<- Palaa "kisoihin valmistautujia" -pääsivulle 

Kaisa Piipon kisoihin valmistautuminen
| Taustaa | Viikot 21-22 | Viikot 23-24 | Viikot 25-26 | Viikot 27-28 | Viikot 29-30 | Viikot 33-34 | Viikot 35-36 | Viikot 37-38 |
| Viikot 39-40 | Viikot 41-42 | Viikot 43-44 | Viikot 45-46 | Viikot 47-48 | Viikot 49-50 | Viikot 51-52 | Viikot 1-2 | Viikot 3-4 |
| Viikot 5-6 | Viikot 7-8 | Viikot 9-10 | Viikot 11-12 | Viikot 13-14 | Viikko 15 | Viikko 16 |

Viikko 11

Tällä kertaa luvassa on huvittavia paljastuksia. Toivottavasti lukijakunta on huumorintajuista, sillä viikko viikolta nämä kaikenmaailman dieettikikkailut alkavat tuntua ja kuulostaa yhä koomisemmilta.

Maanantaina nousin sikeästi nukutun yön jälkeen aamuaerobiselle vasta kymmenen maissa. Kävin kävelemässä hiukan ulkona, hyppelin portaita matkan varrella ja loput aerobisesta tein sisällä - tanssien! Tai no, ehkä sitä voisi ennemmin nimittää aerobiciksi keskellä olohuonetta. Energiaa tuntui olevan mukavasti ja mp3-soitin soitti hyviä kappaleita, joten oli ihan pakko hytkyä musiikin tahtiin sen sijaan että olisin ajanut tylsällä kuntopyörällä. Sykemittarin mukaan aerobinen olikin supertehokas - 90 minuutin aikana poltin yli 700 kaloria! Huhhuh. Iltapäivällä kävin Body-Centerillä treenaamassa selän ja vatsat. Treeni oli melko huono, ei mitään ihmeellistä treenifiilistä ja keho tuntui uupuneelta. Ihan kuin en olisi edes tankannut. Perään vielä aerobista, sitten kotiin pakkaamaan ja junalla kohti Tamperetta.

Yö junassa oli yhtä tuskaa: makuuvaunun ikkuna aukesi vähän väliä ja vaunu täyttyi hyisestä pakkasilmasta. Ehdin kuitenkin nukahdella lyhyitä pätkiä ja taisin olla melko unenpöpperössä, kun en älynnyt edes henkilökunnalta pyytää apua. Aamulla nukuin kotona vielä pari tuntia ja sen jälkeen aamuaerobinen kulkikin mukavasti.

Tästä päivästä alkaa virallisesti operaatio "hanurin kavennus", toisin sanoen on otettava kaikki kikat käyttöön että alakropan saa kuntoon kisoihin mennessä. Niinpä tein aamuaerobisen kävelymatolla tehden tunnin ajan "butt squeeze":a. "Jaa että mitä?" - siellä mietitään. Suosittelen koittamaan! Matto hyvään kulmaan, vauhtia sopivasti ja sitten joka ikisellä askeleella jännitetään pakaroita kunnolla. Viiden minuutin päästä polttaa, kymmenen minuutin päästä tuntuu että peppu on liekeissä, tunnin päästä... no, tunnin päästä on pakko todeta että viimeinen 30 minuuttia on tehtävä jollain toisella laitteella, kun takamus on melkein pumpissa! Toimi tai ei, tuntuu ainakin tehokkaalta. Muita keinoja, vähintäänkin yhtä koomisia, ovat nämä geelit ja voiteet joiden pitäisi pistää vipinää rasvanpolttoon tietyillä alueilla tai ainakin kiristää ihoa, kun rasva lähtee alta. Muutaman purkin toin USA:sta mukanani, mutta eräs salainen ase löytyy myös suomalaisen apteekin hyllyltä: Hädensa-peräpukamavoide! Meneeköhän nämä niiden keinojen kategoriaan, joista ei yleensä puhuta? Voidetta ei siis käytetä ihan perinteiseen tarkoitukseensa, vaan hierotaan niihin kohtiin iholle joiden toivotaan (sormet ristissä) kiristyvän. Jos rasvaa lähtee nopsaan tahtiin, ei iho välttämättä tiukennu samaan tahtiin joten tämän kuulemma pitäisi auttaa siihen. En ole ihan varma onko tuosta konkreettista hyötyä, vai testaako valmentajani miten pitkälle olen valmis tekemään kaikenlaisia omituisuuksia kisakunnon vuoksi. ;)

Kroppa tuntui jo tiistaiaamuna tyhjältä ja painokin oli lähes samoissa lukemissa kuin sunnuntaina. Illan jalkatreeni kuitenkin sujui loistavasti. Tein jälleen runsaasti pitkiä sarjoja, kuten teen aina jaloille (paitsi pumppiviikoilla). Aloitin leveällä smith-kyykyllä, jatkoin kävelyaskelkyykyllä ja loppuun tein reidenojennusta ja -koukistusta. Sarjoja tulee 3-5 liikkeestä riippuen ja toistoja kaikissa sarjoissa yli 25, palautukset välissä noin 45 sekuntia. Ja kylläpäs olinkin puhki! Loistava treeni.

Keskiviikon aamupäivä oli kiireinen: aamuaerobinen, solarium (rusketusta pitää alkaa hankkia jo kisavärin alle), aamupala salilla ja sen jälkeen poseeraus- ja kävelyharjoittelua valvovan silmän alla lähes tunnin ajan. Minulla on kisakenkäongelma: jalat kutistuu miinuspäivien aikaan niin paljon, että koron ja kannan väliin jää sormen mentävä väli. Kengät siis lonksuu ja näytän lähinnä raavaalta rekkamieheltä tömpsytellessäni kengillä jotka eivät pysy jalassa. Olenkin nyt harjoitellut kävelyä siten, että yksinkertaisesti sidon kengät jalkaan. Ei se punainen satiininauha ehkä kauneinta ole, mutta pysyypähän ainakin - ja minähän osaan kävellä! Oli kiva kuulla, että kävelystä ei ollut mitään huonoa sanottavaa. Hymykin pysyi ja itse asiassa olo oli itsevarma, koska olin mielikuvaharjoittelulla niin monesti aiemmin käynyt näitä poseeraus- ja kävelyjuttuja läpi. Asentoja harjoiteltiin uudelleen ja uudelleen ja lopulta ne alkoivatkin mennä aika hyvin nappiin ilman korjaamista. Toivottavasti muistan vielä ensi viikolla mitä opin. Iltapäivällä sain postissa mieluisan paketin, jota olinkin odottanut kuin pikkutyttö joulua... kerron tästä aikanaan, mutta en ihan vielä. Päätä särki koko iltapäivän. Onkohan kroppani menossa ketoosiin? Olo on ainakin täsmälleen samanlainen, pumpulinen, kuin viime kevään ketodieetillä. Hiilarit ovat miinuspäivinä lähes nollassa, joten en ihmettelisi yhtään.

Torstain aamuaerobinen oli mielettömän hyvä! Ketoosiepäilyt vahvistuivat, kun pumpulipää- ja hyperenerginen olo jatkuivat ja siivittivät aerobistakin. En olisi malttanut lopettaa 90 minuuttiin, mutta kataboliapeikon pelko oli liian suuri joten kävelin suosiolla takaisin kotiin. Tein jälleen tuota Oxygen-lehdessä mainostettua "butt squeeze":a lähes koko aerobisen ajan ja kylläpä takalistossa tuntui, että jotain on tehty. Jalatkin olivat aamulla ihan kosketusarat tiistain rajusta treenistä. Taisi tuo jalkatreeni kerätä aika runsaasti nestettä, kun paino oli noussut tiistaiaamusta reilusti yli kilon. Tämän vuoksi uskallan jälleen sanoa, että se paino ei aina merkkaa. Kun peilikuva kuitenkin näyttää tiukemmalta kuin viime viikolla, voi vaan todeta että jotakin siellä kehossa silti tapahtuu, oli numerot mitä hyvänsä. Illalla kävin vielä salilla tekemässä vatsa- ja pohjetreenin sekä aerobista. Vetäisin päälleni ennen treeniä pienimmän treenitoppini jonka ostin Olympiasta syksyllä, tuolloin pystyin vaan haaveilemaan, että mahtuisin siihen vielä joskus. Se oli nyt vyötäröltä lähes väljä! Kylläpäs voi motivoida näinkin pieni asia!

Perjantaina odotin kahta asiaa kuin hullu puuroa: postin tuloa ja no... sitä puuroa. Nukuin jotenkin tosi levottomasti ja jo neljältä pyörin sängyssä unettomana. Hyvä niin - puhelin nimittäin soi. Soittaja oli kisa-asujeni ompelija Crystal, joka soitti USA:sta. Hänellä oli jotain ongelmia e-mailinsa kanssa joten kävimme läpi joitakin asujen lähettämiseen liittyviä asioita sitten puhelimitse. Nolotti hiukan - englanti kello neljä aamuyöllä ei ole ihan vahvimpia taitojani. Olin vielä unesta sekaisin, eikä kieli alkuun meinannut luistaa, mutta onneksi ymmärsimme toisiamme ja saimme asian hoidetuksi. Puvut lähtivät sitten perjantaina postiin ja niiden pitäisi saapua sovitukseen seuraavalla viikolla! Aiemmin mainitsemani postilähetyksen odotus ei kuitenkaan siis ollut tämä juttu, vaan aivan eri asia, vaatteisiin liittyvä tosin sekin. Viime viikolla löysin suureksi riemukseni nettikaupan, joka maahantuo aivan upeita brasilialaisia treenivaatteita. Ostin noita samoja vaatteita jo Olympiasta ja Nationalseista hyvät kasat ja olen siitä asti ollut niin rakastunut niihin kuin nyt nainen voi vaatteisiin olla. Nyt noita värikkäitä ja todella laadukkaita vaatteita saa vihdoin Suomesta ja tuo asiahan oli minulle kuin vastaus hartaaseen rukoukseen! Tietysti piti laittaa tilaus menemään, vaikka sitten uuden työpaikan kunniaksi. Tai voihan sitä puolustella vaikka sillä, että dieetillä ei mene niin paljon rahaa esim. herkkuihin tai ulkona syömiseen, enkä ole kyllä shoppaillutkaan... Olen sen verran perinteinen nainen, että saan suunnatonta tyydytystä myös näin pinnallisista asioista. Kuumeinen postipaketin odottelu onneksi palkittiin iltapäivällä ja pääsin treenaamaan uusissa, ihanissa vaatteissa. Tuo nettikauppa on siis www.BahiaNetstore.com, suosittelen ehdottomasti tutustumaan valikoimiin! Palvelu on todella nopeaa ja erittäin ystävällistä. Pelkkää hyvää sanottavaa siis.

Perjantai olikin yllättävän toimelias päivä, ajatellen että se oli viimeinen vapaapäiväni: aamuaerobiselle klo 7, solariumiin, kotiin syömään, ruokien pakkaus ja Hervantaan teknilliselle yliopistolle selvittämään diplomityöasioita. Iltapäivälle oli sovittu kunnon katsastus Bullin kanssa ja JR FitnessStorella vierähtikin jokunen hetki. Kunto edistyy, onneksi. Näillä määrillä aerobista ja minimaalisilla ruoka-annoksilla sen on kyllä pakko edistyäkin - jos nyt tiukentuminen hidastuu tai loppuu, on aineenvaihdunta todennäköisesti jo hankalasti tukossa. Illalla kävin tosiaan vielä treenaamassakin, rinta- ja olkapäätreeni voimatyylillä vuorossa. Treeni sujui ihan hyvin, ei mitään erityistä mainittavaa.

Lauantaina lähdin aamupäivällä lenkille ulos. Ilma oli upea ja liikunta tuntui todella hyvältä! Reippaan kävelyn katkaisi Hatanpään tienoilla maahan vaipunut laitapuolen asukki, jota pysähdyin auttamaan. Hämmästyksekseni kukaan ihminen ei pysähtynyt, vaikka näin jo kauempaa että ihmisiä käveli paikan ohi. Kukaan ei auttanut! Uskomatonta, miten ihmiset voivat olla niin välinpitämättömiä ja tuijottaa pelkkää omaa napaansa. Sain miehestä sen verran puhetta irti, että ymmärsin hänen tarvitsevan ambulanssia. Loput lenkistä menikin melko omituisissa tunnelmissa... jäin ajattelemaan ihmisten itsekkyyttä ja sitä, miten lähimmäisistä ei nykyään tunnuta kantavan huolta. "Ei kuulu mulle" -asenne taitaa istua ihmisissä aika syvällä.

Iltapäivällä kävin vielä tekemässä käsille pumppitreenin. Sain hyvän tuntuman käsiin, vaikka pumppia ei kyllä tule edes nimeksi. Peilikuvakin alkaa olla jo ihan mukavaa katsottavaa, vaikka tekemistä kyllä vielä riittää.

Sunnuntaina piti taas tankata, vaikka en edelleenkään noista tankkauspäivistä pahemmin perusta. Ne tuntuvat jotenkin sekoittavan selkeän tahdin, joka arkena päiviä rytmittää. Toisaalta se luvallinen laiskottelu tietysti tekee hyvääkin, sillä minulla taitaa olla joku krooninen duracell-syndrooma. Muuten oleskelin kotona tuon päivän, mutta solariumissa kävin jälleen grillaamassa nahkaani. Tankkasin Bullin ohjeiden mukaan hiukan eri tavalla tällä kerralla: pelkkiä nopeita hiilihydraatteja, energiamäärän pysyessä samassa 2600 kalorissa. Päivän menu sisälsi siis mm. puuroriisiä, pilttiä, riisikakkuja, kevytjäätelöä, valkoista leipää, pienen karkkipussin ja hyvin vähärasvaisia välipalakeksejä. Iltapäivällä olo oli samanlainen kuin baari-illan jälkeen, nopeiden hiilareiden syönnistä kun seuraa "hiilarihumala". Siltikin... hyvää oli!


Viikko 12


Maanantaiaamuna totesin painon nousseen tankkauksessa alle kilon, joten uusi tapa toimi kuten pitikin: kroppa tyhjenee mahdollisimman nopeasti. Maanantai oli jännä päivä, sillä menin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikeasti töihin. Melkoista rytmiä tosiaan saakin pitää, että kykenee hyppäämään "vapaaehtoisen työttömän" roolista tähän säännöllisessä päivätyössä käyvän, samalla kisadieetin rippeitä vetävän rooliin. Tällainen oli maanantai:

Klo 05.50 Herätys
Klo 06.00 Kreatiinipuryvaatti, rasvanpolttajat ja noin litra vettä
Klo 06.25 Ulos lenkille
Klo 07.00 Salille jatkamaan aerobista
Klo 08.00 Suihku, meikkaus yms. ja aamupala: maitorahkaa, lesitiiniä, vehnäleseitä+pellavansiemenrouhetta, vadelmia
Klo 09.00 Töissä
Klo 11.00 Ateria 1: tonnikalaa ja kurkkua
Klo 13.00 Välipala: proteiinijuoma
Klo 15.00 Ateria 2: tonnikalaa ja kurkkua
Klo 15.30 - jihuu, töistä pois koska hommia ei vielä ollut... kävely salille
Klo 16.00 Solarium, sieltä treenaamaan (olkapäät ja rinta) + aerobinen
Klo 18.40 Kävellen kotiin, kotona heti palautusjuoma ja suihku
Klo 19.30 Päivällinen: valkuaisia, kalkkunaleikettä ja kurkkua, sen jälkeen venyttelyä ja elpymistä treenistä
Klo 21.00 Seuraavan päivän ruokien, treenivaatteiden ja työvaatteiden pakkaaminen, iltapala: proteiinijuoma +
pellavansiemenrouhe, netin selailua
Klo 22.30 Lopen uupuneena vällyjen väliin

Tiistaina päivä alkoi samanlaisella rumballa. Menin kuitenkin töiden sijaan yliopistolle tapaamaan diplomityöni ohjaajaa. Edellisenä päivänä töissä oli selvinnyt, että saan tehdä töitä täysin itsenäisesti joten en ole sidottu tiettyihin työaikoihin - onneksi! Mikäs sen parempaa tämän omituisen harrastuksen kannalta. Pidän kuitenkin mielelläni tietynlaista rytmiä arkena, koska se erottaa arjen siitä kallisarvoisesta vapaa-ajasta josta pitäisi mielestäni osata nauttia. Treenivuorossa tiistaina oli selkä ja hauikset. Kun listaamisen aloitin jo tuosta päivärytmistä, niin laitetaan kerrankin koko treeni näkyviin - tuleepahan tähänkin päiväkirjaan vaihtelua:

Ylätalja eteen, 60kg x 7, 60kg x 6, 55kg x 7, 55kg x 6
Alatalja leveällä, 55 x 6, 50 x 8
Front Lat Pulldown -vipuvarsikone, 35kg(per puoli) x 6, 30kg x 9
Alatalja yhdellä kädellä, 25 x 7, 20 x 12, 20 x 11, 20 x 9
Selänojennus lisäpainolla, 10kg x 18, 10g x 15
Hauiskääntö scott-penkissä käsipainolla, 9kg x 8, 9kg x 6, 7kg x 8
Keskitetty hauiskääntö hammer-otteella, 8kg x 9, 8kg x 8
Treenin jälkeen 40 minuuttia aerobista kävelymatolla jyrkällä kulmalla. Kummelista lainattuna, "purista perseellä normaalisti" - toisin sanoen operaatio jatkuu.

Keskiviikkona kävin vain aamulenkillä aiempien aamujen tapaan ja loppupäivä olikin treenien suhteen lepoa. Yön aikana jumittunut niska hiukan häiritsi muuten kaunista aamua. Tampere on muuten todella kaunis kaupunki aamuhämärässä! Salille päästyäni tein osan aerobisesta soutulaitteella niskaa elvyttääkseni ja loput ajasta kävelin matolla ja poljin pyörää. Loppupäivä meni työasioita selvitellessä ja seuraavan päivän projektin kickoff -tapaamiseen valmistautuessa. Illalla sain vielä Jonilta kunnon selkähieronnan ja siitä keho kyllä todellakin kiitti.

Torstaiaamu oli kiireinen, sillä töihin oli aivan pakko ehtiä täsmälleen yhdeksäksi. Aamurutiinit aerobisineen menivät jo sujuvasti ja olinkin töissä ennen yhdeksää vain kuullakseni, että palaveri olikin vasta iltapäivällä. No, olipa aikaa selvitellä asioita perin pohjin. Aamupäivällä sain Jonilta tekstiviestin: postimies oli tuonut paketin USA:sta! Kilpailuasuni odottivat siis kotona sovitusta... töistä kiiruhdinkin suoraan kotiin sovittamaan asuja, en malttanut mennä suoraan treenaamaan. Kauniit puvut, mutta järkytys oli kamala kun näin kuvat itsestäni puvut päällä. Suoraan sanottuna sinä hetkenä en uskonut tippaakaan, että tänä keväänä pääsisin lavalle. Asut oli tehty suoraan sen kokoiselle tytölle, jollainen minun kuuluisi olla lavalla. Tuntui siltä, että matkaa on niin paljon etten ikimaailmassa voi ehtiä kuntoon... itkuhan siitä sitten tuli, vaikka kuinka asiaa yritin ajatella positiivisesti. Harmitti ja suretti se, että olen tehnyt niin uskomattoman kovasti töitä - ihan oikeasti antanut kaiken itsestäni tähän - ja näinkö vähän olen saanut aikaan. Sadattelin sitä, että kehoni ei ole toiminut optimaalisesti enkä ole saanut dieetistä irti sitä sataa prosenttia noiden omituisten oikkuilujen takia. Olo oli tosi surkea.

Niin siitä vaan kuitenkin sitten taas noustiin ja parin tunnin kuluttua olin uudella tarmolla salilla. Maailman paras virtuaalivalmentajani, Anne (joka muuten on yksi niistä henkilöistä joita tästä elämäntapamuutoksesta minun kuuluu kiittää - KIITOS!) puhui minulle järkeä ja keskustelumme jälkeen olinkin jälleen kuin uudesti syntynyt. En tiedä mistä tuo tyttö on niin uskomattoman hyvän tavan oppinut kannustaa ihmisiä, mutta pienellä puhelulla oli taas kerran suuri vaikutus. Tein salilla kovan jalkatreenin nostaen muutamassa liikkeessä jopa painoja. Kotiin päästessäni olo oli jokseenkin ärsyyntynyt, kiehuva mutta kuitenkin oikealla tavalla asenteellinen. Tässä vaiheessa ei peliä puhalleta poikki, vaan jatketaan entistä kovemmalla tarmolla!

Perjantaiaamun aerobinen meni arvatenkin aiempia kikkoja vielä hiukan koventaen. Aiemmin kävelin jyrkällä matolla siten, että pidin käsillä kiinni koko ajan. Nyt irrotin kädet, hidastin vauhtia ja todella keskityin joka ikiseen askeleeseen tuon 90 minuutin aikana. Jo on kumma jos ei tyttö kapene. Vaikka paikallista rasvanpolttoa ei ole olemassakaan, ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi teetättää tuolla alakerralla ylimääräistä hommaa, mikäli se nyt sattuisikin muokkaamaan yhtään tehokkaammin. Perjantaina kävin myös vielä treenaamassa. Mimmi (http://www.mimmijokinen.com) tuli Tampereelle käymään ja kävimme hänen kanssaan Wolffilla yhdessä. Treenasin olkapäät ja ojentajat ja treenin päätteeksi tein vielä sen tavallisen 40 minuuttia aerobista. Juttukaveri on sitten kiva asia! Vaikka en ole Mimmiä aiemmin tuntenutkaan, oli puhuttavaa niin paljon että tuntui kuin olisimme tunteneet iät ja ajat.

Lauantaiaamuna Mimmi oli vielä Tampereella joten menimme yhtä aikaa tekemään aamuaerobista. Mimmi harjoitteli vapariaan ja minä pompin step-laudalla aerobic-askelia tapaillen. Tulihan sitä kuviakin vähän räpsittyä, kiitos Mimmille poseerausavustuksesta! Yllättävän hankalaa se kameran edessä vääntelehtiminen. "Käännä sitä jalkaa! Ei sinne, ja nyt käännä se olkapää, taivuta eteen, ei noin! Toiseen suuntaan! Työnnä se pyrstö ulos!" Aaargh... ei ole helppoa pistää kehoa tekemään kymmenen asiaa yhtä aikaa joihin jokaiseen joutuu kiinnittämään huomiota. Hauskaa se oli silti! Mimmin lähtettyä oma aerobiseni jatkui vielä matolla ja kävinpä sen päätteeksi kävelemässä vielä ulkonakin. Kotiin pääsin tuolta reissultani vasta iltapäivällä, joten koko aerobinen kesti todellakin huomattavasti pidempään kuin 90 minuuttia. Niinpä päätin tehdä vatsatreenin kotona vasta illemmalla.

Sunnuntaina kelloja siirrettiin kesäaikaan ja noustessani ensimmäiselle aamupalalle kello olikin jo yli kuusi. Söin vaniljamannaa ja puuroriisiä, pari riisikakkua ja kevytjäätelöä ja menin takaisin unille. Paino oli muuten sunnuntaiaamuun tipahtanut mukavasti, joten se loi jälleen uskoa kiristymiseen - vaikka peilistä olenkin jo nähnyt, että nyt keho muuttuu melko nopeasti. Päivä oli ihmeen aktiivinen tankkauspäiväksi: kävin ystäväni Emman kanssa kävelyllä järven jäällä ja Pyynikin maisemissa, solariumissa sekä illemmalla vielä muiden tyttöjen kanssa kahvilla. Kroppa tuntui pitkälle iltapäivään täysin tyhjältä. Ihan sellainen olo kuin en olisi syönyt edes aamupalaa, saati että olin jo tankannut lähemmäs 2000 kaloria. Vasta myöhään illalla syötyäni viimeisen aterian, puuroriisiä ja ananaspaloja, alkoi vatsan kurniminen hiukan hiljentyä. Saa nähdä viedäänkö viimeistä, vai loppuvatko tankkaukset tähän! Kisoihin on nyt neljä viikkoa, joten päivä päivältä se Kultsan valojen loiste lähenee.


Kaisa Piippo

Sivun alkuun
Www-toteutus: Kymen Web-Suunnittelu