
Sunnuntaina olisi jälleen ollut HIIT:in vuoro, mutta totesin jalkojen olevan niin kipeät sekä torstain treenistä että lauantain yötä myöten tanssimisesta, että lenkki jäi välistä. Ehkä joudun siirtymään takaisin tavallisiin kävelylenkkeihin, kun HIIT tuntuu niin kovin rankalta jaloille. Täytyy tunnustela olotilaa ja päättää sen mukaan. Iltapäivällä kävin kuitenkin rajulla BodyCombat-tunnilla. Olkapäät sai kyytiä ja hiki lensi. Todella tehokas tunti! Ja mikä parasta, pääsin moottoripyörän kyydissä jälleen kotiin… Vauhdin hurma on ehkä parasta mitä tiedän.
Viikko 25
Viikko alkoi mukavasti auringon paistaessa. Maanantaina suunnistin salille tekemään jalka-käsitreenin. Vaikka ilmastointi salilla pelaakin, tuli kyllä ihan hirmuisen lämmin! Saa nähdä, miten siellä Arizonan paahteessa selviää. Onneksi amerikkalaiset ymmärtävät tehokkaan ilmastoinnin päälle. Treeni sujui hyvin ja sain taas nostettua muutamia painoja. Ihanan vetreä olo salin jälkeen kun keho on tehnyt kunnolla töitä. Illalla hyppäsimme mieheni kanssa jälleen moottoripyörän selkään ja huristelimme Pyynikintorille katsastamaan uuden Cafe Carbo -kahvilan. Söimme vähähiilihydraattista suklaakakkua (sopii jopa minun ruokavaliolleni, välillä!) ja nautiskelimme vaan ihanasta kesäillasta.
Tiistai oli järkyttävän kiireinen päivä. Aamulla kävin “aamulenkillä” pyörän selässä: pyöräilin reippaasti noin puoli tuntia. Lenkin jälkeen painelin keskustaan ja osteopaatille hoidattamaan jumittunutta rankaani, joka osteopaatin käsittelyssä paukkuikin aika kovasti. Koko päivän juoksin ympäri kaupunkia kiireessä. Jalkahoidon ja työasioiden lomassa ehdin hotkaista tonnikalapurkin ja herkullisia kotimaisia tomaatteja (jotka juuri nyt menevät ihan hedelmistä! Olen ihan koukussa niihin). Vaikka iltapäivästä olo oli jo melkoisen nuutunut aika surkeiden syömisten ja pitkän päivän takia, menin kuitenkin aerobic-tunnille hikoilemaan. Tunti oli ihana ja haastava. Tykkään todella paljon koreografisista aerobic-tunneista, joilla pääkin saa työskennellä. Tunnin lopussa meno oli sen verran kovaa, että onnistuin tulemaan hypystä alas hiukan huonosti ja loukkasin toisen nilkkani. Jumppasin silti tunnin loppuun… ja vasta seuraavana aamuna totesin, että ei olisi ehkä kannattanut.
Aamulla nilkka oli arka eikä taipunut kovin hyvin vaikka turvotusta ei näkynytkään. Päivän ensimmäinen ohjelmanumero salitreeni – kyytiä selälle ja rinnalle. Rauta oli nöyrää! Olkapäät jäi tekemättä, kun saimme kuulla automme olevan sakkopaikalla. Tuli nimittäin hiukan kiire! Salin jälkeen menin 1,5h hierontaan. Jalkojen hieronta on aina tuskallista ja sitä se oli myös keskiviikkona. Lihashuolto on kuitenkin todella tärkeä osa harjoittelua ja uskon vakaasti sen edesauttavan kehitystä. Naisilla kehitys on niin hidasta, että mielestäni jokainen euro järkevästi sijoitettuna harrastuksen edistämiseen on sen arvoista. Loppupäivän tokenin hieronnasta ja selvittelin tulevaa Arizonan reissua. Lentoliput on vihdoin hankittu: lähtö on 13.7.2005. Enää oma koti auringon alta puuttuu.
Torstaina nilkka ei edelleenkään sallinut aamulenkkiä, joten jouduin tyytymään pelkkään salitreeniin. Kovasti tekis mieli tehdä aerobista. Salilla tein taas jalat ja kädet ja treenin alussa myös eilen väliin jääneet olkapäät. Treeni kulki aivan loistavasti ja varsinkin olkapäätreenissä voimien lisääntymisen huomasi taas useampana toistona kuin edellisellä kerralla. Myös varsinkin hauis tuntuu ottavan pitkästä aikaa hyvin treeniä vastaan ja voimaa tarttuu taas hitaasti. Se junnasi pitkään paikallaan ja olin jo tuskastua koko hauistreeneihin. Illalla mietiskelin juhannusruokia valmiiksi ajatustasolla: kanaa, naudan pihvejä, uusia perunoita, vesimelonisalaattia, tuoretta patonkia, jälkiruuaksi jäätelöä&hedelmiä… ja tiedossa oli myös kerran kuussa itselleni sallima täysin vapaa viikonloppu ilman mitään ruokien laskemisia.
Juhannus hujahti taas nopeasti ohi: perjantaina Särkänniemessä kieppumista ja lauantaina oleskelua ja lepäilyä. Sali oli kiinni koko viikonlopun joten annoin kropalle kaivattua lepoa. Ruoka maistui sen verran hyvin, että lauantaina löin 150 eurosta vetoa ystäväni kanssa, ettei karkkia tarvitse syödä ennen heinäkuun loppua. Herkuttelun jälkeen tavallinen, askeettinen ruokavalio tuntuu todella mukavalta. Siitä tykkää keho ja mieli – kunpa tämän saisi paremmin kerrottua muillekin, jotka pitävät puhdasta ruokavaliota kuolettavan tylsänä!
Viikko 26
Lähtö lähestyy huimaavaa vauhtia: enää kaksi ja puoli viikkoa Suomessa. Tämä viikko on kevyt joten teen salilla vain koko kropan treenit kolmesti viikon aikana. Joka paikka onkin todella kipeänä joten kevyt viikko tulee todella tarpeeseen. Maanantaina kävin aamulla ulkoiluttamassa sauvoja puolisen tuntia. Oli aivan upea ilma, Kaukajärven rannassa kukki kaikki mahdolliset kukat ja tuoksu oli huumaava! Ehkä Suomen kesää tulee sittenkin ikävä… Myöhemmin kävin salilla jumppailemassa kevyesti, kävelemässä kävelymatolla ja venyttelemässä. Ruoka ei oikein maistunut kun tuntuu että juhannusruokailut painavat edelleen masussa.
Tiistaina lähdin Helsinkiin jo seitsemältä aamulla viisumihaastattelua varten. Päivä menikin reissussa ja illalla Tampereelle palatessa kävin vain kääntymässä kotona ja suuntasin aerobic-tunnille: jälleen vuorossa fätti-tunti. Mukava ohjelma ja ohjaaja, ja jumppakin olisi ollut hauskaa mikäli masu ei olisi ollut kipeä koko tunnin ajan. Jostain syystä reissaaminen saa minut usein voimaan pahoin, vaikka söisinkin päivän ajan siististi. Ehkäpä ulkona syömässäni kanasalaatissa oli jotain pielessä.
Tähän viikkoon liittyy myös erikoisia käänteitä: vaihdoin lennosta valmentajaa. Asiaan ei liity mitään dramatiikkaa eikä koko juttu oikeastaan ollut millään tavalla sidoksissa minuun. Mielelläni olisin jatkanut yhteistyötä saman valmentajan kanssa, mutta se ei nyt juuri onnistu. Homma on kuitenkin nyt uusissa osaavissa käsissä ja parin viikon sisällä sekä ruokavalio että treenit tulevat muuttumaan – ehkäpä aika radikaalistikin. Luotan silti uuteen valmentajaan sataprosenttisesti: hän on vuosittain valmentanut useita kilpailijoita palkintosijoille saakka.
Keskiviikkoaamu alkoi ihanasti ylävartalon hieronnalla. Kovien treenien ansiosta lihakset ovat oikeastaan koko ajan todella kipeinä joten jokaviikkoiset hieronnat tulevat todella tarpeeseen. Vatsa oli edelleen kipeä, joten suunnittelemani salitreeni jäi välistä. Yritin parannella itseäni sohvalla makaamalla ja lukemalla uusinta Oxygeniä.
Torstaina olo oli jo hiukan parempi ja uskaltauduin salille. Koko kropan kevyestä treenistä tulikin hiukan suunnittelemaani raskaampi ja siihen kului kokonainen tunti. MP3-soittimen anti oli niin mukaansatempaavaa, että kaikki sarjat olisi tehnyt mieli tehdä loppuun asti! Illalla pääsin kivalle Näsijärven risteilylle työporukkani kanssa. Ruoka ei ollut ihan terveellisimmästä päästä, joten päivällinen meni tämän viikon herkkuaterian piikkiin. Viime viikkoina olen pistänyt merkille, että keho on tosi herkässä tilassa vieläkin ja paino nousee todella helposti. Keho kerää rasvaa helpommin kuin ikinä aiemmin. Ruokavalio on pakko pistää kuntoon nyt aivan kokonaan eikä kokonaisiin herkuttelupäiviin ole enää varaa, mikäli en halua olla kisadieetillä yli puolta vuotta. Tukevammassa kunnossa mielikään ei ole yhtä hyvä kuin silloin, kun tuntee olevansa timmi ja olo on sporttinen.
Viikonlopuksi lähdimme mieheni kanssa Pohjois-Suomeen vanhempieni luo. Koska salit olivat kiinni, vietimme mukavan viikonlopun mökillä ulkoillen, saunoen ja uiden (vesi on aina liian kylmää!). Liikuntaa tuli soutelun verran eli loppuviikko oli todella kevyt. Nyt alkaa se luopumisen tuska – lähtö on jo todella lähellä. Jätin toisen kissani vanhemmilleni hoitoon loppuvuodeksi. Ikävä tulee… niin kissoja kuin vanhempiakin!
Viikko 27
Maanantaina pääsin jälleen kotiin omien rutiinien pariin ja syöksyinkin melkein saman tien junasta aerobictunnille. Edellisen viikon lepäily sai kropan todella kaipaamaan liikuntaa joten en malttanut jättää tuntia välistä, vaikka olinkin juuri istunut junassa lähes seitsemän tuntia.
Tiistaina nukuin lahjakkaasti pommiin ja myöhästyin hieronnasta. Kiiruhdin sinne kuitenkin tukka sekaisin ja sain sentään kipeät pohkeet ja pakarat hierotettua. Illalla oli jälleen kovan salitreenin vuoro ja kylläpä olinkin odottanut sitä! Vuorossa oli rinta, selkä ja olkapäät. Ainoa asia mikä treeni-intoa tällä hetkellä hiukan syö on keho joka on kerännyt nestettä ja myös rasvaa aloitettuani hiilihydraattien lisäämisen takaisin ruokavaliooni. Juuri nyt ei vaan auta kuin treenata kovaa, unohtaa vaaka ja peili ja pyrkiä saamaan tulosta aikaan. Dieetti jollain tavalla muuttaa omaa kehonkuvaa ja minun on ollut todella vaikeaa hyväksyä sen jälkeen muutoksia kehossani, vaikka tiedänkin ettei kehoni voi pysyä samassa ketoosin aiheuttamassa nesteettömässä tilassa pitkään. Onneksi mieheni on ihana henkinen tuki tässäkin asiassa – hän jaksaa aina kannustaa ja tsempata treenaamaan entistä lujempaa. Salin jälkeen laitoin appiukon luona koko porukalle sapuskaa: uusia perunoita, kanan rintafileitä ja koipia sekä kevytfetasalaattia. Kävi hyvin kaupaksi ja kehujakin sateli! Terveellisen ei aina tarvitse tarkoittaa tylsää 🙂
Keskiviikkoaamuna lähdin auringon paistaessa rullaluistelemaan heti aamusta. Lämmintä piisasi jo yhdeksältä ja huomasin heti lenkin alkupuolella jättäneeni vesipulloni kotiin. 45 minuutin luistelun jälkeen suunnistin takaisin kotiin raejuusto-kaurapuuroaamupalalle. Aamupala on yksi päivieni kohokohdista sillä rakastan kaurapuuroa. Päivällä saapastelin uuden valmentajani luokse keskustelemaan uudesta treeniohjelmasta ja ruokavaliosta. Samalla valmentaja arvioi tämänhetkistä kuntoani. Paljon on kehitettävää, mutta hyvääkin sentään: selän leveys riittäisi jo nyt, pohkeet, rinta ja kädet ovat ok. Jalkoihin tarvitaan erottuvuutta, olkapäihin leveyttä ja vatsoihin ja kylkiin lisää linjakkuutta. Nesteisestä kunnostani kertoo hyvin valmentajan kommentti “sun ihon alla suorastaan aaltoilee”. Uh. Kaikenlaisia ongelmia sitä voikin olla. Illalla kävin jälleen salilla ja nyt kyytiä saivat kädet ja jalat. Vielä muutamia treenejä vanhalla ohjelmalla ennen uuteen vaihtoa. Salilla oli kammottavan hiostava ilma, mutta varsinkin ojentajapunnerrus istuen ja suorin jaloin maastaveto sujuivat silti loistavasti. Kiva kun voimaa on tullut lisää!
Torstaina kävin palauttelemassa kehoa edellisen päivän treeneistä kevyellä dance move -tunnilla. Tanssisarjat sisälsivät piirteitä eri tanssilajeista ja vaikka tunnenkin olevani tanssitunnilla kuin norsu posliinikaupassa, selvisin silti kunnialla… ja melkein pystyin kuvittelemaan itseni pallokuvioisessa hameessa pyörimään tanssilattialle Rock Around the Clock:in tahtiin (vai mikäs sen kappaleen nimi olikaan)!
Perjantaiaamuna otin itseäni niskasta kiinni ja raahauduin aamulenkille sauvojen kera. Aamuaerobiset tuntuvat nyt juuri aika ikävältä pakkopullalta sillä yhdistän ne väkisinkin dieettiin. Minulla on aamuisin aina hirmuinen nälkä joten aamupalan viivyttäminen yli tunnilla on luonnollisesti kaurapuurofriikille melkoinen koettelemus. Lenkki tuntui kuitenkin mukavalta. Lauantaina kävimme jälleen aamulla salilla treenaamassa selän, rinnan ja olkapäät. Pystypunnerrus sujui huomattavasti kivuttomammin kuin aiemmin ja olinkin treeniin kokonaisuudessa ihan tyytyväinen. Ihme kyllä, tällä hetkellä motivaatiopula treeneissä on ollut suurempi kuin aikoihin. Ehkä itsekseen treenailu oman ohjelman mukaan ja syöminen vähän sinne päin alkaa jo riittää ja todella kaipaan ammattilaisen ohjeita jatkoa varten. Salin jälkeen suuntasimme Pyynikille ottamaan aurinkoa. Ihanaa, että minulla on niin upeita ystäviä kuin nämä ovat jotka olen tämän harrastuksen kautta tavannut. On uskomattoman tärkeää pystyä jakamaan ajatuksiaan ja saada kannustusta ja palautetta samoin ajattelevilta. Illalla siskoni tuli Helsingistä hakemaan kissaani hoitoon matkamme ajaksi.
Viikko 28
Matkustusviikko! Aika on mennyt ihan käsittämättömän nopeasti. Maanantaina emme olleet vielä pakanneet yhtään mitään ja lähtö olisi tiistaina. Ehdimme kuitenkin aamulla salille antamaan käsille ja jaloille kyytiä ja illalla kiiruhdin vielä bodycombatiin. Muuten päivä meni varmistellessa lentoja, hotellia, autovuokrausta ja etsiessä asuntoja netin kautta. Edellisen viikon tapaan hyvästelimme vielä ystäviä ja sukulaisia lähtötouhujen lomassa.
Tiistaina pitikin olla liikenteessä heti aamusta lähtien. Kävin vaihtamassa rahaa, varmistelin vielä lähtöön liittyviä asioita ja siivosin koko asunnon mieheni siskoa varten, joka asuu pikkuruisessa kaksiossamme jouluun saakka. Illalla hyppäsimme Pendolinoon ja matkasimme Helsinkiin. Pääsimme siskoni luona nukkumaan vasta myöhään yöllä jutellessamme niitä näitä. Kolmen tunnin yöunien jälkeen oli noustava, hypättävä taksiin ja suunnattava lentokentälle. Edessä yli 26 tunnin matkustus!
Kirjoittelin keskiviikkona tätä päiväkirjaa itseasiassa New Yorkissa JFK-lentokentällä. Matka sujui hyvin Atlantin yli ja pystyin jopa syömään kohtuullisen viisaasti: aamulla keittelin lentokentällä mukiin ihanan Elovena Hetki -puuron ja söin sen raejuuston kera, lentokoneessa mukana oli Pilttiä, proteiinipatukoita ja Real-leipiä ja lentokoneruokakin oli ihan ok: kananrintaa, pastaa ja salaattia. Välimatkat porttien väleillä ovat järkyttävän pitkiä! Käveltyä on tullut siis hyvinkin paljon… Loppumatka ei sujunutkaan ihan suunnitelmien mukaan sillä lentomme New Yorkista Salt Lake Cityyn myohästyi neljä tuntia ukkosen vuoksi. Vietimme siis yön Salt Lake Cityssa Phoenixin sijaan ja heti torstaiaamuna lensimme Phoenixiin.
Ensimmäisenä päivänä aioimme kierrellä asuntoja läpi ja onneksemme löysimmekin asunnon heti aamupäivällä. 50 neliön kaksiomme sijaitsee Gilbertissä Phoenixin esikaupunkialueella asuntokompleksissa, jonka pihalla on uima-allas ja löytyypä yhteisistä tiloista jopa fitness center ison tv:n kera. Täydellinen ympäristö aamuaerobisille! Torstai ja perjantai meni siis muuttoa järjestellessä. Löysimme myös mukavan salin josta olin ottanut selvää jo etukäteen, paikan nimi on Pure Fitness. Meille esiteltiin paikka ja teimme sopimuksen saman tien.
Lauantaina kävimme Super Wal-Mart -ruokakaupassa ihmettelemässä amerikkalaisia ruokia ja kaikkia niitä miljoonia eri tuotteita joita täällä on tarjolla. Terveellisten ruokien valitseminen on ehkä hiukan työläämpää kuin Suomessa, sillä epäterveellisiä tuotteita on tarjolla tuplasti enemmän. Onneksi mm. Oxygen-lehteä lukemalla olin jo oppinut aika paljon tuotteiden nimiä ja merkkejä joita amerikkalaiset fitness-harrastajat suosivat. Uutta ruokavaliota en ole päässyt vielä noudattamaan 100% koska tilasimme mm. proteiinit nettikaupasta ja ne lähetetään vasta seuraavalla viikolla. Lisäravinteet ovat muuten todella paljon halvempia USA:ssa! Proteiinipatukoita olen syönyt välipalaksi jonkin verran ja ne ovat maultaan lähes yhtä hyviä kuin suklaapatukat Suomessa. Kunnianhimoinen tavoitteeni on pysyä erossa kaikista karkeista koko USA:ssa oloaika – eikä se tule edes olemaan vaikeaa kun proteiinipatukoita, -vanukkaita ja -keksejä saa jopa lähikaupoista.
Viikonloppuna kävin myös treenaamassa ensimmäistä kertaa sitten maanantain. Uuden ohjelman ensimmäinen päivä: rinta, olkapäät ja ojentajat. Neljä sarjaa jokaista liikettä ja toistoja 10-15, huh! Olin treenin lopussa aivan rättiväsynyt. Raskasta, mutta tehokasta… Ensi viikosta mukaan tulevat taas aerobiset joka treenin jälkeen sekä kaksi puolen tunnin aamuaerobista. Nyt aamuaerobinen jopa houkuttaa – aamu-uinti 35 asteen lämmössä omassa uima-altaassa ei kuulosta huonolta ollenkaan! 🙂
Viikko 29
Viikko alkoi (yllätys, yllätys) aurinkoisissa merkeissä. Mieheni lähdettyä töihin pulahdin uima-altaaseen aamu-uinnille. Uutisista olin nähnyt että iltapäivästä oli tulossa kuuma, +47 celsiusastetta, joten kävelin heti aamusta läheiseen kauppaan tutkimaan erikoisia ruokahyllyjä. Jos Suomessakin kaupassa menee aikaa niin täällä sitä vasta meneekin… Nyt alan tunnistaa jo tuotteita ja merkkejä joita saa kohtuullisella hinnalla. Nappasin mukaani 0% rasvaa sisältäviä lihoja, juustoa ja tuoreita marjoja ja hedelmiä. Täällä kaupoista löytyy myös todella outoja tuotteita, mm. 0-kalorista salaattikastiketta ja rasvatonta voita.
Aikaeroväsymys painoi koko viikon joten jätin suosiolla kovat treenit tuleville viikoille. Aerobisia tein kuunnellen kehoa – kevyesti, kävellen juoksumatolla kotimme fitness centerissä tai polkien cross-traineria salilla. Ostimme ikivanhan halvan auton joten pääsen nyt liikkumaan ympäriinsä itsekseni. Viikon aikana hyväksi rutiiniksi alkoikin muodostua mieheni töihin vieminen kello kahdeksalta aamulla ja sen jälkeen salille suuntaaminen kevyttä aerobista varten. Koska treeneistä ei juurikaan tällä viikolla ole sanottavaa, voisinkin kertoa hiukan salista jolla treenaamme.
Treenaan täällä Arizonassa nyt Pure Fitness -kuntoklubilla. Pure Fitness on ehkä ensimmäinen paikka joka omalle kohdalleni on sattunut, jossa markkinointipuheet todella toteutetaan: asiakas tuntee todellakin olevansa tervetullut, laitteet ovat priimakunnossa ja cardiolaitteita on aina vapaana. Sali on kaksikerroksinen: alhaalla on painot&laitteet, laitteita aerobiseen, aerobic-sali, squash-kentät, koripallokenttä, lastenhoitopaikka ja “results center” josta löytyy vaa’at, rasvamittarit yms. joilla trainerit (ilmaiseksi) joka kuukausi voivat seurata asiakkaiden edistymistä. Ylhäällä on vapaata tilaa (siellä näkee ihmisten tekevän askelkyykkyjä kävellen, vatsoja yms.) ja steppereitä, cross-trainereita, kuntopyöriä ja mitä cardiolaitteita ikinä voikaan keksiä. Treenaajia salilla on kaikenkokoisia, mutta kaikenkokoiset myös otetaan myös ystävällisesti vastaan. Trainerit ja muu henkilökunta muistaa jopa asiakkaiden nimet. En ymmärrä miten se voi olla mahdollista, meitäkin mieheni kanssa tervehditään aina nimeltä ja jos trainerit eivät vielä tunne, he saattavat tulla esittäytymään ja kysymään miten treenit sujuvat.
Laitteita on salilla enemmän kuin tarpeeksi enkä usko ikinä tulevani käyttämään puoliakaan niistä. Vapaita painoja on myös pienistä isoihin. Sali koostuu kolmesta eri huoneesta joissa on laitteita ja painoja ja ilmeisesti huoneet on jaettu laitteiden merkkien mukaan, tai näin olettaisin. Treenailen yleensä salissa jossa on superpitkä rivistö vapaita painoja, penkkejä, tankoja ja Hammer Strength -laitteita sekä taljat, kyykkypaikat ja muut tarvittavat. Sali on myös naisystävällinen sillä levypainoissa on kädensijat… ei katkeile edes kynnet salilla! Mikäs sen kivempaa. Aukioloajat ovat myös mainiot: viikolla sali on auki 24h vuorokaudessa ja viikonloppuisin 7-19 – viikonloppuaukioloajat ovatkin ainoa asia josta salilla voi valittaa!
Viikko 30
Heti maanantaista lähtien uusi viikko tuntui hyvältä: teki mieli jo raskaan raudan kimppuun! Ruokaohjelmankin mukaan olen jo saanut syötyä ihan hyvin joten energiaa treeniin tuntui riittävän. Kaloreita on lisätty nyt reippaasti ja tullaan lisäämään edelleen, senkin uhalla että tulen seuraavien kuukausien aikana keräämään hiukan extraa… energiamäärää on pakko nostaa jotta kisadieetti voidaan aloittaa järkevistä kalorimääristä. Edellisellä viikolla kävin läpi kevyesti uutta treeniohjelmaa ja tällä viikolla uskaltauduin jo lisäämään painoja reilusti. Viikko alkoi rinta-olkapää-ojentajatreenillä. Tuntuu hauskalta treenata kun numerot painoissa ovat kaksinkertaiset (paunoja tietysti)!
Tiistaina pomppasin ylös taas seitsemän jälkeen ja heitin mieheni töihin. Mieheni työpaikka on ihan salimatkan varrella joten ajelin jälleen salille polkemaan cross-traineria. Aerobinen tuntui hirmu kevyeltä ja olisi tehnyt mieli tehdä lujempaakin, mutta valmentajani ohjeita noudattaen en siitä huolimatta nostanut vastusta. Päivällä laittelin isoja satseja ruokaa loppuviikoksi: kananrintaa, parsakaalia, keitettyjä kananmunia ja perunaa. Illalla kävimme elokuvissa. Sekin hupi kun on tällä puolella maailmaa huomattavasti edullisempaa.
Keskiviikkona kävin aamupäivällä tapaamassa salilla personal traineriani. Juttelin hänen kanssaan kisa-aikeistani ja hän otti mitat joiden perusteella voidaan seurata kehitystäni loppuvuoden ajan. Angela oli tosi mukava! Hän on itse kisannut kolmesti ja valmistautuu parhaillaan marraskuussa pidettäviin kisoihin. Jatkan toki treenaamista ja syömistä suomalaisen valmentajani ohjeilla, mutta on hyvä että täälläkin puolella maailmaa on joku joka hiukan seuraa vierestä. Illalla kävin vielä salilla tekemässä intensiivisen vatsatreenin johon kului kokonainen tunti. Uusi treeniohjelma tuntuu tosi kivalta vaikka onkin todella raskas.
Torstaina suunnistin aamulla taas salille polkemaan crosstraineria. Cardiolaitteet on todella hyvässä kunnossa Pure Fitnessillä joten aerobinen on oikeasti hauskaa. Pienellä kulmalla PreCor-crossari on kuin porraskone! Huomattavasti miellyttävämpi vaan kuin oikea porraskone. Puoli tuntia menee aina tosi nopeasti kun luen samalla Oxygeniä, Muscular Developmentia tai Flexiä. Loppupäivä meni loikoillessa altaalla ja tehdessä kotihommia. Niihin kuluukin yllättävän paljon aikaa kun kaikki on minun vastuullani, miehen ollessa ainoa töissäkäyvä.
Perjantaina kävin aamuaerobisella ja illalla treenaamassa. Selkä oli vihdoin palautunut maanantain rinta(!)treenistä joten pääsin tekemään selkää ja hauista. Pulloverit tuntuvat ottavan kovasti myös selkään joten päätin treenata selän vasta kun se on toipunut jumituksesta. Treeni sujuikin loistavasti. Selkätreeni on lähes aina hauska koska saan tosi hyvän tuntuman.
Viikonloppu sisälsi ensin totaalista lepoa lauantain ajan ja sunnuntaina yhden elämäni kovimmista jalkatreeneistä. Tein kaikki liikkeet 60 sekunnin palautuksilla ja treenin lopussa meinasi olla jo kyynel poskella. Jalat oli ihan muussina kun raahauduin kotiin. Olo oli silti kuin voittajalla – vihdoinkin treenit kulkee täysillä! Loppuilta menikin sohvalla toipuessa ja uima-altaalla. Uiminen yöllä omassa uima-altaassa, +35 asteen lämpötilassa tähtitaivaan alla on melkoista luksusta!
Viikko 33
Kylläpä aika meneekin nopeasti! Nyt ollaan oltu jo kuukausi reissussa. Enää onkin neljä kuukautta jäljellä ja sitten istutaan jo äidin ja isän joulupöydässä. Jos aika menee näin nopeasti, joulu tuntuu melkein huomiselta. Viikot kuluu mukavasti treenien ja arjen pyörittämisen rytmissä. Vaikka tarkoitukseni oli kirjoittaa täällä Arizonassa diplomityöni, en ole vielä juurikaan päässyt hommassa eteenpäin. Juuri nyt ajatus treenintäytteisestä lomasta inspiroi enemmän.
Edellisten viikkojen (31-32) päiväkirjoille kävi hullusti, kun tallensin vahingossa uuden päiväkirjan aiemmin kirjoittamani päälle. Sen vuoksi noita viikkoja ei nyt tule nettiin ollenkaan – olen pahoillani! Tärkein tapahtuma kuitenkin noiden kahden viikon aikana taisi olla postin saapuminen eräänä keskiviikkona: laatikossa odottivat liput Mr. Olympia -kilpailuun joka järjestetään lokakuussa Las Vegasissa. Nyt lentoliput ja hotellikin on jo varattu ja matkaa odotellaan kovasti! Noiden kahden “kadonneen” viikon aikana tein kovia pumppitreenejä ja paljon kehonhuoltoa venytellen ahkerasti. Muuta erityistä viikoilta ei taida olla mainittavana.
Maanantaina lähdin siis treenaamaan ensimmäistä kertaa uudella ohjelmalla. Ohjelmassa yksi kierto kestää kaksi viikkoa ja treenejä tuona aikana tulee kymmenen. Jako on melko erikoinen: mm. olkapäät treenataan tuona aikana kolmesti, mutta joka kerta eri lihasryhmän kanssa. Tänään treenivuorossa olivat olkapäät ja rinta. Loistava treeni, todella intensiivinen. Päälle vielä puoli tuntia aerobista ja päivä olikin pulkassa.
Tiistaina lepäilin, olihan takana jo monta treenipäivää yhteen menoon. Lepopäivinä käymme yleensä mieheni kanssa elokuvissa tai uimassa. Illat menee tosi nopeasti, kun yhteistä aikaa on vain viidestä siihen asti kunnes nukkumatti kutsuu unille.
Keskiviikkona loikoilin päivällä vähän turhan kauan altaalla ja siitä kiitoksena oli iltapäivällä järkyttävä päänsärky. Jälleen ilta meni siis sohvalla puolitainnoksissa ja mies sai lähteä yksin salille. Harmitti! Enää ei sovi mennä samana päivänä ottamaan aurinkoa kun on tarkoitus treenata. Kuumuus on vaan liian kova.
Aamulla olin jälleen kunnossa ja vartin yli kahdeksan hyppäsin salilla cross-trainerille. Tein puolen tunnin aerobisen ja venyttelin perusteellisesti. Päivä meni laittaessa ruokaa ja tehdessä kotihommia ja sitten olikin aika jälleen suunnata salille. Jalkatreeni, se inhottavin kaikista. Jalkatreenit on siinä mielessä hauskoja, että joka kerta joutuu menemään kipurajan yli ja se on melko haasteellista. Samalla ne ovat ikävimpiä treenejä juuri sen kivun takia. Hyvä musiikki auttaa kuitenkin aina kovempiin suorituksiin!
Perjantaina olin jälleen heti aamusta salilla tekemässä aerobista. Iltapäivällä kävin tekemässä vielä vatsa- ja pohjetreenin – enpä ole aikasemmin tiennyt, että nämäkin treenit voi olla niin kovia! Olen viime viikkoina löytänyt itsestäni ihan uuden puolen treenaajana. Hyvä ruokavalio ja suurempi energiamäärä saavat minut niin energiseksi, että pystyn joka kerta puskemaan treenit vähän kovemmalle tasolle. Se tuntuu tosi hienolta.
Lauantai oli UPEA päivä. Meille tuli mahdollisuus tavata kansallisella tasolla kilpaileva fitness-nainen Katie Madden. Kävimme treenaamassa hänen kotisalillaan Scottsdalessa ja myöhemmin illalla pääsimme viettämään iltaa hänen ja muutaman hänen ystävänsä kanssa yhteen Phoenixin hienoimmista ravintoloista. Katie on kilpaillut pari vuotta sitten kehonrakennuksessa ja voittanut kilpailuja kansallisella tasolla. Sen jälkeen hän vaihtoi lajia fitnessiin. Melkoinen keski-ikäinen: nainen kun on 46-vuotias! Katie kilpaili ensimmäisen kerran vasta vuonna 2001 eli 42-vuotiaana. Mielestäni hän on upea esimerkki siitä, miten hyvässä kunnossa oleminen ei ole iästä kiinni, vaan siitä, että että uskoo kaiken olevan mahdollista ja tekee kaikkensa unelmiensa eteen. Kuvia lauantain treenistä ja Katien tapaamisesta löytyy galleriasta.
Sunnuntaina kävin tekemässä tunnin aerobista salilla. Muuten päivä menikin toipuessa edellisestä motivaationtäyteisestä päivästä. Nuo hetket ovat juuri niitä, joita tällainen aloitteleva harrastaja eniten vaalii. Kokeneempien kiinnostus ja heidän pyyteetön avunantonsa uutta harrastajaa kohtaan saa olon todella nöyräksi!
Viikko 34
Uusi viikko ja kovat treenit jatkuu edelleen. Tätä ensimmäistä kahden viikon kiertoa voisi varmaan nimittään body-kierroksi. Seuraava kierto painottaa voimaa ja kolmas ja viimeinen pumppia. Tällä kierrolla treenit on kovia: sarjoja neljä per liike, toistoja 8-12. Melko lyhyet palautukset sarjojen välissä jolloin syke pysyy suhteellisen korkealla koko treenin ajan. Maanantaina treenasin olkapäät ja ojentajat. Mukava treeni! Ennen inhosin olkapäiden treenaamista, mutta nyt kun sinne on tullut jo vähän pattiakin, on treeni lähes aina mielekästä. Eksyin salin aulassa treenivaatekaaokseen – siellä oli joku heppu myymässä kivoja vaatteita. Shoppailuholistina en tietenkään päässyt vaatesokkelosta ulos ilman kortin vingutusta. Mutta eihän treenivaatteita voi ikinä olla liikaa…
Aamulla lähdin jälleen aamuaerobiselle. Oikeastaan ne on aika mukavia: hiljainen sali, hyvää lukemista ja energistä musiikkia. Ihana alku päivälle! Myöhemmin samana päivänä treenasin selän ja vatsat. Selkätreeniin tuli nyt uusia juttuja: en ole koskaan aiemmin tehnyt maastavetoa. Se on kyllä tosi kokonaisvaltainen liike. Mielenkiintoista oppia uusia asioita! Yksin treenatessaan sitä niin helposti jumittuu samoihin liikkeisiin ja tekniikoihin eikä muista vaihtaa niitä. Luulenpa että juuri tällainen vaihtelu on kuitenkin parasta ärsykettä lihakselle.
Postissa tuli mukava yllätys: kisakengät. Onnistuin löytämään mieluisat kengät nettikaupan kautta todella halvalla, joten en voinut vastustaa kiusausta tilata kengät. Kisoihin on vielä aikaa, mutta henkisesti olen jo aika hyvin valmistautunut!
Keskiviikko oli lepopäivä. Minun olisi pitänyt ehdottomasti mennä hierojalle, mutta en ole löytänyt vieläkään täältä kohtuuhintaista paikkaa jossa pääsisi kunnon urheiluhierojalle. Ikävää vaan tuntea että kroppa jumittaa joka suunnasta eikä venyttelykään enää oikein avaa paikkoja.
Torstaina tein aamuaerobista tunnin ja sen jälkeen menin trainerin juttusille. Käyn mittauttamassa itseni kuukauden välein jotta näen mihin suuntaan kehitys menee. Painoa oli tullut vajaa kilo lisää ja rasvaprosentti oli laskenut yhdellä. Vyötäröstä oli kadonnut reilu pari senttiä ja käsivarteen oli tullut reilu puoli senttiä lisää. Oikeaan suuntaan siis mennään! Illalla treenasin jälleen jalat. Kivuliasta, mutta tehokasta. Treenin päälle poljin vielä puoli tuntia kuntopyörää tosi kevyesti. Se tuntuikin auttavan aika hyvin reisien kiristykseen.
Perjantai koitti ja samalla ihana herkkupäivä. Moni herkuista on kuitenkin jo valmiiksi ruokaohjelmassani joten esimerkiksi aamupalaksi syön herkkupäivänäkin puuroa – se vaan on niin hyvää! Iltapäivällä kävin herkkupäivästä huolimatta tekemässä tehokkaan vatsa- ja pohjetreenin. Illalla menimme mieheni kanssa ulos syömään Applebee’s-ravintolaan.
Lauantain piti olla lepopäivä, mutta kroppa suorastaan huusi treeniä joten suunnistin salille mielessäni rinta-olkapäätreeni ja kevyt aerobinen. Taas paukkui omat ennätykset, joten en tosiaan mennyt turhaan! Sunnuntaina ensimmäinen kierto uudesta treeniohjelmasta alkoikin olla jo lopuillaan ja oli pumppityylisen hauis-ojentajatreenin vuoro. Treenin jälkeen hyppäsin crosstrainerille ja tein aerobista puoli tuntia. Lämpötila kohosi sunnuntaina suorastaan tukahduttavaan +42c asteeseen, joten iltapäivä meni mukavasti uima-altaalla rentoutuen. Illalla kävimme vielä ostoksilla ja elokuvissa.
Viikko 35
Viikko 35
Voimapainotteinen jakso alkoi maanantaina kropan kovasti kaipaamalla lepopäivällä. Löysin vihdoin hierojan – tien toiselta puolelta vastapäätä omaa asuntoamme! Iltapäivällä kävin siis rentouttavassa ylävartalon hieronnassa. Olen viime viikkoina kärsinyt yhä useammin todella ikävistä, jomottavista päänsäryistä jotka usein jopa pilaavat koko treenipäivän. Toivottavasti säännöllisten hierontojen avulla pääsisin niistä jälleen eroon. Kun selän sai vihdoin hierotettua auki, olikin aika huolestua pohkeiden jumituksesta. Edellisen viikon rääkki oli ilmeisesti niin kova että pohkeet tulehtuivat. Ilta menikin kehitellessä hoitomenetelmiä jalkaparoille: kylmä- ja kuumavoidetta, tulehduskipulääkettä ja hierontaa. Taitaa olla totta, että urheilija ei tervettä päivää näe!
Tiistaina olo oli edelleen kuin rekan alle jääneellä, tosin selän jumitus oli hiukan helpottanut. Lähdin kuitenkin salille tekemään rintaa ja olkapäitä voimatyylillä. Treeni oli oikein onnistunut – pystyin tekemään puhtaita sarjoja ilman treenikaverin apua samoilla painoilla joiden kanssa pari viikkoa sitten tuli tehtyä vielä pakkotoistoja. Ajelin kuntopyörällä vielä treenin jälkeen puolisen tuntia. Aerobiset muuttuu nyt kevyemmiksi, sykkeen ei tulisi nousta juuri yli 120 lyönnin enää ollenkaan. Yritän vähitellen totuttaa kehoa vähempään aerobiseen.
Keskiviikkona rääkkäsin taas jalkoja ja erityisesti takareisiä tuskallisilla 30 toiston sarjoilla ja alle minuutin palautuksilla. Treenin jälkeen toki aerobista. Näitä treenejä tehdessä väkisinkin tulee kyseenalaistaneeksi koko harrastuksen järjellisyyden. Laji on, jo näin ensimmäisiin kisoihin valmistautuessa, sekä fyysisesti että henkisesti välillä todella rankka. Ruokavalion on pysyttävä kasassa ja ruokailut tulee ajoittaa joka päivä optimaalisesti treenien kannalta. Treeneistä on otettava joka kerta irti niin paljon kuin pystyy ja se tarkoittaa kipurajan yli pyrkimistä, jotta lihakselle saadaan riittävän kova ärsyke. Levätäkin pitää – jotta kroppa toimii viikosta toiseen hyvin, täytyy muistaa venytellä, nukkua riittävästi ja käydä säännöllisesti hieronnassa, että lihakset eivät kiristy. Kiristyminen taas aiheuttaa enemmän vaivoja myös muualle kroppaan. Kerran kun tavallaan “näin pitkälle” on mennyt, on hankala palata takaisin normaaliin. Tuntuu siltä, että aina voi tehdä jotain paremmin. Niin paljon kuin harrastus onkin elämäntapa, se on myös positiivinen pakkomielle. Suurin osa siihen liittyvistä asioista on kuitenkin pelkästään elämänlaatua parantavia. Se on haaste… joka ikinen päivä. Ehkäpä juuri sen vuoksi rakastan sitä!
Torstai oli lepopäivä. Rentouduin kotona ja mietiskelin tulevaa syksyä. Tuleva maanantai, Labor Day, aloittaa täällä USA:ssa virallisesti syksyn. Olen vähitellen tehnyt joitakin päätöksiä ja suunnitelmia… niistä lisää myöhemmin. Paistoinpa iltapäivällä proteiini-kaurakeksejäkin – mielenkiintoinen kokemus! Pitää aina kokeilla jotain uutta.
Perjantaina roikuin puoli päivää ostoskeskuksessa etsien pieniä synttärilahjoja äidilleni ja isälleni. Merkkivaatteeita kun täältä saa kovin halvalla, lähti mukaan muutama kiva juttu. Shoppailureissun jälkeen menin salille tekemään selkä- ja hauistreenin. Meidän salillamme on tosi kiva ilmapiiri ja siellä on helppo jutella ihmisille. Amerikkalaiset on kovin kiinnostuneita Suomesta, joten yleensä on parempi jättää juttelut treenin loppuun tai muuten treenaamisesta ei tule mitään! Selkätreeni sujui kuitenkin hyvin muutamista keskusteluista huolimatta. Sain jälleen nostettua parissa liikkeessä painoja.
Lauantaina pääsimme katsomaan naturaalikehonrakennus- ja fitnesskisoja Phoenixiin. Kisat olivat jonkun pikkuliiton kisat ja taso oli sen mukainen. Jokaiselta salilta löytyy parempikuntoisia ihmisiä kuin tuona lauantaina saimme nähdä lavalla. Valitettavasti unohdimme kameran kotiin, joten kuvia ei tällä kertaa ole! Fitnesskisaajat olivat joko laihoja tai hiukan “hyllyviä”, ilman mitään mainittavaa lihasmassaa. Kehonrakentajissa oli muutama todella hyväkuntoinen ja paljon liian pehmeässä kunnossa olevia kisaajia. Täällä ihmisiä kannustetaan niin helposti hyppäämään lavalle. Ilmeisesti myös kilpailemisen realiteetit ovat aika pitkälti vielä hakusessa suurimman osan kohdalla. Moni kisaaja näytti siltä, että dieettiä ei joko oltu edes aloitettu tai se ei ollut toiminut. Myöhemmin lauantaina kävimme ravintolassa syömässä Katie Maddenin kanssa. Keskustelimme pitkään USA:n fitness- ja kehonrakennusalasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Katie kertoi meille mielenkiintoisia tarinoita kilpailijoista ja käydyistä kisoista. Tämä oli hänen viimeinen herkkupäivänsä ennen marraskuun kilpailua. Toivoisin jo sen oman kisadieettinikin alkavan!
Sunnuntaiaamuna kävin tekemässä salilla kevyttä aerobista. Myöhemmin minun oli tarkoitus mennä treenaamaan Katien kanssa ja ottaa hänestä dieetin aloituskuvat hänen valmentajaansa varten. Siirsimme kuitenkin treeniä seuraavaan viikkoon, sillä aikataulut ei oikein sopineet yksiin. Kävin sitten omalla salilla treenaamassa vatsat ja teinpä myös heikon yrityksen treenata pohkeet. Ei onnistunut, ne ovat vieläkin liian kipeät. Venyttelin vielä kunnolla ja tein aerobista treenin jälkeen. Sunnuntai on aina loistava päivä: ilta menee sohvalla rentoutuessa Desperate Housewivesin parissa, joka taitaa siellä koti-Suomessakin alkaa tv:stä noin kuukauden päästä.
Viikko 36
Viime viikkojen ja viikonlopun pohdiskelujen jälkeen eräs päätös alkoi vihdoin olla kirkkaana mielessä: tänä syksynä en tule tekemään diplomityötäni vaan pistän kaiken aikani ja energiani treenaamiseen. Opiskelu ei juuri nyt motivoi, eikä mielestäni motivaatiota voi pakottaa. Sen sijaan tämä harrastus halajaa enemmän ja enemmän jalansijaa, ja kun kerta samassa taloudessa elävä toinenkin osapuoli kannattaa ajatusta… miksen siis täyttäisi unelmaani? Päätös tulee viemään harjoittelua vielä hiukan isompiin tavoitteisiin. Päiväjärjestykseen tulee mukaan säännöllinen venyttely, Pilates sekä vapaaohjelmaharjoitusten aloittaminen. Myöhemmin syksyllä menen mahdollisesti hiphop-tunneille. Katien kanssa käymieni keskustelujen jälkeen olen tehnyt sopimuksen kymmenestä vaparitreenisessiosta. Vapaaohjelmafitness ei kuitenkaan ole vielä ensi kevään kisojen tavoitteena vaan haluan ensin nähdä olisiko minusta edes tekemään vaparia. Ainakin opin uutta ja saan monipuolisuutta harjoitteluun.
Maanantaina kävin tekemässä aamuaerobista. Iltapäivällä oli tarkoitus mennä salille, mutta tekemäni kokeilu ei taaskaan toiminut. Valmentajani tekemässä ruokaohjelmassa iltapäivän välipalana on proteiinijuoma, mutta jostain syystä viime kuukausina en ole pystynyt ottamaan noita juomia ilman ikävää pahoinvointia. Näin kävi nytkin: tunti juoman jälkeen olo oli niin kamala, että en päässyt sohvalta mihinkään. Päätin jättää treenin siis seuraavaan päivään ja unohtaa nuo proteiinijuomakokeilut ainakin toistaiseksi.
Tiistaina huristelin heti aamusta Katien luo Fountain Hills:iin, joka on noin puolen tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Kävimme treenaamassa hänen lähisalillaan ja otimme dieettikuvat Katien valmentajaa varten. Katie kilpailee Phoenixissa Western Regional -kilpailussa yhdeksän viikon päästä. Kisa on samalla karsinta kansallisiin fitnesskilpailuihin. On todella jännittävää päästä seuraamaan fitnesskilpailijan valmistautumista kisaan näin läheltä! Katie on hyvissä käsissä, sillä häntä valmentaa Mike Davies, joka on myös mm. Adela Friedmanskyn ja Jennifer Hendershottin valmentaja. Treenin jälkeen Katie opasti minua vielä hieman vapariasioissa – näytti perusliikkeitä ja pieniä harjoituksia, joiden kautta voin alkaa harjoittelemaan itsenäisesti.
Keskiviikkona menin aamulla pilates-tunnille Tempeen toiselle Pure Fitness -salille. Otan nuo pilates-tunnit nyt ohjelmaan, sillä haluan vahvistaa syviä lihaksia ja parantaa venyvyyttä vapaaohjelmaharjoituksia varten. Uskoisin palautumisen myös helpottuvan perusteellisten venytysten myötä. Tunnin jälkeen venyttelin vielä kunnolla koko kehon läpi. Illalla kävin hieronnassa. Tällä kertaa hieroja oli todellinen ekspertti: Mercedes tuntui ymmärtävän kehoani pelkästään katsomalla ja koskettamalla. Triggerpistehieronnalla hän saikin kroppani auki alaselästä epäkkäisiin – koko sen alueen, joka minua oli piinannut monta viikkoa! Hän saikin minusta tuon hieronnan jälkeen heti vakioasiakkaan, sillä aion käydä hieronnassa tästä lähtien joka viikko. Hieronnan jälkeen lojuin vielä tulikuumassa epsom-suolakylvyssä puoli tuntia. Suolan pitäisi auttaa lihasjäykkyyteen ja helpottaa palautumista. Melkoista täysipäiväistä kehonhuoltoa tämä elämä – lepopäivänäkin.
Torstai oli hirveä päivä. En tiedä johtuiko jomottava päänsärky edellisen päivän hieronnasta, huonosta nukkuma-asennosta vai pelkästään joka puolelta jumissa olevasta kehosta, mutta kärsin siitä heräämishetkestä nukkumaanmenoon. Taas meni päivä ihan harakoille ja kyllä harmitti. Tämä viikko ei todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan. Illalla menin nukkumaan suorastaan äitiä ikävöiden – kipeänä ollessa koti-ikävä piinaa kaikista pahiten.
Perjantaina tunnustelin oloani ja totesin olevani kunnossa, joten lähdin tekemään raivokkaan jalkatreenin heti kello kahdeksalta aamulla. Tuskallista ja jälleen sitäkin tehokkaampaa. Liekö arginiinin lieveilmiö, vai mikä, mutta takareidet olivat treenin lopussa sellaisessa pumpissa etten vastaavaa olekaan aiemmin kokenut. Ja minä kun luulin, ettei siellä oikein olisi mitään, mikä voisi mennä pumppiin? Ehkäpä kevääksi saankin kuorittua esiin jotain ihan muuta kuin uskallan edes odottaa! Illalla kävin vielä toisen kerran salilla tekemässä aerobista ja venyttelemässä kunnolla.
Lauantai tuli… ja taas koko päivä meni aivan hukkaan. Edellisen illan meksikolainen ruoka oli ilmeisesti henkisesti huomattavasti tyydyttävämpää kuin se oli fyysisesti. Koko päivä meni kammottavassa vatsakivussa. Kerran kun totuttautuu ruokavalioon jota noudattaa jatkuvasti, kaikki erikoinen saa kehon protestoimaan. Toisaalta se on hyväkin asia, sillä silloin mieluummin vaan syö terveellisesti joka päivä. Toisaalta olisi mukava nautiskella välillä herkkuruuistakin ilman pelkoa seuraavan päivän seuraamuksista.
Sunnuntaina olin taas tolpillani ja heti aamusta kävin tekemässä reippaan aamuaerobisen juoksumatolla. Perään tein vielä tehokkaan ja pikaisen vatsatreenin. Iltapäivällä kävin tekemässä toiseksi viimeisen voimaviikon treenin, rinnan ja olkapäät. Tukkoinen kroppa pisti hanttiin eikä ainakaan kovin voimakasta oloa tuohon treeniin pysty yhdistämään. Ilta kului mukavasti Fountain Hillssissä, jonne ajelimme syömään myöhäistä illallista Katien kanssa. Ihanaa istua iltaa ulkona, kun taivaalla tuikkii ne samat tähdet jotka rakkaat läheisetkin näkee siellä kaukana Suomessa. Elämä täälläkin on hyvää – kovin erilaista vain!
Viikko 37
Jo edellisellä viikolla väsyneen tuntoinen kroppa alkoi tällä viikolla pistää toden teolla hanttiin. Alkuviikosta olo oli jo jokseenkin voimaton, mutta treenasin silti tunnollisesti. Maanantaina kävin tekemässä voimajakson viimeisen treenin, kädet. Treeni oli nopea ja intensiivinen. Vaikka olo olikin voimaton, huomasin treenin jälkeen treenipäiväkirjaani tutkaillessa painojen nousseen hieman tälläkin kertaa. Jäin salille treenin jälkeen vielä polkemaan kuntopyörää ja venyttelemään vielä perusteellisesti. Illalla kävin jalkahieronnassa. Pohkeet on edelleen aika pahasti tukossa, mutta jospa ne tuon hieronnan avulla olisivat jo hiukan auenneet.
Tiistaina menin aamulla pilates-tunnille. Ihana tapa aloittaa päivä! Pilateshan koostuu pitkistä venytyksistä ja syviä lihaksia vahvistavista harjoituksista. Juuri sopivaa aamuliikuntaa. Iltapäivällä ajoin Katien luo Fountain Hills:iin: vuorossa oli ensimmäinen personal training -sessio hänen kanssaan. Ja kylläpä minut pistettiinkin hommiin! Ainakin nyt alkuun teen joka toinen kerta ala- ja joka toinen kerta yläkroppaa vahvistavia harjoituksia. Tiistaina kyytiä sai alakerta: kyykky- ja muita hyppyjä steppilaudalle, loikkaharjoituksia pihalla +38c asteen lämmössä, jalanheittoja, askelkyykkyjä parkkipaikalla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen treenannut ilman painoja niin kovaa, että viimeisillä toistoilla jalat kirjaimellisesti lähtivät alta! Treenin jälkeen olo oli todella tyytyväinen. Päivän kruunasi grillaus iltahämärässä omalla pihalla.
Keskiviikkona kävin tekemässä kevyen aamuaerobisen salilla ja sen jälkeen venytin edellisen päivän treenistä kipeytyneitä lihaksia. Jalat tuntuivat suorastaan piiskatuilta. Iltapäivällä kävin tekemässä olkapää- ja rintatreenin pumppityylillä. Paikat oli jo valmiiksi tosi kipeinä eikä treenistä oikein meinannut tulla mitään. Ainakaan kovin nautinnolliseksi sitä ei voinut sanoa. Tässä vaiheessa aina tietää tarvitsevansa lepoa: treeni tuntuu pakkopullalta ja salille lähteminen takkuaa.
Torstaina jätin salitreenit ihan suosiolla väliin. Jalat olivat kipeämmät kuin aikoihin. Venyttelykin tuntui pahalta. Iltapäivällä kävin tunnin hieronnassa ja myöhemmin illalla jooga-venyttelytunnilla. Ennen nukkumaanmenoa liotin kipeytyneitä lihaksia jälleen epsomsuolakylvyssä kunnes olo oli sellainen, että sulan pian itsekin kylpyammeeseen jos en nouse ylös. Tällä viikolla on kyllä uni maittanut… niin myös tänään. Nukun kuin tukki.
Perjantai oli kokonaan pyhitetty levolle. Sitä se olisi ollut kyllä muutenkin, sillä kurkku tuntui kipeältä heti aamusta ja nieleminen sattui. Sekös tästä vielä puuttuukin… väsyneen kropan lisäksi vielä joku flunssatauti. Loikoilin päivällä altaalla puoliunessa. Viikonloppu menikin sitten levätessä kurkkukipua parannellen. Jospa seuraava kevyempi viikko olisi hiukan täysipainoisempi ja voisin vihdoin treenata taas kunnolla. Todella turhauttavia tällaiset puolittaiset treeniviikot.
Viikko 38
Kiireinen maanantai, kun mennään taas täyttä höyryä! Aamupäivällä kävin ruokakaupassa ja aloin valmistautua henkisesti iltapäivän treenisessioon. Ajoin jälleen Fountain Hills:iin Katien luokse. Katie pisti minut tekemään yläkropan treeniä tällä kertaa: punnerruksia jumppapallolla, bosulla ja steppilaudalla, askellusta käsin steppilaudalle ja staattisia pitoja. Todella raskaita liikkeitä, vaikka näyttävätkin tosi kevyiltä kun joku muu niitä tekee! Syvät lihakset saa tosissaan kyytiä. Kotiin päästyäni olikin aika lähteä hakemaan mies töistä ja painua jälleen salille. Tein selälle pumppitreenin ja treenin loppuun vielä jalanheittoja. Aika surkeita on nuo liikkeet vielä tässä vaiheessa. Salin jälkeen illan kruunasi mikäpä muukaan kuin ihanan rentouttava hieronta.
Tiistaina pyrähdin kevyelle aamujumpalle salille. Tein alkuun 40 minuuttia aerobista kuntopyörällä ja sen jälkeen menin pilatekseen. Kumma kyllä, tuollakin tunnilla saa hien virtaamaan kun todella keskittyy pitämään sen keskivartalon kurissa alusta loppuun. Iltapäivällä kävin tekemässä nopsan pumppitreenin jaloille. Askelkyykyt on kyllä aina yhtä ilkeän tuntoisia, teki ne millä tyylillä hyvänsä. Treenin jälkeen poljin jälleen kuntopyörää puoli tuntia ja venyttelin kunnolla. Venyvyys on parantunut huomattavasti viimeisten viikkojen aikana kun olen tehnyt sitä järjestelmällisesti.
Keskiviikkona lepäilin käytännössä koko päivän lukuunottamatta lyhyttä venyttelysessiota katsellessani telkkaria illalla. Rusketin itseäni altaalla ja lueskelin Oxygeniä. Lepopäivinä on aina hyvä laittaa ruokia seuraavalle viikolle: paistan kerralla pari kiloa kananrintapaloja, muutaman paketin vähärasvaista naudan- tai kalkkunanjauhelihaa ja pari paketillista vähärasvaisia naudanlihasuikaleita tai -pihvejä. Kuorrutan lihat erilaisilla mausteseoksilla ja kaveriksi keitän ison kattilan riisiä tai tummaa pastaa. Sitten pakkaan ruuat kerta-annoksiin mitaten oikeat määrät minulle ja miehelleni. Molemmille on omat purkit ja ruokia saan tällä systeemillä tehtyä kerralla melkeinpä viikoksi kerrallaan. Kätevää kun ei tarvitse kokata joka ilta! Tämäntapaista etukäteissuunnittelua elämäntapa vaatii.
Torstaina venyttelin aamulla salilla melkein tunnin ja sen jälkeen menin fit ball -tunnille. Olin tosi pettynyt tunnin sisältöön, sillä kuvittelin sen sisältävän enemmän syviä lihaksia vahvistavia liikkeitä. Ohjaajana tunnilla oli joku ylipirteä kyykkyfriikki, joten kyykkyjä tehtiin sitten joka suuntaan ja kaikilla mahdollisilla eri variaatioilla. Tunnin nimi olisi ennemmin voinut olla “squat the hell out of your legs” eikä mikään fit ball. Pallolla kun ei paljon virkaa sillä tunnilla ollut. Illalla menin takaisin salille tekemään vatsa- ja pohjetreenin. Vatsalihakset ovat selkeästi vahvistuneet sen jälkeen kun niille tuli oma päivä! Ennen jalkojennosto telineessä oli aivan tuskallista jalat koukussakin, nyt saan tehtyä sarjat hienosti jalat suorana. Hyvä minä! Edistystä havaittavissa. Treenin päätteeksi venyttelin kunnolla ja tein vähän aerobista. Taivun melkeinpä jo spagaatiin, joten venyvyyskin on huomattavasti parempi.
Perjantaina kävin tekemässä aamulla hikisen tunnin aamuaerobisen. Minunhan ei pitäisi enää tehdä kovia aerobisia ollenkaan, mutta en voinut vastustaa kiusausta kun mp3-soitin oli täynnä niin hyvää musiikkia. Aamujumpan jälkeen oli tämän kuukauden mittailujen vuoro – kauhistus. Viime viikkoina olen lipsunut välillä ruokailuista, milloin minkäkin syyn vuoksi. Lisäksi juuri tämän punnituksen aikaan kärsin näistä naisten kuukausittaisista vaivoista, joten olo ei todellakaan ollut kovin mairitteleva. Niinhän sieltä tulikin sellaisia uutisia kuin pelkäsin: rasvaprosentti oli noussut, paino noussut ja kaikki mitat suurempia kuin ennen. Eli kaapissa nököttävät farkut eivät ehkä sittenkään ole itsestään kutistuneet… vaan minä olen paisunut! No, stressiä ei auta ottaa. Mieli oli kyllä aika maassa loppupäivän. Tässä vaiheessa ei huvittaisi varsinkaan sitä rasvaa enää kerätä – vai olisiko se sittenkin vain nestettä… heh, toiveajattelua! Onneksi minulla on upea mies joka jaksaa kannustaa aina eteenpäin. Hänelle olen kyllä ison kiitoksen velkaa, sillä samanlaisia ihmisiä ei ihan joka oksalla kasva.
Lauantaina kävin salilla tekemässä rinta- ja olkapäätreenin sekä aerobista. Olkapäät tuntuivat tukkoisilta eikä painot oikein tahtoneet liikkua, vaikka kevyitä olivatkin. Kotiintulomatkalla automme meinasi sanoa sopimuksen irti: lämmöt nousivat ja jouduimme kurvaamaan huoltoasemalle. Pääsimme lopulta kotiin ja hirmuisella kiireellä hiukan laittautumaan, sillä olimme illalla menossa hienoon ravintolaan syömään Katien ja hänen David-tuttunsa kanssa. Ajoimme siis Katien luo josta yhdessä jatkoimme matkaa Scottsdaleen, ravintolaan nimeltä Mastro’s Ocean Club. Todella hieno paikka – se näkyi jo ulkopuolelta! Parkissa oli ties mitä urheiluautoja. Toki piti päästä kuvaan hienon Viperin kanssa, sellaisesta autosta meikätyttökin tykkäisi! Ruoka oli hyvää, mutta kallista. Katien kisadieetti on jo hyvässä vaiheessa. Olin luvannut Katielle jo etukäteen että söisin myös puhtaasti ihan sympatiasta… mutta millainen salaatti olikaan! Jäävuorisalaattia ja yksi iso katkarapu, hah! No, se oli sitten todella puhdas ruokailu. Muut söivät pihviä ja parsakaalia ja kuulemma hyvää oli. Ja hintavaa myös – harvemmin pihvistä saa pulittaa 35 taalaa.
Sunnuntaina automme oli sen verran heikossa hapessa, että kävimme tekemässä vaan nopsan treenin asuntokompleksimme salilla. Pumppailin vähän käsiä. Olen nyt pari viikkoa käyttänyt uutta tuotetta, SANin V12:sta, joka tuo kyllä ihan uskomattoman pumpin lihaksiin. Todella kivuliaan suorastaan. Vaikeaa määritellä, tuntuuko se enää edes kivalta. Mieheni otti minusta myös yhden kuvan, joka löytyy Galleria-sivulta. Siinä on hiukan vertailua: tuplat takaa 2004 keväällä ja nyt. Jotain olen ilmeisesti tehnyt oikein, kun rasvaprosentin ollessa samoissa lukemissa näytän… suorastaan.. urheilijalta? Eli ei muuta kuin tulta päin, edelleen!
Viikko 39
Viimeinen treeni kierto ennen kisadieettiä alkoi tästä viikosta. Bodytreenit alkoivat maanantaina todella kovalla jalkatreenillä: onnistuin jälleen puskemaan itseäni vähän kovempiin suorituksiin lisäämällä painoja liikkeissä. Treenin jälkeen tein vielä aerobista. Olo olikin kotiin päästessä kuin vetelällä spagetilla! Lisäksi pää on täynnä ajatuksia. Epäröin, ehdinkö dieetata riittävästi kisoihin jotta pääsen kuntoon. Tiputettavaa on paljon enemmän kuin toivoin, ja aikaa 23 viikkoa. Haluaisin kuitenkin luottaa valmentajani arvostelukykyyn, että aika riittää ja pääsen tiukkaan kuntoon.
Tiistai olikin erityisen aktiivinen päivä. Heitin mieheni töihin ja menin salille heti kahdeksalta. Venyttelin tunnin, jonka jälkeen menin pilatekseen. Olin sopinut yhteistreenin Angela-trainerin kanssa kymmeneksi, joten pilateksen jälkeen jäin vielä treenaamaan selkää. Oli mukavaa treenata treenikaverin kanssa, kun kaikissa liikkeissä tuli puskettua kunnolla sinne viimeiseen mahdolliseen toistoon asti toisen kirittäessä vierellä. Painot liikkuivatkin paremmin kuin aikoihin! Täytyy olla todella tyytyväinen tähän kesän ja alkusyksyn kehitykseen. Treenin jälkeen tein vielä aerobista matalalla sykkeellä. Käväisin kotona ja iltapäivällä menin hierontaan, joka oli yhtä kivulias kuin aina! Hieroja on kyllä sitten hauska tyyppi. Nämä viikottaiset hieronnat ovat aina viikon kohokohtia, vaikka tuskaisia usein ovatkin. Loppupäivä meni toipuessa päivän rääkistä. Viime päivinä olen huomannut mielenkiintoisen jutun: ruokahimotukset ovat kaikonneet. Mahtaisiko makeutusaineiden poisjättämisellä ehkä olla jotain tekemistä asian kanssa?
Keskiviikkona olin aikonut mennä Katien treenautettavaksi, mutta automme oli edelleen surkeassa kunnossa joten en uskaltanut lähteä ajelemaan yksin niin pitkää matkaa. Ties vaikka olisin jäänyt jonnekin erämaahan ja joutunut kojoottien ruuaksi. Tyydyin siis menemään vain salille jumppailemaan olkapäitä ja rintaa. Sain taas pystypunnerruksessa enemmän painoa ylös kuin aiemmin. Mitenkäs se sanonta menikään.. “Hyvä ruoka, parempi mieli”? Toimii ainakin punttimimmien tapauksessa. Naiset ei yleensä uskalla syödä riittävästi, mutta ilman ruokaa ei kehitystä tule! Treenin jälkeen tein taas perinteisen kevyen aerobisen.
Torstain pyhitin kokonaan levolle, ja perjantaina oli jälleen treenin aika. Auto oli edelleen hajalla joten päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja hakea vieraspassin läheiselle Bally’s-salille. Kävelin siis tien toiselle puolelle Bally’sille treenaamaan vatsat ja pohkeet. Väsytti jotenkin eikä treeni oikein olisi edes huvittanut, mutta kunhan sain pään järjestykseen kulki treenikin ihan kiitettävästi. Venyttelin treenin jälkeen vielä puoli tuntia – kroppa alkoikin olla jo melkoisessa jumissa viikon treenien jäljiltä. Taisin kuitenkin odottaa siskoani jo niin kovasti, ettei ajatukset meinanneet pysyä kasassa edes venytellessä. Siskoni lensi Suomesta meille vierailulle tänne Arizonaan ja ilta menikin sitten hänen kanssaan. Ihana nähdä rakasta ihmistä, ja niin vaikea uskoa että yhtäkkiä hän onkin tällä puolella Atlanttia.
Lauantaina lähdimme aamusta porukalla salille. Opastin siskolleni olkapää- ja ojentajatreeniä ja treenasin itse samalla. Vahva tyttö, kun uskoisi vaan itseensä ja jatkaisi salilla käymistä aktiivisesti! Sama uskonpuute vaivaa tosi monia tyttöjä jotka menevät salille. Liian lihaksikkaaksi ei kasva todellakaan helposti, joten rohkeasti sitä voi tarttua niihin isompiinkin painoihin. Mitä sitten, jos se ei sillä kertaa nousekaan? Ottaa pienemmät ja koittaa isompia jälleen seuraavalla kerralla. Yllätykseksi isommat painot saattavatkin jo silloin nousta. Se on hieno tunne! Ilta meni rennosti ostoskeskuksessa ja kävimmepä katsomassa myös 3D-elokuvan. Sisko-ressukka kärsi jetlagista niin että nukahti elokuvaan.
Sunnuntaina koin karmivinta pohjekipujen tuskaa, mitä olen ikinä kokenut. Pohkeet todella ottivat itseensä perjantain treenistä! Käveleminen oli tuskallista, mutta sisukkaana tyttönä päätin silti lähteä Katien treenautettavaksi. Lämmettyään jalat tuntuivat ihan kohtuullisilta ja treeni oli jälleen läkähdyttävä. Pääsin tekemään jälleen kyykkyjä, hyppyjä step-laudalla, loikkia ja nopeusharjoituksia pomppien. Muistutin treenin jälkeen lähinnä ylikypsää tomaattia. Illalla menimme Tempe Improv -teatteriin katsomaan koomikko Jim Gaffigania. Esitys oli todella hauska, suoranainen treeni vatsalihaksille!
Viikko 40
Maanantai alkoi treenillä heti aamusta. Kävelin tien toiselle puolelle Bally’sille treenaamaan selkää ja vatsoja, vaikka olo olikin melkoisen nuutunut. Pohkeet ja olkapäät oli kovasti jumissa. Selkätreeni meni kuitenkin todella hyvin ja vedin maasta ihan kohtuullisia sarjoja. Treenin loppua kohti ihmeellinen uupumus kuitenkin vaivasi niin pahasti, että meinasin lopettaa koko treenin kesken. Jatkoin silti loppuun saakka, mutta aerobisen jätin välistä. Iltapäivällä kävin siskoni kanssa hieronnassa. Pohkeet sai kyytiä ja hieronta tuntui vähintään yhtä ilkeältä kuin itse treenikin. Hieronnan jälkeen olo oli kuitenkin mainio: sain jälleen kerran sekä hieronnan että hauskaa nauruterapiaa.
Tiistaina pidin ihan suosiolla täyden lepopäivän. Illalla kävimme lännenkaupunki Rawhidessa, jossa tuli käveltyä jonkin verran. Söimme perinteistä country-ruokaa: maissia, perunamuussia ja barbequelihaa. Tällaisia niiden lepopäivien kuuluisikin olla!
Keskiviikkoiltana olimme aikoneet mennä salille, mutta aikataulu olikin yllättävän tiukka joten kävimme vaan porukalla asuntokompleksimme salilla tekemässä tiukan vatsatreenin. Onnistuin opettamaan siskoani löytämään vatsalihaksensa ja sekös oli mukava palkinto itsellenikin. Personal trainerin hommathan voisivat ehkä olla jopa ihan palkitsevia… Treenin jälkeen hyppäsimme autoon ja ajoimme Scottsdaleen katsomaan Katien vapaaohjelmaharjoituksia. Katien kisat ovat marraskuun alkupuolella joten aikaa ei ole enää paljon. Siskoni otti Katiesta kuvia kouluprojektiaan varten ja minä tyydyin ihailemaan hienoja vapaaohjelmaliikkeitä. Usein mielessä kävi ajatus, “jos Katien ikäinen pystyy vielä aloittamaan nollasta, miksen minäkin?”
Torstaiaamuna vein mieheni töihin ja ajoin salille tekemään bodyviikkojen viimeisen jalkatreenin. Askelkyykyt saivat reidet tuleen ja pitkät jalanojennussarjat vielä enemmän. Etureisien treenaaminen on aina jotenkin inhottavalla tavalla hauskaa. Jalkoja minun pitäisikin treenata todella kovaa, sillä ne ovat edelleen yksi heikoista osa-alueista. Lisäksi jalat ovat kuitenkin puolet koko vartalosta ja tavoittelemastani X-mallista, joten olisi todella tärkeää saada niihin lisää muotoa. Jos näillä treeneillä ei sitä tule, niin en tiedä sitten millä! Treenin jälkeen poljin vähän kuntopyörää ja venyttelin jalat. Illalla jalat sai vielä kevyttä palauttavaa aerobista kun kävimme Scottsdalen Art Walk -tapahtumassa kävelemässä.
Perjantaina kroppa huusi jälleen lepoa. Iltapäivällä kävelimme siskoni kanssa noin puolen tunnin matkan paikalliseen isoon puistoon, jossa rentouduimme mukavan piknikin äärellä. Illalla kävimme vielä yhdessä syömässä läheisessä ravintolassa: olihan sentään mieheni ja minun vuosipäivä.
Lauantaiaamuna kävin kävelemässä juoksumatolla puoli tuntia aikaisin aamulla. Loppupäivän saimme ihastella sanoinkuvaamattoman upeita maisemia Sedonassa, muutaman sadan kilometrin päässä Phoenixista. Koko päivä meni ajellessa ympäri Sedonaa ja kävellessä. Punaiset vuoret ovat käsittämättömän kauniita! Voisin yrittää kuvailla maisemia sanoin, mutta todennäköisesti epäonnistuisin. Muutama kuva reissulta löytyy galleriasta.
Sunnuntaina oli siskoni lähdön aika: aamu meni pakatessa, uima-altaalla lämmössä paistatellessa ja hyvästejä jättäessä. Reilu viikko kuluu nopeasti eikä siinä ehdi nähdä täällä läheskään kaikkea, mitä olisi nähtävänä. Lentokenttäjäähyväisten jälkeen ajoimme iltapäivällä salille. Taisi olla ilmassa jonkinlaista ikävöinnin tuskaa, kun rinta-olkapäätreeni kulki niin hyvin väsymyksestä huolimatta. Salireissun jälkeen olin kuin halolla päähän lyöty – niin paljon ajatuksia viikosta, joita ei ehtinyt prosessoimaan ennen kuin koko viikko olikin jo ohi.
Viikko 41
Alle viikko Olympiaan! Uskomatonta, niin se aika vaan rientää. Juurihan vasta intoilin lippujen kolahtamisesta postiluukusta, ja nyt reissu on jo ihan ovella. Lähtö Las Vegasiin oli torstaina, joten olin ajatellut pusertaa kaikki viikon treenit läpi ennen reissuun lähtöä. Treenivihkossa suunnitelmat olikin hienosti selvillä: punttia maanantaina, tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ja sitten loppuviikko lepoa. Ihan näin ei kuitenkaan käynyt.
Maanantaina olkapäät oli tosi jumissa sunnuntain treenistä. Muutenkin olo oli suorastaan piiskattu. Mietin itsekseni aamuaerobisen aikana, että tulinko ennen näin kipeäksi treeneistä? Johtuuko se vaan kasvaneesta intensiteetistä, vai onkohan jotain vialla? Iltapäivällä menin viikottaiseen hierontaan Mercedeksen käsiteltäväksi. Tällä kertaa sain mm. kuulla, että vauvaelefanttien nosteleminen ja kantaminen ympäriinsä olisi lopetettava 🙂 koska selkä oli niin jumissa, ettei se millään muulla olisi voinut siihen kuntoon mennä. Illalla suunnistin edellä mainituista kielloista huolimatta veivaamaan käsipainoja salille käsitreenin merkeissä. Aerobinenkin meni kuin siivillä lukiessani hyvää kirjaa.
Tiistaina kävin taas treenaamassa tien toisella puolella Bally’silla.
Kuritusta sai jälleen olkapäät ja rinta, vaikka molemmat olivat vielä kipeänä edellisestä treenistä. Painot nousivat ihan kiitettävästi, mutta puhti oli pois. Treenaaminen tuntuu nyt juuri suoranaiselta pakolta, eikä se aina ole edes hauskaa. Keho on väsynyt, samoin mieli. Siitä huolimatta salille mennessä pystyn aina kääntämään vivusta sen aggression päälle niin että treeni kulkee hyvin. Tein treenin päälle vielä puoli tuntia aerobista ja pääsin vihdoin kokeilemaan ihan oikeata porraskonetta. Takamus kyllä sai kyytiä! Tuo olisi loistava laite aerobiseen kisadieetillä. Harmi, että Pure Fitnessillä ei ole vastaavaa.
Keskiviikkona olo oli väsynyt, ja toivoin vaan että Vegasin reissu tulisi äkkiä. Siitä olin kyllä kovin innoissani. Olin päättänyt jo etukäteen, että jätän torstaiaamun treenin välistä ihan suosiolla. Keskiviikon jalkatreeni loppui kuitenkin lyhyeen, kun suorin jaloin maastavedon (joka tosin kulki mukavasti, jälleen useampi toisto samoilla raudoilla kuin aiemmin) jälkeen menin tekemään jalankoukistusta maaten. Ensimmäinen sarja tuntui pahalta, toinen vaan jäi kesken. En pystynyt jatkamaan, kun keho huusi “STOP!”. En ole luovuttaja, joten tämä tuntui minusta ihan kamalalta. Minun on todella hankala hahmottaa niitä rajoja, jolloin treeni on liikaa ja keho kaipaisi ennemmin lepoa. Itkua vääntäen sitten jätin treenin kesken ja tyydyin polkemaan kuntopyörää ilman vastusta puoli tuntia. Olo oli suoraan sanottuna ihan kamala, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Torstai tuli, ja samoin lähtö Las Vegasiin. Loma tuli todella tarpeeseen! Torstain kiertelimme Las Vegasissa ihmetellen uskomattomia hotelleja ja kaikkea muuta nähtävää, mitä siellä oli. Olympiasta on tulossa erillinen raportti, joten jätän siitä kertomisen vähemmälle tässä päiväkirjassa. Perjantai ja lauantai meni mukavasti messuilla ja illan finaaleja katsellessa. Nuo kaksii päivää kuluivat uskomattoman nopeasti! Näimme Ronnien ottavan kahdeksannen Mr. Olympiansa ja olihan Suomen upea Maija Lehtonenkin Ms. Olympia lavalla. Sunnuntain kiertelimme vielä Vegasissa nähtävyyksiä katsellen, kunnes illalla oli aika lentää kotiin. Lento oli myöhässä kovien tuulien vuoksi, mutta kerrankin siitä ei ollut edes juurikaan haittaa. Arizonan ihme, pro-kehonrakentaja Troy Alves kun lensi samalla koneella meidän kanssamme. Näitä pro-miehiä voisi ihmetellä kuka tavansa tavallinen tallaaja hiukan pidempäänkin. Ikävä kyllä loppuillan pro-tuijottelua häiritsi kova päänsärky ja vatsakipu, jotka alkoivat vaivaamaan minua lentoasemalla lentoa odotellessa.
Viikko 42
Uusi viikko alkoi uskomattoman unisissa ja huonovointisissa merkeissä. Nukuin pitkälle päivään, sillä pääsimme reissusta kotiin vasta aamuyöllä. Olo oli todella nuutunut viikonlopun kävelemisestä ja silmät tuntuivat ylikuormittuneilta kaikesta ihmeellisten asioiden näkemisestä. Korvissa soi edelleen jatkuva pingpingping-ääni kasinoista. Päätä särki todella ilkeästi, eikä se helpottanut edes päänsärkylääkkeillä. Aamulla ajattelin, että illalla lähden jo taas salille treenaamaan. Iltaa kohden ajatus kuitenkin muuttui, sillä olo ei parantunut yhtään. Kaiken lisäksi huomasin, että leposyke oli koholla. Yöllä en saanut nukuttua kuin muutaman hassun tunnin, vaikka olin todella väsynyt.
Tiistaina kävin hieronnassa ja ajattelin jälleen lähteä salille. Hieroja oli kuitenkin ymmällään siitä, kuinka uupuneelta vaikutin jopa englannin puhuminen takelteli, koska keskittymiskyky oli ihan hukassa. Treeni siis jäi. Lähetin tekstiviestiä valmentajalleni kysyen mitä minun tulisi tehdä, kun oireina ovat mm. leposyke koholla, jatkuvat päänsäryt, lihassärky, unettomuus ja ruokahalun katoaminen. Vastaus oli yksinkertainen: kaksi viikkoa lepoa, korkeintaan kevyttä aerobista. Ruokaohjelmat sivuun ja nyt syödään mitä tekee mieli, sillä dieetti alkaa pian. Etä-diagnoosina oli ylikunto, minkä vähitellen alan itsekin jo uskomaan.
Keskiviikkona kävin katsomassa jälleen Katien vapaaohjelmaharjoituksia. Hän on kehittynyt hienosti ja kisat ovatkin jo melkein ovella. Mukavaa tehdä edes jotain urheiluun liittyvää, kun itse ei kerta voi nyt oikein liikkua. Loppuviikon ilahduttavin asia oli kuitenkin se, kun Katie kysyi haluaisinko lähteä hänen huoltajakseen Atlantaan marraskuussa. 19.11. pidetään NPC Fitness&Bodybuilding Chanpionships kisat Atlantassa, ja noihin kisoihin Katie tähtää Phoenixin kisojen jälkeen. Olin aiemmin jo lupautunut huoltamaan Katieta Phoenixin kisoissa, mutta Atlantan reissu oli todella epävarma. Atlantaan meno tulee olemaan todella mukava ja kokemuksen arvoinen lisä tähän fitnesspainotteiseen USA:n reissuuni.
Loppuviikko meni siis totaalisessa levossa. Lähettelin sähköposteja edes takaisin valmentajani kanssa ja suunnittelimme hiukan dieetin kulkua. Dieetin alkua siirrettiin viikolla, sillä valmentajani oli sitä mieltä että 23 viikkoa riittää. Alussa saan itse valita ruuat valmentajan ohjeiden pohjalta. Ensimmäiset kymmenen viikkoa mennään täysin ilman tankkauspäiviä, joten jouluaattona ei tämä tyttö sitten herkuttele. Onneksi vanhempani ovat kultaisia ja vihdoin ovat alkaneet ymmärtää lajia kuulemma dieetti ei edes haittaa, ruuat laitetaan sen mukaan mitä kukakin pystyy syömään. Tärkeintä joulussa minulle onkin se, että pääsen rakkaiden ihmisten luo viettämään aikaa yhdessä. Tuoksukynttilät, keskustelut perheenjäsenten kanssa, lumen narina kenkien alla ja suunnaton tähtitaivas houkuttelevat nyt juuri monta kertaa enemmän kuin mitkään jouluherkut.
Viikko 43
Turhautumista, turhautumista! Sain edellisellä viikolla lopulta varattua lääkäriajan, jonka piti olla maanantaina. Lääkäriasemalle päästyäni sain kuitenkin kuulla, että lääkäriasema ei tee yhteistyötä vakuutusyhtiöni kanssa. Täällä USA:ssa nämä lääkäriasiat voivat olla todella monimutkaisia, ja jo pelkästään ajan varaamista varten sain perehtyä ties minkälaisiin lappusiin joita olin Suomesta lähtiessäni vakuutusyhtiöltäni saanut. Onneksi sentään on matkavakuutus – ilman sitä tämäkin ylikunto olisi voinut tulla kovin hintavaksi. Onneksi maanantaissa oli sentään jotain positiivista, nimittäin koko viikon hyvin aloittava hieronta. Hassua kun hierojakin on niin ystävällinen ja empaattinen, että oli kovin huolissaan terveydentilastani. Amerikkalaiset sekä osaavat asiakaspalvelun, että ymmärtävät välittää muistakin ihmisistä kuin itsestään.
Olympiareissun jälkeen vuorokausirytmini kääntyi ihan väärin päin. Nukkumaanmeno aika on hivuttautunut vähitellen aamu kahden puolelle ja yöstä riippuen ylös itsensä kampeaminen on tapahtunut viiden ja kymmenen välillä. Välillä siis en saa millään nukuttua, välillä pystyn nukkumaan jopa normaalit kahdeksan tuntia. Tuntuu raskaalta keholle ja mielelle, kun uni ei vaan tule. Tämä sai minut alkuviikosta myös todella herkäksi ja mieliala vaihteli kuin teini-ikäisellä konsanaan. Välillä tunsin surua, sitten turhautumista, seuraavaksi vihaa itseäni kohtaan koska olin päästänyt tilanteen näin pitkälle, ja seuraavaksi itseinhoa tekemättömistä treeneistä. Lopulta järki puuttui peliin ja sain taas pääkopankin järjestykseen. Ikävä kyllä tällaista tunteiden vuoristorataa seurasi koko viikko. Kun elämä on ollut pelkkää treeniä usean kuukauden ajan, sen poisjääminen voi olla yllättävän raskasta. Tuntui lähinnä siltä, että en enää edes tiedä kuka olen. Usein kai aikuinen ihminen kuitenkin määrittää itsestään ainakin osan oman työnsä perusteella. Nyt kun varsinaista työtä ei ole ja treeni ja kisoihin valmistautuminen menee ihan työstä, senkin katoaminen elämästä voi tuntua yllättävän hankalalta. Varsinkin naiselle – tämän sukupuolen edustajan kun on kovin vaikea olla analysoimatta joka ikistä käännettä elämässään.
Koko viikko meni siis enimmäkseen lepäillessä. Treenaamaan ei oikeastaan edes tehnyt mieli, joten siitä päätellen lepo tuli todella tarpeeseen. Tiistaina kävimme illalla tosin Mountainside Fitness -kuntosalilla Scottsdalessa. Otin Katiesta treenikuvia hänen nettisivuilleen ja tein hiukan aerobista, joka tosin loppui lyhyeen. Sydän pompotteli niin ihmeellisiä lukuja, että totesin aerobisen olevan tällä hetkellä aika turhaa. Leposyke huitelee muutenkin 85-100 tienoilla aamusta iltaan, joten melko selvästä ylikunnosta pystyy jo puhumaan. Muutenkin pistin merkille omituisia oireita: ruokahalu oli edelleen alkuviikosta kadoksissa, vaikka nyt olikin jo lupa syödä ihan mitä mieli tekee. Ainoa mieliteko jonka kykenin hahmottamaan oli niinkin omituinen kuin maapähkinävoi!
Loppuviikosta pääsin vihdoin päivystyksen kautta lääkärille kolmen ja puolen tunnin jonotuksen jälkeen. EKG:tä tutkittuaan lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä on ylikunto, joka aiheuttaa myös sydämeen rytmihäiriöitä. Minulle varattiin aika oikealle lääkärille seuraavaksi viikoksi, jolloin otettaisiin mm. verikokeet. Päässä pyöri kaikki omat diagnoosit aina sydänviasta sydänlihaksen tulehdukseen. Silti tässäkin asiassa onnistuin lopulta kääntämään ajatukseni positiivisiksi: “Kaikki asiat tapahtuvat syystä ja niillä on yleensä tapana järjestyä”!
Viikko 44
Maanantaina oli taas lääkäriaika, tällä kertaa paremmalla onnella. Odotus oli jälleen tuskaisen pitkä, mutta nyt se tuntui johtuvan ennemmin suulaasta lääkäristä kuin pitkistä jonoista. Hän todella hoiti jokaisen potilaan välittävällä ja kannustavalla otteella, joten siinä vaiheessa kun itse pääsin tutkituttavaksi, tunnin myöhästyminen ajoissa ei enää edes häirinnyt minua. Sydän kuulosti normaalilta, mutta lääkäri halusi varmistua asiasta ja antoi minulle kotiin mukaan pienen EKG-laitteen jolla sydänkäyrää piti itse äänittää aina kun sydän tuntui hyppäävän yli sykäyksen. Lääkäri passitti minut myös verikokeeseen. Iltapäivällä kävin jälleen Mercedeksen hierotuttavana. Hieronta taisi olla kevyin kaikista hänen hieronnoistaan, kun hän oli niin huolissaan sydämestäni. Hassu juttu, kun tuntuu että kaikki muut ihmiset huolehtivat koko asiasta enemmän kuin minä – luotan itse vaan siihen, että asiat järjestyy.
Tiistaiaamuna olo oli hyvä, joten tiputin mieheni hänen työpaikalleen ja käänsin auton nokan kohti kuntosalia. Tein todella kevyen olkapää- ja rintatreenin ja venyttelin hiukan. Pitkän lepotauon jälkeen treenipainot tuntuu tippuneen ja kevyt treenikin olisi ollut normaaleilla pumppitreenipainoilla raskas, jos en olisi tiputtanut painoa entisestään. Juttelin myös Angela-trainerin kanssa ja sovimme hänen kanssaan, että mittailut ja vaa’alla hyppäämiset perutaan nyt. On tärkeämpää, että pääsen aloittamaan dieetin hyvillä mielin. Niin harjaantunut en vielä ole, että pystyisin joka kerta lähtemään mittailutapaamisesta hymyssä suin, kun paino on noussut. Taitaa olla naisille jotenkin sisäänrakennettu juttu, että painonnousu nähdään aina punaisena vaatteena.
Keskiviikko oli kiireinen päivä. Oli kaikennäköistä kotitouhua ja muutamia velvollisuuksiakin, mm. Protan- ja kisakenkälähetysten viemistä postiin. Minusta on mukava auttaa suomalaisia kisaavia tuttujani kisavalmisteluissa, joten olen lähetellyt mm. kisavärejä täältä halvemmasta maailmankolkasta Suomeen. Alkuillasta ajoimme lentokentälle, sillä ystäväni Emma lensi Phoenixiin ja menimme hakemaan häntä. Ilta menikin kuulumisia vaihtaessa ja seuraavien päivien ohjelmaa suunnitellessa.
Torstaina kävimme treenaamassa porukalla. Emman kanssa teimme kevyen selkä- ja hauistreenin. Treenaaminen tuntui yllättävän kivalta, mutta vielä keho väsyy nopeasti.
Iltapäivällä kävin Emman ja Katien kanssa Glendalessa, 50 kilometrin päässä erään ompelijan juttusilla joka tekee kisa-asuja. Katie oli ostanut Normalta kisabikinit ja hänen piti mennä hakemaan niitä, joten pääsimme Emman kanssa samalla tutustumaan BilboBaggs-kaupan valikoimiin. Upeita asuja, ja melkoisen edulliset hinnat laatuun nähden. Taidankin tietää, kuka minun pukuni ompelee. Nyt kun vielä löytäisi sponsorin, ha ha! Ei taida tässä vaiheessa onnistua, mutta ehkäpä parin vuoden kuluttua. Suomessa tuo sponsoriasia taitaa muutenkin olla ihan lapsenkengissä – firmoissa ei ymmärretä, kuinka paljon esim. fitnesskisaajan saaminen sponsoriapua vastaan messuosastolle esittelemään tuotteita voisi lisätä kiinnostusta yritykseen. Mielestäni sellainen tuo yritystä lähemmäs itse kisaajia ja muita kuluttajia.
Loppuviikko menikin lepäillessä, jutellessa tyttöjen juttuja altaalla palmujen katveessa ja shoppaillessa. Vaateostokset eivät tosin tällä hetkellä juuri kiinnosta, sillä tiedän pian kutistuvani jälleen joten vaatteet käyvät pian liian isoiksi. Muutenkin Atlantan reissu verottaa rahakukkaroa sen verran, että shoppailu minun osaltani tuntuu nykyään rajoittuvan ikkunaostoksiin. Saahan niissä ostoskeskuksissa silti aikaa kulumaan, vaikka sitten haaveiluun!
Viikonloppuna olimme suunnitelleet menevämme katsomaan Musclemanian ja Fitness American paikallisia kisoja Phoenixiin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun sain tietää että kisoihin oli meinannut osallistua vain viisi osanottajaa ja koko kisat peruttiin. Tyydyimme sitten itse vaan käymään salilla tekemässä olkapää- ja ojentajatreenin sekä hiukan aerobista ja venyttelyä. Nyt kroppa alkoi tuntua jo melkeinpä siltä miltä sen pitääkin. Venyvyys oli hiukan heikko ja voimat vielä pois, mutta ainakin into treenaamisen alkaa olla jo palannut. Viikko vielä kevyellä ohjelmalla, ja sitten pääsen tositoimiin – mikäli lääkäri on asiasta samaa mieltä.
Viikko 45
Aloitimme tiistaiaamun Emman kanssa kevyellä jalkatreenillä Pure Fitnessillä. Jalkatreenissä kunnon laskun huomasi selvästi, sillä jopa kevyt treeni hengästytti kovasti. Kestävyyskunto on melko surkea tällä hetkellä. Treenin jälkeen aioimme mennä vielä Emman kanssa pilates-tunnille, mutta se oli peruttu joten päivän ohjelma kutistui lääkärissä käyntiin ja auringonottoon. Lääkäri otti jälleen EKG:n ja tällä kertaa se näytti täysin normaalia. Siispä dieetti voi alkaa ajoissa!
Keskiviikkona ajoimme puolilta päivin treenaamaan Scottsdaleen Mountainside Fitnessille, missä Katie työskentelee aamupäivisin treenauttaen asiakkaita. Sali on suuri eliittisali: pukuhuoneen eteisessä on valtava valkokangas jolta voi katsella tv:tä, salilla on oma kynsistudio, supertehokkaat solariumit ja jopa oma kahvila, josta saa mm. erilaisia proteiinidrinkkejä ja smoothieta. Treenasimme rinnan ja olkapäät ja teimme hiukan aerobista. Salireissun jälkeen menimme Katien kanssa lähellä olevalle Scottsdale Gymnastics -voimistelusalille. Katie harjoitteli vapaaohjelmaansa entisen pro-kehonrakentajaystävänsä Jackie Paisleyn kommentoidessa taustalla. Iltapäivällä kävimme vielä Katien luona ja sen jälkeen suunnistimme Emman kanssa reippaina urheilijatyttöinä… jäätelölle! Kun päiviä dieetin alkuun on enää muutama, pitää ottaa ilo irti noista pienistä taivaallisista nautinnoista.
Torstai oli täydellinen lepopäivä. Taivas oli pilvessä, joten emme päässeet ottamaan aurinkoa. Sen sijaan lähdimme shoppailemaan, sillä Emman lähtö läheni ja hänen matkalaukussaan oli vielä aivan liikaa tilaa. Illalla kävimme yhdessä lempiravintoloistamme, Applebee’sissä, syömässä ja sen jälkeen menimme elokuviin. Leffa oli sopivasti nimeltään Flightplan – Emman perjantaista lentoa ajatellen.
Perjantaiaamuna nousimme aikaisin ja menimme salille treenaamaan kädet ennen Emman lähtöä: hänen koneensa lähti iltapäivällä. Nyt kun en ole enää käyttänyt aiemmin hehkuttaaani Sanin V12:sta, ei pumppi ole lähellekään samanlainen kuin aiemmin. Mutta eipä sillä pumpilla kai kasvetakaan ja kasvaminen on tällä hetkellä ykkösprioriteetti. Vielä ihan pienen hetken! Sain myös dieettiohjeet valmentaltani sähköpostilla. Guruni Jari “Bull” Mentula olikin tehnyt yksinkertaiset ohjeet alkuun: paljon ruokaa, paljon vitamiineja, paljon lisäravinteita ja paljon treeniä. 😉 Ohjelmassa nämä oli tosin mainittu hieman spesifimmin!
Lauantaina viikon herkuttelu alkoi jo tuntua siinä määrin ikävältä, että päätin ottaa varaslähdön dieettiin aloittamalla ruokavalion. Niinpä eväät pakattuna käänsimme auton nokan kohti Phoenixia, missä järjestettiin NPC Western Regional -fitness-, figure-, ja kehonrakennuskisat. Menimme aamupäivällä katsomaan vaan pelkän pre-judgingin. Vielä pari viikkoa aiemmin Katie oli osallistumassa näihin kisoihin, mutta loukattuaan takareitensä hän päätti tähdätä pelkkiin Nationalseihin. Kukaan tuttumme ei kilpaillut, joten halusimme vain nähdä kisojen tason ja paikallisia kisaajia. Kisoissa oli todella paljon osanottajia ja eri luokkia sekä kovin hajanainen taso aina National-tason kisaajista täysiin aloittelijoihin. USA:ssa figure ja fitness on jaettu useampaan pituusluokkaan kuin Suomessa. Kehonrakennuksessa luokat ovat suunnilleen samat kuin Suomessa, mutta mm. masters-luokat on jaettu useampaan osaan. USA:ssa luokka, jossa on noin kahdeksan kisaajaa, on jo melko suuri. Saati sitten että kisaajia olisi yli 15!
Kisojen jälkeen menimme motivoituneena aamun annista salille. Tein tiukan vatsatreenin ja hiukan aerobista sekä venyttelin. Nyt venyvyys oli jo huomattavasti parempi kuin edellisellä viikolla.
Sunnuntaina sain raahattua jopa Jonin aamuaerobiselle kanssani. Uskalsin jo nostaa sykettäkin korkeammalle ja spurteilla hain hiukan esimakua kisadieetin aerobisille. Iltapäivällä menin auttamaan Katieta Atlantan matkan suunnittelussa. Teimme listaa hankittavista ruuista, mukaan otettavista tavaroista ja muista muistettavista asioista. Katie harjoitteli vapaaohjelmaansa, hiukan poseerausta ja lavalla oloa. Kaikkea tätä on mukava katsella, sillä pyrin oppimaan myös itse aina jotain uutta. Jokaisen kilpailijan tulisi EHDOTTOMASTI harjoitella lavalla kävelyä, poseerausasennoissa seisomista, elehtimistä, tervehdystä jne. peilin, ystävien ja perheenjäsenten edessä… Hymy ja lavasäteily eivät tule automaattisesti vaan myös niitä on harjoiteltava (ennen viimeistä viikkoa ennen kisoja)! Katsotaan miten oma harjoitteluni tuottaa tulosta kun keväällä pääsen vihdoin astumaan lavalle. Harjoittelu tuntuu äärimmäisen hölmöltä, mutta ehkäpä siihenkin tottuu jonain päivänä. Etenkin suomalaiselle hymyileminen itselleen peilin edessä on jopa haaste – saati sitten, että pystyisi peilin edessä hokemaan itselleen että “olet upea, olet upea, olet upea…”!
Viikko 46
Alkavan viikon ohjelmasta oli tulossa tiukka, sillä meidän oli lähdettävä Atlantaan jo torstaina. Maanantaina tiputettuani Jonin töihin painelin siis suoraan salille kisadieetin ensimmäiselle oikealle aamuaerobiselle. Tunnin mittaisia aamujumppia tulee nyt neljä viikossa. Maanantaina tein aerobisen ellipsikoneella, joka on mukava kun siihen saa kulmaa niin hyvin että se toimii melkein porraskoneena. Pyrin pitämään sykkeen melko alhaalla, 110-140 tienoilla ja spurttien aikana nostan sen yli 160:n. Spurtit lisää hyvin tehoa aerobisiin. Niiden avulla aineenvaihdunta kiihtyy ja pysyy vilkkaana pitkälle päivään. Iltapäivällä kävin jälleen viikottaisessa hieronnassa. Vaikka paikat ei juuri olleetkana kipeänä, rentoutti hieronta mukavasti ja meinasin jälleen nukahtaa hierojan pöydälle. Illalla kävin vielä salilla tekemässä bodyviikon ensimmäisen treenin, olkapäät ja rinnan sekä tein puolen tunnin aerobisen treenin jälkeen. Painot on tulleet vähän alas tuon lepotauon aikana, mutta sain silti hyvän tuntuman treenissä. Jo nukkumaan mennessä olkapäitä kolotti mukavasti.
Tiistaiaamuna ryntäsin taas salille heti kahdeksalta antamaan ellipsikoneelle kyytiä. Viimeiset 20 minuuttia kävelin juoksumatolla vaihdellen kulmaa. Aerobisen jälkeen tein nopeat venyttelyt ja menin kotiin aamupalalle. Sain hoidella vielä lukuisia asioita nesteenpoistotablettien ostosta polvisuojusten hankkimiseen Atlantan matkaa varten ja siinä menikin suuri osa päivästä. Illalla kävimme Jonin kanssa vielä salilla ja treenasin jalat. Painot oli lähes samassa kuin edellisellä kunnollisella jalkatreenikerralla, mutta toistoja hitusen vähemmän. Treeni tuntui kuitenkin kovasti koko alakropassa jo illalla ennen nukkumaanmenoa venyttelyistä huolimatta.
Keskiviikkona en mennyt aamuaerobiselle, sillä minulla oli jälleen aika lääkärille. Tällä kertaa lääkäri halusi tehdä rasitustestin, jotta näkisi kuinka sydän toimii kun urheilen. Sain siis kävellä ja juosta juoksumatolla noin 15 minuuttia, joka sykevaihteluiden takia melkein menikin pienestä aerobisesta treenistä. EKG näytti normaalilta urheilun aikana, mutta jälkeenpäin käyrässä oli epätasaisuutta ja sen vuoksi sain jälleen uuden ajan lääkärille seuraavaksi viikoksi. Liikuntakieltoa ei kuitenkaan tullut, ja kun en itse mitään häiriöitä tunne niin ilmeisesti lääkäri halusi vain varmistua että kaikki on ok. Jonin päästyä töistä alkuillasta menimme salille. Tänään tein selkätreenin, joka sujuikin ihmeen hyvin ottaen huomioon että takana oli jo monta treenipäivää yhteen menoon. Aerobista en ehtinyt tekemään, sillä minun piti vielä pakata Atlantaa varten ja ehtiä Katien luo myöhemmin illalla. Päästessäni Fountain Hillsiin löysin Katien innostuneena ja hyvällä tuulella odottamassa seuraavan aamun lähtöä toiselle puolelle USA:ta.
Torstaiaamu valkeni varhain, sillä ylös piti nousta ajoissa. Katie teki hyvin kevyen aamuaerobisen olohuoneessaan kävelymatolla kun minä tyydyin varmistelemaan, että kaikki tarvittava oli pakattu. Aamupäivällä ajoimme Phoenixin Sky Harbor -lentokentälle valmiina matkaan. Mukana oli maksimimäärä kasseja mukaanlukien kolme kylmälaukullista ruokaa – sitä se on dieettaajan elämä! Katie oli todella tiukassa kunnossa: vastaantulijat jäivät helposti tuijottamaan häntä ja päät kääntyivät. Koneeseen päästyämme joku kysyi häneltä, onko hän kehonrakentaja… no, melkein oikein – onhan hän entinen National-tason voittaja kehonrakennuksessa. Olimme Atlantassa illalla ja ennen nukkumaanmenoa järjestelimme seuraavan päivän aikataulun kuntoon. Tiedossa oli kiireinen viikonloppu, jossa ei tunteja olisi hukattavaksi. Nationals-viikonlopustani tulee pian erillinen raportti JK Kuntofitnessin Historia-sivulle, joten kannattaa käydä tutustumassa siihen mikäli huoltajakokemukset USA:n kansallisen tason kisoista kiinnostavat.
Viikonloppuna nousimme joka aamu yhä aikaisemmin. Perjantaina kävimme kello kuudelta aamuaerobisella hotellin kuntosalilla. Päivä ennen illan pre-judgingia oli yhtä hulinaa. Ihmisten tapaamista, ruokailuista muistuttamista, protan-kisavärien maalaamista ja lukemattomia muita asioita. Katie oli lavalla säteilevä ja hänen valmentajansa todella tyytyväinen kilpailijaansa. Nukkumaan oli mentävä aikaisin, sillä seuraavana aamuna herätys oli jälleen ennen kukonlaulua: vapaaohjelmakierros alkaisi yhdeksältä ja ennen sitä oli ehdittävä meikkiin, hiustenlaittoon, kisaajakokoukseen ja katsastamaan lava. Vapaaohjelma meni Katiella aivan nappiin. Kaikki voimaliikkeet onnistuivat eikä virheitä tullut muissakaan osissa. Iltapäivä oli jälleen todella kiireinen enkä edes ehtinyt salille, mikä oli ollut suunnitelmissani. Illan finaali alkoi seitsemältä ja ennen sitä ehti tapahtua lukemattomia hauskoja juttuja, joista kannattaa käydä lukemassa lisää Nationals-raportistani. Finaalissa kilpailijat tuotiin lavalle bikineissä. Katie sijoittui lopulta hienosti 14. sijalle 24 tytön joukosta. Melkoinen saavutus 46-vuotiaalta! Katien valmentaja, olemukseltaan juro Mike Davies suorastaan säteili onnesta. Katie oli myös itse hyvin tyytyväinen. Ilta kilpailujen jälkeen meni toteuttaessa Katien ruokahaaveita – itse tosin pysyin säntillisesti dieettiruokavaliossa! Yömyöhällä törmäsimme vielä Katien tuttuun valokuvaajaan, jonka kuvauksissa menikin sitten pikkutunneille asti. Puoli neljältä raahauduimme vihdoin sänkyyn, vain todetaksemme että herätys olisi alle puolentoista tunnin kuluttua.
Sunnuntaina heräsin inhottavan kurkkukivun ja tukkoisen olon saattelemana. Vähäiset yöunet pistivät oikein kunnollisen flunssan jylläämään kehossa, mikä teki kotiin matkustamisesta melko epämiellyttävää. Pääsimme takaisin Phoenixiin aamupäivällä. Loppupäivän päässäni vilisi kymmenet ihmeelliset muistot ja kokemukset, joita viikonlopun aikana sain kokea. Uni tuli pitkän ja rankan viikonlopun jälkeen jo iltapäivällä, kun painuin peiton alle nenäliinojen kanssa flunssasta kärsien. Hiljainen aloitus dieetille, kun heti keho päättää sairastua.
Viikot 47-48
Toinen ja kolmas dieettiviikko olivat ja menivät, huonon tuurin saattelemana sain maata nuo kaksi viikkoa sohvan omana keuhkoputkentulehduksen kourissa. Sairastamisesta ei paljon olekaan kerrottavaa, se kun on äärimmäisen tylsää puuhaa! Ensimmäisen sairasteluviikon lopulla luulin jo parantuneeni tavallisesta flunssasta ja treenailin kevyesti, mutta sieltähän se tauti tuli takaisin kahta kauheampana. Niinpä kolmas dieettiviikko meni lähes kokonaan Katien sohvalla turhia realitysarjoja katsellen. Olimme Katien luona puolitoista viikkoa koiravahtina, kun hän itse oli Italiassa lepuuttamassa kehoaan raskaasta kisadieetistä. Olin tietenkin haaveillut jo etukäteen ihanista aamulenkeistä Fountain Hillsin vaihtelevissa maisemissa ja treeneistä Fountain Hillsin valtavilla eliittisaleilla, mutta metsään menivät nekin suunnitelmat. Uskaltauduin kerran kävelylle, joka sekin oli virhe – kurkkukipu oli vaan pahempi seuraavana aamuna.
Yritys parantua ainakin oli kova, sillä olin saanut Jarilta tehokkaat flunssankarkoitusohjeet. Ylimääräistä glutamiinia joka päivä, c-vitamiinit tupla-annoksina. Otin siihen päälle vielä greipinsiemenuute- ja auringonhattu-uutekapseleita, mutta tauti oli kovin sitkeä. Toisella sairasteluviikolla pääsin onneksi lääkäriin, joka diagnosoi sitten tuon keuhkoputkentulehduksen. Yritin parantua parhaani mukaan ja samalla silti olla dieetillä: proteiininsaanti on oltava turvattuna, jotta lihasta ei palaisi ja keho toipuisi sairaudesta. Liikkumattomuus taas vei nälän, joten välillä tuntui että syöminen kävi suorastaan työstä. Toisen viikon lopulla vetäisin aiemmin liian pienet farkut jalkaan ja ne sopivat – mikäpäs sen parempi palkinto pakkosyönnistä!
Sairastellessa puuhastelin fitnessjuttujen parissa sitten ajatustasolla, kun se fyysisesti ei ollut mahdollista. Kirjoitin mm. artikkelin amerikkalaiseen weblehti Hard Fitnessiin, joka on melko hyvin tunnettu USA:n fitnesspiireissä. Koska näiden viikkojen päiväkirjassa ei juuri ole lukemista teille lukijoille, toivoisinkin jokaisen teistä äänestävän hiirellänne ja surffaavan Hard Fitnessin sivulle lukemaan artikkelin Suomen fitnessistä. Tulen kirjoittamaan lehteen myös jatkossa, joten kannattaa päivittää webbiselaimen suosikit!
Linkit:
Hard Fitness (www.hardfitness.com)
Issue #11, article by Kaisa Piippo: Fitness in Finland (http://www.hardfitness.com/emagazine/issue11/finland.html)
Viikko 49
Maanantaina, neljännen viikon alussa, parantelin edelleen ärhäkkää keuhkoputkentulehdusta. Itse asiassa olo oli jo huomattavasti parempi kuin edellisellä viikolla, mutta Bullilta tuli tekstiviestillä tiukat ohjeet kysellessäni, joko saan mennä salille: “Usko nyt minua! Ainakin kolme täyttä lepopäivää, extraglutamiinia ja c-vitamiinia!” Eli pysyttelin sitten yksinäni puhisten edelleen sohvanpohjalla. Samaa rataa kului alkuviikko aina keskiviikkoaamuun saakka, jolloin en enää jaksanut olla paikallani ja menin tekemään salille kevyen rinta-olkapää-ojentajatreenin. Tein vähän pidempiä sarjoja melko lyhyillä palautuksilla ja ihan kevyillä painoilla. Vielä ei kuulemma saanut hengästyä, joten ajattelin kerrankin noudattaa ohjeita viimeisen päälle.
Torstaina lepäilin ja olin jo jumissa edellisen päivän treenistä. Perjantaina kävin tekemässä kevyen aamuaerobisen salilla: tunti juoksumatolla kävelyä ja crosstraineria vuorotellen. Iltapäivällä virtaa riitti edelleen, joten kävin pumppailemassa kevyen treenin selälle ja hauiksille. Treenin jälkeisiä aerobisia en vielä ottanut mukaan. Jo vähän enemmän liikkuminen vaikuttaa minulla selkeästi ruokahaluun: nyt parsakaali ja muut dieettipöperöt maistuivat jo hyvin. Perjantai oli myös jonkinlainen virstanpylväs reissullemme: myimme molemmat automme. Enää jäljellä ei paljon muuta tekemistä ollutkaan kuin pakkaaminen ja viimeisten joululahjojen osto.
Lauantaina kävin Bally’silla tekemässä aamuaerobista. Edellisenä iltana kävimme juttelemassa jollekin heidän asiakaspalveluhenkilöistään ja selitimme tilanteen: kisadieetti menossa, autot myyty ja treenatakin pitäisi. Koska olin jo aiemmin syksyllä käyttänyt oman vieraspassini salille, oletin etten voisi enää käyttää toista vastaavaa. Salilla oli kuitenkin loistava palvelu: he lupasivat, että voisin käydä koko seuraavan viikon treenaamassa ilman maksua. Myöhemmin päivällä menimme vielä Jonin kanssa yhdessä treenaamaan. Tein jalat kevyesti ihan satunnaisin liikkein: suorin jaloin maastavetoa, haarakyykkyä, askelkyykkyä kävellen ja ojennusta sekä koukistusta. Vähän loppua kohti alkoi jo tuntua siltä, että voisipa tehdä kovempaa!
Loppu viikonloppu meni asioita hoidellessa ja levätessä. Kävimme Katien kanssa elokuvissa, ostelimme joululahjoja ja kävimme katsomassa jouluvaloja lähiöissä. Ilman lunta ei suomalainen vaan kovin helposti pääse joulutunnelmaan kalenterin päivämääristä huolimatta.
Viikko 50
Vuosi lähenee loppuaan ja dieetistä pyörähti käyntiin jo viides viikko. Mielestäni dieetti on edennyt todella hitaasti, eikä varmasti asiaa ole auttanut ainakaan sairastaminen ja sen myötä aerobisten ja treenien poisjääminen. Usein mietin, mahdanko ehtiä kevään kisoihin. Haluan silti yrittää parhaani, jotta voin sanoa että en ainakaan tinkinyt senttiäkään joten siitä on turhan itseäni soimata! Tällä viikolla onneksi mukaan tulivat taas kovat treenit joita olinkin odottanut jo useamman viikon, samoin ruokavaliosta leikattiin hiukan hiilihydraatteja. Erittäin turhauttavia tuollaiset pidemmät treenitauot, joille ei itse vaan pysty tekemään mitään.
Maanantaina menin aamusta Bally’sille. Siellä aamuaerobisten tekeminen oli tosi hauskaa: cardiolaitteita oli joka lähtöön. Tein aerobista 20 minuuttia per laite kolmella eri laitteella: crosstrainerilla, porraskoneella ja kävelymatolla. Aerobisen aikana nostin vastusta ja kulmaa neljästi sen verran, että syke nousi yli 160 muutaman minuutin ajaksi. Noiden spurttien jälkeen oikein tuntee, miten veri virtaa vilkkaasti ympäri kehoa ja aineenvaihdunta käy kovalla teholla. Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä tunnustaa, että kestävyyskuntoni ei tuon pidempiä spurtteja kestäisikään. 😉
Iltapäivällä maanantaina kävin viimeisessä lääkärintarkastuksessa sydänongelmien vuoksi. Tällä kertaa sain vaan kuulla tulokset: kaikki kunnossa. Helpottavaa tietää, että oireet olivat vain väliaikaisia. Hyviä tuloksia juhlistimme Katien kanssa menemällä Starbucksiin. Kummasti dieetillä jopa maustetut teet menevät ihan herkusta, kun on monta viikkoa jo popsinut samoja ruokia sillä erotuksella, että vain kanan mausteet vaihtelevat.
Tiistaina menin salille aikaisin aamulla ja tein treenin rinnalle, olkapäille ja ojentajille. Veto oli jokseenkin pois. Minulle ei tunnu sopivan, ainakaan ilman pidempää totuttelua, treenaaminen ilman aamupalaa. Jotkut tykkäävät tehdä treenin heti noustuaan, mutta minun kehoni näköjään vaatii tankkausta ennen punttien nostelua. Treenin jälkeen pakkasin jälleen käyttäen kaikkia insinöörintaitojani tavaroiden sijoittelelmiseen matkalaukkuihin. Touhu olisi melkein käynyt tetriksestä! Kuinka viidessä kuukaudessa voi kerätä alun 20 kilon lisäksi yli 150 kiloa tavaraa – vaatteita, kenkiä, kirjoja..?
Iltapäivällä Katie haki minut jälleen ja menimme viimeistä kertaa Pure Fitnessille. Tällä kertaa suunnitelmissa oli tehdä kevyt loikka/kestävyysharjoitus ja Katie näytti minulle myös paljon erilaisia liikkeitä joita voisin vaihdella kun myöhemmin treenailen itsekseni. Tämän vajaan puolen vuoden aikana olen oppinut todella paljon fitnessistä Katielta. Hän on ollut korvaamaton apu.
Tiistai-iltana tuli viimein yksi viikon kohokohdista, Jonin joululahja etukäteen jota olin suunnitellut jo Olympia-reissusta saakka. Otimme loppuviikoksi vuokra-auton ja tiistai-iltana auton nokka käännettiin kohti pohjois-Phoenixia, Fitness One -salin suuntaan. Lukuisien e-mailien ja puhelinsoittojen jälkeen olin saanut miehelleni sovittua treenin IFBB Pro -kehonrakentaja Troy Alvesin kanssa. Troy oli todella mukava tyyppi: jalat maassa, avulias ja ystävällinen ja kiinnostunut kuulemaan tarinoita Suomesta ja Suomen fitness- ja kehoilukulttuurista. Joni tuntui myös tykkäävän treenistä ja sai hyviä neuvoja selän kurittamiseen. Ainakin salilta lähtiessämme mies oli sen verran uupunut, että taisi liikkeet mennä perille! Sain myös täytettä kuvakokoelmiini salilta. Troy kisaa seuraavan kerran 10 viikon päästä joten hän vilautti hieman kuntoaan kameralleni. Parasta täytettä kuvakansioihini toi kuitenkin eräs oheisita kuvista, joka kuuluu kuvakansioon “Superisoja haleja Kaisalle vuonna 2005”.
Loppuviikko meni melkoisen samanlaisissa merkeissä joka päivä: aamuaerobinen kolmella eri laitteella spurttien kera, pakkausta pakkauksen jälkeen, syömistä aina siinä välissä kun aikaa oli – olin laittanut dieettisapuskat valmiisiin annoksiin. Mielestäni dieetillä ruokailut pitää tehdä mahdollisimman yksinkertaisiksi, ettei aterioita ainakaan jää välistä. Perjantaiaamuna viimein tavarat oli kasassa ja pääsin siivoamaan asuntoa. Vuokrahuonekalut haettiin jo ennen puoltapäivää, joten jäljelle jäin minä rättieni, imurin ja matkalaukkukasan kera. Illalla sanoimme heiheit Arizonan kodille, pakkasimme laukut autoon ja huristimme Fountain Hillsiin Katien luo viimeiseksi yöksi.
Lauantaina lukemattomien halausten ja hyvästien jätön jälkeen nousimme New Yorkin koneeseen. Lauantai-iltana lähdimme jo New Yorkissa katselemaan nähtävyyksiä ja samaa rataa jatkui koko sunnuntaipäivä.
Viikko 1 (2006)
Ensinnäkin – pyydän anteeksi Nationals-raportin viipymistä! Olen kirjoittamassa yhteistä artikkelia aiheesta Hard Fitnessin seuraavaan numeroon Katien kanssa, ja sen vuoksi suomenkielinen juttu ei ole edennyt. En ole vielä varma, kirjoitanko suomenkielistä ollenkaan loppuun. Voi olla, että saatte lukea jutun kokonaisuudessaan vasta Hard Fitnessistä. Siihen tulee kaksi mielenkiintoista näkökulmaa: national-tason kilpailu kisaajan sekä huoltajan näkökulmasta.
Vuosi vaihtui ja samalla parantumisen myötä dieetti lähti käyntiin tositoimin. Valmentajani yksinkertaisti ruokavalion todella simppeliksi. Aiemmin en olekaan kai kovin tarkkaan ruokavaliostani kirjoittanut, joten paljastetaan nyt millaisilla eväillä täällä painetaan menemään. Viisi päivää viikosta on treenipäiviä, jolloin ruokaa tulee enemmän (kaurahiutaleiden erot ja palautusjuoma) ja kaksi päivää lepoa (ruokaa luonnollisesti vähemmän eikä palautusjuomaa). Tällaiselta päiväni näyttävät seuraavan kuukauden ajan:
- Aamulataus ennen aerobista: Kreatiinipyruvaatti 10g, arginiini 3g, glutamiini 5g, tauriini 3g
- Aamupala: Kaurahiutale 55g/45g, vehnälese 10g, lesitiini 10g, rasvaton raejuusto 150g, sokeriton mehukeitto 200g
- Ateria 1: Seiti 150g, parsakaali 200g, kiinankaali 100g
- Välipala: Bull’s Basic -proteiini 30g
- Ateria 2: Seiti 150g, parsakaali 200g, kiinankaali 100g, oliiviöljy 5g
- Lataus ennen treeniä: SAN V12, arginiini 3g, glutamiini 5g, kreatiinipyruvaatti 5g, BCAA 4kpl
- Palautusjuoma: Bull’s Recovery+ 70g, BCAA 6kpl
- Ateria 3: Kaurahiutale 45g/30g, vehnälese 10g, rasvaton raejuusto 150g, sokeriton mehukeitto 200g
- Iltapala: Bull’s Basic -proteiini 30g, pellavansiemenrouhe 10g, arginiini 3g, glutamiini 5g
Ruokamäärä sinänsä näyttää paljolta, mutta nälkä on kyllä kaverina lähes joka päivä. Olen niin isoruokainen tyttö, että kun kalorit tippuu alle 2000, alan näkemään unia ruuasta! No, pitää vaan uskotella itselleen, että nälkä on väliaikainen olotila joka vie lähemmäs tavoitetta.
Body-viikot pyörähtivät siis käyntiin. Toistaiseksi olen vielä työtön ja etsin diplomityöpaikkaa, joten nälän minimoimiseksi kehitin heti alkuviikosta hyvän keinon: paljon unta, myöhään ylös ja myöhään aamuaerobiselle ja tietysti illalla aikaisin nukkumaan, ettei ehdi tulla nälkä. Maanantaina menin läheiselle kunnan salille tutkiskelemaan mahdollisuuksia sisäaerobisten tekemiseen. Salilla oli yksi hyvä spinningpyörä ja sillä teinkin reilun tunnin pituisen aerobisen. Illalla menin kotisali-Wolffille treenaamaan olkapäät ja rinnan. Painot oli aika hakusessa, kun yhtäkkiä taas pitäisi treenata täydellä höyryllä ja vielä osata laskea paunat kiloiksi. Tuli siis tehtyä aika paljon pudotussarjoja, kun yliarvioin railakkaasti omia kykyjäni. 😉 Paunahan ei ole ihan kokonaista puolta kiloa… varsinkin olkapäätreenissä pienelläkin painoerolla voi näköjään olla iso vaikutus!
Tiistaina heräsin taas vasta kymmenen jälkeen ja menin jälleen kunnan salille polkemaan pyörää. Tunti menee yllättävän nopeasti jos mukana on hyvää lukemista ja musiikkia. Spurttejakin jaksoin ottaa hienosti, kymmenen minuutin välein väänsin vastusta kaakkoon ja poljin tuli hännän alla niin että reidet huusi hoosiannaa. Illalla jalat sai lisää kyytiä, kun vuorossa oli jalkatreeni ystävieni Emman ja Marin kanssa. Tytöt treenaavat minun mittapuuni mukaani todella kovaa, eikä omasta kevyestä aloituksestani tietenkään siinä vierellä tullut yhtään mitään. Seuraavana aamuna ja myöhemmin viikolla sen vähemmän kevyen aloituksen kyllä huomasi – venyvyys oli yhtä hyvä kuin kihtisellä mummolla, eikä suihkussa tarvinnut paljon haaveilla säärien ajelemisesta! Kankeilla koivilla tein kuitenkin treenin jälkeen vielä 40 minuuttia aerobista, kuten muidenkin treenien jälkeen. Aerobista tulee nyt viikossa siis aamuaerobisten lisäksi neljän kuntosalitreenin perään.
Keskiviikkona menin Wolffille tekemään aamuaerobisen. Kävelymatolla ja cross-trainerilla se tunti vasta kuluukin nopeasti! Kävelymatolla nostin sykettä siten, että laitoin kulman niin jyrkäksi kuin sen saa ja hidastin vauhtia reilusti. Sitten tein askelkyykkyjä matolla reilun parin minuutin ajan. Uskon vakaasti, että nuo kyykyt muokkaavat alakehon linjoja – tuskinpa mm. Adela Garcia muuten niitä tehden aerobisiaan tekisi (hän siis kyykkää yhtä mittaa n. 30 minuuttia ympäri salia). Ehkä minäkin joskus! Ilta meni sitten mukavasti levon kannalta ja hiukan hemmottelunkin. Kävin hierotuttamassa selän ja sen jälkeen paistattelin vielä solarium-lamppujen alla. Ikävä kyllä, Arizonan rusketus alkaa pian olla mennyttä!
Torstaina aurinkoinen sää houkutteli lähtemään ulos ja niinpä otin suunnaksi läheisen omakotitaloalueen, jonka tiet on aina hyvässä kunnossa. Siellä spurttailin muutamaa mäkeä ylös ja alas ja lopulta kävelin kiertotien kautta takaisin kotiin. Tuntui tosi hyvältä kävellä raittiissa ulkoilmassa! Illemmalla salilla treenasin selän ja hauikset sekä tein taas aerobista cross-trainerilla. Emma auttoi muutamissa sarjoissa, mutta enimmäkseen treenasin yksin. Nyt kun yksin treenaamiseen on niin tottunut, ei treenikaveria oikein osaa edes kaivata. MP3-soitin on monesti minulle paras treenikaveri. Treeni sujui kuitenkin hyvin ja muutamien avustettujen sarjojen myötä totesin treenipainojenkin olevan hyvin samoissa lukemissa kuin ennen sairastelua joulun alla. Hyvä niin! Isoilla painoilla se lihas pysyy, jos on niillä tullutkin. Tai no – siis minulle isoilla painoilla.
Perjantaiaamu oli vielä kauniimpi, oikein täydellinen talvipäivä. Tein yli tunnin lenkin Kaukajärven maisemissa. Vaihtelevat maastot on noilla ulkolenkeillä ehdottomasti parasta: hauskaa, kun voi tehdä sykkeennostoja ihan eri tavalla. Tällä kertaa juoksin ja harpoin portaita, tein askelkyykkyjä ylämäkeen ja otin muutaman räjähtävän juoksulähdön mäkeen. Tuleepa samalla vähän monipuolisempaa treeniä. Jalat tuntui edelleen todella kireältä tiistain treenistä, mutta vertyivät vähän lenkin aikana. Minulle on todella harvinaista, että olen niin jäykkä etten saa edes sormenpäitä lattiaan. Normaalisti venytellessä ennemmin ongelma on ylivenyvyys, kun venytykset eivät millään meinaa tuntua. Illalla kävin vielä salilla tekemässä vatsat, pohkeet ja lisää aerobista.
Viikonloppu ei paljon arkipäivistä eronnut. Lauantaina tein aamuaerobisen salilla ja illalla treenasin vielä olkapäät ja ojentajat sekä tein tietysti lisää aerobista. Sunnuntai oli onneksi pyhitetty levolle. Meidän oli tarkoitus lähteä heti aamulla ajamaan Helsinkiin moikkaamaan siskoani ja tapaamaan Pakkotoiston porukkaa illalla, mutta lähtö venyi. Kreatiinipyruvaatti on sen verran karmaisevan makuista, että kun hörppäsin sen aamukiireessä tyhjään mahaan, pääsin takaisin sängynpohjalle alta aikayksikön. Vatsaa korvensi todella inhottavasti! Taitaa olla melkoisen hapanta ainetta. Runsaan vedenjuonnin, maitohappobakteerien ja kalkkitablettien mutustelun jälkeen olin jälleen parin tunnin kuluttua tolpillani ja pääsimme reissuun. Opinpahan tuosta sen, että en ikinä enää ota tuota “kissanpissaa” tyhjään vatsaan, ilman että alla on muutama lämmittävä kupponen teetä ja runsaasti puhdasta vettä!
Viikko 2
Hui, kisoihin enää 15 viikkoa! Tuntuupas lyhyeltä noin viikkoina laskettuna – kuukausinahan se on edelleen neljä kuukautta. Siinä ajassa ehtii tehdä läskistä tiukan ja tiukasta läskin, molemmat on todettu viimeisen vuoden aikana. Toivotaan, että tällä kertaakin homma onnistuu.
Maanantaina tein aamuaerobisen jälleen Kaukajärven pikkuisella salilla. Pyöräily sujui sutjakkaasti, kunhan edelleen tönkkösuolatun tuntoiset jalat lämpenivät. Treenin jälkeinen venyttely oli lähinnä noloa räpistelyä, kun asennossa kuin asennossakin reidet meinasivat krampata koko ajan. Illalla tein vielä selkä- ja vatsatreenin. Maastaveto sujui yllättävän hyvin: vedin pukeilta 100 kilolla mukavan pituisia sarjoja ja ylipäätään tuntuma koko treenin ajan oli tosi hyvä.
Tiistaina lähdin harvinaisen aikaisin aamuaerobiselle, jonka tein tällä kertaa TTY:n Tamppi-areenalla. Salilla oli hiljaista, hallissa taisi minun lisäkseni olla pari muuta ihmistä pelaamassa sulkapalloa. Sain siis kuntopyöräillä ihan rauhassa. Illalla edessä oli jälleen jalkatreeni. Nuo ovat suorastaan pelottavia treenejä: minulla on pitkin päivää perhosia vatsassa kun mietin jalkatreeniä. Se on kivulias, sarjoja on tuhottoman paljon ja toistoja lähes joka liikkeessä yli 25 per sarja. Melkoista volyymitreeniä siis. No, yksi hyvä puoli tuossa jännittämisessä on… tällainen vakavassa suhteessa elävä ihminenkin saa siis jännitystä elämäänsä, kun joka viikko saa jalkatreeniä jännittää samalla tavalla kuin edessä olevia treffejä teinityttönä. 😉
Jalkatreenistä voisin antaa yhden hyvän vinkin tytöille, jotka usein tuskailevat pepputreenin kanssa: tehkää askelkyykkyjä kävellen. Todella monipuolinen jalkaliike, ottaa monipuolisesti koko reiteen ja pakaraan, vahvistaa samalla tukilihaksia (kun joutuu tasapainoilemaan) ja nostaa sykkeen pilviin. Ai niin, muistinko mainita, että se muokkaa erittäin tehokkaasti pakaroita?
Tiistai-illan valtava jalkatreenin jälkeinen väsymys oli havaittavissa vielä keskiviikkoaamunakin, kun sain itseni kammettua sängystä ylös vasta kymmenen aikaan. Tein aamuaerobisen Wolffilla kävellen jyrkkään kulmaan asennetulla matolla ja cross-trainerilla. Lisäksi venyttelin puoli tuntia. Jalat tuntuivat huomattavasti paremmilta kuin viime viikolla. Ystäväni Mari tokaisi edellisenä päivänä salilla, “sillä se lähtee millä on tullutkin!”, kun pohdiskelin onko jalkoja järkevää treenata täysillä mikäli ne ovat edelleen todella jäykät. Taisi Mari olla oikeassa!
Nyt kutistumisen alkaa huomata jo todella selkeästi. Alussa farkut eivät mahtuneet jalkaan ollenkaan, sitten vähitellen yhdet sopivat. Suomeen tullessa pystyin ahtautumaan jo toisiinkin, nyt nekin ovat jo löysät. Melkein joka viikko aiemmin kiristävät housut ovatkin yhtäkkiä sopivammat. Kuka sanoi, että vaakaa on pakko tuijottaa dieetillä? Hyvin onnistuu näköjään tämä pienentyminen ilman numeroita.
Torstaina menin aamusta jälleen TTY:lle ja poljin kuntopyörää tunnin. Kylläpä meinasi käydä jo melko tylsäksi tuo polkeminen, vaikka mukana olikin hyvää lukemista. Tämänkö takia ne kotiin hankitut kuntopyörät yleensä lopulta päätyvät vaatetelineiksi tai sysätään vähitellen jonnekin näkymättömään nurkkaan? Puuduttavaa touhua, eikä spurtit sujuneet yhtään lennokkaammin kuin normaali ajelu. Aamupäivän hoidin yliopistolla kaikenlaisia asioita työhakemuksesta tiedonetsintään ja iltapäivällä menin takaisin TTY:n salille. Treenasin vatsat ja pohkeet ja poljin jälleen entistä tylsempää kuntopyörää 40 minuuttia. Treenin jälkeen venyttelin vielä kunnolla, kun onnistuin jäämään suustani kiinni opiskelututtujen kanssa.
Melkoisen pyöräpainotteinen viikko! Ilman autoa ja bussikorttia oli käytettävä lähisaleja melkein koko viikko, joten perjantaiaamuna löysin itseni jälleen polkemasta Kaukajärven salin spinningpyörää reilun 60 minuutin ajan. Aerobisesta ei meinannut tulla mitään, kun joku yli-innokas pappa olisi kovasti halunnut keskustella 60-luvun voimailusta kanssani ja neuvoa, miten usein pyörää tulisi polkea. Hyväähän pappa tietysti tarkoitti, mutta kun aamuisin en ole maailman sosiaalisin ihminen, ei juuri tuolloin oma kärsivällisyyteni ehkä ollut parhaimmillaan. Tungin siis Kossit syvemmälle korvakäytäviin ja syvennyin takaisin lukemani diplomityön saloihin.
Perjantaina iltapäivällä kävimme katsomassa muutamaa vuokra-asuntoa lähempää keskustaa ja löysimmekin oikein mukavan kodin. Ihanaa päästä muuttamaan! Kävelymatkaa salille tulee alle 10 minuuttia, joten voin sanoa hyvästit Kaukajärven kuntopyörälle. Illalla treenasin TTY:n salilla rinnan ja olkapäät. Punnerrusliikkeet tuntui hankalalta ilman varmistajaa, ja teinkin enemmän pudotussarjoja kuin olin suunnitellut. Punnerruksissa ensimmäisenä huomaan tuon tehojen hiipumisen. Kun ei vaan nouse, niin ei vaan nouse.
Lauantaina siskoni vieraili Tampereella ja päivä oli mukavan leppoisa lepopäivä. Yllätyksekseni olin niin virkeä vielä illalla, että lähdimme käymään hiukan Tampereen yössä – light cokiksen voimalla toki.
Sunnuntaina Kaukajärven spinningpyörä sai taas kyytiä, hyvin tahmeasti tosin. Olo oli hiukan nuutunut ja muutama kova treeniviikko tuntui jo kehossa väsymyksenä. Onneksi seuraava viikko on pumppitreeniä! Uusi jaksotus tuo huomattavasti lisää potkua koviin treeniviikkoihin. Illalla viimeisenä body-viikon treeneistä tein käsitreenin pumppityyliin ja sen päälle reippaan aerobisen kävelymatolla. Sykkeennostot meni yllättävän kivuttomasti aamun väsymyksestä huolimatta. Yhtä aikaa vihaamani ja rakastamani askelkyykky sopii todistetusti myös jyrkällä kulmalla tehtäväksi kävelymatolle… kunhan riittävän kauan kyykkää, niin takuulla syke nousee ja alakroppa saa kyytiä.
Viikko 51
Alkuviikko kului New Yorkin nähtävyyksiä ihmetellen ja kävellen, sillä mahdollisuutta saliin ei ollut. Olisin halunnut mennä NY:ssa treenaamaan, mutta kertamaksu oli huimat $20! Lähdimme siis ihan asioiksemme maanantaina käymään Steel Gymillä Manhattanilla, josta olin lukenut Muscle Mayhem -forumilta etukäteen. Salin piti olla Manhattanin bodykansan mekka ja siltä se päällisin puolin näyttikin: raskastekoisia laitteita, kunnon matot lattioilla isojen rautojen rymistelyä varten… mutta ei yhtäkään kehonrakentajaa näköpiirissä! Vaikka emme treenaamaan menneetkään, salin omistaja antoi meidän käydä kierroksella salin sisällä kun kerroin hänelle lukeneeni salista paljon hyvää. Kuulemma salilta on ainakin aiemmin voinut bongata mm. nais-pro Colette Nelsonin ja tänäkin vuonna Olympiassa kilpailleen Victor Martinezin. Victorilla nykyään on tosin omakin raskaamman raudan sali Manhattanin uptownissa, joten ilmeisesti hän treenaa siellä pääasiassa. Ikävä kyllä kolme päivää Manhattanilla ei riittänyt siihen, että olisimme päässeet edes niin pohjoiseen kuin Central Park!
Dieetti tietysti jatkui siis salitauosta huolimatta silti ruokavalion turvin. Aamuisin kävelimme ensin reilun tunnin, jonka jälkeen menimme johonkin pikkuiseen kahvilaan aamupalalle. Joni nautiskeli New Yorkin aamupalaherkuista – bagelit, omeletit ja erilaiset voileivät näyttivät olevan suosiossa – ja minä tilasin aina saman: kuuma vesi kupissa sekä tee. Tämä kylläkin vaati erinäisiä selittelyjä joka ikinen kerta, sillä kahvilahenkilökunta ei voinut ymmärtää miksi haluaisin laittaa oman aamupalani kun heillä toki lasvitriinit notkuivat ihania aamupalaherkkuja. Veden saatuani sitten kaadoin puuroainekset jotka olin jo Arizonassa pakannut pikkupusseihin. Aamupala ja myös iltapäivän ateria olivat lähes samat: kaurahiutaleita, lesitiiniä, vehnäleseitä ja proteiinijauhetta. Väli- ja iltapaloiksi olin varannut proteiinijauheita annospusseihin pakattuna ja toiseksi välipalaksi Bull oli kirjannut dieettisuunnitelmaan kanasalaatin, jonka ostin aina valmiina. Dieetillä joutuu näkemään hiukan enemmän aina vaivaa noiden ruokien suhteen, oli sitten kotona tai reissussa. Turvallisin kanasalaatti olikin McDonaldsin salaatti, josta sai helposti jätettyä pois kastikkeen ja juustoraasteen. Tarkkaa se on, mutta lopussa kiitos seisoo! Joku viisas voisi tästäkin ajatella, että eihän dieetillä nyt ulkona syödä. Olen itse melkoinen perfektionisti, joten ulkona syömiseen taipuminen vaati jonkin verran ajatustyötä… mutta kun matkatavaraa oli jo valmiiksi suurin mahdollinen määrä, yhteensä noin 170 kiloa, ei todellakaan kiinnostanut alkaa enää raahaamaan mukana suurta kylmälaukkua! Toinen isompi ruoka oli myös Mäkkäriä: Premium Grilled Chicken sandwich, joka koostui kaurasämpylästä, salaatista, tomaatista ja grillatusta kanapihvistä. Teetä tuli reissussa juotua myös todella paljon, sillä kylmä viima tuntui menevän luihin ja ytimiin asti.
Kävelimme joka päivä monta monituista tuntia ja pyrimme välttämään metroa (joka lopulta osoittautuikin helpoksi juuri reissumme ajalle osuneen lakon takia), joten liikuntaa kyllä tuli varmasti enemmän kuin normaalisti, vaikkakaan ei niin reipastahtista. Iltaisin hotellille päästyäni venyttelin ennen nukkumaanmenoa. Yllättävää, miten pelkkä käveleminen ja nähtävyyksien ihmettely voikin saada kehon sellaiseen jumitukseen! Ehkäpä niska-hartiaseudun tahaton jumppa pilvenpiirtäjiä ihmetellessä sai koko kehon jumiin. Sali-into oli koko reissun ajan kova, joten jossain määrin odotin kovasti kotiin pääsemistä.
Pitkät lennot, odotus lentokentillä, lentojen myöhästymiset ja muut turhautumisen aiheuttajat eivät juuri jaksaneet hymyä pitää huulilla, joten keskiviikko-torstai -väli oli tuskallisin koko viikosta. Aikaeron tasoittaminen, ruokien valmistuksen hankaluus lentokoneessa ja jatkuva kiire (mm. 10min vapaata aikaa NY-Lontoo-Helsinki välillä) saivat aikaan sen, että nuo pari päivää mentiin todella heikolla ruokavaliolla – lähinnä siksi, että ruokaa ei ollut. Olin toki ajatellut lentokentällä saavani samat ateriat kuin New Yorkissa… sillä mihinpä ei McDonalds olisi jo levinnyt? No, koneiden myöhästymisten vuoksi aikaa ei ollut edes syömiseen, saati että olisin ehtinyt etsiä koko Mäkkäriä. Pyrin valitsemaan kuitenkin viisaasti niin, että söin edes jotain – proteiinijuoman, täysjyväkeksejä tai Jonilta kinuamani proteiinipatukan. Toki ymmärrän, että yhdellä tai kahdellä päivällä ei 23 viikon dieetillä ole loppupeleissä merkitystä, varsinkaan kun päivät menivät reilusti energiansaannin suhteen alakanttiin. Täsmällisen luonteeni vuoksi tällaiset epämääräiset suunnitelmien sekoamiset kuitenkin stressaavat jonkun verran.
Suomeen saavuttuani jatkoin Helsingistä välittömästi torstai-iltana matkaa Kajaaniin vanhempieni luokse joulun viettoon. Jetlag vaivasi enkä saanut yöllä nukuttua kunnolla junassa. Sen seurauksena löysin itseni seitsemältä aamulla Kajaanin rautatieaseman pihalta flanelliyöpaidassa – heräsin nimittäin juuri samaan aikaan kun juna oli Kajaanissa! Ajattelin silti ehtiä pihalle hinnalla millä hyvänsä, joten hienostelut sikseen ja ulos junasta vaikka sitten yöpuvussa… 😉
Tunnin päästä karusta aamuherätyksestä olin jo läheisellä kuntosalilla, päänsärystä kärsien tosin, sopimassa seuraavan viikon treeniasioista. Olin ajatellut tehdä salilla aamuaerobiset ja salitreenit joulun aikana ja ystävällinen omistaja suostuikin siihen, että voisin käydä salilla vaikka en klubilainen oikeasti ollutkaan. Olin todella iloinen tästä palvelualttiudesta, jota Frendos-salilla osoitettiin. Yleensä en naisten omista saleista juuri perusta, koska niiltä puuttuu tekemisen meininki. Tällaista joustavuutta kuitenkin arvostan kovasti. Amerikassa eläminen on vaikuttanut hyvin paljon siihen, miten paljon kiinnitän huomiota palvelun laatuun Suomessa. Ikävä kyllä todella monessa yrityksessä palvelualttius on aivan rempallaan!
Joulu meni dieettiruokien parissa. Joitakin muutoksia tein omin päin normaaleihin ruokiin, mutta kyllä minun lautaseltani joulupöydässäkin löytyi parsakaalit ja kalkkunat. Jouluruuat sinänsä eivät tosin ole niin epäterveellisiä, vaan ne herkut! Nautiskelin suklaiden ja torttujen sijasta ihanasta jouluteestä ja olinpa niin rohkea että söin teelusikallisen riisipuuroa, heh! Iltaproteiinijuoma vaihtui myös maitorahkaan sokerittomalla luumu-rusinakeitolla ja nämä pikkuiset muutokset saivat minulle ihan riittävän hyvän joulumielen ja ajatukset pois normaalisti himoitsemistani suklaakonvehdeista.
Joulun aikana joulun mietiskelemään myös kisa-asioita. Jo perjantai-iltana olo oli jälleen flunssainen ja lauantaiaamuna aivastelin, niistin ja yskin taukoamatta. Miten paljon huonoa tuuria yhdelle dieetille voi mahtua? Kun kuudes dieettiviikko oli lopussa, taaksepäin katsellessa pystyin toteamaan että yli puolet tähänastisesta dieetistä oli mennyt aivan päinvastoin kuin oli suunniteltu. Kiristyminen ei todellakaan ole ollut sitä luokkaa mitä olisin toivonut, varmasti eniten juuri siksi, että olen sairastanut ja joutunut lepäämään. Pakko on silti vaan uskoa, että näillekin sairasteluille on joku syy jota en ehkä vaan tässä vaiheessa ymmärrä. Vastoinkäymisistä huolimatta olen sitoutunut tekemään hommia viimeiseen asti, enkä aio antaa periksi. Niinpä jouluviikonloppu aika meni jälleen pelkän ruokavalion avulla dieetaten, Nessujen ja kuuman teen suurkuluttajana.
Viikko 52
Vuoden viimeinen viikko ja seitsemäs dieettiviikko alkoivat yhtä kehnosti kuin joulu ylipäätään sujui. äkäinen flunssa varmisti sen, etten paljon sängystä jaksanut nousta joten lepäilin, söin kun piti syödä ja yritin säätää sisäistä kelloani hiljalleen Suomen aikaan, heikoin tuloksin. Hätäpäissäni kyselin tutulta lääkäriltä antibioottikuuria varmuuden vuoksi ja sainkin sellaisen, siihen oletukseen turvautuen että hengitysteissä oli jälleen jotain samaa vikaa kuin aiemmin keuhkoputkentulehdusta sairastaessani. Jo muutaman päivän kuluttua yskä helpottikin huomattavasti ja tiistai-iltana tein jo kevyen vatsatreenin kiertoharjoitteluna. Aikaa ei tietenkään mennyt kuin reipas 20 minuuttia, mutta sohvalla makoilun jälkeen sekin tuntui hyvältä. Lisäksi venyttelin kevyesti.
Keskiviikkona en vielä uskaltanut mennä aamuaerobiselle, sillä vähän ulkona käveltyäni olin todennut että syke nousee jälleen raketin lailla. Lepäsin päivän ja menin iltapäivällä Frendokselle tekemään kevyen selkä-olkapäätreenin. Olo oli huomattavasti parempi, virkeä. Flunssan rippeinä oli enää nuha. Treenin suhteen huomasin olevani jälleen samassa lähtöpisteessä kuin ylikunnosta toipumisen jälkeen, mutta sen en voi antaa nyt juuri itseäni masentaa. On säilytettävä positiivinen asenne, ja ajateltava että vielähän tästä nousen! Frendoksella treenaaminen oli kuin olisi tupsahtanut eri maailmaan Jenkkilän salien jälkeen. Käsipainot loppuivat kesken kevyessäkin treenissä ja joku satunnainen treenaaja kauhisteli, teinkö todella 5kg käsipainoilla pystypunnerrusta. No, en tehnyt, vaan kymmenen kilon. Ja ne olivat suurimmat mitä salilta löytyi – liian pienet nekin. Ikävä kyllä ainakaan minun tarpeisiini sali ei siis sopinut, vaikka palveluiltaan siellä ilomielin treenaisinkin. Vastaavanlaista avuliaisuutta kaivattaisiin kyllä ympäri Suomen muutenkin.
Torstaina aamulla kävin salilla siskoni kanssa, treenailin itse kevyesti ja opastin siskoa. Siinä hyöriessä sykemittari näytti kuitenkin sellaisia lukemia, että koko treeni olisi mennyt melkein oikeasta aamuaerobisesta. Kotiin päästyäni söin tavallisen puuroaamiaiseni ihmetellen samalla ikkunasta valkoista maisemaa. Melkoinen ero parin viikon takaiseen verrattuna! Kun pakkasta oli -23c astetta, mietin vakavissani crosstrainerin ostamista kotiin, sillä en tiedä miten pystyn ulkona noita aamulenkkejä vetämään. Ehkäpä on tässä vaiheessa kaivettava se kuuluisa suomalainen sisu peliin, ostettava kunnolliset ulkovaatteet ja paineltava vaan sinne lenkille.
Illalla menin toisen kerran salille, tällä kertaa äitini kanssa. Opastin myös häntä ja siinä ohessa tuli tehtyä kevyt koko vartalon treeni. Olen yrittänyt lempeästi ohjata muitakin perheenjäseniäni salille, toivoen että he ymmärtäisivät painoharjoittelun tarpeellisuuden kaiken ikäisille. Treenin jälkeen olin kyllä kovin tyytyväinen päivän saldoon: jo kaksi punttitreenistä innostunutta naista lisää!
Perjantaina pakkanen oli hiukan laskenut, joten vetäisin aamulla lenkkarit jalkaan, kuorruttauduin äitini talvitakkiin ja lähdin käymään aamuisella happihyppelyllä. Koska olo alkoi olla jo terve, oli kaipuu Tampereelle kunnon treenien ja aamuaerobisten pariin niin suuri, että kävin aamukävelyllä ostamassa junalipun saman päivän junaan. Viiden ja puolen kuukauden poissaolon jälkeen siis suuntasin vihdoin nokan kohti Tamperetta ja normaaleja arkirutiineja.
Lauantaiaamuna kampesin itseni ylös aikaisin ja lähdin sisukkaana tarpomaan lumisateeseen, silläkin uhalla että lenkkivaatteet, lenkkarit ja muut olivat vielä varaston uumenissa. Ajattelin, että kyllähän sitä nyt yhden lenkin vetää vaikka tennareissa ja kerrospukeutumalla useampiin jazzhousuihin! Ulkoilutin sauvoja tunnin kauniissa lumisissa maisemissa ja rämmin takaisin sisään kahden rakon kera, silti hyvällä tuulella. Kyllä voikin tuntua hyvältä olla kotona, vaikka itse koti onkin täysi kaaos matkatavarapaljouden vuoksi! Aamujumpan jälkeen ajoin sydän kurkussa (yllättävän hermostuttavaa hypätä liukkaalla kelillä manuaalivaihteisen auton rattiin) valmentajani juttusille JR Fitnessstoreen. Jännitin tapaamista hiukan etukäteen, sillä minua harmitti tämän hetkinen surkea kuntoni, jonka olisin suonut olevan jo niin paljon parempi tässä vaiheessa. Ihmemies-Jari kuitenkin vakuutteli, että nyt pistetään vaan täysi tohina päälle ja katsotaan miten homma etenee. Seuraavalle viikolle tuleekin jälleen dieettiin muutoksia ja nyt, jos kroppa sen suo, tehdään sitten tosissaan töitä. Ruokavalio yksinkertaistuu entisestään, aamulenkkejä tulee reilun tunnin verran kuudesti viikossa ja lähes joka treenin päätteeksi jään myös antamaan kyytiä salin ellipsikoneelle tai juoksumatolle. Motivaatio on todella kova ja päättäväisin mielin aion kyllä tehdä parhaani!
Viikonloppu meni uutta vuotta ihmetellessä ystävien seurassa. Sali oli kiinni joten en päässyt treenaamaan, vaikka raudan kolistelu himottikin. Tyttöjen kanssa oli tosi hauskaa, mutta minua ärsytti vain oma käytökseni. Etukäteen olen jo aikoja sitten päättänyt, että dieetti ei saa vaikuttaa siihen miten olen ystävieni kanssa, sillä dieetillä olo on täysin oma valintani. Neljältä aamuyöllä lievästi humalaisen juhlijaporukan kuskaaminen ei vaan enää kyennyt tuomaan hymyä huulille ja tämäkös minua sapetti. Inhottavaa, kun itsellä olo on epämiellyttävä mutta yrittää purra hammasta ja olla näyttämättä sitä muille. Taitaa olla vielä paljon oppimista tässä dieettaamisessa ja etenkin tunteiden hallitsemisessa väsyneenä ja nälkäisenä. Ensi kerralla voin kuitenkin olla etukäteisviisas, niin ei tarvitse jälkeenpäin harmitella sanomisiaan. 🙂
Tuottoisaa, unelmientäytteistä ja antoisaa vuotta 2006 kaikille lukijoille!
Viikko 3
Maanantaina ulkoilutin sauvoja reilun tunnin ajan ulkona, kun ilma näytti mukavalta. Loppupäivä meni lepäillessä, veto oli poissa ja väsytti omituisesti – liekö johtunut viikonlopun yökukkumisista.
Tiistaina piti hoitaa jälleen asioita yliopistolla, joten tein samalla reissulla aamuaerobisen Tamppi-areenalla. Väsytti, jalat tuntui tukkoisilta ja hiljaa iloitsin mielessäni pumppiviikosta. Onneksi vaihdoin treeniviikkojen järjestystä! Varmasti seuraavalla viikolla on virtaa koviin treeneihin jälleen ihan eri tavalla, kun väliin ottaa yhden viikon kevyemmin eikä tee kahta viikkoa kevyesti vasta neljän kovan viikon jälkeen. Illalla menin Wolffille vielä tekemään olkapää- ja rintatreenin. Pumppiviikko vaan on nyt siinä mielessä hiukan tylsä, että kovin ihmeellistä pumppia ei lihaksiin tunnu tulevan. Hiilihydraatteja tulee ruokavaliosta enää sen verran vähän, että taitaa keho olla aika tyhjänä. Treenin päälle kävelin matolla jälleen 40 minuuttia.
Keskiviikkona edellisen viikon mukavat talvi-ilmat olivat historiaa, ja ulkona paukkui oikein kunnon pakkanen. Päätin pitää lepopäivän, sillä bussilla keskustaan meno pelkälle aerobiselle ei oikein kiinnostanut. Kotona riitti muutenkin touhuttavaa, kun muutto lähestyi koko ajan. Nälkä oli koko päivän ihan hirmuinen! Lepopäivät on jotenkin paljon rasittavampia kuin treenipäivät, kun silloin ehtii miettimään näläntunnetta ja mielihaluja koska aikaa ei kulu treeneihin latautumiseen ja itse treeniin.
Torstaina alistuin menemään bussilla salille, jotta pääsin tekemään aerobisen. Pakkasta oli edelleen (mielestäni) ihan liikaa. Lepopäivän jälkeen onneksi jumppailu maistui taas, etenkin kun tiedossa oli vielä koko loppupäivä lepoa. Pakkailuun kuluikin tosin sitten aikaa ja energiaa, mutta siitä ei sen enempää.
Perjantain aerobinen hoitui Kaukajärvellä, kun auto oli taas käytössä. Tunnit noiden aerobisten vehkeiden päällä tuntuvat kuluvan nyt supernopeasti, kun olen aina pyöräilyn tms. aikana lukenut sisustuslehtiä ja haaveillut uuden kodin laittamisesta. Ruhtinaalliset 63 neliötä taitavat vihdoin mahdollistaa sen, että asunto muuttuu oikeaksi kodiksi “kämpän” sijaan. Perjantai-ilta kului rattoisasti jälleen salin merkeissä. Vuorossa oli selkätreeni pumppityylillä ja sehän oli hauskaa – kuten selkätreeni aina. Energiaa riitti hyvin joten tein treenin perään aerobista vielä tunnin.
Seuraavana aamuna edelleen energisen olon siivittämänä tein aerobista huimat 75 minuuttia. Oli hyvää lukemista ja mieli pirteänä, joten ajankulua ei edes huomannut. Spurtit meni mukavasti, osaksi jälleen askelkyykkyä tehden. Kunnon nousemisen huomaa nyt tosissaan, kun sykettä ei meinaa enää saada ylös niin helposti. Hyvä vaan! Tietääpähän selvemmin, että jotain todella tapahtuu. Illemmalla pumppailin vielä jalkoja ja tein aerobista puoli tuntia. Nälkä oli melkoinen, mutta niinpä siitäkin jälleen selvittiin tahdonvoimalla.
Sunnuntaina olin heti kymmeneltä Kaukajärven salilla sen auetessa. Harmillisen myöhäisiä nuo salien aukeamisajat viikonloppuisin – vakisalillenikin pääsisin sunnuntaina vasta puolen päivän aikaan. Muuten päivä kului lähes kokonaan uudella asunnolla seiniä maalatessa. Aika tehokasta hyötyliikuntaa, kun olkapäät oli ihan tulessa ja hiki valui. Sen jälkeen olikin mielenkiintoista mennä tekemään olkapää- ja ojentajatreeniä, kun pumppi oli melkeinpä jo valmiina. Aerobinen takkusi, kroppa oli väsynyt päivän touhuamisesta. Taisi ilmoitella myös siitä, että voisi yrittää muistaa syödä vaikka sitä tekemistä nyt riittääkin – oli todellakin ensimmäinen päivä, kun en edes muistanut koko syömistä maalailun lomassa!
Viikko 4
Aktiivinen viikko! Alkuviikoksi oli tiedossa remonttihommia: piti saada olohuone, eteinen, keittiö ja makuuhuone maalattua, tai niistä osia. Loppuviikosta piti pakata loput tavarat ja viikonloppuna oli tiedossa fitnessleiri Lahdessa lauantaina ja muutto sunnuntaina. Huh hommia! Minusta tuollainen kotipuuhailu on kylläkin tosi hauskaa ja olin tyytyväinen, että sain ajatukset niin täysin pois dieetistä. Eipä silti, toki liiton leirikin oli erittäin mukava piriste dieetin keskelle. Tykkään todella paljon tutustua muihin samankaltaisen ajatusmaailman jakaviin tyttöihin, me kun tunnumme olevan melkoista vähemmistöä. Nyt mennään jo pitkälti ohi sen tärkeimmän aiheen, eli päiväkirjani, mutta pakko on mainita tässä välissä miten hieno väline Pakkotoisto.comin Punttimimmit-osio on ollut näiden tuttavuuksien muodostamisessa. Olen sitä kautta löytänyt monta kultaakin kalliimpaa ystävää. Ylipäätään tämä nettiharrastus on tuonut tärkeän lisän fitnessharrastukseen niin tuttavuuksien kuin tiedonkin lomassa. Niin, ja liittyyhän tämä päiväkirjaani – ilman nettiharrastelua en olisi tutustunut Mariin (viime vuoden päiväkirjan pitäjään) ja sitä kautta en olisi tullut aloittaneeksi myöskään tätä omaa päiväkirjani pitoa. Nörtteily voi siis olla myös positiivinen asia, vaikka moni onkin sitä mieltä, että koneella tuhlatun ajan voisi käyttää monta kertaa viisaammin. 🙂
Maanantaina tein tunnin aamuaerobisen Wolffilla cross-trainerilla ja kävelymatolla, jonka jälkeen menin asunnolle maalaamaan. Koko päivä vierähti maalitela kädessä, mutta illalla menin silti treenaamaan. Voimaviikko alkoi ja vuorossa oli ensimmäisenä selkä. Treeni oli yllättävän hyvä! Olo oli voimakas ja sain jopa lisää painoja pariin liikkeeseen. Aerobinenkin kulki mukavasti ja sitä tuli tehtyä 45 minuuttia. Iltapuuro maistui taivaalliselta, ja vasta tuolloin huomasin kuinka väsynyt olin koko päivän intensiivisestä tahdista. Nukahdin nimittäin sohvalle!
Tiistain ohjelma oli lähes sama kuin maanantain: aamulla Wolffille kuluttamaan kävelymattoa tunniksi, sitten asunnolle maalaamaan (siellä vierähtikin sitten lähes yöhön asti). Kävelymatosta on tullut ehdoton suosikkini aerobisten tekemisessä, koska se on niin monipuolinen. Välillä kävelen tosi lujalla vauhdilla ihan tasaisella, sitten vaihdan kulman todella jyrkkään ja hidastan tahtia. Sykettä nostan reilusti yli rasvanpolttosykkeen rajojen tekemällä askelkyykkyjä liikkuvalla matolla jyrkässä kulmassa. Huippua! Lonkankoukistajat tosin kiristyvät, ja olen aivan liian laiska venyttelyn suhteen. Ehkä saan parannettua tapani dieetin loppuun mennessä, nimittäin jumit ei tästä ainakaan helpotu jos ja kun palautuminen alkaa hidastua jossain vaiheessa.
Keskiviikkona tein samanlaisen aamuaerobisen salilla kuin maanantaina. Osan päivästä maalailin asunnolla ovia ja puuhastelin kaikkea muuta pakollista ennen muuttoa tehtävää. Illalla menin takaisin Wolffille tekemään jalkatreenin. Olen jonkin verran joutunut itse soveltamaan ohjelmaa minulle sopivaksi: smith-kyykky kapealla jalka-asennolla ei minulle sovi, samoin yhden jalan kyykky smithissä toinen jalka penkillä. Alaselkä menee niin pahaan kramppiin noita tehdessä, että joudun kesken sarjojen istumaan lattialle sitä venyttämään. Sitkeästi vaan tein nuo liikkeet koko syksyn ajan, vaikka ne eivät minulle sopineet. Ylikunnon aikana mietiskelin noita treeniasioitakin uudella tavalla ja totesin, että vaikka minulla olisi mikä tahansa guru valmentajana, hän ei voi tietää täsmälleen mikä minun keholleni sopii. Niinpä tässä asiassa kuuntelen itseäni ja teen korvaavina liikkeinä smith-kyykyn leveässä haarassa ja askelkyykyn kävellen, jotka molemmat ovat huomattavasti parempia liikkeitä minun keholleni. Molemmat liikkeet olivat tälläkin viikolla raskaita, mutta ihanalla tavalla! Painoja lisäsin himpun verran molemmissa ja sisulla tein sarjat ihan loppuun saakka. Lisäksi ohjelmassa oli ojennusta ja koukistusta. Kintut oli ihan hyytelöä treenin päätteeksi, joten hyvin meni! Kumma kyllä, sohvalle nukahtamisilmiö toistui myös tuona iltana…
Torstaiaamuna olin aikonut lähteä aerobiselle, mutta enpä sitten mennytkään. Herättyäni menin purkamaan varastoamme etsiäkseni kunnon talvivaatteet niistä lukemattomista pussukoista ja laatikoista, joita varastokoppimme sisältää. Purin koko varaston – joka ikisen laatikon – eikä talvivaatteita löytynyt mistään! Samalla tyhjensin kaiken turhan varastosta, jotta muutto olisi helpompi. Tein samalla huvittavan löydön: vanhoja kuvia minusta bikineissä, vuosi oli 2002 ja tuolloin olin lähdössä elämäni ensimmäiselle edes jollain tavalla järkevälle pikkudieetille (Body for Life -kirjan ohjeilla). Otin kuvat silloin lähtötilanteesta, mutta enpä arvannut että niitä olisi niin hauska vertailla myöhemmin! Julkisen häpäisyn uhalla siis annan julkaista nuo kuvat täällä päiväkirjassani. Painoa vuoden 2002 kuvissa on vähemmän kuin tämän vuoden kuvissa, mutta olen ns. sopusuhtainen läski. Rasvaprosentti on korkea suhteessa kehon painoon, kun taas nykyään kehon paino on melko korkea suhteessa rasvamäärään. Takaisin torstaipäivään, joka tapauksessa: purettuani varaston aikaa olikin kulunut jo pari tuntia, nälkä oli valtava ja otsa hiessä huhkittuani totesin aamuaerobisen siirtyvän myöhemmälle viikolle. Illalla kuitenkin menin treenaamaan Emman kanssa. Teimme rinnan ja olkapäät ja treeni oli suoraan sanottuna surkea. Punnerrusliikkeiden painot tuntuivat tulleen oikein ropisemalla alas! Pystypunnerrus 12,5 kilon käsipainoilla meinasi päättyä onnettomasti, kun oikea käsi herpaantui totaalisesti ja painot tulivat ryminällä lattialle. Onneksi ei käynyt kuinkaan. En todellakaan kaipaisi mitään loukkaantumisia tähän väliin. Treenin jälkeen tein perinteisen 40 minuuttia aerobista ja nostin sykkeen muutaman kerran rasvanpolttosykettä korkeammalle.
Perjantaina ilma näytti mukavalta ja lähdin aamulenkille raikkaaseen ulkoilmaan ystäväni Eevan kanssa. Koko aamulenkki tosin meinasi jäädä välistä, kun kreatiinipyruvaatti sai vatsan jälleen kääntymään niin ylösalaisin, että jouduin aamuannoksen otettuani loikoilemaan sohvan pohjalle todella kipeän vatsan takia. Totesin, että jotain on pakko muuttaa – ei enää yhtäkään aamua vatsakivussa sen kissanpissan takia. Tuotteen vaihto siis edessä, päätin mennä ostamaan seuraavaksi UFS:n puskuroitua ja hyvänmakuista CRP:tä. Pääsin lopulta kuitenkin lenkille. Eevan hassu koira oli mukana ja välillä lenkki hidastui pennun hulluttelujen takia, mikä ei kyllä haitannut yhtään koska poltteleva vatsani ei olisi rajua lenkkiä varmaan jaksanutkaan. Pituutta lenkille kuitenkin tuli reilut 75 minuuttia, joten ehkäpä tällä kertaa määrä korvasi laadun. Iltapäivällä tein salilla vatsa- ja pohjetreenin sekä aerobista 45 minuuttia. Treenin jälkeen vein jalkaparkani hierojalle, joka välillä hiukan kovemminkin ottein hieroi reidet pehmeämmiksi. Lonkankoukistajat ja säären etuosat ovat molemmat todella tiukkana, enimmäkseen varmaan suuren aerobisen liikunnan määrän vuoksi. Taas pitäisi peräänkuuluttaa sitä venyttelyä. Minulla se tuntuu usein vaan jäävän välistä hyvien syiden takia: “Mutta kun mun pitää mennä syömään”, “eihän meillä ole kotona edes tilaa missä venytellä”, “olen jo niin väsynyt treenistä etten jaksa”… ja niin edelleen. Siellä näyttöjen ääressä nyt jokainen voisi nostaa oman tassun pystyyn joka sortuu samaan – ainakin ennenkuin tästä taas kirjoitellaan jossain palstalla, että “kumma juttu, kun ei se Kaisa sitäkään asiaa osaa tai tee kunnolla, kyllä minä ainakin”…
Tuota aihetta sivuten ehkä voin selittää asiaa tarkemminkin niille, jotka eivät näitä netin keskustelupalstoja seuraa. Joku oli siis päättänyt perustaa keskusteluketjun UFS:n forumille aiheesta “oman kehon kuunteleminen”, jossa huonona esimerkkinä tästä oli kerännyt minun kirjoituksiani tästä päiväkirjastani. Joku muu voi olla oppinut helpomman kautta, mitä se oman kehon kuunteleminen tarkoittaa, mutta minulle ilmeisesti tuo ylikuntoon meno syksyllä oli se, mitä vaadittiin ennenkuin pystyin itse oppimaan, ettei kukaan muu voi minun kehoani tuntea kuten itse tunnen. Siihen asti olin täysin noudattanut valmentajieni ohjeita – aerobinen tehdään silloin kun ohjeissa lukee, ruuat syödään juuri silloin kuin ne kuuluu syödä, salille mennään melkeinpä pää kainalossa, jos kerta ohjelmassa on salipäivä. Näiden omien kokemuksieni karttuessa olen vähitellen oppinut, mitä minun kehoni kestää ja miten saan pidettyä sen parhaassa toimintakunnossa. Nykyään näen valmentajan ohjeet suurena ohjenuorana, joista minun itse pitää pystyä erottamaan se, mikä on välttämätöntä ja mikä muokattavissa siten, että se sopii minulle parhaiten. Tuo kyykkyesimerkki varmaan hiukan valaisee, mitä tarkoitan. Tämä avautuminen nyt olkoot vaikka vastine niille kotibodareille, jotka siellä pohtivat kuinka väärin teenkään monia asioita. Tämä on minulle jatkuvaa oppimista, enkä missään vaiheessa ole väittänyt osaavani täydellisesti. Kokeilemalla eri juttuja oppii, ja minulla ainakin on aikaa tässä elämässä vielä opetella, oli asia mikä hyvänsä.
Lauantaina oli sitten Lahden fitnessleirin vuoro. Sitä ennen kuitenkin kävin aamuaerobisella sauvakävellen Kaukajärven ympäristössä. Taisi olla ensimmäinen aerobinen jonka tein niin aikaisin, että oli vielä pilkkopimeää. Leirille matkasin kahden muun tamperelaisen tytön kanssa, jotka ovat myös menossa kevään tulokaskisoihin. Leirin parasta antia olivat muiden tyttöjen tapaaminen ja asentojen harjoittelu päätuomari Pasi Lakaniemen opastuksella. Muuten asennot olivatkin ihan mukavasti kunnossa, mutta taka-asennossa ja sivuasennoissa on vielä hiomista. Leirin vetäjinä olivat Pasin lisäksi IFBB pro Lisbeth Hälikkä sekä Suomessa kisaavia fitnesstyttöjä/valmentajia: Katariina Tunturi, Sari Orava, liiton päävalmentaja Maija Elovaara sekä Niina Aaltonen (kaksinkertainen nuorten SM-voittaja fitnessissä), jolle kuuluu kiitos tästä fitnesskipinän sytyttämisestä minun pikku sydämessäni! Niina auttoi minua alkuun muutama vuosi sitten tekemällä minulle ensimmäisen treeniohjelmani ja ruokavalion, joilla tähdättiin jo näkyviin tuloksiin. Ja niitähän tuli.
Sunnuntaina oli tehtävä jälleen aamuaerobinen ulkona, sillä loppupäivä meni kiireessä pakatessa ja muuttolaatikoita kantaessa. Olin aikonut mennä tekemään käsitreenin ja aerobista salille, mutta päästessämme vihdoin uuteen kotiin kello oli jo yli kaksitoista yöllä.
Viikon kohokohtiin kuului ehdottomasti vierailu Bullin “vastaanotolla” perjantaina. Tarkasteltiin kuntoa: hyvällä mallilla, kuukaudessa tapahtunut hurjasti muutosta. Muutettiin ruokavaliota: miinuspäiviltä puuro pois, ja ruokaa vähennettiin molemmilta päiviltä entisestään. Sain myös kuulla, että tämä tyttö pääsee vihdoin syömään! Hiilihydraattipäivä oli siis vihdoin edessä viikon päästä sunnuntaina. Tähän liittyy kyllä siinä mielessä hassu juttu, että minusta on jo hetken tuntunut, että ympärilläni olevat ihmiset odottavat puolestani tuota tankkauspäivää jopa enemmän kuin minä. Itse olen jokseenkin välinpitämätön ruokien suhteen tällä hetkellä ja tankkaus tuntuu “ihan kivalta”, mutta en todellakaan odota sitä kuola valuen ja keittokirjoja lukien kuten viime vuoden dieetillä. Eniten odotan hiilaripäivän tuomaa pumppia ja energialatausta treeneissä. Tosin eipä se tuoreen patongin tuoksu nyt niin kammottava ajatus ole, sekään… 🙂
Huom! Hard Fitnessin uusi web-lehti on jälleen ilmestynyt. Siinä on Katien ja minun kirjoittama artikkeli reissustamme Nationalseihin. Jutut pääset lukemaan näiden linkkien kautta:
Katien artikkeli: http://www.hardfitness.com/emagazine/issue13/roadtonats1.html
Kaisan artikkeli: http://www.hardfitness.com/emagazine/issue13/roadtonats2.html
Olen toimittanut Hard Fitnessiin myös suomalaisten kisaajien profiileja ja niitä kaivataan lisää. Jos olet kiinnostunut saamaan oman profiilisi mm. Amy Petersin, Jenny Lynnin ja muiden huippukisaajien joukkoon, lähetäthän minulle sähköpostia! Vaatimuksena profiilin lähetykseen ei ole muuta kuin jonkinlainen kisatausta, ei siis tarvitse olla vuosikausia Suomen huipulla tai pro-kisoissa kilpaillut.
Viikko 5
Ihana herätä uudessa kodissa! Vaikka laatikoita oli vielä ympäri asuntoa, uusi koti tuntui jo omalta. Kävelin salille aamuaerobiselle, tämäkin oli pitkään kaivattu mahdollisuus. Asuntoa ei mielestäni paljon paremmalta paikalta Tampereella voi saada, sillä nyt lähellä ovat loistavat lenkkimaastot, uimaranta, kuntosali ja tietysti keskusta kaikkine kauppoineen. Maanantai oli miinuspäivä ja iltapuuron sijaan tiedossa oli siis valkuaisia ja kalkkunaleikettä. Treenivuorossa olivat kädet pumppityylillä, viimeinen bodyviikon treeni. Jokseenkin koomista puhua pumppitreenistä, kun keho on tyhjä ja pumppia ei saa nimeksikään vaikka kuinka pumppailisi. Aerobista tein jälleen normaalit 40 minuuttia. Säären etuosat hiukan ilmoitteli itsestään joten tyydyin kuntopyörään kävelymaton sijasta.
Tiistaina säästelin kipuilevia sääriä ja tein aerobisen crosstrainerilla. Päivä kului laatikoiden purkamiseen ja vähitellen sekasotkun keskeltä alkoi paljastua ihan oikea koti. Paljon oli edelleen tekemistä, mutta nyt asunnossa voi jo elää. Ruuanlaitto on helppoa onneksi lähes missä tahansa olosuhteissa: seiti ja puuro eivät vaadi mikroa enempää. Illalla treenasin bodyviikon mukaisesti olkapäät ja ojentajat. Treeni sujui hienosti ja mm. pystypunnerruksessa tein pitkästä aikaa kunnon sarjat ilman minkäänlaista huteruuden tunnetta. Punnerrusliikkeet ovat tuntuneet melko heiveröisiltä viime viikkoina ja tuo pystypunnerruksen sujuminen vanhaan malliin piristi iltaa mukavasti.
Keskiviikkoaamun aerobinen vähän takkusi, kun sain lähdettyä salille vasta niin myöhään. Minulla on huono tapa venyttää aamuja lukemalla Aamulehti, selaamalla Pakkotoiston uusimmat viestit ja tekemällä kaikkea turhaa ennen aerobiselle lähtöä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Iltaa kohti sain kuitenkin vähän tsempattua ja illan jalkatreeni olikin paras aikoihin. Prässissä nostin painoja suunnitelmien mukaan (joka treenissä edes hiukan lisää, tänään meni 10kg enemmän). Treenin perään tein aerobista jälleen 40 minuuttia, tosin istuttavalla kuntopyörällä koska huterat jalat eivät liiemmin crossarista innostuneet.
Torstaiaamuna heräsin aikaisin käsittämättömän hirveään päänsärkyyn. Päässä vilisi tähtiä ja muutamat buranat napsittuani raahauduin takaisin sänkyyn. Aamuaerobisesta ei arvatenkaan tullut mitään, joten aamupäivällä tyydyin vaan syömään aamupuuron ja jättämään aerobisen myöhemmälle iltapäivään. Jännityspäänsärkyjen ilmaantuminen kertoo aina hieronnan tarpeesta, mutta pankkitilin nollasaldolla ei hierojalle mennä vaikka kuinka jomottaisi. Iltapäivään mennessä päänsärky oli onneksi kadonnut ja aerobinen kävelymatolla oli todella energinen. Sykemittarin mukaan kaloreitakin paloi reilusti enemmän kuin aamuaerobisilla, joilla sykettä on joskus hankala saada nousemaan. Aerobinen kuntoni on noussut reilussa kuukaudessa huimasti! Kun alkuvuodesta tavallinen sauvakävely sai sykkeeni hetkessä nousemaan 140-150 tienoille, joudun nyt tekemään jo kunnolla töitä että saan sykkeen pysymään edes 120 kieppeillä. Sama juttu matolla kävellessä. Askelkyykkyjä tehdessä se entinen 50 kyykkyä ei enää riitä mihinkään, sillä syke ei tuolla vielä nouse korkealle. Olenkin lisännyt vähitellen kyykkyjen määrää: nyt kyykkyjä tulee 70 ja perään vielä laitan maton rullaamaan kovempaa. Näin saan sykkeen kohotettua spurttien aikana ja samalla pakarat ja reidet rasittuvat mukavasti.
Perjantai oli taas salipäivä ja luonnollisesti tein myös aamuaerobisen. Jalat tuntuivat salille kävellessä hyvältä joten uskaltauduin kävelemään reilut 60 minuuttia matolla. MP3-soitin oli varustettu muutamalla uudella hard trance -setillä ja niiden siivin kävely tuntui uskomattoman kevyeltä. En olisi malttanut lopettaa tuntiin, joten kiersin kotiin pienen lenkin kautta ja aerobista tulikin lopulta tehtyä hiukan ylimääräistä, loppumatka tosin vain kevyellä sykkeellä sisustusliikkeiden ikkunoita tuijotellen. Illan selkätreeni oli aivan huippu! Tein mm. ylätaljaa suuremmilla painoilla yksin kuin olen tehnyt sitten syksyn. 60 kilolla tuli yhdeksän toistoa ihan nätisti ilman suurempaa riuhtomista. Rauta oli kummallisen nöyrää ja otinkin siitä kaiken ilon irti, myös muissa liikkeissä. Aerobista tein salin jälkeen vielä 40 minuuttia.
Lauantaiaamuna mieli olisi tehnyt ulos mutta vilkaistuani lämpömittaria tulin toisiin ajatuksiin: -25c! Ei ainakaan pakkanen ollut laskenut. Pelkästään salille kävelyyn piti pukeutua kunnolla kerroksittain. Kävelin sitten matolla 60 minuuttia melko jyrkällä kulmalla. Illemmalla tein salilla vielä vatsatreenin ja aerobista. Meinasi tulla kiire, kun juutuin pukuhuoneessa suustani kiinni: Jenni Levävaara (mm. WABBA-liiton kisoissa kisannut fitness-harrastaja) ja Anu Mäkinen olivat vähän turhankin mielenkiintoista kisakeskusteluseuraa. Nuo muutamat USA:n reissut ovat tehneet minusta sen verran sosiaalisen, etten pelkää avata suutani tuntemattomienkaan seurassa ja niinpä huomaan usein höpiseväni varsinkin salilla aivan tuntemattomien tyttöjen kanssa. Juttutuokion jälkeen pitikin kiiruhtaa kauppaan ostamaan sunnuntain tankkausruokia – kun aikaa oli ruhtinaalliset 15 minuuttia, ei paljon ehtinyt miettiä mitä ostaisi! En nimittäin ollut edelleenkään miettinyt mitä haluaisin syödä. Kaappasin mukaani riisikakkuja, hunajaa, moniviljapatonkia, jogurttia, hedelmiä ja jäätelöä ja toivoin ruokakaapeista kotona löytyvän päivän muut ruuat.
Sunnuntaiaamuna heräsin jo kuudelta ja hetken sängyssä pyörittyäni totesin, että parempi nousta syömään. Aamupala oli taivaallinen: miten ruisleipä ja mannapuuro voivatkin maistua niin hyvältä! Masu tuli täyteen, hiki puski pintaan ja väsytti niin paljon että menin vielä lopulta takaisin unille. Päivä kului leppoisasti tankkausruokia mutustellen. Iltapäivällä kävin hiukan ulkoilemassa kävellen lyhyen lenkin. Hiilaripäivien ikävin asia minulla on aina päänsärky, johon en toistaiseksi ole keksinyt vielä syytä. Kroppa tuntui pohjattomalta ja vielä iltapäivällä vaikutti siltä, että keho olisi ottanut hiilaria vastaan ihan loputtomasti. Pysyin kuitenkin Bullin asettamissa kalorirajoissa ja illalla menin nukkumaan jokseenkin tyytyväisenä, edelleen tosin ruisleivästä haaveillen…
Viikko 6
Maanantaina nousin jo puoli seitsemältä, sillä ystäväni Jenni oli käymässä Tampereella ja olimme sopineet näkevämme Wolffilla kello 7.30 aamuaerobisen merkeissä. Pakkasta oli -24c ja sen todella huomasi salille kävellessä. Tuntui siltä että koko naama kohmettuu. Varsinkin kun olin tapani mukaan jälleen myöhässä ja jouduin siis ravaamaan salille puolijuoksua. Aerobinen meni loistavasti! Oli hauska jutella tyttöjen juttuja koko tunnin ajan ja aika kului todella nopeasti. Kävelin Wolffilta kotiin vielä pienen lenkin kautta ja niinpä pituutta aamulenkille tuli lopulta 1h40min. Tankkauspäivän jälkeen tuollainen pitkä aerobinen ei haittaa. Glykogeenivarastot täytyy saada tyhjenemään mahdollisimman nopeasti jotta rasva tirisee taas vauhdilla. Mielenkiintoinen havainto oli se, että paino nousi tankkauksessa vain kilon. Edellisen kevään dieetillä sillä oli tapana heitellä monta monituista kiloa.
Maanantai-iltana kävin tekemässä voimaviikon viimeisen treenin, olkapäät ja ojentajat. En olisi millään malttanut tehdä treeniä voimatyylillä, sillä energiaa piisasi ja olisin voinut tehdä vaikka jokaisen sarjan pudotuksilla, jotta olisin saanut oikein kunnon poltteen lihaksiin. Kaksi lyhyttä sarjaa per liike ei minulle riitä mitenkään sen poltteen saamiseen. Treenin jälkeen Joni otti minusta muutaman kuvan, joista loput löytyvät galleriasta.
Tiistaina menimme jälleen Jennin kanssa aerobiselle tuttuun aikaan eli 7.30. Tunti vierähti aivan siivillä. Nämä kaksi aerobista ovat olleet ehdottomasti hauskimpia koko dieetin aikana! Ikävä kyllä olo ei muuten ollut paras mahdollinen: ensimmäisen spurtin aikana yskitti ja ääni oli aivan paineessa. Tein sitten loppuaerobisen tasaisella sykkeellä. Typeryyksissäni lähdin nimittäin edellisenä iltana aivan liian ohuessa takissa salille ja tämä taisi olla siitä hinta. Loppupäivän kauhoin extraglutamiinia lusikalla suoraan purkista – uskon vakaasti siihen, että glutamiini voi torjua aluillaan olevan flunssan (seuraavana aamuna olo oli jälleen hyvä, liekö glutamiinin vai vahvan uskon ansiosta?). Kotiin kävellessäni havaitsin kevään ensimmäisen merkin… talitintit laulaa! Sieltä se kevät ja kisapäivä tulevat vauhdilla. Tiistai aloitti myös pumppiviikon, joka olikin tämän kuuden viikon treenikierron viimeinen viikko. Tein selkätreenin todella intensiivisellä tahdilla. Ilokseni huomasin, että useassa liikkeessä pumppitreenit menevät monessa liikkeessä nyt samoilla painoilla kuin kovat treenit vielä viime kesänä ja alkusyksystä! Kehitystä on siis tapahtunut ja se näkyy treenipainoissa selvästi.
Keskiviikon aerobinen oli kuin arkeen paluu: yksin salille ja crossarille kyytiä. Penikat tuntuu vihoittelevan nyt vähän väliä ja yritän säästellä niitä tekemällä aerobista muuten kuin kävellen. Puhtia oli tankkauksen jäljiltä vielä mukavasti joten illan treeni, rinta ja olkapäät, sujui leppoisasti. Treenasin ystäväni kanssa ja vaikka pumppiviikolla ei liikkeissä apua tarvitsekaan, on treenifiilis silti erilainen kuin yksin tahkotessa. Aerobista tein treenin jälkeen 40 minuuttia.
Torstaiaamuna elättelin toivoa pakkasen laskemisesta ja lähdinkin kokeilemaan rajojani -12 celsiusasteen kylmyyteen. Flunssanpoikanen tuntui olevan mennyttä, joten uskalsin jo nostaa sykettäkin ja se onnistui hyvin Pyynikin vaihtelevissa maastoissa. Nälkä oli jo kesken aerobisen, joten aamupuuro maistui kotiin päästyäni taivaalliselta. Niin se tosin joka päivä maistuu. Olin pitänyt alkuviikosta kaksi ns. miinuspäivää, joten keskiiviikon ja torstain “plussat” tuntuivat melkein juhlalta. Plussapäivähän tarkoittaa minulle kahta puuroa päivässä ja se kun on dieettiruuista ehdoton lempparini, niin nuo päivät ovat aina mieluisia. Torstaina ei ollut treeniä, mutta hieronnassa kävin iltapäivällä. Selän ja säären etuosien runnominen ei oikein tuntunut edes mukavalta, joten hammasta purren makoilin käsiteltävänä tunnin. Loppupäivä oli surkea: vatsakipu iski joskus iltapäivällä eikä hellittänyt iltaan mennessä. Tämä on todella omituista, sillä täsmälleen samojen ruokien syöminen joka päivä yleensä tekee vain hyvää herkälle vatsalleni.
Perjantaiaamuna olo oli vähän hutera, joten aerobinen salilla jäi melko kevyeksi. Vatsa oikutteli edelleen kipuilemalla. Tällaiset vastoinkäymiset ovat niitä asioita joita vihaan eniten dieetillä. Ne pistävät mielen maahan ja latistavat uskoa siihen, että vielä tästä kisaan ehditään. Järki sanoi, että kropalla on nälkä, mutta vatsa ei olisi kaivannut muuta kuin jotain rauhoittavaa. Toki silti söin dieettisapuskat normaalisti. Vatsakivussa puuro on ainoa ruoka, jota minun tekee mieli, joten aamupuuro ja treenin jälkeinen puuro olivat päivän kohokohtia. Treenasin jalat ja vatsan pumppaillen sekä tein aerobista – ihan ok treeni, ei mitää erityistä mainittavaa. Hain myös apteekista asidofiluksia masua varten toivoen kipuilun jo helpottavan. Perjantai ylipäätään näytti suurimman osan dieetin inhottavuuksista: mieli maassa ja känkkäränkkä kylässä, huono olo ja koko tyttö ihan umpijäässä aamusta iltaan. Unikaan ei tullut ennen aamuyötä ja kun lopulta sain nukuttua, sekin vähä oli pelkkää kevyttä unta josta heräilin vähän väliä. Tämä tosin johtui enimmäkseen huonekasveja järsineestä pahoinvoivasta kissasta joka oksenteli läpi yön. Aina ei voi, eikä jaksa olla niin positiivinen. Ehkä voisin silti yrittää olla naama näkkärillä, mutta silloin te lukijani ette näkisi sitä kuka todella olen ja mitä näistä asioista todellisuudessa ajattelen. Kaipa tämän päiväkirjan pitämisen tulisi kuitenkin näyttää niin ne hauskat, kuin myös surkeat hetket.
Lauantaiaamuna pahoin voi sekä kissa että minä. Vatsaa kipristeli edelleen, mutta ei niin paljon ettenkö olisi lähtenyt lenkille. Päätin tosin jo ennen lähtöä, että tekisin lyhyemmän lenkin – kunhan edes tekisin sen. Yllättäen sauvakävelyreissu venyi kuitenkin reiluun tuntiin, kun innostuin tutkiskelemaan Pyynikin polkuja ja takaisintulomatkalla kauniita rakennuksia. Spurtteja en tehnyt, mutta taisivatpa jyrkät ylämäet hoitaa ne sykkeenvaihtelutkin. Ystäväni Mari soitti minulle päivällä ja sovimme yhteisestä treenistä iltapäivällä. Salilla tein pumppiviikon viimeisen treenin, kädet. Tein myös aerobista ja jälleen tuo aika kävelymatolla kaverin kanssa jutellessa kului siivillä. Illalla menimme Jonin kanssa ystäväpariskunnan kihlajaisiin. Pöydät olivat täpötäynnä herkkuja joten en arvatenkaan viihtynyt erityisen pitkään keittiön puolella. Olin jo aiemmin päivällä leiponut ystävilleni suklaakaurakeksejä lahjaksi, joten hyvät tuoksut tuntuivat olevan tässä vaiheessa hiukan liikaa! Seuraavan päivän tankkaus kuitenkin piti minut sentään järjissäni, vaikka nälkä olikin!
Sunnuntain ohjelmaan kuului 2800 kaloria pääosin hiilareista ja pelkkää loikoilua kotosalla. Olo oli aamusta lähtien tukkoinen ja tyhjä glutamiinipurkki ei tuonut helpotusta asiaan. Toivottavasti en nyt sairastu, flunssa tulisi todella pahaan saumaan! Nenä tukossa ruuat eivät maistuneet ihan yhtä herkullisilta kuin edellisellä viikolla, mutta kyllä perunarieska, minuuttivelli, makaroni ja muut hiilariherkut silti hyvää tekivät tyhjyyttä kumisevalle massulle. Vatsa oli edelleen hiukan kipeä, mutta ei lähellekään yhtä ikävän tuntuinen kuin muutama päivä aikaisemmin. Söin tällä kertaa reilummin hitaita hiilareita ja olo oli iltaa kohti melkoisen tanakka. Lähdimme sitten iltakävelylle Makuuniin ja pikkuruinen karkkipussi toi hiukan päivään niitä nopeitakin hiilareita. Voisihan nuo ottaa toki viisaamminkin – vaikka riisikakuista – mutta kun minulle tällainenkin tankkaus sopii, niin miksi ei hiukan nauttisi kun se kerta hyvältä tuntuu. Yötä kohti flunssanpoikanen ei tuntunut ainakaan hellittävän ja unten maille mennessä kylmän ja kuuman aallot vihjailivat ikävästi kuumeesta… Ikävä päätös muuten niin hyvin sujuneelle kuuden viikon treenikierrolle. Nyt jos koskaan piristävät e-mailit olisivat tervetulleita! 🙂
Huom! Suomenkielinen Nationals-raportti löytyy Historia-sivuilta. Käykäähän ihmeessä lukemassa. Raportti on laajempi kuin Hard Fitnessiin kirjoittamani artikkeli ja enemmän myös matkakertomuksen tapainen. Lisänä on muutamia kuvia reissulta.
Viikko 7
Sieltähän se flunssa sitten puski päälle, kuten sunnuntaina hiukan aavistelin. Viikko meni flunssaa parannellessa lepäämällä ja luontaistuotekaupan antimiin turvautuen, joten siitä ei ole juuri mitään olennaista kerrottavaa. Lauantaina uskaltauduin salille tekemään oikein kevyen koko kehon treenin. Olo oli jo parempi, joten uskalsin luottaa seuraavan viikon menevän ihan normaalilla tahdilla. Sunnuntaina tankkasin sairastelusta huolimatta koska valmentajani niin käski tekemään. Ilmeisesti kalorimäärät, joita en itse osaa kuin aavistella, ovat viikkolla sen verran alhaalla, että aineenvaihduntaa pitää joka viikko pitää yllä tankkauspäivien avulla.
Viikko 8
Tankkauksen jälkeen olo oli maanantaiaamuna energinen ja aamuaerobinen oli todella hauska! Välillä nuo aerobiset tuntuu inhottavalta pakkopullalta, mutta tuona aamuna koin ihan aitoa liikunnan iloa. Juoksentelinkin muutaman spurttipätkän, kun olo oli niin loistava. Lähdin salilta hymy huulilla ja motivaatiota uhkuen, tuntui tosi hyvältä! Illalla kävin tekemässä body-viikon ensimmäisen treenin eli olkapäät ja rinnan. Toistoja ja painoja pystyi taas lisäämään eli hyvällä mallilla nuo treenit ainakin ovat. Flunssakin tuntui olevan menneen viikon lumia ja treeni kulki loistavasti. Aerobista tein treenin jälkeen vielä 40 minuuttia. Vatsa tuntui olevan vielä pullollaan edellisen päivän tankkailuista, joten nälkäkään ei vaivannut.
Tiistaiaamun aerobinen kulki lähes yhtä mukavasti kuin maanantaina. Päivä meni Hard Fitnessin artikkelia kirjoitellessa ja illalla suunnistin takaisin salille tekemään jalkatreenin. Mikä treeni se olikaan! Tuntuu mielettömän motivoivalta, kun kokee monta treeniä peräkkäin niin hyviä onnistumisen tunteita. Hard trance mp3-soittimessa soiden pusersin prässissäkin jälleen enemmän toistoja kuin edellisellä kertaa – itse asiassa joka sarjaan tuli 4-6 toistoa lisää. Kotiin päästessäni olin todella puhki, mutta myös todella onnellinen. Treenaaminen tuntuu itse asiassa nyt jopa palkitsevammalta kuin normaalilla treenikaudella. Dieetillä joutuu psyykkaamaan itseään paljon kovemmin, kun taas treenikaudella treenien “kuuluu kulkea” eikä niihin tarvitse hakea sen kummemmin erillistä tsemppiä.
Keskiviikkoaamuna kävin jälleen 75 minuutin pituisella aerobisella ja loppupäiväksi oli tiedossa lepoa. Olin varannut iltapäiväksi ajan hierojalle ja siellä murjottiin vähän selkää parempaan kuntoon. Lepoviikon jäljiltä niskan seutu oli erityisen jäykkänä, joten hieronta teki tosi hyvää. Keskiviikko oli myös viimeinen miinuspäivä ja nälkäkin alkoi olla sen mukainen.
Torstaina taisin nousta sängystä heti aamulla ihan väärällä jalalla. Kaikki asiat yksinkertaisimmista monimutkaisimpiin ottivat päähän enkä saanut tuota pahaa tuulta tapettua sitten millään. Tiuskin yksikseni ja sadattelin aamuaerobisesta lähtien… eikä se todellakaan ollut hauska aerobinen. Piti oikein tuijottamalla tuijottaa kelloa ja odottaa että minuutit matelisivat 60:n kohdalle, että saisi hypätä matolta pois ja lähteä kotiin aamupalalle. Iltaan asti olin tympeissäni ja salille mennessäkin vielä joka asia ärsytti. Ehkäpä tuosta oli hyötyäkin, sillä tekemäni selkätreeni tuona iltana oli minun mittapuuni mukaan todella intensiivinen. Tein mm. ylätaljaa 60 kilolla kaikki neljä sarjaa ja samalla raivolla jatkoin loputkin treenistä. Aerobinen treenin jälkeen sitten hiukan rauhoitti myllertävää mieltä ja osasin jo katsoa taas päivää vähän eri silmin. Sehän taisikin olla aika hyvä päivä lopulta: sai syödä kaksi puuroa ja tehdä huipputreenin – mitäs valittamista siinä olisi?
Perjantaina hiukan jännitti heti aamusta. Kävin tekemässä aerobisen ja puolen päivän jälkeen menin valmentajani juttusille ja näyttämään kuntoa. Otti edelleen hiukan päähän, taitaa painokin jumittaa pahan tuulen takia. Jari kuitenkin sanoi, että kunto on edennyt ja varsinkin alakerta tiukentunut. Hyvä niin! Mutta paljon on vielä tekemistä. Olin jo alkuviikosta pyytänyt, että pistettäisiin nyt uusien muutosten myötä turbovaihde päälle dieetissä. Tuntuisi hullulta, että dieettaan 23 viikkoa tinkimättä dieetistä edes hitusta ja sitten en ehtisikään lavakuntoon. Niinpä olin valmistautunut radikaaleihin muutoksiin. Melko radikaaleja ne olivatkin: aamuaerobisten kesto venytettiin 90 minuuttiin, edelleen kuudesti viikossa. Ruokia vähennettiin ja miinuspäivät ovat nyt käytännössä nollahiilihydraattisia, sillä ainoat hiilarit tulevat yhdestä maitorahkasta ja pakastevadelmista sekä treenipäivinä palautusjuomasta. Tuo hiilareiden vähyys ei minua kuitenkaan huolettanut, sillä viime kevään dieetillä ne olivat ihan yhtä minimissä eikä se tahtia mitenkään hidastanut. Illalla kävin vielä tekemässä olkapää- ja ojentajatreenin salilla sekä aerobista treenin jälkeen.
Lauantaiksi oli paljon ohjelmaa, joten nousin aamulla ajoissa pakkaamaan evästä mukaan ja lähdin salin auettua aamuaerobiselle. Salilta menin suoraan ystäväni Jennin kanssa Lisbeth Hälikän poseerauskouluun hänen tanssikoulullensa Hip Hop Houseen. Meitä oli tuolla posekoulussa 15 tyttöä harjoittelemassa kävelyä ja asentoja ja niin tuskallista kuin korkokengissä kävely olikin, se oli erittäin tärkeä harjoitus! Olen kotona enimmäkseen seisoskellut kengät jalassa, joten kauhukseni huomasin että ripeästi kävellessäni kantapäät meinaa irtoilla kengistä ja kävelystä tulee kamalaa lompsimista. Täytyy siis kehitellä jotain millä tuon ongelman voi korjata. Lounastimme Hip Hop Housella harjoituksen jälkeen: muiden dieettaajien kanssa tämä on ihan hauskaakin, kun muovipurkista kiinankaalin ja seitin syöminen ei kohottele kenenkään kulmakarvoja… lähinnä kaikki kuikuilevat toistensa purkkeihin ja haaveilevat muiden ruuista, kun omat sapuskat alkavat lukuisten viikkojen samojen ruokien syömisen jälkeen näyttää melkoisen tylsiltä. Poseerausharjoituksista lähdimme tyttöporukalla Wolffille ja treenasin viikon viimeisenä treeninä vatsat ja pohkeet. Aerobinen meni kevyesti tankkausruokia mietiskellessä ja suuntasinkin jumppailun jälkeen kauppaan hakemaan evästä seuraavalle päivälle.
Sunnuntaina tankkasin hiukan kevyemmin kuin aiemmin, 2600kcal edestä. Tankkauspäivää kutistettiin myös muiden kaloreiden lisäksi. Puuro, pasta ja perunat maistuivat herkullisilta ja samoin nautiskelin hiukan makeistakin eväistä: hedelmäsalaatista ja kevyt-vadelmajäätelöstä, söinpä muutaman lakunkin. Illalla vatsakipu vei taas nautinnon koko tankkauksesta ja kieriskelinkin vatsakivussa yömyöhiin. Väkisinkin tuli mietittyä, ovatko tankkauspäivät lopulta minkään odotuksen väärtejä. Enemmän niitä melkein pelkää, kun vatsa ei haluaisi ottaa vastaan ruokia joihin se ei ole tottunut. Todella omituista on varsinkin se, että mitä puhtaammin syön, sen huonompi olo on iltaa kohti. Sormet ristissä kuitenkin toivoin, että lihakset tankkautuisivat mukavasti ja viikon ensimmäiset treenit kulkisivat jälleen hyvässä energiapuuskassa.
Viikko 9
Kisoihin 8 viikkoa aikaa! Huh, nyt alkaa olla jo aika vähissä (ainakin marraskuun aloitukseen verrattuna) ja jännitys kipristelee välillä vatsanpohjassa. Vatsasta puheenollen: maanantai alkoi vatsakivussa, joka ei yön aikana ollut hellittänyt. Paino nousi tankkauksessa lähes kolme kiloa, mikä olikin suoranainen ennätys tähän mennessä. Liekö vatsakivulla ollut osuutta asiaan… Punttailuystäväni Jenni oli jälleen Tampereella joten menin hänen kanssaan aamuaerobiselle. Ensimmäinen 90 minuutin aerobinen meni loistavasti ja masun kipuilusta huolimatta meillä oli suorastaan hauskaa matoilla kipittäessämme. Ei voi oikein valittaa, kun puolet aerobisesta kuluu naureskellessa ja hymy huulilla. Kyllä hyvät ystävät voivatkin olla suunnaton voimavara elämässä. Pitää osata olla kiitollinen tällaisista asioista.
Maanantai-iltana iskuvuorossa olivat jalat. Ajattelin kerrankin tehdä jalkatreenin heti tankkauksen jälkeen ja se osoittautuikin tosi hyväksi ideaksi. Treeni meni niin lujaa perille, etten edes muista milloin viimeksi olisin samanlaisen jalkatreenin vetänyt tähdet silmissä vilisten. Takareidet menivät niin kivuliaaseen pumppiin, että ensin luulin että joudun jättämään koko treenin kesken. Sitten vasta älysin, että kipu johtui tosiaan pumpista. Siitähän innostuin tietenkin niin kovasti, että rääkkäsin jalat loppuun saakka sisulla. Hauska huomata, että siellä on jotain mikä ilmeisesti voi mennä pumppiin – takareidet kun ovat minulle ikuinen murheenkryyni olemattumuutensa vuoksi. Treenin päälle en ollut aikonut tehdä aerobista, mutta kun viereisellä matolla kävelikin mukava salituttu, niin mikäs siinä oli köpötellessä tukkoisilla koivilla.
Tiistain aamuaerobinen meni yhtä rattoisasti kuin maanantainakin, sillä Jenni oli edelleen Tampereella. Säären etuosat hiukan kipuilivat salille kävellessä, mutta en malttanut pysyä pois matolta kun kerta kaverikin oli mukana. Päivällä nälkä vaivasi, menossa oli toinen miinuspäivä peräkkäin. Mukavaa näissä uusissa miinuspäivissä on rahka, jota saan jälleen syödä ensimmäistä kertaa sitten viime kesän. Maitorahka, pakastevadelmat, vehnäleseet, lesitiini ja mehukeitto ovat nyt siis uusi aamupalani – ja onkin niin hyvä aamupala, että nautiskelen siitä silmät ummessa. Jostain syystä tuo huvittaa Jonia suuresti. 😉 Pienet on ilot!
Selkätreeni oli tiistai-illan kohokohta. Tein maastavetoa pukeilta sadalla kilolla yhdeksän toistoa, joka on tämän hetkinen ennätykseni! Olo oli aivan loistava ja treeni kulki kuin unelma, aivan loppuun saakka. Polte oli joka liikkeessä mielettömän hyvä. Täydellinen dieettipäivä!
Keskiviikon aerobinen sujui mukavasti cross-trainerilla polkiessa ja matolla kävellessä ja kyykätessä. Illaksi oli tiedossa lepoa joten aamujumpalla jaksoin vetää koko 90 minuuttia reippaalla tempolla. Vaikka ruuat olivatkin plussapäivän ruokia, eli puuroakin kahden aterian verran, nälkä vaivasi. Siitä pitäisi tosin olla tyytyväinen, onpahan aineenvaihdunta silloin käynnissä. Kroppa tuntuu nyt erilaiselta – kevyeltä. Jotain tapahtuu selkeästi, kun farkut alkaa lököttää ja paidat käy vyötäröltä suureksi. Painokin oli jo pudonnut tankkauksen jälkeisistä lukemista mukavasti. Ehkäpä uusilla tuotteilla on jotain tekemistä näiden muutoksien tapahtumiseen? Perjantaina Bullin luona vieraillessani hän suositteli minulle Leaderin C4-rasvanpolttajaa ja Kelpasan-merileväuutetta. Olen erittäin skeptinen kaikkien tällaisten burnereiden suhteen, joten hampaita kiristellen ostin noita elätellen toivoja, että ehkä niillä olisi edes hyvä placebo-vaikutus. Oli placebo tai ei, niin ainakin aerobista tehdessä ja treeneissä olen hikoillut kuin pieni porsas. Nälkä on palannut ja varpaita palelee. Ainakin aiemmin nämä ovat olleet merkkejä siitä, että rasva palaa… joten elättelen toivoja!
Torstaina kävin aamuaerobisella hyvissä ajoin, sillä meille oli tulossa vieraita puolen päivän jälkeen. Kisaajapariskunta, joihin olimme tutustuneet jo aikaa sitten Pakkotoisto.comin kautta tuli hiihtolomareissulle Tampereelle. Oli tosi hauska nähdä palstatuttuja ja höpistä kisa- ja treenijuttuja. Kävimme iltapäivällä treenaamassa yhdessä, minulla oli treenivuorossa rinta ja olkapäät. Rintatreeni oli ihan surkea, mutta olkapäätreeni kulki mukavasti. Rinta on voiman puolesta heikoin osa-alueeni. Olen todella surkea punnertamaan. Ilta meni mukavasti rupatellessa ja katsoimmepa isolta kankaalta Supermassa-Markon dvd:nkin.
Perjantaina lähdimme aikaisin porukalla salille. Tein jälleen aerobista 90 minuuttia hyvillä mielin uutta Body-lehteä lueskellen. Puolessa välissä aerobista meinasi hiukan iskeä heikotus ja kampesin itseni kuntopyörän päälle kunnes olo jälleen parani. Loppuaerobisen tein sitten matolla kyykkäillen ja jyrkän kulman kera. Aamupalaksi oli taas rahkaa eli vuorossa oli viikon viimeinen miinuspäivä. Iltapäivällä kävimme kaupungilla ostamassa tuttavalleni kisakengät ja sen jälkeen vieraat käänsivät auton nokan takaisin kohti pohjoista. Minä sen sijaan menin salille ja tein tiukan pohje- ja vatsatreenin. Pohkeille innostuin tekemään hauskan rääkin: tein aasinnostoja 15 toiston sarjoja siten, että aloitin viidestä kilosta ja nostin painoa aina seuraavaan sarjaan 5kg. Sarjojen välit pidin lyhyinä ja niiden aikana pelkästään venytin pohkeita voimakkaasti 30 sekuntia, jonka jälkeen jatkoin heti seuraavan sarjan perään. Kintut oli ihan juntturassa tuon treenin jälkeen, mutta sainpahan kunnon treenin tehtyä.
Perjantaina ostin myös itselleni “Flow – Elämän virta” -kirjan. Treenin jälkeen aerobisen aikana kirjaa lueskellessani koin hienoja valaistumisen tunteita… tuo flow-ilmiöhän kuvaa täydellisesti sitä, miten tämän harrastukseni usein koen, varsinkin nyt dieetillä. Viime viikkoina olen aerobista tehdessäni ja treenien aikana usein kokenut sellaisen täydellisen keskittymisen tilan, jossa kaikki se ympärillä oleva hämärtyy. Se on tosi vapauttava tunne ja saa aikaan sanoinkuvaamattoman onnellisen olon! Tuntuu siis siltä, niinkuin tekisi jotain asiaa jolle sillä hetkellä antaa ihan kaikkensa itsestään. Toisin sanoen tekee sitä, mitä eniten rakastaa ja mistä saa suurimman henkisen ja fyysisen tyydytyksen.
Lauantaina heräsin jo ennen seitsemää ja lämpömittaria vilkaistessani totesin, että oli pakko odottaa salin aukeamista. Pakkasta oli -15C ja sairastumisen pelossa en edelleenkään halunnut lähteä ulos talsimaan. Niinpä kituutin kymmeneen asti nälässä ja menin salille sen auettua. 90 minuuttia meni kuitenkin yllättävän kevyesti, hämmästyin ihan. Yleensä viikon viimeiset treenit ja aerobiset ovat takkuisia, koska keho on jo väsynyt ja kaipaa lepoa. Lauantaina olin kuitenkin erityisen motivoitunut ja myös iltapäivän käsitreeni ja aerobinen sujuivat mukavasti. Kotiin päästyäni totaalinen väsymys sitten iski, viikon hommat oli tehtynä ja vihdoin keho saisi lepoa! Minun oli tarkoitus lähteä illalla katsastamaan yöelämää, mutta eihän sitä minnekään kyennyt lähtemään. Väsytti ja olo oli hutera, joten jäin suosiolla lepäilemään ja menin jo kymmeneltä näkemään unia tankkauspäivän ruuista. Uni oli ikävän katkonaista ja kävin reilun tunnin välein tarkistamassa keittiön kellosta, joko saisin nousta aamupalalle.
Sunnuntaina tein kokeilua jälleen erilaisella tankkauspäivällä: ei tuoreita hedelmiä, paljon puuroa, Kavlin lehtileipää, basmati- ja puuroriisiä, hiukan pastaa. Nopeita hiilareita otin hiukan hunajasta ja muutamasta lakusta, jotka maistuivatkin superhyviltä. Kumma kyllä, koko päivänä ruokahimot eivät olleet mitenkään erityisen kovat ja ennemminkin jouduin miettimään, mitä ihmettä söisin. Loppupäivästä ruokaongelma ratkesi kolmella annoksella herkullista minuuttivelliä, joka oli aikoinaan yksi pikku-Kaisan lempiruokia. Kaloreita tuli se 2600 enkä enempää olisi tavallisesta ruuasta oikeastaan kaivannutkaan. Suuri karkkipussi tosin olisi kelvannut, mutta sen olen ansainnut vasta kisojen jälkeen! Harvemmin kyllä ylipäätään on sellaista päivää, jolloin minulle irtokarkit eivät maistuisi… Sunnuntaina isäni tuli pohjoisesta myös kyläilemään joten loppuilta meni mukavasti kuulumisia vaihtaessa. Vanhempanikin alkavat vähitellen ymmärtää tämän harrastuksen ja ilmeisesti uskovat, että tytöstä tulee kilpaurheilija, halusivat he sitä tai eivät! Viikonloppuna USA:ssa käytiin fitnessin ja figuren vuoden ykköskilpailu, Fitness&Figure International Arnold Classicin yhteydessä. Seurasin netistä tuloksia pitkin viikonloppua ja vaihdoin tekstiviestejä Katien kanssa, joka oli töissä messuilla ja seuraamassa kisoja. Katien ystävä, Adela Garcia, voitti Fitness Internationalin ja riemu rapakon takana tuntui olevan käsin kosketeltavissa. Olisinpa voinut olla mukana seuraamassa kisasäpinää!
Viikko 10
Voisikohan täydellisemmin viikko alkaa? Nousin hyvin levänneenä ilman herätyskelloa ja hetken päästä soi puhelin. Näin jo numerosta, että nyt tulee uutisia… ja ne olivat loistavia uutisia! Diplomityöpaikka-asiani selvisi vihdoinkin ja pääsen vielä maaliskuussa aloittamaan työt eräässä suuressa suomalaisessa teollisuusyrityksessä. Sepä sattuukin mielenkiintoiseen saumaan. Kisoihin on tuolloin reilu kuukausi. Menenköhän töihin ihan puolivaloilla vai saanko pääkopan pidettyä aisoissa? Motivaatio työntekoon on kyllä todella kova, sillä onhan tässä tätä täysipainoista fitnesselämää jo ehditty elämään ihan mukavasti. Olen sen verran kunnianhimoinen, etten voisi kovin helposti kuvitella eläväni ilman päivätyötä. Minun täytyy tuntea saavani jotain tärkeää aikaan.
Hyvien uutisten motivoivana vedin siis lenkkarit jalkaan ja tallustin salille tekemään jälleen viikon ensimmäisen 90 minuutin aerobisen. Aika tuntui menevän hetkessä. Viimeiset 20 minuuttia poljin cross-traineria silmät kiinni – tiedän, tämä kuulostaa tosi hölmöltä – ja kävin mielessäni läpi kisapäivää. Haluan valmistautua kilpailuun henkisesti ajoissa. Mielikuvaharjoittelu on aiemminkin auttanut minua selviytymään hyvin vaativista tilanteista, joissa pitää pysyä rauhallisena. Tällä kertaa ajattelin harjoitella vaan hiukan järjestelmällisemmin. Katsotaan miten käy… täytyy varmaan valmiiksi harjoitella myös sellaisia skenaarioita, joissa mm. liukastun banaaninkuoreen tai katkaisen kengästä koron!
Illalla kävin tekemässä kevyen viikon ensimmäisen treenin, olkapäät ja rinnan sekä aerobista, jälleen. Mukava treeni, enkä olisi malttanut tehdä kevyesti koska energiaa oli kivasti. Tiistai olikin hektisempi päivä: aamulla tein jälleen 90 minuutin aerobisen. Spurttasin salin portaissa, jyrkällä matolla nopealla vauhdilla ja cross-trainerilla nostaen vastusta. Aerobisen jälkeen kävin vähän jututtamassa erästä tuttua kisakonkaria, joka tästä lähtien alkaa opastaa minua kisoihin asti vähintään kerran viikossa poseerauksissa, lavalla olossa ja kävelyssä. Ensi viikosta lähtien siis pyörin peilisalissa pöhkönä kuunnellen “käännös oikeaan” siihen asti että varmaan nuo kaksi sanaa tulevat uniinkin. Iltapäivällä kävin palauttavassa kokovartalohieronnassa ja illalla tein vielä salilla superkevyen jalkatreenin sekä perinteisen aerobisen. Tein ihan fiiliksen mukaan liikkeitä ja lisäsin mausteeksi hiukan myös jalanheittoja ja muuta hauskaa.
Keskiviikkoaamuna laahustin salille aerobiselle ja tein takkuiset 90 minuuttia hiukan tylsemmällä mielialalla. Jalkoja väsytti – taitaa keho olla väsynyt ylipäätään, ja kevytkin treeni tuntuu seuraavana päivänä raskaalta. Kotiin tullessa koko päivä kääntyi ihan päälaelleen, nimittäin toinen karvakorvistani oli kadonnut. Isä oli huomannut kissan häviämisen kun olin aerobisella, ja epätoivoisesti etsimälläkään emme löytäneet kissaa mistään. Puolen päivän jälkeen lähdimme ajamaan Kajaania kohti kuten oli aiemmin suunniteltu, kun en keksinyt enää mitä olisin voinut kissan löytymisen eteen tehdä. Toivoin vaan sydämestäni että Joni löytäisi kissan sillä aikaa kun itse olin sukuloimassa. Mieli oli maassa, koska huolta kissasta ei ainakaan helpottanut lähes kymmenen asteen pakkanen ulkona. Onneksi juuri ennen nukkumaanmenoa sain iloisen puhelun, että kylmissään oleva kissa oli löytynyt viereiseltä pihalta naukumassa vihaisesti kovaan ääneen…
Torstaiaamuna tein aerobisen vanhempieni olohuoneessa kuntopyörällä. Voisihan tuollainen pyörä olla aika kätevä kotona niin ei menisi aikaa aina salille siirtymiseen aamulla. Täytyy pistää asia harkintaan, nyt kun pian voin sanoa olevani jälleen työssä käyvä ihminen! Iltapäivällä kävin isäni kanssa kesämökillämme ja kävimme kevätauringon paisteessa kävelyllä Oulujärven jäällä. Ilma oli ihana ja innostuin vähän hulluttelemaan, yritin opetella käsilläseisontaa siinä onnistumatta ja pitihän sitä tehdä talven ensimmäinen lumienkelikin. Illemmalla kävin aiemmalla “kotisalillani”, Body-Centerillä treenaamassa. Tein selkä- ja hauistreenin kevyesti ja aerobista huomaamattani yli tunnin. Sattui niin hyviä lehtiä käteen, että aikaa vierähti crossarin päällä enkä edes hoksannut tuijottaa kelloa. Kotiin tullessani sain melko uskomattoman puhelun… ja myöhemmin illalla vielä toisen. En tässä vaiheessa halua mainita sen tarkemmin, mutta sen verran täytyy hehkuttaa, että kylläpä nyt juuri elämä hymyilee! Olin koko illan ilosta ymmyrkäisenä ja oli vaan pakko miettiä, että tapahtuvatko nämä asiat nyt ihan oikeasti minulle?!
Perjantaina aamuinen auringonpaiste houkutti minut ulkoilemaan, en kertakaikkiaan malttanut tehdä koko aerobista sisällä. Kävin loikkimassa Kajaaninjoen rannassa ja kyykkäilinkin matkalla sykettä nostaen. Loput aerobisesta tein kotona kuntopyörän selässä. Päivään liittyi sukulointia ja nälkää eikä olo ollut mitenkään erityisen hyvä. Treeniä en tehnyt joten ilta meni loikoillessa. Lepo tuntuikin kyllä tarpeelliselta, keho on nyt jotenkin tosi väsynyt ja tukkoisen tuntuinen.
Lauantaiaamuna isänikin innostui lähtemään kanssani aamulenkille, joten kävimme kävelemässä sauvojen kera 90 minuuttia Kajaaninjoen kauniissa maisemissa. Isä on tosi hyvässä kunnossa, sain tehdä oikein töitä että pysyin samassa tahdissa koko lenkin ajan. Alkuillasta isä lähti vielä kanssani kuntosalillekin. Tein pumppitreenin olkapäille ja ojentajille ja sen jälkeen kävin kävelemässä ulkona reilun puolen tunnin verran. Siinä ajassa ehti sopivasti kauppaan hakemaan kevytjäätelöä tankkauspäivälle ja sitten hyvillä mielin kotiin. 😉
Sunnuntaiaamuna ei unta taaskaan riittänyt joten nousin kello 4.30 katsomaan San Francisco Championships -ammattilaiskisoja livenä netin kautta. Aamupalan taisin kymmeneen mennessä ehtiä syömään jo kolme kertaa… Tankkauspäivän aamuina nälkä ei meinaa hellittää millään ja vasta useamman ruokailun jälkeen massu rauhoittuu ja jaksaa odottaa loppupäivän aterioita. Ainiin, mikäli vanhempieni vaakaan on uskomista, oli paino pudonnut jälleen viikossa kilon verran. En ole tosin ihan varma tuon vaa’an luotettavuudesta joten Jari arvioikoon kuntoa ensi viikolla. Päivällä kävin kahvilla kaverini kanssa ja ilta kului kummitädin ja vanhempien kanssa seurustellessa. äidin makaronilaatikko ja isän paistamat letut mansikkahillolla olivat illan päätteeksi kuin taivaasta tupsahtaneita!
Viikko 11
Tällä kertaa luvassa on huvittavia paljastuksia. Toivottavasti lukijakunta on huumorintajuista, sillä viikko viikolta nämä kaikenmaailman dieettikikkailut alkavat tuntua ja kuulostaa yhä koomisemmilta.
Maanantaina nousin sikeästi nukutun yön jälkeen aamuaerobiselle vasta kymmenen maissa. Kävin kävelemässä hiukan ulkona, hyppelin portaita matkan varrella ja loput aerobisesta tein sisällä – tanssien! Tai no, ehkä sitä voisi ennemmin nimittää aerobiciksi keskellä olohuonetta. Energiaa tuntui olevan mukavasti ja mp3-soitin soitti hyviä kappaleita, joten oli ihan pakko hytkyä musiikin tahtiin sen sijaan että olisin ajanut tylsällä kuntopyörällä. Sykemittarin mukaan aerobinen olikin supertehokas – 90 minuutin aikana poltin yli 700 kaloria! Huhhuh. Iltapäivällä kävin Body-Centerillä treenaamassa selän ja vatsat. Treeni oli melko huono, ei mitään ihmeellistä treenifiilistä ja keho tuntui uupuneelta. Ihan kuin en olisi edes tankannut. Perään vielä aerobista, sitten kotiin pakkaamaan ja junalla kohti Tamperetta.
Yö junassa oli yhtä tuskaa: makuuvaunun ikkuna aukesi vähän väliä ja vaunu täyttyi hyisestä pakkasilmasta. Ehdin kuitenkin nukahdella lyhyitä pätkiä ja taisin olla melko unenpöpperössä, kun en älynnyt edes henkilökunnalta pyytää apua. Aamulla nukuin kotona vielä pari tuntia ja sen jälkeen aamuaerobinen kulkikin mukavasti.
Tästä päivästä alkaa virallisesti operaatio “hanurin kavennus”, toisin sanoen on otettava kaikki kikat käyttöön että alakropan saa kuntoon kisoihin mennessä. Niinpä tein aamuaerobisen kävelymatolla tehden tunnin ajan “butt squeeze”:a. “Jaa että mitä?” – siellä mietitään. Suosittelen koittamaan! Matto hyvään kulmaan, vauhtia sopivasti ja sitten joka ikisellä askeleella jännitetään pakaroita kunnolla. Viiden minuutin päästä polttaa, kymmenen minuutin päästä tuntuu että peppu on liekeissä, tunnin päästä… no, tunnin päästä on pakko todeta että viimeinen 30 minuuttia on tehtävä jollain toisella laitteella, kun takamus on melkein pumpissa! Toimi tai ei, tuntuu ainakin tehokkaalta. Muita keinoja, vähintäänkin yhtä koomisia, ovat nämä geelit ja voiteet joiden pitäisi pistää vipinää rasvanpolttoon tietyillä alueilla tai ainakin kiristää ihoa, kun rasva lähtee alta. Muutaman purkin toin USA:sta mukanani, mutta eräs salainen ase löytyy myös suomalaisen apteekin hyllyltä: Hädensa-peräpukamavoide! Meneeköhän nämä niiden keinojen kategoriaan, joista ei yleensä puhuta? Voidetta ei siis käytetä ihan perinteiseen tarkoitukseensa, vaan hierotaan niihin kohtiin iholle joiden toivotaan (sormet ristissä) kiristyvän. Jos rasvaa lähtee nopsaan tahtiin, ei iho välttämättä tiukennu samaan tahtiin joten tämän kuulemma pitäisi auttaa siihen. En ole ihan varma onko tuosta konkreettista hyötyä, vai testaako valmentajani miten pitkälle olen valmis tekemään kaikenlaisia omituisuuksia kisakunnon vuoksi. 😉
Kroppa tuntui jo tiistaiaamuna tyhjältä ja painokin oli lähes samoissa lukemissa kuin sunnuntaina. Illan jalkatreeni kuitenkin sujui loistavasti. Tein jälleen runsaasti pitkiä sarjoja, kuten teen aina jaloille (paitsi pumppiviikoilla). Aloitin leveällä smith-kyykyllä, jatkoin kävelyaskelkyykyllä ja loppuun tein reidenojennusta ja -koukistusta. Sarjoja tulee 3-5 liikkeestä riippuen ja toistoja kaikissa sarjoissa yli 25, palautukset välissä noin 45 sekuntia. Ja kylläpäs olinkin puhki! Loistava treeni.
Keskiviikon aamupäivä oli kiireinen: aamuaerobinen, solarium (rusketusta pitää alkaa hankkia jo kisavärin alle), aamupala salilla ja sen jälkeen poseeraus- ja kävelyharjoittelua valvovan silmän alla lähes tunnin ajan. Minulla on kisakenkäongelma: jalat kutistuu miinuspäivien aikaan niin paljon, että koron ja kannan väliin jää sormen mentävä väli. Kengät siis lonksuu ja näytän lähinnä raavaalta rekkamieheltä tömpsytellessäni kengillä jotka eivät pysy jalassa. Olenkin nyt harjoitellut kävelyä siten, että yksinkertaisesti sidon kengät jalkaan. Ei se punainen satiininauha ehkä kauneinta ole, mutta pysyypähän ainakin – ja minähän osaan kävellä! Oli kiva kuulla, että kävelystä ei ollut mitään huonoa sanottavaa. Hymykin pysyi ja itse asiassa olo oli itsevarma, koska olin mielikuvaharjoittelulla niin monesti aiemmin käynyt näitä poseeraus- ja kävelyjuttuja läpi. Asentoja harjoiteltiin uudelleen ja uudelleen ja lopulta ne alkoivatkin mennä aika hyvin nappiin ilman korjaamista. Toivottavasti muistan vielä ensi viikolla mitä opin. Iltapäivällä sain postissa mieluisan paketin, jota olinkin odottanut kuin pikkutyttö joulua… kerron tästä aikanaan, mutta en ihan vielä. Päätä särki koko iltapäivän. Onkohan kroppani menossa ketoosiin? Olo on ainakin täsmälleen samanlainen, pumpulinen, kuin viime kevään ketodieetillä. Hiilarit ovat miinuspäivinä lähes nollassa, joten en ihmettelisi yhtään.
Torstain aamuaerobinen oli mielettömän hyvä! Ketoosiepäilyt vahvistuivat, kun pumpulipää- ja hyperenerginen olo jatkuivat ja siivittivät aerobistakin. En olisi malttanut lopettaa 90 minuuttiin, mutta kataboliapeikon pelko oli liian suuri joten kävelin suosiolla takaisin kotiin. Tein jälleen tuota Oxygen-lehdessä mainostettua “butt squeeze”:a lähes koko aerobisen ajan ja kylläpä takalistossa tuntui, että jotain on tehty. Jalatkin olivat aamulla ihan kosketusarat tiistain rajusta treenistä. Taisi tuo jalkatreeni kerätä aika runsaasti nestettä, kun paino oli noussut tiistaiaamusta reilusti yli kilon. Tämän vuoksi uskallan jälleen sanoa, että se paino ei aina merkkaa. Kun peilikuva kuitenkin näyttää tiukemmalta kuin viime viikolla, voi vaan todeta että jotakin siellä kehossa silti tapahtuu, oli numerot mitä hyvänsä. Illalla kävin vielä salilla tekemässä vatsa- ja pohjetreenin sekä aerobista. Vetäisin päälleni ennen treeniä pienimmän treenitoppini jonka ostin Olympiasta syksyllä, tuolloin pystyin vaan haaveilemaan, että mahtuisin siihen vielä joskus. Se oli nyt vyötäröltä lähes väljä! Kylläpäs voi motivoida näinkin pieni asia!
Perjantaina odotin kahta asiaa kuin hullu puuroa: postin tuloa ja no… sitä puuroa. Nukuin jotenkin tosi levottomasti ja jo neljältä pyörin sängyssä unettomana. Hyvä niin – puhelin nimittäin soi. Soittaja oli kisa-asujeni ompelija Crystal, joka soitti USA:sta. Hänellä oli jotain ongelmia e-mailinsa kanssa joten kävimme läpi joitakin asujen lähettämiseen liittyviä asioita sitten puhelimitse. Nolotti hiukan – englanti kello neljä aamuyöllä ei ole ihan vahvimpia taitojani. Olin vielä unesta sekaisin, eikä kieli alkuun meinannut luistaa, mutta onneksi ymmärsimme toisiamme ja saimme asian hoidetuksi. Puvut lähtivät sitten perjantaina postiin ja niiden pitäisi saapua sovitukseen seuraavalla viikolla! Aiemmin mainitsemani postilähetyksen odotus ei kuitenkaan siis ollut tämä juttu, vaan aivan eri asia, vaatteisiin liittyvä tosin sekin. Viime viikolla löysin suureksi riemukseni nettikaupan, joka maahantuo aivan upeita brasilialaisia treenivaatteita. Ostin noita samoja vaatteita jo Olympiasta ja Nationalseista hyvät kasat ja olen siitä asti ollut niin rakastunut niihin kuin nyt nainen voi vaatteisiin olla. Nyt noita värikkäitä ja todella laadukkaita vaatteita saa vihdoin Suomesta ja tuo asiahan oli minulle kuin vastaus hartaaseen rukoukseen! Tietysti piti laittaa tilaus menemään, vaikka sitten uuden työpaikan kunniaksi. Tai voihan sitä puolustella vaikka sillä, että dieetillä ei mene niin paljon rahaa esim. herkkuihin tai ulkona syömiseen, enkä ole kyllä shoppaillutkaan… Olen sen verran perinteinen nainen, että saan suunnatonta tyydytystä myös näin pinnallisista asioista. Kuumeinen postipaketin odottelu onneksi palkittiin iltapäivällä ja pääsin treenaamaan uusissa, ihanissa vaatteissa. Tuo nettikauppa on siis www.BahiaNetstore.com, suosittelen ehdottomasti tutustumaan valikoimiin! Palvelu on todella nopeaa ja erittäin ystävällistä. Pelkkää hyvää sanottavaa siis.
Perjantai olikin yllättävän toimelias päivä, ajatellen että se oli viimeinen vapaapäiväni: aamuaerobiselle klo 7, solariumiin, kotiin syömään, ruokien pakkaus ja Hervantaan teknilliselle yliopistolle selvittämään diplomityöasioita. Iltapäivälle oli sovittu kunnon katsastus Bullin kanssa ja JR FitnessStorella vierähtikin jokunen hetki. Kunto edistyy, onneksi. Näillä määrillä aerobista ja minimaalisilla ruoka-annoksilla sen on kyllä pakko edistyäkin – jos nyt tiukentuminen hidastuu tai loppuu, on aineenvaihdunta todennäköisesti jo hankalasti tukossa. Illalla kävin tosiaan vielä treenaamassakin, rinta- ja olkapäätreeni voimatyylillä vuorossa. Treeni sujui ihan hyvin, ei mitään erityistä mainittavaa.
Lauantaina lähdin aamupäivällä lenkille ulos. Ilma oli upea ja liikunta tuntui todella hyvältä! Reippaan kävelyn katkaisi Hatanpään tienoilla maahan vaipunut laitapuolen asukki, jota pysähdyin auttamaan. Hämmästyksekseni kukaan ihminen ei pysähtynyt, vaikka näin jo kauempaa että ihmisiä käveli paikan ohi. Kukaan ei auttanut! Uskomatonta, miten ihmiset voivat olla niin välinpitämättömiä ja tuijottaa pelkkää omaa napaansa. Sain miehestä sen verran puhetta irti, että ymmärsin hänen tarvitsevan ambulanssia. Loput lenkistä menikin melko omituisissa tunnelmissa… jäin ajattelemaan ihmisten itsekkyyttä ja sitä, miten lähimmäisistä ei nykyään tunnuta kantavan huolta. “Ei kuulu mulle” -asenne taitaa istua ihmisissä aika syvällä.
Iltapäivällä kävin vielä tekemässä käsille pumppitreenin. Sain hyvän tuntuman käsiin, vaikka pumppia ei kyllä tule edes nimeksi. Peilikuvakin alkaa olla jo ihan mukavaa katsottavaa, vaikka tekemistä kyllä vielä riittää.
Sunnuntaina piti taas tankata, vaikka en edelleenkään noista tankkauspäivistä pahemmin perusta. Ne tuntuvat jotenkin sekoittavan selkeän tahdin, joka arkena päiviä rytmittää. Toisaalta se luvallinen laiskottelu tietysti tekee hyvääkin, sillä minulla taitaa olla joku krooninen duracell-syndrooma. Muuten oleskelin kotona tuon päivän, mutta solariumissa kävin jälleen grillaamassa nahkaani. Tankkasin Bullin ohjeiden mukaan hiukan eri tavalla tällä kerralla: pelkkiä nopeita hiilihydraatteja, energiamäärän pysyessä samassa 2600 kalorissa. Päivän menu sisälsi siis mm. puuroriisiä, pilttiä, riisikakkuja, kevytjäätelöä, valkoista leipää, pienen karkkipussin ja hyvin vähärasvaisia välipalakeksejä. Iltapäivällä olo oli samanlainen kuin baari-illan jälkeen, nopeiden hiilareiden syönnistä kun seuraa “hiilarihumala”. Siltikin… hyvää oli!
Viikko 12
Maanantaiaamuna totesin painon nousseen tankkauksessa alle kilon, joten uusi tapa toimi kuten pitikin: kroppa tyhjenee mahdollisimman nopeasti. Maanantai oli jännä päivä, sillä menin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikeasti töihin. Melkoista rytmiä tosiaan saakin pitää, että kykenee hyppäämään “vapaaehtoisen työttömän” roolista tähän säännöllisessä päivätyössä käyvän, samalla kisadieetin rippeitä vetävän rooliin. Tällainen oli maanantai:
Klo 05.50 Herätys
Klo 06.00 Kreatiinipuryvaatti, rasvanpolttajat ja noin litra vettä
Klo 06.25 Ulos lenkille
Klo 07.00 Salille jatkamaan aerobista
Klo 08.00 Suihku, meikkaus yms. ja aamupala: maitorahkaa, lesitiiniä, vehnäleseitä+pellavansiemenrouhetta, vadelmia
Klo 09.00 Töissä
Klo 11.00 Ateria 1: tonnikalaa ja kurkkua
Klo 13.00 Välipala: proteiinijuoma
Klo 15.00 Ateria 2: tonnikalaa ja kurkkua
Klo 15.30 – jihuu, töistä pois koska hommia ei vielä ollut… kävely salille
Klo 16.00 Solarium, sieltä treenaamaan (olkapäät ja rinta) + aerobinen
Klo 18.40 Kävellen kotiin, kotona heti palautusjuoma ja suihku
Klo 19.30 Päivällinen: valkuaisia, kalkkunaleikettä ja kurkkua, sen jälkeen venyttelyä ja elpymistä treenistä
Klo 21.00 Seuraavan päivän ruokien, treenivaatteiden ja työvaatteiden pakkaaminen, iltapala: proteiinijuoma +
pellavansiemenrouhe, netin selailua
Klo 22.30 Lopen uupuneena vällyjen väliin
Tiistaina päivä alkoi samanlaisella rumballa. Menin kuitenkin töiden sijaan yliopistolle tapaamaan diplomityöni ohjaajaa. Edellisenä päivänä töissä oli selvinnyt, että saan tehdä töitä täysin itsenäisesti joten en ole sidottu tiettyihin työaikoihin – onneksi! Mikäs sen parempaa tämän omituisen harrastuksen kannalta. Pidän kuitenkin mielelläni tietynlaista rytmiä arkena, koska se erottaa arjen siitä kallisarvoisesta vapaa-ajasta josta pitäisi mielestäni osata nauttia. Treenivuorossa tiistaina oli selkä ja hauikset. Kun listaamisen aloitin jo tuosta päivärytmistä, niin laitetaan kerrankin koko treeni näkyviin – tuleepahan tähänkin päiväkirjaan vaihtelua:
Ylätalja eteen, 60kg x 7, 60kg x 6, 55kg x 7, 55kg x 6
Alatalja leveällä, 55 x 6, 50 x 8
Front Lat Pulldown -vipuvarsikone, 35kg(per puoli) x 6, 30kg x 9
Alatalja yhdellä kädellä, 25 x 7, 20 x 12, 20 x 11, 20 x 9
Selänojennus lisäpainolla, 10kg x 18, 10g x 15
Hauiskääntö scott-penkissä käsipainolla, 9kg x 8, 9kg x 6, 7kg x 8
Keskitetty hauiskääntö hammer-otteella, 8kg x 9, 8kg x 8
Treenin jälkeen 40 minuuttia aerobista kävelymatolla jyrkällä kulmalla. Kummelista lainattuna, “purista perseellä normaalisti” – toisin sanoen operaatio jatkuu.
Keskiviikkona kävin vain aamulenkillä aiempien aamujen tapaan ja loppupäivä olikin treenien suhteen lepoa. Yön aikana jumittunut niska hiukan häiritsi muuten kaunista aamua. Tampere on muuten todella kaunis kaupunki aamuhämärässä! Salille päästyäni tein osan aerobisesta soutulaitteella niskaa elvyttääkseni ja loput ajasta kävelin matolla ja poljin pyörää. Loppupäivä meni työasioita selvitellessä ja seuraavan päivän projektin kickoff -tapaamiseen valmistautuessa. Illalla sain vielä Jonilta kunnon selkähieronnan ja siitä keho kyllä todellakin kiitti.
Torstaiaamu oli kiireinen, sillä töihin oli aivan pakko ehtiä täsmälleen yhdeksäksi. Aamurutiinit aerobisineen menivät jo sujuvasti ja olinkin töissä ennen yhdeksää vain kuullakseni, että palaveri olikin vasta iltapäivällä. No, olipa aikaa selvitellä asioita perin pohjin. Aamupäivällä sain Jonilta tekstiviestin: postimies oli tuonut paketin USA:sta! Kilpailuasuni odottivat siis kotona sovitusta… töistä kiiruhdinkin suoraan kotiin sovittamaan asuja, en malttanut mennä suoraan treenaamaan. Kauniit puvut, mutta järkytys oli kamala kun näin kuvat itsestäni puvut päällä. Suoraan sanottuna sinä hetkenä en uskonut tippaakaan, että tänä keväänä pääsisin lavalle. Asut oli tehty suoraan sen kokoiselle tytölle, jollainen minun kuuluisi olla lavalla. Tuntui siltä, että matkaa on niin paljon etten ikimaailmassa voi ehtiä kuntoon… itkuhan siitä sitten tuli, vaikka kuinka asiaa yritin ajatella positiivisesti. Harmitti ja suretti se, että olen tehnyt niin uskomattoman kovasti töitä – ihan oikeasti antanut kaiken itsestäni tähän – ja näinkö vähän olen saanut aikaan. Sadattelin sitä, että kehoni ei ole toiminut optimaalisesti enkä ole saanut dieetistä irti sitä sataa prosenttia noiden omituisten oikkuilujen takia. Olo oli tosi surkea.
Niin siitä vaan kuitenkin sitten taas noustiin ja parin tunnin kuluttua olin uudella tarmolla salilla. Maailman paras virtuaalivalmentajani, Anne (joka muuten on yksi niistä henkilöistä joita tästä elämäntapamuutoksesta minun kuuluu kiittää – KIITOS!) puhui minulle järkeä ja keskustelumme jälkeen olinkin jälleen kuin uudesti syntynyt. En tiedä mistä tuo tyttö on niin uskomattoman hyvän tavan oppinut kannustaa ihmisiä, mutta pienellä puhelulla oli taas kerran suuri vaikutus. Tein salilla kovan jalkatreenin nostaen muutamassa liikkeessä jopa painoja. Kotiin päästessäni olo oli jokseenkin ärsyyntynyt, kiehuva mutta kuitenkin oikealla tavalla asenteellinen. Tässä vaiheessa ei peliä puhalleta poikki, vaan jatketaan entistä kovemmalla tarmolla!
Perjantaiaamun aerobinen meni arvatenkin aiempia kikkoja vielä hiukan koventaen. Aiemmin kävelin jyrkällä matolla siten, että pidin käsillä kiinni koko ajan. Nyt irrotin kädet, hidastin vauhtia ja todella keskityin joka ikiseen askeleeseen tuon 90 minuutin aikana. Jo on kumma jos ei tyttö kapene. Vaikka paikallista rasvanpolttoa ei ole olemassakaan, ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi teetättää tuolla alakerralla ylimääräistä hommaa, mikäli se nyt sattuisikin muokkaamaan yhtään tehokkaammin. Perjantaina kävin myös vielä treenaamassa. Mimmi (http://www.mimmijokinen.com) tuli Tampereelle käymään ja kävimme hänen kanssaan Wolffilla yhdessä. Treenasin olkapäät ja ojentajat ja treenin päätteeksi tein vielä sen tavallisen 40 minuuttia aerobista. Juttukaveri on sitten kiva asia! Vaikka en ole Mimmiä aiemmin tuntenutkaan, oli puhuttavaa niin paljon että tuntui kuin olisimme tunteneet iät ja ajat.
Lauantaiaamuna Mimmi oli vielä Tampereella joten menimme yhtä aikaa tekemään aamuaerobista. Mimmi harjoitteli vapariaan ja minä pompin step-laudalla aerobic-askelia tapaillen. Tulihan sitä kuviakin vähän räpsittyä, kiitos Mimmille poseerausavustuksesta! Yllättävän hankalaa se kameran edessä vääntelehtiminen. “Käännä sitä jalkaa! Ei sinne, ja nyt käännä se olkapää, taivuta eteen, ei noin! Toiseen suuntaan! Työnnä se pyrstö ulos!” Aaargh… ei ole helppoa pistää kehoa tekemään kymmenen asiaa yhtä aikaa joihin jokaiseen joutuu kiinnittämään huomiota. Hauskaa se oli silti! Mimmin lähtettyä oma aerobiseni jatkui vielä matolla ja kävinpä sen päätteeksi kävelemässä vielä ulkonakin. Kotiin pääsin tuolta reissultani vasta iltapäivällä, joten koko aerobinen kesti todellakin huomattavasti pidempään kuin 90 minuuttia. Niinpä päätin tehdä vatsatreenin kotona vasta illemmalla.
Sunnuntaina kelloja siirrettiin kesäaikaan ja noustessani ensimmäiselle aamupalalle kello olikin jo yli kuusi. Söin vaniljamannaa ja puuroriisiä, pari riisikakkua ja kevytjäätelöä ja menin takaisin unille. Paino oli muuten sunnuntaiaamuun tipahtanut mukavasti, joten se loi jälleen uskoa kiristymiseen – vaikka peilistä olenkin jo nähnyt, että nyt keho muuttuu melko nopeasti. Päivä oli ihmeen aktiivinen tankkauspäiväksi: kävin ystäväni Emman kanssa kävelyllä järven jäällä ja Pyynikin maisemissa, solariumissa sekä illemmalla vielä muiden tyttöjen kanssa kahvilla. Kroppa tuntui pitkälle iltapäivään täysin tyhjältä. Ihan sellainen olo kuin en olisi syönyt edes aamupalaa, saati että olin jo tankannut lähemmäs 2000 kaloria. Vasta myöhään illalla syötyäni viimeisen aterian, puuroriisiä ja ananaspaloja, alkoi vatsan kurniminen hiukan hiljentyä. Saa nähdä viedäänkö viimeistä, vai loppuvatko tankkaukset tähän! Kisoihin on nyt neljä viikkoa, joten päivä päivältä se Kultsan valojen loiste lähenee.
Viikko 13
Kevyt viikko alkoi mukavasti energisellä aerobisella. Alkuviikot tuntuvat aina erityisen kivoilta, koska virtaa on tankkauksen jäljiltä niin paljon. Kävelin jyrkällä matolla pitäen mielessäni Operaatio Takamuksen Kutistuksen, vaikka lopussa kyllä teki jo mieli vaihtaa laitetta. Töissä sain vihdoin oman kannettavan, joten nyt voin aloittaa oikean työnteon. Illalla tein pumppitreenin selälle. Rauta oli kevyttä ja mm. maastaveto kulki oikein kivasti – 60 kilolla pystyin tekemään yli 20 toiston sarjoja. Tuntuu mukavalta, kun vaikka keho pienenee niin se silti jaksaa yhtä lailla kuin aiemminkin.
Tiistaina olin taas ulkona viilettämässä kello 6.30 ja salilla 7.00 mattoa kuluttamassa. Vaatteet lökötti päällä siihen malliin, että keho taitaa kutistua nyt hyvää vauhtia. Matkaa siihen optimaaliseen (itse tavoittelemaani) kisakuntoon on tosin niin paljon, että aika loppuu auttamatta kesken. Pakko on kuitenkin hyväksyä realiteetit ja ymmärtää, että tämä kisa ei näköjään ole se, jossa olen priimakunnossa. Menen lavalle nyt kuitenkin pää pystyssä tietäen, että olen itse tehnyt parhaani kehon oikutteluista huolimatta. Ehkä seuraavalla dieetillä sairastelun voi eliminoida hiukan paremmin, kun nyt tiedän miten saan flunssat ja muut pöpöt pidettyä kurissa. Päivä töissä oli yllättäväm pitkän tuntoinen. Olin ihan umpijäässä ja haaveilin villasukista, jotka olivat visusti kotona vaatekomeron hyllyllä. Ruokien suhteen dieetti on tainnut muuttua jo melko järjettömäksi – tonnikalapurkista pitää juoda jopa suolaliemet, ettei yksikään murunen mene hukkaan. Voisi kuvitella, että tällä ravintomäärällä ja ruokahalulla näyttäisin jo nääntyneeltä etiopialaiselta… mutta rasvaa riittäisi kyllä jaettavaksi muillekin kilpasiskoille!
Illan kevyt jalkatreeni oli motivoiva. Vaikka kitisenkin hyljemäisestä olemuksesta, katsoo peilistä silti päivä päivältä kapeakasvoisempi tyttö. Smith-kyykkyä tehdessä tuli tuijotettua itseä oikein tiiviisti peilin kautta ja kyllä, minähän oikeasti olen pienentynyt huimasti. Joskus Arizonassa ollessa tein aerobista cross-trainerilla ikkunan edessä, josta näin aina itseni heijastuksena. Mietin jo silloin, miten pitkä aika siihen on, että se heijastus ikkunassa olisi sitä mitä toivoin silloin olevani. Nyt aletaan olla lähellä: … ja se Arizonan aika tuntuu todella kaukaiselta. Ihan kuin syksystä olisi kulunut sata vuotta. Tiistaihin liittyi myös hemmottelua: kampaajalla käynti uuden hiusvärin kera sekä solarium. Noistakin asioista nauttii tuplasti enemmän, kun elämä muuten tuntuu suhteellisen askeettiselta.
Aamuaerobinen keskiviikkona oli ainoa sen päivän treeni, sillä ilta oli lepoa. Töissä minulla oli ihan mahdoton nälkä ja tuntui että näännyn siihen kannettavani ääreen. Onneksi iltapäivällä sain mielenkiintoisen yhteydenoton ja sen myötä niin paljon ajateltavaa, että nälkäkin hävisi saman tien. En muista olenko tähän päiväkirjaan aiemmin kirjoittanutkaan, että järjestelen Suomeen ensimmäistä fitness-voittaja Jen Hendershottin treenileiriä. Ajankohta leirille on joskus loppusyksyllä eikä sitä vielä olla lyöty lukkoon. Keskiviikkona tapahtuman järjestely sai uuden sysäyksen ja illalla ahersinkin PhatCamp-nettisivujen parissa niin, että sain ne vielä samana yönä valmiiksi. Toivon todella, että leiri toteutuu! Tarvitaan 40 innokasta tyttöä, jotta fitness-tähti Jen tulee Suomeen. Ehkäpä vaikeaa… mutta ei mahdotonta! Ei voi tietää onnistuuko, jos ei yritä. Joten minähän yritän.
Torstaina nukuin myöhään, kun unta riitti ja aamulla ei ollut kiire. Tässä vaiheessa diplomityötä voin tehdä töitä sekä kotona että työpaikalla, ja torstain suunnitelmana oli kotoa käsin tutkia tieteellisiä artikkelitietokantoja. Aamuaerobinen meni oikein mukavasti, puhuin nimittäin puhelimessa koko 90 minuuttia. Aamuaerobiset ovat nyt tehokasta työaikaa. Onneksi tällainen “moniajo” onnistuu minulta helposti – voin lukea, puhua tai järjestellä mielessäni asioita koko aerobisen ajan ilman että tahti hidastuisi. Illalla tein vatsa- ja pohjetreenin ihan normaaliin tapaan (en tee koskaan noita treenejä kevyesti) ja jaksoin pusertaa aerobisenkin hyvällä teholla. Torstaina myös selvisi, että voin ottaa osaa Personal Trainer’s Associationin eli PTA:n personal trainer- ja ravinto-ohjaaja -kursseille huhtikuussa kisaviikonloppuna. Vihdoinkin saan jonkinlaisen todistuksen siitä, että ymmärrän jotain näistä asioista! Valmishan sitä ei ole koskaan, mutta jostain on sentään aloitettava.
Olin odottanut tätä perjantaita jo monta kuukautta ja vihdoin se oli täällä. Ystäväni Jenni muutti takaisin Tampereelle. Aamulla menimme aerobiselle ulos ja lenkki menikin tosi nopeasti kun oli niin hyvää juttuseuraa. Tein jälleen töitä kotona. Iltapäivällä minun piti mennä Bullin “vastaanotolle” näyttämään kuntoa ja kuulemaan seuraavien viikkojen tuomio… ja sehän oli, että ruokaa vähennetään taas. Treenit pysyi samoina ja selkeä ohje viimeisille viikoille oli: TäYSILLä VAAN! Nyt ei auta valitella väsymyksiä tai tehdä tuntuman mukaan, vaan töitä on tehtävä täysillä loppuun asti. Kunto oli parantunut, vaikka paino ei olekaan pudonnut. Bullin moikkaamisen jälkeen kävin treenaamassa rinnan ja olkapäät. Uskaltauduin jopa tekemään vinopenkkiä käsipainoilla ja se meni yllättävän hyvin, vaikka sarjat loppuivatkin melko lyhyeen. Treenin jälkeen ilta oli kiireinen: alavartalon hieronta, poseerausharjoitus opastuksen kera (ihme kyllä, ei juurikaan korjattavaa!) ja myöhään illalla vielä siskoni tuli Tampereelle.
Lauantai olikin hauska päivä, sillä Heliassa opiskeleva siskoni oli päättänyt tehdä artikkelin siitä, millaista on elää päivä kisadieetillä. Aamulla Tuuti-sisko joutui siis heti kreatiinipyruvaattimukillisen eteen ja sen jälkeen Wolffille juoksumatolle. 90 minuutin aerobinen kuulosti kuulemma tappavalta, mutta hyvinhän hän sen jaksoi. Kävelimme jyrkällä matolla, poljimme pyörää ja cross-traineria ja teimme vielä askelkyykkyjäkin matolla. Päivällä kävimme läpi dieetin peruasioita ja joutuipa sisko ahtamaan tonnikalaakin ilman kastikkeita tai muita höystöjä. Sen syöminen taisi olla päivän haastavin homma. Iltapäivällä ystäväni Minna tuli Tampereelle ja menimme porukalla salille. Teimme käsitreenin pumppityylillä ja treenin päätteeksi Tuuti otti ison kasan kuvia minusta. Täytyy yrittää ikuistaa tätä, kun vihdoinkin alan olla siinä kunnossa josta kaksi vuotta sitten vain haaveilin. En rehellisesti sanottuna olisi voinut uskoa, että minusta olisi koskaan tähän.
Sunnuntaiksi oli riisikakut, piltit ja ranskanleivät ostettu ja puuroriisiä keitetty iso kattilallinen. Viimeinen tankkaus! Söin nopeita hiilareita hyvin yksinkertaisista lähteistä pitkin päivää, kaloreita tuli jälleen 2600. Vatsa ei tuntunut täyttyvän ollenkaan ja iltaan saakka sain kiristää vyötä, kun housut roikkuivat päällä entistä enemmän. Kaikki USA:sta ostetut farkut ovat jo niin isoja, etten kehtaa enää edes käyttää niitä. Illemmalla kävimme katsomassa Hip Hop Housen 10-vuotisesityksen. Tanssi oli huimaa! Minuun vetoaa tanssin ilon katsominen niin, että istuin pää pitkällä ja kyyneleet silmissä katsomossa. Niin suuresti eläydyn tanssiin kun katselen sitä. Toivon vaan, että jonain päivänä siinä omassa vapaaohjelmassani voisin esittää sellaista tanssia, josta liikunnan ilo paistaisi läpi katsomon viimeiseen penkkiriviin saakka.
Viikko 14
Maanantaina jatkoin etätöitä joten aamulla ei ollut mikään mahdoton kiire aerobiselle. Tankkaus tuntui kehossa mukavasti ja aerobinen oli kevyt. Hyvä niin, nimittäin väsymys tulee varmaan hyvinkin pian. Näiden viimeisten viikkojen treenisuunnitelmat tuntuvat huimilta, kun lepopäiviä ei enää ole:
Ma: Aamuaerobinen 90min, olkapäät+rinta, aerobinen 40min.
Ti: Aamuaerobinen 90min, jalat, aerobinen 40min.
Ke: Aamuaerobinen 90min, vatsat+pohkeet, aerobinen 40min.
To: Aamuaerobinen 90min, selkä+hauis, aerobinen 40min.
Pe: Aamuaerobinen 90min, olkapäät+ojentajat, aerobinen 40min.
La: Aamuaerobinen 90min, Helsinkiin, kahdet kuvaukset.
Su: Aamuaerobinen 90min, selkä+vatsat, aerobinen 40min.
Maanantaina myös punttitreeni sujui hyvin. Tein edelleen pystypunnerrukset samoilla painoilla kuin tähänkin asti. Sarjakestävyys on pysynyt ihmeen hyvänä nyt viime viikkoina. Noin kuukausi sitten painoissa tuntui pienoinen notkahdus ja silloin pelkäsin, että nyt se dieettialamäki alkaa: painot tippuu ja mieli menee alas samalla. Erään uuden tuotteen lisäämisen jälkeen meno on ollut aivan erilaista! En osaa selittää tätä loikkausta samoihin painoihin, kovempaan kestävyyteen ja kuntoni etenemistä isolla harppauksella kuin kahdella asialla: kreatiinipyruvaatti todella toimii ja tämä uusi tuote, Hica, jota olen nyt käyttänyt lähes kolme viikkoa, pitää lihasmassaa tehokkaasti ja auttaa palautumaan seuraaviin treenehin mennessä. Olen ollut todella yllättynyt Hicasta, sillä olin hyvin skeptinen sen suhteen. Lihaskivut ovat kuitenkin oikeasti hävinneet. Jopa samat kovat jalkatreenit, jotka aiemmin saivat alakropan kosketusaraksi, tuntuvat nyt seuraavana päivänä vain häivähtävänä tuntemuksena tehdystä treenistä. Olen erittäin tyytyväinen, että otin Hican käyttöön loppudieetille. Sen hyödyn tuntee ja näkee. En osaa selittää tuotteen tieteellistä taustaa tarkemmin, joten jos siitä haluaa lisätietoja, kannattaa surffata sivulle www.elmomed.com.
Tiistaina aamuaerobinen oli harvinaisen hikinen! Hikoilin kuin pieni porsas koko aerobisen ajan niin, että pyyhe oli likomärkä. Kumma juttu. Vaihtelin laitteita aika paljon ja tein aerobisen melko kovalla sykkeellä, kun energiaa tuntui riittävän loistavasti. Aerobisen aikana puhelin piipitti ennätysmäisen paljon. Jostain syystä juuri tänä aamuna kaikki dieettaavat ystävät päättivät lähettää toisilleen tsemppaavia viestejä… ihana kannustava tekstiviestirinki! Iltapäivä ei ollut ihan yhtä valoisa. Raahasin yliopistolta repullisen kirjoja selkä vääränä ja mieli mustui muutenkin. Satuin kuulemaan asioita, jotka saivat minut hiiltymään oikein kunnolla… en voi sietää selän takana puhumista. Kaikkia ei voi tietenkään miellyttää, enkä edes yritä – tärkeintä on, että olen itselleni aito enkä yritä olla muuta kuin olen. Iltapäivän tuohtumus toi jalkatreeniin kunnon potkun ja treeni olikin suorastaan raivoisa. Nostin painoja tai toistomääriä useammassa liikkeessä ja agressionpoikanen ajoi minut vielä treenin jälkeen suoraan fatburning-aerobicciin. Kuukausi sitten en olisi voinut edes harkita meneväni jalkatreenin jälkeen aerobicciin, mutta nyt se ei tuntunut edes erityisen raskaalta. Löysin uudelleen vanhan aerobic-Kaisan ja nautin oikeasti liikunnan ilosta niin, että jumpan aikaista endorfiinimyrskyä on hankala edes sanoin kuvata. Tuntuu uskomattomalta, kun keho ja mieli toimii sataprosenttisesti yhteen ja ylimääräiset ajatukset katoavat. Tätäkö lienee se flow… niin haluaisin uskoa! Treenin tehosta kertonee jotain myös sykemittarin huima lukema: 934kcal tuon illan treenin aikana. Suuntaa-antavia lukuja, joihin en luota sokeasti, mutta melkoinen treeni joka tapauksessa!
Tiistaina olin jo vakoillut Stockmannin Hullujen Päivien esitteen läpi ja keskiviikkona olin toki kello 8 kärppänä paikalla – selluliittivoide oli hyvässä tarjouksessa! Nyt pitää olla kaikki aseet käytössä, että Operaatiosta saadaan tehot irti. Rehellisyyden nimessä tunnustettakoon, että en ole ikinä aiemmin tuhlannut rahojani mihinkään noin turhaan – en oikeasti usko selluliitin katoavan voiteilla. Se lähtee raskailla jalkatreeneillä ja siistillä ruokavaliolla. Ehkä tässä vaiheessa kuitenkin jokainen murunen apua on tervetullut. Stockalta tarttui mukaan myös muovikassillinen suklaata! Tämä taisikin olla lähes ensimmäinen kerta, kun edes mietin kisan jälkeisiä ruokia. Patukat sulloin kotona visusti kaapin perälle enkä tuhlannut niihin ajatuksiani sen enempää vaan lähdin saman tien aamuaerobiselle. Iltapäivällä tein vielä vatsa- ja pohjetreenin ja tallustin matolla 40 minuuttia. Ilta oli ärsyttävän kiireinen. Piti käydä huollattamassa kynnet – nekin enemmän riesa kuin ilo – ja ehtiä takaisin salille poseerausharjoituksiin. Muut asennot alkavat mennä aika nappiin, mutta taka-asento on hankala. Mietin sitä vielä sänkyyn mennessäkin ja yöllä herätessäni asennon mallailu pyöri edelleen mielessä. Kyllä tämä touhu voikin sitten imaista mukaansa niin täydellisesti. Välillä tuntuu jopa vähän pahalta läheisten puolesta, kun varsinkin tässä vaiheessa dieettiä tunnun olevan niin vieraantunut ns. normaalista elämästä.
Torstaina kävin ostamassa uuden Oxygenin ennen aamuaerobista ja sen kanssa 90 minuuttia hurahtikin yllättävän nopeasti. Iltapäivällä ohjelmassa oli selkätreeni kuopiolaisen Kurkisen Johannan, fitness-kilpailijan, kanssa. Olemme samasta kaupungista lähtöisin ja vähitellen tämän lajin myötä tutustuneet. Oli tosi hauska treenata välillä kaverin kanssa ja treeni sujuikin loistavasti! Pikkuisen tuntui hyytymistä joidenkin liikkeiden viimeisissä sarjoissa. Aerobinenkin meni nopeasti kun meitä oli kaksi tauotta höpöttävää tyttöä viereisillä matoilla. Treenin jälkeen vuorossa oli täydellistä hemmottelua: kunnon parisuhdeilta höystettynä kylpyläreissulla ja Lost-sarjan uudella jaksolla. Duracell-tyttöystävä tosin nukahti sohvalle kesken illan. Kummasti nukuttaa tuo roomalaisessa saunassa ja porealtaassa loikoilu!
Perjantaiaamuna tuntui siltä, kuin en olisi nukkunut viikkoon. Väsytti aivan käsittämättömän paljon eikä aamu meinannut millään lähteä käyntiin. Raahauduin salille ihan liian myöhään eikä aerobinen todellakaan tuntunut hyvältä. Töitä sain sentään tehtyä päivällä kiitettävästi, mutta ärsytyskynnys oli harvinaisen alhaalla. Sadattelin toimimattomalle artikkelitietokannalle ja lähdin salille sillä asenteella, että tulossa oli aivan surkea treeni. Ennen treeniä istuin kuitenkin alas, pistin hard trancea pauhaamaan mp3-soittimeen ja keskityin. Psyykkasin itseäni ja mietin tavoitteitani ja sitä, mitä juuri tämäkin treeni merkitsee tavoitteiden kannalta. Sen jälkeen treenasin asenteella “vaikka ei kulkisi, niin pistetään kulkemaan” ja kulkihan se. Tosi hyvä treeni. Kävin vielä solariumissa makoilemassa. Käytän senkin ajan hyväksi – teen joko mielikuvaharjoituksia tai alavatsan jännityksiä, se on hyvä paikka tuohon kun on täysin rauhallista. Illaksi oi luvassa lisää hemmottelua, kiitos äidille siitä! äiti halusi vähän helpottaa dieettiä ja tarjota rentoutumishetken, eli pääsin vyöhyketerapiaan. Hoito oli kevyt ja palauttavaksi suunniteltu. Sainkin ajatukset hyvin irti arjen tohinoista ja taisin hiukan nukahtaakin.
Viikonlopuksi oli runsaasti ohjelmaa: perjantai-iltana hyppäsin vielä junaan ja matkustin Helsinkiin. Yöksi menin Mimmin luokse, sillä lauantaina oli lähtö aamuaerobiselle aikaisin. Ilta venyi pitkäksi, kun juteltavaa olisi ollut niin paljon! Lauantaina teimme aamuaerobisen Helsingin body-mekassa, Mayors-kuntosalilla. Ohjelmassa tuolle päivälle kahdet kuvaukset: ensin Body-lehden kuvaajan, Tapani Moisalan, kanssa ja sen jälkeen Pakkotoisto.comin omistajan/kuvaajan, Mika Sirnin kanssa. Ensimmäinen kuvaus oli ikään kuin huvin vuoksi sovittu ja hauskaa siellä olikin. Jännitän vielä kameraa jonkin verran, enkä oikein osaa improvisoida asentojen kanssa. Loppua kohti onnistuin aika kivasti kuitenkin vapautumaan ja viimeisistä kuvista tuli aika hienoja! Nälkä oli kuvauksen jälkeen valtava, sillä iltapäivä oli jo pitkällä ja olin ehtinyt syödä vain aamupalan ja juoda nopeasti proteiinijuoman. Syötyäni vuorossa olikin jo seuraava kuvaus. Mika kuvasi minua Pakkotoisto.comin “Punttimimmit – Naisen Keho” -kirjaan. Vaikka kuvaus oli hyvin erilainen kuin päivän ensimmäinen sporttinen kuvaus (kirjaan kuvataan tytöt alusvaatteissa tai täysin alastomina), olin jo hyvin vapautunut kameran edessä. Kuvauksesta jäi hirmuisen hyvä mieli. Mikan kanssa oli helppo tehdä töitä ilman mitään nolosteluja. Mielestäni kilpailevien tyttöjen kannattaisi ehdottomasti käydä kuvauttamassa itseään ammattitaitoisella kuvaajalla, sillä on ihmeellistä nähdä miten kauniilta oma keho voi näyttää laadukkaissa kuvissa valon ja varjon leikin avulla.
Sunnuntaiaamuna heräsin väsyneenä, mutta sikeästi nukkuneena. Väsähdin siskoni sohvalle pitkän kuvauspäivän jälkeen jo ennen kymmentä ja lähes 11 tunnin yöunet tuntuivat silti vain silmäykseltä. Olimme aikoneet mennä Mimmin kanssa tekemään aamujumpan Liikuntamyllyyn, mutta suunnitelmiin tuli muutos ja kävinkin vain kävelemässä ulkona siskoni kanssa. Keskipäivällä tapasin body fitness -kilpailija Satu Korhosen pikkuisen poseeraustreenin ja tyttöjen kahvitteluhetken merkeissä. Asentojen hiominen toisen tytön kanssa oli todella opettavaista ja antoi paljon uusia ajatuksia! Vaikka en Satuakaan tuntenut aiemmin, olin vilpittömän yllättynyt siitä miten ihanan lämpimiä nämä toiset kilpailijatytöt ovat noviisia kohtaan. Todella mukava huomata, että tytöt haluavat auttaa toisia. Erityisen ison kiitoksen haluan siis avusta antaa Mimmille, Satulle ja Johannalle. Kaikki ovat neuvoneet ja jakaneet tietämystään huimasti ja olen oppinut kaikenlaista mielenkiintoista lajiin liittyvää näiltä tytöiltä.
Sunnuntai-iltapäivänä suunnistin vielä mäkimattoaddiktiossa takaisin Mayorsille tekemään selkätreenin ja kunnon aerobisen. Mayorsilla näkyi monia tuttuja kasvoja ja treeni kulki loistavasti. Aerobinen oli hauska: 45% asteen kulmaan nouseva mäkimatto on paras aerobinen laite, mitä voi vaan kuvitella! Sellaisen kun saisi kotiin… sponsoreita odotellessa, heh! 😉
Kotiin pääsin vasta yhdeksältä illalla ja vastassa minua oli flunssainen mies. Kunhan nyt ei sama pöpö iskisi minuun. Iltapalaksi otin perinteisen 20 grammaa heraisolaattia, 5 grammaa pellavansiemenrouhetta ja kaappasin tupla-annokset kaikista vastustuskykyä edistävistä purnukoista: oliivinlehti-, valkosipuli- ja auringonhattu-uutetta, sinkkiä ja c-vitamiinia. Nyt sanotaan iso HUS pöpöille ja painetaan täysillä loppuun saakka. Asenteen puutoksesta ei tätä tyttöä ainakaan voida tulla kisojen aikaan syyttämään!
Viikko 16
Heti alkuun: pahoittelut pitkästä kirjoitustauosta! Kilpailujen jälkeen halusin sulatella ajatuksia ja tunteita, jotta voisin kirjoittaa jonkinlaista analyysiä kisoista. Kisojen jälkeisessä onnenhurmassa oli vaikea ajatella järkevästi – päivät lähinnä kuluivat ihmettelyyn: olinko ihan oikeasti siellä lavalla?
Siinä se nyt sitten kuitenkin oli – kisaviikko. 22 viikkoa takana ja yksi viimeinen edessä, uskomatonta! Maanantaina alkoi kevyt tankkaus kisaa varten. Koska ruokavaliossani ei ollut ollut pitkään aikaan enää kunnolla hiilihydraattia, minkäänlaista tyhjennystä ei tarvinnut tehdä. Ruokavalio viimeisellä viikolla oli hyvin samanlainen kuin aiemmin, mutta siihen oli vaan lisätty joka aterialle hiilihydraatteja: Nalle-vaniljariisiä tai jasminriisiä. Loppuviikosta söin edellä mainittujen lisäksi myös riisikakkuja. Valmentajani oli dieettini aikana tullut siihen tulokseen, että minun kehoni ottaa tankatessa vastaan parhaiten nopeita hiilihydraatteja joten niitä suosittiin myös kisatankkauksessa.
Maanantaista torstaihin kävin vielä aamulenkillä, mutta nyt askel oli jo todella raskas enkä kyllä erityisemmin noista lenkeistä nauttinut. Kävelin aamuisin noin tunnin ajan ja kotiin päästyäni nälkä oli jo ihan valtava. Hiilareiden lisäys ruokavalioon tuntui saavan kehon ihan ylikierroksille: hiki valui ja oli koko ajan tosi lämmin. Taisi aineenvaihdunta saada kyytiä tuosta pienestä lisästä. Tankkauksen syyhän on siis täyttää lihakset, jotta lavalla urheilija ei näyttäisi ihan lattealta. Fitness-kilpailijoilla tosin tankkauksen merkitys ei ole läheskään yhtä suuri kuin kehonrakentajilla, sillä ei meillä tytöillä niin kovin paljon ole sitä lihasta mitä pitäisi täyttää. Hiilareita syömällä saadaan kuitenkin nestettä lihaksen sisälle ja tämä tuo lihaksen ulkomuotoon sellaista sopivaa pyöreyttä. Natriumin ja juomisen säätelyllä taas ajataan lihaksen ulkopuolinen neste ulos kehosta, jolloin kroppa kuivuu vaikka lihakset ovat edelleen täynnä. Kisaviimeistely on melkoista tähtitiedettä ainakin minulle, joten siitä en pysty kovin paljon enempää kertomaan. Ylipäätään Bullin viimeistelyt ovat aika erilaiset kuin monilla muilla ja koska ne ovat ikään kuin ammattisalaisuuksia, niin sen enempää en niistä myöskään kirjoita.
Kisaviikon valmisteluihin kuului tietenkin ihon valmistelu Protan-kisavärikäsittelyyn. Maanantaina kuorin vielä ihon kevyesti suihkussa ja kosteutin kunnolla monella kerroksella kosteusvoidetta. Protanin alkoholin vuoksi ihon tulee olla kunnolla ravittu, jotta väri levittyy tasaisesti eikä jää laikkuina kuiviin kohtiin. Tiistaina ajelin pois kaikki ihokarvat lukuunottamatta kulmakarvoja ja hiuksia, hehheh. Tuossa hommassa pitää olla joku muu apuna, sillä joitakin kohtia on vaikea ajella itse. Karvat pitää ajaa pois jotta ne eivät loista valkoisena tumman kisavärin päällä ja kovissa lavavaloissa. Ei ole kiva olla se karvainen kaveri siellä lavalla. Tiistaina en enää käyttänyt kosteusvoidetta, varmuuden vuoksi. Koskaan ei voi olla varma millaisia kemiallisia reaktioita Protan saa aikaan muiden kosmetiikkatuotteiden kanssa! Kevyellä apteekin vesipohjaisella voiteella tosin voisi ihoa tuolloin vielä kosteuttaa, mutta jätin sen tekemättä.
Kisaviikko oli oikeastaan melko helppo viikko. Treenasin vielä maanantaista keskiviikkoon käyden kaikki lihasryhmät läpi tosi kevyesti. Tiistaina Bodaus-lehden toimittaja Simo Bogdanoff kävi haastattelemassa minua ja ystävääni Emmaa Bodaus-lehden artikkelia varten. Juttu julkaistaan lehdessä 3/2006 (Huom! Pitäisi olla kaupoissa jo!). Meillä onkin Emman kanssa kiva yhteinen historia tämän kisatouhun suhteen, sillä treenatessamme yhdessä pari vuotta sitten Emma sai minulta kisakipinän ja päätti myös lopulta osallistua samaan aikaan kisoihin. Tämä harrastus on tuonut minulle todella monta rakasta ystävää, jotka ovat olleet korvaamaton tuki ja apu tämän mielenkiintoisen kahden vuoden vuoristoradan aikana.
Keskiviikkoaamuna oli aika alkaa levittelemään Protania iholle. Olimme sopineet ystäväni Jennin kanssa että maalaamme toisemme, vaikka kummallakaan meistä ei hommaan ollut kovin paljon kokemusta. Maalasin toki Katien syksyn Nationalseihin ja silloin kaikki sujui hyvin, joten sen verran uskalsin luottaa omiin taitoihini. Marssimme siis heti aamusta Wolffin pukuhuoneeseen lakkapensselin, kumihansikkaiden ja väripullojen kanssa. Kotonakin tietysti olisi voinut maalata, mutta kylpyhuoneen ollessa neliömetrin suuruinen totesimme, että Wolffin suihkutila olisi parempi paikka. Maalattavana olo on jokseenkin nöyryyttävää: seiso nyt siinä sitten ilkialastomana keskellä yleistä suihkutilaa kun toinen sutii pensselillä väriä ihoon. Saimme muutamia erikoisia katseita – no, harvemmin ehkä kuntosalin suihkuun mennessä odottaa löytävänsä kaksi alastonta naista pensselit kädessä ja ruskean maalin peitossa! 😉 Selitimme kyllä mistä on kyse, jotta eivät ihan hulluiksi luulisi. Taisimmepa saada erään kuntoilijatytönkin innostumaan vähän tavoitteellisemmasta treenaamisesta…
Kun väri oli vihdoin iholla, alkoi kisajännitys vihdoin hiukan kipristelemään mahanpohjassa! Oli jännä katsoa oman kehon muutosta päivä päivältä. Kisaviikolla painokin putosi alhaisimpiin lukemiin: torstaina vaaka näytti 57.9kg. Hiljainen tavoitteeni oli ollut 53-54kg, joten aika kauas siitä jäätiin. Alkupainoa en koskaan tsekannut, mutta arvelisin kokonaispainonpudotuksen olleen noin 18 kiloa.
Nyt olin siis joka tapauksessa vihdoin siinä kunnossa, jossa voisin mennä hyvillä mielin lavalle. Samassa kunnossa olevia tyttöjä olin aiemmin katsellut ihailevasti ja miettinyt, kuinka hienoa joskus olisi jos pystyisin samaan. Nyt oikeastaan käsitin paljon kokonaisvaltaisemmin koko kisavalmistautumisprosessin: ei se ollut pelkkää hienon kunnon tavoittelua loputtomilta tuntuvien aerobisten, treeneistä jomottavien lihasten ja gramman tarkkuudella mitattujen ruokien siivittämänä vaan mielen hallintaa, itsekurin huipentuma, sen sisimmän rautaisen minän kehittämistä. Toki ymmärrän edelleen olevani haavoittuva ja herkkä, mutta kyllä tällaisen prosessin läpi käyminen väkisinkin vahvistaa ihmistä. Kysehän on lopulta hyvin askeettisesta elämästä kisadieetin aikana. Sellaisesta elämästä, josta nykyihmisen jatkuvasti tavoittelema hurvittelu, extreme-kokemukset ja jatkuva nautinnon maksimointi on riisuttu minimiin. Jos nykymaailmassa pystyy vastaavaan, kertoo se mielestäni jo hyvin paljon kyseisen ihmisten ominaisuuksista ja valmiuksista. Ei pelkästään kehon muokkaamisen, vaan yleisesti koko elämän hallinnan ja itselle asetettujen tavoitteiden osalta. Enää minulla ei ole epäilystäkään, ettenkö voisi esimerkiksi urallani edetä juuri siihen pisteeseen, mitä eniten haluan. Palava halu ja tahto saavuttaa jotain vievät kyllä ihmisen päämääräänsä.
Maalauspuuhat jatkuivat keskiviikosta kisapäivään kaksi kertaa päivässä. Väri tummeni ja H-hetki lähestyi! Torstaina pakkasin viimeisiä tavaroita ja tarkistin listoja läpi ettei mitään olennaista unohtuisi. Ruuat perjantaille ja lauantaille olin pakannut pieniin muovirasioihin, joiden päällä luki mikä ateria rasiassa oli ja mitä se sisälsi. Kisa-asut olivat suuressa minigrip-pussissa pienten tykötarpeiden (hakaneulat, hiuspinnit, päänsärkylääke) kanssa. Kisakenkiä korjailin vielä viimeisinä päivinäkin, sillä jalka kutistui nesteiden lähtiessä niin, että yhdet kantalaput eivät riittäneet alkuunkaan. Pesin vaatteista Pro-tania (tahraa ihan kaiken) ja lopulta pakkasin kaikki järjestelmällisesti laukkuun: pumppikuminauhat, mp3-soittimen täynnä mielimusiikkia, vaatteet kisapaikalle, vaatteet kisan jälkeisiin rientoihin itse asiassa lista tuntui melkein loputtomalta. Niin, ja pakkasin myös karkkipussin! Vaikka olinkin hyvin vähän suonut ajatuksia kisan jälkeiseen syömiseen, hain silti varmuuden vuoksi Makuunista megapussin karkkia. Ettei vaan sattuisi niin, että haluaisinkin juuri niitä kisan jälkeen, heh!
Torstaina keittiö täyttyi jo herkkutuoksuista: makaronilaatikkoa ja suklaakeksejä. Ei syötäväksi tosin, mutta mukaan kyllä. Olin jo USA:ssa asuessani miettinyt kisaviikkoa niin paljon, että sieltä asti säästössä oli ollut ihana keksitaikinasekoitus josta paistoin keksejä koko kisaajaporukalle takahuoneeseen. Joku oli joskus maininnut, että tunnelma takahuoneessa on usein ollut kireä joten ajattelin, että ehkäpä jollain pienellä jutulla porukkaa voisi saada rentoutumaan. Ja makaronilaatikko oli sitten sitä ruokaa, jota itse eniten kisan jälkeen himoitsin. äiti ei sitä ehtinyt kiireiltään paistamaan, joten tein korvikkeen itse. äidin makaronilaatikkohan on aina maailman parasta.
Tuttavat kyselivät jatkuvasti, joko minua jännitti. Ei jännittänyt, oikeastaan missään vaiheessa. Otin melkoisen rennosti koko viimeisen viikon: lueskelin kirjoja, pakkailin hiljalleen, tein vähän nettisivuja. Kaikki asiat olivat jo järjestyksessä, sillä olin valmistautunut kisaan henkisesti jo niin pitkän aikaa. Illalla vielä JK Kuntofitnessin Janne soitti minulle. Ensimmäistä kertaa muuten olimmekin puheyhteyksissä! Tämä koko päiväkirjan kirjoittaminenhan alkoi niin sattumalta – ei meillä ole Jannen kanssa sen kummemmin mitään yhteistä, satuin vaan tuntemaan Marin joka piti aiemmin samalla sivustolla päiväkirjaansa ja jatkoin siitä mihin Mari lopetti viime keväänä. Janne ja koko JK:n poppoo ovat kuitenkin olleet verraton sähköpostitsemppaajien ryhmä ja sekä tsempistä, että tästä kirjoitusmahdollisuudesta olenkin kovin kiitollinen. Kiitos Janne! 🙂
Perjantaina olin loistavalla tuulella! Siinä ne tunnit kuluivat, ja pian olisimme Kultsan lavalla kisafiiliksissä. Jenni ja hänen miehensä hakivat minut puolilta päivin ja käänsimme pikkuauton nokan kohti Helsinkiä. Tunnelma oli hauska ja missään vaiheessa ei pinnaa kiristänyt. Cumulus Olympian aulassa viikonlopun tapahtuma alkoi konkretisoitua: törmäsimme Pauliina Talukseen ja muutamiin muihin Suomen bodyskenen näkyviin hahmoihin. Vielä kerros maalia pintaan, hiukan asujen sovittelua ja sitten kilpailijakokoukseen.
Kisaajakokouksessa tytöt jaettiin sarjoittain ja kävi myös ilmi, että tulokkaat mahtuisivat kaikki yhteen sarjaan. Tämän tosin tiesinkin jo etukäteen, sillä kisaajalista oli kutistunut pitkin kevättä. Meitä oli lopulta tulokassarjassa 17 tyttöä. Saimme nimilaput ja viime hetken ohjeistusta kisapäivästä. Päätuomari Pasi Lakaniemi kertoi kisan kulusta, antoi ohjeita poseeraukseen ja ylipäätään lavalla olemiseen. Minulla oli rauhallinen olo kisan suhteen: nämä asiat olivat jo tuttuja, kaikki oli käyty kymmeniä kertoja läpi harjoituksissa. Ulkoisesti tunsin olevani kuin ylikierroksilla käyvä duracell-pupu: adrenaliini oli jo pinnassa, polte lavalle nousuun kova ja odotus myllersi sisällä.
Kisaajakokouksen jälkeen loppui veden juominen ja kello kuudesta seuraavaan päivään piti kärvistellä ilman juotavaa. Ei se kyllä erityisen vaikealta tuntunut, olo oli mainio ja jostain syystä minua hymyilytti jatkuvasti. Illalla valmentajamme Bull Mentula kävi katsastamassa meidän tyttöjen kuntoa Jennin ja minun hotellihuoneessa. Siellä sitten tehtiin käännöksiä kisabikineissä ja saimme myös lisäyleisöä käytävältä huoneeseen pölähtäneestä Matti “Guru” Halosesta. Kukapa mies ei käyttäisi kutsua hyväkseen, kun näkee timmejä tyttöjä bikineissä – vielä ilmaiseksi. 😉 Bull-Jari ohjeisti meitä vielä kisapäivään ja tsemppasi mukavasti. Valmentajan usko ja tuki tuntuu kyllä hyvältä. Ovathan valmennettavat kuitenkin jollain tavalla valmentajan työnäytteitä, vaikka kisavalmistautuminen toki vaatii toimivaa tiimityötä.
Perjantai vaihtui yöksi ja sukelsimme omiin sänkyihimme peittojen alle. Jenni oli umpijäässä ja meni nukkumaan kuin telttaretkellä konsanaan: peiton alta näkyi vaan nenänpää ja valtava pipo, jonka alle näytti hautautuneen puoli tyttöä. Minulla taas oli kuuma edelleen hiilarien syömisen vuoksi ja uni tuli nopeasti lämpöisessä sängyssä.
Lauantaiaamuna nousimme varhain maalaamaan toisemme vielä kertaalleen. Kaikki oli pakattuna ja yhdeksäksi lähdimme meikkiin ja kampaukseen. Hiuksista tuli oikein kivan näköiset ja Tunturin Katarinan tekemä lavameikki sai meistä vihdoin todellisen kilpailijan näköisiä! Katselimme toisiamme ihmeissään – minne ne nuutuneet, riutuneet, nälkäiset ja unenpöpperöiset tytöt katosivat? Hymy oli kyllä herkässä ja tuntui upealta, kun jännityksen vihdoin noustessa sydämentykytyksinä sai puristaa hyvää ystävää kädestä ja iloita siitä, että näin paljon olimme jo saavuttaneet.
Joni tuli Kultsalle ennen yhtätoista ja kierrellessämme näytteilleasettajien standeilla sain kuulla muutamilta, että värini näytti todella vaalealta. Uskomatonta, kahdeksan kerrosta Protania pinnassa ja minä olin kuulemma liian vaalea?! Ei auttanut muu kuin kiireessä lähteä Kultsan takahuoneeseen. Siellä naisten vessassa sitten Joni joutui viime tipan maalariksi siinä tohinassa yksi valkoinen paita sai Protan-värityksen ja muutamat hermot olivat kyllä jo hiukan koetuksella. Vaikka tähän asti en ollutkaan stressannut, tuntui pieni stressin poikanen pukkaavan päälle väkisinkin. Hyvinhän se kuitenkin sujui ja pian olimmekin taas Kultsan aulassa hengailemassa. Huomasin Jannen soittaneen minulle ja vihdoin sitten tapasimme! Olipa tosi mukava juttutuokio ja vähän kävi mielessä, pitäisikö päiväkirjaa ehkä sittenkin jatkaa tällä sivustolla? Minullahan on niin hienot tukijoukot JK:n porukasta, ettei paremmasta väliä. Mutta ehkäpä on aika siirtyä eteenpäin tässäkin jutussa, kun minulla on uusi kotikolo jo netissä valmiina. Jannen lisäksi tapasin Manon, joka kirjoittelee JK Kuntofitnessiin mm. kisaraportteja. Oikein mukavia ihmisiä nämä bodyfanit! Isojen halausten saattelemana lähdin tapaamaan muitakin tuttujani.
Hassuin tapaamisistani oli varmaan oman äitini tapaaminen aulassa. äitini olisi kävellyt ohitseni, mikäli en olisi hihkunut ääneen jotain! Kyllä sitä muuttuu kovin erinäköiseksi, kun kisameikit ovat päällä ja tyttö muutenkin ihan tanssihiiren kokoinen. Aulassa oli valtavasti tuttuja ja tsemppaajia, jotka tuntuivat jännittävän kisaani enemmän kuin minä itse. Aika meni kovin nopeasti ja sitten olikin aika painella lavan taakse valmistautumaan itse koitokseen.
Lavan takana oli hiukan jännittynyt tunnelma, vaikkakin meidän pikkuisessa leirissämme naureskeltiin ja otettiin rennosti. Osa kisaajista makasi jumppapatjojen päällä lattialla rentoutuen, osan väriä vielä viimeisteltiin, toiset sovittelivat asuja päälle ja taisipa siellä muutama jo pumppaillakin. Muutama tuttu kokeneempi kisaaja auttoi minua asujen liimaamisessa. Vielä meikin viimeistely, pumppia jumppakuminauhojen avulla, kengät jalkaan ja sitten meitä kutsuttiinkin jo järjestymään oman luokkamme kanssa lavan portaisiin. äkkiä vaseliinia hampaisiin ettei hymy hyydy, pientä hymyjen harjoittelua ja hihkumista… “Tässä sitä nyt sitten ollaan!!” Oli upeaa seistä vierekkäin hyvän ystävän kanssa ja tietää että siten saisimme seistä lavallakin. Minä olin numero 9 ja Jenni numero 10. Kuulutukset… “Tässä vuoden 2006 tulokkaat!” Ja niin sitä mentiin.
Minua hymyilytti ja suorastaan nauratti, koska koko lavalle menon hetki tuntui niin utopistiselta. Ensi minuutit, ja yleisön tervehtiminen, ensimmäiset esittelyvertailut… siinä hiukan kyllä jännitti, mutta hyvinhän se meni. En kompastunut tai liukastunut vaan kykenin luontevaan lavakäyttäytymiseen juuri kuten olin aiemmin harjoitellutkin Wolffin peilisalissa. Kaikki ne sadat (todellisuudessa muuten n. 250 tuntia) treeniä, ruokanautinnoista kieltäytyminen ja päivästä toiseen etukäteen organisoitu elämä kyllä palkittiin tuolla hetkellä. Lavalla seisominen oli kuin kirsikka kermaleivoksen päällä, viimeinen huipentuma sille kaikelle työlle jonka olin siihen mennessä tehnyt. Olo oli valtavan onnellinen, huojentunut ja ylpeä. En miettinyt sijoituksia, fysiikan keskeneräisyyttä tai mitään muutakaan siinä hetkessä epäoleellista. Toivoin vain, että sisälläni oleva hehku loistaisi uloskin päin, sillä minulle tuo kilpailukokemus oli suunnattoman tärkeä ja arvokas.
Jenni ja Emma olivat tosi monissa vertailuissa, joten uskalsin toivoa että heistä vähintään toinen olisi finaalissa. Kun Emman finaalipaikka ratkesi, meinasin haljeta onnesta! Tuntui ihan mielettömän hienolta, kun myös oman ystävän kisa kruunattiin niin hienosti. Jennin kanssa pakkasimme tavarat ja painelimme lavan toiselle puolelle katsomoon. Nälkähän oli toki valtava, kun päivän aikana ei kovin paljoa ollut syötävää. Katsomossa voitelin onnellisena rieskanpalasia ja söin niitä maidon kanssa, jälkiruuaksi toki irtokarkkeja ja suklaata. 😉 Samalla kiritin finaalissa kilpailevia ystäviäni ja tuttujani ilmeisesti niin äänekkäästi, että lähiympäristössä istuvat perheenjäseneni taisivat joutua jopa hiukan nolostelemaan minun puolestani…
Kaikki tutut sijoittuivatkin loistavasti: tamperelaisista Emma oli tulokassarjan viides ja salilta tuttu Petra Orpana oli avoimen body fitnessin pitkän sarjan toinen. Dieetin aikana minua kovasti tsempanneet kokeneemmat kisaajat, Korhosen Satu ja Jokisen Mimmi sijoittuivat myös hienosti: Satu oli body fitnessin lyhyen sarjan toinen ja Mimmi nappasi ansaitsemansa ykkössijan fitnessin avoimessa sarjassa. Nuorten tulokkaiden Sanna Laaksonen haki sarjansa kultaa. Aika kovia mimmejä siis! Myöhemmin sain tietää myös että Jenni oli meidän sarjamme kuudes ja minä yhdeksäs. Hyvin meni! Kaikki body fitnessin sarjat olivat melko suuria, laji on selkeästi edelleen hyvin suosittu. Meidän rivistössämme seisoi 17 kovakuntoista tyttöä eikä tämän vuoden osanottajista yksikään näyttänyt siltä, etteikö olisi kuulunut lavalle ihan yhtä lailla kuin muutkin.
Jäimme vielä katsomaan Boosman Grand Prix -kehonrakennuskisan. Pitihän toki omaa valmentajaa jäädä kannustamaan! Jari olikin hyvässä tikissä lavalla ja kunto oli selkeästi parempi kuin viime syksyn SM-kisoissa. Mieleenpainuvin esiintyminen oli mielestäni kuitenkin Mika Nyyssölällä. Hänen poseerauksensa erityisesti vapaaohjelmassa oli upean näköistä ja liikehdinnästä näkyi läpi esiintymisen ilo.
Kisaviikonloppu meni hujauksessa ohi, sillä sunnuntain ja vielä maanantain heti perään olin Lahdessa personal trainer- ja ravinto-ohjaajakoulutuksessa. Seminaariosa tuli käytyä läpi ja sertifikaatin saamiseen vaaditaan vielä tuon jälkeen laajan teoriaosan tenttiminen. Siinä meneekin sitten koko kesä… sen verran on nimittäin opittavaa!
Viikot kisan jälkeen
Kisojen jälkeisellä viikolla rentouduin, söin hyvää ruokaa ja vietin aikaa Jonin kanssa. Töissäkin sain tehtyä hommia ihan eri tavalla – kyllä sillä ravinnolla taitaa ihan oikeasti olla merkitystä aivotoiminnan kannalta. 😉 Diplomityö etenee vihdoin hyvää vauhtia ja tässähän alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että minulla on diplomi-insinöörin paperit taskussa vielä tämän vuoden puolella. Sitä ennen on koitoksena kuitenkin vielä syksyn SM-karsintakisat ja SM-kisat, jotka ovat ehdottomasti syksyn kovin tavoitteeni harrastuksen parissa. Toivon todella pääseväni karsinnoista läpi ja SM-lavalle kilpailemaan.
Keho tuntui palautuvan kilpailuista melko hyvin, vaikkakin viikonloppu ja alkuviikko meni melkoisissa jumituksen tunnelmissa. Oikea puoli kehosta meni sellaiseen jumiin, että enpä muista vastaavaa kokeneeni aiemmin. Vähitellen kroppa alkoi aukeamaan ja olo parani. Vasta reilun viikon päästä keho näytti imevän jo muutakin sisäänsä kuin nestettä… onneksi en missään vaiheessa turvonnut nestepalloksi, vaan aineenvaihdunta pysyi hyvin käynnissä ja nestetasapaino siinä normaalissa, eli “aaltoilevana kuten Atlantti”. Kehoni tuntuu tykkäävän tuosta nesteen keräämisestä. Oletan, että sillä on joku funktio koska näin se on toiminut niin kauan kuin jaksan muistaa. Syödä pitää kuitenkin hyvin, että kehon saa palautumaan etenkin kun aika kisadieettien välillä on näin lyhyt.
Toukokuu on mennyt enimmäkseen kotona sohvan pohjalla vinkuessa, sillä siitepölyallergian vuoksi en ole pystynyt juurikaan liikkumaan. Ehkäpä tämä pakkolepo on ollutkin vaan hyväksi, sillä nyt kun urheilu on taas mukana kuvioissa, treenit kulkevat ihan eri tahdilla.
Kun kisoista on kulunut nyt viisi viikkoa, on aika suunnata katse jo syksyä kohti starttaavaan dieettiin. Uusi dieetti alkaa 5.6. maanantaina ja ensimmäinen (toivottavasti ei viimeinen) kisa käydään 16.9. Turussa. Mieli on oikein hyvä, kun koko kroppa on saanut rentoutua päätä myöten. Treeneissä puhaltavat uudet tuulet ja haastetta riittää melkeinpä enemmän kuin yhden ihmisen tarpeiksi!
JK Kuntofitnessin päiväkirja päättyy tähän, mutta minun puuhasteluni jatkuvat edelleen niin kuntosalilla kuin myös netissä. Olen avannut omat kotisivuni ja sieltä pääsee myös lukemaan blogiani. Blogia kirjoitan epäsäännöllisen säännöllisesti hiukan tämän päiväkirjan tapaan. Juttua takuulla riittää, sillä tämän harrastuksen suhteen ei voi koskaan olla valmis. Aina oppii uutta niin lajista kuin myös itsestään. Uskallan luvata, että tarinoita riittää vielä yllin kyllin tehdessäni töitä saavuttaakseni sen ultimaalisen unelmani: fitnessissä kilpailemisen vapaaohjelman kera. Ajankohdaksi on asetettu syksy 2007… joten stay tuned, katsotaan miten fitnesstytön käy!
Viikko 15
Viimeisiä viikkoja viedään. Kisoihin oli maanantaina tasan 13 päivää aikaa! Aamulla suunnistin Wolffille jälleen kukonlaulun jälkeen ja sisulla painoin 90 minuutin aerobisen hyvillä sykkeillä, vaikka lopussa jo uuvuttikin. Jenni oli kaverina ja kisaviikon juttuja miettiessämme naurunpyrskähdyksiltä ei voinut välttyä. Tuntuu todella mahtavalta, että kisaan on ollut vierellä valmistautumassa niin loistava ystävä! Mehän emme vuosi sitten edes tunteneet toisiamme, mutta niin se vaan sama valmentaja, sama sali ja samanlaiset kisasuunnitelmat meidät yhdistivät ystäviksi.
Päivä meni töissä palellessa. Työnteko on kyllä melkoista yrittämistä tässä vaiheessa, kun ajatukset harhailee jo ihan muualla koko ajan. Iltapäivällä työt alkoivat maistua puulta ja lähdin hyvissä ajoin salille tekemään jalkatreenin. Into oli jostain syystä ihan hirmuinen ja treeni kulki todella hyvin. Kävelyaskelkyykyissä nappasin käteen jopa isommat painot kuin edellisellä viikolla. Seuraavaan kilomäärään onkin sitten 2kg hyppäys… ehkäpä dieetin jälkeen koitan kuinka hyvin kyykyt niiden kanssa sujuisivat. Aerobisen tein vähän poikkeuksellisesti siten, että kävin aerobicissa hyppimässä 20 minuuttia ja loput ajasta ajelin kuntopyörällä. Kevyttä oli ja mieli ihan katossa!
Tiistain aerobinen meni taas matolla ja crossarilla Jennin kanssa. Loppuvaiheessa iski täydellinen heikotus ja tuntui että vatsalaukku kääntyy ympäri… ihan hirveä olo. Sinnittelin kuitenkin vielä sen viimeisen vartin ja sitten syöksyin suihkun kautta töihin aamupalalle. Päivän mittaan olo ei kovin paljoa kohentunut. Treenivuorossa oli onneksi vatsa ja siinä vaiheessa olo oli jo hiukan parempi, joten osan aerobisesta menin taas tekemään aerobic-tunnille. Musiikki tempaa siellä niin mukaansa, että mitään heikotuksia ei edes tunne! Syke vaan meinasi nousta niin rajusti, että tein suosiolla loput aerobisesta matolla kävellen. Myöhään illalla tallustin vielä takaisin salille poseerausharjoitukseen. Asennot sujuvat hyvin, paitsi se taka-asento edelleen on ongelmallinen. Notkoselkäni luo alaselälle varjon ja puolet koko selästä häviää sen mukana. Toivottavasti Kultsalla saan asennon sellaiseksi, että V-malli tulee kunnolla esiin. Se minulla nimittäin on hyvä ja olen siihen itsekin aika tyytyväinen!
Keskiviikkona todella huonosti nukutun yön (n. 3,5h) jälkeen poljin stepperiä 50 minuuttia ja loput aerobisesta tein laitteita vaihdellen. Olo oli jokseenkin heikohko ja nälkäinen varsinkin aerobisen loppupuolella, mutta niin siitä taas hengissä selvittiin. En ikinä jätä aerobista kesken, vaikka olisi paha olo – sitten jos jätän, niin on jo todellakin tosi kyseessä. Päivä töissä oli leppoisa, en juurikaan jaksanut murehtia työasioista sillä projekti ei tässä vaiheessa kuitenkaan etene mihinkään suuntaan minusta riippumattomista syistä – pomoni on niin kiireinen, etten ole edes nähnyt häntä pariin viikkoon. Niinpä käytin työajan hyväkseni ja tulostelin mm. muistilistoja kisaviikolle, heh! 😉 Päivän treeni oli rinta ja olkapäät. Koska fiilis oli hyvä ja suhteellisen voimakas, uskaltauduin tekemään jopa käsipainopenkkiä ja sarjat loppuun asti. Olkapäätreeni oli tosi kiva! Nyt kun yläkroppa on jo melko tiukka, on treenaaminen tosi motivoivaa koska lihaksen liikkeen ihan oikeasti näkee. Sitten vielä aerobista spinningpyörällä 40 minuuttia, solariumiin elpymään ja lopulta kotiin venyttelemään.
Torstaina tein töistä etäpäivän joten aamulla aerobiselle lähtö ei ollut erityisen kiireinen. Unta ei vaan meinaa riittää, joten olisin ilman herätyskelloakin jo seitsemän jälkeen valmis päivän touhuihin. MP3-soitin oli tuona aamuna varustettu ihanan legendaarisilla vocal trance -kappaleilla ja niistä innostuneena teinkin osan aerobisesta Wolffin aerobic-salissa omien sarjojen tahtiin hypellen. Mietiskelin samalla jo kisan jälkeisiä treenejä ja niiden jaksotusta… kesästä on tulossa jännittävä uusien treenijuttujen vuoksi! Loput aerobisesta tein stepperiä polkien. Se on tosi tehokas, kun muistaa olla varaamatta käsillä laitteeseen ja pitää ennemmin kädet vaikka lanteilla. Silloin töitä tulee oikeasti tehtyä jaloilla ja pakaroilla ja se näkyy myös sykkeessä. Viimeinen puolituntinen stepperillä oli aika ikävä, koska väsymys painoi ja nälkä pisti vatsan huutamaan kurjuuttaan. Iltapäivällä tein pumppityylisen käsitreenin joka oli viime viikkoisista treeneistä ehdottomasti huonoin. Olo oli todella heikko ja huono, vatsaan koski ja painoja oli pakko tiputtaa.
Torstai oli oikeastaan myös ensimmäinen päivä jolloin tuntui siltä, että kisaviikko on ihan kohta tässä ja nyt. Kävin hakemassa Bullilta ohjeet viimeiselle viikolle ja iltapäivällä oli myös ohjelmassa viimeinen, palauttava kokovartalohieronta. Viimeisen viikon juttuja en voi paljastaa kovin tarkasti, mutta kerron niistä ainakin jotain seuraavassa päiväkirjassa. Kisaviikko ja kisatunnelmat tulevat ihan omana päiväkirjanaan sitten viikolla 17 kun kilpailu on käyty ja olen palannut kotiin. Torstain kruunasi myös paketti postissa: koristellut, upeat ja sopivat kisa-asut saapuivat ajoissa!
Perjantaiaamuna sali aukesi vasta kello 12, joten lähdin ulos lenkille ärhentelevästä siitepölyallergiastani huolimatta. 90 minuutin lenkki sauvojen kera tuntui alussa tahmealta, mutta mitä kauemmas Pispalan ja Pyynikin koukeroisille teille eksyin, sitä kivempaa kävely oli. Lenkin loppuvaiheessa aurinkokin pilkisti pilvien takaa ja kehon läpi ryöpsähti ihana, voimistava endorfiinivirta! Rakastan sitä olotilaa, minkä hyvä lenkki tai treeni tuo. Hymy kasvoilla puuhastelin päivän kotosalla. Aamupalakin tuntui lähes juhlalliselta, kun keksin laittaa sen hiukan eri tavalla. Ainakin omaan suuhuni se maistui aivan loistavalta (tosin minusta jopa tonnikala suoraan purkista on tällä hetkellä todella herkullista). Tässäpä resepti muillekin kokeiltavaksi:
Raejuusto-vadelmasorbetti
– 150g rasvatonta raejuustoa
– Loraus light-mehua (oma suosikkini O-light ice coffee)
– 100g pakastevadelmia
– 10g lesitiiniä
– 10g vehnäleseitä
– 5g pellavansiemenrouhetta
Sekoita raejuusto, lesitiini ja light-mehu sauvasekoittimella tai blenderillä sileäksi soseeksi (näyttää ihan maitorahkalta). Kippaa sekaan jäiset vadelmat ja soseuta kunnes seos on sileää. Jos seos on melko jähmeää, sekoita mukaan leseet ja pellavansiemenrouhe ja nautiskele! Jos seos jäi veteläksi, pistä pakastimeen jähmettymään kunnes se on sorbettimaista ja sen jälkeen sekoita loput ainekset sekaan ja nauti.
Iltapäivällä kävin solariumissa ja tein salilla viimeisen kunnon selkätreenin. Se olikin todella hyvä treeni ajatellen, että tässä mennään ihan viimeisiä päiviä ennen kisaviikkoa. Painot olivat samat kuin aiemminkin. Melkoista rimpuilua vaan ne sarjojen aloitukset, kun oman kehon paino on kutakuinkin sama kuin paino jota pitäisi pystyä myös liikuttamaan. Jos siis Wolffilla on bongattu ylätaljassa tai hammer-koneissa rimpuileva apina, se olen minä.
Lauantaina lenkille oli taas lähdettävä ulos. Suunnistin Hatanpään maisemiin ja viihdyin lenkillä yhteensä tunnin ja 45 minuuttia! Jalat tuntuivat aika tukkoisilta ja säären etuosia jomotti, mutta eipä auttanut valittaa kun liikuttava oli joka tapauksessa. Iltapäivällä kävin Jonin kanssa treenaamassa. Siinä sekin sitten oli… viimeinen kova treeni ennen kisoja. Tein olkapäille oikein kunnon treenin ja koska sisua riitti, pusersin sarjat samoilla painoilla joilla olen tähänkin asti treenannut. Ensin meinasin ottaa kevyemmät painot ja mielessä oli ajatus, että “en mä varmaan enää jaksa niillä millä aiemmin tein…”, mutta sitten sisuunnuin omille ajatuksilleni ja otin sieltä painotelineestä ne samat painot kuin aiemminkin. Ja kyllähän ne nousivat, kun pisti nousemaan. Täytyy olla todella tyytyväinen: hiilihydraatit nollassa, kalorit rajuilla miinuksilla ja viimeinen tankkauspäivä pari viikkoa sitten… ja silti kykenen liikuttelemaan samoja painoja kuin koko dieetin ajan! Päästä se on kiinni. Illalla sovittelin asuja ja harjoittelin poseerausta. Jospa ne asennot tulisivat Kultsalla sitten ihan selkärangasta.
Sunnuntaiaamu alkoi todella surkeasti. Heräsin kamalan pyörimisen jälkeen kello 6 siihen, kun säären etuosia jomotti niin paljon, että seisomaan nouseminenkin teki vaikeaa. Totesin, että lenkistä ainakin on aivan turha haaveilla! Sapetti ihan vietävästi, kun viimeinen ihka oikea dieettipäivä alkoi niin huonosti. Kituutin sitten koko päivän vähillä ruuilla (aamupala jo klo 6 pidentää päivää huomattavasti) ja iltapäivällä menin salille solariumiin ja korvaamaan väliin jääneen aamuaerobisen. Poljin spinningpyörää ja lueskelin samalla flow-kirjaa. Eräs kohta sieltä jälleen kerran pomppasi esille, jossa mielestäni on paljonkin perää:
“Ilo ei riipu siitä, mitä tekee, vaan miten sen tekee.”
Tämän vuoksi minun dieettini on ollut hauska, haastava, palkitseva ja ennen kaikkea todella opettavainen! Nyt jäljellä on enää loppurutistus. Illalla mietin, miltä viikon päästä minusta mahtaa tuntua. Nyt jo voin sanoa, että olen voittaja… sijoituksista viis. Viikon päästä olen elänyt 23 viikon ajan joka ikisen päivän yhteen kisapäivään tähdäten. Se on minulle saavutus, johon muutama vuosi takaperin en olisi koskaan uskonut pystyväni.