<- Palaa "Kuntoilijoiden päiväkirjoja" -pääsivulle

Eeron kuntoilupäiväkirja
| Taustaa | Viikot 37-40 | Viikot 41-43 | Viikot 44-45 | Viikot 46-47 | Viikot 48-50 | Viikot 51-2 | Viikot 3-5 | Viikot 6- |

Viikko 3

Ma 17.1.

Tulis nyt vähän lunta niin ei tarttis melkein käsikopelolla yrittää aamusella töihin ajella. Tavanomainen maanantaikohellus alkoi jo aamusella, ja jatkui tietenkin koko päivän. Tankkaukset kuitenkin aika hyvin ohjelman mukaisesti. Viime maanantaina tuntui lopputreeneissä siltä että rupeaa paukut loppumaan. Tätä välttääkseni otin tänään mukaan myös päivällisannoksen, jonka pistelin ennen salille lähtöä, jossa sitten yritin kuulostella minkälaista vaikutusta tällä olisi. No ei loppunut energia kesken, olisin saanut koko ohjelman vedettyä kunnialla läpi, ellei oikea olkapään peeveli olisi aina välillä tuikkinut ja vihlonut. Tämän takia piti jättää toinen olkapääliike tekemättä. Itseäni huvitti kun pystypunnerruksessa olkapääni naksuivat vuorotellen, olisin varmaan nauranut oikein ääneenkin ellei joka kolmannella puristuksella olisi vähän sattunutkin. Kesken sarjan kannattaa käkätellä muutenkin vain sen verran ettei liikeradat pääse kärsimään. Tumput kuitenkin lopuksi sen verran turvoksissa, että piti vähän spennata ja viivytellä suihkussa, jotta kaikki näkevät ennenkuin turvotus pääsee haihtumaan.

Ti 18.1.

Varovasti jalkeille aamulla ja yllätys, yllätys ei merkittäviä kiputiloja eilisen treenin jäljiltä. Sitten puntariin, joka näyttää edelleen yli 107 kiloa eli ei muutoksia. Tilanne siis tässä suhteessa vakaa. Syömiset ja juomiset kokolailla ohjelman mukaisesti, päivälliseksi pieni annos viikonlopusta jäänyttä perunamuusia ja kanakastiketta ja iltapalaksi pari palaa ruisleipää ja pari ohutta kinkkuviipaletta. Tänään pidetään lepopäivä harjoituksista ja keskitytään huomiseen. Lopettais nyt tuo olkapää kiukuttelun niin pääsis oikein kunnolla puristamaan. Emäntä kurkkii nyt olkapään yli ja ehdottaa kirjoitettavaksi seuraavaa: "Vaimo on ihana ja työteliäs. Hän huolehtii kaupasta salaatit ja muut tarvikkeet". Samalla minulle kerrotaan ilmoitusluontoisesti, että torstaina meillä on tupperikutsut, eikä siitä tarvitse saada mitään kohtauksia. Tuli sitten torstaista treenipäivä.

Ke 19.1.

Evääksi kaksinkertainen annos salaattia, puolet lounaalla ja toinen puoli ennen treeneihin lähtöä syötäväksi, jotta energia riittää ja kaksi litran pullollista kirkasta. Salaattia on nyt mukana aika muhkea kulhollinen, joka kirvoittaa lounaalla työkaverit epäilemään että mahtaakohan moinen annos mahtua sisuksiini. Kerroin luottamuksellisesti että kun minä ja Janne syödään neljä tämäkokoista jättiannosta päivässä, niin kyllä jaksaa riehua salillakin. No syömiset ja juomiset ohjelman mukaisesti, kunnes kävikin niin että piti jäädä töihin vähän myöhäisempään, enkä ehtinyt hyvistä energiavalmisteluista huolimatta treenaamaan ollenkaan. Kotona kun sitten vielä odottikin puolikas grillattua kanaa iltapalaksi, niin tais kuitenkin mennä syömiset vähän reilunlaisiksi. No torstaina sitten mennään varmasti treenaamaan, jota emäntäkin suosittelee lämpimästi.

To 20.1.

Torstaina jälleen mukaan kaksinkertainen annos salaattia, riittävän energialatauksen varmistamiseksi. Töitten jälkeen suoraan salille ja voimaohjelma 2. kimppuun. Ohjelma koostuu melkein kokonaan jalkaliikkeistä, joita on ainakin 16 sarjaa erilaisia, ja päälle vielä kuntopyörääkin. Otan raskaimman liikkeen perinteisenä jalkakyykkynä takakautta. Samalla tulee treenattua pakaroita, ristiselkää ja vatsaa. Kaikkein tehokkaimpana mahdollisena jalkaliikkeenä pidän jalkakyykkyä etukautta, mutta sitä on vaikea ottaa pitkiä sarjoja ja pitää asento samalla oikeana. Jos taas haluaa oikein nautiskella jalkaliikkeissä, kannattaa keskittyä askelkyykkyyn. Aika mukavasti ja hallitusti treeni läpi, vain takareiden liikkeessä alkoi lihakset kramppaamaan, ja piti jättää viimeinen sarja ottamatta. Päälle varovasti 15 minuuttia kuntopyörää, ja sitten muutama varovainen tunnusteleva askel kokeeksi, jotta kantaako kintut. Ennen kuntopyörää olivat reiden lihakset polven yläpuolelta aivan puuduksissa, mutta poljettuani tuntui siltä kuin jännitys olisi lauennut ja lihakset taas kimmoisempia, ainakin jalat tottelivat taas paremmin. Tankaukset muuten onnistuneesti, paitsi illalla kotona jossa oli odottamassa tupperikutsuilta jääneitä makupaloja, joita sitten minäkin sorruin maistelemaan. Herkuista huolimatta muistin kuitenkin ihmetellä myrkyllisesti että mitenkähän paljon tupperiromu taas lisääntyy.

Pe 21.1.

Jalat aamusella vähän kankeat, mutta ei muita vaikutuksia eilisestä kinttureenistä. Verensokeri erittäin hyvä 5.1 mutta paino vain killuu sitkeästi yli 107 kilon. Lohduttaudun sillä, että varmaan ovat lihakset alkaneet nyt kasvamaan massaa, kun treenikin on selvästi koventunut. Ihmettelen syvästi kuinka kukaan muu ei ole tällaista kehitystä vielä havainnut. Tankkauksen päivän mittaan kerrankin taas ohjelman mukaisesti, jotenkin tuntuu että lipsahduksia on viime aikoina vielä ollut enemmän kuin onnistumisia. Töistä suoraan treenaamaan voimaohjelma 3. sävelin. En pidä välipäivää koska tämän päivän harjoittelu rasittaa aivan muita lihasryhmiä, kuin eilinen ja muutenkin kehossa tuntuu ihan hyvältä. Koko harjoitus mukavasti läpi, vain hauiskäännössä rupesi viimeisillä nostoilla purukalusto reilummin paljastumaan.

La 22.1.

Hauisten päät kyynärpäiden yläpuolella jälleen vähän hellät, taitaa olla niitä heikoimpia kohtia kropassani. Eilisen aikana oli satanut lunta 15 senttiä, jota minut määrättiin heti aamusta kolaamaan, vaikka muistelin että se olisi kyllä ollut emännän vuoro. Ei siinä auttanut, poikien kanssa vaan pihalle ja vielä aika liukkaasti. Reilun kolmen tunnin lumitöiden ja lumilinnan rakentamisen jälkeen uskallettiin sisälle kyselemään talon emännältä työmiehille syötävää. Päivä menu oli lounaalla ja päivällisellä muksujen toiveiden mukainen, eli lautanen täyteen makaronilaatikkoa. Samaa söin minäkin mutta puolet annoksesta salaattia. Sen verran tuli pihalla energiaa kulutettua, että arvioin ettei tarvitse salille lähteä.

Su 23.1.

Sunnuntai kului tismalleen samoissa merkeissä ja harrastuksissa kuin lauantaikin, ja menukin oli vielä aivan sama. Lumityöt on aika hyvää jumppaa, energiaa kuluu paljon ja vesitankkauksessa ei kyllä ole minkäänlaisia vaikeuksia. Kaksi ensimmäistä ryyppyä imeytyy jo suussa, ja vasta kolmannen pääsee kunnolla nielemään. Ja kohta on suu taas kuiva kuin beduiinin varpaanväli, tiedä vaikka maistuiskin samalta. Eipä tarvinnut tänäänkään lähteä salille riehumaan, olis saattanut olla jotenkin hengetöntä.


Viikko 4


Ma 24.1.

Verensokeri aamulla 5,0, jonka täytyy olla seurausta lumen kanssa painimisesta viikonloppuna. Maanantai on perinteisesti säpinäpäivä, pientä kiirusta riittää koko päivälle. Tankkaukset mukavasti ohjelman mukaisesti, ja töistä suoraan salille voimaohjelma 1. kimppuun. Pistin alkupään sarjoihin pikkaisen lisää painoa, sillä seurauksella että loppupään harjoituksista piti ottaa melkein saman verran pois. Ennakkoluulottomasti tulkittuna siis hyvin tasapainoinen treeni. Oikea olkapää vaan jaksaa vielä tuikkia, ja kestää jo aika kovaa treeniäkin, mutta ei vielä varsinaisia olkapääliikkeita. Pystypunnerruksetkin piti ottaa vähän niinkuin kuunnellen, alkaako pahasti naksumaan. Saahan se naksuakin, kunhan ei narise. Yritin päästä lopuksi kuntopyörän selkään sotkemaan mutta aina joku ennätti ennemmin, niinpä painelin tuohtuneena suihkuun ilman harjoitukset kruunavaa loppuherkkua.

Ti 25.1.

Verensokeri hyvä 5,1, mutta verenpaine vähän koholla 159/93. Paineiden kohoaminen johtuu varmasti pari kiloa kohonneesta omapainosta. Yläkroppa tuntuu aika jäykältä ja paikoittain vähän hellältäkin, mutta onneksi tänään pidetään harjoituksista taukopäivä. Syömiset ja juomiset ohjelman mukaisesti päivän mittaan ja iltapäivällä kävin terveyskeskuksessa diabeteshoitajan juttusilla. Punnitus terveyskeskuksen lahjomattomalla vaa`alla osoitti omapainon kohonneen 5 kiloa edellisestä, joulukuun alkupuolella mitatusta arvosta. Puntari väitti painokseni peräti 114 kiloa iltapäivästä klo 15.30 runsaan salaattiannoksen, melkein kahden litran vesiannoksen ja tavanomaisen kahvittelun jälkeen. Punnituksessa päällä olleet vaatteetkin tietenkin vähän painoa lisäsivät. Ehdotin selitykseksi että oliskohan lihakset alkaneet uuden ohjelman myötä voimallisesti kasvaa, mutta tähän ei tullut vahvistusta. Resepti sen sijaan oli selvä ja yksiselitteinen: painoa pois.

Ke 26.1.

Kotivaaka näyttää aamulla 107,9, joka vähän rauhoittaa eilistä järkytystä, mutta liikaa sitä on siinäkin. Salaattia kipollinen ja kaksi vesipulloa evääksi ja sitten töihin. Tankkaukset mallikkaasti ohjelman mukaisesti ja työpäivän jälkeen salille jalkojen lihaksia rääkkäämään. Keskiviikko on varsin suosittu harjoittelupäivä, mutta nyt oli sali melkein tupaten täynnä. Ainoa paikka jossa ei ollut tungosta oli jalkakyykkyteline, jonka sitten valloitinkin hetkeksi kokonaan itselleni. Olen aikaisemminkin huomannut että jalkakyykky ei ole kovin suosittu liike. Käsien lihaksia kyllä kaikki harjoittavat monipuolisesti, mutta minkähän takia ei sitten jalkoja ja siinä samalla pakaroita ja keskivartalon lihaksia. No harjoitusohjelma mukavasti läpi tutuin seurauksin, eli jalat polven yläpuolelta aivan turtana ja päälle kunnon nautiskelu kuntopyörällä. Liikkeiden suoritusjärjestyksiä piti jonkin verran muutella sitä mukaan kuin telineitä vapautui, mutta muuten varsin onnistunut harjoitus.

To 27.1.

Tänään oli herätys tavanomaista aikaisemmin, kun emäntä oli lähdössä matkalle Vierumäelle työporukan kanssa ja hänet piti heittää Keravalle ennen töihin menoa. Lähtö jäi vähän viime tinkaan ja kun lumipyryn takia piti vielä ajella aika rauhallisesti, niin eleltiin heti aamusta jännityksen hetkiä ehditäänkö ajoissa perille. Tästä tietenkin seurasi, että minä olin ohjauspyörän takana mutta molemmat ajettiin eli emäntä toimi kartanlukijana ja urheiluselostajana kommentoiden värikkäästi matkan edistymistä suhteessa ajan vähiin käymiseen. Onneksi ehdittiin ajoissa. Sitten vaan suunnistamaan Riihimäen suuntaan töihin. Työpäivän jälkeen piti olla kotimiehenä ja huolehtia kakrujen syömiset, läksyt ja nukkumaan menot, mikä oli kovempi homma kuin muutaman tunnin kireä salitreeni.

Pe 28.1.

Aamulla evääksi pelkästään juotavaa, koska tänään lähdetään opiskelijoiden kanssa tutustumaan naapurikaupungin suurimpaan ja komeimpaan tehtaaseen, jossa meille tarjotaan myös lounas. No tehtaan ihmettelemiseen kuluikin melkein koko päivä ja lounastakin saatiin, mutta vesipulloa en arvannut ympäriinsä mukanani kanniskella. Illemmalla piti kiriä vesitankkauksia kiinni ja yöllä sitten juosta jatkuvasti vessassa. Syömisetkin kutakuinkin sallituissa rajoissa vaikka kaffeepullakin piti syödä kun kerran tarjottiin. Illalla hain emännän ja kimpsut Keravalta ja olisin varmasti ehtinyt treenaamaankin, mutta jostakin syystä ei nyt oikein huvittanut.

La 29.1.

Aamulla piti tehdä taas lumitöitä. Lounaaksi italianpataa ja vihanneksia sitten salille treenaamaan voimaohjelma 3. mukaisesti. Aloittaessani salilla oli vain 4 muuta harjoittelijaa, joten kaikkiin telineisiin pääsi esteettä ja jouduin tai sain toteuttaa koko ohjelman järjestyksessä. Kun kerran aikaa oli niin yritin tehdä liikkeet tosi rauhallisesti ja puhtaasti, käyttäen sellaisia painoja joilla sain sarjat varmasti tehtyä. Vetävissä liikkeissä jos laittaa liikaa painoa, alkaa helposti liikerata muuttua eikä rasitus mene niille lihaksille joille pitäisi. Näissä liikkeissä näkee salilla eniten virheellisiä suorituksia, näyttäviä painoja väännetään jos jonkinlaisilla vippaskonsteilla ja sellaisissa akrobaattisissa asennoissa joihin minun kroppani ei taivu vaikka selkäranka poistettais. Lopetellessani oli muita salin käyttäjiä jo kymmenkunta mikä on aika paljon lauantaipäivälle.

Su 30.1.

Mennyt viikko on ollut jotenkin sen verran rasittava, että päätän pitää huilipäivän harjoituksista ja keskittyä kunnolla seuraavan viikon rientoihin. Lounaaksi sen verran tukeva annos perunoita ja savipadassa haudutettua lihaa ja vihanneksia, ettei loppupäivänä tarvinnut oikeastaan mitään suuhun pistää. Parempi olisi tietysti syödä niitä pieniä annoksia, mutta kun syömään päästiin vasta kolmen maissa iltapäivällä ja niin oli nälkä että silmissä oikein hämärsi. Ja päälle tietenkin kunnon päiväunet. Mutta vesitankkaus päivän mittaan mallikkaasti.


Viikko 5


Ma 31.1.

Aamupäivällä tavanomaista maanantaisutinaa töissä ja iltapäivällä koulutukseen VTT:lle Espooseen. Tankkaukset jonkun verran sekaisin tai ainakin ajallisesti pahasti myöhässä. Lounasta ei ehtinyt syödä ollenkaan ja päivällinenkin hätäisesti ennen harjoituksiin lähtöä. Tänään otetaan taas voimanhankinta 1. ohjelman mukainen treeni. Kokeilen alkutreenistä pikkuisen isompia harjoituspainoja, kunnes pystypunnerruksessa piti jo pari kiloa vähentääkin aikaisemmasta, jotta sain sarjat täyteen tehtyä. Otin varovasti myös yhdet sarjat olkapääliikkeitä, kuulostellakseni millaiselta olkapäät seuraavana päivänä tuntuisivat. Käsivarret jälleen mahtavasti turvoksissa, lopuksi vielä armoton kuntopyörän sotkeminen ja sitten suihkuun pikkupoikien tuijotettavaksi. Toivottavasti heitä kiinnosti käsivarteni eikä muhkea keskivartaloni.

Ti 1.2.

Eilinen harjoittelu kyllä tuntuu kropassa, rintalihakset ovat vähän hellänäkin, mutta onneksi ainakaan olkapäät eivät ole ärtyneet eilisestä kokeilusta. Lepopäivä harjoituksista on selvästi tarpeen. Evääksi sunnuntaista jäänyttä porkkanaraastetta, terästettynä raejustolla ja muutamalla palasella säilykeananasta. Maistui kyllä erinomaisen makealta ja mehukkaalta. Päivälliseksi samoin sunnuntaista jääneitä jämiä ja juomisiksi tietenkin päivän mittaan tavoitteen mukainen määrä vettä. Muu perhe syö luonnollisesti tuoretta ja vasta laitettua ruokaa, mutta minun tehtäväni ellei peräti etuoikeuteni, on tehdä selvää jämistä. Hyvä ettei pidetä elukoita, vois menu vielä kaventua.

Ke 2.2.

Syömiset ja juomiset päivän mittaan ohjelman mukaisesti, ja töistä suoraan harjoituksiin 2. ohjelman kimppuun. Saan jälleen rauhassa keskittyä tekemään jalkakyykkyä kenenkään häiritsemättä. Ohjelma on rakennettu siten että siinä on mahdollista lisätä harjoituspainoja oman harkinnan mukaisesti, joten päätän aloittaa hieman korkeammalta ja lisätä maltilliseti 10 kiloa kerrallaan joka toisella sarjalla. Tavoitteena oli saada viimeiseen sarjaan tasan 100 kiloa, joka toivottavasti aiheuttaisi ansaittua ihailua muissa harjoittelijoissa. Jalkakyykyssä pitää pitkillä sarjoilla keskittyä hallittuun suoritukseen, jotta ylöstulovaiheessa takapuoli ei pääse nousemaan liian nopeasti, ja homma mene paremminkin selkäliikkeeksi. Vielä kun tanko pääsee pyörähtämään niskan päälle, ja pystyynpääsy menee todella mutkille, niin saattaa joku oudompi tulla kysymään että mikä liike toi on ? No en päässyt kokeilemaan satasta eikä kukaan vilkaissutkaan, vaikka jouduin pusertamaan jo oikein tosissani viimeisellä sarjalla. Jalat tuntuivat harjoitusten jälkeen puupökkelöiltä, onneksi perusteellinen venyttely ja kuntopyörä laukaisivat pahimman jännityksen.

To 3.2.

Aamulla kehossa tuntuvat kyllä viikon harjoitukset, paikat ovat kauttaaltaan kankeat ja paikkapaikoin vähän hellätkin. Varsinkin reidet ja pakarat ovat nyt varmasti saaneet tarpeeksi rasitusta. Pakko pitää harjoituksista taukopäivä, jottei kävely ala näyttämään siltä kuin housuissa olisi jotakin ylimääräistä. Syömiset ja juomiset ohjelman mukaisesti ainakin päivälliseen saakka, jolloin innostuttiin hakemaan muksujen toivomuksesta hampurilaiset lisukkeineen. Huomenna kun rääkätään loput vielä terveeltä tuntuvat lihakset, niin olo tuntuu varmasti mielenkiintoiselta.

Pe 4.2.

Kiire päivä töissä, syömiset ja juomiset vinksin vonksin, eli tankkaukset pääasiassa harjoitusten jälkeen. Töistä suoraan harjoituksiin ja voimanhankinta 3 ohjelman kimppuun. Varsin tasapainoinen treeni, kaikissa liikkeissä sellaiset painot että pystyin tekemään sarjat täyteen puhtaasti. Jostakin syystä hauiskääntö tuntui tänään helpolta, joten otinkin sen sitten tavallista perusteellisemmin ja vähän isommalla rasituksella. Lopuksi nautinnollinen hetki kuntopyörän selässä ja sitten suihkuun. Yläkropan lihakset selän puolelta selvästi turvoksissa treenin jälkeen samoin hauikset, jotka olivat niin puutuneet etten tahtonut saada treenipaitaa pois omin neuvoin. Illemmalla turvotus suurimmaksi osaksi haihtui, mutta emännälle annoin kuitenkin tehtäväksi haeskella kaupoista pitempiä ruokailuvälineitä, jos vaikka hauikset alkaisivat ennen pitkään olla syömisen esteenä.

La 5.2.

Hauisten päät jonkun verran kipeät eilisen jäljiltä, mutta olipahan treeni ainakin tehonnut. Emännän piti päästä johonkin alennusmyyntiin katselemaan uutta talvitakkia, ja me jouduimme muksujen kanssa kotimieheksi. Saatiin myös muutamia mielenkiintoisia ja kehittäviä kotitehtäviä, jos sattuisi aika käymään pitkäksi. Lounaaksi perunaa ja lihamureketta ja samaa myös päivällisellä. Välissä oli pakko ottaa pienet nokkaunet, ennenkuin emäntä palasi ja tuli taas vauhtia kotitehtäviin. Nestetankkaus ohjelman mukaisesti.

Su 6.2.

Kaikenlaista pientä askaretta kotipiirissä, ja illemmalla piti vähän valmistautua ensi viikon työtehtäviinkin. Lounaaksi riisiä, kanavokkia, vähän viiniä palanpainikkeeksi ja päälle luonnollisesti kunnon päiväunet. Treenaamaankin olis tietenkin voinut lähteä mutta kun jotenkin laiskotti viinin maistelun jälkeen. Päivälliseksi lounaan rippeitä täydennettynä muutamalla palalla näkkileipää, eli syömiset kutakuinkin ohjelman mukaisesti mutta juomiset jälleen sitäkin paremmin. Emännän mielestä juominen se onkin aina sujunut isännältä mallikkaasti?

Sivun alkuun
Www-toteutus: Kymen Web-Suunnittelu