<- Palaa "Historia" -pääsivulle

Jukka-Pekka "Pate" Nousiaisen dieettipäiväkirja
| Taustaa | Viikot 31-33 | Viikot 34-35 | Viikot 36-37 | Viikot 38-39 | Viikot 40-41 | Viikot 42-43 | Viikko 44 |

Viikko 42:

Body SM-kilpailu 2004 Maanantaina armotta hallille aamulla, nyt ei löysäillä vaan vedetään loput mehut ulos miehestä. Ensimmäiseksi voiman tunnossa raapimaan auton laseja, talvihan tästä tulee. Kirottua, kello käy ja ukolle tulee pian kiire. Aamuisin aikataulu on aika kireä hallin auetessa kuudelta ja töiden alkaessa kahdeksalta Riihimäessä. Väliin pitää saada mahtumaan treeni, suihkut, aamupalat ja työmatkakin vielä. No, ei pidä valittaa. Joku on tänäkin pakkasaamuna painellut ulkona pitkin maita ja mantuja aamulenkillä, vailla vaihtoehtoja. Itse on voinut valita, mitä tekee. Kaikki on suhteellista, hyvinhän minulla asiat on. Vielä kun harrasti itsensä motivoimista muistuttamalla kyseessä olevan ennen kisoja viimeisen maanantain aamuaerobisen, ei ongelmia ollut jaksaa painaa loppuun asti. Paino oli aamulla 71,2kg, joten aikataulussa ollaan senkin puolesta. Rasvaa ei ukosta taida enää paljon löytyä, naamakin alkaa muistuttaa uhkaavasti rusinaa. Hyvin menee, tiukasti loppuun asti, piiskasin itseäni treeniin. Vauhdilla ripeät venyttelyt päälle ja kotiin aamupalalle. Illalla töitten jälkeen salille veivaamaan jalkatreeni. Aerobista en enää päälle ottanut, vaan palautusjuoman ja painelin kuivat vaatteet ylleni saatuani kotiin, pipo syvälle päähän vedettynä. On kylmä !!

Tiistaina aamulla kuntopyörää orjallisesti, mutta reippaalla mielellä. Into alkaa nousta hiljalleen ajan huvetessa päivä päivältä. Kunto on todellakin menossa haluttuun suuntaan ja mieli on siitä varsin hyvä! Työpäivän päätteeksi rintatreenin kimppuun. Maksimeja ei tarvinnut ottaa, mutta kelpo treeni kuitenkin olosuhteisiin nähden. Sitkeästi vain aerobista päälle, kunhan vatsat oli vedetty liki kramppiin, puoliväkisin loppuun asti rutistaen. Hyvä olo, kun oli taas jaksanut viedä homman läpi kunnialla. Kyllä tämä vielä palkitaan. Usko pois, psyykkasin itseäni kömpiessäni kellarissa sijaitsevaltamme salilta parkkipaikalle tutisevin jaloin. Kotona vaivoin eväät kasaan ja saunaan. Lämpö tuntuu aina vain paremmalta, vaikuttaa että verenkiertokin on jo hyytynyt miehestä...

Keskiviikkoaamuna en lähtenyt uimahallille, vaan jäin kotiin polkemaan pyörää. Työpäivän päälle taas kuntopyörää kotona ja bodylehtiä uudella innolla. Olen nimittäin alkanut jo työstää mielessäni kisan jälkeistä aikaa, asettamaan seuraavia tavoitteita ja miettimään mitä niihin pääsemiseen vaaditaan. Strategiaa, ei lähdetä vain salille huitomaan vailla ideaa. Näin maksimoidaan kehitys ja motivaatio on aina kovempi kun tulosta tulee tasaisesti. Tämä sama juttu iski viime vuonnakin hieman ennen kisaa, alkaa jo suunnitella tulevaa. Eli ei kai tässä järki vielä ole lopullisesti menossa...

Toki ensimmäinen asia kisan jälkeen on lepo. Kroppa vaatii tämän jälkeen suosiolla kunnon palautumisen. Kuin myös pääkin. Pää onkin nopeasti kunnossa, kun syömään pääsee. Sitä tässä odottaa kuin kuuta nousevaa. Kropan kanssa meneekin sitten hieman pidempään. Äijä on pumpattu nyt kyllä aivan loppuun. Luulin että viime vuosi otti koville, mutta kyllä nyt on jouduttu vielä kovemmalle. Nyt on vedettävä paino väkisin rajaan, viime vuonna se meni kuitenkin reilusti alle rajan suosiolla. Mutta ei haittaa. Tarkoittaa vain, että lihaa saatiin rakennettua vuoden aikana kuten oli tarkoituskin. Oletukseni että dieetti olisi helpompi parisuhteen kannalta toisella kerralla, sai kyytiä isolla luudalla. Pää on ollut vähintään yhtä kovilla viimeiset viikot kuin fysiikkakin. Jos parisuhteenne on aavistuksenkaan heikolla pohjalla, annan vinkin. Älkää alkako treenaamaan kehonrakennuskisoihin! Saatte alkaa pakkaamaan astiastoa samaan pakettiin kuin poseeraushousutkin kisan jälkeen. Itsellä ei nyt sentään vielä siinä pisteessä olla, mutta ymmärtänette yskän. Toki kisaan on vielä lähes kaksi viikkoa aikaa...

Jos puoliso ei ole ikinä kilpaillut tai ole itse muuten lajissa aktiivisesti mukana, on ymmärtämisellä rajansa. Toki kaikki olemme yksilöitä, yleistämistä ei pitäisi harrastaa. Kuka reagoi mitenkin. Mutta jos toinen on käynyt saman lävitse, on hieman paremmin jyvällä siitä mitä toinen joutuu kestämään. Totuus kuitenkin on, että dieetti vetää miehen (tai naisenkin yhtä lailla) vakavaksi. Jatkuva väsymys ja nälkä nakertavat päätä kuin hiiri juustoa. Lainatakseni 13-vuotiaan Miskan taannoista kommenttia tuittuiluunsa: "musta tulee aggressiivinen, kun mulla on nälkä." Aika hyvin tiivistetty, kokeilepa neljä kuukautta putkeen...

Vaikka kuinka yrittää pitää pinnansa, tietää vääjäämättä siinä epäonnistuvansa. Mutta eihän mikään parisuhde ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Tietääpä mihin keskittää leijonanosan tarmostaan kisan jälkeen. Anteeksipyyntö poikineen on varmasti paikallaan, niin vaimolta, lapsilta kuin työkavereiltakin. Ovatpa hekin osuutensa saaneet, tilaamatta.

Peiliin katsomista voi yrittää välttää, mutta ei se asiaa miksikään muuta. Onhan tällainen touhu äärimmäisen itsekästä, kyllä olen saanut muutamaan otteeseen kuullakin asiasta. Mies pistää kaiken liikenevän aikansa ja tarmonsa neljän kuukauden ajan lähes täysin itseensä. Ei näytä paljon lohduttavan vaikka yrität selittää tilanteen muuttuvan kyllä hyvin pian, huomion painopisteen vaihtuessa kisan jälkeen aivan muuksi. Nyt kisatouhu vain nielee lähestulkoon kaiken vapaa-ajan. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, ettei minusta viimeiseen pariin kuukauteen ole paljon iloa kodin pyörittämiseen ollutkaan. Nämä ovat vaikeita asioita toisen ymmärtää. Olen huomannut turhaksi yrittää selittää kyseessä olevan unelmani, joka sai alkunsa teinipojan tarttuessa ensimmäiseen Muscle & Fitness -lehteen R-kioskilla vuoden 1987 tienoilla. Ymmärtämiselläkin on rajansa, tuesta puhumattakaan...

Oli miten oli, kovaa touhua tämä on jokaiselle. En ole yksin tässä liemessä, kaikki kilpaurheilijat joutuvat uhrauksia tekemään ja vaikeuksia voittamaan menestymisen eteen. Jos se helppoa olisi, olisi palkintopalleille paljon kovempi jono. Kyllä niistä paikoista tosissaan saa taistella nytkin, kisoissa tulee olemaan monta sananmukaisesti nälkäistä kilpailijaa. Edelleen uskon tulossa olevan yksien hienoimpien ja tiukimpien SM-kisojen kautta aikain. Kaikki sinne vain todistamaan sitä omin silmin!

Torstaiaamuna kiipesin jälleen kuntopyörän päälle aamusta, totuttuun tyyliin. Tuntuu, että homma vain helpottuu tästä eteenpäin. Vielä huominen töitä ja pääsen lomalle viikoksi ennen kisoja. Se ajatus piristää kummasti mieltä, saa viimeistellä kisaa kohti aivan rauhassa. Todella ylellistä!

Tämä on viimeinen päivitykseni ennen kisaa. Palaan asiaan kisan jälkeen, raportin muodossa. Nyt täysillä loppuun asti, lauantaina olen vetämässä lyhyen esityksen Lopen Elmolassa järjestettävissä penkkipunnerruskisoissa. Jos olette maisemissa, poiketkaapa katsomaan. Alkuviikosta tyhjennellään kisaan, loppuviikosta tankkaukset, värit pintaan ja perjantaina jännitys tiivistyy punnituksessa. Sarjaan on tarkoitus mahtua ja sitten lauantaina se onkin minulle ja Jannelle showtime!!

Toivon mukaan kireä dieetti palkitaan sinä päivänä makeimmalla mahdollisella tavalla. Makeaa on meille ainakin lupailtu messuilla JK Kuntofitneksen osastolla kisan jälkeen, jonne ilmestymme Jannen kanssa kisat selvitettyämme. Toivon, että mahdollisimman monet teistä ovat meitä paikan päällä kannustamassa, kisoista ja FitnessExposta nauttimassa.

Palataan asiaan sitten, pysykää kanavalla!!

Torstaina vedin illalla rinta/olkapääharjoituksen, päälle aerobista kuten ennenkin. Voipuneena treenin päälle kaverilleni Terolle, joka auttoi tulevan poseerauskeikan valmisteluissa. Vedimme uudenlaisen värivoiteen pintaan, jonka sain kokeiltavakseni. Testaan värin ennen SM-kisaa, siellä ei viitsi harjoitella tai ottaa mitään riskejä. Katsotaan miten tuote toimii ja olisiko siitä ProTanin korvaajaksi. Veikeä voide, toimii itseruskettavien voiteiden tyyliin viiveellä. Lopullinen tummuus tulee vasta seuraavana päivänä näkyviin. Voiteen kuivuttua suunnistin kotiin kellon lyödessä kohti puolta yötä. Perheenisä Nousiainen taas saapuu ajoissa, pojat ovat olleet jo ties kuinka kauan unten mailla. Vielä pitäisi eväät pistää kasaan huomiseksi ennen kuin sänkyyn pääsee. Hienoa, kyllä taas ukkoa venytetään kestokyvyn rajoille. Lopulta kotona noin 50 kilometrin ajon jälkeen silmäluomet puolitangossa ja kokkikoulun kautta koisaamaan. Tuntui, että ukko painuu sängynpohjasta läpi.

Perjantaina aamusta vain kuntopyörän selkään, ei jaksa hallillekaan lähteä. Kaiken ylimääräisen liikkeen ja vaivan yrittää karsia tässä kohtaa. No, viimeisiä aamuaerobisia tässä vedellään jo hiljalleen, kyllä tämä tästä. Huomenna olisi se Lopen esiintyminenkin, sekin hieman mietityttää. Väri on yön aikana tummunut, lisää olisi tarkoitus vetää suihkun päälle. Pakko herättää Virpi avuksi, yritän venyttää niin myöhään kuin mahdollista että toisen yöunet kärsisivät mahdollisimman vähän. Hermot hakkaa rajoittimeen muutenkin koko ajan kuin DTM-Mersun moottori...

Virpin pyyhkäistyä värit selkään ja aamiaisen seisaaltaan nautittuani (ettei ne perhanan voiteet ole keittiön tuolinpehmusteissa peräsimen sijaan), kasasin eväät ja lopulta vaatteet ylle saatuani suuntasin töihin. Töissä jostain kumman syystä sain aina toisenkin vilkaisun osakseni, aloinhan taas muistuttaa erehdyttävästi etiopialaista maileria ulkoasultani. Illalla selkä/takareisitreeni, vähillä energioilla vedetty cross-trainer imi miehestä viimeisenkin virrankipinän. Sitä huomaa yllättäen vain hokevan itselleen, että kyllä tämä kohta helpottaa. Puisevaa juttua, kuultu ennenkin. Keksi äijä uutta, muuten ei hyvä heilu. Niinpä päätin alkaa hurmostaa itselleni loman alkamista, olihan nyt jotain positiivista sentään näköpiirissä. Samaten otin itseäni niskasta (kuvainnollisesti) kiinni ja ravistin kunnolla. Eipä nyt ruveta ruikuttamaan, häviäjät valittaa. Kunto on rautaa, näyttää paljon paremmalta kuin viime vuonna. Jos tässä nyt olisi energiaa yllin kyllin, olisi jotain tehty pahasti pieleen. Tämä kuuluu asiaan, sillä siisti ja asia loppuunkäsitelty. Ei kun eteenpäin.

Lauantaiaamu koitti helppona. En ottanut aamuaerobista, Lopen esiintyminen saisi toimia päivän ainoana treeninä. Kroppa saisi hieman lepoa, samoin pää ennen viimeisen viikon tyhjennyksiä ja tankkausta, jota odotin jo kuin kuuta nousevaa.

Virpin tultua töistä suuntasimme Lopelle, jonne saavuimmekin viime tipassa. Hieman harmitti, ettei ollut ehtinyt seuraamaan itse penkkikisoja. No ei mahda mitään, jos vaikka ensi vuonna olisi ajoissa paikalla. Nimittäin kisassa nostamassa, viimeisistä penkkikisoistani taitaa olla jo yli kolme vuotta aikaa. Olisi ihan kiva käydä pitkästä aikaa kokeilemassa. Mutta hoidetaan nyt tämä esiintyminen tällä kertaa, mietin valmistautuessani. Teron kanssa vedettiin öljyt pintaan ja lavalle. Vedin Teron pohjustuspuheen jälkeen pakolliset poseeraukset ja vapaaohjelmani läpi. Vastaanotto oli tosi myönteinen, sain jopa pokaalin palkinnoksi ja enteelliseksi kannustukseksi kohti SM-kisaa positiivisten kommenttien saattelemana Lopella on viriämässä uutta, innokasta voimailutoimintaa, mikä on hienoa huomata. Tilaisuudesta jäi tosi hyvä mieli ja antoi vain potkua persauksiini viimeiseen viikkoon lähdettäessä. Haluan näillekin ihmisille näyttää, etteivät he usko turhaan mahdollisuuksiini. Teen vielä viikon kaiken niin hyvin kuin pystyn, SM-kisassa kortit sitten katsotaan.

Viikko 43:

Kilpailun jälkeen oli juhlan aika Maanantaina 18.10. mietin väriasiat kuntoon. Kokeiltu värivoide toimi hyvin, mutta en saanut sillä riittävää tummuusastetta ensi yrittämällä. Olin yhteyksissä värin toimittajaan ja totesimme etten ollut kuitenkaan uskaltanut levittää sitä riittävän reilusti. No, sovimme että kokeilen vielä uudestaan sopivassa kohtaa. SM-kisat vedän kuitenkin ProTanilla, kun ihokin näyttää olevan paremmassa kunnossa kuin Tampereen karsinnoissa. Siellä pari pientä kohtaa ihosta oli kuivunut, ja ne kohdat värjäytyivät eri lailla kun värit laitettiin päälle. Onneksi ei näkynyt pahasti. En halunnut vastaavaa ongelmaa Lahteen, joten ihoa oli rasvattu tosissaan pari viikkoa. Toki vaihtoehtona oli DreamTanin käyttökin, väritkin oli saatavilla. Mutta uuden asian kokeilu tosi koitokseen ei houkuttanut senkään osalta. ProTan on kuitenkin helppo ja varma tuote. Toki istuu sitten nahassa kiinni kuin se juttu siellä Junttilan tuvan seinässä, mutta aika kultaa muistot ja kuluttaa värit pinnasta. Ei siinä sen kummempaa.

Maanantaista alkaen aloin pudottamaan tasaisesti ruokaa vähemmälle, ideana tyhjentää ukko ennen tankkausta loppuviikosta. Kaikki sujuikin suunnitelmien mukaan, paino oli saatu reilusti alle 70 kilon, kun oli aika aloittaa tankkaus. Ainoa ongelma oli maanantain ja tiistain välinen yö, jolloin pää kehitti mielettömän mielikuvan lihapiirakasta kolmella nakilla. Unettomana pyörin sängyssä ja olin tukehtua omaan kuolaani. Pakko nousta ylös lukemaan ja karistamaan lihapiirakoita ajatuksista. Sapetti ihan hieman!! No, ei ollut ensimmäinen kolmen tunnin unilla vietetty yö.

Tiistaina illalla kävin kaupassa. Nyt alkaa käymään aika vähiin, kun miehen ostoskärry alkoi täyttyä paistettavilla munariisipasteijoilla, herkullisen näköisellä moniviljaleivällä, juustolla (Turunmaa 15% kuitenkin), meetwurstilla ja kunnon vanhalla HK:n sinisellä. Ja piti niitä lihapiirakoitakin ostaa maitorahkan, jogurtin, raejuuston ja erilaisten, maustettujen tonnikalapurkkien kaveriksi. Herkkupuolelta ei sitten niin mitään ihmeellistä tarttunut, kisan jälkeen odottava täytekakku tyydytti suurimman makean himon tässä vaiheessa. Hieman jogurttipäällysteisiä pähkinöitä ja rusinoita, vähemmän omaatuntoa "rasittavia" makeisia.

Loppuviikosta koitti odotetun tankkauksen aika. Vihdoin sai syödä enemmän kuin normaalisti. Väsymys tyhjennyksestä istui tiukassa, mutta pää alkoi kummasti piristyä heti alkuunsa.

Torstaina vedettiin ekat värit pintaan, Lopen reissulta oli vielä erittäin hyvä pohja olemassa. Nyt muistin rasvata myös nahan kunnolla ennen ensimmäistä kerrosta. Näin lopputulos on aina parempi. Väri onnistuikin hyvin heti ensi kerroksella. Tero treenasi ensimmäisen kerran "bodypainting"iä ja hyvä tuli. Virpin aikataulutus perjantaina oli kysymysmerkki, hän sai töistä maalitehtaan sponsoroimat liput Jokerit-HIFK -otteluun poikien kanssa. Tosi hienoa, itsellä oli punnitus illalla tiedossa joten ei ollut asiaa mukaan. Mutta pojathan ilahtuivat, se oli tärkeintä. Niinpä Tero treenasi homman, jotta siitä ei tulisi ongelmaa.

Perjantaiaamuna Virpi veti värit toistamiseen pintaan ja minä jatkoin jo totuttua syömistä seisaaltani. Vaaka näytti aamulla 68,1kg joten ei ollut suurta huolta tankkauksen kanssa. Ruokaa vain koneeseen tasaiseen tahtiin, välillä varoiksi ukko vaa'an kautta. Mutta aika huoletta sai olla, paino ei voisi millään nousta yli rajan. Vettä ei enää juoda tippaakaan ennen kisaa, joten senkin vaikutus painoon on olematon. Päinvastoin, ukon kuivuessa nesteistä paino vain laskee ja tankkauksen painonnousu kompensoituu osaksi näin. Niinpä punnitukseen lähdettiin hyvillä mielin. Viimeinen vilkaisu peiliin kisa-asussa (punnituksessa on esiinnyttävä kilpailuasussa, se tarkastetaan samalla) ja hymy nousi peilistä toljottavan, mustan murjaanin huulille. Hitto, kaikki näyttää nyt olevan kohdallaan. Jos ei ihmeitä yhdessä yössä tapahdu, huomenna ollaan kovassa iskussa!!

Lue kisasta enemmän kisaraportista ->

Lauantaina kisan ja kakkukahvien jälkeen suuntasin hotellin suihkun kautta ravintolaan Pasin ja Virpin kanssa hyvin ansaitulle aterialle. Janne ryhmineen suuntasi jo kohti Riihimäkeä. Muutama tunti meni kuin siivillä juhlistaessamme menestystä yhdessä Haaparannan tuoreen SM-hopeamitalistin, Hannan ja miehensä Matin, Sakon Kaitsun ja muutaman muun tutun kanssa hotellinsa ravintolassa. Puolen yön jälkeen kotosalle, rättiväsyneenä. Kovan päivän jäljiltä oli veto poissa ja sänky kutsui voipunutta miestä. Aamulla olisi kuitenkin herätys ajoissa, päivä messuilla edessä.

Sunnuntaiaamuna kello herätti seitsemän aikoihin. Halusin tehdä kunnon aamupalan ja herättää Virpin hyvin pitkästä aikaa valmiiseen aamiaispöytään. Intoa riitti ja latasinkin pöytään kaiken mahdollisen mitä aamiaisella voin kuvitella syötävän. Puuro kuuluu erottamattomasti minun aamiaiseeni, oltiin dieetillä tai ei. Määrä vain vaihtelee.

Karjalanpiirakat uunista ulos ja vaimoa herättelemään hyvillä mielin.

Sainkin aamiaiseen kulumaan suurin piirtein tunnin ja kiirehän meinasi tulla messuille lähdön kanssa. Vatsa turvoksissa vääntäydyin autoon läähättäen ja soitin Jannelle hieman myöhästyväni aamukymmeneltä alkavilta messuilta.

Päivä kuluikin Lahdessa ripeästi, väkeä riitti osastollamme ja tunnelma oli varsin rento ja leppoisa. Vettä ja kahvia kului, samaten eväät maistuivat. Todella onnistuneen päivän kruunasi messutiimin yhteinen päivän päätös riihimäkeläisessä pizzeriassa tukevan aterian ääressä. Kisaviikonloppu oli pulkassa, oli aika kiittää kaikkia ryhmän jäseniä. Valitettavasti en vain liikutukseltani paljon saanut sanottua, joten kiitänpä vielä tässä koko JK Kuntofitneksen messuporukkaa hienosta päivästä.

Nöyrä kiitokseni kaikesta osakseni tulleesta huomiosta ja nähdystä vaivasta. Olitte tekemässä mahtavaa viikonloppua, jota en tule unohtamaan. Olette hienoja tyyppejä kaikki!! Kaiken saavutetun ymmärtäminen vie vielä aikaa, on vaikea vielä hahmottaa kaikkea tapahtunutta. Pää purkaa rankkaa dieettiä ja huimaa kruunausta kaikelle nähdylle vaivalle vielä jonkun aikaa. Siitä lienee selvänä merkkinä tunnetilojen vaihtelut ääripäästä toiseen vielä päivien kuluttua.


Terveisin,

Jukka-Pekka Nousiainen

Sivun alkuun
Www-toteutus: Kymen Web-Suunnittelu