<- Palaa "Kuntoilijoiden päiväkirjoja" -pääsivulle

Sirun kuntoilupäiväkirja
| Taustaa | Viikot 45-46 | Viikot 47-48 | Viikot 50-53 | Viikot 1-4 | Viikot 5-6 | Viikot 7-10 | Viikot 11-12 | Yhteenveto tähänastisesta |
| Viikot 33-37 | 2007 Viikot 6-7 | Viikot 8-11 | Viikot 12-17 |

Viikko 47

Ma 15.11.

Päivistä pahin - leppoisan viikonlopun jälkeen paluu arkeen ja työn touhuun on aina ankaraa. No, kyllä tämä tästä! Sain hienon ruokavalion Jannelta ja aloitin heti innoissani sitä noudattamaan... Tahtoo sanoa että tästä lähtien Sirun sapuskat jää omaksi tiedokseni. Mutta vaikutukset on jo nähtävissä: korvat kasvoivat kolme senttiä pituussuuntaan ja takapuolen päällä alkoi tuntua ihan selvä kohouma. Olen muuttumassa jänikseksi. Olen laihtunut varmaan ainakin kolme grammaa, vaikka toivoisin tietenkin vaikkapa kymmenen kilon häviämistä. Ehkä ne joskus häviääkin? Mutta ihan kuin olisi tänä aamuna housujen vyötärö jo tuntunut hieman väljemmältä? (siis huolimatta siitä että tänään on ensimmäinen virallinen dieettipäiväni!)

Päivällä lounastin osastolla kun en jaksanut lähteä opehuoneeseen asti enkä ruokalaan omien einesteni kanssa. Opiskelijoilla oli hauskaa kun he tulivat syömästä: minä istun työpöydän ääressä salaatinlehdet suupielistä roikkuen. Aika isoja määriä pitäisi puputtaa - en jaksanut millään syödä kaikkea mitä piti.

Illalla sitten Jannen kuntokouluun. Nyt kun harjoiteltu muutama kerta, alkaa ohjaajan todellinen luonne paljastua. Janne mätti vaivihkaa lisää painoja vehkeisiin ja komensi tekemään. Protestoin äänekkäästi mutta ei auttanut, Janne pysyi tiukkana. Siinä sitten taas irvistelin ja koitin muistaa hengittää ja laskea samalla. Ei blondilta oikein onnistu aina nämä samanaikaistoiminnot: jos osasin tällä kertaa laskea kahteenkymmeneen niin sitten unohtui hengittää. Voi voi. MUTTA: lihaksissa tuntui oikeastaan aika hyvältä silleen masokistisesti... Kotona venytykset ja dieettiruokaa päälle. Sammuin sohvalle joskus yhdeksän jälkeen.

Ti 16.11.

Koska eilen nukahdin kesken illan jäi projektihommat tekemättä. Pieni murhe mutta ei katastrofiainesta. Tänään pitäisi mennä opetushallitukseen iltapäiväksi ja sen jälkeen syömään serkkuni kanssa. Saakohan ravintolasta sopivaa ruokaa? Olen ainakin hyvissä voimissa eilisen jäljiltä, ei kolota mistään eikä lihakset valita.

Ihana avomieheni ilmoitti ettei ala jänikseksi muuttumaan, mutta lupasi syödä kanssani liha- ja kalaosaston dieettiruokia ettei minulle tule kiusauksia jos isäntä syö kermakastikkeita ja minä salaattia. Ihana mies, ehdottomasti vien vihille kunhan päivästä sovitaan...

Alkuillasta tapasin serkkuni ja poikansa. Menimme syömään Esplanadeen, jossa sain oman valinnan mukaan salaattia. Eli ei pettänyt dieetti ainakaan vielä. Hesassa oli paljon ihmisiä ja hulinaa. Ei ole maalainen enää tottunut moiseen. Jouluvalot vilkkuivat jo siellä täällä, aikaisin alkaa sekin rumba taas. Jannen kanssa sovittiin että jälkiruokia ja herkkuja saan seuraavan kerran vasta jouluna - saa nähdä miten pahoja vieroitusoireita alkaa tulemaan...

Ke 17.11.

Aamulla jo pientä pään jomotusta - olisikohan Hesa ollut minulle liikaa? Lähdin kuitenkin töihin estolääkityksen voimin mutta jo kymmeneltä luovutin. Minulla oli sopivasti opetukseton päivä, joten sikäli oli helppo häipyä. Kävelin kotiin asemalta mutta raitis ilmakaan ei auttanut. Kotona sitten vahvemmat mömmöt kehiin ja nukkumaan pimeään huoneeseen. Muutaman tunnin lepo poisti migreenin mutta lääkkeiden jäljiltä olin koko loppupäivän puolikuntoinen. Ruokakaan ei maistunut, oksetti ja paleli ja oli kurjaa, joten söin ekan kerran vasta illalla. Eli päivä meni pelastusarmeijalle niin sanoakseni.

To 18.11.

Migreeni on pysynyt pois, hyvä. Töissä aika rauhallista ja muistin syödä välipalatkin! Dieetti on tosi helppo, osaan sen jo melkein ulkoa. Kun saa syödä vaan muutamaa hassua ruoka-ainetta ei tarvitse olla huolissaan muusta kun kellosta. Pieni nälkä eilisen jäljiltä kun ei pystynyt syömään, mutta kai tämä tästä.

Iltapäivällä se vihulainen taas ilmoitteli olemassaolostaan. Kumma tauti kun kestää päivätolkulla ja mikään ei tehoa. Henk.kohtainen migreenienkka on 5 päivää putkeen, en suosittele. Siispä päätin että salille pitää illalla päästä, joten mömmöt kehiin ja menoksi. Janne oli ymmärtäväinen ja lupasi että otetaan rauhallisesti. Näköjään hänkin on tyypillinen mies, lupaa mitä vaan, sillä tälläkin kerralla rääkistä oli kyllä rauha kaukana.

Kun lämmittelyt oli tehty, aloitettiin "rauhallisesti". Koska salilla ei ollut tällä kertaa muita ohjattavia sain Jannen jakamattoman huomion kerrankin itselleni - ja siinä selitys miksi rauhallinen kuntoilu muuttui tappotahtiseksi treenaamiseksi. Janne keksi taas uusia vehkeitä joiden puserruksiin minut olisi kiva tunkea, painoja laitettiin nyt kaikkiin laitteisiin enemmän kuin koskaan ja sarjoja tehtiin tietenkin enemmän. Apuaaaa...

Hampaat irvessä päätin että periksi ei anneta, ja sitkeästi (välillä hysteeriseen nauruun purskahtaen) tein mitä käskettiin. Totta puhuakseni nyt alkoi tuntumaan siltä että jotain on tekeillä, vaikka ne painot onkin vielä tosi pieniä (keskimäärin noin 15 kg). Mutta syke pysyi korkealla hyvin koko ajan, lepotauot pitivät ja mikä parasta: migreeni jäi salille! Lisäksi Janne sanoi heti minut nähdessään että jotain kaventumista on selvästi jo tapahtunut, vaikka itse sitä hieman epäilinkin. Mutta kyllähän minä ammattilaista uskon!

Pe 19.11.

Töihin reippain mielin aamulla, perjantai on aina mukava päivä! Tosin aikainen kotiinlähtö ei toteutunut, minulla oli iltapäivällä palaveri. Kotona minua odottivat vanhempani ja pikkuveljeni, joka oli kerrankin lähtenyt vanhusten mukaan. Pikkuveli ei ollut vielä uudessa kodissamme käynytkään, ja hyvin tuo näytti viihtyvän, ainakin uusi sohvamme oli mieleinen.

Illalla pidimme pikkujoulut, harmi vaan että Kari tulee kotiin vasta huomenna. Pikkujoulut olivat tosi pienet, puolikas joululaulu ja kaikille pienet paketit. Mutta hauskaa oli! Isä ja pikkuveikka tekivät ruoat ja minulle erikseen dieettiannos. Hienoa, ja olikin muuten tosi hyvää! Kalaa uunissa kasvispedillä. Ei mitään lisukkeita, vain kirjolohta ja pakastepussillinen jotain eksoottisempia rehuja - ette usko kuinka hyvää se oli!

Olohuoneen pöydällä kummitteli iso suklaarasia koko illan... sen katseleminen tuotti hienoisia vaikeuksia, mutta suuhuni ei eksynyt yhtään. Diili pitää, ja olen päättänyt testata tässä samalla myös itsekuriani. Suklaa on kyllä mittareista paras, minä olen parhaimmillaan syönyt sitä kuin näkkileipää, mutta nyt en laita palaakaan suuhuni ennen joulua. Toivottavasti pysyn lupauksessani?

La 20.11.

Aamusella päätimme lähteä käymään Järvenpäässä ja Tikkurilan Ikeassa. Järvenpäässä on muutama kauppa johon äitini halusi mennä, joten nokka kohti entistä kotikaupunkia. Siellä saimme tuhlattua tuntitolkulla ja iltapäivällä sitten vielä sinne ruåtsalaisten ostosparatiisiin. Ikea on mielestäni eräänlainen maanpäällinen helvetti. Jos saat auton parkkiin jonnekin ja onnistut pääsemään sisään, joudut kiertämään koko puulaakin päästäksesi ulos. Meidän kohdallamme turnee huipentui tunnin jonotukseen kassalle. Hieno homma. Muutaman kipposen takia hirveä vaiva, kylläpä kannatti tulla. Toista kertaa en moiseen ryhdy, sen verran ehti käyrä nousemaan kun seistä törötettiin jalat puuduksissa kuin Neuvostoliitossa ennen vanhaan.

Illalla oli aika heikko olo koko konkkaronkalla, koko päivänä ei syöty mitään mikä yhdessä todettiin erittäin huonoksi seikaksi. Kotona olimme vasta puoli kuuden maissa. Sauna lämpiämään ja padat porisemaan. Karikin ehti kotiin vasta kahdeksan jälkeen. Saunan jälkeen söimme minä ja äiti dieettiruokaa, pojat vähän kermaisemmat versiot kanaa ja riisiä. Kauaa en jaksanut raskaan päivän jälkeen valvoa, simahdin kymmenen jälkeen.

Su 21.11.

Nukuin miltei kellon ympäri, kyllä nuo vanhempien vierailut onkin raskaita... Aamupäivällä vanhempani ja pikkuveli lähtivät kohti kotia, Kari imuroi ja minä pyykkäsin ja raivasin noin yleensä huushollia. Sitten katsottiin taas joku leffa, otettiin totuttuun tapaan päikkärit ja laiskoteltiin loppupäivä. Ihanaa... Ruoka-ajat on sunnuntain aikataulussa, mutta dieetti pitää. Huomenna taas uusi työviikko ja mikäpä olisikaan paras tapa se aloittaa kuin mennä salille.

Sen verran se eilinen suklaarasia on jäänyt häiritsemään että päikkärien aikana näin unta suklaasta. Olin kotona ja kaapissa oli iso pussillinen suklaakarkkeja. Mätin niitä suuhuni ja nuolin vielä käärepaperitkin! Suklaata oli ympäri naamaani ja olin - ah - niin onnellinen! Tietenkin söin niitä namuja salaa ja heräsin siihen kun jäin kiinni...


Viikko 48


Ma 22.11.

Uusi päivä ja uudet kujeet. Reippaasti kuudelta ylös ja aamutoimien jälkeen kohti työpaikkaa. Päivä meni touhutessa ja opiskelijapalavereissa keskustellen. Välipalat ja salaattilounaan söin tunnollisesti ja muistin juoda vettä. Vesitankkaus on alkanut aiheuttaa huomattavaa kulumista uuden kotimme vessan saranoissa. Voi olla että vuositarkastuksen yhteydessä joudutaan vaihtamaan koko ovi uuteen jos tämä meno jatkuu…

Iltaohjelmassa kuntosalia tottakai ja Jannen suosiollisella myötävaikutuksella. Ensin pikku lämmittelyt kuntopyörällä ja sen jälkeen laitteiden ihmeelliseen maailmaan. Pieni hiki pinnassa tein urhoollisesti ohjelmassani olevat sarjat. Painoja saman verran kuin viimeksi ja vähän päällekin joissain kohtaa. Vanhan selkä ja olka vaan rutisivat kun kiskoin taljassa sarjoja, mutta oli siellä muutamia lihasryhmiäkin jotka liikahtelivat liikkeiden tahtiin. Kyllä kai niitä minullakin on, ovat vaan olleet lomalla aika kauan aikaa.

Janne oli taas oma ihana itsensä, neuvoi ja kannusti. Ja rääkkäsi minut miltei henkihieveriin siinä sivussa. Muutama liike olikin taas vaihteeksi uusia, mutta tehokkaan tuntuisia. Janne kyseli dieetin onnistumisesta viikonlopun aikana ja nälän tunteistani ja oli onnellinen kun ilmoitin että koko ajan on pieni nälän tunne. Semmoinen "just ja just on nälkä mutta ei ihan"… Nesteet ja muut on kyllä lähteneet liikkeelle, piti käydä vaa'assa kolme kertaa ennen kuin uskoin näkemäni lukemat. Olen viime viikon punnituksesta sulanut 5 kiloa!!! Eli kymmenen voipaketin verran! Uskomatonta. Kyllä minä tiedän että alussa vauhti on hirmuinen mutta en kyllä aikaisemmin ole moista määrää viikossa karistanut. Tiedän senkin että kiloista suurin osa on varmaan nestettä, mutta kuitenkin. Täytyy vaan toivoa että ensi viikolla ei tule takapakkia. Jos tuo -5kg on pysyvä muutos niin tavoitteeni -6kg saavutetaan hujauksessa. Pitäisköhän nostaa rimaa? Olen erittäin tyytyväinen itseeni koko illan ja riemuitsen sohvalla puhelimessa puolelle suvulle saavutuksestani. Enkä syö mitään ohi ruokavalion!

Ti 23.11.

Eilen illalla kotona voipuneena huilasin sohvalla hetken ja tarkoitus oli avata vielä tietokone. Totuttuun tapaan sammuin sohvalle ja ryömin sänkyyn jatkamaan unia joskus kymmenen maissa. Aamulla heräsin puoli kuudelta, kimppakyyti ei tänään toimi, joten tulin junalla kun en itse viitsinyt lähteä tien päälle liukastelemaan. Sainpa aamulenkin kun reippaasti pyöräilin asemalle lumen läpi. Reisilihakset huusi apua, mutta asemalle asti oli poljettava.

Työpäivä sujui normaalin hässäkän merkeissä. Jotenkin oli kiireen tuntuinen päivä, joten salaattilounas ja välipalat tuli syötyä sopivissa väleissä mutta ei oikeina aikoina. Vettä olen lipittänyt ahkerasti ja saranat heiluu. Kotona illalla dieettiruoat kehiin ja tietomaatti auki. Tein taas opekoulun tehtäviä ja olin itseeni tyytyväinen kun sain kerrankin kaikki ajoissa tehdyksi.

Kävin ruokatunnilla urheilukaupassa ja törsäsin itselleni uudet jumppapöksyt. Vanhoissa on lahkeet kutistuneet pesuissa eri pituisiksi ja muutenkin ovat rumat… Kyllä jotenkin pitää itseään palkita!

Ke 24.11.

Kummallinen päivä töissä - kauhea kiire eikä mitään näkyviä tuloksia. Kun tekemättömiä töitä on rästissä ja uusia pukkaa päälle on tehtävien organisointi kaiken a ja o. Minulta se onnistuu aika huonosti; jotain kun aloitat, soi puhelin, sitten kun sitä jatkat, tulee asiakkaita, kun asiakas on lähtenyt ja koitat muistaa mihin jäit et tietenkään sitä muista… jne.

Ruokailut meni päivällä vähän niin ja näin, mutta hengissä ollaan. Illalla eilisen sapuskan jämät ja saunaan lämmittelemään. Karikin oli illan kotona, harvinaista herkkua arkisin! Mukanaan hän toi tyttärensä, joka on jo onneksi ihan aikuinen ihminen eli minun ei tarvitse olla lapsenvahtina.

Olen miettinyt oloani viime viikkojen aikana ja tullut siihen tulokseen että tämä kuntokuuri on ollut minulle sekä tarpeellinen että mielialaa kohentava. Olkoonkin että Janne on välillä aivan mahdoton, oikea orjapiiskuri. Ihan bikinikuntoon en taida pikkujouluksi ehtiä, mutta väliäkö tuolla…pääasia että olo ja olemus ovat kohentuneet! Vatsakin on toiminut hyvin pitkästä aikaa, niskat ja hartiat eivät ole vihoitelleet ja töissä jaksaa koko päivän hetkittäisistä kiireen puuskista huolimatta. Ruokavalion noudattaminenkaan ei toistaiseksi ole tuottanut muita ongelmia kuin sen että välillä ei ehdi syömään kunnolla. Mutta rasvaton, suolaton ja sokeriton ruoka menevät alas ihan yhtä hyvin kuin tukevammat sapuskat ennen ruokavaliota. Normaalipainoon päästäkseni minun pitäisi opetella syömään uudella tavalla: vähemmän, useammin ja terveellisemmin. Tähän Jannen laatima dieetti onkin aivan paikallaan sillä syödä pitää muutaman tunnin välein ja pääpaino aterioissa on kasviksilla.

To 25.11.

Jaksaakohan kukaan lukea näitä minun selostuksiani? Pitäisi varmaan tiivistää ulosantia, mutta koska olen kova tyttö jaarittelemaan, näkyy se myös kirjoitetussa tekstissä. Tänään on jotenkin huono päivä, joku kismittää ja mieli on sen mukainen. Ehkä se on tämä ainainen kiire ja hässäkkä kun koko ajan on sellainen olo että mihinkään ei ehdi ja pysty keskittymään kunnolla. Minulla oli viittä vaille sellainen olo että skippaan koko kuntoilut, mutta en sentään kehdannut jäädä kotiin sohvalle makaamaan Jannelle ilmoittamatta. Sitten olis potuttanut varmaan vielä enemmän.

Siispä illanviettoon salille ja ohjelmassa lihaskuntotesti. Uh huh… Menihän se jotenkin mutta selkä- ja vatsalihakset (siis mitkä???) on huonossa kunnossa, kun sen sijaan kyykkyjä ja puntin nostoja jaksoin tehdä tosi monta. Siihen päälle vielä treenit niin olihan taas ohjelmaa! Janne oli onneksi jälleen kerran oma iloinen itsensä ja sai tsempattua minutkin vähän pirtsakammalle tuulelle.

Yritin ehdottaa Karille että jokaisen kadotetun viiden kilon kunniaksi saisin ostaa itselleni uudet kengät. En mennyt läpi, nauroi vaan ja kehotti syömään lisää salaattia. Ihme touhua, miehet ei kyllä ymmärrä ollenkaan kuinka esim. uudet ihanat pikkujoulukengät voivat kannustaa mitä uskomattomimpiin suorituksiin… Mielestäni olisi ihan kohtuullista että avomies osoittaisi jotenkin konkreettisesti arvostavansa pyrkimyksiäni, kuten ostamalla minulle jotain ihanaa!

Pe 26.11.

Haa, viikonloppu tulossa ja mieli korkealla. Tai ainakin korkeammalla kuin eilen. Tapaan tänään ystäväni Mian kunhan pääsee töistä. Sitä ennen töissä häsläämistä ja kirjastomme perinteinen glögitilaisuus. Sorruin Tapsan myötävaikutuksella syömään kolme piparia ja nauttimaan pari mukillista glögiä. Nam.

Neljän jälkeen sitten Mian kanssa kauppoihin ostostelemaan. Koska Kari ei osta minulle kenkiä, ostin itse. En kylläkään pikkujoulukenkiä vaan uudet salikengät. Vanhat on jo muutaman vuoden takaa ja muuten ok, mutta aromit on aika mahtavat lukuisista pesuista huolimatta…(hyviä syitä uusille kengille löytyy aina!) Kotona olin vasta puoli yhdeksän aikoihin ja väsytti niin vietävästi - ei ehditty syödä mitään koko aikana, joten nälkä kurni äänekkäästi suolissa kun laitoin kanat ja kasvikset liedelle. Karia ei näkynyt, joten tulee vasta lauantaina kotiin. En jaksanut edes telkkaria töllöttää kovin kauaa, vaan aloitin tenttiin lukemisen ja sammuin kirjan kanssa punkan pohjalle ennen puoltayötä.

La 27.11.

Herättiin myöhään ja heitin iltapäivällä Karin tytön juna-asemalle. Sieltä kauppaan ja kotiin kokkailemaan. Kari tuli vasta tosi myöhään, saunottiinkin vasta kymmenen aikoihin, mikä ei kyllä kerrostalossa asuessa olisi ollut edes mahdollista. Muuten samat kuviot kuin kenellä tahansa viikonloppuna eli siivousta, pyykkäystä jne… tylsää…

Dieetti pitää ja olo on kevyen tuntuinen, ainoastaan veden tankkaaminen välillä unohtuu. Tänään kyllä välipalojenkin kanssa oli vähän niin ja näin, pitää varmaan laittaa herätyskello kilisemään ruoka-aikoina että muistaa syödä. Palaan ruotuun huomenna. Pitää myös muistaa mitata leposykettä. Sain torstaina sykemittarin, ja nyt pitää selvittää leposyke jotta Janne voi laskea minulle rasvanpolttosykkeen ja tehdä minulle sen mukaiset ohjelmat. Voi apua… tää siis vaan pahenee viikko viikolta. Juuri kun on vähän tyytyväisempi itseensä niin Janne keksii jotain uutta kamaluutta minun pienen pääni menoksi.

Su 28.11.

Silloin kun isäntä on kotona, meillä ei nukuta kuin kukonlauluun saakka, ja niin tänäänkin - valitettavasti. Pyhäpäivästä ja adventista huolimatta. Argh.

Päivän ohjelmassa oli vain kyläilyreissu Karin pojan ja kaverinsa uuteen kotiin. Kävin matkan varrella oikein kaupassa ostamassa välipalat itselleni kun unohdin ne kotiin. Eli sen verran olen palannut ruotuun. Ruoka on kyllä maittanut ja vielä ei ole mikään ylipääsemätön suklaansyöntikohtaus päässyt yllättämään. Uniakaan en herkuista ole nähnyt. Itse asiassa nyt syömäni ruoka on ihan hyvää kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ruisleipä maistuu, ja kasviksista olen aina tykännyt. Ei se määrä vaan laatu…

Illalla katselin subbarilta Olet mitä syöt -kauhudokkaria (joku uusi sarja ilmeisesti?), jossa joku brittimamma joutui ravintoterapeutin kynsiin. Mutta kyllä ne ruoat mitä se mamma söi, olikin hirveitä. Ja niin tyypillistä briteille. Olen asunut ja työskennellyt Lontoossa 4 vuotta, joten olen nähnyt englantilaisen ruokakulttuurin karmeimmillaan. Silloisille työkavereilleni oli aivan tavallista nauttia työmaaruokalassa aamulla full english breakfast eli munakokkelia, pekonia, makkaroita, paistettuja herkkusieniä, tomaatteja ja paahtoleipää, lounaaksi syötiin sitten sandwich tai kaksi jollain ihanalla majoneesipohjaisella täytteellä, ja sipsejä leivän väliin jos oikein hiukoi! Illalla sitten pubiin ja sen jälkeen kotona jotain pakastealtaasta ostettua valmisruokaa. Olihan siellä ihan hyvääkin ruokaa ja valinnan mahdollisuuksia ravintoloiden suhteen enemmän kuin kiitettävästi. Omat suosikkini olivat ja ovat edelleen thai, indonesialainen ja vietnamilainen ruoka. Ja tietenkin intialainen. Mutta nyt siis vaan salaattia ja muuta kevyttä.

Sivun alkuun
Www-toteutus: Kymen Web-Suunnittelu