<- Palaa takaisin "Historia" -pääsivulle

Body SM 1992 -raportti

Turku oli saanut vuoron järjestää kehonrakennuksen SM-kilpailut 7.11 1992. Kaupungissa on seura nimeltä M-Club, josta tuli 80-luvulla mestareita kuin liukuhihnalta. Bodypiireissä legendoiksi lukeutuvat Jari Leino, Jussi Kantola, Tomi Mårtensson ja Pekka Virho edustivat kaikki M-Clubia. Turku oli oman aikansa kehonrakennuksen ykköskaupunki. Muistan kuulleeni 80-luvulla ettei heidän edustusasuaan edes saanut päälleen pukea ennen kuin oli ainesta, eli oli ansainnut sen. Verryttelyasu oli musta, jossa oli valkoinen V - raita edessä ja takana. Mutta nyt elettiin vuotta 1992, ja kisat alkamassa Turun Rantasipi - Ikituurissa.

Naiset alle 52 kiloa

Raija Toivo sai kultaisen palkinnon kovasta puurtamisesta. Hän näytti, että kun aikansa yrittää voittohan se tulee. Raijan seura oli Helsinkiläinen World Class. Ensimmäisessä SM - kilpailussaan ollut Pirkko Hirvelä (Gold`s Gym), esitti räväkän vapaohjelman ja sijoittui hopealle. Pronssille kiilasi Hangon IK:ta edustanut Nina Linberg. Kokko Gymin Carita Gustafsson oli neljäs ennen Satu Karjalaista, joka edusti Lappeenrannan East Fitness Clubia. Mäntän Steel Clubin Heli Hillman jätettiin kuudenneksi.

Naiset alle 57 kiloa

Tässä sarjassa kilpailijat tappelivat varmoista mitaleista, koska heitä oli kolme. Kultamitali meni ylivoimaisessa kunnossa olleelle Vaasan Iron Gymin Agneta Granforsille. Hopeaa nappasi Kamppi Gymin Nina Lehikoinen. Pronssia vei Tammisaaren Avancia Sportin Anne Vehkalahti.

Merja Ryytty Naiset yli 57 kiloa

Tämä sarja olikin mielenkiintoinen, nyt kun mukana oli uusi kyky, nimittäin Espoon Gold`s Gymin Merja Ryytty (Kuva). Tämä nuorten Suomenmestari oli nyt yrittämässä samaa yleisessä sarjassa. Merja oli kehittynyt ällistyttävän paljon edellisvuodesta. Hän oli lihaksikas, menettämättä kuitenkaan "naisellisia" linjoja. Merja tunnetaan paremmin Gladiaattori sarjasta nimellä "Barbie". Hän oli erittäin kunnianhimoisen oloinen kilpailija, ja odotin että hän olisi jatkanut uraa vielä tämänkin jälkeen, mutta toisin kävi. SM-kulta saaliinaan hän jätti kilpalavat. Yksi minun suosikeista naiskilpailijoissa, Minna Ryynänen, sijoittui hopealle. Minnan esiintyminen lavalla oli hienoa katseltavaa. Minna edusti Imatran Avancia Fitness seuraa. Vahvalihaksinen Reija - Liisa Kaatikko nappasi pronssia, edustaen Vaasan Columbus Gym Power seuraa. Gold`s Gymin Nina Ilkka jäi neljänneksi ja Maarit Kärkkäinen Kuopion Kuntostudion edustaja oli viides. Aija Harju Iron Gym Vaasasta jätettiin kuudenneksi.



Miehet alle 70 kiloa Juha Hakala

Juha Kanerviston paluu kilpalavoille oli näyttävä. Juha teki heti selväksi kuka tahkoaa kultaa näistä kisoista. Näin hän uusi kahdenvuoden takaisen mestaruutensa. Juha edusti Mikkelin Sport Clubia. Hopeaan oli tyytyminen Tampereen pyöreälihaksisella Juha Hakalalla, joka edusti Power Gymiä. Hakala oli erinomaisessa kunnossa ( kuva ), mutta ei pystynyt uusimaan nyt edellisvuoden kultaansa. Tyylikäs kilpailija Jari Aaltonen sai harjumaisemiin kotiin viemisiksi pronssia. Seuransa Lohjan Bodauksen äänekkäät kannustusjoukot pitivät huolen että Jari taisteli loppuun asti. Tämä oli ensimmäinen SM - mitali Jarille. Neljäs oli Lappeenrannan East Fitness Clubin Harri Tanhola. Viides sija meni Oulun Kuvernööriklubin Jari Myllymäelle, joka edellisvuonna oli pronssilla. Reikku`s Gymin vahvakätinen Matti Itkonen Jyväskylästä sijoittui kuudenneksi.



Kari Kattainen Miehet alle 80 kiloa

Tässä sarjassa sai finaalipaikan eteen tehdä todella töitä. Sarjassa oli lähes 20 kilpailijaa, joten finaalin päästäkseen oli oltava kovassa kunnossa. Kuudes, viimeinen finaaliin selvinnyt oli Nummelan Kuntoklubin Ari Kovanen. Viides sija meni uudelle tulevaisuuden lupaukselle Tampereen Power Gymin Antti Piriselle. Joulupukin naapurista Rovaniemeltä puolestaan oli matkustanut kaksinkertainen nuorten Suomenmestari Juha Määttä. Hän sijoittui erinomaisesti neljänneksi. Juha edusti JiiPeen Kuntosalia. Ennen lajinvaihdosta Juha oli yksi Suomen lupaavimmista alppinisteista. Pronssille ylsi Nummelan Kuntoklubin Juha Hedman sopusuhtaisella lihasmassallaan. Viime vuoden mestari, Avansia Fitnessin Kari Kattainen joutui tällä kertaa tyytymään hopeaan, vaikka oli jälleen järkyttävän kireä (kuva). Jyväskylästä jyräsi sellainen lihastankki ettei muilla ollut sanan sijaa! Reikku`s Gymin Jouko Kourumäki laatulihaksisena sai sen mitä hänelle olisi suonut jo kauan, Suomenmestaruuden.



JP Pulkkinen Miehet alle 90 kiloa

Tässä sarjassa todistettiin se, että kun kilpailija löytää itselleen sopivat systeemit niin kisavalmisteluun kuin dieettiinkin, alkaa tapahtua! Timo Honkala näytti kuinka "tavallisesta" finaalikilpailijasta tehdään voittaja! Jokin kisavalmisteluissa oli nyt muuttunut edellisvuosilta, sillä Timo oli nyt "revityn tiukka". Sen myötä myös esiintymiseen oli tullut lisää varmuutta ja räväkkyyttä. "Suuriyleisö", eli tavalliset tallaajat muistanevat Timon paremmin Gladiaattori sarjan "Turbona". Kultaa siis Vaasaan Iron Gymin Timo Honkalalle. Hopeaa matkasi Rovaniemelle JP Pulkkisen kotiinviemisenä. JP oli virittänyt poronhoitoalueella itsensä kireään kuntoon ( kuva ). Lappilainen "kuivaliha" onkin osuva sanonta kuvaamaan JP:tä! Näin hän petrasi edellisvuoden sijoitustaan pykälällä. Pronssille jätettiin SM - kultaa ( vuonna 1989 ), alemmassa sarjassa voittanut maineikkaan Oulun Kuntosali 38:n Jouni Herranen. Mallikas rakenne, sekä hyvä esiintyminen olivat jälleen hänen valttikorttejaan. Kotkan Hektorin Jari Mattila vedätti itsensä "väkisin" tähän sarjaan, se riitti nyt neljänteen sijaan. Edellisvuonna hän kilpaili raskaassa sarjassa sijoittuen silloin kolmanneksi. Oulun Kuvernööriklubin "säkkireisi" Seppo Kotilainen oli hienosti viides, ennen Riihimäen Rixu Gymin erinomaista kilpailijaa Pekka Vaittista. Sarjaa saattoi huoletta kehua erittäin kovatasoiseksi. Finaalista ulos jäivät mm. tulevaisuuden nimet, Marko Savolainen ja Timo Vilponen. Ehdottomasti pitää mainita vielä todella mallikasselkäinen kilpailija Porin Pyrinnön Petri Virtanen. Hän oli vertailuissa mm. JP Pulkkisen ja Marko Savolaisen kanssa, (kuva galleriassa).



Hans Fell Miehet yli 90 kiloa

Legendaarinen Peter Keränen teki comebackin tässä kilpailussa. Edellisessä SM-kilpailussaan (1987) Peter oli hopealla, Tony Kontiomaan viedessä silloin kultaa. Peter oli päättänyt menestyä pitkästä viiden vuoden tauosta huolimatta. Vastassa hänellä oli kaikkein isoin kilpailija, joka on kilpaillut SM - kilpailuissa ennen vuotta 1992. Nimittäin hän oli Hans Fell, joka esitteli lavalla järkyttävät122 kiloa kivistä lihaa ( kuvassa ). Pitkälle miehelle todella paksut reidet ja pohkeet. Hans edusti Seinäjoen Body & Soul seuraa. Kilpailussa mukana myös edellisen vuoden hopeamitalisti, Porin Pyrinnön Ilkka Salovaara, joka aina kunnossa.

Kuudes sija meni Pori Pyrinnön massiiviselle Jouni Kostensalolle. Viides, tulevaisuuden kilpailija Veli-Pekka Niskanen Boogie`s Gym Kuopio, mies jolla esiintyminen vaivatonta ja hienoa katseltavaa. Neljänneksi lihaksikas Tampereen Steel Bodyn Martti Korteisto. Ja pronssia...Hans Fell, hopeaa Ilkka Salovaara. VOITTAJA JA SUOMENMESTARI 1992 PETER KERÄNEN Gold`s Gym. Näin Peter oli tehnyt uskomattoman paluun kilpalavoille.

PS: Vuonna 1984 Peter teki vastaavanlaisen comebackin, silloin oli haastajina kovat "patut", Jussi Kantola, Veikko Järvinen, Jarmo Salonen ja Arto Lyytikäinen. Kullasta silloin tappelivat "bowerbodybuilding" Jussi Kantola ( SM - 1, 1978), ja Peter Keränen ( nuorten SM - 2, EM - 3, 1981). Eräs katsoja sanoi Kantolasta näin: Kantola räväytti valtavat käsivarret levälleen, hänen suonet käsivarsissa oli niin paksut, että ne näkyi viimeiselle penkkiriville asti : ) Lopulta Peter vei voiton ja Legendaarinen Jussi Kantola hopeaa. Jussi Kantola lopetti kehonrakennus kilpailut tähän. Keskittyi voimanostoon pärjäten hienosti siinäkin.

Extra ohjelmaa

Kilpailun väliajalla oli kilpailu, jossa vahvamiesten Riku Kirin ja Ilkka Nummiston tavoitteena oli kantaa mahdollisimman pitkälle 101 kilon käsipainoja, Nummisto aloitti valtava kannustuksen saattelemana, kantaen 105 metriä. Kiri yritti petrata mutta EI! murikat tippuivat ennen Ilkan matkaa. Haastattelija kysyi Kiriltä: Miltä tuntuu? Riku: Ei mennyt niin kuin piti. Riku katsoi kämmentään ja jatkoi: käsi. Käsi ei ollut oikein kunnossa, sanoi haastattelija, ja jatkoi kysyen Ilkalta: no entäs Ilkka? Ilkka:No, Mä olen aina kunnossa ; ) Voimalegendat kättelivät toisiaan ja kilpailu jatkui lavalla.

Juha Kanervisto Yleismestari 1992

Lopuksi kilpailtiin MM - kisapaikoista ja yleismestarin tittelistä. Jokaisesta sarjasta kaksi parasta sai osallistua tähän. Tässä kilpailussa keveimmät miehet esittivät viimeistellyimmät fysiikat. Juha Kanervisto voitti täysin pistein (Kuva). Juha Hakala oli toinen. Peter Keränen kolmas. Timo Honkala neljäs ennen viidenneksi sijoittunutta Ilkka Salovaaraa. Nämä miehet valittiin maailmanmestaruus kilpailuihin Itävallan Graziin.

Vuoden 1992 SM - kilpailu muistetaan valtavan kokoisesta Hans Fellistä. Hans tunnetaan myös "Gladiaattoreista" nimeltä Lalli. Harmikseen loukkasi ohjelman kuvauksissa polvensa. Hans Fell olisi ollut kova kilpailija jatkossakin, nuori kun vielä oli ( 25vuotta ) muttei enää noussut kilpalavoille. Samoin Ilkka Salovaara lopetti hienon SM - kilpauransa tähän kilpailuun. Ilkka on yksi Suomen parhaiten MM - kilpailuissa pärjännyt raskaansarjan kilpailija ( 7:äs 1989 ). Sekä kaksinkertainen Suomenmestari ( 1988, 1989 ).

Kiitos jälleen Lohjan Bodaukselle vuoden 1992 kisakuvista, joista pääsemme kaikki näkemään Hans Fellin ja muut kilpailijat. Kuvat löytyvät "Galleria" -sivulta

Muistellen kisasyksyä 1992

Mano Koitila

Sivun alkuun
Www-toteutus: Kymen Web-Suunnittelu