Jukka-Pekka Nousiaisen kisoihin valmistautuminen

Taustaa:

Olen Jukka-Pekka “Pate” Nousiainen, 32-vuotias kehonrakentajan alku Nurmijärveltä. Asun tarkalleen ottaen Rajamäessä, jonne asetuin vuonna 2000 muuttaessani yhteen vaimoni Virpin kanssa. Häitämme vietimme reilu kuukausi sitten, joten olen myös tuore ukkomies. Asustamme omakotitaloamme yhdessä Virpin poikien Miskan (13v.) ja Jessen (10v.), sekä kolmen koiran kanssa. Lapseni Noora (13v.) ja Olli-Pekka (10v.) käyvät myös luonamme säännöllisesti. Mitään erityisiä harrastuksia minulla ei bodauksen lisäksi ole. Eräretkeily on lähellä sydäntä, mutta sillekään ei ole liiemmin aikaa ollut viime vuosina. Liikenevän vapaa-ajan pyrin käyttämään kotona perheen kanssa puuhasteluun, talokaan kun ei ikinä ole valmis. Elokuvissa tulee silloin tällöin käytyä. Myös ajoittain ulkona syöminen kuuluu elämän iloihin, kisakauden ulkopuolella tietty. Ravintoloiden yöelämästä tulee nautittua nykyään muutamia kertoja vuodessa. Työkseni toimin tukkumyyjänä RTV-Yhtymässä Riihimäellä, työpäivät vietän siis puhelimen ja tietokoneen ääressä. Aiemmin tein myös portsarin hommia, mutta viitisen vuotta niissä hommissa riitti. Painoilla olen harjoitellut 15-vuotiaasta lähtien, aloittelin sen samaan aikaan kun lopettelin viisi vuotta kestäneen jääkiekon peluun ja siirryin karaten pariin. Karatessa tuli kilpailtua teinivuosina ja menestyttyä piiri/kansallisella tasolla. Nuorten SM-mitali jäi kuitenkin haaveeksi. Karaten rinnalla siis aloin harjoittelemaan painoilla, joka oli alkuun aikamoista hakuammuntaa. Treeniohjelmat kopioin suoraan Muscle & Fitness -lehdistä, mitä kovemman ammattilaisen ohjelma, sen parempi. Ravinnon merkityksestä ei ollut mitään aavistusta, söin vain hyvällä ruokahalulla mitä äiti pöytään kantoi. Kuitenkin jonkin sortin kehitystä sain aikaiseksi, sinnikäs kun olin. Armeijan harmaisiin mennessä paino oli noussut neljässä vuodessa huimat 11kg ollen noin 63kg. Teinipojan ainoa oikea voiman mittari, penkkipunnerrus, oli noussut 48,5kg:sta 110 kiloon. Armeijan jälkeen innostus kilpakarateen lopahti, samaten punttitreeni oli varsin satunnaista ja vailla tavoitteita parin vuoden ajan. Sitten kuntoutusta vaatinut polvivamma pakotti totisemmin kyykkytelineen alle ja samalla into punttitreeniin palasi. Vuosien varrella treeni- ja ravintotietämys kasvoi ja tulokset pikku hiljaa paranivat. Kesällä 2002 vedin kokeiluluontoisen dieetin treenikaverini patistamana ja päätin siltä pohjalta tähdätä 2003 noviisien SM-kisaan, alle 70kg:n sarjaan. Treenasin systemaattisesti talven yli kohti kisaa. 

Ensimmäinen kisadieetti:

Heinäkuun alussa 2003 aloin 14 viikon dieetille, lähtöpainon ollessa 81kg ja kehon rasvaprosentin sähköisellä mittarilla mitattuna 17%. Lähdin noudattamaan seuramme Riihimäen Voimailijoiden, konkarin Simo Bogdanoffin käyttämää valkuaisainedieettiä, jolle on ominaista proteiinin korkea ja hiilihydraattien matala määrä. Simo on havainnut kyseisen dieetin itselleen hyvin toimivaksi. Loppua kohden muokkasin hieman dieettiä tekemällä viimeiset pudotukset vähistä rasvoista ja valkuaisen määrästä. Se säästi hieman hiilihydraattien määrää, hermoista puhumattakaan. Myös aerobisen määrää ruuvasin kovemmaksi mitä pitemmälle kohti kisoja tultiin. Ensimmäinen koitos oli Tampereen SM-karsinta viikko ennen SM-kisoja. Paino putosi lopulta reilusti alle rajan, ollen kisassa 67kg. Kunto osui kohdalleen jo tähän kisaan ja voitin miesten alle 70kg:n sarjan. Tämä antoi hyvän kuvan missä mennään ja lähdin odottavalla mielin kohti päätapahtumaa. SM-kisaan Lahdessa sain tankattua hyvin, punnitus ei tuottanut ongelmia ja selvitin itseni sarjaan painaen edellisillan punnituksessa 68,2kg. Kunto oli kohdallaan, vaikka itse sanonkin, ja kotiin tuomisina oli mestaruus noviisien alle 70kg:n sarjasta. Kisa oli hieno, uusi kokemus. Esiintyminenkään ei jännittänyt pahasti ja kisasta jäi todella positiivinen kuva. Olo oli jälkeenpäin mahtava, rankka dieetti oli palkittu parhaalla mahdollisella tavalla. Naama taisi olla virneessä vielä illalla nukkumaan käydessäkin, hyvin ansaitun, ravintolassa vaimoni kanssa nautitun pannupizzan, jäätelön ja parin vesilitran jälkeen. 

Kohti 2004 SM-kisaa:

2003 SM-kisan jälkeen oli tunne, että ei tätä voi tähän jättää. Niinpä otin tavoitteeksi vuoden 2004 SM-kisat, jälleen Lahdessa, lokakuun 23. päivä. Sarja on tänä vuonna yleinen sarja -70kg. Tankkailin kisan jälkeen viikon verran, mietin miten talven yli treenataan ja syödään. Otin opikseni dieetistä, säädin ruokavaliotani hyväksi havaitsemaani suuntaan. Nostin kaloreita noin 500 dieetin alun tasosta, ideana oli kehitellä talven aikana muutama kilo lisää lihaa luiden ympärille. Nostin hiilihydraattien osuutta selvästi valkuaisen kustannuksella, uskon toimivan minulle parhaiten. Dieetillä huomasin myös atooppisen ihoni parantuneen huomattavasti, joten karsin ruokavaliostani pois tuotteet, joita en käyttänyt juurikaan dieetin aikanakaan. Eli maitotuotteet, jotka monelle atoopikolle eivät sovi, menivät vaihtoon minunkin kohdaltani. Maitorahkat ja raejuustot vaihtuivat lihaan ja kalaan, proteiinijauheet toimivat myös hyvinä ja kätevinä lisinä, ja käytänkin kisakauden ulkopuolella päivittäin niitä kahdella, kolmella aterialla/välipalalla päivässä. Kisakauden ulkopuolella en vahdi syömisiäni pilkuntarkasti. Katson, että saan tarvittavan määrän valkuaista ja hiilihydraatteja tasaisesti pitkin päivää, jaettuna kuuteen eri ateriaan. Ateriat muotoutuvat helposti työpäivien lomaan. Palautusjuoma kuuluu automaattisesti treenin perään ja perusruokavalio koostuu kaurapuurosta, myslistä, hedelmistä, vihanneksista, riisistä, pastasta, perunasta, niin punaisesta kuin vaaleastakin lihasta ja kalasta. Herkut kuuluvat kehonrakentajankin elämään, niistä en pidä kirjaa. Kaikkea kohtuudella, kyllä peili ja vaaka hoitavat viestin perille, jos alkaa menemään metsään. Maailma ei kaadu, vaikka joskus ateria jäisi väliinkin tai välipalalla kahvin kanssa menee alas pulla tai parikin. 

Harjoittelustani:

Treeneissä noudatan klassikkoa isot painot, isot lihakset. Pyrin harjoittelemaan mahdollisimman kovilla painoilla, mutta puhtaalla tekniikalla toistojen pyöriessä välillä 6-12/sarja. Eli miehen pitää viedä painoja, eikä toisin päin. Ja voimanostohan on eri laji eri tavoitteineen… Treenaan viiteen jaetulla ohjelmalla, koko kroppa tulee käytyä läpi 7-9 päivässä. Maksimissaan kaksi treeniä peräkkäin, sitten lepopäivä. Näin harjoitukset pysyvät lyhyinä, noin tunti/treeni, ja jaksaa painaa täysillä alusta loppuun. Lepopäiviä lisään tarvittaessa, vuosien mittaan on jo oppinut hieman kuuntelemaan omaa kroppaansakin. Samaten tasaisen epäsäännöllisesti, tuntuman mukaan, heitän sekaan myös kevyen viikon, jolloin treenaan kevyemmillä raudoilla normaalista poikkeavilla harjoitteilla. Sarjat ovat tällöin pidempiä, mutta lepoaika sarjojen välillä puolestaan lyhyempi. Eli tiukkoja treenejä nekin, hieman uudenlaisella ärsykkeellä vain. En osaa mennä salille lipsuttelemaan ja juttelemaan mukavia. Aerobista harjoitusta ns. massakaudella en juurikaan tee, koiran ulkoiluttamisreissut saavat ajaa silloin sen asian. 

Dieetti 2004:

Dieettini on juuri alkanut, painoa on nyt 82,5kg ja rasvaa 14,1%. Aloittelin karsimalla pois herkkuja ja ruokia, joiden energiasisällön/ravintoarvojen arviointi on vaikeaa. Aloin ottamaan ylös syömiäni määriä ja laskemaan kaloreita ja ravintosisältöä. Sen pohjalta laadin rungon ja lähtötason, jota aloin noudattamaan. Edellisestä dieetistä poiketen, lähdin nyt alkuun suuremmalla hiilihydraattien ja maltillisemmalla proteiinin määrällä. Aerobista aloin tehdä myös vähän heti alusta alkaen. Ideana tulla dieetin edetessä alaspäin hiljalleen kaloreissa ja vastaavasti ruuvata aerobista kovemmalle, koko ajan rasvaa tasaisen hitaasti polttaen. Eli lopussa painetaan ympäri kylää aamuin illoin kuin sähköjänis ilman ruokaa ja posket lommolla !! Ja kyllä tätä on jo odotettukin… 

Toivon, että tämä tapa päästä seuraamaan dieettini edistymistä toimii motivaattorina (tai varoittavana esimerkkinä) kehonrakennuksesta tai ylipäänsä omasta kunnostaan ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Lopputuloksen onnistumisen voi kukin itse arvostella sitten lokakuussa. Painotan myös, että tämä on vain minun tapani tehdä asioita. Eri tapoja treenata ja vetää dieettiä lienee yhtä monta kuin lajin harrastajiakin, kullakin se oma ja yhtä oikea tapansa. Koko ajan tässä lajissa oppii uutta, aina voi kaiken tehdä vielä vähän paremmin. Tämän dieetin jälkeen oletan olevani taas hieman viisaampi oman kehoni toiminnasta ja valmiimpi tuleviin dieetteihin. Sillä ei kai tätä voi tähänkään kertaan jättää… 

Viikko 31: 

Viikko sujui hyvin, pientä takareiden revähdystä lukuunottamatta. Reisien koukistusta alkuviikosta ottaessani viimeisessä ja raskaimmassa sarjassa oikea takareisi hieman revähti ja treeni oli siinä. Oli parempi suosiolla lopettaa treeni siihen, eikä rasittaa jalkaa enempää. Kaksi päivää myöhemmin etureisiä treenatessani jalka tuntui täysin normaalilta, ja pystyin ottamaan kyykyt aivan normaalisti.

Paino tuli tasaisesti alaspäin viikon mittaan, samaten nälkä alkoi olla kaverina yhä useammin aterioiden välillä. Kunto näyttää ulkopuolistenkin mielestä kehittyneen selvästi, joten ei ole syytä tehdä mitään muutoksia. 

Viikko 32 (alkuviikko):

Viikon 32 alku olikin sitten hieman takkuisempi. Takareisi ei kestänytkään treeniä, vaan revähti uudelleen huolimatta erittäin huolellisesta lämmittelystä ja varovaisesta painon lisäyksestä/sarja. Nyt jalka on selvästi arka kävellessä, eikä todellakaan pidä jännittämisestä takareiden puolelta. Nyt vain lepoa ja tuubikaupalla Ice Poweria, jatkossa venyttelyä heti kun kestää. Myös pari seuraavaa takareisitreeniä puhtaasti pumppaillen ilman isoja painoja. Ongelma ei ole vielä paha, pidetään huoli ettei pääsekään enää pahenemaan.

Kokeilin myös viimeisintä huutoa Riihimäen seudulla olevaa, tosibodarin kikkaa painonpudotukseen. Raapaisin tiistaina aamupäivällä alas 1,5 litraa jäteveden saastuttamaa vesijohtovettä, ennenkuin tuli tieto että puurot ja vellit on menneet sekaisin… Mutta kuten TV:ssäkin mainostetut, “vain seitsemän minuuttia päivässä ja kivikovat vatsalihakset ovat sinun” laitteet, kikka oli suuri pettymys. Mitään ei tapahtunutkaan. Nyt kokeilen kuitenkin maitohappobakteereja, ihan varoiksi vain. Mutta silmät pidetään tietysti auki koko ajan uusien, kehonrakennuksen mullistavien keksintöjen varalta! 

Viikko 32 (loppuviikko):

Loppuviikosta takareisi tuntui jo paljon paremmalta, arkuutta ei enää tuntunut kävellessä. Mahakaan ei ole osoittanut kapinan merkkejä, joten säikähdyksellä selvittiin myös pilantuneesta juomavedestä. Paino jatkaa tasaista laskuaan ollen perjantaina 06.08. tasan 81kg. Vastaavasti nälkä tuntuu kasvavan, joten suunta on oikea. 

Viikko 33:

Viikonlopun jäljiltä paino oli noussut hieman (300g). Viikonloput näyttävät tekevän aina saman minulle. Vapaa töistä tekee tehtävänsä. Treenaan viikonloppunakin yleensä toisena päivänä. Ruokailut pyörivät samoina kellonaikoina kuin viikollakin, viime lauantaiseen Jessen futisturnaukseenkin lähdin kylmälaukullinen ruokaa ja kuusi litraa vettä mukana, ja hauskaa oli. Dieetistä ei pidä tehdä ongelmaa, sen takia en halua missata vähäistä yhteistä aikaa perheen kanssa. 

Treeni on kulkenut todella hyvin. Vaihdoin olkapäätreeneihin liikkeitä, treenihän meni perille ja pumppi oli mahtava. Treenaan yleensä samoilla harjoitteilla kuukauden tai pari ja sitten vaihdan liikkeitä. Sekaan tulee ajoittain kevyen viikon muodossa poikkeavia harjoitteita eri toistomäärillä, mutta tämä on toimintamallini vuoden ympäri. Koen helpommaksi keskittyä etukäteen treeniin, kun tiedän mitä on tulossa. En nyt sentään meditoi tai mitään muuta vastaavaa. Autossa matkalla salille käyn läpi treenin päässäni ja hahmottelen harjoitteet ja hieman käytettäviä kilomääriä. Varsinkin kovat jalkakyykyt olen huomannut hyväksi työstää etukäteen päässä. Näin tehden umpiluupääni on kiveäkin kovempi, kun lopulta änkeän tangon alle ja yritän saada itsestäni kaiken irti. 

Treeni tosiaan maistuu, toki kaloritkin ovat vielä hyvällä tasolla ja aerobinen maltillista. Kyllä vielä pitää kulkeakin. Into kasvaa dieetin edetessä ja tulosten alkaessa pikku hiljaa näkyä. Painoa on neljä kiloa enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, mutta en ole huolissani. En vaikka kilot eivät vielä ole pudonneet tämän enempää. Aamupaino oli pe 13.08. 80,3kg, joten alaspäin on taas hieman tultu. Paino kyllä sukeltaa vielä tarvittavan määrän, en epäile yhtään. Ja tarvittaessahan isompia sarjoja kyllä löytyy(heh,heh)…

Kävin mittauttamassa rasvat samana päivänä syntymäpäiväni (33v.) kunniaksi, tulos 13,4%. Luvut näyttävät aika vaatimattomilta. Kuitenkin peili on se lahjomaton kaveri. Kiloihin ja prosentteihin sokeasti tuijottaminen vie helposti hakoteille. Nestemäärän vaihtelut kropassa saattavat joskus vaikuttaa yllättävästi. Niitä pitäisikin käyttää suuntaviittoina, lähinnä kertomaan että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Yöuniaan on turha menettää, vaikka tulos ei aina olisikaan yhtä paljon muuttunut. Minulle yhtä tärkeitä mittareita ovat edelleen kaapissa “hoikempia päiviä” odottavat farkut, jotka lensivät sinne kuukausi viime syksyn SM-kisojen jälkeen. Paino nousi tuolloin kuukaudessa vaatimattomat 18kg, nilkkojen muistuttaessa lähinnä tukevia salamipötköjä. Housujen vyö puolestaan menee jo nyt samaan reikään kuin kisojen alla 70-kiloisena. Eli ei syytä huoleen. Matka ei tapa, vaan vauhti. Vanha kiinalainen sanonta. Lokakuussa se kunto katsotaan…

Eihän tämä nyt ihan yhtä juhlaa ole ollut kuitenkaan. Nälkä ajoittain vaivaa, yöunet tuppaavat kärsimään runsaasti nautitun veden päättäessä irtaantua ruumiista klo 02.00 aamuyöstä. Nautitun magnesiumin määrää oli hieman tarkistettava ylöspäin, kun viikolla aerobisen treenin jälkeen alkoi ilmetä lieviä kramppeja venytellessä. Reilu veden nauttiminen huuhtelee elimistöä ja vie mennessään mineraaleja ja suoloja. Se yhdessä lisääntyneen jalkatyön (=aerobisen) ja ravinnosta saatavien hivenaineiden vähenemisen myötä luo tarpeen vitamiini- ja hivenainelisille. Suosittelenkin kaikille dieetillä oleville ainakin hyvän ja monipuolisen monivitamiini-hivenainevalmisteen käyttöä puutetilojen ja -oireiden ehkäisemiseksi.

Ilokseni olen huomannut eri medioista, että syksyn kisaan on seiskakymppiin tulossa varmastikin kelpo osanottajajoukko. Parasta mainosta lajille on, kun riviin saadaan monta ukkoa kisaamaan tosissaan jo finaalipaikasta. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan, taas ollaan viikko lähempänä tavoitetta !! 

Viikko 34: 

Viikko alkoi hyvin motivoituneena. Olin 14.08. lauantaina Kehonrakennusliiton leirillä Lahdessa. Leiri oli suunnattu syksyn kilpailijoille, ja käsitteli poseerausta ja esiintymistä kilpailuissa. Ensin käytiin läpi parin tunnin teoriaosuudessa tehokkaasti ja seikkaperäisesti pakolliset poseeraukset ja paljon hyödyllistä asiaa kilpailijoille tuomarien näkökulmasta. Sen jälkeen olivat vuorossa käytännön harjoitukset Gym 1 -salilla. Itselleni ainakin sain paljon uusia ideoita ja huomioitavia seikkoja. Myös parit poseeraukset väänneltiin parempaan muottiin, joka palvelee varmasti syksyn kisaa. Monet kilpailijat ylenkatsovat esiintymisen merkitystä, mutta tosiasia on että kahdesta tasavertaisesta kilpailijasta voittaa se, joka esiintyy paremmin. Hän yksinkertaisesti näyttää paremmalta osatessaan tuoda fysiikkansa esiin. Ja arvostelulajistahan on kyse. Ateenassa kuulakisan voitto ratkottiin täpärimmällä mahdollisella tavalla molempien työnnettyä saman tuloksen. Itse vastaavassa tilanteessa haluaisin seistä tulosta odottamassa levollisin mielin tietäen, että jokainen kivi on käännetty ja kaikki voitava tehty… 

Treenit ovat kulkeneet edelleen hyvin. Maanantain rinta/vatsatreeniin lähdin maha kurnien, mutta innolla. Voimat ovat edelleen hyvällä tasolla, mitään notkahduksia ei ole tullut. Nälkäkin häviää, kun saa lämmiteltyä ja pääsee kunnolla rautoihin käsiksi. Treenin päälle tehty aerobinen ei ole myöskään tuottanut tuskia. Muutin hieman treenien jaksotusta, viikonloppuna en treenaa enää punteilla. Näin palautumiseen jää paremmin aikaa, samoin perheelle. 

Tiistaina tein ainoastaan aerobisen treenin, kävelylenkki vaihtui sateen myötä Rajamäen uimahallin kuntosalille soutulaitteen ja kuntopyörän ääreen. Keskiviikkona selkä/pohjetreeni kovalla intensiteetillä, päälle kuntopyörää ja stepperiä. Aikataulu osui nappiin, pääsin juuri parahiksi fillarin päälle seuraamaan TV:stä Ateenan kuulafinaalia. Pienestä voi tulla mies iloiseksi 🙂 Illalla saunaan ja pehkuihin. 

Yöstä tulikin sitten varsin mielenkiintoinen. Kolmeen mennessä yöllä olin havahtunut hereille jo kolmesti. Liekö syy Pepsi Maxin (kofeiinin), jota join saunan päälle normaalista poiketen n. 4dl, tai sitten ennen treeniä nautitut rasvanpoltto- ja kofeiininapit potkivat vieläkin. Asiaa ei auttanut tanskandoggimme, joka on vanhemmiten ruvennut unissaan polkemaan kyljellään. Vähän päästä kynnet raapivat laminaattia niin että korvissa soi. Taas oli jonkin sortin maraton menossa, joten vessassa itse ravatessa sai ohimennen käydä aina tönimässä koiraakin tajuihinsa. Ja juuri kun olet saanut unen päästä kiinni, alkaa ranskanbulldoggimme raapia itseään apinan raivolla. Koiraparalla ja minulla kun on yhteistä ulkonäön lisäksi myös yhtä kuiva iho. Sallille tuli siirto kodinhoitohuoneeseen välittömästi. Sitten ei enää väsyttänytkään. Aamun sarastaessa viiden aikoihin, sain sitten turhautuneena älynväläyksen lähteä tyhjentämään tiskikonetta! Onneksi katsoessani nukkuvaa vaimoa itsesuojeluvaistoni pelasti minut. Puoli tuntia vielä sängyssä pyörittyäni, hiivin farkkuja silittämään Sallin seuraksi. 

Ihme ja kumma, väsymys ei torstaina päivän mittaan pahemmin vaivannut. Toki join kuusi kuppia teetäkin pitkin päivää ja napsin rasvanpolttajat ja kofeiinit. Työpäivän päätteeksi sisuuntuneena salille, tuloksena taas kova hartiatreeni ja vielä hyvin kevyillä painoilla ja pitkillä sarjoilla (yli 20 toistoa) tehty, joskin hyvän pumpin tuonut takareisiharjoitus. Päälle kuntopyörää ja stepperiä. Kotimatkalla kävin sosialisoimassa äitini (joutilaan) kuntopyörän, lupasin palautella syksymmällä. Kotona alas ateria, joka hävisi jälkiä jättämättä. Nälkä pysyi varmaan vartin poissa. Onneksi kaikki seuraavan päivän eväät oli valmistamatta, joten ajattelemista ja puuhaa riitti iltapalaan asti. Unta ei tarvinnut houkutella!! 

Perjantaiaamuna 20.08. paino tasan 79kg. Kunto paranee koko ajan, vaikka itse sanonkin. Kuvasta voit itse tehdä oman arviosi. Tätä perjantaina kirjoitettaessa odottelen innolla illan käsitreeniä. Tiistain ja keskiviikon treenien pyörähdettyä toiste päin Jessen futispelin takia, tulee kolme punttitreeniä peräkkäin. Ei haittaa, aina ei voi kaikki mennä täydellisesti. Eteenpäin katsoessa näen lisääntyvää aerobista, nälkää ja väsymystä. Toisaalta myös vähenevää ruokamäärää. That’s bodybuilding!! Tästä on hyvä jatkaa…

Viikonloppuna jätin punttitreenit väliin. Lauantaina 21.08. kävin vetämässä aerobisen harjoituksen Rajamäen kuntosalilla, ohjelmassa soutulaitetta ja kuntopyörää. Sunnuntaina kävin kävelemässä, vain huomatakseni sen olevan yhtä tuskaa taas. Penikkatauti alkaa vaivaamaan heti, kun kiristää vauhtia saadakseen sykkeen ylös. Jalat ovat jo puolessa välin lenkkiä aivan tunnottomat ja sääret umpipuuta. Askel tökkii, kuin olisi käynyt kumoamassa paikallisessa parikymmentä palautusohraa! Suotta hakata päätä seinään, vaikka luonteenkasvattajina moiset lenkit ovatkin aivan omaa luokkaansa. 

Sunnuntain ohjelmaan kuului myös ruohonleikkurin työntelyä pitkin tonttia, nurmikko kasvaa näissä oloissa varsin kiitettävää tahtia. Sain myös pihahommia hieman eteenpäin, takapihan puulaatoitus ja luonnonkivillä vuorattu rinne ovat taas pari metriä pidemmällä. Juuri teroitettu viikatekin tuli koeajettua ja raivattua lähes umpeen kasvanut, takatontin kautta läheiselle niitylle johtava polku. Palkkiona hyvä mieli ja paljon heinää haravoitavaksi jossain vaiheessa. 

Viikko 35:

Maanantaina kävinkin sitten aamusella taas uimahallilla, onneksi se aukeaa kolmena arkiaamuna jo kuudelta ja ehdin vetämään treenin soutulaitteella ja kuntopyörällä ennen töihin lähtöä. Illalla oli hieroja, jonka kanssa meni hieman ajatukset ristiin. Ideana oli hierottaa koko äijä läpi, mutta hierojani sotkettua kalenterista maanantain ja tiistain, lopputuloksena oli kaksi asiakasta yhtä aikaa paikalla. Päädyttiin hieromaan yläkroppa ja jalat siirrettiin myöhemmäksi. 

Tiistaiaamu koitti aurinkoisena, mutta 40 minuuttia myöhässä! Olin lyönyt puhelimen herätyksen kiinni ja jatkanut unia. Perhanan äijä! Nukkuu vaan, vaikka pitäisi jo polkea kuntopyörää kuin tulpatonta mopoa !! 

Vauhdilla vessan kautta vaakaan, 78,5kg. Asiaa!! Ensimmäinen positiivinen seikka tänä aamuna! Sitten rasvanpolttajat ja kofeiinit tauluun ja pakolliset aamutoimet pika pikaa itseään kiroillen ja sättien. Kuntofillarin selkään kuin triathlonisti vedestä, minuuttiakaan ei kyllä tingitä ajoajasta. Loppuun maailman nopeimmat, mutta tehdyt venyttelyt ja suihkuun. Poikien olisi pitänyt olla seuraamassa, kyllä peseytyä voi perusteellisesti kahdessa minuutissakin. Kuutio vettä ja vartti maailman menoa miettien, täysiä paahtavan suihkun alla vasenta kainaloa raapien ei ole se ainoa mahdollinen tapa. Vauhdilla vaatteisiin, sitten loppui kiire ja hössötys. Lähes täydellinen zen-hetki, kun saan kaurapuuron mehukeitolla eteeni. Muu maailma lakkaa olemasta, kun lähes rituaalinomaisesti keskityn nauttimaan aamiaiseni. Päälle proteiinidrinkki, kourallinen vitamiineja ja hivenaineita, illalla valmiiksi laitetut eväät kassiin ja töihin. Työmatka (30min autolla) kaikessa rauhassa upeaa, auringonpaisteista aamua ihastellen, aamun kaaos jo unohdettuna. 

Illalla treeni Riihimäen salilla, ei tarvinnut vaihtaa hieronnan takia jalkatreeniä eri päivään. En treenaa jalkoja ikinä reisien hieronnan jälkeisenä päivänä, niistä ei löydy pätkääkään potkua silloin. Parempi suosiolla antaa palautumisaikaa päivä, mieluummin vaikka kaksi. Jalkakyykky kulki varsin hyvin, ei ongelmia. Muutin jo dieetin alkupuolella jalkatreeniä siten, etten enää ota raskainta sarjaa jalkakyykkyä 4-6 toistoa mahdollistavalla painolla, vaan hieman pienemmällä painolla ja 8-10 toistoa kuten muutkin sarjat. Näin loukkaantumisriski on pienempi. Jo viime vuonna dieetillä huomasin keskivartalon ohenemisen ja kovan aerobisen harjoituksen myötä kyykyistä tulevan hiljalleen vaikeampia ja vaikeampia (yllättävää, eikö?). Jo sopivan nostovyön löytäminen ja rei’ityksen osuminen on arpapeliä vyötärön kaventuessa treeni treeniltä. Kaikenlaisiin ongelmiin sitä törmää dieetillä. Jalkatreenin päälle en ota enää myöskään aerobista, jalkojen palautuminen alkaa olla kovilla jo muutenkin. 

Aamu alkaa A:lla. Minun aerobisella, Juicen ehkä jollain muulla. Keskiviikkona suunnistin uimahallille aamukuudelta. Ei kun eläkeläisten sekaan huopailemaan soutulaitteeseen. Tosi hienoa, että vanhemmatkin ihmiset ovat oppineet huolehtimaan kunnostaan. Ikääntyessä lihaskunnon ylläpito on mielestäni yksi tärkeimmistä kuntoilun osa-alueista ja elämänlaadun tukipilareista. Päälle kuntopyörää, jalat olivat kuin rautakanget edellisen illan harjoituksesta. Yhtä ylämäkeä!! Vielä kun välipäivä rasvanpolttajista ja kofeiineista osui tähän aamuun, oli sykkeen nostossakin hieman enemmän tekemistä. Käytän dieetillä kofeiini/efedriinipohjaista rasvanpolttajaa, jota otan kolmesti päivässä yhden kapselin. Kylkeen yksi 100mg kofeiinitabletti, jotta saadaan vähintään 200mg kofeiinia/annos. Kaksi päivää ja yhden päivän tauko. Näin elimistö ei totu niihin mielestäni niin nopeasti ja mahakin saa lepoa, kofeiininapit kun eivät ole mitään vatsan ystäviä. Toimii ainakin minulle. Syke nousee selvästi helpommin harjoituksissa, samaten lämmöntuotanto on koholla. Sehän tarkoittaa enemmän kulutettuja kaloreita! 

Töitten jälkeen salille puskemaan rinta/hartiatreeni. Yhdistin tällä kertaa kaksi treeniä saadakseni vapaapäivän punteista torstaille, treenikierron kuitenkaan venymättä liian pitkäksi. Painoin treenin vauhdilla läpi, vaihteeksi rinnalle supersarjoja (kaksi liikettä heti peräkkäin, sitten tauko sarjojen välillä) lyhyellä palautuksella kevyemmillä painoilla. Hartiatreeni myös hieman eri liikkeillä ja lyhyillä palautuksilla. Perille meni erittäin hyvin. Päälle aerobinen cross-trainerilla ja kuntopyörällä. Illalla sauna viimeisteli työn ja kaaduin sänkyyn jalat jomottaen, edellisen päivän jalkatreenin muistutellessa itsestään. Unta ei kauaa tarvinnut odotella. 

Torstaina aamulla kotona kuntopyörää innolla polkemaan, niksipirkasta (lukeminen kannattaa aina!) opittu vinkki pyykkitelineestä lehdenlukutelineenä kuntopyörän edessä toimi. Tosin silityslauta oli vielä parempi ja riitti erittäin hyvin kovaa treenaavien ykköslehdelle. Näin tapettien tuijottamisen sijaan saa siitäkin ajasta hyödyn irti ja taas uusia ideoita kisan jälkeiseen massakauteen. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Aamupaino heilahti 78,8 kiloon, uskoakseni hieman pitemmän treenin lykättyä iltaruokailua puoli tuntia myöhemmäksi. Samaten kävin nukkumaan alle tunnin iltapalasta, joten täysin ymmärrettävää. Kunto kehittynyt taas selvästi, eli ei syytä huoleen. 

Pikku hiljaa dieetin etenemisen ja kiristymisen alkaa huomaamaan myös tietyissä luonteenpiirteissään. Ruokahetkien merkityksen korostuminen on yksi niistä. Silloin keskityn vain ja ainoastaan ruokailuun, kaikessa rauhassa. Kaiken häiritsevän pyrin minimoimaan, tarvittaessa valitettavan suorin sanakääntein. Myös kaikki muu elämä alkaa yhä enemmän marssia tämän touhun ehdoilla, halusi tai ei. Pikku perfektionisti minussa alkaa puskea pintaan. Ja sen kaverin motto ei ole “keskinkertaisella panoksella keskinkertaiseen tulokseen”, vaan “kaikki tai ei mitään”. Homma tehdään kunnolla tai unohdetaan ne kisat. Mitään kompromisseja ei tunneta. Vaimon hymyillessä kauniisti ja pyytäessä sohvalle viereensä, vastaus “Joo, heti kun parsat on käytetty mikrossa, kanat grillattu ja riisit keitetty” tuskin nostaa tunnelmaa. Valitettavasti vain ne huomisen parsakaalit pyörivät niin kauan mielessä, kun ne ovat muualla kuin omassa rasiassaan, maustettuina odottamassa jääkaapissa seuraavaa päivää. Sen verran jo tunnen itseäni, ikävä kyllä. 

Vaikka nämä piirteet itsessään tunnistaa ja yrittää pitää asiat oikeassa perspektiivissä, kolisevat päät välillä yhteen. Yleensä kiitos isännän. Kisaan valmistautuminen ottaa leijonanosan arjen vähästä vapaa-ajasta dieettikaudella. Se vaatii paljon ymmärtämystä ja kärsivällisyyttä myös puolisolta. Ukkoa ei näy viikolla kotosalla kuin iltamyöhään, ja nekin hetket pyörii keittiössä riisipussin kanssa ajatus hukassa. Varsinaista yhden miehen Kokkisotaa!! Yllättävän hyvin Virpi on jaksanut kuitenkin touhua katsella, siitä iso kiitos hänelle. 

Taas ollaan viikko lähempänä tavoitetta, paremmassa kunnossa kuin viikko sitten. Homma toimii kuin nakutettu, tästä on ilo jatkaa! 

Perjantaina 27.08. kävin Rajamäessä pankkiasioilla ja samalla uimahallilla vetämässä selkä/takareisitreenin. Otin ohjelmaan kevyen viikon rinta/olkapäätreenin inspiroimana, joten vaihdoin selkäliikkeitä ja pidensin hieman sarjoja. Kovalla intensiteetillä kuitenkin. Salin jalkahauislaitteen ilmanpaineventtiili on edelleen ties monettako viikkoa rikki ja toimii hieman sattumanvaraisesti. Onneksi ei haitannut, sen verran sain koneeseen paineita pumpattua, että sain vedettyä pitkät, hitaat sarjat koukistuksia. Otan edelleen erityisen varovaisesti takareidet, taannoisesta revähdyksestä johtuen. Otin myös suorin jaloin maastavedon ohjelmaan takaisin. Vielä varsin kevyesti sekin, hyvin rauhallisesti ja lihassupistukseen keskittyen. Kuitenkin sain takareidet tällä metodilla kramppaamaan kunnolla, ja suunniteltu pohjeosuus siirtyi seuraavaan kertaan. Päälle normaalit aerobiset ja venyttelyt (takareidet hyvin varovasti kramppien takia), saunan kautta kotiin ja syömään.

Ilta/aamuyö Virpin kaverin synttäreillä, light colaa ja teetä särpien muiden nauttiessa pöydän herkuista. Jostain putkahti mieleen taas vanha viisaus: Arvioi menestystäsi sillä, mistä kaikesta luovuit saavuttaaksesi sen. Vaikka noina hetkinä tuntee itsensä varsin ulkopuoliseksi, ei epäröintiä: lokakuun 23. kaikki tämä palkitaan. Sitten ahdan juuri niin paljon kuin haluan, mitä huvittaa!! 

Lauantaina kävin kävelemässä, joka sujuikin jo ilahduttavan hyvin. Penikkatauti ei juurikaan vaivannut, vaan sain ylläpidettyä erittäin hyvän vauhdin ja sykkeen. Todella hyvä mieli, kävely on mielekästä vaihtelua koneisiin ja monipuolistaa harjoitusta. 

Lauantaina sain myös Virpin kanssa pitkään puhutun sokkelin rouhepinnoituksen vihdoin aloitettua. Talon päätyseinä saatiin yhdessä tehtyä. Molemmille uutta hommaa, mutta tehtyä saatiin vaikka kiire meinasi tullakin. Kun vielä löytyi kauppareissulla halvempia kanan rintafileitä (kuussa menee yli 100e pelkkään kanaan), oli elämä yhtä juhlaa. 

Sunnuntaina suuntasimmekin Helsinkiin koiranäyttelyyn ranskanbulldoggimme Sallin kanssa. Vettä tuli matkalla enemmän kuin lääkäri määrää, mutta onneksi aurinko tervehti meitä Kaivopuistoon saapuessamme. Päivä menikin sitten siellä. Salli ei juhlinut omassa sarjassaan, mutta oli voittamassa Kennel Lucky Touchille ranskanbulldoggien kasvattajaryhmää, kolmatta perättäistä muistaakseni. Itse nautin kauniista päivästä, upeista merimaisemista ja leppoisasta joutenolosta, tarkoituksella bodausta mahdollisimman vähän ajatellen. Illansuussa kotiin, varusteet vaihtoon ja kävelemään. Taas jalat kestivät kunnialla. Virpi oli lukenut ajatukseni, lenkin päätteeksi sauna oli lämmin ja tuntui hienolta päästä lauteille pitkän, tuulisena hieman koleankin päivän päätteeksi. 

 

Viikko 36:

Maanantaina vaaka nostatti taas kulmia, 78,7kg. Ei hyvä, vaikka viikonlopun noteeraukset (78,3 ja 78,4kg) kertoivat vain historian toistavan itseään. Eikä voinut olla veden juonnin vähyyttä viikonloppuna, kuten olen arvellut osasyyksi toistuvaan painonnousuun viikonloppuisin. Vettä meni litratolkulla ja pidinkin sunnuntaina varmasti yhtä Kaivopuiston bajamajaa yksin varattuna tunteja. Rakkoa pakotti kuin palokunnan hevosella koko päivän! No, pidetään painoa silmällä ja mietitään loppuviikosta, onko aihetta tehdä joitain muutoksia.

Illalla töitten päätteeksi yllätin itsenikin todella kovalla käsitreenillä. Kevättalvella vihoitellut oikea ojentaja alkaa kestää jo raskaitakin rautoja kipeytymättä normaalia lihaskipua enempää. Ei haittaa yhtään, maistuvatpa treenit aina vain paremmin. Päälle aerobista, paita oli aivan läpimärkä (ja tyhjä) harjoituksen päätteeksi. Palautusjuoma kurkusta alas, kuivat vaatteet ylle ja kotiin. Riihimäen salimme on aika askeettinen treenisali. Uskallan väittää saliltamme löytyvän varmasti yhdet Riihimäen parhaista laitteista koviin treeneihin, mutta sosiaalitiloja edustaa vain yksi pukuhuone ja WC ilman suihkua. Suihkuun pääsee kotonakin, syksyn koittaessa on vain huolehdittava kuivaa ylle treenin päälle jotta vilustumiselta vältytään. Nyt ei olisi väliä mistään syysflunssasta… 

Tiistaina aamuaerobiset kuntopyörällä, illalla jalkatreeni. Vaihteeksi etukyykkykonetta, päälle prässiä ja reiden ojennukset. Taas kerran sain piiskattua itseni loppuun, vaikka tsemppi salille tullessa ei ollutkaan aivan 100%. Hieno huomata että asennetta löytyy vielä, vaikka dieetti verottaa voimavaroja. Kotona Miskan fillarin etupyörän paikkaukseen, joku idiootti oli koululla sen puhkaissut. Päälle sauna ja lakanoiden väliin. Unta ei ole tarvinnut viime aikoina houkutella… 

Keskiviikkoaamuna vaaka näytti 77,9kg. Juuri näin sen pitikin mennä. Iloisena uimahallille soutelemaan ja kuntopyörän päälle. Jalat eivät yllättäneet, edellispäivän jalkatreeni tuntui ja olinkin aika loppu setin päätteeksi. Kotiin aamupalalle ja töihin. Jalat edelleen varsin väsyneet, portaatkin jo tuntuvat raskailta. Mutta hyvä vaan, tietääpähän harjoituksen menneen perille. Töitten jälkeen kävelemään, ei ollut helppoa tällä kertaa. Työtä teetti saada syke ylös, selvää energian vähyyttä ja jalkojen väsymystä. Mutta sitkeästi vain eteenpäin, ei tässä nyt ruveta löysäilemään. Jos tämä helppoa olisi, kaikkihan siellä lavalla keikkuisivat lokakuussa! 

Lenkin päälle korostetun huolelliset venyttelyt, reidet ja pakarat olivat selvästi kireällä ja arat edelleen. Omaehtoinen venyttely on mielestäni erittäin tärkeä osa palautumista ja lihashuoltoa. Turha kuvitella, että käynti hierojalla kerran kuussa kuittaa sen puolen. Kauppareissu illalla oli eräänlainen elämysmatka. Alle nautittu ateria katosi taas nälkään isommin vaikuttamatta ja keskittyminen ostoksiin kävi työstä. Oli pakko käydä täytekakut katsastamassa, mielessä pyöri jo yksi tietty päivä reilun seitsemän viikon päässä. On tämä hienoa touhua… Ei muuta kuin tiukkaa keskittymistä ja sahaamista edestakaisin ympäri myymälää. Aikaa meni, mutta ei auttanut hermoilla. Mikään ei turhauta enempää kuin kotona huomata jonkin tuiki tarpeellisen unohduttua kaupan hyllylle. 

Torstaina aamulla kuntopyörää, jalat olivat jo varsin hyvin palautuneet. Venyttely ei mennyt hukkaan, mietin tyytyväisenä polkiessani. Niin se vain menee; juuri niin paljon saat takaisin, kuin olet ollut valmis panostamaankin. Ei kuulosta kovin hyvältä mainoslauseelta postimyyntikatalogiin… 

Torstai-ilta meni rinta/vatsaharjoituksen ja perjantai selkä/pohjetreenin merkeissä, normaaleilla aerobisilla höystettynä. Motivaatio hyvä edelleen, vaikka takaraivossa alkaa jo päivyri raksuttaa ja laskea kohti välietappia, karsintakisaa. Siihen tähdätään nyt, näin aika tuntuu lyhyemmältä. Varma merkki dieetin toimivuudesta, kun alkaa odottaa sen loppuvan… 

Lauantaina pirteänä ylös kellon soidessa. Hieno painella suoraan sängystä aamupalalle, ilman harjoitusta. Aerobisen vuoro oli pari tuntia myöhemmin. Virpi lähti pyörällä seuraa pitämään ja kävelylenkki sujuikin harvinaisen mukavasti, kymmenen minuuttia pidempänä kuin olin suunnitellutkaan. Kauppareissukin sujui sekin iltapäivällä taannoista elämysmatkaa huomattavasti jouhevammin ja hyvillä mielin vietimme rauhallisen koti-illan. 

Se hieno puoli dieetissä eittämättä on, että oppii arvostamaan ja huomaamaan äärimmäisen pieniä ja normaalisti vähäpätöisiä asioita ympärillään. Jo hetkestä jouten sohvalla voi saada irti uskomattoman paljon. Voinkin suositella kaikille perusnegatiivisen asenteen omaaville ihmisille kunnon kehonrakennusdieettiä. Takuulla huomaatte, että sitä ennen elämä taisi olla kuitenkin aika helppoa ja vaivatonta

Samaten huomaan olevani paljon herkempi tarttumaan erilaisiin hommiin dieetin aikana. Lieneekö syynä omaan saamattomuuteen ärsyyntyminen, tai sitten vain nälkä ei anna rauhaa ja on helpompi kestää sitä keskittymällä johonkin muuhun. Se lienee lähimpänä totuutta. 

Joka tapauksessa, sunnuntaina lenkin ja aterian jälkeen sain sitten päähäni käsitellä puuöljyllä talon takakuistin. Kuistin kolmion muotoinen kärki ulottuu katoksen alta taivasalle. Kestopuusta tehty pinta on kovilla vuoroin auringon, vuoroin sateen ansiosta ja vaatii vuosittain käsittelyn pysyäkseen hyvänä. Taas yksi asia, mikä piti hoitaa jo kesällä dieetin alla pois päiväjärjestyksestä. Ei kun hommiin. Siinä sitten hermoja kysyttiin, kun puunsuojasivellintä ei löydy mistään! Ja se on ihan varmasti jossain romuvarastona toimivan autotallin uumenissa. Siinä sai Virpi taas tyynnytellä mustanpuhuvaa ukkoa. Sen kerran kun se inspiraatio iskee, niin sitten ei löydy välineitä. 

Hetken murjotus ja väkisin henkinen selätys ärtymyksestä. Keksin nähneeni kuitenkin lateksisiveltimen, jolla olin maalaillut edellisenä kesänä kuistin tolpat. Siihen käsiksi, maaliakin löytyi ja viimeistelemään kuistin yläpalkit toisella maalauskerralla. 

Samoilla vauhdeilla meni myös kodinhoitohuoneen ovista koirien järsimät reunalistat vaihtoon. Sitten loppui virta kuin olisi pistoke vedetty irti. Onneksi olikin jo ruoka-aika, äkkiä syömään. Jälkeenpäin mahtava olo, vaikka energiat eivät riitä enää kovin pitkiin ylimääräisiin suorituksiin. 

Vielä kun saisi tämän innostuksen syttymään samalla tavalla näihin kotihommiin kisakauden ulkopuolellakin. Minun pääni kun ei näin radikaaleja motivoimiskeinoja kuitenkaan kestä vuoden ympäri! 

Illalla vedin vielä kunnon poseerausharjoitukset, hioen oppeja Lahden leiriltä. Kunnon hiki irti hetkessä, Virpin armottomasti arvostellessa jos ei mennyt nappiin. Keuhkot tyhjäksi, vatsa sisään, käännä niitä käsiä. Ja uusiksi, kunnes alkoi sujumaan. Jatkossa vain toistoa toiston perään, jotta poseeraukset tulevat sitten kisatilanteessa selkäytimestä. Kohta on pakko vetää poseeraushousut jalkaan ja katsoa vieläkö ne istuvat. Pakolla tarkoitan jäljellä olevaa aikaa teettää uudet, jos tarve vaatii. Venytän tarkoituksella sovituksen mahdollisimman myöhään, koska vartalo muuttuu vielä huomattavasti tiiviimmäksi. 

Viime vuonna karsinnan ja SM-kisan välissä oli vain viikko, jouduin siinä välissä kavennuttamaan kuitenkin housuista lähes sentin vyötäröltä! Nyt oletan painavani 2-3 kiloa enemmän kisassa kuin viimeksi, joten on enemmän kuin mahdollista että housutkin on teetettävä uusiksi. Mitat on vain saatava mahdollisimman lähellä H-hetkeä. 

Sunnuntaina ruuvasin myös dieettiä hieman kireämmälle. Nyt on pyöritty lähes kaksi viikkoa kilon sisällä, joten on aika hieman vauhdittaa hommaa. Kaloreita hieman alemmas maanantaista alkaen, katsotaan mitä tapahtuu. 

Viikko 37:

Maanantaina aamutoimet normaalisti ja töihin. Töissä joutuu jo välillä tosissaan yrittämään niellä kielensä, kun jonkun työinto ei oikein tunnu olevan kohdallaan. Yksi valitettava piirre (lisää) itsessä dieetillä on, että alkaa tahtomattaan vaatia mielessään muiltakin yhtä tinkimätöntä asennetta kaikkeen tekemiseen. Omista velvollisuuksista luistaminen, kaiken haluaminen ilman mitään ponnisteluja, mieluiten toisten työllä “saavutettu” menestys, kaikki ominaisuuksia, jotka saavat näkemään punaista erityisesti dieetillä. 

Siitä kehonrakennus (tai yksilöurheilu ylipäänsä) on kiitollisen suoraviivaista ja palkitsevaa toimintaa. Kaikki on tasan tarkkaan omissa käsissä. Lopputulos on juuri niin hyvä kuin asialle antamasi panos. Ja helposti arvioitavissa. Ei mahdollisuuksia mennä ryhmän siivellä, rullata vapaalla toisten tehdessä työtä yhteisen tavoitteen eteen. Tänä päivänä urheilija on ammattina varmasti medioissa parjatuin, mutta siitä maailmasta olisi varmasti paljon hyvää opittavaa muillakin työelämän alueilla… 

Illalla vuorossa olkapäät takareisien kanssa. Pikku hiljaa olen koventanut takareisitreeniäkin ilman ongelmia. Vielä ei revitetä aivan täysillä. Hieman pienemmällä vastuksella tehty harjoitus itse asiassa näyttää jopa menevän paremmin perille, joten otetaan opiksi ja muokataan harjoitusta siihen suuntaan. Näin tämäkin onnettomuus käännettiin voitoksi! Kyllä vanhakin koira voi vielä uutta oppia… 

Vaihteeksi tuli taas nukuttua hieman huonosti. Heräsin yhden aikoihin ja siinäpä se sitten olikin. Pakollinen WC-käynti tietty, mutta sitten rupesivat työasiat korpeamaan toden teolla. Eikä ajatusta poikki millään. Kauhea nälkäkin siinä iski samalla, eipä tarvinnut kauaa odotella vaikutusta päivän tingitystä ruokamäärästä. Ja kun lähes transsiin meditoimalla sain rauhoituttua, alkaa Rita (rakas tanskandoggimme) taas unissaan nelistää kukkaniityillä! 

Puoli kolmea näytti kello, kun päätin nousta. Olihan minulla vielä lauantain seminaariin tarinaa miettimättä ja paperille kirjaamatta, joten tunnit hyötykäyttöön. Loistava idea, sain reilussa parissa tunnissa lyhyen historiikin kasaan ja lueskeltua hieman muutenkin, mm. ideoita vapaaohjelmaan. 

Vapaaohjelman kasaan piakkoin, kunhan nähdään kunnolla, miltä ukko alkaa näyttää ja mitkä poseeraukset istuvat sitten omasta mielestä parhaiten siihen kuntoon. Paniikkia sen suhteen ei ole, tiedän ohjelman syntyvän sitten nopeasti ja treenaamiseen jäävän kosolti aikaa. 

Viiden aikoihin join kupin teetä kaikessa rauhassa, hiljaisuudesta nauttien, ja painelin aamutoimien kautta kuntopyörän selkään ja normaaliin päivärutiiniin. Menetettyjä unia on turha märehtiä, jos ei väsytä niin ei nukuta. 

Yksinkertainen on kaunista, kaksinkertainen mestaruus vielä kauniimpaa (suora lainaus J-P Nousiaisen Motivointi ja suggestopedia vol. 1 levyltä, heh heh). Ja kyllä kroppa ottaa menetetyt unet takaisin aikanaan, siitä ei tarvitse olla huolissaan. 

Illalla treenaamaan ojentajat ja hauikset, intoa täynnä. Käsitreeni on varmasti yksi mieluisimpia ja motivoivimpia treenejä minulle. Olen harjoitellut käytännössä jo vuosia aina ojentajat ja hauikset samalla kertaa satunnaisia aikatauluongelmista johtuneita poikkeuksia lukuun ottamatta. Psykologinen potku on mahtava, kun saa kädet pumpattua turvoksiin ja näyttää tällainenkin kukkakeppi muutaman ohikiitävän hetken ihan oikealta kehonrakentajalta! 

Toiset pilkkovat kädet esim. selkä- ja rintatreenien yhteyteen, mikä toimii varmasti vähintään yhtä hyvin. Varsinkin, jos treenipäiviä on käytössä rajoitetusti viikkoa kohden ja treenikierto halutaan jakaa neljään, ehkä jopa kolmeen treenikertaan. Vanha, kyllästymiseen asti kuultu fraasi pitää kuitenkin paikkansa: on vain löydettävä kaikista hyvistä menetelmistä se juuri itselle parhaan tuloksen tuottava. Ja minulle se on ojentajat ja hauikset samana päivänä. 

Pitkästä aikaa satuimme Kotkan Jannen kanssa treenaamaan samaan aikaan. Kyllä Janne alkaa olla kovassa kunnossa! Hieno homma, pysyy itselläkin perspektiivi kohdallaan eikä rupea leijumaan. Motivoi vain entistä kovempiin suorituksiin. Kaukana tavoitteesta vielä ollaan, turha ajatellakaan ruveta löysäilemään. Loppuun asti saan painaa täysillä, jotta kisakuntoon päästään ja voin sanoa kaiken tehneeni. Pikaisesti sivusimme lauantain seminaaria ja Janne nappasi kuvan minusta sivuille treeninsä päätteeksi. Päälle cross-trainerin kahvoihin roikkumaan ja polkemaan loput mehut pihalle kuntopyörällä. 

Kotimatkalla korvissa humisee ja paukkuu, terveitä merkkejä kropan huudellessa energiaa. Onneksi kotona ateria odottaa jääkaapissa syöjäänsä. Väsyneenä mutta hyväntuulisena kasasin eväät seuraavalle päivälle, sivusilmällä seuraten Ruotsin putoamista Tshekin kyydistä ja jääkiekon World Cupista. Joskus näinkin päin! Treeni ja valvominen otti veronsa ja nukuin tosi sikeästi seuraavan yön. 

Keskiviikkona aamulla uimahallille. Kalsea aamu, syksy tekee tuloaan. Vaihteeksi alle kävelyä juoksumatolla, lievään ylämäkeen. Päälle soutulaitetta, alkaa käydä ihan työstä. Kädet selvästi väsyneet treenistä, sai tosissaan keskittyä, että pysyi riittävä vauhti yllä. 

Päivällä töissä hieman viluinen olo, ei kuitenkaan mitään flunssan tyylistä. Keho vain kompensoi vähentynyttä energiansaantia. Pistetään lisää paitaa päälle, jos tarvitsee. 

Illalla kaupan kautta kotiin. Väsynyt olo, painelin kuntopyörän päälle, kun ei jaksanut ulos tai uimahallille lähteä aerobista vetämään. Edelleen tiukkaa teki, vauhdilla vain homma pois alta. 

Sovat loppuu sotimalla, sanoi jo Rokan Antti. Oma ruoka naamariin ja perheelle äkkiä kokaten spagetit ja jauhelihakastikkeet, palautetta tuli myöhäisestä aikataulusta. Mahtavaa! Mieltä vaivasi jo ajoa odottava nurmikko, joka jäi mankeloimatta viikonloppuna. Samaten Miskan molemmista fillareista oli rengas tyhjänä, vaihteeksi. Ei kun pihalle. 

Pirun kylmä, tuntui lähinnä koomiselta työnnellä ruohonleikkuria hengitys höyryten lämpötilan edelleen pudotessa. Hymyn piti kuitenkin aisoissa loppu olevat jalat ja liian pitkästä ja kosteasta nurmikosta säännöllisesti tukkoon menevä leikkuri. Paljonkohan Lemminkäinen pyytäisi, jos vetäisi asfaltiksi koko pihan?! Tekisi vaikka koripallokentän ja alkaisi tähtäämään NBA:han… Olen 165cm “pitkä”, onko se ongelma? 

Nurmikon leikattuani ja yhden pyörän saatuani ajokuntoiseksi, olikin vuorossa vielä eväiden valmistus seuraavalle päivälle. Teen eväät aina itse, en halua sillä Virpiä vaivata. Sauna päälle ja kanat grilliin. Kello lyö armotta. Parisuhteeseen panostus jää olemattomaksi Virpin painellessa paljon kertovalla ilmeellä nukkumaan. Asiaa ei tainnut auttaa Jesselle nakittamani tiskarin tyhjennys, kiitoksena lukitsematta jätetystä talosta juhlavalaistuksessa lähdettyään futistreeneihin kodin jäädessä tyhjilleen. Olihan koirat toki kotosalla, mutta kuitenkin. Jospa muistaisi ensi kerralla vähän paremmin. Saunaan ja nukkumaan. On tämä touhua… 

Torstai koitti kylmänä. Pihallahan on pakkasta! Aamuviideltä ylös ja vaakaan. Näyttöön ilmestyy 76,8kg! Tosi hyvä, lopultakin se 77kg:n alitus. Tästähän tämä taas jatkuu. Kuntopyörän päälle tyytyväisenä, jalatkin tuntuvat hyvin nukutun yön jälkeen palautuneen ja polkeminen maistuu taas aivan eri tavalla. Päälle venyttelyt ja lattian luuttuaminen pyörän ympäriltä, pukkasi ukon aika märäksi näemmä. Työmatkalla Miskan pudotus kouluun ja uuteen päivään ajatukset jo työasioissa. 

Torstai-iltana jälleen jalkatreenin vuoro. Taas etukyykkykonetta, prässillä ja reisien ojennuskoneella höystettynä. Kisoissa huoltajanani toimiva treenikaverini Pasi poikkesi salilla myös kolmekuisen käärönsä kanssa. Ihmettelinkin, oliko tämä elämäänsä tyytyväinen pikkutyttö sama tyyppi, jonka koliikista olin kuullut selkäpiitä karmivia tarinoita. Tervetuloa Pasi vanhemmuuden ihmeelliseen maailmaan! Ja onneksi se koliikkikin meni ohi, pääsee isäkin treenin syrjään kiinni taas! Kyllä se ihminen pienestä lähtee, toiset eivät tule suuriksi koskaan mietin itseäni salin peilistä sarjojen välissä tarkastellessani. Treenin jälkeen tärisevin jaloin kotia kohti, normaalien iltatoimien kautta sänkyyn ja höyhensaarille. 

Perjantaina aamun aerobiseen lähtö on tahmeaa. Jalat ovat tönköt treenistä, luvassa lienee taas hilpeä hetki salilla. Taitaa olla vanhaksi ja mukavuudenhaluiseksi tulossa, kun ajatuksissa ei käykään lähteä kävelylle pimeään ja kylmään aamuun. Mieluummin uimahallille. Toki taannoiset kokemukset jalkojen kanssa eivät auta asiaa, puhumattakaan edellisillan jalkatreenistä. Kyllä vain, jalathan ovat kuin rautakanget! Väkipakolla ukkoon vauhtia, kyllä tämä tästä kun vanha lämpiää. Vieressä vetää liki 70-vuotias nainen soutulaitteessa kuin Pertti Karppinen aikanaan… 

Treeni kunnialla päätökseen, ajatukset jo kotona odottavaan aamiaiseen. Nälkä riivaa miestä heti aamusta, mutta helpotusta on luvassa. Että voi kaurapuuro maistua hyvälle. Heitän valmiin puuron sekaan hieman mysliä ja mehukeittoa. Voila! Kehonrakentajan gourmet-aamiaista parhaimmillaan. Päälle proteiinijuoma pakollisilla vitamiineilla ja hivenaineilla höystettynä ja tyytyväisenä tien päälle. Mietteissä pyörii jo tuleva viikonloppu. Mitenhän sitä taas sovittaisi kaikki yhteen? Lauantaipäivä menee JPJ Liikuntakeskuksella seminaarissa, sunnuntaina olisi Jessellä futisturnaus. Onneksi Rajamäessä. Oman seuran, Rajamäen Kehityksen, vuotuinen syysturnaus. 

Viikolla sain idean ryhtyä maalaamaan talon etupuolen räystäänalusia toistamiseen, eikä ajatus hellitä. Luvattu hieman epävakaa keli laski ilmat suunnitelmastani käydä kuistin kimppuun öljyämisen merkeissä. Ripaus vettä ei ole kuolemaksi lateksille räystään suojissa, mutta juuri öljytty pinta vesisateen armoilla ei kiehdo ajatuksena. Onneksi on vaihtoehtoja, ei ole ainakaan siitä kiinni. Kun olisi vielä aikaakin samassa suhteessa kuin työhaluja ja tekemättömiä hommia! 

Illalla rintatreeni töiden päätteeksi. Ojentajat olivat vielä hieman ponnettoman oloiset tiistain käsitreenistä, mutta suosiolla kymmenen kiloa vähemmän tankoon aloitellessa vinoa penkkiä. Täytyy vain hyväksyä ajoittain voimien ja palautumiskyvyn rajallisuus. Onhan painoa pudotettu nyt jo lähes kahdeksan kiloa lähtötilanteeseen verrattuna, kun aloitettiin ruokavalion siivous viikolla 28. Pitkä aika miinuskaloreilla tekee tehtävänsä. Mutta ei mitään, se kuuluu homman luonteeseen. Kovalla tsempillä kuitenkin ja treeni kunnialla läpi, vatsat erityisen huolella päälle parilla ylimääräisellä sarjalla ryyditettynä. 

Yritän vastata aina erityishuomiolla ja korostetun loppuun asti viemällä, jos mieli yrittää tehdä tepposia ja päästä helpommalla. Anna periksi tänään, ja huomenna annat periksi vielä helpommin. Enkä ole kuullut kenenkään saavuttaneen mitään merkittävää antamalla periksi. Ei Lasse Vireniäkään muisteta maahan makaamaan jääneenä luovuttajana, vaan vaikeuksien kautta voittoon nousseena sankarina. Tällaisilla esimerkeillä pyrin motivoimaan itseäni silloin, kun tekee tiukkaa. Kuitenkin pää haluaa antaa periksi paljon ennen kuin fysiikka sitä todella vaatii. Kipeänä, totaalisen väsyneenä tai loukkaantuneena treenaaminen ei ole järkevää, mutta laiskuus ei kuulu hyväksyttäviin syihin luistaa treenistä. Jälkeenpäin kuitenkin tulee hyvä mieli ja tyytyväisyys tehdystä työstä kohti tavoitetta, jokaisen askeleen viedessä hieman eteenpäin. 

Lauantaiaamuna nousin jo 5.30 vetämään aerobisen kuntopyörällä. Päivä tulisi olemaan ohjelmaa täysi, joten halusin hoitaa sen alta pois. Sopivasti suihkusta aamupalalle Virpin valmistautuessa töihin ja Jessen kömpiessä seuraamaan Suomi-USA -kiekkomatsia. Taas kerran aikataulu suosi ja sain itsekin seurata rauhassa Leijonien voittoa jenkeistä! Näin voi käydä, kun loppuun asti pelataan ja uskotaan omaan tekemiseen. Evästin Jesseä esimerkillä tulevaa futisturnausta silmällä pitäen. Mahtava alku päivälle, hienolla fiiliksellä kohti Riihimäkeä ja seminaaria. Liikuntakeskuksella eväät mikroon ja aterialle. Janne ja Jaana saapuivatkin pian ja levittivät omat eväät pöytään ja aloimme syventymään päivän ohjelmaan. Seminaarista löydät enemmän juttua ajankohtaista -osiossa. 

Päivän päätteeksi kotiin, matkalla kaupasta kanan rintafileitä metsästäen. Ilta rauhallisesti kotona, sauna lämpiämään ja sohvalle kyljelleen kun eväät oli valmistettu seuraavalle päivälle. Sunnuntaina aamupäivällä uimahallilla aerobinen alta pois, aterian päälle hommiin. Virpi ja Jesse lähtivät aamusta turnaukseen, asetin tavoitteeksi iltapäivällä päästä seuraamaan jotain peliä. Harja kouraan ja pesemään likaiset kodinhoitohuoneen ovenpielet ulkoapäin ennen maalausta. Sama käsittely autotallin räystäänalusille, enimmät vedet pois rätillä kuivaten ja sitten Miskan kanssa Jessen peliä katsomaan Virpin seuraksi. 

Viimeisessä pelissä selkään tuli, mutta kokonaisuudessaan jäi turnauksesta hyvä mieli voittojen ja tappioiden mentyä suurin piirtein tasan, kaulassa killuen muistomitali turnauksesta. Jesseltä tiukat loppuspekulaatiot. Ihan hyvin se meni, lohdutin nuorta miestä, aina ei voi voittaa. Vielä kun Miska sai himoitsemansa vohvelin kermavaahdolla ja mansikkahillolla syötyä, suuntasimme kotiin ja minä maalaushommiin. Oli muuten aika hyvän näköinen ja tuoksuinen, lämmin vohveli! 

Pari kolme tuntia tikapuilla teki tehtävänsä ja syötyäni vetäydyin vaaka-asentoon. Virpi kehotti lopettamaan maalaushommat iltaa kohti nousevan ilmankosteuden myötä, koiran lailla tein työtä käskettyä. Eipä olisi enää mitään jaksanutkaan, olin aivan poikki ylös alas tikapuita jumpattuani. Mieleen iski hillitön himo hampurilaiseen, tämäkin vielä! Leikin ajatuksella karsinnan jälkeisestä illasta, palkitsisinko itseni proteiinipatukalla, kunnon kaurapuurolla ja lenkkimakkararuisleivällä vai ruishampurilaisella kevytkastikkeella (tai ilman) ja katkarapusalaatilla (sitruunan mehulla, ei kastikkeella) paikallisessa hampurilaisbaarissa, aitoa Hesen hösöä! Tai sitten juon vain vettä litrakaupalla ja keskityn SM-kisaan. Jospa laittaisi ehdot itselle, mitalilla karsinnasta saat syödä jotain edellä mainittua, muuten vain vettä ja normaalit dieettieväät… Vielä kun kilpailee 10kg omaa suuremmassa sarjassa, haastetta pärjätä riittää… Mitali olisi jo ehkä pienen palkinnon arvoinen. Motivaatiosta ei ole pulaa, mutta lisää saa kehittää kaikin konstein. Lopulta sain tarpeekseni itseni kiusaamisesta, potkin itseni ylös ja eväiden valmistukseen alkavaa viikkoa kohti. 

Väsynyt olin, mutta myös tyytyväinen aikaansaannoksiini. Oli vähän muutakin saatu taas aikaiseksi kuin vain bodattua. Mieltä toki painaa ajoittain tosiasia, että perheelle jää kyllä tästä ajasta niin sanotusti luu käteen. äijä on väsynyt (ja kärttyinen vaikka en sitä myönnäkään) ja uppoutunut omiin juttuihinsa suurimman osan ajasta. Kun ei ole salilla, painaa jotain muuta hommaa koko ajan ettei joudu jouten nälkää kärsimään. On siinä perheellä kestämistä. Kyllä tämä sellaista tiimityötä kuitenkin on, että joku yhteinen palkinto koko perheelle tästä on kehitettävä. Jospa haaveena ollut etelän loma olisi aika siirtää haaveista todellisuuteen. Kuva perheestämme uima-altaan reunalla hedelmiä napostellen, aurinkoa ottaen ja uiden ravintolaillallista odotellessa ei tuntunut ollenkaan kurjalle kananmunia keitellessäni. Mutta hoidetaan tästä nyt ensin tämä pikku projekti alta pois ja palataan sitten palmujen maailmaan! Viikko taas lähempänä kisaa, kunnon kehittyessä päivänselvästi oikeaan suuntaan ja painon lähestyessä 76kg:n välietappia. 

Viikko 38:

Uusi viikko alkoi totutulla reseptillä, ei ole aamuaerobisen voittanutta! Töihin tuli lähdettyä lyhythihaisella paidalla, olihan ulkona jo aamulla yli 10 astetta lämmintä. Viluhan siinä iski, kirosin itseäni, kun en ollut ajatellut asiaa loppuun asti. Pitäisihän se muistaa, ukon vararenkaan sulaessa alkaa vääjäämättä pikku hiljaa palelemaan. Eikä tässä nyt enää missään kesäsäässä kuljeta muutenkaan. 

Illalla selkätreeni salilla. Leuanvedot sujuivat kuin tyhjää vaan, oli ilo tehdä. Nekin helpottuvat kummasti, kun mies käy kevyemmäksi. Päälle pohkeet turvoksiin, jotta on hauskempi hypätä cross-traineria nitkuttamaan. TV:stä tulee Espanjan ympäriajoa, vaihdankin puolessa välin kuntopyörän päälle ja lähden matkaan. Sairaan näköistä kyytiä ylämäkeen! Ei voi kuin kunnioittaa noita heppuja, kovaa touhua. Eivät saa hekään ilmaiseksi mitään. 

Luovutan aikani poljettuani, kavereiden jatkaessa kisaansa. Likomärkä paita vaihtoon, ukko on jo ihan loppu. Imen melkein sheikkerin kasaan yrittäessäni saada viimeisenkin tipan palautusjuomasta suuhuni ja suuntaan kotiin. 

Illalla kotona ihmeellisiä hikikohtauksia, mistäs nyt tuulee? No, kai loppuun ajettu elimistö vain ottaa kierroksia saatuaan ruokaa koneeseen. En mieti asiaa sen enempää. Jospa vaikka yrittäisi aamulla ulkoilla ja vetää perinteisen viinatehtaan lenkin. Siis viime kesänä paljon sahaamani, Rajamäen tehtaan kupeesta kiertämäni reitti, älkää nyt antako mielikuvituksenne tehdä tepposia! Ei mikään terassiturnee. 

Tein muuten ennätyksen menneenä suvena, ei kertaakaan terassilla koko kesänä. Enkä koe mitään menettäneeni, hieno tunne kun on elämäänsä löytänyt jotain muuta sisältöä. 

Tiistaina keli oli varsin kurjan näköinen, mitä vielä. Ei kiinnosta tuuliseen ja märkään aamuun ängetä, vaan nappaan lehden kouraan ja polkaisen kuntopyörällä hien pintaan. Päivällä päässä pyörivät sitkeästi proteiinipatukat, samaten suunnittelen hullun lailla kisan jälkeistä aikaa – Ravinto-ohjelmaa, mitä aletaan syödä ja millä strategialla treenaamaan. Toki riippuu tavoitteista ja tulevista kisoista. Mitään päätöksiä ei ole vielä jatkon suhteen tehty, kuitenkin tämä syksy on viimeinen -70kg:n sarjassa. Maksimimäärä lihaa on siihen kehitetty, aika siirtyä eteenpäin. Se tietääkin kunnon massakuuria, sillä seuraava Suomessa kilpailtava sarja on -80kg. Ja siihen on tekemistä, toki kiire ei ole. Ja välissä voi yrittää PM-kisoihin, siellä kilpailtaisiin -75kg:n sarja. Mutta aika näyttää. 

Illalla hartiat ja takareidet salilla, päälle edellispäivän tyyliin aerobiset, Tour of Spainin jatkuessa TV:ssä. Illalla tosi vetämätön olo, ei kai tässä räkätautia pukkaa? Nenä on hieman tukkoinen, olotila muutenkin hieman epämääräinen. Jesse muistuttelee vielä sängystä nauhoittamaan kiekon World Cupin loppuottelun, joka alkaa kahden maissa yöllä. Huikkaan hoitavani asian. 

Herään vessaan juuri kun ajastettu nauhoitus käynnistyy, mutta hoipun rättiväsyneenä takaisin sänkyyn. Ei jaksa jäädä katselemaan, neljän tunnin päästä pitää olla jo soutulaitteen kimpussa… 

Keskiviikkona ensimmäiseksi teksti-TV auki: hopeaa, mutta tiukin luvuin. Matsi on katsottava jossain kohtaa nauhalta! Käynnistysvaikeuksia uimahallilla, aerobinen ottaa koville. Päivällä selkä hiljalleen kipeytyy ja jalat ovat aivan voimattomat. Ihmettelen selkää, enhän vain satuttanut mitään lihasta viime treenissä? Vai olenko vetänyt liikaa soutulaitetta? Outoa, täytyy kuulostella. Onneksi ei puntteja tänään. Painelen kotiin ja lähden kävelylle, saapahan hieman raitista ilmaa. 

Olo ei ole kohdallaan, mutta vedän lenkin kuitenkin ohjelman mukaan. Kauppareissulla kuumeinen, tukkoinen olo. Päivällä aloitettu C-vitamiinin annostuksen nosto tulee tarpeeseen, kipeäksihän tässä ollaan tulossa! Normaalisti flunssan alla ihoni reagoi pari päivää ennen, mutta kiitos dieetin, iho on normaalia paljon paremmassa kunnossa ja näin tauti pääsi iskemään niin sanotusti puun takaa. 

Yöllä kuume nousee, kylmä ja hiki on vuorotellen. Nukuin kuitenkin sikeästi ja torstaiaamuna onkin alilämpöä, 35.5 astetta. Lähden kuitenkin töihin, pakko saada muutama kesken jäänyt homma päätökseen. Olo ei ole kauhean paha, vaatetta vaan päälle. Selvää on, että treenit on nyt hetken jäissä. Vielä ehtii sairastaa, parempi nyt kuin viikko ennen SM-kisaa. Nyt vain tarkkana, hoidetaan ukko kuntoon rauhassa ja sitten vasta palataan treeneihin, täysin terveenä. Kuitenkin kaikki jälkitaudit vaanivat helposti heikkoa immuniteettia. Nyt vain kuumaa juotavaa ja C-vitamiinitankkausta, tarvittaessa särkylääkkeitä. Kyllä tämäkin vaikeus tästä selätetään!

Torstain ja perjantain välinen yö toisti kuvion, hiki ja vilu vuorottelivat ja aamulla alilämpöä. Lihakset kipeänä, olo oli kuin lehtipihvillä. Painelin paikalliselle terveysasemalle hakemaan sairaslomaa. Sain onnittelut ollessani noin viikon viideskymmenes saman taudin hankkinut potilas ja evästyksen levätä, juoda kuumaa ja popsia särkylääkkeitä. Kotiin vain ja kyljelleen, C-vitamiinia 2000-3000mg/vrk, niin eiköhän se tästä. 

Perjantai ja lauantai meni sitten suosiolla huilatessa, kuumetta ei enää ilmennyt. Jatkuva, rankka aerobinen harjoitus punttitreenin lisäksi oli ajanut jalat aika loppuun, joten pakkolepo tuli kyllä tarpeeseen. Pikkuhiljaa jatkuva väsymys jaloissa alkoi myös helpottaa. Flunssan voikin varmasti osaltaan katsoa olevan kehon tapa pistää ukko lepäämään, kun ei se itse tajua hellittää. Näinhän usein normaali ylikuntoon itsensä treenaaminenkin laukeaa. Oli miten oli, mutta olo alkoi kohentua ja päätin aloittaa treenit taas maanantaina, jos ei takapakkia tulisi. Jälkitaudin vaara kuitenkin aina vaanii, joka ei tässä kohtaa todellakaan sovi suunnitelmiin. 

Sunnuntai ei tuonut yllätyksiä tullessaan, joten päätin aloittaa treenit maanantaina. Sunnuntaina olin jo sitä luokkaa virkeä, että sain vapaaohjelmaan mietityt poseeraukset hitsattua yhdeksi kokonaisuudeksi. Nyt vain reilusti treeniä iltaisin, jotta saadaan kunnolla sujumaan musiikin tahtiin. Olen pyrkinyt vetämään pakolliset poseeraukset läpi aina nopeasti muutaman kerran viikossa, jotta pysyisivät mielessä ja muodostuisi rutiini niihinkin. Kisatilanteessa kuitenkin jännitys on momentti, mikä vie enemmän tai vähemmän terää miehestä. Silloin ei ole todellakaan aika enää harjoitella poseerauksia, vaan ne on oltava kunnossa. Olen viimeisen viikon lomalla ennen SM-kisaa, silloin iso osa päivästä kuluukin puhtaasti poseerausharjoitusten parissa. Nyt poseeraaminenkin on jo lähes jokapäiväistä puuhaa ja tahti vain kiihtyy. 

Viikko 39:

Maanantaina suuntasin aamusta uimahallille, tutuksi tulleen soutulaitteen päälle. Kuulostelin alkuun hieman kroppaa, mutta eipä tuo valittanut. Lisää vauhtia ja iloisella mielellä treeni loppuun. Back on track!! Illalla hierojalle, tällä kertaa emme sekoilleet päivien kanssa vaan sain lopultakin koko kropan hierotettua. Jalat olivatkin varsin tukossa ja tuotti vaikeuksia pitää jalat rentoina Haken murjoessa niitä auki. Hakke oli juuri palannut Puolasta Suomen enduromaajoukkueen useamman päivän kisoista, joten tatsi tukossa oleviin jalkoihin oli tuoreessa muistissa ja sen huomasi! Mutta hyvää teki. Hakke antoi myös palautetta rinnan, selän ja ojentajien kehityksestä viime vuoteen verrattuna. Toivottavasti näkyy myös lavalla lokakuussa, sillä itse kehitystä on tosi vaikea arvioida. Talvi kyllä yritettiinkin nimenomaan rintaa ja selkää saada eteenpäin kaikin konstein, kiitos asiallisen palautteen viime SM-kisojen jälkeen. Ja uutta ideaa ja jekkua seuraavalle massakaudelle pukkaa ajatuksiin koko ajan, varsinkin jostain kumman syystä öisin

Maanantain ja tiistain välinen yö näytti miehen palaavan hiljalleen entiselleen. Ei nimittäin taas nukuttanut. Kolmen aikoihin heräsin, enkä saanut enää unta sitten millään ilveellä. Aivan liikaa asioita juolahti toinen toisensa jälkeen mieleen. En kovin kauaa jaksanut itseäni kiusata, vaan nousin ylös lueskelemaan lehtiä, vaihteeksi jopa muutakin kuin bodyalan julkaisuja. Terve merkki, vielä ei ole nuppi täysin hurahtanut tähän touhuun. Tulipa siinä siivottua kodinhoitohuoneen yksi kaappikin turhasta rojusta ja järjesteltyä pesuaine- yms. paketit paikoilleen. Samaten kovan siivousvimman ollessa päällä, järkeilin lasinkierrätykseen kelpaamattomille lasipurkeille ja -pulloille uuden säilytyspaikan, josta ne kanssa lähtisivät matkaan sanomalehti- ja mainossaastan yhteydessä. Eivätkä jäisi sinne kodinhoitohuoneen alakaappiin viemään tilaa ja pölyttymään. Johan saa tyhjät oliiviöljypullot ja hillopurkit kyytiä! Eipä näitäkään hommia olisi muulloin kerinnyt tekemään, pudistelin päätäni. Ja kaikki tämä herättämättä edes koiria. Kello viisi hyppäsin sitten normaaliin päivärutiiniin ja vaakaan; 74,6kg. Todella hyvä, oikealla tiellä ollaan ja tavoite jo siintää horisontissa. Kuppi teetä rauhassa lehden ääressä ja kuntopyörän selkään. Kyllä taas meno maistui, ei haitannut sykemittarin patterin sippaaminenkaan. Märkä paita kuvumaan ja suihkun kautta työelämään. 

Flunssa, hieronta ja viikonlopuksi suunniteltu Keski-Suomen reissu aiheutti hieman suunnittelua ja improvisointia treeniin, joten otin illalla taas yhdistetyn rinta/olkapäätreenin vatsojen kanssa, jättäen takaolkapäät kuitenkin tulevan selkätreenin yhteyteen. Matkalla salille hankin pariston sykemittariin ja painelin harjoittelemaan. Jannekin oli paikalla täydessä touhussa. Dieetti puree, kamera oli unohtunut ja kuvien otto siirrettiin seuraavaan päivään. Tosissaan mies treenaa, se täytyy sanoa. Perhanan sykemittari ei vironnutkaan lähetinosan pariston vaihdosta, totesin aloitellessani aerobista punttitreenin päälle! No mitäs siitä, kyllä tällä sahaamisella on jo tiedossa millä vauhdilla sitä cross-traineria on poljettava. Ja siinähän on itsessään sykemittari, jolla voi ajoittain varmistaa asian. Ihmetys oli suuri, kun puolessa välissä oma mittari rupesikin toimimaan. Onkohan tässä nyt syväluotaava, suhruiseen, made in China -laatuiseen käyttöohjeeseen tutustuminen paikallaan, tai sitten eräästä kaukoidän kaupungin mukaan nimetystä “halpahallista” ostetulla mittarilla alkaa tulla tunnit täyteen. Itse kunnostauduin unohtamalla kaverini tuomat palautusjuoma- ja proteiinijauheet salille. Toimii se dieetti näköjään minullekin. Huomasin Rajamäessä ja olin halvauksen saada. Onneksi sain kaverini Villen kiinni ja hän kävi pelastamassa tavarat. Saliltamme on hiljan varastettu tavaraa, minultakin taannoin unohtuneet (yllätys, yllätys) salihousut. Että joku viitsii käytetyt salihousut viedä, tarpeeseen täytyi mennä. Toivottavasti olivat hikiset. Arvatenkin aamulla olisi ollut turha mennä jauhoja etsimään ja toista sataa euroa olisi mennyt hukkaan. 

Illalla kotona riitti ohjelmaa, vedin vielä pitkän poseeraussession ja hain kaikkia mahdollisia tapoja tehdä eri poseerauksia. Väliin yritin Virpin kanssa puntaroida parin eri Kanarian matkakohteen soveltuvuutta lomallemme. Ilmeisesti pääosaa esittänyt keskittymiseni peiliin ei miellyttänyt, kun keskustelu loppui lyhyeen. Mutta ne paljon puhutut poseeraukset on saatava just eikä melkein -kuntoon jo karsintaan Tampereelle la 02.10. Treeniä tarvitaan, eivät ne itsestään tule vielä minultakaan. Ei ole todellakaan helppoa olla kisakaudella kehonrakentajan puoliso 

Joka tapauksessa kunnon hiki pintaan, homma pakettiin sen suhteen tyytyväisenä ja suihkun kautta eväiden valmistukseen. Kerrankin kävi tuuri, ajattelin hakiessani kanat grillistä. Kaasu oli loppunut ja grilli sammunut. Onneksi kanat olivat kypsiä, eikä tarvinnut enää ruveta paistinpannulla niitä paistelemaan. Pienikin kiusa kiireessä tekee aika pahaa minun hermoilleni. Hieno fiilis, aamulla olisi vain muistettava ottaa pullo mukaan töihin ja investoida täyteen versioon. Kanat maustaen aromisuolalla, broilerimausteella ja sitruunapippurilla. Pidän aivan hulluna tällaisesta kanasta! Olen saanut myös ahaa-elämyksen koskien ihoni kuntoa dieetillä ja ns. massakaudella. Lihojen valmismarinadit ovat yksi asia, joka monelle atopiasta kärsivälle kuulemma aiheuttaa oireita. Täytyykin jättää ne jatkossakin pois, tai ainakin harvoiksi poikkeustapauksiksi, ja katsoa vaikutusta. Ja runsas veden juonti pitää ohjelmassa, sillä lienee oma osansa. Aivan sama, vaikka saisi kerran tunnissa juosta käpyä heiluttamassa WC:n puolella. Olen myös alkanut lämmetä ajatukselle tuoda maitotuotteet hiljalleen takaisin ruokavalioon kisakauden jälkeen. Olen kallistumassa uskoon, että ne eivät kuitenkaan ole syypää iho-oireisiini. Täytyy kokeilla, sittenhän tuo nähdään. Kaikenlaistahan tässä on vuosien mittaan testattu laihoin tuloksin, dieetin ollessa ensimmäinen selvä apu asiaan. Maitotuotteilla on kuitenkin niin paljon positiivisia ominaisuuksia kehonrakentajan kannalta, että mielellään ottaisi nekin hyödyt käyttöönsä. Kalsiumin positiivinen vaikutus rasva-aineenvaihduntaan ja maitoproteiinin, kaseiinin, hidas ja tasainen luovutus elimistölle, vain muutamia mainitakseni. Samaten sen monipuolistavaa vaikutusta eri valkuaisainelähteiden kirjoon ei tule väheksyä. Kuitenkin proteiinia tulisi saada mahdollisimman monista eri lähteistä, ei missään nimessä vain herajauhopurkista. 

Keskiviikkona jätin uimahallin väliin. Päätin jo illalla ottaa aamulla nopean poseerausharjoituksen alkulämmittelyksi ja sitten kuntopyörää päälle Eipähän ole pois kenenkään muun ajasta kuin omastani, klo 05.30 kun ei meidän perheessä ole valveilla kuin yksi kuivahko ukko. Mahtava fiilis taas, kun poseeraukset osuivat hyvin kohdilleen kertavedolla. Eipä mennyt edellisillan harjoitus hukkaan. Jatkossa voisikin aina aamuisinkin setin vetäistä, sehän on mainio ajankohta perhe-elämääkin ajatellen. Liikaa ei voi esiintymistä harjoitella. 

Aamiainen naamariin, kaasupullo mukaan (hyvä Pate!) ja töihin. Matkalla mietin mitä tehdä sykemittarin kanssa. Sammuttelin ja painoin päälle sykkeen mittausta illalla useasti ja se toimi kuten ennenkin. Luulin homman olevan kunnossa, mutta kissan viikset. Taas sama juttu aamulla, heräsi kun olin polkenut jo vartin. Unohdin myös etsiä illalla sen käyttöohjeen. Tänään täytyy se löytää ja katsoa onko ongelma käyttäjässä. Jos ei, niin avaan takakannen ja yleensä se onkin sitten siinä. Paljon jousia ja irtonaisia osia ja entinen laite. Katsotaan nyt

Päivällä töissä taas koeteltiin miestä. Maanantaina juhlistimme työkaverini 50-vuotispäivää, neuvotteluhuoneessamme oli pöytä täynnä pullaa ja kahvitarjoilu. Samaten osastollamme on tapana aina tuoda vähintäänkin ulkomaan reissuista työkavereille tuliaisia(karkkia, suklaata, pullaa, munkkeja). Sama koskee merkkipäiviä, nimipäivänäsi voit olla varma vihjeiden satavan jos pullaa ei ole pöydässä. Tällä viikolla tosiaan on ollut Pekan 50-vuotispullat maanantaina, tiistaina yksi suklaalevy aamusta ja iltapäivästä nallekarkkeja pussi. Nämä puolestaan tarjoillaan perinteisesti yhden konttorihyllyn kulmalta parin metrin päässä minusta. Siinä sitten porukka pysähtyy joka kerran käytävää kulkiessaan napsimaan makupaloja. Nallekarkit riittivät keskiviikolle asti ja lisäksi yksi kaveri toi iltapäivällä pari pussia korvapuusteja, oli ollut sopivasti tarjouksessa. Herkkuhetkeä pystyyn taas! Neukkarin ollessa yhden kuvaston kasauspaikkana, tulivat vetämään niitä viereisen työpöydän ääreen, pienen piruilun saattelemana. Ratkiriemukasta, mutta nauttikoot! Every dog has it’s day 

Ei ollut siis herkkua minulle, mutta itsehän olen osani valinnut. Ei pitäisi valittaa, kukaan ei tähän pakota. Mutta pänniihän se joskus minuakin. Toki palkinto on jo lähellä. Eikä vain mahdollisimman hyvä sijoitus kisassa, vaan voitto itsestä ja tiedosta että on kaikkensa antanut. Ja saanut itsensä viritettyä äärimmilleen, se motivoi ja pistää yrittämään loppuun asti tinkimättömästi. Lopulta harvassa ovat ne, jotka tämän rääkin jaksavat läpi käydä ja nousevat lavalle. 

Töitten jälkeen suuntasin salille hankittuani täyden kaasupullon ja uudet kahvat jääkaappipakastimeemme. Mokomat muovirimpulat eivät kestä mitään. Eikä voi ainakaan minua syyttää liian ahkerasta oven käytöstä syynä hajoamiseen! Samaten Jannelta kamera ja sitten jalkaharjoituksen pariin. Vaihteeksi reisien ojennukset alle, sitten etukyykkykonetta ja askelkyykkyä Smith-koneessa. Piristävää vaihtelua ja pientä hämmennystä jaloille. Perille meni, jaksoi painaa ilahduttavan hyvin harjoituksen läpi. Treenin loppuun Pasi piiskasi pakolliset poseeraukset ja napattiin muutama kuva. Kunto on edelleen kehittynyt niin kuin pitääkin ja karsintaan pitäisi jo olla aika hyvässä iskussa. Vaikka itse sanonkin. 

Tämän jälkeen vielä kauppaan kotimatkalla, onneksi kaukaa viisaana tein kauppalistan jo etukäteen. Pää oli nimittäin yhtä tyhjä kuin takkikin, joten lunttilappu tuli tarpeeseen. Kaikki tarpeellinen tuli kuitenkin hankittua ja suuntasin Rajamäkeen. Kotona ruoka alas rauhallisesti nautiskellen. Virpi ja pojat olivat Jessen luokan peli-illassa, joten oli oudon hiljaista. Harmi, että itsellä tämä touhu rajoittaa, käytännössä sulkee pois, kaikki ylimääräiset menot ja tapahtumat jotka eivät istu tarkkaan aikatauluun. Tuntee itsensä välillä valitettavan ulkopuoliseksi perheen touhuista. Mutta ei tätä niin kauaa enää kestä, sitten palataan normaaliin elämänrytmiin. Sitä jo kieltämättä odottaa tässä vaiheessa. Mutta hommaa riitti, joten ajatukset saatiin pian muualle. Eväät valmistukseen, tiskarikin näytti olevan pessyt ja puhtaita täynnä. Pojat ovat viime aikoina kiitettävästi hoitaneet sitä osana kotitöitä, tyhjensin ja täytin koneen vaihteeksi kokkailun ohessa. Jääkaappipakastimen ovenkahvat olivat vähän sinne päin ja sainkin tehdä hieman hommia, ennen kuin ne istuivat paikoilleen. Vedinpä siinä äheltäessäni itseäni pakastimen ovella täysiä otsaankin, mieltä pöyhivä kokemus sekin. Sauna päälle ja muun perheen palatessa kotiin olinkin jo saanut hommat liki nippuun. Pojat saunan kautta unten maille, iltapalaksi herkkuani kaurapuuroa ja kanaa, nopeat poseerausharjoitukset ja itse saunaan Virpin kanssa. Päälle pari lasia light colaa ja proteiinijauhojen sekoittelua(herat, soijat ja kollageeniproteiinit sekaisin isoon pyttyyn), sain Villeltä eilen unohtamani proteiinit ja muistin jopa ottaa ne salilta mukaan! 

Kun olin saanut vielä tanskandoggimme tietysti matolle, ei laminaatille tai laattalattialle oksentamansa illallisen siivottua, olinkin aika kypsää miestä sänkyyn. Taju taisi lähteä ennen kuin pää osui tyynyyn. 

Torstaiaamun aloitin kollaamalla kaappeja viideltä aamulla. Missähän hitossa se sykemittarin käyttöohje on? Virpi oli eilen katsonut laatikon, johon normaalisti kerään kaikki käyttöohjeet juuri tällaisten hermoja raastavien kaappitalkoiden välttämiseksi. Sieltä ei ollut löytynyt ja Virpi on erittäin tarkkasilmäinen etsiessään jotain. Eihän niitä löytynyt siihen hätään, joten antaa olla. Ei tämä homma nyt yhteen sykemittariin kaadu. Poljetaan just niin kovaa kuin koivet sietää, se on aina ollut hyvä mittari! Alle poseerausharjoitus, jolla sainkin jo hyvän lämmön päälle ja sitten pyörää suivaantuneena, apinan raivolla. Varmasti nousi syke tarpeeksi, ainakin paidasta päätellen. Osa oli varmasti tuskanhikeä, jalat olivat tukossa illan treenistä ja polkeminen kävi työstä. Tajusin myös, että illalla treenin jälkeen siirryttyämme poseeraamaan ja ottamaan kuvia, jäi loppuvenyttelyt tekemättä. Hyvä hyvä, vielä jalkatreenin päälle. Ei ihme, jos on kankeutta. Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. Kyllä vanhoissa viisauksissa totuuden siemen piilee. Vastatoimena erittäin perusteellinen venyttely pyöräilyn päälle. Mieltä piristää kuitenkin tosiasia, että kello käy koko ajan nyt puolesta, ei vastaan. Valmistelut ovat hyvällä mallilla, kunto kehittyy ja palaset loksahtelevat oikeille paikoilleen tässä palapelissä. Torstaina tasan kuukausi päivään, jolloin katsotaan mitä on saatu aikaan. Odotan sitä innolla, uskon lavalla esiintyvän ainakin yhden miehen joka on tyytyväinen panokseensa. Toivottavasti se myös näkyy ulospäin. Ja vielä suuri kiitos lukijoille positiivisesta palautteesta ja kannustuksesta, jota Jannen kautta olen saanut. Se antaa lisäpotkua jaksaa, kun ottaa koville ja väsyttää. Kun ei tässä mikään Teräsmies olla kuitenkaan. Flunssa on voitettu ja treenit saatu taas kulkemaan. Tästä on hieno jatkaa!! 

Torstai-iltana kävin harjoittelemassa selän, takaolkapäät ja pohkeet työpäivän päälle. Treeni sujui erittäin hyvin, selvää eroa havaittavissa viime vuoteen verrattuna. Silloin vastaavaan aikaan oltiin jo paljon pahemmin puhki. Tämänvuotinen dieetti korkeampine hiilihydraattimäärineen sopii selkeästi paremmin minulle. Vaikka aerobista otetaankin aika paljon vastineeksi, ovat painoharjoitukset kuitenkin paljon helpompia tehdä ja paukkuja riittää raudan liikutteluun. Toki kyseessä on toinen kerta, joka helpottaa asiaa myös. Viime vuonna jokainen kiristys dieettiin, joko kaloreiden pudotus tai aerobisen lisäys, veti miestä kireämmälle kuin oli koskaan aiemmin joutunut. Se otti silloin koville henkisesti, kaiken ollessa vielä uutta ja ihmeellistä. Samaten jatkuva huoli ja uskon puute painon saamisesta alas painoi silloin mieltä. Nyt on se etu, että homma on jo tuttua ja tietää painon tulevan alas kun vain kärsivällisesti ja johdonmukaisesti tehdään töitä. Eikä lähdetä hermoilemaan jokaisesta painonheilahduksesta tai näennäisestä stopista. Niin sanottu iso kuva on pysynyt kohdallaan, samaten luja usko omaan tyyliin toteuttaa dieettiä. On pystynyt myös analysoimaan oman kunnon kehittymistä paljon objektiivisemmin tällä kertaa. Kokemus tuo varmuutta, televisiomainosta matkiakseni. Viime vuodesta otettiin opiksi, ja se myös näkyy. 

Perjantaina kiskoin poseeraushousut jalkaan, nehän istuivat hyvin. Hyvä juttu sekin, ei välttämättä tarvitse uusia teettää. Poseerasin ja vedin vapaaohjelmaa läpi aamutuimaan. Todellakin alkaa paketti nyt olla kasassa, mieli on todella pirteä ja levollinen. Oli helppo polkaista kuntopyörään vauhtia, illan ohjelmaa miettien. 

Töistä lähdin ruokatunneista nipistämäni kaksi tuntia aiemmin, edessä oli lähtö Viitasaarelle Virpin vanhemmille kyläilemään. Kylmälaukkuun oli pakattu kolmen päivän eväät, torstai-iltana meni taas tovi keittiössä hääräillessä ja kanaa kilokaupalla grillatessa. Iltakymmeneltä olimme perillä, pääsin iltapalan kimppuun ja yllättävän väsyneenä lakanoiden väliin. Kommentteja poskien kapenemisesta tuli appivanhemmilta, olihan viime näkemän mies laihtunut yli kymmenen kiloa. 

Lauantaina kävin harjoittelemassa Viitasaaren uudella, upealla uimahallilla. Sinne on tehty varsin siisti ja tilava kuntosali. Laitteisto on uutta ja laadukasta, tosin sali on varsin kuntoutus- ja kuntoilupainotteinen, vapaita painoja ei kovin paljon ole. Viitasaarelta löytyy myös kunnan ns. vanha sali, joka onkin enemmän tosissaan rautoja rymistelevien suosiossa. Koska en enää ennen karsintaa ota kovia treenejä, riitti kalusto kuitenkin hyvin käyttööni. Pumppailin treenin ja otin aerobiset päälle. Virkistävää käydä välillä uusissa paikoissa treenaamassa, on mukava nähdä uusia ihmisiä ja vaihtaa ajatuksia, usein treenaamisesta ja kuntoilusta. Tällä kertaa kolmekymppisen metsätyökoneen kuljettajan kanssa, joka haluaa pitää töissä kipeytyvät hartiat ja selän kunnossa. Muutenkin ihmiset noilla kulmilla ovat varsin ystävällistä sorttia ja elämäntyyli paljon etelän hössötystä ja itse aiheutettua kiirettä leppoisampaa. Voisinpa kuvitella hyvinkin kotiutuvani paikkakunnalle

Treenin jälkeen olin aika loppu ja ihmeekseni löysinkin itseni hetken päästä sängystä päiväunilta. Ensimmäinen kerta, kun tällä dieetillä saa päiväunet otettua. Nopeasti sopeuduttu “paikallisiin oloihin”!! Dieetti näytti taas varjopuoliaan, kun koko porukka kokoontui ruokapöydän ääreen. Virpin vanhemmat ovat hankkineet Viitasaaren ulkopuolelta vanhan kansakoulun, jonka ruokasalin suuren pöydän ääreen on jo monesti, varsinkin jouluisin, kokoonnuttu nauttimaan anopin loihtimia herkkuja. Tällä kertaa vain yhtä miestä vaille. En todellakaan jaksa tässä vaiheessa itseäni kiduttaa ja kantaa omia eväitä pöytään muitten herkutellessa aivan eri tyyliin. Niinpä söin omat eväät omissa oloissani keittiön puolella. Onneksi sentään ymmärrystä asialle löytyi ja siihen suhtauduttiin asiallisesti. Olisin tuntenut itseni aivan yhtä ulkopuoliseksi muiden seurassakin, nyt ei tarvinnut katsella herkuilla lastattua pöytää. Mutta edelleen peräänkuulutan vapaaehtoisuuttani, ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Turha ruikuttaa, kun on itse tähän lähtenyt

Sunnuntaina päivällä kävin taas Simmarin (uimahallin) salilla pumppailemassa ja vetämässä aerobista, uudenkarhealla cross-trainerilla ja kuntopyörällä. Kyllä uusi on aina uusi, ei nitise eikä kitise. Oli hieno treenata. Sillä välin Virpi, lapset ja Virpin sisko Piia poikansa Roopen kanssa kävivät polskimassa ja vesilukumäissä peuhaamassa. Olipa Virpikin intoutunut liukumäkiin. Hienoa, se heille suotakoon. Kyllä tämä minun touhuni on moiset aktiviteetit valitettavan vähiin jättänytkin viime aikoina. Kyllä joku kylpyläretki maistuisi itsellekin kisan jälkeen. 

Iltapäivällä olikin ruokailun päälle aika kääntää auton nokka etelää kohti ja lähteä kotiin. Vakuuttelin seuraavalla kerralla istuvani ruokapöydässä muiden seurassa ja palaavani hieman pulskemmassa kunnossa ja pirteämmällä mielellä!! 

Iltayhdeksältä olimme kotona ja pääsin iltapalan kautta eväiden valmistukseen. Olin erityisen iloinen, että pahamaineinen Viitasaaren taika ei pitänyt tällä kertaa. Lähes perinteeksi on nimittäin muodostunut, että auto hajoaa näillä reissuilla. Saldo on ollut seuraava: pari, kolme vuotta sitten jouluna meni Sierran katalysaattori ja pakoputkisto menomatkalla, seuraavana kesänä Sierran sylinterinkansi, sitten taas seuraavana jouluna ajoin samaisesta Fordista keulan sisään toisen auton perään ja aiemmin tänä kesänä Focuksesta meni puolan simahdettua yksi pytty pimeäksi paluumatkalla! Halpoja reissuja

Viikko 40:

Maanantaina aamusella painelin oman kylän uimahallille totuttuun tyyliin. Katse on nyt tiukasti tulevan viikonlopun SM-karsinnassa Tampereella ja valmistautuminen aloitettu. Alkuviikko kutistetaan ravintoa minimiin ja viikon lopussa tankataan hieman. Loppuviikosta ajellaan myös ukosta loputkin karvat pois ja sitten vain kisavärit pensselillä pintaan. On siinä oma hommansa, välillä suorastaan koomisen näköistä touhua kun aletaan ukkoa vetelemään väriin! Tehdään miehestä afroamerikkalainen, kuten oikea termi tänä päivänä kuulunee. Parin päivän pikarusketus, työkaverit voivat olla perjantaina ihmeissään! Olen kuitenkin koko viikon normaalisti töissä, pidän vasta SM-kisan alla viimeisen kesälomaviikkoni ja keskityn rauhassa pääkoitokseen. 

Illalla kävin treenaamassa Riihimäessä työpäivän päätteeksi, sainpa kaveriltani Terolta sykemittarinkin lainaksi, siirrän suosiolla omaan mittariin perehtymisen karsinnan jälkeiseen aikaan. 

Tiistaina poseerausta ja kuntopyörää ennen aamiaista, uni oli vaihteeksi varsin katkonaista. Nälkäkin ilmoittelee itsestään, täytyy vain vettä kitata reilusti niin on helpompi kestää. Väsymys alkaa myös painaa, varsinkin jalat ovat varsin voimattoman oloiset. Mutta kuuluu asiaan tässä vaiheessa, ei mitään yllättävää. Hieman myös mietityttää pieni nenän tukkoisuus, niistää saa säännöllisesti. Oikeastaan jatkunut siitä asti, kun olin kipeänä. Mutta kuulostellaan. Useinhan flunssan jälkeen saa vielä kurlata räkää edestakaisin viikkojakin, ennen kuin on täysin kunnossa. Mielessä piilee kuitenkin yhä pelko, että tauti uusii. Ajatus, että SM-kisat menevät pipariksi loppumetreillä, ei todellakaan kiehdo. Näitäkin tapauksia on valitettavasti nähty; kuka tullut kipeäksi, kuka loukkaantunut. Kuukausien työ menee hukkaan pari päivää ennen kisaa. Sitä ei toivoisi kenellekään, niin paljon jokainen kilpailija joutuu kuitenkin kestämään kisan eteen. 

Illalla treeni ja kaupan kautta kotiin, lieden ääreen kokkaamaan. Soppamies kyllä loihtii paremman näköisiä eväitä, mietin riisipussia kurkotellessani kaapista. Ajatukset karkaavat taas kerran kisan jälkeiseen aikaan. Viime vuonna tein Virpille listan ruoka-aineista, joita toivoin löytyvän jääkaapista kisan jälkeen. Ilme oli näkemisen arvoinen, kun ojensin A4:sen “muistilappuni”. No, ehkä nyt vähän liioittelin, mutta alla oli kuitenkin 14 viikkoa kieltäytymistä kaikesta mikä ei sovi dieettiin. Eli listalla oli täytekakkua, jäätelöä ja muita herkkuja, mutta myös ihan perusruokaakin: aamiaiseksi kunnon kermaista juustoa, salamia, vaaleaa leipää, karjalanpiirakoita, suolakurkkua, jogurttia, rahkaa ja tietysti kunnon maitokahvit sokerilla ja pullalla! Niitä muistellessani, kuola suussa kehittyen, kiikutin kanat grilliin. Reilu kolme viikkoa vielä, sitten nautin ensimmäisen aamiaisen aikoihin jolloin en tiedä etukäteen mitä syön ja kuinka paljon. Mutta nyt rypistetään vielä hetki, sitten se maistuu sitäkin makeammalta. Lauantai on hyvä välitavoite, katkaisee rutiinit sopivasti ja saa lisäpotkua viimeisille viikoille. Karsinnan osallistujalista oli KP:n sivuilla netissä (katso linkit). Saan näillä näkymin kaksi kaveria kisaamaan kanssani voitosta, sitä nimittäin lähden hakemaan jo tästäkin kisasta. Palataan asiaan kisan jälkeen, seuraa sivuja! 

Lauantaina kisan jälkeen olin kotona kahdeksan maissa illalla, rättiväsyneenä mutta onnellisena. Paluumatkalla poikkesin huoltajani Pasin kanssa matkalla syömässä kaavailemani sporttihampurilaisen kevytkastikkeella ja katkarapusalaatin tienvarren hampurilaisravintolassa. Lopputulos älytön ähky ja vatsan turvotus. Hienoa Pate, kyllä kannatti… 

Sunnuntain palauttelin paikkoja kisasta, jatkoin kuitenkin heti dieettiä kuristaen hieman polttoaineen syöttöä(=kaloreita vähemmälle). Paino on nyt sitten saatava putoamaan. 

Viikko 41:

Maanantaina oli edessä paluu arkeen. Aamulla painelin iloisin mielin uimahallille aerobista vetämään. Sujuikin kuin vettä vaan, energiaa oli selvästi reservissä vielä kisatankkauksen jäljiltä. 

Ajatukset pyörivät vielä loppuviikon tapahtumissa: lopultakin sai syödä reilusti, kun kisatankkaus alkoi. Kyllä ruoka sitten maistuikin. Tankkasin aivan normaaleilla dieettiruuillani, vain suurempia määriä. Mitään riskiä en halunnut ottaa, vatsa voisi alkaa kapinoimaan jos sinne alkaisi tunkemaan jotain aivan erilaista. Ja sehän tietäisi imeytymisongelmia ja tankkauksen epäonnistumista. Ideahan on saada lihaksen glykogeenivarastot täyteen. Ilmapallo on hyvä esimerkki: kuvittele täyteen puhallettua, pinkeää palloa ja puolityhjää, ohutta ja löysää luttanaa. Kumpi näyttää paremmalta? Sillä siitähän tässä on kyse, miltä näytetään. Kukaan ei tule lavalla kyselemään, paljonko painat tai paljon lähtee penkistä. Voittajaksi nousee yleensä kilpailija, jolla on esittää paras kokonaispaketti: riittävästi lihaksia tasapainoisesti joka puolella, riittävän rasvaton fysiikka jotta ne lihakset näkyvätkin ja vielä kuorrutuksena kakulle ihon ja lihaksen välinen neste häivytettynä mahdollisimman tarkasti. Tankatessa hiilihydraattien ideana on viedä ihonalainen neste mennessään lihaksen sisään glykogeenin varastoitumisen myötä, näin karkeasti yksinkertaistaen mutkikasta prosessia. Jos hiilarit eivät imeydy, jää lihas ns. tyhjäksi ja neste ihon ja lihaksen väliin. Lopputulos on pannukakku, sananmukaisesti ukko näyttää yhtä litteältäkin silloin. Hommaa autetaan karsimalla lopussa nesteen kertymistä aiheuttava suola pois ruokavaliosta ja vähentämällä nautitun nesteen määrää tasaisesti kohti kisaa. Lopulta ollaan juomatta, kuka mitenkin pitkään. Olen kuullut juttuja jopa kolmesta päivästä, mutta en todellakaan suosittele kenellekään! Yleinen lienee 1-2vrk. Hilpeätä hommaa! 

Tämä puoli pitäisi olla ikään kuin nahan alla hoidettuna. Jos ne on hoidossa, asemiaan voi vielä parantaa huomattavasti huolehtimalla kisavärit kohdalleen ja poseeraamisen kuntoon. Kun kaiken tämän saat pakettiin juuri kisapäivänä, voit olla varma että saat mitä ansaitset. Siitä pitävät huolen tuomarit, jotka muuten Suomessa ovat huippuluokkaa. Kansainvälisen ammattilaistuomarikortin saavat vain harvat ja valitut ja Suomen kokoisessa lilliputtivaltiossa tällaisiakin hemmoja on useita. Että se tuomarien ammattitaidosta, siitähän vikaa aina ensimmäisenä haetaan kun ei menestytä, oli laji mikä tahansa. Lisäksi SM-kisassa tuomaroi yhdeksän kaveria, jotka arvioivat kukin kilpailijan jokaisella kierroksella. Kierroksen päätyttyä kukin tuomari antaa kilpailijalle arvioimansa sijoituksen, eli katsomalleen parhaalle yhden pisteen, toiselle kaksi pistettä jne. Annetuista pisteistä karsitaan kaksi parasta ja kaksi huonointa pois. Näin eliminoidaan ns. kotiinpäin veto, jos jollain tuomarilla sellaisia aikeita olisikaan. Päätuomari puuttuu muutenkin asiaan, jos jonkun tuomarin pisteet alkavat olla aivan eri linjoilla muiden kanssa. Täten parhaat(=alhaisimmat) mahdolliset pisteet/kierros ovat viisi pistettä, jos kuvitellaan useimpien tuomarien olleen samaa mieltä kilpailijasta X. Alkukilpailu arvostellaan omana kierroksenaan, finaali (johon pääsee viisi parhaiten alkukilpailussa pärjännyttä) omana kierroksenaan. Näin ollen kisan voittajan yhteispisteet voivat olla parhaassa tapauksessa kymmenen pistettä. Tässä pikakurssi kehonrakennuskilpailun tuomaroinnista. Jos katsotte tuloksia Tampereen karsinnoista KPFitnessin(B&K Mag) sivuilta, ihmettelette pisteitä. Siellä oli vähemmän tuomareita kuin SM-kisoissa tulee olemaan. Tämä on yleinen käytäntö pienemmissä kisoissa. Lopputuloksissa huomioitiin kolmen “keskitien” tuomarin pisteet. Tuomarien kokonaismäärästä siellä ei minulla muuten ole hajuakaan, ei siinä kerinnyt paljon tuomareita laskea… 

Eli minun pistesarjani 3 3 6 tarkoittaa, että sain alkukilpailusta kolmelta tuomarilta yhteensä kolme pistettä, finaalista samaten, lopputuloksena yhteensä kuusi pistettä ja ykkössija. Näin homma toimii. 

Mainitsin myös kisavärin. Se on myös tärkeä osa lopputulosta. Ei auta vaikka kunto olisi kuin seinästä repäisty, kuiva kuin beduiinin sandaali ja äärettömän lihaksikas, jos olet valkoinen kuin valaan rasva. Kisalavan kirkkaat valot pyyhkäisevät kaiken erottuvuuden pois, jos väri ei ole riittävän tumma ja syvä. Ja sitä tummuusastetta ei solariumista saa, vaikka grillaisit itseäsi kellon ympäri. Minäkin olen vielä sen verran vaaleanahkainen ja muutenkin ihovammainen, että solariumilla en saa väriä tarttumaan kunnolla. Tai sitten niin toivottoman pieni, että valonsäteetkään eivät osu maaliinsa. Oli miten oli, keinotekoinen väri tarvitaan. Ensin tietysti äijästä on saatava luontainen karvoitus pois, muuten Korkeasaaren apinahäkin ovi heilahtaa ennen kuin ekat tuplahauikset on jännitetty! Miespuoliset kehonrakentajat saavatkin oivan omakohtaisen näkökulman naisten arkipäivään jo tässä vaiheessa. Kyllä siinä parit ärräpäät saat lasketella ennen kuin ukko on saatu ajeltua ja näyttää, kuten Virpi minua kutsui, raa’alta broilerilta. En mene yksityiskohtiin, jotkut alaikäisetkin saattavat tätä lukea… 

Sitten on värin vuoro. Värejä on saatavilla monenlaisia, siveltimellä levitettäviä nesteitä(esim. ProTan) ja kiinteämpiä voiteita(esim. Dream Tan). Käytin itse viime vuonna ja lauantainakin ProTania. Aine on aika helppo levittää ja sillä saa useimmiten varman ja tasaisen lopputuloksen. Haittapuolena se on alkoholipohjainen ja saattaa ärsyttää herkkää ihoa. Minulla esimerkiksi ihon ollessa kunnossa ei ole ongelmia, mutta jos iho on rikki tai hilseilee, on vaarana näiden alueiden eri asteinen tummuminen terveeseen ihoon verrattuna. Ja kukaan ei takuulla halua näyttää kisassa kuin olisi sonnustautunut maastopukuun! ProTan istuu myös nahassa kiinni kuin tauti, eikä lähde kuin kulumalla muutamassa viikossa. Ja aina epätasaisesti pala kerrallaan. Nytkin selkäni näyttää lähinnä pakanamaan kartalta, samaten tukan on vain parempi antaa hetki vielä kasvaa. Mutta se kuuluu asiaan ja on ohimenevää. Olo oli muuten juuri kuten pääsiäismunalla, kun Virpi veteli siveltimellä tököttiä päälakeen! Vedimme kaiken kaikkiaan neljä kerrosta, kisapäivänä vielä kahdesti Tampereella Lindenin Matin toimesta(kiitos Matti!) riittävän tummuuden varmistamiseksi. Ja neljä kerrosta on vielä aika vähän, joten aine on kohtuullisen kovatöinen mutta lopputulos osaavissa käsissä varma. 

Voidemaisista väreistä minulla ei ole kokemusta, mutta olen nähnyt kilpailijoiden näitä myös paljon käyttävän. Esim. Dream Tan on aika suosittu. Aine peittää kertavedolla, jotkut vetävät käytännössä lähes valkoiselle iholle ja lopputulos on hyvä. Aine lähtee myös pesussa hyvin pois ilman tärpättiäkin(heh heh). Miinuspuolina aine vaatii taitoa levittäjältään, jotta lopputulos on tasainen ja kiiltävä. Väri valuu ja sotkee poseeraushousut myös helpommin ja saattaa tarvita korjailua kierrosten välillä. Myös ihon öljyäminen on tarkkaa puuhaa, jos väri ei ole täysin onnistunut ja öljyä tarvitaan riittävän kiillon varmistamiseksi. ProTan puolestaan vaatiikin jonkin öljyn pintaan kiillon saamiseksi. Se kestää hyvin öljyä ja pyyhkimistä, eikä liiemmin valu hikoillessakaan. Suo siellä, vetelä täällä. 

Kun kaikki mahdollinen on tehty, kiduttava dieetti kärsitty, kuntoon päästy, tankkaukset ja värit onnistuneet, niin tosibodari pyyhältää lavalle harjoittelematta poseerauksiaan. Tampereellakin nähtiin muutama varsin järkyttävä esitys. Silläkin voi vielä kovassa paikassa pilata iltansa. Esimerkiksi Janne kävi tiukan kisan Tampereella, voiton tullessa kahdella pisteellä. Näin tiukoissa paikoissa poseeraamisella, miten tuot itsesi ja lihaksesi esille, voi olla ratkaiseva merkitys. Poseerausten treeniin käytetty aika takuulla maksaa itsensä takaisin. Yllättävää tai ei, juuri Jannen itsevarma esiintyminen ja kovat poseeraukset saivat kiitosta… 

Siinä hieman esimerkkiä kisavalmisteluista, jotka on käytävä läpi ennen kuin lavalla seistä jäpitetään kovan näköisinä. Eli homma ei ole ihan läpihuutojuttu, vaan vaatii kaiken osumista kohdalleen juuri sinä kyseisenä päivänä. Ei auta, jos kunto on parhaimmillaan päivää ennen tai jälkeen. Mutta kyllä se sitten palkitseekin, kun kaikki osuu kohdalleen. Paine on kova lopussa, varsinkin jos on vielä pakon edessä saatava paino omaan sarjaan riittävän alas. Vaakaan tuijotan nytkin joka aamu, tuskallisen tietoisena kuluvista päivistä ja lähestyvistä kisoista. Uskon omaan tekemiseen on oltava raudanluja ja hermojen maailman parhaiden kuminauhojen laatuluokkaa, jotta pystyy suhtautumaan maltilla eikä lähde tekemään mitään hätiköityä. Kaiken voi kuitenkin pilata vielä nytkin, karsinnan voitto ei takaa mitään. SM-kisaan on kaiken osuttava yhtä nappiin, oltava vain tasan kolmen kiloa myös kevyempi ja vielä pari astetta kireämpi. Ja minähän olen. Ollaan vaikka syömättä loppuaika, mutta paino vedetään sinne seiskakymppiin, sen lupaan tässä ja nyt. Kivittäkää vaikka, jos sanani syön! 

Näillä miettein lähdin maanantaina töitten jälkeen hierojalle. Olin suunitellut homman juuri näin. Jalat olivatkin kisasta tukossa, kuten arvelin. Kyllä siinä taas ähkittiin ja kiemurreltiin kuin ankerias kuivalla maalla Haken käsittelyssä. No pain, no gain… 

Sain Hakelta onnittelut karsintavoitosta ja tsemppiä loppurutistukseen. Antoipa mies vielä keräämiään ja kuivaamiaan torvisieniäkin purkin kisan jälkeisen juhla-aterian aineksiksi. Mahtava ele, arvostan sitä todella paljon. Ja nautin kolmen viikon päästä! Kiitos paljon, Hakke. 

Tiistaina aamulla kuntofillaria entiseen tapaan, päälle kunnon venyttelyt ja töihin. Illalla rintaa supersarjoina, nyt ei yritettykään liikutella maksimirautoja. Energiat olivat jo aika vähissä, tankkauksen potku on menneen talven lumia. Hyvällä tsempillä treeni kuitenkin, vatsojen jälkeen aerobista cross-trainerilla. Ei jaksanut koneesta toiseen hypätä, joten vedin koko setin samalla koneella. Kun oli kerran vauhtiin päästy. Mieleen välähti cavalier kingcharlesinspanielimme Ella, nauroimme Virpin kanssa taannoin Ellan kehittäneen rullaavan ja kaloreita säästävän kävelytyylin. Koira tuntuu nimittäin lihovan yhdestäkin ylimääräisestä ruokanappulasta kuin taikaiskusta, vaikka kuinka lenkkeilisi sen kanssa. Tuntuu välillä itsestäkin, että on oppinut minimoimaan nyt kaikki turhat liikkeet. Harkitsee kahdesti onko ehdottoman tarpeellista hinata itsensä ylös tuolista, kun on kerran siihen rojahtanut… Kotona kokkailut rutiinilla, sänkyyn ja Virpi kainaloon. Unta ei tarvinnut houkutella. 

Keskiviikkona taas uimahallille. Mahtavaa että on moinen paikka olemassa, vieläpä näin hienoilla aukioloajoilla. Olen todellakin etuoikeutetussa asemassa tässä suhteessa. Itse harjoitus otti koville, jalat ovat jo aivan kuten viikko sitten. Eli väsyneet, töissä portaatkin oli taas joku asentanut vähän jyrkempään kulmaan. Siltä ainakin tuntui raahautuessani työpisteeseeni. Onneksi ei ole enempää kerroksia talossa, yritin lohduttaa itseäni. Illalla vuorossa selkätreeni ja pohkeet, virta on yhtä vähissä kuin viime kesänä vesivoimaloissa. Sitkeästi eteenpäin, kuin mummo lumessa. Ei tätä kauaa enää kestä, tässä kohtaa kysytään sitä kuuluisaa tahtoa. Selitän aina kaikille ylipainon kanssa tuskaileville työtovereilleni kaiken olevan kiinni yhdestä ainoasta seikasta: sinusta itsestäsi. Kuinka palavasti itse oikeasti haluat laihtua? Jos on sitä tahtoa, teet mitä tarvitaan. Simppeliä! Nyt on peiliin katsomisen paikka, kuinka paljon itse haluan sitä SM-mitalia? Ihan hitosti, joten seuraavassa sarjassa puristettiin taas kaikki irti. Kuten lopputreenissäkin. Toimii joka kerta! 

Kotiin väsyneenä, mutta motivoituneena. 16 päivää, sitten näette. Normaali kokkaukset ja saunan kautta yöpuulle. Posket ovat entistä syvemmällä kuopalla, hyvä merkki. Painosta on vielä turha päätellä mitään, kisan jälkeinen nesteen hienoinen kertyminen suolan ja nesteen lisääntymisen myötä sotkee tulosta. Naama on nyt hyvä mittari. Kun pari päivää ennen kisaa naamassa alkaa kallon muoto näkyä ihon läpi, tietää olevansa kunnossa ja rasvat minimissään. 

Torstaiaamuna kotona kuntopyörää hyvällä sykkeellä. Lattian luuttuamista ja kunnon venyttelyt päälle. Kaurapuuro maistui taas mielettömän hyvälle ja lähdinkin harmaaseen aamuun autoilemaan virkeällä ja levollisella mielellä. Hyvä tästä tulee, kun pari viikkoa vielä tsempataan. 

Ai niin, sen sykemittarin kanssa kävi juuri kuten pelkäsinkin. Takakannen avauksen jälkeen ei sitä saatu enää pelittämään, joutaa roskiin. Hienoa, kun tuntee itsensä! Mitäs tuosta, hankitaan uusi ja kunnollinen tuonnempana. 

Torstai-iltana töiden päälle kävin vetämässä aerobisen uimahallilla, solariumia alle. Solariumista on tullut pientä ylellisyyttä dieetillä, olen pyrkinyt käymään viime aikoina pari kertaa viikossa ottamassa aurinkoa. On mukava lämmitellä ja rentoutua hetki lamppujen alla, piristää mieltäkin jatkuvan palelemisen ja väsymyksen keskellä. Ilmojen pikku hiljaa kylmetessä alkaa huomaamaan rasvan ohenemisen nahan alta entistä selkeämmin. Myös kalorien tasainen pudotus ajaa elimistöä säästöliekille ja paleleminen on tosiasia. Mutta kuuluu asiaan, kärsitään sekin nyt samaan rahaan. Pari päivää kisan jälkeen ei sitten ole enää tietoakaan palelemisesta. 

Ruokaa tulee koneeseen tasaista tahtia ja sehän pistää taas aineenvaihdunnan vauhtiin. Kuten pikku hiljaa elämä taas muutenkin alkaa palautumaan normaaliuomiinsa. Sitä jo tosiaan odottaakin, lähes yhtä paljon kuin lauantaita 23.10. Silloin koko tämä pitkä dieetti kruunataan ja on aika näyttää mitä on saatu aikaan. Odotan kisalavalle pääsyä jo malttamattomana, silloin on kuitenkin se hetki jolloin kaikki nähty vaiva palkitaan. Enkä nyt tarkoita vain kiiltävää pystiä sijoituksen mukaan, vaan voittoa vaikeimmasta vastustajasta, omasta itsestään. Kukin kilpailija on nähnyt armottoman vaivan vain tuota yhtä päivää varten, kamppaillut läpi vaikeuksien ja selviytynyt voittajana. Vain yksi voi sarjan voittaa kisassa, mutta kaikille kisaajille jo lavalle nousu on mielestäni osoitus jostain poikkeuksellisesta. 

Ani harva ymmärtää, mitä tämä laji kilpailutasolla vaatii, sen olen saanut itse liiankin hyvin huomata. Ei riitä että vain treenaat kovaa, sinun on käytännössä elettävä lajin ehdoilla kuukausikaupalla. Kaiken tähdätessä jo kauan etukäteen päämäärään, joka suupalaa myöten, kaikkina vuorokauden tunteina. Se kysyy luontoa ja todellista halua omistautua asialle. Toiset toki eivät ota sitä niin kirjaimellisesti, lipsuvat ja touhuavat hieman rennommin rantein, mutta sillä on vain ikävä tapa näkyä sitten kisakunnossa (tai sen puutteessa). Sen suhteen en ole valmis kompromisseihin. Tämän ymmärtäminen on varmasti ulkopuoliselle ja lajiin vihkiytymättömälle vaikeaa, usein mahdotonta. Näyttäähän, että ukot vain pullistelevat naama virneessä pumpattuja vartaloitaan ja pitävät hauskaa. Mutta kuten olette voineet minunkin kuvistani ja tarinastani viikkojen mittaan itse todeta, mikään ei ole tullut yön yli tai ilmaiseksi. Ero lähtötilanteeseen on melko suuri, sen eteen tehty työ mieletön. Voisi jopa kysyä, onko lopputulos missään suhteessa nähtyyn vaivaan. Monen mielestä varmasti ei, mutta en oletakaan muiden sitä täysin ymmärtävän, saati arvostavan. 

Monesti olen itsekin miettinyt synkkinä hetkinä, väsyneenä ja hermot kireällä kaiken tämän mielekkyyttä tai järkeä. Sulkapalloilijana olisin päässyt varmasti hieman helpommalla. Enkä missään nimessä väheksy sulkapalloilijoita. Kilpaurheilu huipulla on äärimmäisyyksien hakemista lajissa kuin lajissa, vain kovapäisimmät ja uhrauksiin halukkaimmat, eniten voittoa janoavat menestyvät. Oli laji sitten kehonrakennus, sulkapallo tai vaikka triathlon. Mutta kehonrakennus on minun lajini. Juuri sen kovuudessa ja kokonaisvaltaisuudessa kai se viehätys piilee. Haluan venyttää itseni äärimmilleni, nähdä onko minusta siihen mitä vaaditaan menestymiseen. Suomessa on kymmeniä, jos ei satoja tuhansia kuntosalilla kävijöitä. Suurin osa toki tavallisia kuntoilijoita, mutta kehonrakennuslavoille palavasti janoavista harrastajistakin vain pieni murto-osa lopulta siihen kykenee. Haluan kuulua juuri siihen ryhmään. 

Lajin verraten huono julkisuuskuva on myös asia, jota haluan olla osaltani muuttamassa. Aivan liian usein käsityksiä lajista muokkaavat kaduilla ja baareissa örveltävät isokokoiset miehet, joita tavalliset ihmiset erehtyvät luulemaan kehonrakentajiksi. Se, että on hankkinut voimailemalla hieman lihaksia yli 30 %:n kehonrasvojen tilkkeeksi, ei tee kenestäkään kehonrakentajaa. Kutsun näitä tyyppejä collegebodareiksi. Tämä ihmistyyppi on aivan oma alalajinsa. Hän kuvittelee olevansa jotenkin parempi ihminen, kun on isokokoinen. Hänelle läski on voimaa, kuten jäykkyyskin. Tosimies ei venyttele, se on hiihtäjien hommaa! Hän on myös vakuuttunut, että hän saa jyrätä kaikki muut alleen. Onhan hän olevinaan suurin ja kaunein. Vihamielinen käytös kuuluu mielestään myös lajin ominaisluonteeseen, kova penkkitulos pitää riittää portsarille syyksi päästää jonon ohi ravintolaan. Ja kyllähän kookkaan portsarin pitää “lajitoverit” huomioida ennen kynäniskoja, hänen logiikkaansa kuuluu yhtä vedenpitävästi. Paitsi jos portsari on joku säälittävä hojokvondo -heppu vailla huomiota herättävän suuria lihaksia, silloin häntä lähinnä mulkoillaan kiireestä kantapäähän. Onko tuostakin muka noihin hommiin, kun isot miehet alkavat pistämään hulinaksi… 

Collegebodarit löytyvät yleensä aamuyöstä nakkikioskien luukuilta. Machomeininki ei purrut baaritiskillä vastakkaiseen sukupuoleen, joten jossakin se turhautuminen on purettava. Pilottitakki pullottaen painellaan jonon keulille, oli sitä jonoa enempi tai vähempi. Kyllä isolle miehelle lihapiirakka parilla makkaralla pitää järjestyä ohi jonon. Jos vaikka joku finninaamainen rääpäle tyttönsä kanssa erehtyisi arvostelemaan ja saisi syyn hieman ojentaa parkaa… 

Nämä veijarit eivät juuri arvosta kehonrakennusta tai mitään muutakaan urheilua. Kerran kokeiltuaan kehonrakennusdieettiä, homma on jäänyt siihen parissa viikossa. Eihän tosimies jaksa treenata salaatilla, penkkitulos putosi heti! Samaten elopainoa lähti 15 kiloa, joka ei näkynyt kuin kapenevina hartioina ja tyhjenevänä takkina. Aivan älytöntä touhua, eihän tosi bodarin tarvitse laihduttaa. Hänen vatsansa on vain niin paksulihaksinen kovista kyykyistä ja vatsalaukkunsa hieman suuri, syöhän hän puoli vasikkaa kerralla päivälliseksi, gallonan maitoa toimiessa huuhteluaineena. Koko, siinä tosibodarin elämänarvo nro 1. 

Kehonrakennus on muutenkin mielestään ämmien hommaa. Kuliksi ajellut öljytyt pellet keikistelevät lavalla naurettavan ruskeina. Hankkineet värin varmaan Ibizalta seksuaaliseen vähemmistöön kuuluneiden rantakekkereistä, tuhisee sekoitellessaan XXXL Super Crash Boom Bang -gaineria, tosimiesten ainoaa oikeaa proteiinipirtelöä yöllä yksin kotonaan. 

Tämä collegebodari on karrikatyyrihahmo, jota ei pidä myöskään missään nimessä sotkea voimailijoihin ja vahva mies -kilpailijoihin. Heihin löytyy aivan yhtä vähän yhteistä, kuin kehonrakentajiinkin verrattuna. Vahva mies -kilpailijat, voimanostajat ja painonnostajat kilpailutasolla ovat omien lajiensa eliittiä, tasan yhtä tinkimättömällä kilpaurheilijan ammattiasenteella kuin missä muussa urheilulajissa tahansa. Collegebodarit voivat ihailla näitä massiivisia, vahvoja miehiä (kehonrakentajathan eivät ole vahvoja collegebodarin mielestä) ja samaistua mielessään heihin, mutta oikeisiin kilpavoimailijoihin collegebodareilla ei ole tosiaan mitään konkreettisia yhtymäkohtia. Kuitenkin tämä collegebodari valitettavasti edustaa aivan liian monelle kansalaiselle mielikuvaa kehonrakennuksesta ja voimailusta. Syitä on useampia; kehonrakennus (ja voimailu yleensä) kilpaurheiluna on edelleen aika tuntematonta ja nuorta Suomessa, myös mediassa saatu julkisuus on kahtia jakautunutta. 

Kehonrakennuskilpailuja eivät noteeraa esimerkiksi sellaiset mediat kuin Helsingin Sanomat tai Aamulehti ollenkaan, edes tulosluetteloissaan. TV:ssä puolestaan lähes joka dopingainejutun yhteydessä näytetään kuvaa kuntosaleilla treenaavista ihmisistä, monesti aivan tavallisista kuntoilijoista, jotka eivät liity juttuun mitenkään. Käsittämätöntä! Tämä on omiaan muokkaamaan ihmisten kuvaa lajista väärään suuntaan. Onneksi vaakakupissa on vastapainonsakin; pyyteetöntä työtä lajin eteen tekeviä fiksuja ihmisiä, jotka ovat saaneet paljon hyvää aikaan. Itse haluan omalta osaltani olla vahvasti mukana tekemässä tätä julkisuuskuvan muokkausta positiiviseen suuntaan. Silmäni aukesivat viime vuonna SM-kisoissa, kun sain todella myönteisen vastaanoton lajiin kilpatasolla ns. suuriltakin nimiltä. He ovat todella avoimia, ystävällisiä ja auttamishaluisia urheilijoita. Todellisia collegebodarin vastakohtia. Ilmapiiri kisoissa oli jotain aivan uutta minullekin, vaikka lajin kanssa olen ollut tekemisissä jo vuosia. Samaa positiivisuutta haluan olla itsekin jakamassa omalla tavallani eteenpäin. 

Myös Suomen Kehonrakennusliitto on tehnyt vuosia pyyteetöntä työtä lajin imagon eteen ja onnistunutkin mielestäni erittäin hyvin. Kisat ovat nousseet uudelle tasolle televisioinnin myötä, kisoista on messuineen tehty valtava tapahtuma, joka vauhdittaa vain lajien suosion kasvua. On päästy pois nuhruisista baareista ja ummehtuneista pommisuojista, kunnon urheilutapahtumille kuuluviin puitteisiin. Samaten kilpakehonrakennus- ja kuntoiluala on saanut todella hyvän äänenkannattajan johtavan kotimaisen, ammattimaisesti tuotetun alan lehden muodossa, lähes reaaliaikaista internetiä unohtamatta. Kilpailut tuodaan lehden sivuilla entistä näyttävämmin esille, samaten asioista hyvin perillä oleva toimitus saa aikaan korkean laadun omaavaa, kiinnostavaa materiaalia. Kisaajat saavat näkyvyyttä, joka on elinehto lajissa kuin lajissa. Ammattimainen ote ei voi olla näkymättä ja nostamatta lajien arvostusta. 

Body fitness on mainio esimerkki uudesta, kehon kulttuurista ja hyvinvoinnista kiinnostuneiden ihmisten lajista. Sen suosio on kasvanut silmissä. Uskon kehonrakennuksen seuraavan perässä ja saavan paljon lisää huomiota fitneksen eri muotojen myötä, toki vielä hieman extreme-lajiksi miellettynä. Lisää vettä myllyyn on tuonut ihmisten herääminen oman kehon ja terveyden vaalimiseen. Paras sijoitus omaan tulevaisuuteen onkin mielestäni hyvän lihaskunnon hankkiminen ja aerobinen harjoittelu yhdessä terveellisten elämäntapojen ja ruokailutottumusten kanssa. Lopputuloksena terve sielu terveessä ruumiissa, roppakaupalla elämänlaatua loppuelämäksi. Kehonrakennusta ja fitnesstä käytännössä, olkaa hyvä! Mutta nyt aletaan mennä jo toden teolla markkinoinnin puolelle, palataanpa arkisempiin ympyröihin ja maan pinnalle.. 

Painin edelleen saman ongelman parissa viikonloppuna, vaaka näytti yksinkertaisesti liian isoa lukemaa. Positiivista oli, että paino lähti kuitenkin tulemaan alas nesteiden tasoituttua karsinnan jälkeen. Perjantaina vedin aamuaerobisen, illalla olkapäätreenit ja takareidet ja lisää aerobista. Jo on kumma, jos ei ala loppukin ihra sulaa! Lauantaina hemmottelin itseäni nukkumalla seitsemään asti ja käymällä aamupäivällä Rajamäen salilla treenaamassa kädet ja polkemassa kuntopyörää. Soutulaitetta en edes kuvitellut ottavani, kädet olivat kuin makaronia treenin päätteeksi. Energiat alkavat olla todellakin kortilla. Päivää piristi reissu Riihimäkeen lapsiani hakemaan, oli kiva pitkästä aikaa nähdä Ollia ja Nooraa. Kisadieettini menoineen ja Ollin jääkiekkoharrastus runsaine harjoituksineen ja peleineen oli taas saanut viime kerrasta vierähtämään monta viikkoa. Sääli, mutta onneksi nyt sentään onnistui. Odotan myös, että pääsen pojan pelejä seuraamaan lähitulevaisuudessa. Hienoa, että on löytänyt mieleisensä harrastuksen. Into on silminnähtävää. Itse ei jaksaisi nyt matsia varmaan seisaallaan koko aikaa edes seurata, kylmiin halleihin ei myöskään uskalla lähteä vilustumaan. Tälle äijälle ei niin lämmintä pilkkihaalaria löydykään, että nyt ei palelisi. Sain kotona myös tervetullutta vaihtelua, kun siirsin vierashuoneesta Nooran tieltä kuntopyörän tilapäisesti kodinhoitohuoneeseen. Sunnuntaiaamuna kuudelta polkaisinkin sitten aivan uudessa miljöössä treenin, kumma kyllä tuntui aivan yhtä raskaalta sielläkin! Mitähän mahdoin odottaa, alamäkeä varmaan. Itse asiassa olen alkanut nauttimaan polkemisesta melkein eniten harjoitteena. Kunhan vauhtiin pääsee ja sykkeen saa ylös, mikä muuten vie päivä päivältä vain kauemmin, sujuu sessio mukavasti lehtiä lueskellessa jalkojen tehdessä hommia koneen lailla. Kätevää, päälle ja kropalle hommaa yhtä aikaa. Aikakin kuluu rattoisammin, jos nyt enää tässä kohtaa mikään niin rattoisaa on

Iltapäivällä kävimme koko perheen kanssa uimassa hallilla. Tai oikeastaan kelluin terapia-altaassa, ei puhettakaan uimisesta. En ole uimarina mikään Jere Hård muutenkaan, nyt olen jo niin loppu että painuisin pohjaan kuin kivi yrittäessäni räpeltää jotain vaparin tyylistä. Siispä suutari pysyi lestissään. Mukavaa kuitenkin oli, yhteisiä rientoja ei liiemmälti ole ollut viime aikoina. Alkuillasta heitimme muksut kotiinsa ja kävin vielä uudestaan uimahallin salilla vetämässä aerobisen treenin, tällä kertaa juoksumatolla ja soutulaitteella. Ihan syvältä, henki meinasi mennä. Kyllä se ihminen pakon edessä vaan saa itsestään ihmeitä irti, mietin raahautuessani autolle. Ei ole tervettä tämäkään touhu, voisi melkein kysyä jos saisi muuttaa hallille loppuajaksi. Tuntuu, että siellä tulee vietettyä lähes kaikki töistä liikenevä aika. Niin muuten Virpin mielestäkin, sain vielä nostatusta hilpeälle mielialalleni. No, tasan kahden viikon päästä elämä taas hymyilee. Kyllä sinne jaksaa vielä rypistää. Onneksi pääsi syömään, pieni kohokohta pimenevässä illassa. Riisiä naurettavan vähän, kanaa, parsakaalia ja tomaatti. Pari lasia kivennäisvettä ja päälle päivällisen venyttämiseksi kuppi teetä. Sillähän sitä taas rimpuilee jo pitkään. Tuli mieleen Tuntemattoman Hietanen silakkansa kanssa, hymy sentään vielä irtosi. Virpi katseli virnettä ilmeellä, josta saattoi lukea pelkoa lopullisesta miehen sekoamisesta. Olo alkoi kuitenkin hieman helpottaa. Onneksi eväät olivat valmiina ja sai maata koomassa TV:n ääressä iltapalaan asti ja painella sitten yöpuulle.

Viikko 42:

Maanantaina armotta hallille aamulla, nyt ei löysäillä vaan vedetään loput mehut ulos miehestä. Ensimmäiseksi voiman tunnossa raapimaan auton laseja, talvihan tästä tulee. Kirottua, kello käy ja ukolle tulee pian kiire. Aamuisin aikataulu on aika kireä hallin auetessa kuudelta ja töiden alkaessa kahdeksalta Riihimäessä. Väliin pitää saada mahtumaan treeni, suihkut, aamupalat ja työmatkakin vielä. No, ei pidä valittaa. Joku on tänäkin pakkasaamuna painellut ulkona pitkin maita ja mantuja aamulenkillä, vailla vaihtoehtoja. Itse on voinut valita, mitä tekee. Kaikki on suhteellista, hyvinhän minulla asiat on. Vielä kun harrasti itsensä motivoimista muistuttamalla kyseessä olevan ennen kisoja viimeisen maanantain aamuaerobisen, ei ongelmia ollut jaksaa painaa loppuun asti. Paino oli aamulla 71,2kg, joten aikataulussa ollaan senkin puolesta. Rasvaa ei ukosta taida enää paljon löytyä, naamakin alkaa muistuttaa uhkaavasti rusinaa. Hyvin menee, tiukasti loppuun asti, piiskasin itseäni treeniin. Vauhdilla ripeät venyttelyt päälle ja kotiin aamupalalle. Illalla töitten jälkeen salille veivaamaan jalkatreeni. Aerobista en enää päälle ottanut, vaan palautusjuoman ja painelin kuivat vaatteet ylleni saatuani kotiin, pipo syvälle päähän vedettynä. On kylmä !! 

Tiistaina aamulla kuntopyörää orjallisesti, mutta reippaalla mielellä. Into alkaa nousta hiljalleen ajan huvetessa päivä päivältä. Kunto on todellakin menossa haluttuun suuntaan ja mieli on siitä varsin hyvä! Työpäivän päätteeksi rintatreenin kimppuun. Maksimeja ei tarvinnut ottaa, mutta kelpo treeni kuitenkin olosuhteisiin nähden. Sitkeästi vain aerobista päälle, kunhan vatsat oli vedetty liki kramppiin, puoliväkisin loppuun asti rutistaen. Hyvä olo, kun oli taas jaksanut viedä homman läpi kunnialla. Kyllä tämä vielä palkitaan. Usko pois, psyykkasin itseäni kömpiessäni kellarissa sijaitsevaltamme salilta parkkipaikalle tutisevin jaloin. Kotona vaivoin eväät kasaan ja saunaan. Lämpö tuntuu aina vain paremmalta, vaikuttaa että verenkiertokin on jo hyytynyt miehestä…

Keskiviikkoaamuna en lähtenyt uimahallille, vaan jäin kotiin polkemaan pyörää. Työpäivän päälle taas kuntopyörää kotona ja bodylehtiä uudella innolla. Olen nimittäin alkanut jo työstää mielessäni kisan jälkeistä aikaa, asettamaan seuraavia tavoitteita ja miettimään mitä niihin pääsemiseen vaaditaan. Strategiaa, ei lähdetä vain salille huitomaan vailla ideaa. Näin maksimoidaan kehitys ja motivaatio on aina kovempi kun tulosta tulee tasaisesti. Tämä sama juttu iski viime vuonnakin hieman ennen kisaa, alkaa jo suunnitella tulevaa. Eli ei kai tässä järki vielä ole lopullisesti menossa… 

Toki ensimmäinen asia kisan jälkeen on lepo. Kroppa vaatii tämän jälkeen suosiolla kunnon palautumisen. Kuin myös pääkin. Pää onkin nopeasti kunnossa, kun syömään pääsee. Sitä tässä odottaa kuin kuuta nousevaa. Kropan kanssa meneekin sitten hieman pidempään. äijä on pumpattu nyt kyllä aivan loppuun. Luulin että viime vuosi otti koville, mutta kyllä nyt on jouduttu vielä kovemmalle. Nyt on vedettävä paino väkisin rajaan, viime vuonna se meni kuitenkin reilusti alle rajan suosiolla. Mutta ei haittaa. Tarkoittaa vain, että lihaa saatiin rakennettua vuoden aikana kuten oli tarkoituskin. Oletukseni että dieetti olisi helpompi parisuhteen kannalta toisella kerralla, sai kyytiä isolla luudalla. Pää on ollut vähintään yhtä kovilla viimeiset viikot kuin fysiikkakin. Jos parisuhteenne on aavistuksenkaan heikolla pohjalla, annan vinkin. älkää alkako treenaamaan kehonrakennuskisoihin! Saatte alkaa pakkaamaan astiastoa samaan pakettiin kuin poseeraushousutkin kisan jälkeen. Itsellä ei nyt sentään vielä siinä pisteessä olla, mutta ymmärtänette yskän. Toki kisaan on vielä lähes kaksi viikkoa aikaa… 

Jos puoliso ei ole ikinä kilpaillut tai ole itse muuten lajissa aktiivisesti mukana, on ymmärtämisellä rajansa. Toki kaikki olemme yksilöitä, yleistämistä ei pitäisi harrastaa. Kuka reagoi mitenkin. Mutta jos toinen on käynyt saman lävitse, on hieman paremmin jyvällä siitä mitä toinen joutuu kestämään. Totuus kuitenkin on, että dieetti vetää miehen (tai naisenkin yhtä lailla) vakavaksi. Jatkuva väsymys ja nälkä nakertavat päätä kuin hiiri juustoa. Lainatakseni 13-vuotiaan Miskan taannoista kommenttia tuittuiluunsa: “musta tulee aggressiivinen, kun mulla on nälkä.” Aika hyvin tiivistetty, kokeilepa neljä kuukautta putkeen… 

Vaikka kuinka yrittää pitää pinnansa, tietää vääjäämättä siinä epäonnistuvansa. Mutta eihän mikään parisuhde ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Tietääpä mihin keskittää leijonanosan tarmostaan kisan jälkeen. Anteeksipyyntö poikineen on varmasti paikallaan, niin vaimolta, lapsilta kuin työkavereiltakin. Ovatpa hekin osuutensa saaneet, tilaamatta. 

Peiliin katsomista voi yrittää välttää, mutta ei se asiaa miksikään muuta. Onhan tällainen touhu äärimmäisen itsekästä, kyllä olen saanut muutamaan otteeseen kuullakin asiasta. Mies pistää kaiken liikenevän aikansa ja tarmonsa neljän kuukauden ajan lähes täysin itseensä. Ei näytä paljon lohduttavan vaikka yrität selittää tilanteen muuttuvan kyllä hyvin pian, huomion painopisteen vaihtuessa kisan jälkeen aivan muuksi. Nyt kisatouhu vain nielee lähestulkoon kaiken vapaa-ajan. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, ettei minusta viimeiseen pariin kuukauteen ole paljon iloa kodin pyörittämiseen ollutkaan. Nämä ovat vaikeita asioita toisen ymmärtää. Olen huomannut turhaksi yrittää selittää kyseessä olevan unelmani, joka sai alkunsa teinipojan tarttuessa ensimmäiseen Muscle & Fitness -lehteen R-kioskilla vuoden 1987 tienoilla. Ymmärtämiselläkin on rajansa, tuesta puhumattakaan… 

Oli miten oli, kovaa touhua tämä on jokaiselle. En ole yksin tässä liemessä, kaikki kilpaurheilijat joutuvat uhrauksia tekemään ja vaikeuksia voittamaan menestymisen eteen. Jos se helppoa olisi, olisi palkintopalleille paljon kovempi jono. Kyllä niistä paikoista tosissaan saa taistella nytkin, kisoissa tulee olemaan monta sananmukaisesti nälkäistä kilpailijaa. Edelleen uskon tulossa olevan yksien hienoimpien ja tiukimpien SM-kisojen kautta aikain. Kaikki sinne vain todistamaan sitä omin silmin! 

Torstaiaamuna kiipesin jälleen kuntopyörän päälle aamusta, totuttuun tyyliin. Tuntuu, että homma vain helpottuu tästä eteenpäin. Vielä huominen töitä ja pääsen lomalle viikoksi ennen kisoja. Se ajatus piristää kummasti mieltä, saa viimeistellä kisaa kohti aivan rauhassa. Todella ylellistä! 

Tämä on viimeinen päivitykseni ennen kisaa. Palaan asiaan kisan jälkeen, raportin muodossa. Nyt täysillä loppuun asti, lauantaina olen vetämässä lyhyen esityksen Lopen Elmolassa järjestettävissä penkkipunnerruskisoissa. Jos olette maisemissa, poiketkaapa katsomaan. Alkuviikosta tyhjennellään kisaan, loppuviikosta tankkaukset, värit pintaan ja perjantaina jännitys tiivistyy punnituksessa. Sarjaan on tarkoitus mahtua ja sitten lauantaina se onkin minulle ja Jannelle showtime!! 

Toivon mukaan kireä dieetti palkitaan sinä päivänä makeimmalla mahdollisella tavalla. Makeaa on meille ainakin lupailtu messuilla JK Kuntofitneksen osastolla kisan jälkeen, jonne ilmestymme Jannen kanssa kisat selvitettyämme. Toivon, että mahdollisimman monet teistä ovat meitä paikan päällä kannustamassa, kisoista ja FitnessExposta nauttimassa. 

Palataan asiaan sitten, pysykää kanavalla!! 

Torstaina vedin illalla rinta/olkapääharjoituksen, päälle aerobista kuten ennenkin. Voipuneena treenin päälle kaverilleni Terolle, joka auttoi tulevan poseerauskeikan valmisteluissa. Vedimme uudenlaisen värivoiteen pintaan, jonka sain kokeiltavakseni. Testaan värin ennen SM-kisaa, siellä ei viitsi harjoitella tai ottaa mitään riskejä. Katsotaan miten tuote toimii ja olisiko siitä ProTanin korvaajaksi. Veikeä voide, toimii itseruskettavien voiteiden tyyliin viiveellä. Lopullinen tummuus tulee vasta seuraavana päivänä näkyviin. Voiteen kuivuttua suunnistin kotiin kellon lyödessä kohti puolta yötä. Perheenisä Nousiainen taas saapuu ajoissa, pojat ovat olleet jo ties kuinka kauan unten mailla. Vielä pitäisi eväät pistää kasaan huomiseksi ennen kuin sänkyyn pääsee. Hienoa, kyllä taas ukkoa venytetään kestokyvyn rajoille. Lopulta kotona noin 50 kilometrin ajon jälkeen silmäluomet puolitangossa ja kokkikoulun kautta koisaamaan. Tuntui, että ukko painuu sängynpohjasta läpi. 

Perjantaina aamusta vain kuntopyörän selkään, ei jaksa hallillekaan lähteä. Kaiken ylimääräisen liikkeen ja vaivan yrittää karsia tässä kohtaa. No, viimeisiä aamuaerobisia tässä vedellään jo hiljalleen, kyllä tämä tästä. Huomenna olisi se Lopen esiintyminenkin, sekin hieman mietityttää. Väri on yön aikana tummunut, lisää olisi tarkoitus vetää suihkun päälle. Pakko herättää Virpi avuksi, yritän venyttää niin myöhään kuin mahdollista että toisen yöunet kärsisivät mahdollisimman vähän. Hermot hakkaa rajoittimeen muutenkin koko ajan kuin DTM-Mersun moottori… 

Virpin pyyhkäistyä värit selkään ja aamiaisen seisaaltaan nautittuani (ettei ne perhanan voiteet ole keittiön tuolinpehmusteissa peräsimen sijaan), kasasin eväät ja lopulta vaatteet ylle saatuani suuntasin töihin. Töissä jostain kumman syystä sain aina toisenkin vilkaisun osakseni, aloinhan taas muistuttaa erehdyttävästi etiopialaista maileria ulkoasultani. Illalla selkä/takareisitreeni, vähillä energioilla vedetty cross-trainer imi miehestä viimeisenkin virrankipinän. Sitä huomaa yllättäen vain hokevan itselleen, että kyllä tämä kohta helpottaa. Puisevaa juttua, kuultu ennenkin. Keksi äijä uutta, muuten ei hyvä heilu. Niinpä päätin alkaa hurmostaa itselleni loman alkamista, olihan nyt jotain positiivista sentään näköpiirissä. Samaten otin itseäni niskasta (kuvainnollisesti) kiinni ja ravistin kunnolla. Eipä nyt ruveta ruikuttamaan, häviäjät valittaa. Kunto on rautaa, näyttää paljon paremmalta kuin viime vuonna. Jos tässä nyt olisi energiaa yllin kyllin, olisi jotain tehty pahasti pieleen. Tämä kuuluu asiaan, sillä siisti ja asia loppuunkäsitelty. Ei kun eteenpäin. 

Lauantaiaamu koitti helppona. En ottanut aamuaerobista, Lopen esiintyminen saisi toimia päivän ainoana treeninä. Kroppa saisi hieman lepoa, samoin pää ennen viimeisen viikon tyhjennyksiä ja tankkausta, jota odotin jo kuin kuuta nousevaa. 

Virpin tultua töistä suuntasimme Lopelle, jonne saavuimmekin viime tipassa. Hieman harmitti, ettei ollut ehtinyt seuraamaan itse penkkikisoja. No ei mahda mitään, jos vaikka ensi vuonna olisi ajoissa paikalla. Nimittäin kisassa nostamassa, viimeisistä penkkikisoistani taitaa olla jo yli kolme vuotta aikaa. Olisi ihan kiva käydä pitkästä aikaa kokeilemassa. Mutta hoidetaan nyt tämä esiintyminen tällä kertaa, mietin valmistautuessani. Teron kanssa vedettiin öljyt pintaan ja lavalle. Vedin Teron pohjustuspuheen jälkeen pakolliset poseeraukset ja vapaaohjelmani läpi. Vastaanotto oli tosi myönteinen, sain jopa pokaalin palkinnoksi ja enteelliseksi kannustukseksi kohti SM-kisaa positiivisten kommenttien saattelemana Lopella on viriämässä uutta, innokasta voimailutoimintaa, mikä on hienoa huomata. Tilaisuudesta jäi tosi hyvä mieli ja antoi vain potkua persauksiini viimeiseen viikkoon lähdettäessä. Haluan näillekin ihmisille näyttää, etteivät he usko turhaan mahdollisuuksiini. Teen vielä viikon kaiken niin hyvin kuin pystyn, SM-kisassa kortit sitten katsotaan. 

Viikko 43:

Maanantaina 18.10. mietin väriasiat kuntoon. Kokeiltu värivoide toimi hyvin, mutta en saanut sillä riittävää tummuusastetta ensi yrittämällä. Olin yhteyksissä värin toimittajaan ja totesimme etten ollut kuitenkaan uskaltanut levittää sitä riittävän reilusti. No, sovimme että kokeilen vielä uudestaan sopivassa kohtaa. SM-kisat vedän kuitenkin ProTanilla, kun ihokin näyttää olevan paremmassa kunnossa kuin Tampereen karsinnoissa. Siellä pari pientä kohtaa ihosta oli kuivunut, ja ne kohdat värjäytyivät eri lailla kun värit laitettiin päälle. Onneksi ei näkynyt pahasti. En halunnut vastaavaa ongelmaa Lahteen, joten ihoa oli rasvattu tosissaan pari viikkoa. Toki vaihtoehtona oli DreamTanin käyttökin, väritkin oli saatavilla. Mutta uuden asian kokeilu tosi koitokseen ei houkuttanut senkään osalta. ProTan on kuitenkin helppo ja varma tuote. Toki istuu sitten nahassa kiinni kuin se juttu siellä Junttilan tuvan seinässä, mutta aika kultaa muistot ja kuluttaa värit pinnasta. Ei siinä sen kummempaa. 

Maanantaista alkaen aloin pudottamaan tasaisesti ruokaa vähemmälle, ideana tyhjentää ukko ennen tankkausta loppuviikosta. Kaikki sujuikin suunnitelmien mukaan, paino oli saatu reilusti alle 70 kilon, kun oli aika aloittaa tankkaus. Ainoa ongelma oli maanantain ja tiistain välinen yö, jolloin pää kehitti mielettömän mielikuvan lihapiirakasta kolmella nakilla. Unettomana pyörin sängyssä ja olin tukehtua omaan kuolaani. Pakko nousta ylös lukemaan ja karistamaan lihapiirakoita ajatuksista. Sapetti ihan hieman!! No, ei ollut ensimmäinen kolmen tunnin unilla vietetty yö. 

Tiistaina illalla kävin kaupassa. Nyt alkaa käymään aika vähiin, kun miehen ostoskärry alkoi täyttyä paistettavilla munariisipasteijoilla, herkullisen näköisellä moniviljaleivällä, juustolla (Turunmaa 15% kuitenkin), meetwurstilla ja kunnon vanhalla HK:n sinisellä. Ja piti niitä lihapiirakoitakin ostaa maitorahkan, jogurtin, raejuuston ja erilaisten, maustettujen tonnikalapurkkien kaveriksi. Herkkupuolelta ei sitten niin mitään ihmeellistä tarttunut, kisan jälkeen odottava täytekakku tyydytti suurimman makean himon tässä vaiheessa. Hieman jogurttipäällysteisiä pähkinöitä ja rusinoita, vähemmän omaatuntoa “rasittavia” makeisia. 

Loppuviikosta koitti odotetun tankkauksen aika. Vihdoin sai syödä enemmän kuin normaalisti. Väsymys tyhjennyksestä istui tiukassa, mutta pää alkoi kummasti piristyä heti alkuunsa. 

Torstaina vedettiin ekat värit pintaan, Lopen reissulta oli vielä erittäin hyvä pohja olemassa. Nyt muistin rasvata myös nahan kunnolla ennen ensimmäistä kerrosta. Näin lopputulos on aina parempi. Väri onnistuikin hyvin heti ensi kerroksella. Tero treenasi ensimmäisen kerran “bodypainting”iä ja hyvä tuli. Virpin aikataulutus perjantaina oli kysymysmerkki, hän sai töistä maalitehtaan sponsoroimat liput Jokerit-HIFK -otteluun poikien kanssa. Tosi hienoa, itsellä oli punnitus illalla tiedossa joten ei ollut asiaa mukaan. Mutta pojathan ilahtuivat, se oli tärkeintä. Niinpä Tero treenasi homman, jotta siitä ei tulisi ongelmaa. 

Perjantaiaamuna Virpi veti värit toistamiseen pintaan ja minä jatkoin jo totuttua syömistä seisaaltani. Vaaka näytti aamulla 68,1kg joten ei ollut suurta huolta tankkauksen kanssa. Ruokaa vain koneeseen tasaiseen tahtiin, välillä varoiksi ukko vaa’an kautta. Mutta aika huoletta sai olla, paino ei voisi millään nousta yli rajan. Vettä ei enää juoda tippaakaan ennen kisaa, joten senkin vaikutus painoon on olematon. Päinvastoin, ukon kuivuessa nesteistä paino vain laskee ja tankkauksen painonnousu kompensoituu osaksi näin. Niinpä punnitukseen lähdettiin hyvillä mielin. Viimeinen vilkaisu peiliin kisa-asussa (punnituksessa on esiinnyttävä kilpailuasussa, se tarkastetaan samalla) ja hymy nousi peilistä toljottavan, mustan murjaanin huulille. Hitto, kaikki näyttää nyt olevan kohdallaan. Jos ei ihmeitä yhdessä yössä tapahdu, huomenna ollaan kovassa iskussa!! 

Lauantaina kisan ja kakkukahvien jälkeen suuntasin hotellin suihkun kautta ravintolaan Pasin ja Virpin kanssa hyvin ansaitulle aterialle. Janne ryhmineen suuntasi jo kohti Riihimäkeä. Muutama tunti meni kuin siivillä juhlistaessamme menestystä yhdessä Haaparannan tuoreen SM-hopeamitalistin, Hannan ja miehensä Matin, Sakon Kaitsun ja muutaman muun tutun kanssa hotellinsa ravintolassa. Puolen yön jälkeen kotosalle, rättiväsyneenä. Kovan päivän jäljiltä oli veto poissa ja sänky kutsui voipunutta miestä. Aamulla olisi kuitenkin herätys ajoissa, päivä messuilla edessä. 

Sunnuntaiaamuna kello herätti seitsemän aikoihin. Halusin tehdä kunnon aamupalan ja herättää Virpin hyvin pitkästä aikaa valmiiseen aamiaispöytään. Intoa riitti ja latasinkin pöytään kaiken mahdollisen mitä aamiaisella voin kuvitella syötävän. Puuro kuuluu erottamattomasti minun aamiaiseeni, oltiin dieetillä tai ei. Määrä vain vaihtelee. 

Karjalanpiirakat uunista ulos ja vaimoa herättelemään hyvillä mielin. 

Sainkin aamiaiseen kulumaan suurin piirtein tunnin ja kiirehän meinasi tulla messuille lähdön kanssa. Vatsa turvoksissa vääntäydyin autoon läähättäen ja soitin Jannelle hieman myöhästyväni aamukymmeneltä alkavilta messuilta. 

Päivä kuluikin Lahdessa ripeästi, väkeä riitti osastollamme ja tunnelma oli varsin rento ja leppoisa. Vettä ja kahvia kului, samaten eväät maistuivat. Todella onnistuneen päivän kruunasi messutiimin yhteinen päivän päätös riihimäkeläisessä pizzeriassa tukevan aterian ääressä. Kisaviikonloppu oli pulkassa, oli aika kiittää kaikkia ryhmän jäseniä. Valitettavasti en vain liikutukseltani paljon saanut sanottua, joten kiitänpä vielä tässä koko JK Kuntofitneksen messuporukkaa hienosta päivästä. 

Nöyrä kiitokseni kaikesta osakseni tulleesta huomiosta ja nähdystä vaivasta. Olitte tekemässä mahtavaa viikonloppua, jota en tule unohtamaan. Olette hienoja tyyppejä kaikki!! Kaiken saavutetun ymmärtäminen vie vielä aikaa, on vaikea vielä hahmottaa kaikkea tapahtunutta. Pää purkaa rankkaa dieettiä ja huimaa kruunausta kaikelle nähdylle vaivalle vielä jonkun aikaa. Siitä lienee selvänä merkkinä tunnetilojen vaihtelut ääripäästä toiseen vielä päivien kuluttua. 

Viikko 44:

Maanantaina 25.10. koitti paluu arkeen. Työt kutsuivat, hyvin mielin suuntasin tukevan aamupalan jälkeen kohti työmaata. Pokaali oli pakko viedä näytille, tiesinhän kauppiasmyyntimme johtajan pitävän sanansa ja tuovan valtavat munkkipossut. Oli aiemmin sovittu, että hän tuo munkit jos minä tuon isoimman pystin. Niinpä nautimme kunnon munkkikahvit aamupäivällä työkavereideni suljetulla osastolla (osastomme kutsumanimi) muistettua minua myös kukin ja lahjoin. 

Olin hyvin otettu ja esitin kiitosten lisäksi myös asiaankuuluvan anteeksipyynnön viimeisten neljän kuukauden kireähköstä ilmeestä johtuen. Olin päättänyt huilata viikon kisan jälkeen, jonka jälkeen oli tarkoitus palata rautojen pariin. Enpä kauaa malttanut olla jouten. 

Tiistaiaamuna nousin ajoissa polkemaan hieman kuntopyörää, paino oli lähtenyt reippaaseen nousuun kisojen jälkeen. Halusin hieman laittaa nesteitä liikkeelle, joten polkaisin aamusta parikymmentä minuuttia pyörää. Uusi sykemittari, jonka löysin kuin tilauksesta tarjouksesta Rixun Intersportista, tuli koeajettua samalla. Hyvä olo pyöräilyn jälkeen, tutut venyttelyt päälle ja suihkuun. 

Keskiviikkona jatkoin syömislinjalla, ruoka maistui edelleen. Mies jatkoi turpoamistaan silmissä. Tuntui, että kroppa vain täyttyy ja tankkautuu edelleen. Mitään rasvan kertymistä ei vielä tässä ajassa ole voinut huomata. Nestettä on toki tullut reilusti, mutta se oli odotettavissakin. Jalat ovat edelleen yllättävän voimattomat, se on vähän yllättänyt. 

Kisaa ennen päätin tosiaan levätä viikon ainakin, ennen kuin puntteihin käytäisiin käsiksi. Samaten yritin antaa itselleni luvan syödä herkut yms. roskaruoat pois mieltä askarruttamasta hyvällä omallatunnolla. No, torstaina oli jo pakko päästä punttisalille. Kävin vetämässä rinta/olkapäätreenin vatsoilla höystettynä. Päätin aloittaa kevyellä kierrolla, voimatasot kun eivät vielä ole ennallaan. Se vienee vielä viikon päivät aikaa. Sitten voi alkaa koventaa harjoituspainojakin. Treenihän maistui, tuntui hyvältä päästä hieman jumppaamaan. Johan tässä tulikin lepäiltyä… 

Perjantaina otin rennosti ja yritin olla itseäni soimaamatta ruokahalun osoittaessa olemattomia laantumisen merkkejä. Täysin odotettavissa tämäkin. Menee hetki ennen kuin pää oppii taas syömään tarpeen mukaan, eikä vain syömisen ilosta. Idea oli syödä suosiolla enin into pois, mutta silti sitä soimaa itseään syötyään vatsansa palloksi. Viikko kisasta ja paino on noussut noin yhdeksän kiloa. Olin ennen kisaa hahmotellut kisakauden ulkopuolella pitäväni kultaisen kympin säännön: rasvat noin 10 prosentissa tai paino noin kympin kisapainon yläpuolella. Eli sehän alkaa olla jo nyt haarukassa, täytynee käydä ensi viikolla rasvat mittauttamassa. Mitään pakkomiellettä en asiasta kehitä, mutta ylimääräistä rasvaa on aivan turha vyötäisille kerätä. Idea on näyttää kuitenkin urheilijalta, eikä merileijonalta. Ja joskus ne rasvat on sitten taas trimmattava, mitä vähemmän sitä keräät sitä helpommalla pääset seuraavalla dieetillä. Kuten dieetin alussa todettiin, tämä tuskin jää tähän kertaan. Se ajatus on vain vahvistunut, ei tämä ollut viimeinen kerta. Nyt vain on edessä siirtyminen “isompien poikien” hiekkalaatikolle, eli sarjaa ylemmäs. Ikinä ei pidä sanoa ei ikinä, mutta näillä näkymin seiskakympissä ei tätä poikaa enää nähdä. Nyt jo jouduttiin revittämään paino väkisin alle rajan, lihasmassaa en usko pystyväni enempää kehittämään nykyiseen sarjaan. Eli kohti punttisalia, sieltähän niitä lihaksia saa!! Jatkosta en ole lyönyt lukkoon mitään, katsotaan miten lihaa alkaa luitten ympärille tulla. Kilpailen seuraavan kerran, kun realistiset mahdollisuudet mitaleille uudessa sarjassa ovat olemassa. Nälkä kasvaa syödessä, jatkossakin haluan kisata kirkkaimmista mitaleista, en pelkästään finaalipaikasta. 

Toki en ole yksin tässä hommassa, kuten olen aiemminkin maininnut. Dieetin aiheuttama rasitus parisuhteelle ja perheelle on tosiasia, vaimon kanssa on myös päästävä yksimielisyyteen kisa-aikataulusta. Ja sen kissan pöydälle nostaminen saa odottaa vielä hetken, nyt on keskityttävä paikkailemaan hieman kolhiintunutta perheenisän imagoa. Dieetti valitettavasti vie miehen huomion aika totaalisesti, perheen asiat jäävät väkisinkin vähemmälle huomiolle. Tästä tullaan varmasti kehityskeskusteluja käymään ennen seuraavaa dieettiä, kuten monesta muustakin asiasta ennen kuin tämän kisan jälkimainingit ovat laantuneet. Mutta nyt haluan panostaa perheeni eteen, he ovat joutuneet kärsimään minun dieettini mukana saamatta kuitenkaan minkään sortin palkintoa siitä. On minun tehtäväni palkita heidät jotenkin kaikesta tästä. 

Lauantaiaamuna kävin tanskandoggimme Ritan kanssa reilun puolen tunnin aamulenkillä ennen aamiaista. Tuntui, että nyt vasta osaa nauttia ulkoilusta ja nähdä syksyn etenemistä ympärillään. Ennen kisaa sitä meni kuin laput silmillä, ei nähnyt mitään ympärillään. Keskittyi vain täysin omaan hommaansa, väsymyksen ja rasituksen nollatessa mielenkiinnon ympäröivään maailmaan. 

Mutta hiljalleen alkaa taas palautumaan normaalielämään. Ja se tuntuu todella hyvältä. Päiväohjelmaa ei ole, se on varmasti suurin helpotuksen aihe. Mutta pian sitä huomaa löytävänsä itsensä tuttujen rutiinien parista: eväät töihin alkavat muotoutua entiseen tyyliin, treenit jatkuvat ja sitä huomaa löytävänsä itsensä ulkoilemasta koiran kanssa tai ilman muutaman kerran viikossa aerobisen treenin merkeissä. Mutta ilman paineita, kuten perheen aikatauluihin parhaiten saadaan sopimaan. Tämä on kuitenkin minulle elämäntapa, ei pelkkä harrastus. Ja yksi elämän osa-alue, ei koko maailma missään nimessä. 

Lauantaina kävin myös päivällä rautoja heiluttelemassa Rajamäen uimahallilla, kuten sunnuntainakin. Alkuviikon työkiireet yms. pitäisivät huolen, ettei salille ainakaan maanantaina ja tiistaina ehdittäisi joten kävin viikonloppuna sopivissa kohtaa ottamassa loput yläkropan treenit. Edelleen kevyesti totutellen, nyt ei ole kiire mihinkään. Paino oli sunnuntaina 78,4kg, eli liki kymmenen kiloa oli viikon aikana saatu painoa päälle. Uskomattoman nopeasti se nousee takaisinpäin… Kuitenkin hyvillä mielin ja tyytyväisenä voin katsoa taaksepäin kuluneita neljää kuukautta ja niiden tuomaa tulosta. Tästä on hieno jatkaa kohti uutta viikkoa ja uusia haasteita!!