<- Palaa "kisoihin valmistautujia" -pääsivulle 

Kaisa Piipon kisoihin valmistautuminen
| Taustaa | Viikot 21-22 | Viikot 23-24 | Viikot 25-26 | Viikot 27-28 | Viikot 29-30 | Viikot 33-34 | Viikot 35-36 | Viikot 37-38 |
| Viikot 39-40 | Viikot 41-42 | Viikot 43-44 | Viikot 45-46 | Viikot 47-48 | Viikot 49-50 | Viikot 51-52 | Viikot 1-2 | Viikot 3-4 |
| Viikot 5-6 | Viikot 7-8 | Viikot 9-10 | Viikot 11-12 | Viikot 13-14 | Viikko 15 | Viikko 16 |

Viikko 43

Turhautumista, turhautumista! Sain edellisellä viikolla lopulta varattua lääkäriajan, jonka piti olla maanantaina. Lääkäriasemalle päästyäni sain kuitenkin kuulla, että lääkäriasema ei tee yhteistyötä vakuutusyhtiöni kanssa. Täällä USA:ssa nämä lääkäriasiat voivat olla todella monimutkaisia, ja jo pelkästään ajan varaamista varten sain perehtyä ties minkälaisiin lappusiin joita olin Suomesta lähtiessäni vakuutusyhtiöltäni saanut. Onneksi sentään on matkavakuutus - ilman sitä tämäkin ylikunto olisi voinut tulla kovin hintavaksi. Onneksi maanantaissa oli sentään jotain positiivista, nimittäin koko viikon hyvin aloittava hieronta. Hassua kun hierojakin on niin ystävällinen ja empaattinen, että oli kovin huolissaan terveydentilastani. Amerikkalaiset sekä osaavat asiakaspalvelun, että ymmärtävät välittää muistakin ihmisistä kuin itsestään.

Olympiareissun jälkeen vuorokausirytmini kääntyi ihan väärin päin. Nukkumaanmeno aika on hivuttautunut vähitellen aamu kahden puolelle ja yöstä riippuen ylös itsensä kampeaminen on tapahtunut viiden ja kymmenen välillä. Välillä siis en saa millään nukuttua, välillä pystyn nukkumaan jopa normaalit kahdeksan tuntia. Tuntuu raskaalta keholle ja mielelle, kun uni ei vaan tule. Tämä sai minut alkuviikosta myös todella herkäksi ja mieliala vaihteli kuin teini-ikäisellä konsanaan. Välillä tunsin surua, sitten turhautumista, seuraavaksi vihaa itseäni kohtaan koska olin päästänyt tilanteen näin pitkälle, ja seuraavaksi itseinhoa tekemättömistä treeneistä. Lopulta järki puuttui peliin ja sain taas pääkopankin järjestykseen. Ikävä kyllä tällaista tunteiden vuoristorataa seurasi koko viikko. Kun elämä on ollut pelkkää treeniä usean kuukauden ajan, sen poisjääminen voi olla yllättävän raskasta. Tuntui lähinnä siltä, että en enää edes tiedä kuka olen. Usein kai aikuinen ihminen kuitenkin määrittää itsestään ainakin osan oman työnsä perusteella. Nyt kun varsinaista työtä ei ole ja treeni ja kisoihin valmistautuminen menee ihan työstä, senkin katoaminen elämästä voi tuntua yllättävän hankalalta. Varsinkin naiselle - tämän sukupuolen edustajan kun on kovin vaikea olla analysoimatta joka ikistä käännettä elämässään.

Koko viikko meni siis enimmäkseen lepäillessä. Treenaamaan ei oikeastaan edes tehnyt mieli, joten siitä päätellen lepo tuli todella tarpeeseen. Tiistaina kävimme illalla tosin Mountainside Fitness -kuntosalilla Scottsdalessa. Otin Katiesta treenikuvia hänen nettisivuilleen ja tein hiukan aerobista, joka tosin loppui lyhyeen. Sydän pompotteli niin ihmeellisiä lukuja, että totesin aerobisen olevan tällä hetkellä aika turhaa. Leposyke huitelee muutenkin 85-100 tienoilla aamusta iltaan, joten melko selvästä ylikunnosta pystyy jo puhumaan. Muutenkin pistin merkille omituisia oireita: ruokahalu oli edelleen alkuviikosta kadoksissa, vaikka nyt olikin jo lupa syödä ihan mitä mieli tekee. Ainoa mieliteko jonka kykenin hahmottamaan oli niinkin omituinen kuin maapähkinävoi!

Loppuviikosta pääsin vihdoin päivystyksen kautta lääkärille kolmen ja puolen tunnin jonotuksen jälkeen. EKG:tä tutkittuaan lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä on ylikunto, joka aiheuttaa myös sydämeen rytmihäiriöitä. Minulle varattiin aika oikealle lääkärille seuraavaksi viikoksi, jolloin otettaisiin mm. verikokeet. Päässä pyöri kaikki omat diagnoosit aina sydänviasta sydänlihaksen tulehdukseen. Silti tässäkin asiassa onnistuin lopulta kääntämään ajatukseni positiivisiksi: "Kaikki asiat tapahtuvat syystä ja niillä on yleensä tapana järjestyä"!


Viikko 44


Maanantaina oli taas lääkäriaika, tällä kertaa paremmalla onnella. Odotus oli jälleen tuskaisen pitkä, mutta nyt se tuntui johtuvan ennemmin suulaasta lääkäristä kuin pitkistä jonoista. Hän todella hoiti jokaisen potilaan välittävällä ja kannustavalla otteella, joten siinä vaiheessa kun itse pääsin tutkituttavaksi, tunnin myöhästyminen ajoissa ei enää edes häirinnyt minua. Sydän kuulosti normaalilta, mutta lääkäri halusi varmistua asiasta ja antoi minulle kotiin mukaan pienen EKG-laitteen jolla sydänkäyrää piti itse äänittää aina kun sydän tuntui hyppäävän yli sykäyksen. Lääkäri passitti minut myös verikokeeseen. Iltapäivällä kävin jälleen Mercedeksen hierotuttavana. Hieronta taisi olla kevyin kaikista hänen hieronnoistaan, kun hän oli niin huolissaan sydämestäni. Hassu juttu, kun tuntuu että kaikki muut ihmiset huolehtivat koko asiasta enemmän kuin minä - luotan itse vaan siihen, että asiat järjestyy.

Tiistaiaamuna olo oli hyvä, joten tiputin mieheni hänen työpaikalleen ja käänsin auton nokan kohti kuntosalia. Tein todella kevyen olkapää- ja rintatreenin ja venyttelin hiukan. Pitkän lepotauon jälkeen treenipainot tuntuu tippuneen ja kevyt treenikin olisi ollut normaaleilla pumppitreenipainoilla raskas, jos en olisi tiputtanut painoa entisestään. Juttelin myös Angela-trainerin kanssa ja sovimme hänen kanssaan, että mittailut ja vaa'alla hyppäämiset perutaan nyt. On tärkeämpää, että pääsen aloittamaan dieetin hyvillä mielin. Niin harjaantunut en vielä ole, että pystyisin joka kerta lähtemään mittailutapaamisesta hymyssä suin, kun paino on noussut. Taitaa olla naisille jotenkin sisäänrakennettu juttu, että painonnousu nähdään aina punaisena vaatteena.

Keskiviikko oli kiireinen päivä. Oli kaikennäköistä kotitouhua ja muutamia velvollisuuksiakin, mm. Protan- ja kisakenkälähetysten viemistä postiin. Minusta on mukava auttaa suomalaisia kisaavia tuttujani kisavalmisteluissa, joten olen lähetellyt mm. kisavärejä täältä halvemmasta maailmankolkasta Suomeen. Alkuillasta ajoimme lentokentälle, sillä ystäväni Emma lensi Phoenixiin ja menimme hakemaan häntä. Ilta menikin kuulumisia vaihtaessa ja seuraavien päivien ohjelmaa suunnitellessa.

Torstaina kävimme treenaamassa porukalla. Emman kanssa teimme kevyen selkä- ja hauistreenin. Treenaaminen tuntui yllättävän kivalta, mutta vielä keho väsyy nopeasti.

Iltapäivällä kävin Emman ja Katien kanssa Glendalessa, 50 kilometrin päässä erään ompelijan juttusilla joka tekee kisa-asuja. Katie oli ostanut Normalta kisabikinit ja hänen piti mennä hakemaan niitä, joten pääsimme Emman kanssa samalla tutustumaan BilboBaggs-kaupan valikoimiin. Upeita asuja, ja melkoisen edulliset hinnat laatuun nähden. Taidankin tietää, kuka minun pukuni ompelee. Nyt kun vielä löytäisi sponsorin, ha ha! Ei taida tässä vaiheessa onnistua, mutta ehkäpä parin vuoden kuluttua. Suomessa tuo sponsoriasia taitaa muutenkin olla ihan lapsenkengissä - firmoissa ei ymmärretä, kuinka paljon esim. fitnesskisaajan saaminen sponsoriapua vastaan messuosastolle esittelemään tuotteita voisi lisätä kiinnostusta yritykseen. Mielestäni sellainen tuo yritystä lähemmäs itse kisaajia ja muita kuluttajia.

Loppuviikko menikin lepäillessä, jutellessa tyttöjen juttuja altaalla palmujen katveessa ja shoppaillessa. Vaateostokset eivät tosin tällä hetkellä juuri kiinnosta, sillä tiedän pian kutistuvani jälleen joten vaatteet käyvät pian liian isoiksi. Muutenkin Atlantan reissu verottaa rahakukkaroa sen verran, että shoppailu minun osaltani tuntuu nykyään rajoittuvan ikkunaostoksiin. Saahan niissä ostoskeskuksissa silti aikaa kulumaan, vaikka sitten haaveiluun!

Viikonloppuna olimme suunnitelleet menevämme katsomaan Musclemanian ja Fitness American paikallisia kisoja Phoenixiin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun sain tietää että kisoihin oli meinannut osallistua vain viisi osanottajaa ja koko kisat peruttiin. Tyydyimme sitten itse vaan käymään salilla tekemässä olkapää- ja ojentajatreenin sekä hiukan aerobista ja venyttelyä. Nyt kroppa alkoi tuntua jo melkeinpä siltä miltä sen pitääkin. Venyvyys oli hiukan heikko ja voimat vielä pois, mutta ainakin into treenaamisen alkaa olla jo palannut. Viikko vielä kevyellä ohjelmalla, ja sitten pääsen tositoimiin - mikäli lääkäri on asiasta samaa mieltä.


Kaisa Piippo

Sivun alkuun
Www-toteutus: Kymen Web-Suunnittelu