<- Palaa "Historia" -pääsivulle

Jukka-Pekka "Pate" Nousiaisen dieettipäiväkirja
| Taustaa | Viikot 31-33 | Viikot 34-35 | Viikot 36-37 | Viikot 38-39 | Viikot 40-41 | Viikot 42-43 | Viikko 44 |

Viikko 36:

Bodi kunto paranee, paino 77,9kg Maanantaina vaaka nostatti taas kulmia, 78,7kg. Ei hyvä, vaikka viikonlopun noteeraukset (78,3 ja 78,4kg) kertoivat vain historian toistavan itseään. Eikä voinut olla veden juonnin vähyyttä viikonloppuna, kuten olen arvellut osasyyksi toistuvaan painonnousuun viikonloppuisin. Vettä meni litratolkulla ja pidinkin sunnuntaina varmasti yhtä Kaivopuiston bajamajaa yksin varattuna tunteja. Rakkoa pakotti kuin palokunnan hevosella koko päivän! No, pidetään painoa silmällä ja mietitään loppuviikosta, onko aihetta tehdä joitain muutoksia.

Illalla töitten päätteeksi yllätin itsenikin todella kovalla käsitreenillä. Kevättalvella vihoitellut oikea ojentaja alkaa kestää jo raskaitakin rautoja kipeytymättä normaalia lihaskipua enempää. Ei haittaa yhtään, maistuvatpa treenit aina vain paremmin. Päälle aerobista, paita oli aivan läpimärkä (ja tyhjä) harjoituksen päätteeksi. Palautusjuoma kurkusta alas, kuivat vaatteet ylle ja kotiin. Riihimäen salimme on aika askeettinen treenisali. Uskallan väittää saliltamme löytyvän varmasti yhdet Riihimäen parhaista laitteista koviin treeneihin, mutta sosiaalitiloja edustaa vain yksi pukuhuone ja WC ilman suihkua. Suihkuun pääsee kotonakin, syksyn koittaessa on vain huolehdittava kuivaa ylle treenin päälle jotta vilustumiselta vältytään. Nyt ei olisi väliä mistään syysflunssasta...

Tiistaina aamuaerobiset kuntopyörällä, illalla jalkatreeni. Vaihteeksi etukyykkykonetta, päälle prässiä ja reiden ojennukset. Taas kerran sain piiskattua itseni loppuun, vaikka tsemppi salille tullessa ei ollutkaan aivan 100%. Hieno huomata että asennetta löytyy vielä, vaikka dieetti verottaa voimavaroja. Kotona Miskan fillarin etupyörän paikkaukseen, joku idiootti oli koululla sen puhkaissut. Päälle sauna ja lakanoiden väliin. Unta ei ole tarvinnut viime aikoina houkutella...

Keskiviikkoaamuna vaaka näytti 77,9kg. Juuri näin sen pitikin mennä. Iloisena uimahallille soutelemaan ja kuntopyörän päälle. Jalat eivät yllättäneet, edellispäivän jalkatreeni tuntui ja olinkin aika loppu setin päätteeksi. Kotiin aamupalalle ja töihin. Jalat edelleen varsin väsyneet, portaatkin jo tuntuvat raskailta. Mutta hyvä vaan, tietääpähän harjoituksen menneen perille. Töitten jälkeen kävelemään, ei ollut helppoa tällä kertaa. Työtä teetti saada syke ylös, selvää energian vähyyttä ja jalkojen väsymystä. Mutta sitkeästi vain eteenpäin, ei tässä nyt ruveta löysäilemään. Jos tämä helppoa olisi, kaikkihan siellä lavalla keikkuisivat lokakuussa!

Lenkin päälle korostetun huolelliset venyttelyt, reidet ja pakarat olivat selvästi kireällä ja arat edelleen. Omaehtoinen venyttely on mielestäni erittäin tärkeä osa palautumista ja lihashuoltoa. Turha kuvitella, että käynti hierojalla kerran kuussa kuittaa sen puolen. Kauppareissu illalla oli eräänlainen elämysmatka. Alle nautittu ateria katosi taas nälkään isommin vaikuttamatta ja keskittyminen ostoksiin kävi työstä. Oli pakko käydä täytekakut katsastamassa, mielessä pyöri jo yksi tietty päivä reilun seitsemän viikon päässä. On tämä hienoa touhua... Ei muuta kuin tiukkaa keskittymistä ja sahaamista edestakaisin ympäri myymälää. Aikaa meni, mutta ei auttanut hermoilla. Mikään ei turhauta enempää kuin kotona huomata jonkin tuiki tarpeellisen unohduttua kaupan hyllylle.

Torstaina aamulla kuntopyörää, jalat olivat jo varsin hyvin palautuneet. Venyttely ei mennyt hukkaan, mietin tyytyväisenä polkiessani. Niin se vain menee; juuri niin paljon saat takaisin, kuin olet ollut valmis panostamaankin. Ei kuulosta kovin hyvältä mainoslauseelta postimyyntikatalogiin...

Torstai-ilta meni rinta/vatsaharjoituksen ja perjantai selkä/pohjetreenin merkeissä, normaaleilla aerobisilla höystettynä. Motivaatio hyvä edelleen, vaikka takaraivossa alkaa jo päivyri raksuttaa ja laskea kohti välietappia, karsintakisaa. Siihen tähdätään nyt, näin aika tuntuu lyhyemmältä. Varma merkki dieetin toimivuudesta, kun alkaa odottaa sen loppuvan...

Lauantaina pirteänä ylös kellon soidessa. Hieno painella suoraan sängystä aamupalalle, ilman harjoitusta. Aerobisen vuoro oli pari tuntia myöhemmin. Virpi lähti pyörällä seuraa pitämään ja kävelylenkki sujuikin harvinaisen mukavasti, kymmenen minuuttia pidempänä kuin olin suunnitellutkaan. Kauppareissukin sujui sekin iltapäivällä taannoista elämysmatkaa huomattavasti jouhevammin ja hyvillä mielin vietimme rauhallisen koti-illan.

Se hieno puoli dieetissä eittämättä on, että oppii arvostamaan ja huomaamaan äärimmäisen pieniä ja normaalisti vähäpätöisiä asioita ympärillään. Jo hetkestä jouten sohvalla voi saada irti uskomattoman paljon. Voinkin suositella kaikille perusnegatiivisen asenteen omaaville ihmisille kunnon kehonrakennusdieettiä. Takuulla huomaatte, että sitä ennen elämä taisi olla kuitenkin aika helppoa ja vaivatonta…

Samaten huomaan olevani paljon herkempi tarttumaan erilaisiin hommiin dieetin aikana. Lieneekö syynä omaan saamattomuuteen ärsyyntyminen, tai sitten vain nälkä ei anna rauhaa ja on helpompi kestää sitä keskittymällä johonkin muuhun. Se lienee lähimpänä totuutta.

Joka tapauksessa, sunnuntaina lenkin ja aterian jälkeen sain sitten päähäni käsitellä puuöljyllä talon takakuistin. Kuistin kolmion muotoinen kärki ulottuu katoksen alta taivasalle. Kestopuusta tehty pinta on kovilla vuoroin auringon, vuoroin sateen ansiosta ja vaatii vuosittain käsittelyn pysyäkseen hyvänä. Taas yksi asia, mikä piti hoitaa jo kesällä dieetin alla pois päiväjärjestyksestä. Ei kun hommiin. Siinä sitten hermoja kysyttiin, kun puunsuojasivellintä ei löydy mistään! Ja se on ihan varmasti jossain romuvarastona toimivan autotallin uumenissa. Siinä sai Virpi taas tyynnytellä mustanpuhuvaa ukkoa. Sen kerran kun se inspiraatio iskee, niin sitten ei löydy välineitä.

Hetken murjotus ja väkisin henkinen selätys ärtymyksestä. Keksin nähneeni kuitenkin lateksisiveltimen, jolla olin maalaillut edellisenä kesänä kuistin tolpat. Siihen käsiksi, maaliakin löytyi ja viimeistelemään kuistin yläpalkit toisella maalauskerralla.

Samoilla vauhdeilla meni myös kodinhoitohuoneen ovista koirien järsimät reunalistat vaihtoon. Sitten loppui virta kuin olisi pistoke vedetty irti. Onneksi olikin jo ruoka-aika, äkkiä syömään. Jälkeenpäin mahtava olo, vaikka energiat eivät riitä enää kovin pitkiin ylimääräisiin suorituksiin.

Vielä kun saisi tämän innostuksen syttymään samalla tavalla näihin kotihommiin kisakauden ulkopuolellakin. Minun pääni kun ei näin radikaaleja motivoimiskeinoja kuitenkaan kestä vuoden ympäri!

Illalla vedin vielä kunnon poseerausharjoitukset, hioen oppeja Lahden leiriltä. Kunnon hiki irti hetkessä, Virpin armottomasti arvostellessa jos ei mennyt nappiin. Keuhkot tyhjäksi, vatsa sisään, käännä niitä käsiä. Ja uusiksi, kunnes alkoi sujumaan. Jatkossa vain toistoa toiston perään, jotta poseeraukset tulevat sitten kisatilanteessa selkäytimestä. Kohta on pakko vetää poseeraushousut jalkaan ja katsoa vieläkö ne istuvat. Pakolla tarkoitan jäljellä olevaa aikaa teettää uudet, jos tarve vaatii. Venytän tarkoituksella sovituksen mahdollisimman myöhään, koska vartalo muuttuu vielä huomattavasti tiiviimmäksi.

Viime vuonna karsinnan ja SM-kisan välissä oli vain viikko, jouduin siinä välissä kavennuttamaan kuitenkin housuista lähes sentin vyötäröltä! Nyt oletan painavani 2-3 kiloa enemmän kisassa kuin viimeksi, joten on enemmän kuin mahdollista että housutkin on teetettävä uusiksi. Mitat on vain saatava mahdollisimman lähellä H-hetkeä.

Sunnuntaina ruuvasin myös dieettiä hieman kireämmälle. Nyt on pyöritty lähes kaksi viikkoa kilon sisällä, joten on aika hieman vauhdittaa hommaa. Kaloreita hieman alemmas maanantaista alkaen, katsotaan mitä tapahtuu.

Viikko 37:

Viikon rutistus, paino 76,8kg Maanantaina aamutoimet normaalisti ja töihin. Töissä joutuu jo välillä tosissaan yrittämään niellä kielensä, kun jonkun työinto ei oikein tunnu olevan kohdallaan. Yksi valitettava piirre (lisää) itsessä dieetillä on, että alkaa tahtomattaan vaatia mielessään muiltakin yhtä tinkimätöntä asennetta kaikkeen tekemiseen. Omista velvollisuuksista luistaminen, kaiken haluaminen ilman mitään ponnisteluja, mieluiten toisten työllä "saavutettu" menestys, kaikki ominaisuuksia, jotka saavat näkemään punaista erityisesti dieetillä.

Siitä kehonrakennus (tai yksilöurheilu ylipäänsä) on kiitollisen suoraviivaista ja palkitsevaa toimintaa. Kaikki on tasan tarkkaan omissa käsissä. Lopputulos on juuri niin hyvä kuin asialle antamasi panos. Ja helposti arvioitavissa. Ei mahdollisuuksia mennä ryhmän siivellä, rullata vapaalla toisten tehdessä työtä yhteisen tavoitteen eteen. Tänä päivänä urheilija on ammattina varmasti medioissa parjatuin, mutta siitä maailmasta olisi varmasti paljon hyvää opittavaa muillakin työelämän alueilla...

Illalla vuorossa olkapäät takareisien kanssa. Pikku hiljaa olen koventanut takareisitreeniäkin ilman ongelmia. Vielä ei revitetä aivan täysillä. Hieman pienemmällä vastuksella tehty harjoitus itse asiassa näyttää jopa menevän paremmin perille, joten otetaan opiksi ja muokataan harjoitusta siihen suuntaan. Näin tämäkin onnettomuus käännettiin voitoksi! Kyllä vanhakin koira voi vielä uutta oppia...

Vaihteeksi tuli taas nukuttua hieman huonosti. Heräsin yhden aikoihin ja siinäpä se sitten olikin. Pakollinen WC-käynti tietty, mutta sitten rupesivat työasiat korpeamaan toden teolla. Eikä ajatusta poikki millään. Kauhea nälkäkin siinä iski samalla, eipä tarvinnut kauaa odotella vaikutusta päivän tingitystä ruokamäärästä. Ja kun lähes transsiin meditoimalla sain rauhoituttua, alkaa Rita (rakas tanskandoggimme) taas unissaan nelistää kukkaniityillä!

Puoli kolmea näytti kello, kun päätin nousta. Olihan minulla vielä lauantain seminaariin tarinaa miettimättä ja paperille kirjaamatta, joten tunnit hyötykäyttöön. Loistava idea, sain reilussa parissa tunnissa lyhyen historiikin kasaan ja lueskeltua hieman muutenkin, mm. ideoita vapaaohjelmaan.

Vapaaohjelman kasaan piakkoin, kunhan nähdään kunnolla, miltä ukko alkaa näyttää ja mitkä poseeraukset istuvat sitten omasta mielestä parhaiten siihen kuntoon. Paniikkia sen suhteen ei ole, tiedän ohjelman syntyvän sitten nopeasti ja treenaamiseen jäävän kosolti aikaa.

Viiden aikoihin join kupin teetä kaikessa rauhassa, hiljaisuudesta nauttien, ja painelin aamutoimien kautta kuntopyörän selkään ja normaaliin päivärutiiniin. Menetettyjä unia on turha märehtiä, jos ei väsytä niin ei nukuta.

Yksinkertainen on kaunista, kaksinkertainen mestaruus vielä kauniimpaa (suora lainaus J-P Nousiaisen Motivointi ja suggestopedia vol. 1 levyltä, heh heh). Ja kyllä kroppa ottaa menetetyt unet takaisin aikanaan, siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Illalla treenaamaan ojentajat ja hauikset, intoa täynnä. Käsitreeni on varmasti yksi mieluisimpia ja motivoivimpia treenejä minulle. Olen harjoitellut käytännössä jo vuosia aina ojentajat ja hauikset samalla kertaa satunnaisia aikatauluongelmista johtuneita poikkeuksia lukuun ottamatta. Psykologinen potku on mahtava, kun saa kädet pumpattua turvoksiin ja näyttää tällainenkin kukkakeppi muutaman ohikiitävän hetken ihan oikealta kehonrakentajalta!

Toiset pilkkovat kädet esim. selkä- ja rintatreenien yhteyteen, mikä toimii varmasti vähintään yhtä hyvin. Varsinkin, jos treenipäiviä on käytössä rajoitetusti viikkoa kohden ja treenikierto halutaan jakaa neljään, ehkä jopa kolmeen treenikertaan. Vanha, kyllästymiseen asti kuultu fraasi pitää kuitenkin paikkansa: on vain löydettävä kaikista hyvistä menetelmistä se juuri itselle parhaan tuloksen tuottava. Ja minulle se on ojentajat ja hauikset samana päivänä.

Pitkästä aikaa satuimme Kotkan Jannen kanssa treenaamaan samaan aikaan. Kyllä Janne alkaa olla kovassa kunnossa! Hieno homma, pysyy itselläkin perspektiivi kohdallaan eikä rupea leijumaan. Motivoi vain entistä kovempiin suorituksiin. Kaukana tavoitteesta vielä ollaan, turha ajatellakaan ruveta löysäilemään. Loppuun asti saan painaa täysillä, jotta kisakuntoon päästään ja voin sanoa kaiken tehneeni. Pikaisesti sivusimme lauantain seminaaria ja Janne nappasi kuvan minusta sivuille treeninsä päätteeksi. Päälle cross-trainerin kahvoihin roikkumaan ja polkemaan loput mehut pihalle kuntopyörällä.

Kotimatkalla korvissa humisee ja paukkuu, terveitä merkkejä kropan huudellessa energiaa. Onneksi kotona ateria odottaa jääkaapissa syöjäänsä. Väsyneenä mutta hyväntuulisena kasasin eväät seuraavalle päivälle, sivusilmällä seuraten Ruotsin putoamista Tshekin kyydistä ja jääkiekon World Cupista. Joskus näinkin päin! Treeni ja valvominen otti veronsa ja nukuin tosi sikeästi seuraavan yön.

Keskiviikkona aamulla uimahallille. Kalsea aamu, syksy tekee tuloaan. Vaihteeksi alle kävelyä juoksumatolla, lievään ylämäkeen. Päälle soutulaitetta, alkaa käydä ihan työstä. Kädet selvästi väsyneet treenistä, sai tosissaan keskittyä, että pysyi riittävä vauhti yllä.

Päivällä töissä hieman viluinen olo, ei kuitenkaan mitään flunssan tyylistä. Keho vain kompensoi vähentynyttä energiansaantia. Pistetään lisää paitaa päälle, jos tarvitsee.

Illalla kaupan kautta kotiin. Väsynyt olo, painelin kuntopyörän päälle, kun ei jaksanut ulos tai uimahallille lähteä aerobista vetämään. Edelleen tiukkaa teki, vauhdilla vain homma pois alta.

Sovat loppuu sotimalla, sanoi jo Rokan Antti. Oma ruoka naamariin ja perheelle äkkiä kokaten spagetit ja jauhelihakastikkeet, palautetta tuli myöhäisestä aikataulusta. Mahtavaa! Mieltä vaivasi jo ajoa odottava nurmikko, joka jäi mankeloimatta viikonloppuna. Samaten Miskan molemmista fillareista oli rengas tyhjänä, vaihteeksi. Ei kun pihalle.

Pirun kylmä, tuntui lähinnä koomiselta työnnellä ruohonleikkuria hengitys höyryten lämpötilan edelleen pudotessa. Hymyn piti kuitenkin aisoissa loppu olevat jalat ja liian pitkästä ja kosteasta nurmikosta säännöllisesti tukkoon menevä leikkuri. Paljonkohan Lemminkäinen pyytäisi, jos vetäisi asfaltiksi koko pihan?! Tekisi vaikka koripallokentän ja alkaisi tähtäämään NBA:han... Olen 165cm "pitkä", onko se ongelma?

Nurmikon leikattuani ja yhden pyörän saatuani ajokuntoiseksi, olikin vuorossa vielä eväiden valmistus seuraavalle päivälle. Teen eväät aina itse, en halua sillä Virpiä vaivata. Sauna päälle ja kanat grilliin. Kello lyö armotta. Parisuhteeseen panostus jää olemattomaksi Virpin painellessa paljon kertovalla ilmeellä nukkumaan. Asiaa ei tainnut auttaa Jesselle nakittamani tiskarin tyhjennys, kiitoksena lukitsematta jätetystä talosta juhlavalaistuksessa lähdettyään futistreeneihin kodin jäädessä tyhjilleen. Olihan koirat toki kotosalla, mutta kuitenkin. Jospa muistaisi ensi kerralla vähän paremmin. Saunaan ja nukkumaan. On tämä touhua...

Torstai koitti kylmänä. Pihallahan on pakkasta! Aamuviideltä ylös ja vaakaan. Näyttöön ilmestyy 76,8kg! Tosi hyvä, lopultakin se 77kg:n alitus. Tästähän tämä taas jatkuu. Kuntopyörän päälle tyytyväisenä, jalatkin tuntuvat hyvin nukutun yön jälkeen palautuneen ja polkeminen maistuu taas aivan eri tavalla. Päälle venyttelyt ja lattian luuttuaminen pyörän ympäriltä, pukkasi ukon aika märäksi näemmä. Työmatkalla Miskan pudotus kouluun ja uuteen päivään ajatukset jo työasioissa.

Torstai-iltana jälleen jalkatreenin vuoro. Taas etukyykkykonetta, prässillä ja reisien ojennuskoneella höystettynä. Kisoissa huoltajanani toimiva treenikaverini Pasi poikkesi salilla myös kolmekuisen käärönsä kanssa. Ihmettelinkin, oliko tämä elämäänsä tyytyväinen pikkutyttö sama tyyppi, jonka koliikista olin kuullut selkäpiitä karmivia tarinoita. Tervetuloa Pasi vanhemmuuden ihmeelliseen maailmaan! Ja onneksi se koliikkikin meni ohi, pääsee isäkin treenin syrjään kiinni taas! Kyllä se ihminen pienestä lähtee, toiset eivät tule suuriksi koskaan mietin itseäni salin peilistä sarjojen välissä tarkastellessani. Treenin jälkeen tärisevin jaloin kotia kohti, normaalien iltatoimien kautta sänkyyn ja höyhensaarille.

Perjantaina aamun aerobiseen lähtö on tahmeaa. Jalat ovat tönköt treenistä, luvassa lienee taas hilpeä hetki salilla. Taitaa olla vanhaksi ja mukavuudenhaluiseksi tulossa, kun ajatuksissa ei käykään lähteä kävelylle pimeään ja kylmään aamuun. Mieluummin uimahallille. Toki taannoiset kokemukset jalkojen kanssa eivät auta asiaa, puhumattakaan edellisillan jalkatreenistä. Kyllä vain, jalathan ovat kuin rautakanget! Väkipakolla ukkoon vauhtia, kyllä tämä tästä kun vanha lämpiää. Vieressä vetää liki 70-vuotias nainen soutulaitteessa kuin Pertti Karppinen aikanaan...

Treeni kunnialla päätökseen, ajatukset jo kotona odottavaan aamiaiseen. Nälkä riivaa miestä heti aamusta, mutta helpotusta on luvassa. Että voi kaurapuuro maistua hyvälle. Heitän valmiin puuron sekaan hieman mysliä ja mehukeittoa. Voilá! Kehonrakentajan gourmet-aamiaista parhaimmillaan. Päälle proteiinijuoma pakollisilla vitamiineilla ja hivenaineilla höystettynä ja tyytyväisenä tien päälle. Mietteissä pyörii jo tuleva viikonloppu. Mitenhän sitä taas sovittaisi kaikki yhteen? Lauantaipäivä menee JPJ Liikuntakeskuksella seminaarissa, sunnuntaina olisi Jessellä futisturnaus. Onneksi Rajamäessä. Oman seuran, Rajamäen Kehityksen, vuotuinen syysturnaus.

Viikolla sain idean ryhtyä maalaamaan talon etupuolen räystäänalusia toistamiseen, eikä ajatus hellitä. Luvattu hieman epävakaa keli laski ilmat suunnitelmastani käydä kuistin kimppuun öljyämisen merkeissä. Ripaus vettä ei ole kuolemaksi lateksille räystään suojissa, mutta juuri öljytty pinta vesisateen armoilla ei kiehdo ajatuksena. Onneksi on vaihtoehtoja, ei ole ainakaan siitä kiinni. Kun olisi vielä aikaakin samassa suhteessa kuin työhaluja ja tekemättömiä hommia!

Illalla rintatreeni töiden päätteeksi. Ojentajat olivat vielä hieman ponnettoman oloiset tiistain käsitreenistä, mutta suosiolla kymmenen kiloa vähemmän tankoon aloitellessa vinoa penkkiä. Täytyy vain hyväksyä ajoittain voimien ja palautumiskyvyn rajallisuus. Onhan painoa pudotettu nyt jo lähes kahdeksan kiloa lähtötilanteeseen verrattuna, kun aloitettiin ruokavalion siivous viikolla 28. Pitkä aika miinuskaloreilla tekee tehtävänsä. Mutta ei mitään, se kuuluu homman luonteeseen. Kovalla tsempillä kuitenkin ja treeni kunnialla läpi, vatsat erityisen huolella päälle parilla ylimääräisellä sarjalla ryyditettynä.

Yritän vastata aina erityishuomiolla ja korostetun loppuun asti viemällä, jos mieli yrittää tehdä tepposia ja päästä helpommalla. Anna periksi tänään, ja huomenna annat periksi vielä helpommin. Enkä ole kuullut kenenkään saavuttaneen mitään merkittävää antamalla periksi. Ei Lasse Vireniäkään muisteta maahan makaamaan jääneenä luovuttajana, vaan vaikeuksien kautta voittoon nousseena sankarina. Tällaisilla esimerkeillä pyrin motivoimaan itseäni silloin, kun tekee tiukkaa. Kuitenkin pää haluaa antaa periksi paljon ennen kuin fysiikka sitä todella vaatii. Kipeänä, totaalisen väsyneenä tai loukkaantuneena treenaaminen ei ole järkevää, mutta laiskuus ei kuulu hyväksyttäviin syihin luistaa treenistä. Jälkeenpäin kuitenkin tulee hyvä mieli ja tyytyväisyys tehdystä työstä kohti tavoitetta, jokaisen askeleen viedessä hieman eteenpäin.

Lauantaiaamuna nousin jo 5.30 vetämään aerobisen kuntopyörällä. Päivä tulisi olemaan ohjelmaa täysi, joten halusin hoitaa sen alta pois. Sopivasti suihkusta aamupalalle Virpin valmistautuessa töihin ja Jessen kömpiessä seuraamaan Suomi-USA -kiekkomatsia. Taas kerran aikataulu suosi ja sain itsekin seurata rauhassa Leijonien voittoa jenkeistä! Näin voi käydä, kun loppuun asti pelataan ja uskotaan omaan tekemiseen. Evästin Jesseä esimerkillä tulevaa futisturnausta silmällä pitäen. Mahtava alku päivälle, hienolla fiiliksellä kohti Riihimäkeä ja seminaaria. Liikuntakeskuksella eväät mikroon ja aterialle. Janne ja Jaana saapuivatkin pian ja levittivät omat eväät pöytään ja aloimme syventymään päivän ohjelmaan. Seminaarista löydät enemmän juttua ajankohtaista -osiossa.

Päivän päätteeksi kotiin, matkalla kaupasta kanan rintafileitä metsästäen. Ilta rauhallisesti kotona, sauna lämpiämään ja sohvalle kyljelleen kun eväät oli valmistettu seuraavalle päivälle. Sunnuntaina aamupäivällä uimahallilla aerobinen alta pois, aterian päälle hommiin. Virpi ja Jesse lähtivät aamusta turnaukseen, asetin tavoitteeksi iltapäivällä päästä seuraamaan jotain peliä. Harja kouraan ja pesemään likaiset kodinhoitohuoneen ovenpielet ulkoapäin ennen maalausta. Sama käsittely autotallin räystäänalusille, enimmät vedet pois rätillä kuivaten ja sitten Miskan kanssa Jessen peliä katsomaan Virpin seuraksi.

Viimeisessä pelissä selkään tuli, mutta kokonaisuudessaan jäi turnauksesta hyvä mieli voittojen ja tappioiden mentyä suurin piirtein tasan, kaulassa killuen muistomitali turnauksesta. Jesseltä tiukat loppuspekulaatiot. Ihan hyvin se meni, lohdutin nuorta miestä, aina ei voi voittaa. Vielä kun Miska sai himoitsemansa vohvelin kermavaahdolla ja mansikkahillolla syötyä, suuntasimme kotiin ja minä maalaushommiin. Oli muuten aika hyvän näköinen ja tuoksuinen, lämmin vohveli!

Pari kolme tuntia tikapuilla teki tehtävänsä ja syötyäni vetäydyin vaaka-asentoon. Virpi kehotti lopettamaan maalaushommat iltaa kohti nousevan ilmankosteuden myötä, koiran lailla tein työtä käskettyä. Eipä olisi enää mitään jaksanutkaan, olin aivan poikki ylös alas tikapuita jumpattuani. Mieleen iski hillitön himo hampurilaiseen, tämäkin vielä! Leikin ajatuksella karsinnan jälkeisestä illasta, palkitsisinko itseni proteiinipatukalla, kunnon kaurapuurolla ja lenkkimakkararuisleivällä vai ruishampurilaisella kevytkastikkeella (tai ilman) ja katkarapusalaatilla (sitruunan mehulla, ei kastikkeella) paikallisessa hampurilaisbaarissa, aitoa Hesen hösöä! Tai sitten juon vain vettä litrakaupalla ja keskityn SM-kisaan. Jospa laittaisi ehdot itselle, mitalilla karsinnasta saat syödä jotain edellä mainittua, muuten vain vettä ja normaalit dieettieväät... Vielä kun kilpailee 10kg omaa suuremmassa sarjassa, haastetta pärjätä riittää... Mitali olisi jo ehkä pienen palkinnon arvoinen. Motivaatiosta ei ole pulaa, mutta lisää saa kehittää kaikin konstein. Lopulta sain tarpeekseni itseni kiusaamisesta, potkin itseni ylös ja eväiden valmistukseen alkavaa viikkoa kohti.

Väsynyt olin, mutta myös tyytyväinen aikaansaannoksiini. Oli vähän muutakin saatu taas aikaiseksi kuin vain bodattua. Mieltä toki painaa ajoittain tosiasia, että perheelle jää kyllä tästä ajasta niin sanotusti luu käteen. Äijä on väsynyt (ja kärttyinen vaikka en sitä myönnäkään) ja uppoutunut omiin juttuihinsa suurimman osan ajasta. Kun ei ole salilla, painaa jotain muuta hommaa koko ajan ettei joudu jouten nälkää kärsimään. On siinä perheellä kestämistä. Kyllä tämä sellaista tiimityötä kuitenkin on, että joku yhteinen palkinto koko perheelle tästä on kehitettävä. Jospa haaveena ollut etelän loma olisi aika siirtää haaveista todellisuuteen. Kuva perheestämme uima-altaan reunalla hedelmiä napostellen, aurinkoa ottaen ja uiden ravintolaillallista odotellessa ei tuntunut ollenkaan kurjalle kananmunia keitellessäni. Mutta hoidetaan tästä nyt ensin tämä pikku projekti alta pois ja palataan sitten palmujen maailmaan! Viikko taas lähempänä kisaa, kunnon kehittyessä päivänselvästi oikeaan suuntaan ja painon lähestyessä 76kg:n välietappia.


Terveisin,

Jukka-Pekka Nousiainen

Sivun alkuun
Www-toteutus: Kymen Web-Suunnittelu