<- Palaa "kisoihin valmistautujia" -pääsivulle 

Teija Miettisen kisoihin valmistautuminen
| Taustaa | Viikko 31 / 2006 | Viikko 32 | Viikko 33 | Viikko 34 | Viikko 35 | Viikko 36 | Viikko 37 | Viikko 38 | Viikko 39 | Viikko 40 |
| Viikko 52 | Viikko 1 / 2008 | Viikot 2-3 | Viikot 4-8 | Viikko 9 | Viikot 10-11 | Viikot 12-13 | Viikot 14-15 | Viikko 16 | Viikot 17-18 |
| Viikot 19-20 | Viikot 21-22 | Viikot 23-32 | Viikko 33 | Viikot 34-35 | Viikot 36-37 | Viikot 38-52 |

Viikko 40

Maanantai 2.10.06

Herätyskello soi klo 8.00 ja mä olin ihan sekasin, että missä mä olen ja miksi mun täytyy tähän aikaan herätä. Vähän aikaa kelailin juttuja ja muistin, että olin luvannut naapurin rouvan kanssa lähtee uimahalliin kokeileen vesijuoksua. Olin onneksi pakannut laukun jo illalla valmiiksi, joten olin melkein heti valmiina lähtöön. Uimahallissa ei ollut paljoa porukkaa. Eläkeläisiä käy aamu-uinnilla normaalistikin paljon, mutta kyllä sinne sekaan mahtui hyvin. Onneksi ei ollut koululaiset yhtä aikaa hallilla. Mä olin todella yllättynyt, kuinka rankkaa se vesijuoksu on. En ekaksi saanut kunnolla kiristettyä vyötä kunnolla, mutta vähän värkättyä sekin onnistu. Mulla oli reidet ihan maitohapoilla 30 min. jälkeen. Mutta positiivista siinä hommassa oli, että hiki ei tullut ollenkaan, mutta oli sopivan lämmin olo koko ajan. Rituaalina on meillä aina ollut, että kun ensin reippaillaan, niin sitten saa relata lämmitetyssä "porealtaassa". Siellä kelluttiin vähän aikaa ja sitten saunaan.

Uinnin jälkeen otin normaalisti palautusjuoman. Sitten kotiin tullessani söin aamupalaksi puuroa ja ruisleipää ja raejuustoa. Nyt alkaa sitten se hiilareitten pihtaaminen tämän jälkeen. Mutta täytyy vaan ajatella, että enää 5 yötä, niin sitten on jo punnitus ohi ja saa syödä kunnolla.

Illasta kävin veljen luona kyläilemässä. Tuntuu, että niitten lapset kasvaa ihan silmissä. Mä tunnen suurta syyllisyyttä siitä, että olen niin huono täti. Mun pitäis olla enempi muksujen kanssa, jotta oppis tuntemaan ne näin lapsena jo hyvin ja sais luotua hyvät välit niitten kanssa nyt. Sitten on turha enää murehtia, kun ne on kapinallisia teinejä ja kun ei saa enää mitään kontaktia niihin. Veljen poika on nyt 8 vuotias. Mä olen ollut sen lapsuusiästä yli kolme vuotta ulkomailla hommissa! No, ei ole ihmekään kun hän ujostelee mua lähes joka kerta ku niille menen kylään. Tyttö ei paljoo uskalla syliin tulla, ku mä olen sille lähes outo ihminen. Voi taivas, mä haluisin oikeesti jo vakkarityöpaikan kotipaikkakunnalta ja sen oman "piilopaikkatönön", että sais jo vakiintua ja alkaa elämään normaalien ihmisten tapaan. Välillä tuntuu, että tää matkalaukkuelämä raastaa muut henkisesti loppuun! Kyläilyn jälkeen mä olin jo aika poikki, joten meninkin hyvän kirjan kanssa ajoissa sänkyyn. Unta ei kauaa tarvinu odotella.

3.10.2006 Tiistai

Tänään ei tarvinu herätä kellon soittoon. Joten mä nukuinkin 10:een asti oikein makoisaa unta. Keittelin kahveet ja luin aamun lehden rauhassa. Mikä ihana aamu. Kävin heittämässä lenkin sauvoilla. Reippailin tunnin ajan. Muutin vähän reittiä normaalista ja olin todella yllättynyt, että Kemiin rakennetaan nyt kauheella tohinalla omakotitaloja Takajärven rantatonteille. Onhan noilla ihmisillä mahtavat näköalat, kun saa aamukahveella järvelle tuijotella :) Mutta se on aika ihmeellistä, kun tontit on niin pirun pieniä, että pitää varoo yskäsemästä, ettei räkä lennä naapurin puolelle! Mutta toisaalta eipähän tarvi niin isoo nurmikkoo leikata, makunsa kullakin..

Olin reipas ja sain käytyä salilla jo hyvissä ajoin päivällä. Otin sellasen kevyehkön fiilistely sekatreenin ennen kisoja. Pitkää sarjaa pumpaten sotilaspenkkiä, hauiksia ja ojentajia. Ei sitä enään mitään enkkoja aleta pukkaileen tässä vaiheessa kisoihin valmistautumista. Huomenna on kuitenkin vielä sitten hieronta. Huomaa kyllä, että viikonlopun tankkauksesta oli hyötyä, kun treeni luisti niin hyvin. Vaikka eilisen aamupalan jälkeen ei ole pahemmin enää hiilareita nautittukaan.

Mun olis pitäny lähtee kyläileen illasta vielä. Mutta ajattelin ensin ottaa pikku nokkaunet. Jos olisin nukkunut sen 15 minuuttia, niin jotain toivoa olis viel ollut, mutta sitten kun nukkuu liian kauan, niin menee ihan pökkyrälle. Niinhän siinä sitten taas kävi; pööpöilin puolipökkyrässä loppuillan äiteen luona ja sen jaloissa, ku hää yritti siivota. Enkä saanut käytyä missään kyläpaikassa, vaikka olin lupaillut kavereille tulla käymään. Oli pakko soittaa perään, että tänään ei taija tulla mitään. Saunan jälkeen katoin paremmaksi hautautua kirjan kanssa petiin.

4.10.2006 Keskiviikko

Tänään oli asioiden hoitamis- ja shoppailupäivä. Samoiten lepopäivä aamulenkistä ja treenistä. Tuli sitten kaupungilla luuhattua ihan tarpeeksi, mutta ei onnex menny paljoa rahaa. Mä olen intohimoinen kirppareilla kävijä, joten mun on pakko aina käydä katsastaan joka kaupungissa niitten paras kirppari. Mun mielestä siellä saa aika hyvän kuvan sen kaupungin ihmisten elämästä. Hintataso ja tavaroiden kunto ja erilaisuus yllättää aina. Mä keräilen kaikkee vanhaa, tarkotan siis jotain 50-100 vuotta vanhoja kauniita esineitä ja tavaroita. Välillä tuntuu, että olen elänyt täällä joskus ennenkin tai sitten olen vaan syntynyt väärälle vuosikymmenelle, kun toi vanha kiinnostaa enempi kuin nykypäivän "moterni" krääsä.

Hieronta oli kahdelta päivällä. Oon käyny Kemissä ollessani aina FysioKemi:ssä. Siellä on aina iloiset ihmiset ottamassa sut vastaan ja hyvin ammattitaitoset. Ja ne osaa käyttää sopivasti voimaa hieroessa, mistä mä tykkään. Hieronta oli viimeistelyä lauantain kisoja varten. Ranteet tuntuivat vähän tukkosilta, mutta kyllä nekin sitten aukesivat. Kyllä tosta hieronnasta tulee sitten aina niin ihana olo, vaikka välillä paikat on niin jumissa, että oikein pahaa tekee. Mutta tänään oli kiva käydä siellä, kun mikään paikka ei ollu jumissa eikä kipeenä. Ihme kyllä torstain kisoista ei ollu lihaksissa mitään maitohappoköntsiä jäljellä. Ehkä venyttelyt kisan jälkeen olivat mennet perille, kerrankin.

Illalla lähdettiin naapurin rouvan kanssa iltarientoihin paikalliseen kuppilaan. Meikälikka kuskina, mutta niinhän se pitää tässä vaiheessa vielä ollakin. Nuorisokapakissa oli ruuhkaa; syykin selvis illan mittaan. Oli sekä bingoilta, että opintotuen maksupäivä :) Siellä me viihdyttiin yli puolille öin ja sitten siirryttiin vähän varttuneempien ihmisten pubiin. Vähempi oli väkkee, mutta hyvät keskustelut saatiin aikaiseksi silläkin porukalla. Kyllä se tuo työttömyys, työpaikat ja muutenkin nuoren aikuisen elämän taival puhututtaa pohjosenkin ihmisiä, vaikka välillä aika jurriskoja ja tuppisuita ollaankin.

Hauskakin ilta päättyy aikanaan. Olin kotosalla joskun 2:en maissa yöllä. Suihkun kautta petiin. Unta ei paljoo tarvinut houkutella. Onneksi aamulla saa nukkua pitkään.

5.10.2006 Torstai

Piilopirttini tontilla merkkaamassa puita Aamulla heräsin ilman kelloa jo 10:en aikoihin. Keitin pikaiset aamukahvit, lehti jäi lukematta kun muistin yht´äkkiä, että äiti pääsee aikaisin töistä ja sitten lähdetään vähän luontoretkeilemään. Kävin 45 minuutin kävelylenkin ihan ilman sauvoja. Kyllä siinäkin hyvin vielä hiki irtoo. Nyt alkaa pikku hiljaa kisajännitys hiipimään mieleen. Hermostuttaa ton painon kanssa, kun ei tiiä miten oma vaaka valehtelee kisavaakaan verrattuna. Jännittää, saako tsempattua ittensä henkisesti 110% kisaan mukaan. Fyysisesti tässä tilanteessa ei ole enään mitään tehtävää, pitää toivoa, että tankkaus aamulla ennen kisoja onnistuu täysin nappiin.

Pikaisen suihkun ja aamupalan jälkeen pukeuduin mettäasuun ja kumpparit jalkaan. Oli aika viilee päivä tulossa ja saattaa kyl sataakin. Äitee oli innoissaan mukana juonessa. Ajettiin Simonkylälle, missä mun tulevan piilopirtin tontti sijaitsee. Siellä me kahestaan rämmittiin mettän keskellä ja merkattiin puita. Ala, joka merkattiin, on se mihinkä se mun piilopirtti sitten joskus nousee. Mä elän realistista unelmaa, jossa talo olis pystyssä ennen ku täytän 40 vuotta. Siellä me äiteen kanssa kuunneltiin metsän hiljaisuutta ja nautittiin luonnosta. Se on aivan ihan paikka, josta saa hillittömästi energiaa..

Ajeltiin ympäri Simonkylän pikkuteitä vielä tunnin ajan. Löysin sieltä myös mielenkiintosen tyhjillään olevan hirsitalon. Kävin kuikkimassa taloon sisälle ja se vaikutti vielä suhteellisen hyväkuntoiselta. Pitää varmasti ottaa selvää, kuka sen omistaa, että olisko halukas myymään sen ennen kuin se kaatuu kokonaan ja lyhistyy.Ties vaikka saisin omalle talolleni siitä pihapiiriin vierasmajan.

Kävin iltasella kahdessa kyläpaikassa vielä kahvittelemassa. Kyllä se on taas vähäksi aikaa kyläilyt käyty, ku joutuu Kosovoon meneen takasin. Mutta onneksi on enää 4 viikkoa, se viimeinen rykäisy ennen kotiutumista. Loppupeleissä aikaa kuluu niin mielettömän äkkiä. Vuosi on taas tullu oltua siellä. Pakkasin laukun lähtöä varten. Huomenna on sitten matkustuspäivä taas edessä. Rankka päivä tulossa ja ilman vettä ja todella vähillä ruuala. Mutta se viimenen rutistus ennen kisoja, nyt on pakko olla lujana ja vahvana.

Illalla alkoi sitten ne saunarituaalit. Tämä päivä on mennyt jo rajoitetuilla nesteillä, elikäs kahvia ja noin litra vettä yhteensä. Saunoin yli tunnin. Sain aika hyvin tiputettua ylimääräsiä nesteitä alas. Paino on nyt mun vaakalla mitattuna kisapainossa. Mutta ainakin kilon on pakko ottaa alaspäin painoo, että jos mun vaaka valehtelee todella paljon, niin en jää liriin ainakaan sen takia. Ja tietty huomisen syömiset siihen ja miten kroppa reagoi muutenkin tohon matkustamiseen. Kerkiän huomenna hotellin iltasaunassa olla vain tunnin, joten sen varaan ei voi kauheesti laskea. Olin fyysisesti ja aika tiukilla ton saunomisen jälkeen, joten menin petiin odottelemaan unta yhdentoista aikoihin.

6.10.2006 Perjantai

Maskottia oli jo ollut ikävä Yö oli todella surkee!!! Mä en nukkunut yhtään silmän räpäystäkään!! Jouduin keksimään itelle tekemistä koko yöksi; luin kirjaa puoli tuntia ja sammutin valot ja yritin unta. Sitten surffailin netissä tunnin ja yritin uudestaan nukkumista. Ei, niin ei. Kun se ei onnistu, niin se ei sitten kerta kaikkiaan onnistu!

Voi hyvänen aika, miten mä tulen selviään tulevasta päivästä. Hermoistuin makoilemaan sängyssä puoli kuudelta, joten nousin ylös ja lähdin lenkille. Puin aivan liikaa vaatetta päälle, että tulee kunnolla hiki ja nesteet lähtee liikkeelle. Puin 3 heijastinta roikkumaan ympäri hihoja ja jalkoja, että autot ei aja päälle, kun oli ihan pilkko pimeää vielä.

Kävin kävelemässä Michelinukon näköisenä 45 minuutin reippaan lenkin. Jo se vaatemäärä pisti mut puuskuttamaan. Laitoin saunan päälle heti lenkin jälkeen. Sillä välin kun sauna lämpesi, niin luin aamun tuoreen lehden ja join väkevät kahvit. Saunoin vain tunnin, koska en jaksanut enempää hikoilla lauteilla. Toi sähkösauna ei ole kyllä painon pudottamiseen mitenkään hyvä, kun siellä tulee niin äkäset löylyt. Ja kun vielä on pieni sauna, niin se tuntuu vielä kauheemmalta.

Saunomisen jälkeen relailin vielä tunnin sohvalla ja keräilin voimia. Aamupalana oli purkki tonnikalaa, nesteet pois lirutettuna. Tuntu siltä, että ei meinaa saada alas kurkusta millään niin kuivaa mössöä. Mutta onnistui kuitenkin. Sitten vaan laukut kantoon ja autoon mars. Kisamatka Lahteen alkakoon :) Äiti vei mut juna-asemalle, josta hyppäsin pohjoisen junaan. Joo, luitte aivan oikein. En vielä siinä vaiheessa ollut liian sekaisin, vaan menin ihan tarkoituksella Rovaniemelle menevään junaan. Sain lentolipun ostettu viimeksi niin halvalla välille hki-roi-hki, joten kannatti tehä tällanen ylimääränen mutka matkaan, kun säästi yli 200 euroa lipun hinnassa.

Sain nukuttua junassa melkein tunnin ajan, joten olin suhteellisen ihmismäisessä kunnossa, kun vihdoinkin pääsin sitten lentoasemalle. Jouduin odottelemaan melkein 2h koneen lähtöä, mutta ei se mua haitannu. Armeijassa on odotteluun tottunut ja sitä paitsi se kasvattaa kärsivällisyyttä. Lentomatka meni hyvin, taisin jopa torkahtaa muutaman minuutin matkan aikana. Kaverit soitelivat jo ahkerasti, kun pääsin koneesta ulos. Oli todella vaivatonta mennä bussilla suoraan kentältä Lahteen. Pääsin hotellissa kirjautuun nopeesti sisään ja sitten vaan tavarat huoneeseen. Majottauduin Rovaniemen porukoitten kanssa samaan huoneeseen. Ja sitten kiiruusti vielä saunaan, koska se oli enää tunnin päällä.

Hikoilin tunnin saunassa. Mä olin todella kuivana jo, sillä olin juonut alle puoli litraa vettä ja kahvia koko päivänä. Hiki irtos kuitenkin suhteellisen hyvin.

Hypin puntarilla 10 minuutin välein. Sitkeys palkittiin ja loppulöylyjen jälkeen mun puntari näytti reilusti alle kisapainon. Joten nyt on sitten ihan sama mikä puntari siellä oikein on, niin mä olen reilusti alle kisapainon eli 56,6 kg. Huh huh, johan oli urakka. Mutta nyt se kärvistely sitten alkaakin. Nyt aamun punnitukseen on vielä 25 tuntia aikaa. Eikä mitään saa enää juoda, saatika syödä.

Kävin hotellihuoneessa huilimassa tunnin ja päätin sitten lähteä vielä tuulettamaan päätä pienelle iltakävelylle, siis lähimmälle kiskalle ostaan huomiselle päivälle karkkia ja suklaata. Sekä kivennäisvettä ja energiajuomaa. Hotellin alakerran ruokaravintolassa istuivat mun valmentaja, Maskotti ja muita Kemiläisiä tuttuja. Mutta mä olin jo niin sekasin ja omissa maailmoissani,että en kuullu tai nähnyt mitään vaikka ne mua huutelivatkin. Viipotin vauhdilla vaan pihalle; suklaanhimo silmissä. Maskotti juoksi mut kadulla kiinni ja otti mut suureen syliinsä haliin : ) Mulla meni tosi pitkät sekunnit, ennen kuin tajusin mitä oli tapahtunut ja kuka siinä oli. Varsinkin nyt kun tarvi jotakuta henkiseksi tueksi, niin sitten tulee yksi tärkee ihminen, joka on paikalla juuri siilloin, kun eniten tarvii! Rukouksiin joskus vastataankin. Voi hyvänen aika, kuinka mulla olikaan ollu ikävä häntä.

Istuskelin tuttujen kanssa siinä pöydässä ja rupateltiin huomiseen liittyviä juttuja. Arin avovaimo, Susanna osallistuu body fitness-kisoihin, joten hän oli kotona valmistautumassa huomiseen koitokseen. Ihana nähä sitäkin sinnikästä naista huomenna! Oli mahtava nähdä tuttuja ja huomata, kuinka nekin jännittää mun puolesta. Noista ihmisistä sain aivan uskomattoman paljon energiaa! Karkkiostoksilla kävin ja mieli oli iloinen ja suhteellisen virkee vielä petiin mennessäkin. Ajatukset pyöri tulevissa kisoissa ja uni ei meinannut tulla ollenkaan. Suuta kuivas kauheesti, joten jouduin 15 minuutin välein käydä huuhtelemassa suuta kylmällä vedellä. Juodahan ei voinut, vaikka kuinka mieli teki!! Aivot löi ihan tyhjää ja mitään järkevää ei siitä ajatustyöstä tullut.loppujen lopuksi uni tuli puolen yön maissa..

7.10.2006 Lauantai

Uusi oma ennätys sotilaspenkissä Heräsin klo 7.30. Ainoa uni mitä muistan nähneeni koko yön aikana, oli se, että join jäävettä kannullisen ja heti perään toisen. Se oli ihanan raikasta ja viilentävää! Turha unelmoida tollasesta vielä, sillä punnitukseen on vielä puoli tuntia aikaa. Pesin hampaani ja puin vaatteet päälle. Otin repun mukaani ja lähdin hotellin toiseen kerrokseen punnituspaikalle. Repussa odottamassa suklaata, vissyä, suolaa ja irtokarkkeja. Verensokeri pitää saada heti nousemaan nopeesti, ettei pökerry ennen aamupalapöytään pääsemistä. Suola auttaa sitomaan itseensä nestettä mahdollisimman paljon. Kuitenkin sitä on niin paljon menettänyt nestettä, että elimistö on ihan sekaisin. Nyt aamulla ei janon tunnetta ollut enää ollenkaan, joten sekin merkkaa jo sitä, että elimistön säätelymekanismit on hetkellisesti täysin poissa pelistä.

Puntarina oli luotettava digitaalivaaka ja johon mäkin luotan. Paino oli todella kohillaan ja vähän allekin. Eli virallinen lukema oli 55,9 kg. Eli tankoon tulis se, mitä olin suunnitellutkin;37,5 kg. Sen samantien hyppäsin iloisesti puntarilta pois ja puin vaatteet päälle. Heti nassuun 2 teelusikallista suolaa ja kyytipojaksi puoli litraa normivettä ja puoli litraa kivennäisvettä. Vähän huilia ja pari suklaapalaa suuhun sekä salmiakkikarkkeja. Sen jälkeen pystyi jo keskittymään muuhunkin toimintaan. Punnituspaikalla oli tuttuja tyttöjä, jotka tulivat kisaileen. Mulle oli yllätys, että meidän sarjaan (alle 65kg) tuli mun lisäkseni vain 2 kisailijaa. Elikäs kisapaineet poistui samantien punnituspaikalla. Mä tein omat arvioni sijoituksestani, joka tulis olemaan kolmas sija. Laineen Iina on kärkinimi tässä lajissa, kuten monessa muussakin, joten rankkaan Iinan aina ensimmäseksi, kuten tänäänkin. Se nainen on luonnonlahjakkuus! Mutta ei missään nimessä pidä unohtaa mieletöntä treeniä ja muuta valmistautumista, mitä kisat vaatii. Toinen kisailija oli Aira. Hän on ollut kisoissa mukana jo useita vuosia. Koska hän on minua vanhempi, niin varmasti treenivuosiakin on useampi takana. Joten rankkasin Airan kakkoseksi. Mulle jäikin sitten ajatuksissa se pronssimitali. Mä tulisin olemaan siihen todella tyytyväinen, koska oma tavoitteeni oli ylipäätänsäkin päästä Lahden kisalavalle ja olla neljäs. Nyt kun meitä on vain 3 kisaajaa, niin mitalit on varmat. Mistähän muuten kisailijakato naisten puolella johtui tänä vuonna, onkohan jossain muualla jotain muita kisoja painon/voimanostaja naisille, koska monta niitten lajien harrastajaa jäi tänä vuonna poissa kisoista. Ehkä päällekäisyyksiä oli, kuka tietää.

Mä oon niin onnellinen Juteltiin tuttujen tyttöjen kanssa siitä, miten vuoden aikana on kisavalmistelut menneet. Aamupalalla jatkettiin juttua. Muille oli sattunut ja tapahtunut vaikka mitä. Omalta kohdalta tämän vuoden kisavalmistelut oli paikan takia hieman erilainen. On ollut aika vaikeaa sen suhteen, kun samalla jääkaapilla asustaa 14 muuta henkilöä. Pitää huolehtia omista eväistä hyvin ja opetella olemaan kajoamatta toisten herkkuihin. Mutta hyvinhän se kuitenkin on mennyt. Mieli oli korkealla, kun pääsi kunnolla syömään ihanaa kaurapuuroa ja tuoretta leipää. Puhumattakaan kahvin kanssa keksistä. Tässäkin piilee kepponen; pitää osata hillitä itsensä tossa syömisessä, ettei vedä ittiä liian ähkyyn. Jos sä olet liian täynnä lavalla, niin se ei todellakaan ole hyvä. Kaikki veri pakkautuu sitten mahalaukun ympärille, eikä lihaksiin jää sitä ollenkaan. Kohtuus kaikessa! Aamupalan jälkeen hotellihuoneeseen puoleksi tunniksi lepäilemään. Sitten kävellen kisapaikalle. Kävely teki hyvää, koska ruoka kerkesi vähän laskeutua ja sai raitista ilmaa. Kisajännityksen rippeet katosivat matkalla. Muuten kyllä oli perhosia vatsassa, kun tulisin näkemään siellä paljon kavereita ja muutenkin ne Fitness Expo-messut on aivan mahtava tapahtuma. Ylipäätänsäkin samanhenkiset ihmiset kokoontuvat kerta vuoteen yhteen, pääsee shoppaileen treenivaatteita ja näkemään kova tasoisia kilpailuja. Meijän kisalava oli siirretty uuden hallin puolelle. Siellä oli isompi katsomo kuin viime vuonna. Kun mä näin sen lavan ja katsomon, niin jännitys palas takaisin päähän ja mahanpohjaan. Serkkupoikakin olis tulossa kattoon kisoja. Mulle huoltajaksi tänne tuli viime reissulta mun treenikaveri Ismo. Oli ihanaa nähdä rakasta ystävää ja saada tueksi olkapää, johon nojata näinkin tärkeässä tapahtumassa. Taidettiin Ismon kanssa jännätä yhtä paljon kisoja. Hän tsemppas mua kyll todella hyvin. Kaikki tutut,joita näin ennen lavalle nousemista lupas pitää mulle peukkuja, samoin tekstiviestejä sateli puhelimeen koko aamun ajan tosi paljon. Tuntui, että kaikki jännittää mun kanssa. Se on hyvä tunne, kun tietää tärkeiden ihmisten olevan tukena suurella hetkellä!

Lavan takana lämmittelyalueella vallitsi hyvä henki. Suurin osa porukasta tuntee tai tietää toisensa. Kisat on aina kisat, mutta pelinhenki vaikutti kuitenkin reilulta. Mikä mun mielestä onkin loistavaa. Toisalta tilanne vaikuttaa vakavalta ja jännittyneeltä, sillä kaikki on tehneet suuren työn valmistautuessa kisoihin ja haluavat onnistua suorituksessaan täydellisesti. Kisat on kuitenkin yleisönkin kannalta viihtyisä, eikä liian vakava. Lajina sotilaspenkki on yleisöystävällinen, eikä suoritukset mene liian pitkiksi, joten ne jaksaa ajallisesti katsoa. Urheilijan kannalta se on monimutkainen tilanne; vuoden työn tulos kiteytyy lavalla noin minnuutin suoritukseen. Joko sä onnistut tai et. Pelin henki on raaka! Aloitin lämmittelyt noin 25 minuuttia ennen kisasuoritusta. Pitää lämmitellä tarpeeksi, mutta ei liikaa. Sen jälkeen pitää pystyä pitämään lihakset lämpiminä. Mä olinkin lämmittelyn jälkeen koko ajan villapaita päällä, vaikka siellä ei mikään kylmä ollutkaan, ihan vain varanvuoksi. Lämmittelyjen aikana käydään lavalla sitten viimeistään mittaamassa tangon nostokorkeus jokaiselle nostajalle valmiiksi, joka merkataan tuomareiden papereihin valmiiksi, näin nopeutetaan kisoja. Lämmittelyn perusteella ei oikein pystynyt sanomaan mitään sen päivän kunnosta. Ajattelin, että tulis nyt ainakin sama tulos kuin sotilaitten kisoissa Rovaniemellä. Tankkaus oli omasta mielestäni onnistunut aamulla kuitenkin hyvin.

Kisojen nostojärjestys menee aina samalla lailla; naiset alle 65 kg, naiset yli 65 kg ja sitten miehet kevyemmästä sarjasta raskaimpaan. Sarjojen sisäinen nostojärjestys vedetään tuomareiden toimesta arvalla. Iina nostaisi viimeisenä. Mulle tuli sitten toinen vuoro. Ensimmäisenä nostamaan meni Aira. Aira oli tehnyt tulokseksi karsinnoissa muistakseni 36 tai 38 toistoa. Joten kuvittelin hänen tekevän sen 36 tai enemmän. Mulla ei siinä vaiheessa oikeestaan jännittänyt vielä ollenkaan, koska ajattelin ite tekeväni vain maksimissaan saman tuloksen kuin viime kisoissa eli 36 toistoa. Tiukalle se meidän kisaaminen menis, mutta ajattelin että Airan kokemus on valttia ja mulla kisajännitys tiputtaa yleensä kuitenkin sen muutaman toiston. Aira nosti hyvin ja varmasti. Kerkesin onnitella nostosta Airaa ennen kuin ite menin lavalle.

Jännitys tuli aaltona samalla hetkellä, kun nousin lavalle. Yleisöä oli koko katsomo täynnä ja musta näytti, että sillä oli satoja ihmisiä, ellei tuhatkin. Siihen hetkeen mun todellisuudentaju sitten katosikin. Jännitys vei mukanaan kaikki äänet ulkopuolelta, en kuullut mitään musiikkia saatika kenenkään kannustushuutoja. Keskittyminen huipentuu siihen hetkeen, kun menee laittamaan magnesiumia käsiin ja istahtaa penkin reunalle. Siinä hetkessä mä olen vain yksin. Adrenaliini humisee niin korvissa, että oikein huimaa. Jännitys tuntuu koko kropassa ja tuntuu, että hirvee migreenikohtaus iskee samantien. Päässä jyskyttää ja suu on niin kuiva, että kieli meinaa jäädä kitalakeen kiinni. Laskeuduin penkille kisanosto-asentoon ja otin tangosta kiinni. Ensimmäinen nosto on tärkein, koska sillä se koko suoritus alkaa. Tangon pitää koskettaa joka kerta merkkistoppariin, joten ensimmäisissä nostoissa kannattaa olla huolellinen, nimittäin siitä se rytmi lähtee liikkeelle. Mä tunsin ensimmäisen 20 toiston aikana, että tänään tanko tuntuu jotenkin erityisen kevyeltä ja liikkuu nopeesti. Joten yritin tiuhentaa tahtia, mutta pysyä kuitenkin huolellisena merkkistopparin kanssa. En muista yhtään näin jälkeenpäin, miten rytmitin hengityksen. Yleensä menee ensimmäiset 15 toistoa ja sitten viiden sarjoissa. Ja kuten tänäänkin niin mä menin 25 toiston jälkeen laskuissa sekaisin. 30 toiston jälkeen alkoi jo maitohapot painaa, mutta olo tuntui vielä hyvältä. Jossakin välissä kuulin kuulutuksesta, että 34 toistoa on jo takana. Ajattelin meilessäni, että pakko puristaa ainakin se 2 vielä, että pääsen tasalukuun Airan kanssa, etten kauheesti häviä. Seuraavaksi kuulin luvun 36, mietin että kyllä tästä vielä yksi tulee.Yksi toisto kerrallaan mä punnersin sen tangon ylös, kunnes voimat loppuivat kesken.Lopputulokseksi merkittiin 41 toistoa. Mä en todellakaan tajunnut siinä tilanteessa, että menin Airan edelle vaan ajattelin, että nyt tuli oma kisaennätys tehtyä. Mä olin kyllä ihan poikki, mutta ihmeissäni, miten olin onnistunut työntämään toistoja niin paljon. Viimevuoden SM-kilpailusta tuli parannusta 10 toistoa! Muut tytöt onnittelivat mua ja tais siinä käydä muutama mieskin kättelemässä. Tollasen tilanteen jälkeen menee vähän aikaa ennen kuin palaa takaisin "maanpinnalle" ja alkaa tajuamaan, mitä ympärillä tapahtuu. Katoin Iinan nostosuorituksen. Se muija on ihan mieletön. Hän teki 52 toistoa!!! Noston jälkeen lavan takana kuulin vain, että paremminkin olis tullut, mutta paita luisti penkillä koko ajan ja hän oli meinannut kovan tahdin ja vauhdin takia tippua penkiltäkin. Uskomaton suoritus! Toi muija on oikeesti mieletön pakkaus kaiken kaikkiaan, ei sitä voi sanoilla selittää. Teijän pitää ite nähdä sen kisasuoritus!

Jotenkin mulla meni miesten kisat lähes kokonaan ohi, koska ihmettelin itekseni sitä, että miten mä onnistuin niin hyvin. Yritin kelailla mielessäni koko kulunutta viikkoo, että mitä olen tehnyt eri tavalla kuin ennen, että tällanen suoritus oli mahdollista. Mä en oikeesti tajunnut tilannetta, että olin voittanut SM-kisoissa hopeamitalin, ennen kuin vasta illalla hotellilla. Tottahan sekin oli, että tänä vuonna oli vähemmän kisaajia meidänkin sarjassa, mutta jokainen joka nousee lavalle on voittaja! Voittanut ainakin itsensä ja tehnyt parhaansa sinä päivänä! Joka ei nouse lavalle, niin sillä ei ole mahdollisuutta voittaa. Turha sieltä salin perukoilta on tulla huutelemaan, että "kyllä minäkin olisin voittanut, jos olisin osallistunut." Mitäs et osallistunut, oma vika! Minä olin ainakin SUPER HYPER onnellinen ja tyytyväinen omaan kisasuoritukseen. Meni paremmin kuin olisin ikinä osannut kuvitella. En lähtenyt voittoa etes tavoittelemaan, koska tiedän sen olevan niin kauan mahdoton, kun Iina on kisoissa mukana. Mutta tää kisapäivä oli mun urani mahtavin ja antoisin. Enempää ei olisi voinut saadakaan.

Loppupäivä menikin messuilla kierrellessä. Olin jotenkin niin huumassa, että en oikein pystynyt keskittymään kunnolla mihinkään. Yritin katsella vaatteita, mitä ostaa, mutta keskittymiskyky oli hukassa kokonaan. Jaksoin kuitenkin seurata Rautakoura kisat ja muitakin näytölajeja, mitä tarjolla oli. En jaksanut mennä katsomaan bodyfitness:in karsintoja ollenkaan, vaan lähdin messuilta joskus klo 16.00 aikoihin pois. Mä olin ihan fyysisesti poikki! Kävelin takaisin hotellille laahustaen. Suihkun jälkeen oli pakko nukkua päiväunet. Päikkäreitten jälkeen oltiin suunniteltu kavereiden kanssa syömään menoa ja iltarientoihin osallistumista. Maalasin naamani ja puin hippavaatteet päälle. Nälkä oli jo kova.

Iltariennot meni hyvin. Käytiin syömässä kunnon pihvit ja valkosipuliperuna, ruokajuomana siideriä, pitkästä aikaa. Syönnin jälkeen paikalliseen pubiin keskustelemaan päivän kisoista ja jälkihuumasta. Sieltä sitten suunnistettiin Night Club Divaan. Sinne kaikki messuilla olijat pääsääntöisesti suunnistivat, kun sinne oli järjestetty ohjelmaakin. Ilta meni tanssien, keskustellen ja nauttien yleisestä huumasta. Lähdin nukkumaan jo klo 03 maissa. Yöpalan otin mukaan matkalla hotellille. Päivä oli ollut pitkä ja aamulla aikainen herätys taas messuille, joten ei tarvinut odotella unta.

8.10.2006 Sunnuntai

Mie ja Susanna...hopeaa molemmille Heräsin seittämän aikoihin siihen, että Rovaniemen porukka oli heräilemässä ja pakkailemassa laukkuja. Heille tämä päivä on matkustuspäivä, eikä enää messupäivä. Onnex mun ei tarvi lähtee takasin pohjoseen vaan voin hengalla kaverin luona Tampereella loppuloman keskiviikkoon asti. Kävin suihkussa ja ihanan runsaalla aamupalalla. Sitten pakkasin ison laukkuni ja suunnistin taksilla messupaikalle. Päivä meni kierrellessä osastoilla ja tietysti katsellessa body fitness ja fitness kisoja. Näin paikalla paljon julkkiksia. Kiken kanssa oli mielenkiintoiset keskustelut.

Messuosastoilla olisi ollut paljon katseltavaa ja ostettavaa, mutta aina pitää valita, että mikä on tärkeintä. Mä pidin Susannan kisoja tärkeinä, joten siellä me Arin kanssa jännitettiin katsomossa. Ja hyvin se muija siellä pärjäs. Hopeamitali tuli! Hän oli kyllä upeassa kunnossa. Uskomatonta, miten ne mimmit saa ittensä noin kireiksi. Mä kunnioitan noita kisailijoita todella paljon. Ne tekee miljoona kertaa enemmän työtä kuntonsa eteen kuin minä. Ja hermot on varmasti kireemmällä, varsinki nyt kun kisat oli kaksi päiväset.

Mä jouduin lähtemään kesken messujen poissa, koska mun linja-auto Tampereelle lähti jo klo 17.30. Soittelin matkalla tutuille ja kerroin, miten kisat meni ja millaset messut ylipäätänsäkin oli. Mun bestis, Maiju oli mua jo ootellukin Tampereella ja odotellessa leiponut mulle pitsaa :)... Mä olen haaveillut Maijun pitsasta viimesen puoli vuotta , joten voitte kuvitella kuinka hyvältä se maistu. Siinä me sitten istuttiin iltaa kahdestaan ja rupateltiin kuulumisia. Illasta lähdettiin paikalliseen pubiin viettään iltaa ja kuuntelemaan Päivi Lepistön keikkaa. Päivi lauloi aivan mahtavasti ja yleisö oli innoissaan. Mulle biisit kolahti todella hyvin. Päivi lauloi Kolmannen Naisen biisin: Valehtelisin, jos väittäisin. Mulle siinä kohta, jossa lauletaan jotenkin, että "ei tästä mitään tuu, lähtis kävelemään ja painais oven kiinni perässään", kolahti todella syvästi. Mä olen miljoona kertaa kuullut biisin, mutta se laulun tunne luovuttamisesta käväs niin lähellä mun mielialoja dietin ollessa pahimmillaan, että mä repesin itkuun. Maijulle tuli hätä, että mikä mulle oikein tuli?! Mä en voinut muuta ku nyyhkyttää ja yrittää sanoo onnen kyynelten läpi, että "mä oikeesti voitin sen hopeemitalin, enkä antanut periksi, vaikka olin kuinka rikki ja mieli teki luovuttaa!"

Tulevaisuus:

Pataljoonan kisat ovat 14.10.06 ja siitä tavoitteena voitto naisten sarjassa, sekä joukkuekisassa voitto.

Huhtikuussa 2007 ovat sotilaspenkin joukkue kisat. Sinne olis tarkotus osallistua Rovaniemen porukan kanssa.

Karsintojen kautta yleiseen SM-kisaan lokakuussa 2007. Sijotuksesta ei osaa sanoa vielä mitään arvioita, kun ei tiedä mitä vuoden aikana tapahtuu.

Nähtävästi joudun palaamaan normaali siviilimaailmaan takaisin ja siviilityönantajalle, joten sotilaitten kisat saavat jäädä tuleviksi vuosiksi.

Työsopimukseni päättyy täällä 8.11.06. Seuraava treenikausi käynnistyykin sitten siviilielämässä, paikkakunnasta ei ole vielä mitään tietoa, saatika tulevasta työpaikasta. Mutta kuitenkin treenit jatkuu ennallaan.

KIITOS KAIKILLE LUKIJOILLE TUESTANNE JA KANNUSTUKSESTA!

Osaltanne te teitte hyvän suoritukseni mahdolliseksi antamalla voimia jaksaa rankka dieetti sekä kärsimystreenit! Kiitos ajastanne, että olette jaksaneet taivaltaa kanssani tämän kesän ja syksyn lukemisen muodossa. Toivottavasti tapaamme joskus, nykäiskää hihasta ja tulkaa juttelemaan. Syksyn jatkoja kaikille :)


Teija Miettinen

Sivun alkuun
Www-toteutus: Kymen Web-Suunnittelu