Hei kaikki,
Olen Siru ja aloitan Jannen ohjauksessa tänään 8.11. Jännää! Tulen näillä sivuilla kertomaan seuraavan 2 kuukauden aikana, kuinka kunto-ohjelmani tehoaa ja miten pääsen tavoitteisiini. Pitäkää peukkuja – nyt se alkaa!
Olen 37-vuotias opettaja ja kyllästynyt katsomaan peilistä minulle vierasta ihmistä. Vanha minäni hukkui jonnekin työkiireen ja sitä seuranneen sairastumisen ristiaallokkoon mutta nyt olen päättänyt muuttaa kurssia! Matka on ollut pitkä jo tähänkin mennessä mutta uskon vakaasti pääseväni tavoitteeseeni seuraavien kahden kuukauden aikana.
Sairastumiseni tapahtui jo kolme vuotta sitten ja kuntoutuminen on ollut työlästä. Vanhojen vaivojen lisäksi on tullut uusia ja vaihtoehtoni alkavat olla vähissä. Lääkäri uhkaa lisälääkkeillä ja vaatteet sen kun kutistuvat. Pakko siis tehdä jotain. Onneksi sain pienenpienen liikuntakärpäsen puraisun ollessani kuntoutuksessa ja siitä innostuneena suunnistin kohti paikallista (=lähintä) kuntosalia. Tapasin Jannen, ja kun hän ehdotti minulle ohjauksen lisäksi kuntopäiväkirjani kirjoittamista nettiin, suostuin siinä silmänräpäyksessä.
Olen varsin tehokkaasti välttänyt kuntosaleja koko ikäni. Olen silti harrastanut liikuntaa jopa aktiivisesti. Sähly, rullaluistelu, pyöräily ja jooga ovat minulle läheisiä liikuntamuotoja. Sairastuttuani jätin lajin kerrallaan pois milloin mistäkin syystä, ja lopulta ainoa liikuntani oli sohvalta jääkaapille ja takaisin. No, kävelinhän minä työmatkat koko ajan. Valitettavasti se ei enää tämänikäiselle ja kokoiselle riitä ja sen huomasi varsin pian ulkoisessa olemuksessani. Yhtäkkiä peilistä katsoi vanha, väsynyt ja harmaakasvoinen nainen – minä – ja vaatteeni olivat yksi kerrallaan kutistuneet pesussa tai kaapissa tai jossain…
Tavoitteenani on vähintään 6 kg:n painonpudotus seuraavien 2 kuukauden aikana. Lääkärin määräys, mutta mikäli paino ei putoa, on vuorossa verenpainelääkitys. Korkean verenpaineen lisäksi kärsin olkapäävammasta, joka aiheuttaa kipuja ja aikaa myöten on vääristänyt koko vartalon asentoa. Selän skolioosi on peräisin olkapään vaivasta, samoin rintarangan kiertymä. Tähän kun lisäksi laitetaan vielä niska-hartiaseudun vaivat ja ärhäkkä migreeni, joka tietenkin laukeaa kun niskat on kipeät, on oloni kuin väärin kasatulla robotilla.
Toiveeni ja tavoitteeni on siis paremman kunnon saaminen ja painonpudotus. Terveys ennen kaikkea! Muistan, miten hyvä ja kevyt oloni oli joskus normaalipainoisena – se muisto motivoi, sillä silloin fyysisetkin vaivani olivat lievempiä. Jannen avustuksella uskon toiveitteni toteutuvan ja ensi keväänä avomieheni saa lunastaa lupauksensa ja ostaa minulle uudet nahkahousut 🙂
Viikko 45
To 4.11.
Aamiainen: 2 viip. ruisleipää, 2tl Beceliä, 2 siivua juustoa, 2 siivua kinkkua, 2kp kahvia + maitoa.
Lounas: Kasvislasagne, keitetty parsakaali, salaatti + ransk.kastike, ruisleipä, vesi + rasvaton piimä, omenajälkiruoka + kahvi maidolla.
Välipala: kahvia raakana
Päivällinen: Pussikeittoa 1 mukillinen, 2 hapankorppua.
Iltapala: 2 mandariinia ja banaani.
Eilisen oppilaitosprojektimme infotilaisuuden jäljiltä hieman väsähtänyt olo. Meni myöhään ja aamulla taas aikaisin ylös. Riksuun muuton seurauksena herätä pitää jo kuudelta jos aikoo olla kahdeksalta töissä.
Töissä oli luvalla sanoen sekava olo, ei enää jaksa kuten nuorempana ja päivä meni hohhaillessa niitä näitä. Opiskelijat tekivät onneksi omia harjoitustöitään joten keskityin päivittämään lukuvuosisuunnitelmia muuttuneiden kurssien vuoksi. Kotiin neljältä ja suoraan treffeille Jannen kanssa.
Sitä minä ihmettelen kun tuolla salilla menee aina koko ilta. Onkohan se aina sellaista? Nyt “treenasin” vartin yli viidestä puoli kahdeksaan ja koko ajan olin jonkun laitteen puristuksissa. Janne oli aika hyvin mukana vaikka viuhtoikin välillä ties missä. No, ei kai se hänellekään kovin suurta esteettistä nautintoa tuo kun katselee meikäläisen tuskanirvistyksiä, joten ymmärrän hyvin, jos hän välillä tuntee tarvetta paeta paikalta…
Tein kuitenkin kiltisti kaikki mitä Janne käski. Tieto lisää tuskaa ja joskus teotkin, huomasin nimittäin etten osaa laskea. Ainahan mulla on matikka ollut vitonen mutta kun en näköjään enää osaa laskea edes kahteenkymmeneen. Että niitä sarjoja tuli sitten vissiin tehtyä vähän sinne päin.
Pe 5.11.
Aamiainen: 2 viip. ruisleipää, 2tl Beceliä, 2 siivua juustoa, 1 siivu kinkkua, 2kp kahvia + maitoa.
Lounas: ei mitään.
Välipala: kevytjogurtti.
Päivällinen: Thai-katkarapu ja riisi -valmisateria, hedelmämehu.
Iltapala: Jäätelö, mandariini.
Ihme kyllä eilisen jäljiltä on vielä elämää! Ainoa paikka kipeänä on takapuoli. Ei ole tuo kuntopyörän satula ihan minun vartalolleni suunniteltu. Huvitti kun ajattelin eilisiltaa ja Jannea. Samanlainen huonomuistinen tohelohan tuo on kuin minäkin. Oli puhe ottaa kuvia minusta ja tietenkin kamera oli unohtunut, samoin Jannen minulle lupaama sykemittari. Ensi kerralla sitten?
Perjantai on suosikkipäiväni viikosta eikä vähiten lyhyen työaikansa vuoksi. Puolilta päivin pääsee jo kotiin! Sitten kauppaan ja eilisistä liikunnan riemuista motivoituneena ostin salaattia ja hedelmiä enkä yhtään karkkia. Loppupäivä meni kotona touhutessa, tuleva aviomieheni elikkä nykyinen avomieheni soitti ja sanoi tulevansa vasta lauantaina kotiin. Reissuhommat kun on sellaisia, mutta sainpa sitten laatuaikaa itselleni perjantaiehtooksi. Kissa kainaloon, kynttilöitä palamaan ja sohvalle köllöttelemään. Ihanaa!
La 6.11.
Aamiainen: 2 viip. ruisleipää, 2tl Beceliä, 2 siivua juustoa, 1 siivu kinkkua, 2kp kahvia + maitoa.
Lounas: Kahvia ja pullaa.
Välipala: ei välipalaa.
Päivällinen: 2 keitettyä perunaa, Karin tekemää epäonnistunutta lihapataa jota en voinut syödä.
Iltapala: Herkkusieni – tonnikalamunakas, 2 ruisleipää, Beceliä, salaatinlehtiä, 2 juustoa, 2 kinkkusiivua ja pullakahvit.
Tulihan se isäntäkin vihdoin kotiin! Väsynyt ja likainen oli mies kotiin tullessa, kuten tavallista. Pyykkikone pyörimään ja Pyhäinpäivän viettoon. Rauhallinen päivä ja ilta, kotona vaan ilman sen kummempaa ohjelmaa.
Su 7.11.
Aamiainen: 2 ruisleipää, Beceliä, salaatinlehtiä, 2 juustoa, 2 kinkkusiivua.
Lounas: ei mitään… paitsi painonvartijoiden keksi. Yksi siis…
Välipala: 2 suklaapatukkaa
Päivällinen: Herkkusienipastaa pussista, hedelmämehu
Iltapala: suklaatia (kun ensi viikolla ei enää saa…)
Kari lähti jo iltapäivällä taas töihin ja minä heitin pienen kävelylenkin illan pimeyden turvin kioskille ja takaisin että aamulla on kahviin maitoa. Vaikka ravintoterapeutti käski vähentämään kahvin juomista, on aamuisin saatava 2 muumimukillista vaikka kuinka olisi kiire! Pesin lisää pyykkiä – mistä sitä riittääkin? ja illan istuin taas kerran tietokoneen äärellä. Tein näiden kirjoitushommien lisäksi projektin hommia ja pari tehtävää Hämeenlinnaan opettajakouluun.
Työn ohella opiskelu on aika raastavaa mutta vuoden päästä erityisopettajan paperit käteen – pakko jaksaa! Välillä on henkiset voimavarat kyllä aika vähissä, mutta ei auta valittaa. Liikunta auttaisi tähänkin, pitäisi ehtiä ulkoilla enemmän. Onneksi tämänkertaiset tehtävät olin ehtinyt jo aloittaa hyvissä ajoin niin ei tarvinnut koko yötä kirjoittaa. Mutta kello ehti taas puoleenyöhön kun lopetin ja laitoin koneen kiinni – hiukka liian myöhään yöunia ajatellen.
Viikko 46
Ma 8.11.
Aamiainen: 2 ruisleipää, Beceliä, salaatinlehtiä, 2 juustoa, 2 kinkkusiivua.
Lounas: Salaatti ja raastetta, 2 ruisleipää ja levitettä, kanaa ananaskastikkeessa ja riisiä, vettä ja rasvaton piimä.
Välipala: Kahvia ja suklaata.
Päivällinen:
Iltapala: Jotain pullaa kai
Niinpä niin, aamulla silmät ristissä ylös ja kahvin keittoon. Lehti nenän eteen ja koneet käyntiin. Päivän ohjelmassa opiskelua Hämeenlinnassa, joten kimppakyyti toivottavasti ei ainakaan kovin pitkään tien poskessa minua odottele!
Hämeenlinnaan on kiitettävän lyhyt matka täältä käsin ja olin hyvissä ajoin paikalla. Päivä oli mukava ja toi vaihtelua kun joutui taas itse asettumaan opiskelijan rooliin. Lopetimme vasta viideltä ja kiireen kaupalla ajoin lievää ylinopeutta koko kotimatkan, sillä en halunnut myöhästyä salilta.
Taas meni koko ilta toinen toistaan tuskallisempia liikkeitä tehden. Jos Janne oli jossain hukassa tein vähän omiani kun en tiedä mitä ne vehkeet on nimeltään. Olihan minulla se paperi joka on kunto-ohjelmani nro 1, mutta jos lapussa lukee joku koneen tai liikkeen nimi josta minulla ei ole aavistustakaan niin sitten pitää soveltaa… kun ei niissä kaikissa koneissakaan näköjään lue samoja asioita kun ohjelmassani… (tässä ilmiselvä annos blondilogiikkaa!)
Ti 9.11.
Aamiainen: 2 ruisleipää, Beceliä, salaatinlehtiä, 2 juustoa, 2 kinkkusiivua.
Lounas: grillikanasalaatti, vettä
Välipala: kahvi ja joku kasvispasteija (hyvin pieni)
Päivällinen: cous-cous -mikroateria, paljon kasviksia
Iltapala: suklaatia… anteeksi…
Ja taas mennään – tänään ohjelmassa päivä Turussa opetushallituksen koulutuksessa. Jipii, lainasin eilen autoa lapsipuolelleni joten matkaan käyn junalla. Herätys viideltä ja junaan 6.46. Uhhuh. Onneksi sentään pääsin sängystä ylös, paikat ei oo kipeänä eikä pehvakaan enää niin kuin viimeksi. Muistin venytellä hyvin, tässä sen taika nähtiin!
Turku on kiva kaupunki, harmi ettei ollut aikaa kierrellä kun ohjelma oli niin tiivis. Ja Turusta pääsee pois kun haluaa, sekin on positiivista. Kotona olin joskus kuuden jälkeen, kissa kävi kuumana kun oli taas pitkän päivän yksin. Vahinkoja ei mitään, matot oli vaan rullalla.
Päätin että matkustelu ja päivän ohjelmassa ollut henkinen osuus ovat riittävä määrä toimintaa tälle päivälle, joten illalla en tehnyt yhtään mitään.
Ke 10.11.
Aamiainen: 2 ruisleipää, Beceliä, salaatinlehtiä, 2 juustoa, 2 kinkkusiivua
Lounas: hernekeitto, sämpylä, juustoa 2 siivuu, paprikaa, rasvaton piimä ja vesi
Välipala: kahvia ja pannari lounaalta kylmänä ja kuivuneena
Päivällinen: thai-katkarapu ja riisi -valmisateria, hedelmämehu
Iltapala: ei mitään
Töihin (oikeisiin siis) tänään ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Opiskelijat olivat hieman käärmeissään kun olin ollut pois. Anteeksi, mutta joskus näitä tulee! Yritin hoidella aamulla erinäisiä asioita joita näiden parin päivän aikana on tullut tai tapahtunut, ja loppupäivän ohjata opiskelijoitani. Kamala härdelli ja ziljoona eri juttua, töiden jälkeen olin aivan poikki.
Salille suoraan töistä himpun verran yli viisi ja rääkki päälle. Tänään kokeilimme ohjelmaa nro 2. Tällä kertaa Janne oli hieman paremmin varustautunut, nyt oli jo kamera matkassa! Poseerasin pari loistavaa otosta ja sitten taas koneisiin kiinni. Janne on kyllä kiva, en minä tätä ilman hänen kannustustaan viitsisi. Sen verran laiska kun olen… Nyt on hyvä kun on joku joka potkii perseelle mutta pilke silmäkulmassa.
Tänään tapahtui sellainen ihme että ihan kuin olisi joku vatsalihas liikahtanut kun väänsin itseäni jossain keskiaikaisen inkvisiittorin kidutuslaitteessa. Ja vielä monta kertaa! Janne vaan lisäsi vettä myllyyn, sarjoja tehtiin nyt ihan älyttömiä määriä. Koulutuksen tässä vaiheessa on tuskaista tehdä jotain liikesarjaa molemmille puolille vaikkapa 3×25 kertaa ja Janne vaan hihkuu vieressä että jaksaa jaksaa… Voi itku… Mutta jaksoinpas kaikki muut paitsi käsipainojen kanssa. Olkapää ilmoitti että ei nosteta tankoa (se tanko painoi 10 kg eikä inahtanutkaan), sitten kokeiltiin 3kilon painoja ja niitä jaksoin nostella muutaman kerran. Puolentoista kilon painoilla meni vähän paremmin mutta koska kipu vaan yltyi, Janne vaihtoi liikettä ja loppujen lopuksi se tehtiin ilman painoja. Tylsää mutta ei masentavaa, niin monta vuotta kun olen tuon vaivan kanssa elänyt.
Puoli kymmeneltä nukkumaan, silmät ei yksinkertaisesti pysyneet auki pidempään. Muistin vielä venytellä kotona eli toiveita on päästä aamulla sängystä ylös.
To 11.11.
Aamiainen: 2 ruisleipää, Beceliä, 2 juustoa
Lounas: riisiä ja kanaa, currykastiketta, keitettyjä vihanneksia ja salaattia, vesi ja rasvaton piimä
Välipala: ei mitään
Päivällinen: NAM, tomaatti – mozzarellasalaatti, parmesangratinoitua kesäkurpitsaa, herkkutattia ja kasviksia, tuorejuusto-suklaakakkua ja kahvi. Juomana vettä, lasi punkkua ja alkudrinksuna sitruunagrappa.
Iltapala: ei mitään (no ei kai tuommoisen syömisen jälkeen…)
Aamulla jo ennen kuutta ylös ja hirveä kiire. En ole aamuihmisiä. Vaikka heräisin kuinka ajoissa, aina meinaa tulla hoppu. Jotenkin kaikki elintoiminnot on niin hitaita…
Töissä aika häsmäkkää taas, opettajan ammattia ei ainakaan yksitoikkoiseksi voi sanoa. Tänään esim. keskustelin pitkään poissa olleen opiskelijani opinnoista, suunnittelin uusia lukujärjestyksiä, vastailin puhelimeen ja vastaanotin pari asiakastyötä, neuvoin ja opastin opiskelijoitani harjoitustöissä, sovin uusia palaveri- ym. aikoja, kävin yhdessä pikapalaverissa jne…
Iltapäivällä katselin projektimme tuotoksia ja valmistelin itseni klo 16 alkavaan illanistujaistapahtumaan. Ilta oli mukava, hyvää ruokaa ja vähän hyvää juomaa, seurakaan ei ollut pöllömpää! Kotona kahdeksan jälkeen ja aika poikkinainen olo, kyllä nuo aikaiset aamut mua väsyttää aina vaan.
Pe 12.11.
Aamiainen: 3 hapankorppua ja becelit päälle
Lounas: kiinankaalilaatikko, keitetty parsakaali, tomaatti-sipulisalaatti, pari leipää, vesi ja rasvaton piimä
Välipala: ei mitään
Päivällinen: pastaa tonnikalakastikkeessa, mehua, 2 ruikkaria, beceliä, juustoa ja kinkkua parit siivut
Iltapala: ei mitään
Viimeinen duunipäivä tällä viikolla – onneksi. Enempää en olis jaksanutkaan. Onneksi on perjantai ja lyhyt päivä! Aamun pari tuntia meni mukavasti, opiskelijani olivat kutsuneet minut äidinkielen tunnilleen kuuntelemaan esitelmiään aiheesta minä oppijana. Oli hienoa kuulla heidän ajatuksiaan aiheesta!
Karikin tuli kerrankin ajoissa kotiin ja komensin meidät heti kauppaan. Iltapäivä ja ilta menivät kokkaillessa ja saunoessa ja sohvalla maaten. Hyvin rauhallinen koti-ilta siis.
La 13.11.
Aamiainen: 2 ruisleipää ja beceliä, juustot ja kinkut päälle, kahvia ja maitoa sekaan
Lounas: ei mitään
Välipala: kahvia ja munkki
Päivällinen: cous-cous -mikroateria
Iltapala: kahvia ja keksiä
Päivällä kävin kaupungilla fillarilla, kirjastossa ja kaupassa ja vähän katselemassa uuden kotikaupunkini menoa. Oli niin hyvä ilma että hyötyliikuntaa oli kerrankin mukava harrastaa.
Kari halusi välttämättä lähteä illalla käymään kaverillaan ja minä pahaa aavistamatta lähdin mukaan. Lopputulos: minä ajan juhlatuulella olevan isännän kotiin kolmen tunnin kuluttua kiukkuisena kuin ampiainen. Ei siitä sen enempää, mutta ei siitä mitään perheriitaakaan kyllä kehkeytynyt.
Ilta meni rauhallisesti kun isäntä otti lepoa…
Su 14.11.
Aamiainen: taas 2 ruisleipää ja beceliä, juustot ja kinkut päälle, kahvia ja maitoa sekaan ja isänpäivän kunniaksi unelmatorttua pari siivua…
Lounas: maksakastiketta, perunamuusia, mehua
Välipala: ei mitään kunnollista, ei kehtaa kirjoittaa taas kekseistä…
Päivällinen: ei mitään
Iltapala: keksiä elokuvan kanssa
Sunnuntai on päivistä parhain. Ainakin lorvittelun puolesta. Aamulla venyttiin Remonttireiskan parissa ja katsottiin yksi elokuva. Sitten ruokaa, päikkärit ja illansuussa saunaan. Illalla vähän tietokoneen naputtelua, vielä toinen leffa ja sit pötköttelemään.
Kuntoilua en viikonlopun aikana harrastanut kuin pyöräilyä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Maanantaina taas Jannen kanssa treeniä, kiva kiva! Ehkä tämä tästä lähtee kun saan uuden ruokavalion. Näitä syömisiäni kun katselee, alkaa kyllä tietyllä tavalla valaistumaan, ei mikään ihme että massu pömpöttää kun joka päivä mätän jotain herkkuja sisääni. Minulla ei näköjään ole mitään itsekontrollia. Siksi on hyvä että Janne katsoo perään. Isäntäkin on aika hyvin jo juonessa mukana, kannustaa ja keskustelee aiheesta kanssani, kuten naisten kanssa pitääkin. Ja lupasi pikkuhiljaa alkaa säästämään nahkahousujani varten! Kyllä sekin motivoi kun lähipiiri on kiinnostunut jaksamisestani ja kannustaa jo alkutaipaleella. Oma terveys ja jaksamiseni ovat kuitenkin minulle todella tärkeitä. Minua on vain tämä yksi ja ainoa ja minun on kestettävä kutakuinkin ehjänä loppuelämäni!
Viikko 47
Ma 15.11.
Päivistä pahin – leppoisan viikonlopun jälkeen paluu arkeen ja työn touhuun on aina ankaraa. No, kyllä tämä tästä! Sain hienon ruokavalion Jannelta ja aloitin heti innoissani sitä noudattamaan… Tahtoo sanoa että tästä lähtien Sirun sapuskat jää omaksi tiedokseni. Mutta vaikutukset on jo nähtävissä: korvat kasvoivat kolme senttiä pituussuuntaan ja takapuolen päällä alkoi tuntua ihan selvä kohouma. Olen muuttumassa jänikseksi. Olen laihtunut varmaan ainakin kolme grammaa, vaikka toivoisin tietenkin vaikkapa kymmenen kilon häviämistä. Ehkä ne joskus häviääkin? Mutta ihan kuin olisi tänä aamuna housujen vyötärö jo tuntunut hieman väljemmältä? (siis huolimatta siitä että tänään on ensimmäinen virallinen dieettipäiväni!)
Päivällä lounastin osastolla kun en jaksanut lähteä opehuoneeseen asti enkä ruokalaan omien einesteni kanssa. Opiskelijoilla oli hauskaa kun he tulivat syömästä: minä istun työpöydän ääressä salaatinlehdet suupielistä roikkuen. Aika isoja määriä pitäisi puputtaa – en jaksanut millään syödä kaikkea mitä piti.
Illalla sitten Jannen kuntokouluun. Nyt kun harjoiteltu muutama kerta, alkaa ohjaajan todellinen luonne paljastua. Janne mätti vaivihkaa lisää painoja vehkeisiin ja komensi tekemään. Protestoin äänekkäästi mutta ei auttanut, Janne pysyi tiukkana. Siinä sitten taas irvistelin ja koitin muistaa hengittää ja laskea samalla. Ei blondilta oikein onnistu aina nämä samanaikaistoiminnot: jos osasin tällä kertaa laskea kahteenkymmeneen niin sitten unohtui hengittää. Voi voi. MUTTA: lihaksissa tuntui oikeastaan aika hyvältä silleen masokistisesti… Kotona venytykset ja dieettiruokaa päälle. Sammuin sohvalle joskus yhdeksän jälkeen.
Ti 16.11.
Koska eilen nukahdin kesken illan jäi projektihommat tekemättä. Pieni murhe mutta ei katastrofiainesta. Tänään pitäisi mennä opetushallitukseen iltapäiväksi ja sen jälkeen syömään serkkuni kanssa. Saakohan ravintolasta sopivaa ruokaa? Olen ainakin hyvissä voimissa eilisen jäljiltä, ei kolota mistään eikä lihakset valita.
Ihana avomieheni ilmoitti ettei ala jänikseksi muuttumaan, mutta lupasi syödä kanssani liha- ja kalaosaston dieettiruokia ettei minulle tule kiusauksia jos isäntä syö kermakastikkeita ja minä salaattia. Ihana mies, ehdottomasti vien vihille kunhan päivästä sovitaan…
Alkuillasta tapasin serkkuni ja poikansa. Menimme syömään Esplanadeen, jossa sain oman valinnan mukaan salaattia. Eli ei pettänyt dieetti ainakaan vielä. Hesassa oli paljon ihmisiä ja hulinaa. Ei ole maalainen enää tottunut moiseen. Jouluvalot vilkkuivat jo siellä täällä, aikaisin alkaa sekin rumba taas. Jannen kanssa sovittiin että jälkiruokia ja herkkuja saan seuraavan kerran vasta jouluna – saa nähdä miten pahoja vieroitusoireita alkaa tulemaan…
Ke 17.11.
Aamulla jo pientä pään jomotusta – olisikohan Hesa ollut minulle liikaa? Lähdin kuitenkin töihin estolääkityksen voimin mutta jo kymmeneltä luovutin. Minulla oli sopivasti opetukseton päivä, joten sikäli oli helppo häipyä. Kävelin kotiin asemalta mutta raitis ilmakaan ei auttanut. Kotona sitten vahvemmat mömmöt kehiin ja nukkumaan pimeään huoneeseen. Muutaman tunnin lepo poisti migreenin mutta lääkkeiden jäljiltä olin koko loppupäivän puolikuntoinen. Ruokakaan ei maistunut, oksetti ja paleli ja oli kurjaa, joten söin ekan kerran vasta illalla. Eli päivä meni pelastusarmeijalle niin sanoakseni.
To 18.11.
Migreeni on pysynyt pois, hyvä. Töissä aika rauhallista ja muistin syödä välipalatkin! Dieetti on tosi helppo, osaan sen jo melkein ulkoa. Kun saa syödä vaan muutamaa hassua ruoka-ainetta ei tarvitse olla huolissaan muusta kun kellosta. Pieni nälkä eilisen jäljiltä kun ei pystynyt syömään, mutta kai tämä tästä.
Iltapäivällä se vihulainen taas ilmoitteli olemassaolostaan. Kumma tauti kun kestää päivätolkulla ja mikään ei tehoa. Henk.kohtainen migreenienkka on 5 päivää putkeen, en suosittele. Siispä päätin että salille pitää illalla päästä, joten mömmöt kehiin ja menoksi. Janne oli ymmärtäväinen ja lupasi että otetaan rauhallisesti. Näköjään hänkin on tyypillinen mies, lupaa mitä vaan, sillä tälläkin kerralla rääkistä oli kyllä rauha kaukana.
Kun lämmittelyt oli tehty, aloitettiin “rauhallisesti”. Koska salilla ei ollut tällä kertaa muita ohjattavia sain Jannen jakamattoman huomion kerrankin itselleni – ja siinä selitys miksi rauhallinen kuntoilu muuttui tappotahtiseksi treenaamiseksi. Janne keksi taas uusia vehkeitä joiden puserruksiin minut olisi kiva tunkea, painoja laitettiin nyt kaikkiin laitteisiin enemmän kuin koskaan ja sarjoja tehtiin tietenkin enemmän. Apuaaaa…
Hampaat irvessä päätin että periksi ei anneta, ja sitkeästi (välillä hysteeriseen nauruun purskahtaen) tein mitä käskettiin. Totta puhuakseni nyt alkoi tuntumaan siltä että jotain on tekeillä, vaikka ne painot onkin vielä tosi pieniä (keskimäärin noin 15 kg). Mutta syke pysyi korkealla hyvin koko ajan, lepotauot pitivät ja mikä parasta: migreeni jäi salille! Lisäksi Janne sanoi heti minut nähdessään että jotain kaventumista on selvästi jo tapahtunut, vaikka itse sitä hieman epäilinkin. Mutta kyllähän minä ammattilaista uskon!
Pe 19.11.
Töihin reippain mielin aamulla, perjantai on aina mukava päivä! Tosin aikainen kotiinlähtö ei toteutunut, minulla oli iltapäivällä palaveri. Kotona minua odottivat vanhempani ja pikkuveljeni, joka oli kerrankin lähtenyt vanhusten mukaan. Pikkuveli ei ollut vielä uudessa kodissamme käynytkään, ja hyvin tuo näytti viihtyvän, ainakin uusi sohvamme oli mieleinen.
Illalla pidimme pikkujoulut, harmi vaan että Kari tulee kotiin vasta huomenna. Pikkujoulut olivat tosi pienet, puolikas joululaulu ja kaikille pienet paketit. Mutta hauskaa oli! Isä ja pikkuveikka tekivät ruoat ja minulle erikseen dieettiannos. Hienoa, ja olikin muuten tosi hyvää! Kalaa uunissa kasvispedillä. Ei mitään lisukkeita, vain kirjolohta ja pakastepussillinen jotain eksoottisempia rehuja – ette usko kuinka hyvää se oli!
Olohuoneen pöydällä kummitteli iso suklaarasia koko illan… sen katseleminen tuotti hienoisia vaikeuksia, mutta suuhuni ei eksynyt yhtään. Diili pitää, ja olen päättänyt testata tässä samalla myös itsekuriani. Suklaa on kyllä mittareista paras, minä olen parhaimmillaan syönyt sitä kuin näkkileipää, mutta nyt en laita palaakaan suuhuni ennen joulua. Toivottavasti pysyn lupauksessani?
La 20.11.
Aamusella päätimme lähteä käymään Järvenpäässä ja Tikkurilan Ikeassa. Järvenpäässä on muutama kauppa johon äitini halusi mennä, joten nokka kohti entistä kotikaupunkia. Siellä saimme tuhlattua tuntitolkulla ja iltapäivällä sitten vielä sinne ruåtsalaisten ostosparatiisiin. Ikea on mielestäni eräänlainen maanpäällinen helvetti. Jos saat auton parkkiin jonnekin ja onnistut pääsemään sisään, joudut kiertämään koko puulaakin päästäksesi ulos. Meidän kohdallamme turnee huipentui tunnin jonotukseen kassalle. Hieno homma. Muutaman kipposen takia hirveä vaiva, kylläpä kannatti tulla. Toista kertaa en moiseen ryhdy, sen verran ehti käyrä nousemaan kun seistä törötettiin jalat puuduksissa kuin Neuvostoliitossa ennen vanhaan.
Illalla oli aika heikko olo koko konkkaronkalla, koko päivänä ei syöty mitään mikä yhdessä todettiin erittäin huonoksi seikaksi. Kotona olimme vasta puoli kuuden maissa. Sauna lämpiämään ja padat porisemaan. Karikin ehti kotiin vasta kahdeksan jälkeen. Saunan jälkeen söimme minä ja äiti dieettiruokaa, pojat vähän kermaisemmat versiot kanaa ja riisiä. Kauaa en jaksanut raskaan päivän jälkeen valvoa, simahdin kymmenen jälkeen.
Su 21.11.
Nukuin miltei kellon ympäri, kyllä nuo vanhempien vierailut onkin raskaita… Aamupäivällä vanhempani ja pikkuveli lähtivät kohti kotia, Kari imuroi ja minä pyykkäsin ja raivasin noin yleensä huushollia. Sitten katsottiin taas joku leffa, otettiin totuttuun tapaan päikkärit ja laiskoteltiin loppupäivä. Ihanaa… Ruoka-ajat on sunnuntain aikataulussa, mutta dieetti pitää. Huomenna taas uusi työviikko ja mikäpä olisikaan paras tapa se aloittaa kuin mennä salille.
Sen verran se eilinen suklaarasia on jäänyt häiritsemään että päikkärien aikana näin unta suklaasta. Olin kotona ja kaapissa oli iso pussillinen suklaakarkkeja. Mätin niitä suuhuni ja nuolin vielä käärepaperitkin! Suklaata oli ympäri naamaani ja olin – ah – niin onnellinen! Tietenkin söin niitä namuja salaa ja heräsin siihen kun jäin kiinni…
Viikko 48
Ma 22.11.
Uusi päivä ja uudet kujeet. Reippaasti kuudelta ylös ja aamutoimien jälkeen kohti työpaikkaa. Päivä meni touhutessa ja opiskelijapalavereissa keskustellen. Välipalat ja salaattilounaan söin tunnollisesti ja muistin juoda vettä. Vesitankkaus on alkanut aiheuttaa huomattavaa kulumista uuden kotimme vessan saranoissa. Voi olla että vuositarkastuksen yhteydessä joudutaan vaihtamaan koko ovi uuteen jos tämä meno jatkuu…
Iltaohjelmassa kuntosalia tottakai ja Jannen suosiollisella myötävaikutuksella. Ensin pikku lämmittelyt kuntopyörällä ja sen jälkeen laitteiden ihmeelliseen maailmaan. Pieni hiki pinnassa tein urhoollisesti ohjelmassani olevat sarjat. Painoja saman verran kuin viimeksi ja vähän päällekin joissain kohtaa. Vanhan selkä ja olka vaan rutisivat kun kiskoin taljassa sarjoja, mutta oli siellä muutamia lihasryhmiäkin jotka liikahtelivat liikkeiden tahtiin. Kyllä kai niitä minullakin on, ovat vaan olleet lomalla aika kauan aikaa.
Janne oli taas oma ihana itsensä, neuvoi ja kannusti. Ja rääkkäsi minut miltei henkihieveriin siinä sivussa. Muutama liike olikin taas vaihteeksi uusia, mutta tehokkaan tuntuisia. Janne kyseli dieetin onnistumisesta viikonlopun aikana ja nälän tunteistani ja oli onnellinen kun ilmoitin että koko ajan on pieni nälän tunne. Semmoinen “just ja just on nälkä mutta ei ihan”… Nesteet ja muut on kyllä lähteneet liikkeelle, piti käydä vaa’assa kolme kertaa ennen kuin uskoin näkemäni lukemat. Olen viime viikon punnituksesta sulanut 5 kiloa!!! Eli kymmenen voipaketin verran! Uskomatonta. Kyllä minä tiedän että alussa vauhti on hirmuinen mutta en kyllä aikaisemmin ole moista määrää viikossa karistanut. Tiedän senkin että kiloista suurin osa on varmaan nestettä, mutta kuitenkin. Täytyy vaan toivoa että ensi viikolla ei tule takapakkia. Jos tuo -5kg on pysyvä muutos niin tavoitteeni -6kg saavutetaan hujauksessa. Pitäisköhän nostaa rimaa? Olen erittäin tyytyväinen itseeni koko illan ja riemuitsen sohvalla puhelimessa puolelle suvulle saavutuksestani. Enkä syö mitään ohi ruokavalion!
Ti 23.11.
Eilen illalla kotona voipuneena huilasin sohvalla hetken ja tarkoitus oli avata vielä tietokone. Totuttuun tapaan sammuin sohvalle ja ryömin sänkyyn jatkamaan unia joskus kymmenen maissa. Aamulla heräsin puoli kuudelta, kimppakyyti ei tänään toimi, joten tulin junalla kun en itse viitsinyt lähteä tien päälle liukastelemaan. Sainpa aamulenkin kun reippaasti pyöräilin asemalle lumen läpi. Reisilihakset huusi apua, mutta asemalle asti oli poljettava.
Työpäivä sujui normaalin hässäkän merkeissä. Jotenkin oli kiireen tuntuinen päivä, joten salaattilounas ja välipalat tuli syötyä sopivissa väleissä mutta ei oikeina aikoina. Vettä olen lipittänyt ahkerasti ja saranat heiluu. Kotona illalla dieettiruoat kehiin ja tietomaatti auki. Tein taas opekoulun tehtäviä ja olin itseeni tyytyväinen kun sain kerrankin kaikki ajoissa tehdyksi.
Kävin ruokatunnilla urheilukaupassa ja törsäsin itselleni uudet jumppapöksyt. Vanhoissa on lahkeet kutistuneet pesuissa eri pituisiksi ja muutenkin ovat rumat� Kyllä jotenkin pitää itseään palkita!
Ke 24.11.
Kummallinen päivä töissä – kauhea kiire eikä mitään näkyviä tuloksia. Kun tekemättömiä töitä on rästissä ja uusia pukkaa päälle on tehtävien organisointi kaiken a ja o. Minulta se onnistuu aika huonosti; jotain kun aloitat, soi puhelin, sitten kun sitä jatkat, tulee asiakkaita, kun asiakas on lähtenyt ja koitat muistaa mihin jäit et tietenkään sitä muista… jne.
Ruokailut meni päivällä vähän niin ja näin, mutta hengissä ollaan. Illalla eilisen sapuskan jämät ja saunaan lämmittelemään. Karikin oli illan kotona, harvinaista herkkua arkisin! Mukanaan hän toi tyttärensä, joka on jo onneksi ihan aikuinen ihminen eli minun ei tarvitse olla lapsenvahtina.
Olen miettinyt oloani viime viikkojen aikana ja tullut siihen tulokseen että tämä kuntokuuri on ollut minulle sekä tarpeellinen että mielialaa kohentava. Olkoonkin että Janne on välillä aivan mahdoton, oikea orjapiiskuri. Ihan bikinikuntoon en taida pikkujouluksi ehtiä, mutta väliäkö tuolla… pääasia että olo ja olemus ovat kohentuneet! Vatsakin on toiminut hyvin pitkästä aikaa, niskat ja hartiat eivät ole vihoitelleet ja töissä jaksaa koko päivän hetkittäisistä kiireen puuskista huolimatta. Ruokavalion noudattaminenkaan ei toistaiseksi ole tuottanut muita ongelmia kuin sen että välillä ei ehdi syömään kunnolla. Mutta rasvaton, suolaton ja sokeriton ruoka menevät alas ihan yhtä hyvin kuin tukevammat sapuskat ennen ruokavaliota. Normaalipainoon päästäkseni minun pitäisi opetella syömään uudella tavalla: vähemmän, useammin ja terveellisemmin. Tähän Jannen laatima dieetti onkin aivan paikallaan sillä syödä pitää muutaman tunnin välein ja pääpaino aterioissa on kasviksilla.
To 25.11.
Jaksaakohan kukaan lukea näitä minun selostuksiani? Pitäisi varmaan tiivistää ulosantia, mutta koska olen kova tyttö jaarittelemaan, näkyy se myös kirjoitetussa tekstissä. Tänään on jotenkin huono päivä, joku kismittää ja mieli on sen mukainen. Ehkä se on tämä ainainen kiire ja hässäkkä kun koko ajan on sellainen olo että mihinkään ei ehdi ja pysty keskittymään kunnolla. Minulla oli viittä vaille sellainen olo että skippaan koko kuntoilut, mutta en sentään kehdannut jäädä kotiin sohvalle makaamaan Jannelle ilmoittamatta. Sitten olis potuttanut varmaan vielä enemmän.
Siispä illanviettoon salille ja ohjelmassa lihaskuntotesti. Uh huh… Menihän se jotenkin mutta selkä- ja vatsalihakset (siis mitkä???) on huonossa kunnossa, kun sen sijaan kyykkyjä ja puntin nostoja jaksoin tehdä tosi monta. Siihen päälle vielä treenit niin olihan taas ohjelmaa! Janne oli onneksi jälleen kerran oma iloinen itsensä ja sai tsempattua minutkin vähän pirtsakammalle tuulelle.
Yritin ehdottaa Karille että jokaisen kadotetun viiden kilon kunniaksi saisin ostaa itselleni uudet kengät. En mennyt läpi, nauroi vaan ja kehotti syömään lisää salaattia. Ihme touhua, miehet ei kyllä ymmärrä ollenkaan kuinka esim. uudet ihanat pikkujoulukengät voivat kannustaa mitä uskomattomimpiin suorituksiin… Mielestäni olisi ihan kohtuullista että avomies osoittaisi jotenkin konkreettisesti arvostavansa pyrkimyksiäni, kuten ostamalla minulle jotain ihanaa!
Pe 26.11.
Haa, viikonloppu tulossa ja mieli korkealla. Tai ainakin korkeammalla kuin eilen. Tapaan tänään ystäväni Mian kunhan pääsee töistä. Sitä ennen töissä häsläämistä ja kirjastomme perinteinen glögitilaisuus. Sorruin Tapsan myötävaikutuksella syömään kolme piparia ja nauttimaan pari mukillista glögiä. Nam.
Neljän jälkeen sitten Mian kanssa kauppoihin ostostelemaan. Koska Kari ei osta minulle kenkiä, ostin itse. En kylläkään pikkujoulukenkiä vaan uudet salikengät. Vanhat on jo muutaman vuoden takaa ja muuten ok, mutta aromit on aika mahtavat lukuisista pesuista huolimatta… (hyviä syitä uusille kengille löytyy aina!) Kotona olin vasta puoli yhdeksän aikoihin ja väsytti niin vietävästi – ei ehditty syödä mitään koko aikana, joten nälkä kurni äänekkäästi suolissa kun laitoin kanat ja kasvikset liedelle. Karia ei näkynyt, joten tulee vasta lauantaina kotiin. En jaksanut edes telkkaria töllöttää kovin kauaa, vaan aloitin tenttiin lukemisen ja sammuin kirjan kanssa punkan pohjalle ennen puoltayötä.
La 27.11.
Herättiin myöhään ja heitin iltapäivällä Karin tytön juna-asemalle. Sieltä kauppaan ja kotiin kokkailemaan. Kari tuli vasta tosi myöhään, saunottiinkin vasta kymmenen aikoihin, mikä ei kyllä kerrostalossa asuessa olisi ollut edes mahdollista. Muuten samat kuviot kuin kenellä tahansa viikonloppuna eli siivousta, pyykkäystä jne. tylsää…
Dieetti pitää ja olo on kevyen tuntuinen, ainoastaan veden tankkaaminen välillä unohtuu. Tänään kyllä välipalojenkin kanssa oli vähän niin ja näin, pitää varmaan laittaa herätyskello kilisemään ruoka-aikoina että muistaa syödä. Palaan ruotuun huomenna. Pitää myös muistaa mitata leposykettä. Sain torstaina sykemittarin, ja nyt pitää selvittää leposyke jotta Janne voi laskea minulle rasvanpolttosykkeen ja tehdä minulle sen mukaiset ohjelmat. Voi apua… tää siis vaan pahenee viikko viikolta. Juuri kun on vähän tyytyväisempi itseensä niin Janne keksii jotain uutta kamaluutta minun pienen pääni menoksi.
Su 28.11.
Silloin kun isäntä on kotona, meillä ei nukuta kuin kukonlauluun saakka, ja niin tänäänkin – valitettavasti. Pyhäpäivästä ja adventista huolimatta. Argh.
Päivän ohjelmassa oli vain kyläilyreissu Karin pojan ja kaverinsa uuteen kotiin. Kävin matkan varrella oikein kaupassa ostamassa välipalat itselleni kun unohdin ne kotiin. Eli sen verran olen palannut ruotuun. Ruoka on kyllä maittanut ja vielä ei ole mikään ylipääsemätön suklaansyöntikohtaus päässyt yllättämään. Uniakaan en herkuista ole nähnyt. Itse asiassa nyt syömäni ruoka on ihan hyvää kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ruisleipä maistuu, ja kasviksista olen aina tykännyt. Ei se määrä vaan laatu…
Illalla katselin subbarilta Olet mitä syöt -kauhudokkaria (joku uusi sarja ilmeisesti?), jossa joku brittimamma joutui ravintoterapeutin kynsiin. Mutta kyllä ne ruoat mitä se mamma söi, olikin hirveitä. Ja niin tyypillistä briteille. Olen asunut ja työskennellyt Lontoossa 4 vuotta, joten olen nähnyt englantilaisen ruokakulttuurin karmeimmillaan. Silloisille työkavereilleni oli aivan tavallista nauttia työmaaruokalassa aamulla full english breakfast eli munakokkelia, pekonia, makkaroita, paistettuja herkkusieniä, tomaatteja ja paahtoleipää, lounaaksi syötiin sitten sandwich tai kaksi jollain ihanalla majoneesipohjaisella täytteellä, ja sipsejä leivän väliin jos oikein hiukoi! Illalla sitten pubiin ja sen jälkeen kotona jotain pakastealtaasta ostettua valmisruokaa. Olihan siellä ihan hyvääkin ruokaa ja valinnan mahdollisuuksia ravintoloiden suhteen enemmän kuin kiitettävästi. Omat suosikkini olivat ja ovat edelleen thai, indonesialainen ja vietnamilainen ruoka. Ja tietenkin intialainen. Mutta nyt siis vaan salaattia ja muuta kevyttä.
Viikko 50
Ma 6.12.
Pitkä viikonloppu jatkuu Itsenäisyyspäivän vietolla. Nukutti taas hyvin, tällä kertaa isäntä antoi minun nukkua niin pitkään kun nukutti. Päivän ohjelmassa oli jouluverhojen silitys ja asennus, sekä erilaisten valohässäköiden ja koristeiden virittelyä. Minä en aio uhrata ensimmäistäkään lomapäivääni siivoamiseen, siispä teemme kaiken valmiiksi etuajassa ja mitä ei viitsitä niin ei tehdä ollenkaan.
Illalla virittäydyin tv:n ääreen seuraamaan Tarjan pippaloita. Siinä välissä saunottiin ja söin ruokavalion mukaiset iltapöperöt. Makean himo sen kun yltyy – kohta varmaan kolkkaan jonkun jolla näen suklaata…
Ti 7.12.
Ohjelmassa aamulla työmaalla visiitti ja sieltä Tapiolaan. Päivä kului mukavasti pienimuotoisia läksiäisiä viettäen liittoni toimistolla. Ostin menomatkalla eväät eli omenaa, salaattia, ruisleipää ja jogurttia. Valitettavasti kahvin kanssa oli ihan pakko mutustella yksi pulla. Anteeksi. Olen huono ihminen jolla itsekuri on höllemmässä kuin mummon tekarit…
Tapiolasta takaisin Riksuun ja aika ryydloikkaa juoksin asemalle että ehtisin junaan. Oli meinaan sovittu Jannen kanssa treffit illaksi ja olin luvannut olla ajoissa paikalla. No, olin tosi ajoissa eli vartin myöhässä. Kotoa lähtiessäni huomasin puolessa välissä matkaa että sykemittari unohtui, joten ei kun kotiin hakemaan. Syke oli siis jo valmiiksi korkealla kun aloitettiin.
Sykettä pidettiin korkealla koko treenin ajan minun vastalauseistani huolimatta. Janne halusi selvästi kostaa viikonlopun mässytykset. Jokainen lihas jonka tiesin olevan olemassakaan sekä muutama uudempikin tuttavuus huusivat apua kun Janne tunki minua taas uusiin härveleihin. Lisämotivaatiota rääkkäykseen Jannelle antoi mun lihaskuntotesti. Selkä ja vatsa olivat ihan ykköstasoa eli surkein mahdollinen tulos, jalat ja hartiat oli vähän paremmassa kunnossa. Hoh hoijaa, ehkä tämä rääkki oli sittenkin paikallaan?
Ke 8.12.
Tänään ohjelmassa asioiden hoitoa ja Peltosaari – projektiin tutustuminen. Eli päivä Peltsissä, joka liittyi opintoihini. Lähdin urheasti pyörällä liukastelemaan, tiet oli umpijäässä ja tasapainoaisti koetuksella, mutta tulipahan liikuntaa yhden kaatumisen verran ainakin. Illalla kotona vain lorvailua, en oikein jaksanut mitään ihmeellistä – paitsi tein rästihommia opekouluun puolille öin. Välillä söin ja sitten taas naputtelin. Meneehän se aika noinkin.
Asioilla ollessani kävin ostamassa Kromia Jannen ohjeen mukaan. Kuulemma hillitsee makeannälkää. Saa nähdä auttaako tähän tuskaan mikään?
To 9.12.
Töihin ekaa kertaa tällä viikolla oikein opettajan ominaisuudessa. Olinkin niin voimistunut, että heti pläjäytin teoriaa kolme tuntia putkeen (no, oli meillä lounas siinä välissä). Iltapäivällä olinkin sitten jo vähissä voimissa kun käytin koko päivän energialatingin heti aamusella.
Kotona pikainen vaateparren vaihto sporttisempiin asusteisiin ja salille taas. Liukastelin taas pyörällä urheasti läpi lumen ja jään. Jannella oli pahat mielessä, hän ei varmaan ole vielä ihan antanut anteeksi viime pyhien lipsumisiani. Sarjat ja painot olivat taas sitä luokkaa että meikäläisen rapakunnolla ei niitä jaksa tehdä kuin uhmalla. Laskin mielessäni sarjoja ja ääneen hoin Jannelle “siitä saat, nyt kyllä sulle näytän” ja “periksi ei anneta” ynnä muuta motivoivaa – ja Jannella oli taas tosi hauskaa! Oikeasti Janne osaa tsempata ihan mielettömän hyvin, minä ainakin tykkään. Välillä se vaan hohottaa mun kommenteille, välillä komentaa tiukkaankin sävyyn mutta aina hyvin asiallisesti. Eli vaikka kuinka uhoan hänelle se ei tunnu haittaavan. Toivottavasti muut salilla kävijät eivät kauheasti pahastu kun välillä möykkään ja kiroilen kuin mikäkin. Että anteeksi taas.
Kromit kehissä ja ei enää kai ihan niin kauhiasti tee mieli herkkuja. Tai ehkä tässä onkin joku plasebo-vaikutus, kun Janne kerran sanoo että Kromi hillitsee makeannälkää niin sitten se on niin – vaikkei oliskaan?
Pe 10.12.
Päivistä parhain on koittanut taas – ihanaa… Heittäydyn melkein runolliseksi näin viikonlopun kunniaksi. Lyhyt päivä töissä ja iloisena yllätyksenä uusi tietokoneemme mukana kotimatkalla. Työpaikan kautta tilasin uuden tietomaatin kun vanha on niin romu ja nyt kyllä kelpaa! Kasasin laitteen ihan itse eli laitoin muutaman piuhan kiinni ja eikun tutkimaan sisältöjä. Internetin ihmeellinen maailma avautuu meillä kotona sitten joskus myöhemmin – tähän saakka olen ollut sitä mieltä että työpaikan netti riittää mutta nyt kun on kunnon masiinat niin voi sitä kai kotonakin vähän surffata? Illalla kauppaan ja ruuan päälle levyksi sohvalle. Sillä lailla. En muuten ostanut karkkia tai herkkuja edes salaa.
La 11.12.
Isännällä on nyt onnen päivät kun saa pelata kunnon koneella. Sain sentään raahattua hänet kauppaan niin on pöperöä pöytään pyhänäkin. Innostuin ompeluhommiin ja tein lukutyynyihin päälliset – tuli muuten tosi hienot vaikka itse sanonkin. Kohta varmaan soitetaan Avotakasta… Liikuntaa en päivän mittaan harrastanut, mitä nyt kyykin lattialla kun leikkasin kangasta. Illalla saunan kautta sohvalle ja siitä edelleen vuoteeseen. Makeaa ei ole tehnyt mieli. Kummaa touhua.
Su 12.12.
Kamalan nopeasti menevät nämä viikonloput. Heräsin kymmeneltä ja pitkän kaavan kautta aamiaisen nautittuani kello olikin jo puolen päivää. Kari joutui lähtemään töihin ja minä hyökkäsin sillä aikaa shoppailemaan. Ostin Karille joululahjan mutta en kerro mitä. Koukkasin ostosreissun päätteeksi Karin kyytiin ja kotona kokkailtiin kanaa ja riisiä (yllätys yllätys, paljon muutahan tässä ei kohta kuukauteen ole syötykään…). Minulla annoksessa lisäksi extraa eli vihanneksia. Nami, hyvää on. Karkkia en ole edes ajatellut “sillä silmällä” vaikka työpaikalla on kaapissa jo joulunamuja odottamassa sitä hetkeä kun saan hyökätä suklaarasian kimppuun. Eli avaamatta ovat ja jos kromikuuri toimii niin avaamatta pysyvät. Mutta ei kuitenkaan ensi jouluun asti, kyllä meillä sokerihiiriä tässä taloudessa on muitakin kuin minä.
Viikko 51
Ma 13.12.
Kyllä alkaa jo pitkä syksy tuntua. Koko viikonloppu on mennyt tosi leppoisasti ja hyvin nukkuen… Heti viime yönä se pyöriminen ja valvominen taas alkoi kun tietää että aamulla pitää mennä töihin. Aamulla olin kuin nukkuneen rukous mutta töihin oli lähdettävä halusi tai ei.
Viikonloppuna alkanut mystinen silmätulehdus on saanut silmän punaiseksi – tilasin ajan työterveyteen saman tien ja pääsinkin heti aamulla. Ajattelin että en ala yhdellä silmällä killittelemään, lääkäri antaa lääkkeet ja sillä se hoituu. Lääkäri halusi samalla mitata verenpaineeni, jota ei nyt yli kuukauteen ole mitattukaan joten uteliaana odottelin tulosta itsekin. Melkein putosin tuolilta kun tohtori ilmoitti hieman hämmästyneellä äänellä: “tämähän on nyt ihan hyvä”. Jippiii, paineet on laskeneet kuin lehmän häntä, viimeksi tulos oli jotain 146/102 tai sinne päin, nyt enää 132/86. Eli tarkoittaa sitä että en ehkä saa koko lääkkeitä jos tilanne jatkuu ennallaan. Lääkäri joka lääkkeillä uhkaili, on toinen kuin tänään tapaamani ja vannotin häntä olemaan kertomatta kollegalleen uudesta elämästäni (jonka tietenkin innoissani selvitin ihmettelevälle lääkärille).
Dieetti on pitänyt, ei makean himoa, mutta nyt alkaa vatsa täyttyä vähän liian helposti. Ei mahdu enää samaa määrää kuin ennen. Pitää tunkea väkisin mutta Janne oli tiukkana, eli vielä ei muuteta ruokavaliota. Kromin lisäksi pitää kai aloittaa joku kalanmaksaöljykuuri – pitää kysyä Jannelta mitä laatua pitäis olla. Verenpaineen aleneminen on kyllä viime viikkojen paras saavutus – uskomattoman hieno tunne kun viiden viikon aherruksen jälkeen on jo näinkin tuntuvat tulokset. Upeeta, mahtavaa… ostaiskohan Kari nyt mulle jotkut uudet ihanat kengät?
Ti 14.12.
Päivän ohjelmassa opiskelua Hämeenlinnassa. Aamulla hirveä ajomatka ja sama takaisin tullessa. Melkein pelotti ja viimeistään siinä vaiheessa kun pissapojasta loppui tietenkin nesteet – onneksi vain muutamaa kilsaa ennen Riksua.
Eilen eikä vielä tänäänkään ole Jannen kanssa treenejä kun aikataulut mättää. Illalla kotona jo vähän mietin, pitäiskö lähteä ihan itsenäisesti pyngertämään. En kuitenkaan halunnut itseäni liikaa järkyttää, joten päätin jäädä kotiin. Makoilin vaan tyytyväisenä sohvalla raskaan opiskelupäivän jälkeen…
Ke 15.12.
Hämeenlinna gogo… opiskelut jatkuivat ja mukavaa vaihteluahan se on, vaikka päivät tuntuvat raskailta välillä. Ymmärtää hyvin omiakin opiskelijoita kun välillä asettaa itsensä siihen rooliin. Ajomatkat taas yhtä hel…tiä, tänään oli sentään pissapoikakin kiltisti.
Illalla sitten salille Jannen ohjaukseen. Kivaa oli ja syke sekä mieli pysyivät korkealla koko kahden tunnin ajan. Janne ihmetteli taas kaventunutta olemustani. Olen kyllä jo vähän eri näköinen kuin 6 viikkoa sitten joten kyllä on kannattanut. Tuttavat ja kollegatkin ovat jo huomanneet hoikentuneen olemukseni ja se tietenkin hivelee itsetuntoani kerta kerran jälkeen!
Salilla tein taas enemmillä painoilla pidempiä sarjoja ja Janne oli tyytyväinen kun liikkeet oli “hallinnassa”. Ihan hyvin jaksoin tehdä ja lihaksissa tuntui. Välillä poltteli pahemminkin, välillä taas tuntui oikein mukavalta selän ja olkapään rutinat. Treenin jälkeen vaakaan ja kas, taas on paino pudonnut. Saldo on nyt -7kg. Hih hei, hieno homma ja uskomaton ero olotilassa ja -muodossa! Pudonnut verenpaine ja paino ovat parempi kuin sata jänistä! Jee.
To 16.12.
Oikeissa töissä taas välillä. Pidimme oikein monen tunnin teoriasession opiskelijoiden kanssa. Iltapäivällä olikin vähän veto veks, mutta neljään asti paahdettiin joka tapauksessa.
Illalla taas salille, vähän jännitti etukäteen miten paikat kestää kun ei ollut lepopäivää tässä välissä mutta hyvinhän se meni! Treenin lopussa alkoi taas reidet huutaa apua, mutta parin perkeleen voimin niistäkin liikkeistä selvittiin! Olo on kaiken kaikkiaan oikein mallikas. Janne muisti taas ihailla hoikistunutta ulkomuotoani ja sen kunniaksi mittasimme välituloksen rasvaprosentista. Olihan sekin jo laskenut jonkin verran… On tää vaan niin hienoa!
Kotona samat hommelit kuin aina ennenkin eli syömään, sohvalle, simmut kiinni ja siirtymä sänkyyn.
Pe 17.12.
Lyhyt päivä ja töiden jälkeen kauppaan. Kari tulee taas milloin liekään kotiin, joten taas on laatuaikaa itselle koko ilta. Joulua vähän laittelin, paitsi että TAAS nukahdin sohvalle kun vähän aikaa vaan piti huilata. Huilasin sitten kolme tuntia… ja loppuilta meni vähän unenpöpperössä. Edes iltasauna isännän kanssa ei virkistänyt paitsi henkisesti.
La 18.12.
Aamulla reippaasti ylös ja nokka kohti Valkeakoskea. Käytiin serkkutytön luona esijoulua viettämässä eli vanhempani olivat tulleet paikalle joten jatkoimme siitä mihin meillä jäätiin. Puolikas joululaulu taas ja pakettien arvontaa. Kotiin ajelimme kurjassa räntäsateessa illansuussa.
Vanhempani ja serkkuni kehuivat kovasti ulkomuotoani – en millään väsy kuuntelemaan näitä kehuja – ja minä tietenkin auliisti esittelin kuntoilupäiväkirjaani ja lököttäviä housujani… Täytyy mennä kohta vaatekauppaan – tai siis kävin jo eilen sovittelemassa uusia housuja jotka ovat numeroa pienemmät kuin entiset! Samalla tietenkin sovitin numeroa pienempää jakkua, joten siinä minulle joululahjaa kerrakseen. Kuukaudessa numeron kutistuminen vaatekoossa on aika hyvin, vai mitä?
Su 19.12.
Kerrankin sain nukkua pitkään eli kymmeneen. Päivän ohjelmassa oli hyötyliikuntaa eli joulusiivous. Päätimme että jouluviikolla ei pahemmin enää siivota, joten ei kun imurit ja muut masiinat pörisemään. Siinä se päivä sitten menikin, mutta nyt on puhdasta ja joulunpunaista pirtissä!
Illalla taas saunottiin ja ihailtiin valkoiseksi muuttunutta pihaa glögimukin ääressä. Oikein oli rauhallista ja romanttista, mutta ei siitä sen enempää!
Viikot 52-53
Kuten kuntopäiväkirjoja seuraavat ovat huomanneet, joulun aikaan on otettu hieman löysemmin. Niin minäkin. Kävin salilla jouluviikolla kerran mutta Janne ei ollut paikalla. Tein kuitenkin mielestäni varsin kohtuullisen suorituksen oman maun mukaan ja ilokseni huomasin painon pudonneen kilon verran. Laskeskelin mielessäni että joulun aikaan on varaa ottaa vähän takaisinkin ja sitten se alkoi: armoton joulumässäys! Kyllä sitä olikin odotettu… Suklaarasia toisensa perään hävisi kitusiini ja muutama pipari ja joulutorttu siinä sivussa… Itse jouluruokia ei ihme kyllä tullut mätettyä aivan ähkyyn asti, minulle riittää joululimppu, päälle tuhti viipale kinkkua sinappihunnulla ja imelletty perunalaatikko sekä itse tehty rosolli. Mutta parasta joulussa aina on vapaapäivät ja rauhallinen tahti, siitä nautin tälläkin kertaa vähän liiankin antaumuksella – pyjamapäiviä kertyi varmaan viikon verran.
Uusivuosi alkoi surullisissa merkeissä Aasian katastrofin selvittelyissä. En oikein ollut juhlatuulella joten aattona ei juhlittu kun Karikin tuli kotiin myöhään. Joululoma jatkuu joten viikonloppu meni laiskotellen. Diettiin olen kutakuinkin palannut, makean syönti riitti taas tällä erää. Suklaat onneksi loppuivat eikä uusia rasioita ostettu tilalle ja muut mellit pakkasin Karin mukaan töihin. Hänellä on varaa lihoa, mies on kuin heinänkorsi. Valitettavasti samaa ei voi sanoa meikäläisestä. Ainakaan vielä.
Viikko 1
Ma 3.1.
No niin, ryhtiliike päälle ja salille Jannen käsittelyyn. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Tuttuun tyyliin Janne velmuili sen näköisenä että miehellä on pahat mielessä ja kyllä hän taas yrittikin meikäläisen nujertaa komentelullaan. Vaan periksi ei anneta, nyt on uutta puhtia hyvin maatun loman jälkeen, joten ei kun sarjoja tekemään. Ihmeemmin ei ahdistanut eikä tuntunut pahalta, niin vain pari tuntia vierähti hikoillen ja vain ihan pikkasen välillä kiroillen. Ja mikä parasta, joulun mässäykset olivat nostaneet vaa’an lukemia yhdellä kilolla eli en minä sitten niin kauheasti mässännytkään? (Vaikka oikeasti kyllä elin suklaalla koko joulun.)
Ti – Ke 4.1.-5.1.
Ei kai tässä mitään ihmeitä… Ostin sitten joululahjaksi itselleni ne sovittelemani housut ja takin, numeroa pienemmät kuin aikaisemmat. Kyllä nyt kelpaa. Dieetti päällä ja mieliala korkealla! Kissammekin on dieetillä, ananas maistuu niin että ei meinannut taas jäädä purkkiin mulle mitään! Edellinen katti söi oliiveja ja kurkkua, tämä vetää nakkeja ja ananasta. Kummia otuksia.
To 6.1.
Lähdin aamulla ex tempore Jyväskylään vanhuksia moikkaamaan. Junassa oli hiljaista, vain joitakin matkustajia joten matka meni rauhallisesti. Iltapäivän ja illan vietin veljeni kanssa mummolassa, mukavaa oli kuten mummojen luona yleensä aina. Talvikeli ei ollut edelleenkään paras mahdollinen, kotiin palatessamme ajoimme ojaan ajaneen rekan ohi.
Pe 7.1.
äidin kanssa kaupungille alennusmyynteihin. Jippii! Vanha kotikaupunkini on muuttunut lähes tunnistamattomaksi, mikään ei ole kuten ennen. Ei muuta vikaa mutta olen joskus koittanut etsiä jotain paikkaa vanhasta muistista ja sitä ei enää ole. Nyt tuntui että keskustan liikkeistä vain 25% oli vanhoja minullekin tuttuja. Ei se kyllä tahtia haitannut. Tulipahan ainakin hyötyliikuntaa kun käveltiin tuntitolkulla ja minä aina sopivin välein voimistelin sovituskopeissa… Illalla päätin lähteä viimeisellä junalla ex tempore takaisin omaan kotiin. äitini näytti saaneen jonkinmoisen flunssan joten siinä hyvä syy poistua paikalta ennen kuin pöpöt iskee minuunkin. Paluumatka sujui yhtä leppoisasti kuin mennessäkin ja Kari oli kiltisti mua vastassa puolilta öin asemalla.
La – Su 8.1.-9.1.
Olemme seikkailleet internetin ihmeellisessä maailmassa koko perheen voimin koko viikonlopun… Ei ulkoilua, ei kuntoilua ja syömistenkin kanssa meni vähän niin ja näin. Mitenkähän sitä saisi itseään niskasta kiinni taas oikein kunnolla? Ruokavalion mukaan olen kyllä syönyt, mutta ajat on mitä sattuu ja järjestyskin ihan jotain muuta kuin mitä Jannen ohjeessa sanotaan. Voi minua laiskimusta! No, ensi viikolla ehkä sujuu jo paremmin?
Viikko 2
Ma 10.1.
Voi ei – loma loppuu! Onneksi minulla ei ole opetusta tällä jaksolla kuin torstaisin ja perjantaisin joten päätin tehdä kotona projektihommia alkuviikon. Täytyy pehmentää alkua kaikin mahdollisin keinoin… Joten tietomaatti auki, aivot mietintämyssyn alle ja naputtelemaan. Menihän se päivä huomaamatta noinkin siihen asti kun piti lähteä salille. Sain sitten tänään uudet ohjelmat Jannelta. Ja justiinsa kun aloin oppia entiset! Nyt on sitten treeniä kolmelle päivälle viikossa ja kolmella eri ohjelmalla. Janne hykerteli taas tyytyväisenä kun minä ähersin naama punaisena, mutta hykerrelkööt. Vielä minä sille näytän! Ja kaikille muillekin. Tai jos ei nyt muille niin ainakin itselleni. Tuntuu siltä että mitä kauemmin tätä rääkkiä harjoittaa sen masokistisemmaksi itsekin muuttuu. Enpä olisi uskonut vielä marraskuussa että joskus osaisin vielä nauttia tästä… No, joka tapauksessa uusissa treeneissä on selvästi joku ajatus takana. Eka treeni keskittyy rinta-, olkapään- ja vatsalihaksiin, toka sitten jalkoihin ja vatsalihaksiin (mitä ihmettä…?) ja kolmas selkään ja habaan elikkäs hauikseen sekä vatsalihaksiin. Uusia sarjoja ja vehkeitä on tietenkin lisätty minun sekoittamisekseni mutta onneksi määrät on kohtuullisia. Kyllähän tuossa huhkiessa taas hiki tuli, joten tehokasta on.
Ti 11.1.
Noniin, nythän se selvisi mikä idea tuossa kolmen treenin ohjelmassa oikein on! Joka lapussa on vatsalihasten rääkki… Olen tullut siihen tulokseen asiaa mietittyäni, että Janne on tainnut katsoa minua vähän “sillä silmällä” – ja tullut siihen tulokseen että meikäläisen kuihtuvaa runkoa olis kiireen vilkkaa alettava kiinteyttämään. No hyvä, kyllä se mulle passaa, kiinteytetään vaan! Aika velikulta…
Ke 12.1.
Uskalsin sitten tänään töihin oikein työpaikalle asti. Pehmeään laskuun kuuluu aina varovainen papereiden rapistelu ja mahdollisesti puhelimeen vastaaminen (max. 3x eka päivänä), joten ajattelin hieman kuivaharjoitella ennen huomisia tunteja. Hyvinhän se meni eikä edes pahemmin huipannut tai muuta. Ei vaan, johan tässä on tullut lepäiltyä enemmän kuin lääkäri määräsi, ihan kiva on palata taas työn touhuun. Illalla sitten simahdin sohvalle eli kyllä työntekokin on raskasta.
To 13.1.
Töissä oli oikein mukava päivä. Olin ykkösieni kanssa teorialuokassa koko päivän jälleennäkemisen riemusta. Innokkaasti opiskelimme ja melkein yhtä innokkaasti lähdimme päivän päättyessä kotiin. Ainoa huono puoli tässä päivässä oli se, etten ehtinyt pitää kunnon ruokatuntia eli salaatit jäi syömättä. Söin sitten vaan hedelmää ja ruisleipää. Illalla salille, treeniin nro2. Eli koipien venyttelyä ja muuta tuskallista. Pohjelihaksen venyttely ei ollut alkuunkaan kivaa, onneksi muut sarjat menivät vähän helpommin. Pari tuntia siinä taas hupsahti ja hirmuinen hiki pinnassa. Kotiin päästyäni mätin lautasen täyteen kana-kasvis-riisimössöä jonka pistelin tyytyväisenä sisuksiini. Ah, kyllä ruoka vaan on hyvää. Namuja eikä suklaata ole tehnyt mieli kun joulun annokset varmaan vielä seikkailee elimistössä. Kromia vaan nassuun niin ei ehdi tulla mitään vieroitusoireita!
Pe 14.1.
Tänäänkin oli oikein kiva päivä töissä. Höpöteltiin opiskelijoiden kanssa niitä näitä ja oltiin vähän niin kuin perjantaitunnelmissa. Iltapäivällä kotiin, sitten kylille asioiden hoitoon ja kaupan kautta kotiin. Karikin tuli ajoissa, mutta hiukan sairaana. Eli otimme illan taas hyvin hissuksiin – kuten yleensäkin. Ei paljoo asuntovelkaisena riekuta baareissa niin kuin ennen vanhaan…
La 15.1.
Kari edelleen kipeänä mutta suomalainen mieshän ei lähde lääkäriin ennen kuin on nippa nappa liian myöhäistä. Eli ei menty lääkäriin tänäänkään. Eikä varmaan mennä huomennakaan. No, kaipa aikuinen ihminen tietää koska pitää mennä, minä en ala vahtimaan isoa miestä. Lähdin kaupungille keskenäni ja päivän saldo: juomapullo salille. Ikinä en ole moista omistanut. Joka ikinen kerta kun lähden salille, on mielessä että pitää ottaa vesipullo mukaan. No, kai mä ottaisin jos olis, mutta kun meidän perheessä ei juoda limsaa tai muutakaan mistä sellaisen… litran muoviflaskan kätevästi saisi. Isännän tyhjät olutpullot eivät taas oikein salilla ehkä ole toimivuudeltaan parhaita mahdollisia. Joten nyt olen onnellinen virallisen juomapullon omistaja!
Su 16.1.
Yllättäen tänään salille, se kolmas treeni on vielä käymättä läpi Jannen kanssa. Sen jälkeen olen vähän niin kuin omillani… Alkaa ns. itsenäisen harjoittelun vaihe. Tänään olin oikein professionaalin näköinen ainakin varusteiden puolesta, nyt kun minulla on uusi juomapullo. Otin mukaan myös pyyhkeen, johon voi kuivata pahimpia hikiä – olen nähnyt kun muut tekee niin… Mutta kyllä minultakin on alkanut hiki irtoamaan, minulta joka tuskin saunassa hikoan. Ilmeisesti elimistöni on ollut niin tukossa että hikirauhasetkin ovat umpeutuneet, mutta kyllä ne aika hyvin on kieltämättä jo auenneet. No, eipä piinata lukijoita enempää eritteilläni. Anteeksi. Juu, siis alkaa itsenäinen työskentely. Tarkoittaa sitä että Jannella on nyt niin paljon muita daameja ohjattavanaan, että minä olen jo menneen talven lumia… Heh heh, sovittiin että käyn salilla silloin kun Jannekin on paikalla, muuten alan heti lipsumaan. Tunnen kyllä itseni. Ja on siitä sekin hyöty että häneltä voi sitten kysyä jos tulee ropleemia. Kolmen treenin viikko on siis suoritettu ja hyvin tuloksin. Paino on tippunut paria sataa grammaa vaille 10kg! Ensi viikolla voin siis onnitella itseäni kun 10 kg on varmasti poistunut. Jee, menen heti ostosterapiaan palkitsemaan itseni. Kohde on jo katsottuna…
Viikko 3
Ma 17.1.
Viikko alkaa jälleen matkalla Hämeenlinnaan opiskelijaelämän pyörteisiin. Ajokeli oli kohtuullinen mutta en edelleenkään nauti näistä säistä.
Eilinen treeni tuntuu eri puolilla kroppaa, mutta ei mitään hälyttävää. Vedin eilen illalla jalkakyykkyjä kotona että koivet vähän vertyy, olen ottanut sen ohjelmaani muutamana kertana viikossa. Illalla oli tarkoitus mennä salille mutta Hämeessä kun ollaan niin kaikki tapahtuu vähän hitaammin, joten olin kotona vasta viiden jälkeen. En siis viitsinyt lähteä koskapa Jannekin lopettaa jo kuudelta. Hyviä selityksiä…? Toinen hyvä selitys oli, että minun piti tehdä yksi tehtävä opintoihin, jota en ollut vielä saanut valmiiksi. Ilta meni naputellessa ja opintoja miettiessä.
Ti 18.1.
Edelleen Hämeenlinnassa. Opiskelukaverini ovat huomanneet hoikistuneen olemukseni ja mieltä lämmitti kuulla positiivisia ja kannustavia kommentteja varsinkin miespuolisilta kollegoiltani… Kehuista voimistuneena suunnistin salille heti kotiin päästyäni ja huhkin ohjelman läpi itsenäisesti. Nyt alkaa jo muistaa kaikkien härveleitten nimet ja sen mitä niillä tehdään! Uusissa ohjelmissa on kyllä vielä opettelemista, mutta eiköhän tämä tästä. Nyt Janne on keksinyt laittaa minut steppaamaan… Sunnuntaina sain pikakurssin laitteeseen ja eikun menoksi. Olen katsellut kun kovakuntoisemmat vetävät stepperillä (onko tämä nyt se porraskone?) hiki hatussa tuntitolkulla, minua Janne sentään on armahtanut ja näin aluksi pitää pomppia siinä vain vartti. Onneksi. Enempää en kyllä jaksaisikaan. Tänään sitten kävi valitettavasti (heh heh) niin että stepperit oli varattuja, joten hyppäsin tutun ja turvallisen kuntopyörän satulaan treenin päätteeksi. Mutta joka tapauksessa jaksoin ja osasin tehdä kaikki ohjelman osiot ja kotonakin vielä jotain touhuta.
Ke 19.1.
Ja Hämeenlinnan keikka jatkuu vaan. Alkaa jo tympiä koko opiskelu, kyllä kolme päivää pois työmaalta on vähän liian pitkä aika. Päivän anti jäi oman asenteeni vuoksi vähän laihanlaiseksi, mutta jospa siitä jotain takaraivoon kiinnittyi? Kotona sitten ohjelmassa huomisen teoriatuntien valmistelua ja päivän suunnittelua sekä projektitöitä. Välillä ei kyllä millään jaksaisi avata konetta, tänään ei kyllä olis huvittanut pätkääkään. Mutta avattavahan se oli.
To 20.1.
Teoriaa siis opiskelijoilleni ja kyllä olikin kivaa olla taas työn touhussa! Aamupäivä tosin vierähti erinäisten asioiden hoitamiseen, kun tuo kolme päivää pois kuvioista tekee sen että sähköpostilaatikko on täynnä toinen toistaan tärkeämpiä asioita. Tai sitten ei, mutta kyllä aamun tunteina sai aika monta juttua hoidella. Mutta teoriat tuli pidettyä ja huomenna jatketaan. Illalla sitten salille taas läpi tuulen ja tuiskun. Tällä viikolla on meidän talkkarivuorot joten töitä on riittänyt. Melkein päivittäin on pitänyt ottaa kola kauniiseen käteen ja lykkiä väylät auki että ihmiset pääsee kulkemaan.
Niin, salilla siis treeni numero 2 eli jalkatreenit. Janne on ilokseni laittanut rakastamani vatsalaudan kahteen treeniin kolmesta, joten helpolla ei tänäänkään pääse. Alussa ei oikein makkarat antanut myöten laudalla, mutta nyt alkaa jo ylettämään. Vatsa on siis pienentynyt. Syytä olikin… Tänään sitten päätin treenin urhoollisesti stepperillä, aika pienellä vastuksella tosin, kun ei vielä ihan jaksa pysyä mukana jos vastukset on täysillä. Hiki roiskuten pompin ylös alas, mutta nyt kun varusteet jo on vähän ammattimaisemmat niin mikäs siinä oli pomppiessa – välillä hörppyä juomapullosta ja enimmät hiet pyyhkeellä pois. Tuo stepperi on kyllä metka laite, kunhan pääsen parempiin väleihin sen kanssa niin tiedä vielä minkälainen suhde meille muodostuu!
Pe 21.1.
Viikon paras päivä ja lyhyt töiden puolesta! Töiden jälkeen kauppaan ja yllätyspuhelu ystävältäni, jonka sitten tilasin Cittarin kenkäosastolle – kun nyt satuin siellä päin seikkailemaan. Meillähän meni sitten vaikka kuinka kauan siellä ostosmaailmassa ja kotona olin joskus puoli kuuden maissa. Ennen kahta lähdin… Ostosterapiakin käy hyötyliikunnasta, uskokaa pois vaan!
La – Su 22 – 23.1.
Menivät sukkelaan ja ilman urheilua. Karin lapsoset (21 ja 18 vee) pamahtivat meille peräkanaa ja ilkeä äitipuoli laittoi ruoskan viuhumaan. Eli suursiivosimme pirtin. Ja sisustimme työhuoneen uudelleen. Että siinähän sitä ohjelmaa ja vähän toisenlaista hyötyliikuntaa yhdelle viikonlopulle kertyikin. Riisi ja kana kasvaa kohta korvista ulos. Jotain vaihtelua pitäis saada kehitettyä. Täytyy mennä huomenna ruikuttamaan Jannelle oikein mahdollisimman surkean näköisenä, jos se vaikka armahtaisi minua poloista.
Viikko 4
Ma 24.1.
Jaahas, taas työviikko alkaa. Olisin paljon mieluummin jäänyt sänkyyn peiton alle mutta toisaalta sekin voi kyllästyttää jos aina saisi vaan nukkua. Tai sitten ei? Töissä tavalliseen tapaan vilinää ja vilskettä. Illalla sitten salille. Minun olisi pitänyt käydä salilla jo eilen tai lauantaina, mutta tuo siivoilu sotki kaikki kuviot. Reippaana tyttönä tunnustin kyllä Jannelle lipeämiseni vaikka kyllä tiesin mitä siitä seuraa. Tällä viikolla pitää sitten käydä salilla neljä kertaa että opin olemaan lusmuilematta. Hieno homma, enää en kyllä kerro mitään… Ruuista en sitten mitään maininnutkaan kun siitäkin olisin tietenkin saanut jonkun kamalan rangaistuksen, vaikka kiltisti olenkin syönyt mitä pitää. Noniin, siis salille treeni nro kolmen kimppuun. Vuorossa siis selkää ja rakasta vatsalautailua. Janne ohjaili muita naisia mutta piti minua Kotkan katseensa alla. Joka kerta kun ajattelin että nyt Janne ei katso niin jostain se siihen pomppasi. Eipä siinä mitään, siinähän pomppii niin saa vähän liikuntaa itsekin! Treenin kuitenkin puhistelin läpi ja komeasti loppuhuipennus stepperillä. Paino on pudonnut puolisen kiloa viime viikosta.
Ti 25.1.
Vapaapäivä salilta. Huh, täytyy sitä kotonakin ehtiä touhuta välillä. Varmaan tuo painon tippuminen alkaa nyt tasaantumaan kun teen kiinteyttävää treeniä ja syke on hiukka alhaisempi kuin ennen joulua. Oikeastaan vasta nyt alan itsekin sisäistämään hoikemman muotoni. Ilmeisesti tuo kiinteyttäminen on tehokasta sillä omissanikin silmissä näytän sutjakammalta. Ja jos oikein tarkkaan katsoo niin vähän näkyy jo pienen pieniä lihaksiakin! Kanssaihmiset ovat muistaneet kehua ja hämmästellä nopeita tuloksiani lähes päivittäin. Ja minä nautin kun vaatekaapissa on tapahtunut kummaa venymistä vaatteilleni. Ihan mystistä, vasta äsken ne oli kutistuneet ja nyt osa roikkuu päällä. Siis shoppailemaan!
Ke 26.1.
Tapasin tänään kohtalotoverini kuntoutuksesta -eikä hän ollut tunnistaa minua. Hurjaa, saa nähdä miten ihmiset reagoivat kun menen viimeiselle kuntoutusjaksolleni viikolla 9. Tuo tuleva kuntoutusjakso oli yksi tavoitteistamme, Jannen kanssa sovimme että kun viimeistä kertaa sinne menen, ei minua entiseksi tunnista. Nyt se tavoite alkaa olla lähellä niin ajallisesti kuin tavoitteidenkin puolesta. Illalla salilla ehdittiin vähän höpötellä Jannen kanssa ja samalla tein ykköstreeniäni eli käsiä ja ojentajia. Tuntui tosi mukavalta ja vähäsen lisäsin painoja ettei pääse taantumaan. Mutta vatsalauta on edelleen karmea värkki, ei vaan jaksa kaikkia 60 puristusta ilman apuja vielä millään. Tuskaisan lautailun päätteeksi stepperiin ja se onneksi vaikuttaa ihan mukavalta, ei ole pahempia koordinaatiovaikeuksia. Kotona sitten saunaan ja veto veks.
To 27.1.
Töissä taas tuttuun tapaan teoriapäivä ja illalla – yllätys yllätys – salille Jannen komennukseen. Tänään käsittelyssä jalat ja vatsa. En oikein ole innostunut tästä jalkojen heiluttelusta (ei saa sanoa Jannelle!) kun ei oikein tunnu tapahtuvan mitään, mutta kaikki pakolliset heiluttelut tein, tykkäsin tai en. Ja lopuksi taas stepperiin. Jotenkin treenin loppua kohti alkoi olla aika tunkkainen olo, mistä lie johtui. En millään olisi jaksanut tehdä loppuun kaikkia sarjoja. Ehkä lepopäivän puuttuminen vaikuttaa. Sovittiin Jannen kanssa kuntotestistä ensi viikolle. Täytyy vähän tarkkailla tilannetta ennen kuntoutusta. Aion kyllä parantaa kaikkia siellä tehtävien kuntotestien tuloksia niin paljon kuin ikinä jaksan ja kykenen. Nyt täytyy vaan saada viimeinen rypistys itsestään irti! Mutta Janne on kyllä sellainen tsemppari että eiköhän tuo onnistu! (Ohoh, itseluottamuskin on kasvanut aika lailla, huomaan)
Pe 28.1.
Suosikkipäiväni! Ei kukaan varmaan ole vielä huomannutkaan? Töissä jatkettiin opiskelijoitteni kanssa siitä mihin eilen jäätiin ja sitten kipin kapin kotiin. Kotona pieni neuvonpito isännän kanssa puhelimessa siitä mitä ruokaa ostan ja sen jälkeen kylille. Kiertelin kaupungilla ja kävin kaupoissa mutta en saanut tuhlattua edes yhteen alennusmyyntipuseroon. Tämä ei voi jatkua kauaa – no, ensi viikolla pitää käydä Helsingin isossa kylässä työasioissa…
La ja Su 29 – 30.1.
Kotosalla leppoisasti niitä näitä touhuten. Hyvin nämä päivät tuntuu menevän vaikkei mitään ihmeellistä tekisikään! Sunnuntaina isäntä sai laatuaikaa pelimaailmassa kun minä ilmoitin meneväni salille jo ennen puolta päivää. Ihmettelin oikein itsekin mitä oikein horisen, sillä:
a) yleensä en viikonloppuisin pääse sängystä ennen yhtätoista ja heräämiseen ylösnousun jälkeen suttaantuu tunti, pari ainakin
b) sunnuntaina salille – haloo???
Mutta meninpäs vaan ja hienosti sujui. Aika rauhassa sai tehdä kaikki jutut, ei ollut kovin suuri osanotto vielä niin “aikaisin”. Selkätreeni on suosikkini, varsinkin ylätalja ja alatalja V-kahvalla. Niitä kun tekee, niin tuntuu oikein kunnolla. Sen verran iso ihminen kun olen, ei pienet piperrykset tunnu missään, siksipä nautin kun sain kiskoa taljoja urakalla. Jalkaprässi on myös suosikkejani, siinä laitteessa tuntee myös tekevänsä töitä. Tämän päivän paras juttu oli se, että jaksoin tehdä ilman apuja ekan sarjan vatsalaudalla ja toisesta ja kolmannestakin sarjasta ainakin puolet. Kehitystä!
Viikko 5
Ma 31.1.
Lepopäivä urheilusta mutta normaali työpäivä hässäköineen. Projektia viilailin… Jännittää huominen lääkäri – tuleeko mulle ne verenpainelääkkeet vai ei. Uskoisin kyllä että ei, miksi paineet olisivat nousseet kun juuri ovat laskeneet? Vaan eihän sitä tiedä. Meikäläisen tuurilla ne tietenkin pumpsahtaa ylös juuri kriittisellä hetkellä ja mittari hajoaa ja… Tällä viikolla on myös Jannen kuntotesti, voi apua! (Salaa kyllä tiedän että hyvin se menee mutta etukäteen ei kehtaa liikaa ilakoida jos kuitenkin tulee takapakkia. Pessimisti ei koskaan pety, sano!)
Ti 1.2.
Jee, helmikuu ja kevät alkaa! Ainakin tässä kuussa valon määrä alkaa pitkän ja pimeän talven jälkeen kasvaa. Alkaa olla se aika kun heräilen talviuniltani.
Lääkärissä oli kivaa! Kerrankin. Minulla on tosi hyvät työterveyslääkärit, mukavia ja asiallisia sekä vaivani vakavasti ottavia. Kun astuin sisään vastaanottohuoneeseen, lääkärini huudahti hämmästyneellä äänellä: “Sinä olet kyllä laihtunut ainakin kymmenen kiloa viime kerrasta! Mitä olet tehnyt?” Käskin lääkärini avata netin ja lupasin kertoa. Sitten kuntoilupäiväkirjat auki ja siinähän sitä oli dokumenttia lääkärille riittämiin. Kertoilin kuluneista kuukausista ja hän oli oikein tyytyväinen. Sitten mitattiin verenpaine ja vaikka se lievästi kohollaan taas olikin, lääkäri oli sitä mieltä että se on pumpsahtanut kun niin innoissani Jannen kuntokoulusta selostin. Ei siis reseptiä!!! Jihhuuu!!! Ja meneillään olevaa lääkitystä vähennetään niin että jos kaikki menee hyvin, voin jättää nekin kohta pois. Kyllä se vaan niin on että oma terveys on kultaakin arvokkaampi, ja nyt kun olen kolunnut pohjamutia myöten oman olemiseni kanssa, arvostan tosi paljon sekä kohentunutta ulkomuotoani että parantunutta terveyttäni. Kaikki valutettu hiki on ollut tämän arvoista, olen pikkuhiljaa palaamassa takaisin omaan itseeni.
Illalla riemumielellä salille jossa Janne jo odottikin kuulevansa lääkärini kommentit. Ohjelma meni läpi huiskis vaan ja nyt kun olen terveempi ja hyväkuntoisempi, lisäsin painoja vähän kaikkiin sarjoihin ; – ). Nyt lähtee! Kaiken kukkuraksi punttitreenin aikana huomasimme Jannen kanssa yllättäen että oikea (=huonompi) olkapääni, joka on muutaman vuoden ollut ylempänä kuin vasen, onkin laskeutunut ihan salaa samalle tasolle kuin kaverinsakin. Nyt liikeradat ovat lähes normaalit oikeallakin puolella tehtynä, voiko paremmin enää olla?
Ke 2.2.
Lepopäivä liikunnasta vaan ei työnteosta. Johonkin se päivä taas vilahti ja illalla sain isännänkin kotiin. Joten saunottiin ja syötiin ja kellahdettiin tyytyväisinä köllöttelemään. Rauhallista kotileikkiä, mukavaa vaihtelua kun yleensä olen kaiket viikot yksin kotona kissan kanssa.
To 3.2.
Töissä teoriapäivä ja opiskelijoiden kanssa syvennyimme ammattiteorian saloihin. Aluksi pidin pistokokeet ja kävimme tulokset yhdessä läpi. Sitten uutta asiaa ja päivän päätteeksi kalvot ja monisteet sekaisin, aika paljon ehdimme käydä asioita läpi. Hyvä että porukka on innostunutta niin menee teoriatunnitkin sukkelasti!
Illalla sitten salille, jossa intouduin vääntämään oikein kunnolla. Painoa on tullut vehkeisiin roimasti lisää siitä kun aloitin ja hyvä niin. Kyllä se alku on varmaan ollut aika säälittävän näköistä kun tämän kokoinen mamma nostelee tuskanhiki otsalla muutaman kilon painoja… Käsipainot oli aloittaessa 1,5 kiloa, nyt jaksan nostella jo 4 kilon puntteja kaikki hauiksen sarjat (niin, siis vallan hurjaa edistystä, näin kirjoitettuna neljä näyttääkin vaivaisen pieneltä…). Jalkaprässillä nousee 50 kg, joten haitari on melkoinen. Janne lupasi laskea voimankehitykseni jossain vaiheessa, mukavahan se olisi itsekin saada oikein numerot nenän eteen.
Pe 4.2.
Taas yksi työviikko takanapäin. Viikonloput on niin ihania mutta valitettavan lyhyitä aina! Kaupasta taas sapuskaa pikku perheellemme ja sitten koukkasin Karin mukaani kotiin. Illalla olin kovasti ahkeran oloisena tekevinäni jotain kodinhoidollista, jottei laiskaksi pääse moittimaan. Minä olen kyllä aika leväperäinen luonne, kotonakin viikolla saan aikaiseksi sellaisen sekasorron että perjantaina on pakko siivota ennen kuin Kari tulee kotiin… minäkään kun en haluaisi tulla sotkuiseen kotiin raskaan työviikon jälkeen… Jotakuinkin ehtoo meni sitten niissä merkeissä mutta voihan sen ottaa hyötyliikuntanakin!
La 5.2.
Runebergin päivä ilman torttua. Eilen kyllä syötiin laskiaispullat, nyt kun kuulemma voin pitää herkkupäivän kerran viikossa jos haluan! Kari joutui lähtemään töihin iltapäivällä ja minä suunnistin salille. Meillä oli Jannen kanssa treffit kuntotestin merkeissä, joten lämmittelyn jälkeen sitten rääkki päälle. Marraskuussa tehtiin eka testi, ja tätä saittia lukeneet muistanevat loistavat ykkösluokan tulokseni – eli surkeimmat mahdolliset… Pientä jännitystä ilmassa siis… olisiko mitään edistystä tapahtunut?
Aloitimme vatsalihaksilla ja siinä hyvä parannus edellisiin tuloksiin, punnerrusten määrää en nyt enää valitettavasti muista. Selkälihaksia testatessa Janne alkoi hihittelemään kesken kaiken kun minä viuhdon edes takaisin siinä mikä-lie-linkkulaudassa. Kun sain puoli minuuttia täyteen ja lopetin, kysyin mikä kohtaus sille nyt tuli ja Janne nauroi että muistaa sen eka kerran kun juuri ja juuri jaksoin itseni ylös nostaa ja nyt tyttö tekee noston / sekunti! Että niitä tuli kaikkiaan 27, aika hyvin puoleen minuuttiin vai mitä?
Sitten tuli jalkakyykyt ja ylös-alas puoli minuuttia. Siinä myös loistava tulos (en muista paljonko), mutta kehitystä on tapahtunut. Viimeisenä 5 kilon käsipainoja käsivarret suorina ylös vuorotellen niin kauan kuin jaksaa. No, siinä tein 50 nostoa ja Janne sanoi että enempää ei olisi voinut nostaakaan joten kai sekin sitten tuli hyvin tehtyä. Nyt kun oikea olkapää on parantunut, alkoi vasen osoittaa heikkouden merkkejä. Täytyy siis alkaa rääkkäämään sitä tässä kevään aikana.
Su 6.2.
Eilisestä voimistuneena haimme iltapäivällä juhlan kunniaksi pizzat molemmille, nami. Eka pizza yli puoleen vuoteen, edelliset tilattiin silloin kun muutettiin eli kesäkuun alkupäivinä. Joo, olisi voinut jättää ostamatta… Varmaan Jannelta joku rangaistus kun sorruin kesken kaiken, illalla alkoi pieni vatsan kivistys ja huono olo. Hienoa, erittäin upeeta. Se siitä pizzasta.
Viikko 6
Ma 7.2.
Aamulla huono olo sen kun jatkui vaan ja jossain vaiheessa tuli oikein äkkilähtö eriötiloihin. Onneksi koulullamme on terveydenhoitajia paikalla joten sieltä sitten rohtoja ensi hätään jotta sain loppupäivän säädyllisesti tehtyä. Illalla oli tarkoitus mennä salille, mutta oikein ei huvittanut kun vatsa pulputteli iloisesti siihen malliin että ainakaan mihinkään jalkaprässiin en olisi edes uskaltanut… Ilta meni vaakatasossa ja yö levottomasti. Ei hyvä, mutta ainahan se on niin että ylämäen jälkeen tulee alamäki. Että tuli nyt sitten jonkinasteisen ruokamyrkytyksen muodossa tällä kertaa.
Ti 8.2.
Ihana aamu, aurinkoa näkyvissä! Sain nukkua pitkään, olin varannut jo ajat sitten kampaajan, sillä tänään oli lukujärjestyksen vaihtumispäivä. Opiskelijat tulivat vasta puolen päivän aikaan kouluun, joten itsekkäästi käytin aamun oman pääni hoidattamiseen. Siis hiusten! Täytyy kyllä sanoa että uusi look on superhieno, absolutely fabulous!!! Täytyyhän sitä jo vähän panostaa tähän ulkokuoreenkin kun sisältö on köyhtynyt 12 kilon verran!
Töissä sitten liihottelin uutta kampaustani heilutellen ja opiskelijani älysivät vuolaasti kehua kaunistuneita kutrejani. Huomenna menen kyllä salille niin näen, tunnistaako Janne ja tutummiksi tulleet salikaverit enää laisinkaan… (ihan pikkaisen itserakkaasti vuodatettu, mutta menköön nyt tämän kerran!)
Ke 9.2.
Vaihtelun vuoksi opiskelupäivä Hämeenlinnassa. Auto huollossa eli VR kuljettaa. Päivän pelastus oli Janne, johon yllättäen törmäsin niillä nurkilla. Sovimme että pääsen hänen kyydissään kotiin ja siitä hyvästä tulen sitten salille illalla…
Joten salille hikoilemaan! Hienosti meni kaikki, ainakin omasta mielestäni. Janne huikkaili kannustusta minkä muiden ohjaamiselta ennätti. Mukavaa. Homma alkaa pikkuhiljaa sujumaan ihan omin nokkinenikin, enää ei tarvitse miettiä mikä laite on vuorossa. Tein punttitreeniä ja osan sainkin tehtyä 4 – 5 kilon painoilla mutta loppua kohti olkapää vähän ärähteli joten pienensin painot kolmeen kiloon sovinnolla. Ja lopuksi vartti pomppulinnaa eli stepperiä… Vaaka on taas pudottanut lukemia, seuraavaksi menee rikki -13kg! Hurjaa!
Sen jälkeen vielä reipas kävelylenkki asemalle, jonne pyöräni aamulla ajoin. Harmitti kun Jannen päivällinen näkeminen sai minut ihan sekaisin: kotoa lähtiessä unohtui sykemittari, jonka palasin hakemaan. Sitten muistin että fillari on asemalla, (olin niin tohkeissani Jannen kyytiin pääsystä että unohdin jäädä oikealla pysäkillä pois ja ajoin auton kyydissä komeasti kotipihaan asti.) Joten sitten hain lompakon, koska jos fillari on asemalla voin kai sitten samalla käydä kaupassa ostamassa taas jotain kanaa ja riisiä… Parin tunnin treenin jälkeen meni vielä yli puoli tuntia ennen kuin olin vihdoin kotona. Ja kauhea nälkä!
To 10.2.
Tänään sitten ihan toiseen suuntaan eli Helsinkiin Opetushallitukseen aamupäiväksi. Auto on edelleenkin huollossa, joten pyörällä asemalle ja junaan. Helsingissä sitten virallisten osuuksien jälkeen pikainen tapaaminen serkkuni kanssa, jossa sovimme tapaavamme seuraavalla kerralla paremmalla ajalla. Ja sitten junaan ja iltapäiväksi töihin. Sain auton ja liukastelin kotiin eli pyörä taas asemalla… Hurraa… Blondi kun ei älynnyt koukata sitä takakonttiin.
Salille taas (Jannen käsky – ei vaan ihan yhteisellä päätöksellä!) ja vuorossa jalkatreenit. Ikkunasta näkyi aina vaan sankempi pyry, ja minä olin tosi iloinen siitä että pääsen ulkoilemaan taas. Jalat tuli jumpattua ja tietenkin vatsaliikkeet, mutta stepperin jätin väliin ja ilmoitin ohjaajalle että lumipyryssä kävely saa toimia loppulämmittelynä. Ja kyllä se toimikin. Onneksi oli lämmintä vaatetta riittävästi päällä, oli varsinainen koiranilma! Menomatkaan tuhraantui melkein puoli tuntia ja takaisin sen saamarin fillarin kanssa toinen mokoma. Ajaa ei voinut joten talutteluksi meni ja raskasta oli kun lumi tarttui jokaiseen osaan mitä pyörästä löytyy. Turha kuvitella että enää puoli yhdeksältä jaksan tehdä yhtään mitään, olkoot huomiseen pyykit ja muut. Hitsi!
Pe 11.2.
Viikko päättyy Hämeenlinnaan, lintsasin opinnoista eilisen päivän koska oli se OPH:n keikka ja kahdessa paikassa ei voi olla samaan aikaan. Päivä oli mielestäni oikein antoisa vaikkakin raskas, jouduimme ihan tosissamme ajattelemaan erityisopetuksen kommervenkkejä. Viimeinen tunti kului tuskaisen hitaasti ja miltei hysteerisesti, mutta loppuihan sekin ja sitten äkkiä batmobiililla kotia kohti.
Karin kanssa sitten taas ruokaostoksille. Ostin sipsejä ja dippiä – ja taas tuli huono olo! Oikein ähky ja ällötys. Sipsiäkään siis ei voi enää syödä, alkaa näköjään elimistö hylkiä kaikkea mikä Jannen listoilla on kiellettyä. Jannella on varmaan joku diili jonkun ylemmän instanssin kanssa mutta ei vaan kerro minulle…
Illalla saunaan vaan sen jälkeen ei putkaan. Sen sijaan sohvalle makoilemaan ja odottelemaan huomista treenipäivää…
La 12.2.
Ylös, ulos ja salille. Heräilin hitaasti mutta sen verran ajoissa että ehdittiin isännän kanssa käymään oikein asioilla ennen iltapäivää. Suunnistin sitten salille ja vuorossa selkätreeniä. Ensin kuntopyörällä lämmittelyt, sitten taljojen ja muiden ihmeellisten laitteiden kimppuun. Hienosti meni, ainoastaan yläselän lihaksia tehdessä alkoi oikea olkapää taas vihlomaan. Painoa pienemmäksi ja loput sarjat sitten 5 kilolla. Jannekin uurasti salilla, taas oli uusi ohjattava kierroksessa. Lopuksi taas treenin loppuhuipennus stepperillä ja hiki roiskui. Onneksi sillä puolella ei ollut ketään katsomassa kun irvistelin naama punaisena…
Illalla ei sitten paljon mitään jaksanutkaan, hyvä etten saunan lauteille nukahtanut. Isännältäkin oli veto veks joten ei kun nukkumaan kerrankin ennen puolta yötä.
Su 13.2.
Hyvin nukutun yön ja eilisen urheilusuorituksen jälkeen hyvin ansaittu lepopäivä. Tarkoittaa sitä etten tehnyt kerrassaan mitään tähdellistä. Hohhailin niitä näitä ja siinä se päivä hurahti huomaamatta. Olipa ihanaa!
Viikko 7
Ma 14.2.
Ystävänpäivä. Ei kortin korttia, mutta sentään muutama ystävällinen meili… Viikkoa piristää ensi viikon loma ja seuraavan viikon kuntoutusjakso. Töissä normaali päivä hässäköineen vaikka minulla ei omia tunteja ollutkaan, tuurailin kollegaa, joten siinä se päivä menikin opiskelijoita paimentaessa.
Ti 15.2.
Tilipäivä ja kaksi korttia eilisen ystävänpäivän kunniaksi postilaatikossa kun tulin kotiin. Töissä samaa kuin ennenkin, kaikki alkavat olla loman tarpeessa ja osa porukasta jossain flunssassa. Toivottavasti tämä loma menisi ilman sairastelua. Yleensä kaikki vapaat menevät syystä tai toisesta enemmän tai vähemmän punkan pohjalla jonkun taudin kourissa. Ihme juttu. Paitsi jouluna ei ollut mitään – kerrankin! Illalla salille kuntoilemaan. Kuntopyörällä lämmittely teki jostain syystä kipeää, jalat olivat aivan tukossa. Ohjelmassa oli punttitreeni, jonka yritin parhaani mukaan tehdä. Sekin tuntui jotenkin raskaalta mutta ajattelin että tehdään nyt kiltisti mitä ohjeissa sanotaan, samalla lailla varmaan muutkin liikkeet tuntuisivat pahalta. Ohjelman mukaisesti siis etenin. Loppua kohti sentään hieman helpotti, mutta ensimmäistä kertaa tuntui epämukavalta miltei koko treenin ajan. En kai vaan ole tulossa kipeäksi???
Ke – La 16-19.2.
Jostain syystä kauhea kiire ja väsymys. Ensi viikon matkajärjestelyt sekoittavat, samoin se, että en ehdi olemaan kotona kuin pari päivää ennen kuntoutusjaksoa. Tarkoittaa sitä että ziljoona asiaa pitää saada hoidettua ennen seuraavien kahden viikon breikkiä. Pyykkäystä, työasioita, luottamustehtäväni asioiden hoitelua jne jne… Olen sentään käynyt parina iltana kävelyllä kauppa- ym. reissujen yhteydessä että tulisi edes hyötyliikuntaa.
Su 20.2.
Salille reippaasti puolilta päivin. Verryttely sujui mukavasti, syke ei enää tahdo nousta kuin huimasti polkien. Kai se sitten tarkoittaa sitä että kunto on kohonnut? Vuorossa oli sitten jalkatreeni, ja tänään tuntuikin sitten tosi mukavalta tehdä sarjoja. Vaihtelu virkistää! Olin niin innoissani että tein tavallista pidemmän treenin eli otin mukaan myös selkäohjelman lempparilaitteet ja jopa vatsalihaksiani rääkkäsin enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Olisko ollut hiukka huono omatunto edellispäivien kiireen varjolla lusmuilusta? Joka tapauksessa tein yläselän ja alaselän sarjat, selän vahvistukset, suorat- ja sivuvatsalihakset ja jopa inhoamani vatsalaudan punnerrukset. Hyvä minä!
Viikko 8
Noniin. Ensimmäinen lomapäivä meni pakatessa, huomenna lähden aamuneljältä lentokentälle. Työmatka Saksaan, mukavaa! Mielelläni käyn töiden puolesta reissuissa, nyt suostuin lähtemään loman aikana koska ensi viikon saan olla omalla lomalla kuntoutuksessa. Tämän reissun taustalla on alan oppilaitosten yhteistyöfoorumi, joka ensin alkoi pohjoismaisten koulujen verkostoitumisella ja sittemmin on laajentunut Eurooppaan. Nyt mukana on pohjolan koulujen lisäksi alamme oppilaitos Saksasta ja toivottavasti verkosto laajenee lisää.
Saksan matka alkoi huonosti. Lähdin aamukoneella ja Köpiksessä olisi ollut vaihto Stuttgartin koneeseen. No, olihan se vaihto sitten 7 tunnin viiveellä, minun jatkolentoni peruttiin Saksan lumisateiden vuoksi. Eli kiva päivä Köpiksen kentällä odotellen. Iltapäivällä pääsin sitten samaan koneeseen Tanskalaisten kollegoitteni kanssa, joten loppumatka sujui mallikkaasti. Harmitti vaan kun menetin turistipäivän Stuttgartissa, olin ajatellut mennä kentältä ensin kaupungille (tuttu paikka nääs) ja vähän hengailla ja rantautua illalla kokoontumispaikkaamme. Mutta ei.
Perillä eka ilta antoi esimakua siitä mitä tuleman piti. Saksalaisella täsmällisyydellä suoritimme illallisen ja sitä se sitten oli reissun loppuun saakka. Koko ajan oltiin menossa tai tulossa tai olemassa jossakin – ei siis hetken rauhaa eikä omaa aikaa ollenkaan. ärsyttävää. Kauheasti oli ohjelmaa eikä siunaaman rauhaa. Paljon kyllä nähtiin mielenkiintoista alaamme ja koulutukseemme liittyen. Uusia yhteistyökouluja on tulossa mukaan ainakin kolme, ja mikäs sen hienompaa!
Reissun ruokapuoli meni vähän niin ja näin, olin ilmoittanut syöväni kasvisruokaa, mutta kevyttä se ei suinkaan ollut. Toivottavasti ei tullut hirveästi takapakkia. Kotiin tulin väsyneenä, vähän kiukkuisena ja kipeänä. Sillä tavalla. Mitään en ehtinyt shoppailemaankaan, edes tulomatkalla kentältä. Tuli kiire koneeseen joten tuliaiset jäivät hankkimatta. No, sain mahtavan flunssan kotiin viemisiksi, mutta se ehkä ei ollut ihan sitä mitä pitikin…
Viikko 9
Kuntoutusviikko. En käynyt viikonloppuna salilla koska en kipeänä jaksanut. Vähän mietitytti tuleva viikko, mutta kotiinkaan ei voinut jäädä. No, onhan siellä kuntolassa lääkärit ja muut paikalla, ja sama kai se missä mä sairastan.
Maanantaina aloitettiin heti tervetuloseremonioiden jälkeen lihaskuntotesteillä. Tulokseni ovat parantuneet hienosti, vaikkakin en ihan niin paljon pystynyt flunssan takia tekemään kun mihin olen salilla ja Jannen kuntotesteissä pystynyt. Mutta yhtä kaikki, parannusta on tullut.
Seuraavat päivät menivätkin sitten pelastusarmeijalle eli sain liikuntakiellon. Osallistuin vain keskusteluihin / luennoillemme ja muutoin makoilin hotellihuoneessani. En kyllä olis mitään jaksanutkaan, siitä piti pienoinen kuume huolen. Keskiviikkona oli kyllä ihan pakko lähteä ulos sillä ohjelmassamme oli lumikenkäilyä! En olekaan koskaan lumikenkiä jalkaani laittanut mutta homma oli tosi kivaa, riittävän rankkaa (vaikka hissuksiin meninkin) ja sopivan haasteellista. Ohjaajamme johdolla seikkailimme lähimetsän maastossa ja otimme tuntumaa (myös pers-!) alueen ylä- ja alamäkiin muun risukon ohella. Haaveilen jo omista lumikengistä, ne olis ihan ässät mökille talvisaikaan mennessä – meidän mökille kun ei ole tietä perille pihaan asti.
Torstaina uskalsin vesijuoksuun, laji oli jo viime kerrasta tuttu, mutta kauaa en altaassa uskaltanut olla. Päällä oleva flunssa ei näytä hellittävän. Harmittaa niin vietävästi kun menee koko kuntoutus nyt mokoman takia ihan poskelleen. Ergotestiä en saanut tehdä ollenkaan (se missä mitataan hapenottokykyä ja saadaan kuntoluokitus jne.) mutta onneksi sentään fysioterapeutin tsekkaus onnistui. Sellainen hieno homma tässä on tapahtunut että liikeratani kaikkiin ilmansuuntiin ovat parantuneet merkittävästi ensimmäisiin mittauksiin verrattuna. Olossahan se tietenkin tuntuu ja hyvältä tuntuukin.
Mukavaa oli myös kuulla muiden kuntoilijoiden, lääkärin, ohjaajamme ja fysioterapeutin kehuja onnistuneesta ryhtiliikkeestäni. Moni ilmoittikin saaneensa lisäpotkua omiin kuntoiluihinsa minun innostamanani. Hienoa, hyvä jos saan olla esimerkkinä myös muille oman terveytensä ja kuntonsa kanssa kamppaileville! Kunhan tästä tokenen, otan taas itseäni niskasta kiinni, ensi viikolla täytyy mennä jo salille ja täyttää jääkaappi salaatilla ja kasviksilla. Saan sitten mahdolliset saksankilot sulatettua niin ei tule Jannelta ainakaan kovasti sapiskaa.
Viikko 10
Ma 7.3.
Kuntoutuneena heti työelämän pyörteisiin. Olin kokouksissa koko päivän vaan en työpaikalla. Minulla kun sattui sopivasti ns. opetukseton päivä. Kyllä se kokoustaminen kuntoa vaatikin, eka alkoi aamulla yhdeksältä ja viimeinen päättyi iltakahdeksalta… On nää luottamustoimet rankka harrastus. Mutta mitäpä sitä ei pienen ammattikuntamme asioiden vuoksi tekisi! ; – )
Syömiset sitten oli tietenkin mitä sattuu, söin kuitenkin kiltisti salaattia ja vain muutaman suklaakeksin… Kotona illalla myöhään olin tietenkin aivan naatti joten kuntoilut jääköön huomiseen.
Ti 8.3.
Ja sitten toinen opetukseton päivä, joka oli tarkoitus pyhittää työssäoppijoiden valvomiseen eli työpaikkakäynteihin. No, en käynyt kun muut meni, joten rapistelin töissä varovasti papereita ja koitin päästä ajan tasalle. Siinähän se päivä meni ihmetellessä ja rästihommia tehden, kyllä pari viikkoa pois työmaalta on kuitenkin aika pitkä rupeama.
Illalla sitten salille, jossa Janne olikin jo ikävöinyt. Tuli meinaan sellaista meiliä männä viikolla että huh huh. Herra kunto-ohjaaja kun ihmetteli missä oikein luuraan ja minun piipitys siitä etten vielä ole keksinyt kuinka voisin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa ei tuntunut saavan sympatioita… nojoo. Heti ensi töikseen ohjaaja komensi minut vaa’alle jotta ihan omin silmin näkisin mitä kahden viikon reissailu ja hurvittelu ja ylenmääräinen hotelliruokien mässytys saa aikaan lisäkilojen muodossa. Tuskanhiki otsalla helmeillen koitin levitoida vaa’alla ja kas – kai se jotenkin onnistui sillä lisää ei ollut tullut edelliseen punnitukseen kuin 300 grammaa. Siis huom! ei puolta kiloakaan. Hahaa, siitäs sai ohjaaja!!! Hihii!!!
nojoo. Heti ensi töikseen ohjaaja komensi minut vaa’alle jotta ihan omin silmin näkisin mitä kahden viikon reissailu ja hurvittelu ja ylenmääräinen hotelliruokien mässytys saa aikaan lisäkilojen muodossa. Tuskanhiki otsalla helmeillen koitin levitoida vaa’alla ja kas – kai se jotenkin onnistui sillä lisää ei ollut tullut edelliseen punnitukseen kuin 300 grammaa. Siis huom! ei puolta kiloakaan. Hahaa, siitäs sai ohjaaja!!! Hihii!!!
Intouduin sitten oikein treenaamaankin ja koitin tietenkin olla mahdollisimman ahkeran näköisenä Kotkansilmän valvovan katseen alla. Tein oikein hitaalla vaihteella kaikki sarjat ettei tulis enempää sanomista. Hyvältä tuntui, varsinkin kun juteltiin Jannen kanssa viime viikon kuntoutuksesta. Olin jotenkin ymmärtävinäni että Jannekin oli tosi tyytyväinen mun tuloksiin ja hoikentuneeseen ulkomuotoon – hyvä niin.
Ke 9.3.
Oikeissa töissä eli opettajan roolissa. Olikin sitten ainoa virallinen työpäivä tällä viikolla. Kamalaa kun koko ajan on jotain meneillään, huomenna taas Hämeenlinnaa ja omia opintoja. Mut tänään siis opiskelijoiden kanssa teoriaa ja sen sellaista. Yritin saada salaatit pysymään suussa ja kurkusta alas, alkaa kieltämättä pikkuhiljaa nyppimään tää saman sapuskan nakertelu.
To 10.3.
Siis opiskelua, tänään ja huomenna. Ja taas meni myöhään, meillä oli vielä joku iltahommeli. Kävimme tutustumassa paikalliseen amikseen ja siellä oltiinkin oikein vieraanvaraisia sillä meille tarjottiin illallinen oppilaitoksen opetusravintolassa. Kyllä kelpasi ja kiitos vielä Minnalle! Ruoka oli ihan älyttömän hyvää, parsakeittoa, siikaa ja jälkkäriksi pieni annos jotain hyvää. Kivaa opiskelua kun saa istuksia ravintelissa ja herkutella!
Katumusharjoitukset suoritin salilla tunnollisesti sitten saman tien kun kotiin pääsin. Vaatteet vaan vaihtoon ja Jannen valvovan katseen alle. Hyvä minä, Jannekin näytti oikein tyytyväiseltä kunnollisuuteeni ja tunnollisuuteeni.
Pe 11.3.
Lempparipäiväni, jihuu! Opiskelijaelämä Hämeessä jatkuu ja päivä oli loppua kohden lähinnä hysteerinen. Taas kerran. Sam heitti mut takas Riksuun, autoton kun olen edelleen – kiitos! Kauankohan sekin huolto kestää??? Kotiin oli kova kiire sillä tuleva aviomieheni oli päättänyt vähän niin kuin palkita ahkeruuttani – illalla suuntasimme isoon kylään Helsinkiin.
Kultsi oli hommannut meille liput Anastacian konserttiin! Ihana mies minulla, tässä se taas todetaan. Hartwall-areena oli täpötäynnä innokkaita musiikin (ja naiskauneuden) ystäviä ja minä en ainakaan pettyneenä poistunut. Jorasin koko setin korkokengät kenossa ja hyvä kun kotiin jaksoin rahjustaa. Tai siis en jaksanut muuta kuin junaan, siitä taksiin ja kotiovesta sisään. Alkoholilla ei tällä kertaa ollut yllättävään väsähtämiseeni asiaa, minä tyttö vaan jorasin, mutta orastava keski-ikä on tuonut mukanaan ikävän huomion siitä että enää ei jaksa samalla lailla bailata kuin 10 vuotta sitten. Silloin sitä juhlittiin viikko kerrallaan ja toipumiseen meni päivä, nyt jos päivän juhlit menee koko viikko parantelemiseen. Ankeeta. Mutta tulihan aerobicattua!
La – Su 12-13.3.
Höpöpäiviä molemmat. Lauantaina viruttiin sängyssä, pääsin sentään kauppaan jossain vaiheessa, sunnuntaina pääsin ylös vaan en ulos. Hupsista.
Viikko 11
Ma 14.3.
Poikkeuksellisesti työmaalle työntekoon. Koitin saada projektin hommia tehtyä, ja iltapäivällä suunnistin Keravalle ystävääni Pirjoa tapaamaan. Ja taas ravinteliin, nautimme maittavan aterian Onnellinen Kana -ravintolassa, ja nimi kertoo mitä ruokalistalta löytyy. Oli oikein mukavaa juoruta pitkästä aikaa ja aika kului huomaamatta iltaan asti. Toivottavasti nauttimani kana suli pois kävellessäni asemalta kotiin?
Ti 15.3.
Tänäänkin töissä ihan työpaikalla asti, mutta kuntoiluosastolla kehitystä eli illalla salille. Suoritin sitten monen päivän edestä katumusharjoituksia. Hiki vaan virtasi mutta yritin tehdä liikkeet taas hitaasti ja puhtaasti niin että kaikesta tästä heilumisesta olisi jotain hyötyäkin. Muutaman päivän tauko on kyllä kieltämättä vähän jäykistänyt paikkoja, tuntuu vähän että vieläkin on flunssan jälkeen hieman puolikuntoinen olo. Olin kuitenkin varsin tyytyväinen itseeni ja suoritukseeni.
Ke 16.3.
Sen verran oli eilen hyvä fiilis treenata että jatkoin tänäänkin salilla harjoituksia töiden jälkeen. Stepperin kanssa alkaa olla jo aika mukava suhde, nyt voi ottaa jo vähän ripeämpiäkin pyrähdyksiä aina välillä. Janne kehotti tarkkailemaan sykettä, ei saa kuulemma nousta yli minulle lasketun. No, pitäis varmaan seuraavasta tilistä investoida omaan sykemittariin, Janne rohmusi minulta omansa takaisin. Olenkin jo katsellut sopivan näköistä mittaria itselleni, Suunnon vaaleansininen naisten malli olis juuri sopivan trendikäs minun ranteeseeni…
To 17.3.
Töissä normaalin päivän kaavalla eli teoriaa opiskelijoille ja välillä kaikenlaisten asioiden hoitoa. Kotiin kaupan kautta vaan nyt pitää jo huilata eli liikunnat sikseen tältä päivältä.
Pe 18.3.
Viikko on taas vierähtänyt ja töiden jälkeen hengailin Järvenpäässä. Olin suunnitellut meneväni salille mutta sitten tapahtui jotain jonka takia monta päivää tästä eteenpäin on mennyt pilalle. Fiilikset on siis aivan matalalla ja oikeestaan mua ei huvita yhtään mikään. Kele ja tana. Pahinta tässä on se, että itse en ole tehnyt mitään enkä tätä asiaa myöskään voi auttaa, odottaa vaan että asia selviää. Mutta ei siitä sen enempää.
La 19.3.
Käyrä sen kun nousee. Edelleenkään ei huvita mikään.
Su 20.3.
Nyt käyrä on noussut niin korkealle että oli pakko lähteä salille piiskaamaan pahaa tuulta ulos. Onneksi ei näkynyt tuttuja, en todellakaan ole parhaimmillani pahalla päällä. Mutta sain hieman helpotusta tähän pahaan olooni, ehkä tää tästä?
Viikko 12
Ma 21.3.
Kotona etätöissä koska a) ei huvittanut mennä työmaalle koska olen edelleenkin erittäin pahalla päällä ja b) meillä vaihtuu kohta lukujärjestys, joten otan irti viimeiset ilot opetuksettomista päivistä. Huhtikuussa alkaa loppukevään tappotahti meidänkin koululla. Mutta kotona siis projektin hommia ja opiskeluihin liittyvän tehtävän puhtaaksi kirjoitus. Jostain syystä en sitten ehtinyt salille – hyi minua.
Ti 22.3.
Katso eilinen, sama meininki kohdat a ja b. Illalla sitten katsoin parhaimmaksi lähteä salille puhistelemaan kun vieläkään ei tää olo ota onnellistuakseen. Puhistelin sitten urakalla ja hiki virtasi. En edelleenkään ollut mitenkään erityisen seurallinen kenellekään, mutta jos ottaa pattiin niin ottaa pattiin. Että anteeksi vaan kaikki kuntoilijat, minäkin olen toisinaan huonolla tuulella. Tylsää kun tää nyt kestää päivätolkulla.
Kuntoilun kourissa käyräkin alkoi pikku hiljaa laskehtimaan, mutta vielä ei olla paremmalla puolella mielialan suhteen. Täytyy lähtee seuraavaksi ostosterapiaan, se auttaa aina!!!
Ke 23.3. – > Ma 28.3.
Keskiviikko ja torstai vielä työmaalla, sen jälkeen Pääsiäinen ja lomaa. Vanhempani tulivat perjantaina, ja mielialakin alkaa pikkuhiljaa kirkastumaan vaikka ongelma ei vielä olekaan ratkennut. Mutta kyl tää tästä.
Pääsiäinen meni munia maalatessa ja varsinkin syödessä. Suklaisia siis. Oho, taas lipsui, mutta koska minulla on ollut henkinen koitos päällä koko viikon niin syön suklaamunia vaikka kuka sanoisi mitä! Salilla ei tullut käytyä mutta jaksoin sentään ulkoilla ja hyötyliikkua siivoamalla tupaa vieraskoreaksi.
Pääsiäisen auringosta oli kahtalaisia vaikutuksia: vaikka on ihanaa ja kevään tuntua, sitä varjostaa minulla alkaneet migreeniviikot. Tästä lähtien kuljen aurinkolasit silmillä sillä en tarvitse kuin pienen heijastuksen vastaan tulevan auton ikkunasta tai auringon säteen sulavalta lumihangelta ja minulle pasahtaa päälle sellainen migreeni että paremmasta ei väliä. Eli tämäkin pääsiäinen meni osittain lääkkeiden voimin, jatkuva ohimon vihlonta kesti taas päivätolkulla eikä vieläkään hellitä.
Mutta kevät tulee ja aurinko paistaa! Mikäs sen mukavampaa!
Yleistä päivittelyä ja Sirun suvisatuja
Noniin, syksy on saapunut ja sen myötä jatkan päiväkirjaani. Viime kevään kiireet jättivät kirjoittamiseni hieman retuperälle josta nöyrimmät anteeksipyyntöni kaikille (kahdelle?) kirjoituksiani lukeville…
Mutta näin aluksi hieman yhteenvetoa kuluneesta ajanjaksosta, jolloin hikoilin salilla Jannen suosiollisen orjapiiskuroinnin kannustamana. Aloitin salilla käymisen marraskuussa 2004. Tavoitteenani oli yleiskuntoni parantaminen ja muutaman kilon karistaminen. Janne laati minulle sopivan saliohjelman ja ruokavalion, joiden mukaan sitten elelin – ja elelen edelleen.
Keväällä, tarkemmin sanottuna toukokuussa, painoa oli lähtenyt sellaiset 12 kiloa, eli tuplaten se määrä, jonka olin tavoitteekseni asettanut. Alimmillaan vaaka näytti -15kg, mutta se taisi olla joku ohimenevä häiriö. Mutta on tuo 12 kiloakin melkoinen saavutus, vai mitä? Hekumoin koko loppukevään ostellen uusia vaatteita ja kuuntelemalla ihmisten ylistäviä kehuja simpsakasta ulkonäöstäni. Kiitos kaikille jotka minua kehuivat, ne ovat olleet minulle tärkeämpiä kuin osasin kuvitellakaan! Mainostettakoon tässä sen verran että vaatekokoni on pienentynyt todella merkittävästi, toissakesänä ostetut housut olivat kokoa 46, tänä kesänä ostin kokoa 40… Vaikka tuntuu, että painonpudotus on aika pieni suhteessa tähän vaatekoon kutistumiseen, se selittyy tietenkin kiinteytymisellä. Nyt kun läski on saanut kyytiä ja tilalle on tullut jotain lihaksia muistuttavaa, voin vain sanoa että kyllä kannatti!!!
Päiväkirjaa aloittaessani kerroin hieman itsestäni ja taustoistani. Sieltä voi lukea vaivoistani ja syistä, jotka minut salille pakottivat. Täytyy kyllä sanoa että en olisi ikinä uskonut, minkälaisen muutoksen olen kokenut. Muutos on ollut sisäinen, ulkoinen ja pysyvä. Siitä suurin kiitos Jannelle, joka jaksoi minua kannustaa ja tsempata. Toiseksi suurin kiitos kuuluu avomiehelleni, joka urhoollisesti söi kanat ja riisit kanssani ja muistaa ihastella pienentynyttä peppuani… 😉
Noniin, kiitokset sikseen, keväällä kävin toivottavasti viimeistä kertaa lääkärillä em. vaivojeni vuoksi. Sain lopettaa “nauttimani” lääkityksen, lisäksi verenpaineeni on laskenut normaalilukemiin! Migreeniä minulla ei ole ollut kuin pari kertaa entisen jokaviikkoisen jomotuksen sijaan – ja nekin lähinnä itse aiheutettuja… Olkapääni on parantunut, nyt se on samalla korkeudella kuin toinenkin, rintarankani on oiennut ja alaselän skolioosi on muisto vain. Uskottava se on, kyllä liikunnalla tosiaan on tervehdyttävä vaikutus.
Se suurin muutos on tapahtunut kuitenkin korvien välissä. Tällä hetkellä olen iloisempi, pirteämpi ja tasapainoisempi kuin moneen vuoteen ja elämässäni on muutakin kuin työ. Uskon, että myös tuntojeni purkaminen nettipäiväkirjaani on siinä auttanut. Olen löytänyt taas itseni, sen kadoksissa olleen minäni joka oli hautautunut työkiireiden ja stressin alle. Tämä tunne on sanoinkuvaamattoman hieno, ja mikä parasta: se jatkuu!
Olemme nyt Jannen kanssa sopineet, että aloitan taas treenaamisen kesän tauon jälkeen. Kesästä ei ole paljoa kirjoitettavaa noin kuntoilun puolesta, sillä en juurikaan kuntoillut. Lähinnä tein pitkiä pyörälenkkejä, salilla en ole käynyt yli kahteen kuukauteen. Enkä myöskään ole noudattanut muuta kuin perussuomalaisen kesäruokavaliota… Eli vedin sisuksiini mitä milloinkin mieli teki, lähinnä grilliherkkuja, jäätelöä ja mansikoita ja karkkia. En tiedä mistä johtuu se, että alkoholia en kesän aikana nautiskellut kuin pari kertaa, ehkä tämä hyvä olo riittää humalaksi? Kaiken kaikkiaan lomani oli erittäin onnistunut ja suurin osa siitä kului aurinkotuolissa maaten ja elämän ihanuudesta nauttien.
Kesän jälkeen en ensin uskaltanut tulla salille, kun ajattelin, että vaaka pamahtaa samoille lukemille, kuin mistä aloitin marraskuussa. Ja nyt tulee paras uutinen: painoni ei noussut koko kesänä kuin pari hassua kiloa mässäämisestä huolimatta!!! JEE!!! Eli nyt jatketaan tasan siitä mihin keväällä Janne kanssa jäätiin, lisäkilot karisivat saman tien, kun menin salille. Pysykää siis kanavalla, talven tavoite on bikinikuntoon pikkujouluksi…
Ai niin, niitä nahkahousuja ei sitten vielä ostettukaan, kun ajattelin että, jos sama meno jatkuu, niin johan nekin jäisi kohta isoiksi. Katsotaan siis jos joulupukki toisi jotain… Kymmenen kiloa jos vielä tiristäisin, niin olisin siinä omassa hyvän olon painossani, joka minulle on se normaalipaino. Saas nähdä kuinka käy, mutta yrittänyttä ei laiteta! Aikataulu on totuttuun tapaan väljä, kunhan nyt tässä ensin kuulostellaan, miten dieetille lähtö taas käynnistyy…
Toivon, että tarinani kannustaisi kaikkia työn näännyttämiä ja puoli- tai rapakuntoisia koosta ja iästä riippumatta lähtemään salille ja kokeilemaan lajia. Minun elämäni se ainakin muutti totaalisesti!
Viikot 33 – 35
Noniin, täytyy aloittaa varovasti myös tämä kirjoittaminen taas kesätauon jälkeen… Ensin lyhyt yhteenveto. Eli salilla kävin keväällä viimeisen kerran 18.5. Sen jälkeen alkoi sellaiset lopun ajan hässäkät että en ehtinyt / jaksanut / viitsinyt (ja mitä niitä syitä nyt voisi ollakaan) lähteä kuntoilemaan. Kesäloma meni leppoisasti, sentään tein pitkiä pyörälenkkejä jos lepotuolissa makailuiltani ehdin. Ajattelin pistää elämän risaiseksi oikein kunnolla eli en tehnyt mitään muuta kuin laiskottelin ja nautin olostani. Ihanaa…
Ensimmäisen kerran uskaltauduin salille taas 17.8 eli taukoa tulikin kolme kuukautta – oho, en kyllä huomannutkaan… meni tuo kesä niin äkkiä taas… Hyvä että uskalsin, vaikka etukäteen pelotti enemmän kuin uskoinkaan. Kunto oli tietenkin kesän aikana romahtanut, joten ei kun hommiin. Ei vaan, hyvin jaksan edelleen tehdä kaikki mutta pienemmillä painoilla kuin mitä viime keväänä.
Viikolla 34 salipäiviä tulikin sitten taas tavoitteiden mukaiset kolme, joten kaikki treenit on nyt kertaalleen tehty. Jostain syystä vatsalihasliikkeet tuntuivat tuottavan eniten vaikeuksia – olisikohan niillä kesän aikana mätetyillä makkaroilla osuutta asiaan?
Treenaaminen on tuntunut ihan mukavalta ja salilla näkee taas jo vähän tutummiksi tulleita kanssasisariakin. Sarjoja on sopivasti, käytössä on edelleen samat ohjelmat kuin keväälläkin. Eli kolme treeniä kolmelle eri päivälle. Jalka-, puntti- ja selkä + vatsatreeni. Jalat ei ole olleet moksiskaan kesän 30 kilsan pyörälenkkien ansiosta, sen sijaan selkä ja vatsa ovat huutaneet hoosiannaa… Käsivoimatkaan eivät pahemmin ehtineet kesän makoilussa huveta.
Viikolla 35 niinikään raahustin kolmena päivänä salille ja taas samat rutiinit. Treenaamisessa ei ole onneksi ongelmia ja muutaman kerran jälkeen olen pystynyt taas lisäilemään painojakin, mutta ei vielä ihan kaikkiin vehkeisiin. Siitä olen iloinen että suorat vatsalihakset jaksan vetää 30 kilolla 4 x 25 sarjassa. Jalkalaitteissakin painoa alkaa taas olla 15 – 25 kiloa laitteesta riippuen. Olen sen verran rotevaa tekoa että voimaa minussa kyllä löytyy, olisin varmaan jossain voimanostokisoissa jos olisin kilpailuhenkinen – mutta kun en ole.
Ainoa mikä tässä touhussa nyt mättää on RUOKA!!! Mä en jaksa enkä halua enää syödä salaattia ja raejuustoa enkä kanaa ja riisiä… KYLLäSTYTTää ja karkkia ja herkkua tekee koko ajan mieli. En tiedä mitä tähän nyt keksisi kannustimeksi kun ne nahkahousutkaan ei oikein innosta (ainakaan vielä). Kamppailen siis itseni kanssa enemmän syömisteni kuin harjoittelun suhteen. Tästä johtuen paino ei ole pudonnut muuta kuin kesäkilojen verran. Voi rähmä, jotenkin nuo minun ruokavalioni vaan näyttävät nyt niin tylsiltä kaikkien mansikka + jäätelö ja makkara-aterioiden jälkeen. Syö siinä sitten ananasta ja raejuustoa kun mielessä lillivät suklaapalat ja irtokarkit. Vaikeeta on, tosissaan. Auttakaa nyt joku mut alkuun!!!
Viikko 36
No, ei ala sen paremmin syömäpuoli tälläkään viikolla. Käyn kyllä kiltisti kaupassa ennen ruokatuntia hakemassa raastesalaattia ja ruisleipää sekä rasvatonta jogurttia ja päiväsyöminen meneekin ihan mallikkaasti. Vaan eipä mene enää kotona illalla. Vaikka meillä ei yleensä edes ole mitään ihmeempiä ruokia viikolla kotona kun yksin täällä olen, mutta jostain kaapin nurkasta aina putkahtaa uusi namipussi tai suklaalevy… Tästä ei kyllä hyvää seuraa.
Keskusteltiin Jannen kanssa aiheesta myös ja ajateltiin jos koittaisin nyt kuitenkin elellä entiseen malliin kunnollisesti ruokavalion mukaan ja sitten aloitetaan tiristely oikein kunnolla kun pääsen taas vauhtiin näissä kuntoilumeiningeissä. Saas nähdä miten käy, rankkaa tulee olemaan.
Salilla taas ohjelmat läpi ja selkä vaan rutisee. Olen tehnyt aika paljon kirjoitteluhommia opintoihini liittyen ja sen kyllä huomaa. Niskat, olkapäät ja koko yläselkä ovat aivan jumissa, mutta onneksi aina vain hetkellisesti. Minulla ne vanhat vaivat ovat kuitenkin sen laatuisia että eivät varmaan koskaan lopullisesti häviä (ainakaan ilman olkapääleikkausta) joten varovainen pitää olla. Enää en kyllä montaa tuntia putkeen edes viitsi kirjoittaa, mieluummin tauotan hommaa ja venyttelen siinä välillä, sitten jaksaa taas kirjoitella ilman jumituksia.
Viikko 37
Salilla vain kaksi kertaa – hyi minua. Tuli menoja, ei ehtinyt… Seli seli… Mutta ne kaksikin treeniä kun tekee kunnolla niin onhan se parempi kuin ei mitään? Eikö niin? Syömisten kanssa edelleen vaikeuksia, jotain ryhtiä sentään on jo tullut lisää mutta paino ei ole laskenut. Eikä kyllä myöskään noussut.
Mitattiin Jannen kanssa mun rasvaprosentti… No, onhan sitä vielä mutta viime keväänä joskus maaliskuussa muistaakseni mittasimme sitä ja eroa on – 4 % joten oletan että suuntimat on oikeat vaikka koordinaatit vähän vielä hukassa onkin.
Loppuviikon huipensi selän pamahdus. Olen kärsinyt muutaman päivän mystisestä venähdyksestä tai jostain enkä tiedä mistä se edes tuli. Sattuu… sanonko miten paljon??? Olen koittanut venytellä sitä kotosalla hissukseen mutta huonolla menestyksellä. Jos ei ensi viikko ala tuomaan helpotusta kipuun, on mentävä viisaampien ihmisten luo… Toivottavasti tämä lukko aukeaisi, en millään nyt haluaisi mennä mihinkään lääkäriin kun ei tämän kummempaa vikaa ole, kerrankos sitä kaksinkerroin kävelee… ; – )
Katsellaan ensi viikolla miltä maailma ja selkä näyttävät…
Sirun uudet kuntoilupäiväkirjat helmikuusta 2007 alkaen
Nonni, terve taas! En olekaan vähään aikaan raportoinut tekemisiäni,mutta tarkoitus olisi avata tätä sanallista ja kirjallista arkkuani taas tämän kevään mittaan teidän iloksenne. Edellinen rypistyshän oli 2004 syksyn – 2005 kevään aikana loistavin tuloksin. Silloin lähdin nollasta, ylipainoisena ja alikuntoisena luuserina Jannen kuntokouluun. Tuon ajanjakson aikana painoa putosi n. 15 kg, vaatekoko pieneni parilla numerolla ja mikä parasta: selän ja niska-hartiaseudun ongelmani poistuivat lähes kokonaan!
Syksyllä 2006 kävin salilla epäsäännöllisesti. Huonon omantuntoni, rapistuneen kuntoni ja kiristävien vaatteideni vuoksi päätin ottaa vihdoin taas itseäni niskasta kiinni tammikuussa 2007. Kyllä se vaan on niin, että laiska lihoo liikkumatta. Tämän kevään rypistyksen tavoitteet ovat vaatimattomasti seuraavat: lihotut kilot pois, niskat ja hartiat kuntoon! Katsotaan miten tällä kertaa käy!
Tammikuussa 2007 aloitin hissuksiin salilla parina – kolmena kertana viikossa. Juttelin Jannen kanssa tilanteesta sitten kun vihdoin löysimme yhteistä aikaa ja Janne oli heti juonessa mukana. Tällä kertaa haasteelliseksi treenin tulee tekemään lääkitykseni. Sain migreeniini estolääkityksen joka samalla laskee verenpainetta eli sykkeet on tippuneet jonnekin satasen pintaan. Tammikuun harjoittelin siis aika varovasti koittaen löytää uusia sykerajojani lääkitykseni sallimiin lukemiin. Edellisen ohjelman sykerajat olivat n. 134 – 144 sisällä, nyt noihin lukemiin ei ole mitään mahdollisuuksia. Pelkäsin että jos rehkin liikaa saan jonkun sydärin, mutta nyt sykerajat alkavat löytymään. Tuntuu hassulta kun ne ovat niin alhaiset, satasen molemmin puolin mennään. No, mennään sitten näillä, sama se minulle.
Helmikuussa Janne lähestyi minua uusilla ohjelmilla. Vanhat jo alkoivatkin kyllästyttämään. Uusissa on taas haastetta riittämiin. Vanhoissa ohjelmissa oli myös se huono puoli, että jaksoin tehdä niitä jo vähän liian suurilla painoilla, joten niistä saatava hyöty ei enää välttämättä ollut se mitä Jannen kanssa halusimme. Nyt olemme pari viikkoa opetelleet – tai lähinnä siis minä – uusia ohjelmia ja homma alkaa olla hanskassa. Vielä kun saisi tuon ruokavalion kohdalleen. Surullista miten salaatti ei viehätä yhtään. Ja se on myös surullista ettei minulla ole mitään itsekuria. Tai ainakaan kovin usein. Plääh.
Viikot 6
Maanantai 5.2.2007
Salilla treffit Jannen kanssa. Uudet ohjelmat käsissä ja into korkealla. Ohjelmia en paljoa etukäteen kotona murehtinut kun en ymmärtänyt niistä mitään. Mikä ihmeen ranskalainen punnerrus??? Minun tiedoillani se viittaisi johonkin patongin nosteluun, mutta epäilen josko siitä nyt kuitenkaan tällä kertaa on kyse. No, käytiin Jannen kanssa eka ohjelma läpi ja kakkosen pääkohdat. Ensimmäinen ohjelma keskittyy rinta-, hartia-, ja ojentajalihaksiin eli juuri sitä mitä minun rikkinäinen yläkroppani kaipaa. Lämmittelyt on kuntopyörällä kuten ennenkin. Uusia liikkeitä oli sopivasti vanhojen tuttujen seassa, tosin ne vanhat tututkin Janne oli keksinyt kääntää jotenkin tuskallisempaan muotoon. Toistoja on paljon, taas varmaan ihan kyllästymiseen asti. Mutta mukavasti meni ja illalla käpöttelin tyytyväisenä kotia kohti. Vettä kun muistaisi taas juoda vähän reippaammin, ehkä ne syömisetkin siitä taas korjaantuisi.
Tiistai 6.2.
Lähes yksin salilla. Johtuiko ilmoista vai mistä, oli suorastaan ruhtinaallista kun koko salilla ei ollut ketään kun aloitin. Vasta loppuverryttelyjen aikaan sain seuraa. Kakkosohjelmassa pääseekin lämmittelemään stepperillä, no, vaihdoin sen hiihto- / luistelukoneeseen kun tykkään siitä paljon enemmän ja samat tehot siinäkin laitteessa on. Treenissä sitten vuorossa vatsa, jalat ja taas vatsat. Vatsaliikkeitä onkin sitten laitettu vähän reilummin. Janne on tietenkin katsonut minua taas sillä silmällä ja todennut tilanteen vaativan vähän tiukempia otteita. Ihan hyvä treeni sekin, vaikken ihan kaikkia liikkeitä oikeaoppisesti mielestäni osannutkaan. Täytyy kysyä Jannelta miten ne tehdään. Loppulämmittelyt otin hiihto/luistelukoneella kun minun mielestäni se on niin metka laite, ja vapaana vain minua varten!
Torstai 8.2.
Jannekin on salilla mutta voi – niin paljon naisia ohjattavana ja niin vähän aikaa minulle!!! Möks. Lämmittelyt kävelymatolla, vaan ei minulla. Kuntopyörällä pistelin niin saa vähän vauhdikkaammin liikettä! Minä en jaksa millään kävelymatolla pompotella, mieluummin käytän noita muita laitteita. Kävellä voi ulkona. Kolmosohjelmassa on vatsa-, selkä- ja hauislihaksia. Vatsoja taas, mikä yllätys! Ihan hyvin tämäkin treeni meni, sykemittari vaan alkoi ilmoitella pariston loppumisesta. Vettä meni ihan kiitettävästi, mutta syömiset päivän mittaan eivät menneet. Joku tässä nyt mättää.
Viikot 7
Maanantai 12.2
Viikonloppu vierähti laiskotellen. Syömisten kanssa siis edelleen vähän niin ja näin. Pitäsiköhän kirjoittaa jotain ruokapäiväkirjaa? Illalla salille ja Jannen ohjastukseen. Paitsi että Jannella on niin paljon ohjattavia, että minun kanssani laatuaika jäi tällä kertaa vähän vähemmälle. No, sen verran sain kuitenkin Jannea aina hihasta kiinni, että ehti neuvomaan minulle niitä liikkeitä joita en vielä osannut tai muistanut. Takaolkapäiden harjoitus taljalla ei vielä onnistu, ei myöskään se ranskalainen punnerrus ihan kokonaisuudessaan. Sen verran tuo rikkinäinen olkapääni aina jaksaa kiukutella, että tietyt liikkeet on aika mahdottomia.
Korvattiin sitten nuo liikkeet toisilla eli luistamaan en päässyt tälläkään kertaa. Kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa. Sykkeet ei nouse sitten millään, tänään tosin sain hilattua niitä kuntopyörässä jo lähemmäs 120:ä. Treenin aikana sykkeet kuitenkin putoaa sinne sataan, vähän yli tai vähän alle. Minulla on ollut omituista huimausta viikonlopun aikana ja tänään, huomenna pääsen lääkäriin selvittämään mistä se oikein johtuu.
Keskiviikko 14.2.
Lääkäri epäilee hyvälaatuista asentohuimausta joka johtuu niska-hartiaseudun vioista. Selitys käy laatuun. Nyt kun olen muutaman kerran treenannut ja elimistön kaikki kuona-aineet alkavat toivottavasti pikku hiljaa taas minusta poistumaan, on ymmärrettävää että jumiutuneet niskat ilmoittavat olemassa olostaan. Vaiva kuulemma poistuu itsekseen mutta lääkäri suositteli, että teen tahallani niitä liikkeitä jotka huimauksen laukaisevat, ja sitten niille vastaliikkeitä niin poistuu varmemmin. Salilla ei huipannut yhtään, oli oikein mukavaa ja pieni hiki pinnassa sain tehtyä kaikki ohjelmanumerot läpi. Kun vielä saisin jotenkin uskoteltua itselleni tuon ruokavalion tärkeyden, siitä en saa nyt kiinni oikein millään. Suututtaa melkein kun olen niin saamaton.
Torstai 15.2.
Vika treenipäivä tällä viikolla ja sitten huomenna hiihtolomille ensi viikoksi! Vatsa huusi taas hoosiannaa kun on noita liikkeitä nyt yllin kyllin. Selän liikkeitä tykkään tehdä aina, mutta nuo hauishommelit on vähän epämieluisia. Ehkä niitäkin olis kiva tehdä jos olisi jotain lihaksia. On minulla kyllä jo pienet hauiksetkin, muistona edellisestä kuntoilukuurista. Täytyy toivoa, että ensi viikolla en retkahda noiden syömisien suhteen ihan lopullisesti. Olen menossa vanhempieni luo joten se vaara on aina olemassa. Jotenkin pitäisi saada sama draivi päälle kuin toissa keväänä!!!
Viikko 12
19.3.2007
Uusi viikko ja salille. Töissä oli humppaa, aamupäivä palaverissa Espoossa, iltapäivä töissä ja muun porukan lisäksi paikalla oli pari tutustujaa, joita ohjasin muun touhun lomassa.
Salilla oli vilskettä. Alkuverryttelyt taas hiihtohärvelissä, siinä vartti sujuu kuin itsestään. Paitsi että tänään oli jalat kipeän oloiset jo lähtökuopissa. No, menihän se kun hissukseen hiihtelin. Koko treeni tuntui takkuiselta ja syke ei noussut millään. Toisaalta, itse taisin hiukan jarrutella kun olo oli niin tunkkainen. Vähän sellainen väkinäinen olo jäi koko touhusta. Takaolkapäiden treenaus taljassa ei onnistunut lainkaan, sen verran sattui että sekin leikki piti jättää sikseen.
Syömisten kanssa oli taas vähän sinne päin. Vaikka kovasti yritin, oli pakko maistaa Espoon palaverissa jotain piirakkaa… Vettä join kun muistin eli liian vähän taas. Ei hyvä.
20.3.
Töissä härdelli jatkuu ja illalla uusi yritys salilla. Tänään jalkatreeniä, joka ei suurempia vaikeuksia tuottanut. Sykekin nousi ihan kohtalaisiin lukemiin kun lisäsin vähän painoa laitteisiin. Jalkaprässi on kiduttavan nautinnollinen, toistoja on kuitenkin yli 100. Kyllä tuntui reisissä kaikki se pumppaus, mutta jaksoin kuitenkin ja kykenin vielä pyöräilemään kotiinkin!
Päivän mittaan vesitankkaus taas jäi kovin vähiin, illalla sitä kului salilla sitäkin enemmän. Ruokapuoli on omissa käsissä, eli välipaloja ei taaskaan töissä ehtinyt syömään.
22.3.
Ja salille taas. Nyt pääsi nostelemaan sitä rautatankoa! Asennon hakeminen ottaa vielä aikansa, mutta löytyyhän sekin kun katselee peiliin. Tämä on kuulemma sitä vapailla painoilla harjoittelua, tai jotain sinne päin? Mukavaa vaihtelua, vielä kun oppisi pitämään sen asennon koko ajan. Olkapäissä tuntui taas, rutina vaan kuului kun tein punttisarjoja. Periksi ei anneta, mutta sen verran jumissa on yläkroppa että kiloakaan ei voinut lisätä.
Veden lipittely painottui taas aikaiseen aamuun ja iltaan. Minulla on töissä kerta kaikkiaan niin kiire, että omia asioita ei ehdi tai muista edes ajatella. Niin tänäänkin, lounaalla ehdin ensimmäisen kerran hörppiä vettä vähän reilummin.
Viikko 13
26.3.
Taas maanantai, taas salille. Viikonloppuna ei tapahtunut mitään ihmeellistä, kunhan möllötin ja nukuin pois viime viikon univelkoja.
Exite line kutsui taas alkuverryttelyyn. Siinä syke nousi ihan mukaviin lukemiin ja pieni hiki oli pinnassa jo viiden minuutin jälkeen. Jannen kanssa katsottiin muutama suoritukseni ja hän päätti muuttaa ohjelmiani vähän lisää. Eli vatsalihaksille taas uusia kidutusmuotoja. Kiitos vaan. Nyt ei sitten enää riitä jalkojen nostelu kattoonkaan entisten puserrusten lisäksi. Pitää kuulemma mennä selälleen penkille ja siitä nostella koipia 90 asteen kulmassa ylös ja alas. Ja monta kertaa. Eli monta kertaa on niinkin monta kuin 3 x 40! Hah hah. Ei muuten onnistunut. Hyvä kun jaksoin tuolla tyylillä yhteensä 20 nostoa. No, täytyy ottaa siitä pieni osatavoite itselleen eli joka kerta pitää saada muutama lisää kunnes tuo 120 nostoa onnistuu. Janne vaan tuumasi että äkkiä se tulee. Joo, niin varmaan. Suhtaudun aika epäilevästi kykyihini, ainakin toistaiseksi.
28.3.
Normaali treeni ilman kummempia kotkotuksia. Olo on ihan ok, ja nyt sain puntteihinkin pientä painonlisäystä. Hyvä minä! Olkapäät on kyllä huonossa hapessa edelleen, sama rutina kuuluu kuin ennenkin. Rutinassa ei sinänsä mitään vikaa mutta siinä vaiheessa kun se muuttuu vihlonnaksi, on parempi pistää peli poikki. Onneksi sitä ei tarvitse tehdä kovin usein, mutta muutama liike on kerta toisensa jälkeen hankalia. Vähän se turhauttaa, mutta koitan jaksaa yrittää. Takaolkapäiden liike taljassa on varmaan pahin, sitä en pysty enkä kykene tekemään edelleenkään koko sarjaa. Pitäisi tehdä 3×17 kertaa mutta tänään pystyin tekemään 3×10. Olen siihenkin kyllä oikein tyytyväinen, se vihlonta huomioiden.
Loppuviikko menikin muissa kotkotuksissa kuin salilla. Kiire viikko mutta hauskaa oli!
Viikko 14
2.4.
Pääsiäisviikko – tai siis sen aatto. Töissä kiire sen kun kasvaa kevään edetessä. Illalla salilla Jannen kanssa katseltiin lisää mun liikehdintääni. Viime viikolta jäi jalkatreeni tekemättä, joten sillä sitten mentiin. Alkulämpöjen jälkeen sitten vatsojen kanssa taistelua eli akka penkille ja jalat ylös. Janne vahti sivusilmällä koko ajan vaikka mukamas oli keskittynyt toisiin naisiin… Mutta ainakin liike tulee tehtyä ihan oikein, vaikkei vielä sitä 120 nostoa jaksakaan. Mutta melkein jaksoin. Tai siis… on sinne vielä matkaa mutta enemmän tänään kuin viime kerralla! Uusia liikkeitä piti tietenkin Jannen saada tänäänkin mukaan mun päätäni sotkemaan, joten eikun takapotkimaan. Tuttu vehje ja jälleennäkemisen riemu oli sykähdyttävä. Sykekin nousi kuin itsestään kun painoa oli sopivasti ja toistoja riittämiin. Täytyy edelleen keksiä niitä liikkeitä ja laitteita joilla tuon sykkeeni saisi kohoamaan, ja kyllä takapotku antoi siihen ainakin pientä lisäpotkua!
Syömisten ja juomisten kanssa sama laulu kuin ennenkin joten ei niistä sen enempää. Paino on pysynyt samoissa lukemissa, pitäisi kyllä saada muutettua tuo oma päivän kulku töissä siihen suuntaan että tauoilla ehtisi välipalat ja juomiset. Ottaa päähän. Treenaaminen on tosi kivaa, mutta tuo työnteko haittaa tässä kohtaa vähän liikaakin.
3.4.
Tänään salille heti taas kun töistä pääsin, loppuviikosta ei sitten ehdikään. Aika hiljaista oli, sopii minulle. Ja eikun härveleitten pyörteisiin! Oikeastaan punttien pyörteisiin, sillä niiden heiluttelu oli ohjelmassa tällä kertaa. Olkapäätä pisteli taas, mutta en antanut periksi. Koitin tehdä isommilla painoilla mutta ei, piti vaihtaa pienempiin puntteihin aina kesken sarjan joissain liikkeissä. No, ei voi mitään. Mutta kaikki sarjat tuli tehtyä siitä huolimatta. Kun saisi tuota yläselkää vahvemmaksi niin ei olkapään vaivakaan niin haittaisi. Minun puolestani rutiskoon vaikka loppuikäni, kunhan ei ala kiukuttelemaan kohtuuttomasti.
Loppuviikko menikin sitten mökille lähtöä järjestellessä ja itse reissun tekemiseen. Pääsiäinen sujui mukavissa merkeissä mökillä hiljaisuutta kuunnellen. Hyötyliikuntaa sai yllin kyllin puita ja vesiä kantaen, joten ei siellä ihan laiskana oltu!
Viikko 15
10. – 15.4.
Koulutuspäivän anti oli järjetön migreeni. Ja se jatkui koko viikon. Ei puhettakaan salille lähdöstä, päivät tokkuroin täsmälääkepöllyssä töissä ja illat kotona. Aivan kamalaa. Harkitsin jo vakavasti migreenipiikin hakemista lääkäristä, mutta ei minusta ollut sitten siihenkään. Eli koko viikko meni aivan pipariksi.
Viikko 16
16.4.
Nokka kohti salia taas, reippaana ja migreenistä toenneena. Janne oli suunnilleen ovella vastassa tuttu virne kasvoillaan. Ensin tenttaus viime viikosta, sitten kosto. Joka ikiseen vehkeeseen piti läiskiä lisää painoja ja komento oli kuin armeijassa. Ei siis mitään armoa! No, viime viikon jälkeen olikin ihan kiva taas rehkiä joten loppujen lopuksi treeni sujui hyvässä yhteisymmärryksessä. Painojen lisäyskään ei tuottanut ongelmia, sykkeet nousivat tasaiseen tahtiin ja olo oli kaikin puolin mallikas. Kaiken lisäksi olin pääsiäisenä löytänyt itseltäni hauikset! Siis wow, että ne onkin kasvaneet! Minulla ei koskaan ole ollut näin isoja käsilihaksia. Sen sijaan käsivarteni ovat aina olleet pullean puoleiset… Muutos on kyllä aika uskomaton. Vaikka on ne käsivarret vieläkin pulleat, on lihasta koko matkalla ja alapuolen allitkin ovat muuttaneet muotoaan hieman tiiviimmiksi. Nyt kun vielä saisi tuota pulleutta sulatettua…
17.4.
Eilen oli siis selkätreeni, tänään vuorossa jalat. Jatkoin reippaasti painon lisäyksillä ja hyvin meni. Vaikka kipeää kyllä tekikin… No, sääli on sairautta, vai miten se nyt oli? Vatsaliikkeiden kanssa taistelin muutaman puserruksen enemmän kuin edelliskerralla, pieni voitto sekin. Olen kauhean tyytyväinen itseeni!
19.4.
Punttitreeni ja painojen lisäys jatkuu. Nyt jaksan tehdä jotkut liikkeet jo 6 kilon painolla, eli sellaiset joissa olkapäät ei joudu kovalle rasitukselle. Ja olkapäitä rasittaviin liikkeisiin lisäsin kilon tai kaksi, eikä tuntunut missään! Ihmeellistä! Voi tätä riemua. Minä sentään olen aloittanut kiloa – parin painoilla… Siihen verrattuna 6 kiloa on kuulkaa paljon! Kyllä ne hauikset on kasvaneet, ihan selvästi…
Juomapuolta koitan tarkkailla, mutta kyllä se valitettavasti edelleenkin menee töissä niin että juon kun muistan. Syömisten kanssa olen jo tarkempi, mutta siinäkin on paljon parannettavaa. Jostain pitäisi nyt saada kipinää ja ryhtiä.
Viikko 17
23.4.
Taas uusi viikko. Salilla ei näkynyt ketään, eikä varsinkaan Jannea. No, täytyy tulla toimeen ilman. Tein taas punttitreenin ja samoilla painoilla kuin viimeksikin – ei ongelmia. Totean siis että jotain kehitystä on tapahtunut. Nyt pitäisi saada vielä viimeinen draivi päälle, ennen kuin toukokuun loppu koittaa, sitten alkaa kesäloma ja salilla käynnit harvenevat olemattomiin viimeistään siinä vaiheessa kun perhekuntamme siirtyy kesämökkeilemään.
Täytyy toivoa ettei kehitys hyydy nyt tähän, tällä viikolla on joka illalle jotain ohjelmaa eli salille ei toivoakaan ennen ensi viikkoa. Valitan. On taloyhtiön kokous, yövieraita kylässä, vappuvieraat ja sitä ennen pitää tietenkin siivota ja valmistella. Eli ensi viikolla sitten kurinpalautus ja tiukka komento.
Viikko 8
Viikko 8 meni mukavasti äidin lihapatojen ääressä joten ei siitä sen enempää. Kelitkin olivat aika masentavat joten en reissun aikana edes pahemmin ulkoillut. Mutta viikko totaalista lepoa tuli kyllä hyvään saumaan!
Viikko 9
Maanantai 26.2.
Töissä alkoi jo parin tunnin jälkeen tuntua siltä ettei lomalla olisi koskaan ollutkaan. Kauhea kiire heti aamusta ja veden juominen taas unohtui päivän mittaan. Puhumattakaan mistään välipaloista. Illalla nokka kohti salia ja odotettavissa oli tietenkin Jannen kurinpalautus. Jostain syystä se ei niin paha ollutkaan, joten reippaasti masiinoitten ja painojen kimppuun.
Se hiihtolaite on kyllä mainio vehje, sillä suihkin vartin alkulämmittelyä ja johan alkoi sykkeetkin nousemaan kun tarpeeksi lujaa hiihdin! Sitten ykkösohjelmalla rinta-, hartia-, ojentaja- ja vatsalihakset rääkkiin. Janne ohjaili ihan muita naisia joten luulin ettei hän vahdi minua ollenkaan, mutta väärässä olin taas! Joka ikinen kerta kun asentoni alkoivat valahtaa tai muuten vaan näytti siltä, että lusmuilen tuli palautetta. Ihme mies.
Tiistai 27.2.
Eilisen kaltainen päivä, ei ruokavaliota, ei veden kittaamista, ei hetken rauhaa töissä. Salilla taas illalla. Hiihtohärvelit oli varattuja – damn- joten kuntopyöräilemään sitten vaan. Siinä sujahti 6 kilometriä, että heilahti. Syke ei näytä enää kuntopyörällä nousevan vaikka kuinka lujaa polkisi. Paitsi, että enhän minä nyt lämmitellessäni kovin kovaa haluakaan polkea.kun sehän on siis vain lämmittelyä. Enhän mä jaksa sitten tehdä mitään jos kaikki mehut pusertuu jo alkumetreillä!
Treeniohjelmassa vuorossa reisiä elikkäs jaloilla nostelua. Nyt yritin oikein keskittyä rauhalliseen tekemiseen, enkä hutkimaan liikkeitä. Mikähän siinä on että ei millään malttaisi tehdä noita liikkeitä rauhassa loppuun? Jalkaprässi vei sitten ne edellä mainitut mehut, ja se tuntui kiduttavan hyvältä. Prässisarja on 2×17, 3×15 ja 1×25, painon lisäys ensimmäisen sarjan jälkeen ja viimeinen pitkä sarja pienellä painolla. Voihan apua, latasin reippaana 40 – 50 – 30 kg joten arvaatte varmaan, että koivet oli aladobia sen jälkeen! Kauhulla katselin minun jälkeeni tulevaa naishenkilöä joka nosteli sadan kilon painoilla ilman suurempia hikikarpaloita. Juu, ei minulla vaan irtoa. Vielä (toim. huom.).
Torstai 1.3.
Piti tulla salille vaan kun en tullutkaan. Vanhempani tulivat alkuillasta pikavisiitille ja siinä se ilta sitten vierähti aivan huomaamatta. äitini kyllä hieman ihmetteli miksen mene salille, mutta siinä vaiheessa kello oli jo yli iltakuuden ja Jannekin oli jo poistunut pelipaikalta. Ruokailut sentään sujuivat suhteellisen mallikkaasti, mutta parantamisen varaa edelleenkin on. Tuo veden juonti ja välipalojen syöminen kun työkiireissä tahtoo unohtua.
Sunnuntai 4.3
Päivän liikunnallinen osuus oli tunnin reipas lenkki armaan avokkini kanssa hänen uuden ulkoilupukunsa ulkoiluttamiseksi. Hyvät oli kahinat eikä kuulemma pahemmin edes hiertänyt, joten toivottavasti puku pääsee ulos tuulettumaan useamminkin! Oikein nauratti kun oltiin kävelty muutama kilometri ja ehdotin, että menisimme “vielä tuonne asti” ja sitten toista reittiä kotiin, kultsi tuumaa tähän, että mennään jos jaksaa. Minä siihen jotta kyllähän minä jaksan, johon hän mutisi, että en minä sinua tarkoittanutkaan.
Viikko 10
Maanantai 5.3.
Viikonlopun jälkeen paluu arkeen tuntui tavallistakin ankeammalta. Miksi viikonloput ovat niin lyhyitä? Töissä sama härdelli, nyt muistin jopa iltapäivän välipalankin! Veden juominen ei vaan onnistu edelleenkään vaikka pullo on pöydällä nenän edessä. Miten hitolla sen saisi huulilleen edes muutaman kerran päivän mittaan???
Illalla salille ja hiihtelykoneen jälkeen viime viikolta rästiin jääneen kolmosohjelman kimppuun. Tässä kolmosessa on vielä jotain aukkopaikkoja, mutta Jannea ei näkynyt joten en voinut kysellä mitään, tein vain liikkeitä niin kuin kuvittelin, että niitä pitää tehdä. Osa liikkeistä on jouduttu ohjelmissani vaihtamaan kun ei tuo olkapää kestä eikä voimat riitä, joten uusien muistaminen tuottaa vielä vaikeuksia. Sain kuitenkin rääkättyä selkää, matalalla sykkeellä tosin. Mutta tärkeintä on yritys, vai mitä!
Keskiviikko 7.3.
Ja sali kutsuu! Ykkösohjelmani alkaa olla hanskassa mutta syke ei nouse kuin hetkittäin. Varmasti teen joitain liikkeitä väärin, pitää keskustella Jannen kanssa kun nähdään. No, hiihtolämmittelyn kautta taas, ja jotenkin olo tuntui heti alussa kauhean tunkkaiselta. Puhaltelin lämmittelyt vartissa läpi ja loppu treenistä meni yhtä kankeasti kuin miten se oli alkanutkin. Prkele kun on vaikeeta.
Torstai 8.3.
Syömisten kanssa alkaa pikkuhiljaa tapahtua käännettä toivottavasti parempaan. ärsyttää kun ei saa syödä mitään, ei rasvoja, ei suolaa, ei sokeria, ei kastikkeita,
ei juustoja, ei suklaata, ei siis niin mitään. Mutta salaatinlehdet ja kurkut sekä muut jäniksenruuat on alkaneet taas maistumaan. Vaikka kasvispainotteisesti syönkin, ovat nuo edellä luetellut ruoka-aineet juuri niitä sudenkuoppia joihin aina kompastun. Ruisleipä on tosi hyvää mutta niin peevelin kuivakkaa ilman margariinia. Ja sen kuivakan ruikkarin päälle kun tempaisee salaatinlehtiä, hyperohuen ohutta kinkkua ja kurkkuviipaleita, ei minun mielestäni tosiaankaan voi puhua mistään makuelämyksestä. Sen sijaan kana+kasvismässöt eri muodoissaan ovat suurta herkkuani ja ne eivät tarvitse rasvaa, suolaa tai kastiketta maistuakseen. Ja tämän pitkän ravitsemuspuheeni lopuksi totean, että meni tämänkin viikon torstaitreenit toisin kuin kuvittelin eli en päässyt salille lainkaan. Sen sijaan kävelin pitkin Helsinkiä ja Riihimäkeä laskujeni mukaan 9 kilsan verran.
Viikko 11
Maanantai 12.3.
Jaahas, nyt selvisi että Janne oli lomalla viime viikon – ei ihme ettei miestä näkynyt! Kyllä se minulle kerrottiin mutta muistini on valitettavan lyhyt, vaikka erinomainen muuten onkin. Kuten nyt näistä ohjelmistakin huomaa. Jälleennäkemisemme oli antoisa, käytiin uudelleen läpi kolmosohjelman epäselvät kohdat. Alan kyllä epäillä, että tähänastinen treenailu on ollut lasten leikkiä eikä minulla ole ollut harmainta aavistustakaan siitä mitä nuo ohjelmat tosiasiassa pitävät sisällään. Ohjelmassani lukee esim: kulmasoutu tangolla. Jaa-a. Mikä soutu? Millä tangolla? Olen iloisesti muistanut, että tuota liikettä ei tehdä vaan tehdään jotain muuta. ja PAH! Olin väärässä. Olisitte nähneet Jannen ilmeen kun hän iski minulle käsiin sellaisen pitkän rautatangon jossa on niitä lättänöitä painoja molemmissa päissä. (Niin, siis onko se joku levytanko? Levypaino?) Eli pääsin nostamaan rautaa ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.
No huh huh. Arvatkaa mitä sykkeille tapahtui? Juu, nousihan ne. Ja hiki nousi myös, otsaan, selkään, varpaisiin, ihan joka puolelle kroppaa. Tankoa heiluteltiin sitten ankarasti, haettiin tuntumaa ja etsittiin oikeat liikeradat. Voi hyvää päivää sentään. Janne hyrisi tyytyväisenä, minä irvistelin mahdollisimman viehättävän näköisesti ja kiroilin mielessäni kaikki ohjaajat ja rautatangot hornan alimpaan kattilaan. Mutta pienen hetken jälkeen se kiskominen alkoikin tuntua ihan hyvältä!? Ja alkoi vihdoinkin tuntua siltä, että tässähän oikein tapahtuukin jotain. Wow, voi olla, että kesäkuussa en mahdu kulkemaan enää meidän ovista kun hartiat ottaa ovenkarmeihin kiinni – oli meinaan tosi, tosi kivaa!
Tiistai 13.3.
Ja uudella innolla salille taas, vaikka ulkona aurinko paistoikin houkuttelevasti. Päätin, että keskiviikkona eli huomenna on lepopäivä. Nyt löysin nimenkin sille hiihtohärvelille: excite line! Se on vähän niin kuin hiihtäisi luistelutyyliin tai rullaluistelisi kuivalla maalla. Olin niin intoa piukassa eilisen jälkeen, että suihkin lämmittelyvaiheenkin jo vähän turhan kovaa, mutta kerrankos sitä!
Sitten taas kyytiä sai vatsalihakset, reidet ja taas vatsat. Yritin taas keskittyä kovasti tekemisiini eli hengitystahdin mukaan rauhallisia toistoja. Kyllähän ne liikkeet taas tuntuivat, jalat hyytelönä ja sisäiset, syvät, ulkoiset ja matalat vatsat kankeina hiihtelin loppulämmittelytkin ihan kiltisti maaliviivalle asti. Pyörällä kotiin joten siinä sai vielä lempeät loppulämmöt ennen suihkua – tällä viikolla on treenaaja ja treenikamppeet haisseet aika pahalle kotiin tultua. (yök)
Niin ja syömisten suhteen on otettu ryhtiliike, vettä ja välipaloja ohjeen mukaan. Ettäs tiedätte. Katsotaan eikö muka ala kilot karisemaan. Paitsi, että on niitä nelisen kiloa tällä suihkimisella jo sulanut mutta lisää pitää lähteä vielä jotta mahdun taas kesäkolttuihini!
Torstai 15.3
Taas pelipaikalla mutta isäntää ei näkynyt missään. Joopa, kiva. No, en antanut sen haitata tahtiani, mutta olisi ollut kysyttävää… Punttitreeni luvassa eli pisin ohjelmani. Kaikissa noissa ohjelmissa menee kyllä se pari tuntia ja mitä paremmin tekee, keskittyy ja hengittää sen kauemmin saa kulumaan. Mutta tässä ohjelmassa on eniten eri vempeleitä.
Nyt alkaa jo sykkeetkin liikahdella satasen paremmalle puolelle ihan tehdessäkin. Jostain syystä ei painot oikein kaikissa vedoissa nousseet, jotain tukkoa tuntui olevan joten pienemmillä vastuksilla sitten vaan. Minä en veren maku suussa noita ala pumppaamaan, tehköön joku muu sillä tyylillä. Hyvältä tuntui kuitenkin noinkin. Toisaalta sitten niskan takaa vetoja ja taljaa alas jaksoin kiskoa jo hitusen suuremmilla painoilla.
Vettä olen yrittänyt lipitellä ja jo se vessassa ramppaaminen taas näyttäisi – ja tuntuisi- alkaneen. Välipalojen kanssa on vähän niin ja näin edelleen mutta yritys on hirmuinen. Tänäänkin kannoin yhtä rasvatonta jogurttia koko päivän kassissa Riihimäen ja Järvenpään väliä. Että on se, siis nimenomaan yrittämistä, päivällä on yksinkertaisesti liian kiire huomatakseen kellonaikoja saati kaivella kassista jotain eväspussukoita.
Lauantai 17.3.
Helsingissä taas, messuilla eli huvittelun lisäksi hyötyliikkumassa. Useamman kilometrin päätteeksi ravinteliin syömään joten ne kulutetut kalorit tuli aika äkkiä takaisin! Mutta liikkeessä on oltu. Ensi viikolla sitten taas salille, kyllä tämä tästä!